Mordorin viimeinen vessapaperi

Viis viikkoa lähtöön. VIIS VIIKKOA. 35 yötä. Olen enää 5 viikonloppua Mordorissa. Et siis niiku nyt on tää viikko, sit on ens viikko, ja sitä seuraava viikko, sit onki jo tokavika viikko, ja sit vika viikko, ja sit sen jälkeisen viikon alussa lähen. Meinaa iskeä paniikki, vaikka asiat onki jo ihan hyvällä mallilla. Mut silti. PÄNIK!

Herkistävä vessapaperi

Ihmeellisiä asioita miettii tämmösessä tilanteessa. Kaupassa käydessä melkeen oikee herkistyy ja liikuttuu ku siinä joku vessapaperipaketti kainalossa kassajonossa pojottaa, et voooooooi että, tää saattaa olla viiminen vessapaperipaketti minkä Mordorissa vähään aikaan ostan. Jännä tunne.

Lähteminen jotenkin uppoaa kyllä tajuntaan, mutta kestää varmaan hetken ennenkun ymmärrän että paluupäivää ei ole. Normaalistihan stressaan jo ennen matkalle lähtemistä sitä, että aika menee ihan vitun nopeesti ja osaanko nyt varmasti sit arvostaa jokaista matkallaolohetkeä tarpeeks, koska ennenku huomaankaan niin istun paluulentokoneessa ja kaikki on ohi. Missähän kohtaa matkaa sen ymmärtää, ettei ole kiire mihinkään? Että ei tarvi rystyset valkosena arvostaa koko ajan, saa vaan olla?

Mutta on täs kaiken pohdiskelun ja avautumisen lomassa ihan käytännön asioitaki hoideltu. Kävi sellanenki hieno juttu, että miun kaverit muuttaa tähä miun murjuun, ja sovittiin että saan pitää nykysen kellarikomeroni tavarajemmana. Ei tarvittekaan raahata paffilootia Kallioon kaverin kellariin, vaan voin kiikuttaa ne kätsysti hissillä alas vaan. Ja muutenki menee se viimisen viikonlopun säätäminen helposti ku ystäväin kanssa asiat on sumplittavissa paremmin ku jonkuu vieraan ihmisen kans. Mahtavaa!

Pangandaranista löysin Vähikselle ja miulle ihkun majatalon. Sieltä ei vaan voi varata huoneita etukäteen, mutta toivottivat kuitenki tervetulleeks ku sinne meilailin (heittelin siin meilis sujuvasti indonesian kielisiä tervehdyksiä, kirj.huom.), et tulkaa tänne vaan, katotaa sit mikä tilanne on. Ja et jos heil ei satu sillo just olee tilaa ni hoitavat sitte majapaikan jostai läheltä. Ja neuvoivat ihan pyytämäti et miten Bandungista sinne päästään ja muutenki loistopalvelu jo näin etukäteen. Vähikselle laitoin viestiä et kuule nyt löyty sikakiva majapaikka mut et joustaako siun matkabudjetti ku huoneitten hinta on vähä erikoinen. Vähis oli hiukan et aijjaaaaaa, no mitäs niiku häh. Ku aivan 6,5 euroa per yö maksaa yhen hengen huoneet. Kreisi hinta kertakaikkiaan.

Viimeisten viikkojen ohjelma:

• vanheneminen (TAAS! Mutta harvinaista kyllä, tänä vuonna se ei olekaan kriisin paikka, ei vois vähempää häiritä, olen ns. sinut elämäni ehtoopuolen kanssa)
• Von Hertzen Brothersien keikka Tallinnassa
• passikuvassa käynti
• paperisodat maistraatin, Kelan, postin ja Indojen suurlähetystön kanssa
• kampaajalla käynti (viiminen luksustelu vähään aikaan)
• läksiäiskemut
• erinäisten romujen roudaamista tyypeille jotka niitä on ostanu (telkkari ym)
• kissojen muutto sijaiskotiin (AAARGH AAARGH AAARGGGHHHHHHHHH)
• säilytettävien kamojen hinaus kellariin
• työpisteen paketointi ja TÖIDEN LOPETUS!
• huonekalujen saattelu ovesta ulos, murjun viimeinen siivous ja avainten luovutus kavereille
• Assholen pakkaus
• survival-matkalaukun pakkaus (matkalaukullinen vaatetta, oikeeta kenkää, ym perussälää jonka joku saa tuoda lentokentälle vastaan jos satun palaamaan kylmällä säällä) ja sen säilöön toimitus johonkin
• siirtyminen Kallioon viimeisiksi päiviksi
• auton luovutus työkaverille
• viimeiset karpalolonkerot kavereitten kanssa
• lentokentälle siirtyminen

VIIS VIIKKOA! Ou. Mai. Gaad.

Punkeron pelkotilat

Pelottaa!!!!!

Paskannanpa taas tyhjentävän ja analyyttisen vastauksen yhteen kysymykseen. Ja kysymys on se, että eikö yhtään pelota? Eiks vähä hirvitä kuitenkii lähtee tolviisii? No vittu totta helvetissä pelottaa, monikin asia. Mutta ei tietenkää pelota niin paljo että pätkääkään tulis olo et hei emmiä lähekkää. Kyllä päällimmäisin fiilis on silti et tää on siisteintä IKINÄ.

Mutta asiaan, eli saanen esitellä: varhaiskeski-ikäisen punkeron pelkotilat. Olkaat hyvät. Alotan siitä mikä hirvittää eniten, eli....


Pelkotila 1: että näkee/kokee pahoja asioita

Kun on tämmönen länsimaisessa pumpulissa kasvanu punkero, joka ei oo koskaan kokenu mitään oikeesti pahaa ja kauheeta, niin saattaa tuolla tyystin toisenlaisis kulttuureis välillä tulla vastaan asioita, joita ei haluais kohdata. Kurjat ihmiset ei niinkää huoleta, oon sitä mieltä, et ihmisille on kuitenki annettu kyky huolehtia itestään, ees jollain tavalla. Enkä nyt muutenkaa ihmisistä niin kauheesti piittaa, sen verran hyvin ollaa sössitty nää hommat että hävettää olla homo sapiens. Sen sijaan se, mitä ihmiset aiheuttaa välinpitämättömyyksissään muille luontokappaleille ja luonnolle, sellasiin asioihin törmääminen on ihan kamalaa. Ihan joku vallaton roskaaminenki hiertää hermoo, mutta kun näkee kauheita eläimiin kohdistuvia juttuja niin sellaset meinaa pistää miut ihan täysin tolaltani. Niillä kohin tekis mieli tappaa ensin kaikki muut, ja sit lopuks ittesä, koska ei vaan kestä elää tämmöses maailmas.

Eikä välttämättä hommat ihan aina ees vaadi ihmisen välitöntä sekaantumista asiaan. Joskus vaan vastaan tulee surkeita juttuja, joille ei voi yhtään mitään. Se avuttomuus ja voimattomuus ja turhautuminen, kun ei voi auttaa hädässä olevaa ja kärsivää elukkaa on ihan kauhia. Miä en oo vieläkää toipunu viime reissun kissanpentu-insidentistä, on mahottoman vaikee ees kattoa tuon matkan lomakuvia ku tiiän et kohta sieltä tulee kuvia siitä kissanpennusta, joka miun mökin alle kuoli, vaikka miä kaikkeni yritin. Nytkii tulee tippa silmää ku asiaa muistelee. Voi vittu.

Todellisuus ei oo niiku disney-mettässä

Toisaalta kaikki tommonen on kuitenki todellisuutta, ja sellanen pitäs kyetä kohtaamaan. Ja kykenenhän miä, mutta vittu ku en halua. En HALUA nähä kärsiviä elukoita. Enkä halua nähä ihmisten julmuutta eläimiä kohtaan, varsinkaan jollei miulla oo siinä kohas ladattua asetta käes ja license to killiä taskussa.

Mutta todellisuudelta ei voi, eikä kaiketi piäkkään, sulkea silmiään. Silti pelottaa ihan vitusti ne hetket, kun pahuus läsähtää silmille. Sillä väistämätöntähän se on, ei tässä mihinkään Disney-elokuvaan olla lomalle menossa.


Pelkotila 2: sairastuminen

Oon tieteskii huolissani siitä, että tuun matkalla pahasti kipeeks. Oli se sitten joku trooppinen tauti tai sitte jotain peruspaskaa, niin kipeenä jos koskaan tulee ikävä kotiin. Matkavakuutus onneks kattaa hoitokulut ilman ylärajaa, eli vaikutus matkabudjettiin ei stressaa, mutta oishan se nyt ihan vitun ankeeta jäähä jonku pöpön tai onnettomuuden takia jumiin johonki lasarettiin.


Pelkotila 3: paluu, sitten joskus

Sairastumiset, ryäväämiset, reissuvitutukset ym on pientä verrattuna siihen, miten saatanasti pelottaa se paluu Mordoriin, sitten joskus.

Pelottaa, kun ei oo kotia kun palaan. Mihi miä meen lentokentältä sit ku Mordoriin joskus rojahdan?

Miten miä kykenen enää ikinä "oikeisiin" töihin tän jälkeen? Vaikka täs saattaa hyvinki käyä niin, että siisti toimistoduuni maistuu tän reissun jälkeen ihan mahtavalta ja oon aivan liekeissä omasta työpöydästä ja arkisista rutiineista. Mutta ei voi tietää. Pelkään, että pitää hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ku tuun takasin.

Pelottaa, ettei miul oo enää ketää kavereita ku tuun takas. Kaikkien elämä on jatkunu, huolimatta siitä, että miä en oo ollu maisemissa. Miten se on mahollista? En tajua! ETTE VITTU ELÄ TÄÄLLÄ SIL AIKAA KU MIÄ OON POISSA, PERKELE! Jostain syystä on aina matkaan lähtiessä tunne, että painan elämälle täällä pausea, ja lähen vaan vähän epätodellisuuten käymään, ja kun palaan takas niin jatketaan siitä mihin jäätiin. En tajua mikä siinä on, mutta jotenkin tajuntaan ei meinaa upota että elämä Mordorissa jatkuu vaikken miä ookkaan mukana. Ihmiset bailaa ja pariutuu ja eroaa ja elää ja vanhenee ja kokee asioita, ja piiri pieni pyörii. Jo lyhkäsessäkin ajassa henkinen välimatka ihmisiin kasvaa joskus valtavaksi ja on niiku joku ois kuopassu kauheen kuilun miun ja joittenki ihmisten väliin. Takastulon jälkeen sitä ei kaikkien kans niin vaan jatketakaan siitä mihin jäätiin. Sitä on ensinnäkin ite muuttunu ihan vitusti tuol maailmalla, mut ei ne ihmiset tääl Mordorissakaan ennallaan pysy. Nyt ku lähen ainaki vuodeks, tulee oikeestaan nähtyä kunnolla se, kenen kans ollaan oikeesti ystäviä ja kenen kanssa se koneksön säilyy vaikkei välttämättä vuoteen nähä. Ketkä jaksaa pitää yhteyksiä, lähetellä emailii ja skypetellä ja kertoilla mitä Mordoris tapahtuu.

Mut kuinka paljo miä jaksan itekää olla kiinnostunu Mordorin asioista? On aina ollu vähä vaikee tuol reissussa olla pätkääkää kiinnostunu siit et olipa hyvä keikka tuol ja se pani sitä ja ne eros ja noi alko seukkaa ja se on paksuna ja oltiin niin kännissä ja vau ku hyvät pileet ja hei se-ja-se on siis niin seonnu ja ne-ja-ne on riidois jne jne jne. Jos on ite ollu just kattomassa orankeja ja nähny mulkkunenäsen apinan metrin päästä tai päässy peuhaan leikkisän ja riehakkaan karhunpennun kanssa ni jotenki sitä tulee tahtomattaanki vähä ylimieliseks ja sillai nirppanokkana tuhahtelee siel tropiikis ylevänä et ai että ku työ siel Mordoris ootte niin pinnallisii ja miä tääl luontoelämysteni kans oon niin syvällinen, muka. Ihan vitun rasittavaa ja ärsyttävää, ai nou. Mut emmiä tahallaa, sitä vaan ihmisen kiinnostus kaiketi muotoutuu ympäristön mukaan ainakii vähäsen. Ja joskus se henkinen välimatka on muutenkii ihan saatanan pitkä, pitempi ku se fyysinen välimatka, vaikka sekii ois kymmenentuhatta kilometrii.

Mordoriin paluu, sitten joskus, pelottaa siis enempi ku mitkään hämähäkit ja luonnonmullistukset ja taskuvarkaat ja ripulit ja muut.

Ehkei miun siis piä palata tänne enää ikiin?

Pelkotila 4: sekoaminen

(Lisää kanasarjiksia täällä)

Tavallaan pelkotilaan numero 3 liittyen pelottaa myös että mitä miulle tuol matkalla tapahtuu. Siis noin niiku psyykkisesti. Että sekoonko ihan ja höyrähän ja tuun takas sellasena valaistuneena leuhkana puita halailevana hippinä (joissa ei sinänsä mitään pahaa ole, kirj.huom.), joka vähä maailmaa nähneenä luulee olevansa jotenki paremmin jyvällä asioista. Oonko sit sellanen rasittava besserwisseri (joka toki olen jo nyt) jonka naamalla on koko ajan sellanen ylimielinen, kanssaihmisiä säälivä hymyntapanen, jota yrittää epätoivosesti verhota sellaseen maailmalla valaistuneen ymmärtäväisyyteen. Että täs on kuulkaa vähä elämää nähty, maailmaa kiärretty ja siellä  valaistuttu ja työ pinnalliset materialistit tääl ette siis niiiiiiiiiin tajua mistään mitään, mutta koska miä oon niin henkistyny niin ymmärrän teitä vääräuskoisia kyllä.

Pelottaa siis et millanen ihminen tuolta sit joskus tulee takasin. Okei, olen jo nyt vaikee ja ärsyttävä kusipää, eli sinänsä ei varmaan oo paha jos matkalla vähän valaistun, mutta antakaa sit avokämmenellä ja kunnolla jos takas tullessa oon viel kauheempi rasittavuus.

Satavarmaa on, että korvienvälissä tulee tapahtumaan kaikenlaista. Toivottakoon, että siellä tapahtuu kuiteski vaan hyviä asioita. Kiitos.


Pelkotila 5:  rosmot ja muut pahikset

Yksin kun enimmäkseen reissaa, ja ku on vähä tämmönen torvi, niin hirvittää että joku rosmo tulee ja vie kaiken. Tai sattuu jotain muuta pahojen ihmisten aiheuttamaa ikävää. Paljolta paskalta toki välttyy kun mukana on terve järki, mutta ainahan voi käyä ihan vaan paska tuuri.

Ja sit on se et "no eikö pelota ku yksin reissaat ja naisena ja sillai". No vittu ei pelota. Ei oo kyl kokemusta et miten yksin naisena matkustaminen eroaa yksin miehenä matkustamisesta, mut en oo koskaa kokenu mitää uhkaavia tilanteita missää nimenomaan siks että oon nainen. Okei, varmaan jos oisin simpsakka plondi joka vetelis tuol narutopissa ja hotpäntseissä ja heiluttelis tissejään ja heittelis tukkaansa ja ois sellanen "siis ou mai gaad ku mä siis vaan oon niin hirvee flirtti"-pimu ni ehkä saattas päätyä tilanteisiin missä iholle tullaan vähä liianki kanssa. Mutta ku on tämmönen rupsahtanu sammakon näkönen tatuoitu pullukka, niin se kiinnostus mitä yleensä herättää on kyl ollu lähestulkoon aina ihan puhasta uteliaisuutta. Rasittavaa sekin useimmiten on, aina ei jaksais sitä tenttaamista et mist siä oot ja onks poikaystävää ja mis noi tatuoinnit on otettu, mutta oon yleensä jaksanu suhtautua noihin tilanteisiin huumorilla ja ottaa ne sillai et tässä on oiva tilaisuus kartuttaa kielitaitoa. Ja jos sit joku hampaaton ukkeli alkaa käymää liian tuttavalliseks ni mullahan on niitä tilanteita varten sellain maailman komein ja ihanin ja vahvoin ja rajuin ja isomunasin mielikuvituspoikaystävä, jonka tapaan tos ihan koht tuol yhes paikas.

(Pee ääs. Yksin matkustamisesta naputin jo tos viime kevään plokiin ja siel osittain samaa asiaa ku tos yllä. Lue se tilitys klikkaamalla tästä.)


Pelkotila 6: reissu-uupumus

Tätä meininkiä saattaa tulla ikävä

En oo koskaan näin pitkään ollu reissussa, ja voi vittu miä sanon jos täs käykii silviisii et jo muutamas kuukaudes tulee olo et ei huvitakkaa enää, tahon takas toimivaan skändinääviään ja tahon oman sohvan ja rutiinit ja kuukausipalkan ja työkaverit ja pirkka-pestokastiketta ja karpalolonkeroa. Helpolla en sellasta oloa tule myöntämään ees ittelleni, se on varma. Että ku tämmöstä haavetta pääsee toteuttamaan ni ohan se nyt vittu jos heti alkumetreil huomaakii et ääää emmiä tätä haluukkaa enää.

Reissaajasivuilta oon paljo lukenu että saattaa jossain kohtaa tulla sellanen totaalinen kyrpiintyminen, mutta et sen yli pitää sit vaa päästä. Oon siis henkisesti jo valmistautunu siihen, et viimeistää ens kesänä ku kaverit lähettelee viestejä festareilta, ja miä paahdun jossain kämäsel saarel, ni saattaa tulla pikkusen olo et vittu täs oo mitää järkee, näit saaria on jo nähty ja perkele en jaksa Assholee raahata enää senttiäkään mihinkään ja saatana, tahon Hakunilan urheilupuistoon juomaan ylihintasta kaljanlirua muovituopista ja kattomaan miljoonatta Viikatetteen keikkaa ja jauhamaan paskaa suomeksi. Mutta oon jo tehny suunnitelman mitä teen sit kun iskee reissuvitutus: painun johonkin siivoon mestaan, majotun mukavasti, ehkä jopa lievästi luksustellen ja keräilen itteeni ihan rauhassa ja ootan että mielenhäiriö menee ohi.

Ei pelota!

Äh, tämmöstä negatiivissävystä paskaa nyt tuli näin pitkä lätinä. Et eiköhän täs nyt ollu enempi ku tarpeeks pelkotiloja? En nyt ainakaa heti keksi mitää enempiä aiheita olla puntit tutisten. Eikä nuo yllä mainitut pelotukset millään tavalla ollenkaa tuo fiilistä et emmiä lähekkää mihinkää. Emmiä tommosia oo märehtiny ollenkaa, paitti nyt ku tän vuodatuksen naputin. Jos antaa pelolle vallan ni sitte voi linnottautua kotiinsa ja pysyä siellä. (Muistakee kuiteski et kotiinsa on moni kuollu, siellä se nimittäin vasta vaarallista on...)

Ja on paljo asioita jotka ei pelota sitte pätkääkään. Ei pelota luonnonmullistukset, nille miä en mitää voi, ja jos sellanen on tullakseen ni paska tsägä. Ei pelota ötökätkää enää (kovin paljoo) (paitsi hämähäkit) (ja luteet) (ja itse asias kaikki mitkä puree ja on joko myrkyllisiä tai sit muuten vaan...ööö... on). Kärmeitä en pelkää (kuhan pysyvät kaukana) (okei merikäärmeitä pelkään) (ja myrkyllisiä kärmeitä) (ja isoja käärmeitä) (ja ovelia käärmeitä). Tota... jätänpä tän lätinän nyt kyl tähän. Olen nynny ja säikky, mutta ei se matkustamista haittaa.

Ovelat, myrkylliset kärmexet (pöllitty täältä)

Joku viisas on sanonu että jos asialle voi jotain tehä ni eihän siitä sit kannata olla huolissaan, ja jos sille asialle ei voi mitään tehä, ni eihän sille sit mitään voi, ihan turha stressata. Kukahan mikähän se nyt oli ja mitenkäs toi oikeesti meni.... hmmm... Joo. Kiitos google, se oli Dalai Laman viisaus:

"If you have fear of some pain or suffering, you should examine whether there is anything you can do about it. If you can, there is no need to worry about it; if you cannot do anything, then there is also no need to worry."

Siispä turha märehtiä etukäteen. Hyvillä mielin, huoletonna, iloisna matkaan vaan! (Enää 5 viikkoa ja 2 yötä lähtöön!)

Ripulilutka has left the building

AAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH! Ette usko miten vapautunu ja hulvaton ja kertakaikkisen ihana tunnelma kun on päässy (lähes) kaikesta turhasta rojusta eroon! Jumaaaaalaare, miä vaan sanon! Ikinä en enää kapitalistiseen kulutushysteriaan kapsaha, se on varma. Oikeesti, ihminen (tai ainakaa miä) ei tarvi  kuuen hengen astiastoa ku asuu yksin eikä varsinaisesti mitään illalliskutsuja pitele, eikä se tarvi sataa paria kenkiä eikä 350 mustaa t-paitaa mis on pändilogo tai pääkallo tai joku hassu muka-vitsikäs teksti (jep, myös "RIPULILUTKA"-paita lähti kiertoon...sori vaan, Kotiteollisuus, mutta eihän se naurattanu enää edes minua... sitäpaitsi paidan laatu oli yhtä paska ku pändinki). Tai, vittu, tarvitteeko jotain helvetin seurapelejä, ku ei oo alkuunkaan seuraihminen? Eikä tarvi ostaa omaks joka vitun elokuvaa jota joku on joskus jossain kehassu eikä, hyvänen aika, kirjoja tarvi ostaa uutena (muutaman erikoiskirjailijan tuotoksia lukuunottamatta). Jos... eikun siis kun.... joskus palaan reissusta ja asetun uuteen kotiin ja alan väsätä pesää (heh) elämäni ehtoovuosia varten, niin vannon, etten saatana kasaa ympärilleni mitään helvetillistä tilpehöörilinnaketta. Minimalistinen asketismi is the way to go kohti hautaa, ja käytettynä ostettu olkoon hankintamenetelmä kaikelle muulle paitsi vessapaperille.

Tämä rojuläjä poistui nurkista. AAH!

Nokkelimmat saattovatki jo arvata että em. vuodatus tuli ikäänku alustuksena sellaselle tilannetiedotukselle, että päiväni kirpputorimuumiona (osa 2) oli menestys ja kaikki mikä jäi myymäti on lahjoitettu Hesyn kirpparille. Roju on poistunut Puutteenkujalta! Täällä on tyhjiä kaappeja ja enää kaksi lautasta! Koko tuo viereisessä kuvassa näkyvä paskavuori on siis muutettu kolikoiksi tahi toimitettu muuten kiertoon. Ihan mahtavaa!

Tämmönen ylimääräsestä rojusta eroonhankkiutuminen on miulla ollu ns. pilkkeenä silmäkulmassa varmaan sata vuotta, mutta aina se on jotenki jäänny. "No tänä kesänä miä meen toho Hiatsun kirpulle"-virttä on veisattu joka kevät jostain viime vuosituhannen alkuhämäristä saakka. Mutta ku oon vähä sellanen laiska paska ni en saa mitää aikaseks ennenku on pakko tahi tarpeeks hyvä tavote, jonka eteen ponnistella. Nyt on nimittäin tavotteet kohillaan, jumaliste, jos ette oo sitä jo huomannu.

Kirpparilla on sinänsä ollu varsin mielenkiintosta käydä sontaa myymässä. Hämmentävät asiat tekee kauppansa, ja käsiin jää sit just sellanen roina, mistä kuvitteli et ne ekana revitää käsistä. Mut ehei. Puutteenkujan Paskakasan suosikkituotteita olivat mm. virttyneet vanhat t-paidat (ne pääkallo-bändi-ripulilutka-lumput) sekä kaikenlaiset kännyköiden oheissälät (vanhoista nokian latureista miltei tapeltiin).

Kirpparilla käyvät asiakkaat on sit kans yks oma lukunsa. Kaikenlaist hiihtäjää tuli nähtyä. Viime sunnuntaina kun sattu aurinkoinen hieno keli olemaan ni kyllähän sen huomas, että nyt on jonkun laitoksen potilailla vissiin ulkoilupäivä. Kaikenlaist höpöttäjää siin kävi rojuja ronkkimassa ja kyselemässä ihan kummallisia. Ykskii huus sylki lentäen ja pää sinisenä siin jotenkii vaikees asennos pojottaen et ONKO OLAVI VIRTAA??? ONKO OLAVI VIRTAA??? Herrantähre, ei ooo, anteeks kamalast!

Ja sitte ku on tämmönen vähä epäsosiaalinen ihmisvihaaja ni tuos tulikii ihmiskiintiö vähäks aikaa täytee. Kertakaikkiaan.

Mitäs muuta täs on saatu aikaseks sitten edellisen tilityksen? Ööö... asunto on irtisanottu, hyvänenaikasentään, herranjestas, oikeesti, koht miul ei oo kotia! Kännykkäliittymän tyyppi vaihettu kaikenmaailman puhe-multimedia-textari-netti-paketteja sisältävästä spektaakkelista sellaseks mis ei oo mitään ja maksaa vaan 1,99 euroa kuussa + ne kulut mitä sitä käyttää. Viimisille Mordorin öille on löytyny majapaikka (KIIIIIIIIITOS ystävät, sekä ystävienystävät jotka kotejaan luovuttavat miltei tuntemattomien harakoitten käyttöön... ja kiitos myös facebook, ei tarvi ku pikkusen jotai asiaa siel kysellä ni kaikki hoituu!). Mitäs viel.... emmiä muista, kaikkee pientä sekalaista pikkuasiaa oon selvitelly.

Vielä pitää hoitaa paperisotahommat (maistraatti, kela, posti, Indonesian suurlähetystö), raahata paffilaatikoita kaverin kellariin, nähä kaikkia tyyppejä, käyä viel kerran kattomassa Von Hertzen Brotherseja, muuttaa kissat sijaiskotiin (voiluojavoiluojavoiluojavoiluoja), tehä loput duunit, kreisibailata läksiäiset, kattoa ku muuttomiähet kantaa kalusteet ulos, kuurata kämppä, palauttaa asioita ja avaimia ja luovuttaa auto.

Ja kaiken tän jälkeen ei sitte tarvi tehä enää muuta kun painua lentokentälle ja lähteä.

Epätodellinen olo. Ulkopuolinen olo. Onko tää oikeesti miun elämää? Tämmönen hienous ja parhaus? Jumalauta.

Kuus viikkoa lähtöön. JUMALAUTA.

Pena muutti pois. Snif.

Huh huh. Vajaat 7 viikkoa lähtöön. Pidin pienen rellestystauon matkaan liittyvistä hommista, mutta nyt taas täydellä tohinalla eteenpäin ja asioita nippuun.

Tilattu lokakuun lopulle Nouto-Sortti hakemaan romu sohva ja aikansa palvellut sänky pois. Sohva on täysin raato: yhteensä neljä eri kissaa on sen parissa ahkeroinu viimeiset ööö... 8 tai 10 tai jotn vuotta, joten superloonit ja muut pehmukkeet tursuaa käsinojista. Sängyn joustinpatjan joustavuus on löhötty lähinnä tasoon "upottaa ja hajottaa selän" joten näistä rojuista ei ole enää mihinkään kierrättymään. Meinas tulla ressi että milläs vitulla ne saa johonki kaatikselle, mutta kappas, on olemassa toi nerokas Nouto-Sortti-kyyditys, joka hakee himasta tuommoset hirvitykset ja toimittaa ne ns. vihreemmille niityille. Arvostan! Lisäksi on buukattu muuttofirma viemään säästettävät huonekalut sijaiskotiin Espooseen.

Pena

Ja Pena muutti pois!!!!  Se lähti toimistorehuksi, miun työkaverin hellään hoivaan. Aikamoista, ei oo enää viherkasvia olkkarin nurkassa. Vähän jotenkin rajua. Mutta onneks nähää Penan kans vielä joka päivä, koska Pena asuu samassa toimistossa miun kans. Ja kyllä se siellä tuntuu pärjäävän, on ehkä enempi valoa kun Puutteenkujalla, ja ainaki enemmän elämää ympärillä. Jotenki pirtsakamman tuntusena se siinä toimiston ovella pojottaa. Go, Pena!

Telkkari on myyty ja häipyy huushollista lokakuun puolivälissä. Pesukone lahjotetaan äitille. Yks rypistys kirpputorilla on vielä eessä, ja mikä ei siellä muutu rahaksi niin lahjotan Hesyn kirpparille. Sen jälkeen alkaa olla kämpässä enää säästettävät kamat sekä sellasta roskiin menevää rojua (viimesiään vetelevää kattilaa ja paistinpannua ja mukia ja pyyhettä ja sälää ja sellasta), joilla pärjäilen loppuajan.

Tuntuu vähä hurjalta kun asiat alkaa tälviisii konkretisoitumaan. Että kalenterissa on tommosia merkintöjä et "sohva ja sänky lähtee" ja muuta. Vähäsen meinaa välillä iskee paniikki et mitä vittua miä oon tekemässä, mut ei sit kuitenkaa. Enempi on sellanen olo, et pääsispä jo menee. Mitä vähemmän aikaa lähtöön, sitä kärsimättömämmäks ( <-- vittu mikä sana) alan tulla.

Silti, on täs viel ihan riittävästi puuhaa. Ei nimittäin tuu aika pitkäks sitä menolentoo ootelles.

Hyttyset, nuo ovelat perkeleet

Kävinpä tossa lääkäriasemalla laittamassa rokotuksia kuntoon. Samassa yhteydessä työterveyshoitaja uteli matkasuunnitelmaa ja selvitteli sitten tuonne aasian suunnalle suositeltavia rokotuksia ja muita terveyshommeleita. Muistutti myös käsihygienasta (daaaaaa!) ja mistähän vielä.

Japanin aivokuume -rokotusta ehdottomasti suositteli, mutta koska riski kuitenkin aika pieni, ja rokotuksen hinta hirveä (vaatii 3 rokotuskertaa, noin sata euroa tsibale, eikä todellakaan mene työterveyshuollon piikkiin), en ala moisia piikityksiä ottamaan.

Malaria-estolääkityksestä oli pitkät lätinät, vaikka heti kärkeen ilmoitin etten ala sellasia napsimaan. Koska aa: olen matkoilla kauan, enkä todellakaan aio nappailla mitään lääkkeitä noin pitkää aikaa (en muutenkaan popsi pillereitä kuin äärimmäisen pakon edessä, oon vähä sellain anti-lääkitys-hihhuli), pee: estolääkitys maksaa helvetisti, see: suurin osa sitä aasiaa missä ehkä eniten aikaa vietän on matalan malariariskin aluetta (ks. kartta tos vieres, se on pöllitty täältä) ja dee: mikään estolääkitys ei anna 100% suojaa malariaa vastaan. Joten seikkailumielellä moskiittojen sekaan! Jos kuitenkin lähden jonnekin korkean malariariskin viidakoihin hillumaan, saatan sit hankkia sen kuurin jostain paikanpäältä. Myöskin, mikäli menen paikkoihin joista ei tuosta vaan sairaalaan pääse, hankin malariaan ensiapu-lääkekuurin valmiiksi. Jos malariahorkat iskee, niin niiden nappien avulla kaiketi pysyy tolpillaan sen aikaa kun kiirehtii lähimpään lasarettiin.

Otan siis harkitun ja tietoisen riskin. Älköön kukaan kuitenkaan seuratko miun esimerkkiä, vaan kukin ottakoot ite asioista selvää ja päättäkööt sitte mikä on se oman seikkailunhalun taso näitten hommien kanssa. Ei se mikään vitsailun ja leikin asia sit ole jos se malaria iskee, mutta toisaalta.... kotiinsa on moni kuollu. Ei kaikkea voi, eikä pidäkään, hysteerisenä pelätä. Shit häpens, jos on häpensikseen. (Täh???)

Niin malarian kuin jaappanialaisen aivokuumeenkin voi saada hyttysen pistosta. Sen lisäksi hyttyset levittää dengue-kuumetta, johon ei ole mitään ennaltaehkäisevää lääkitystä tai rokotuksia. Joten vaikka olis aivokuumerokotukset ja malariapillerit niin on enivei pelkästään ton denguenkin takia oltava kohtuullisen topakkana hyttysten pistoilta suojautumisen kanssa. Ja siinä hommassahan olen ilmiömäinen. Tsup-tsup siellä ja tsup-tsup täällä kun meitsi suihkii hyttyssuihketta like there's no tomorrow. Tulikohan viime kevään reissulla (noin 5 viikkoa, pääasiassa Indonesiassa) yhtään hyttysen tuikkausta? Ei muistaakseni. Muurahaiset kyllä tekivät hirveetä jälkeä ja meduusat iskivät tissiin, mutta hyttysistä ei koitunut harmia.

On ne silti yksiä ovelia perkeleitä. Räyh!

Raha

Kauhian moni on kysyny että kui tämmösee itsensähoitovapaaseen on varaa ja että paljoko on suunnilleen pudjetti ja mikä on lähtiessä pankkitilin saldo ja kui oon säästäny fyffee ja mitähän viälä. Tässä siis asiaa aiheesta RAHA.

Mitä tää (ehkä) kustantaa?

Reissun menoarvio on osin hihasta ravisteltu ja osin menneisiin matkoihin perustuva. Puhutaan kuitenkin lähinnä villistä arvauksesta, ja todellisuus tulee varmaan olemaan ihan jotain muuta. Luulen nimittäin että rahankäyttö tulee olemaan pikkusen erilaista tällä reissulla ku sillo ku on kuukauden tai parin palkallisella lomalla.

Muutamien viimesimpien reissujen kustannusten perusteella oon arvioinu, että jos oon vuoden liatsussa aasiassa, ni 20 000 euroa pitäs riittää. Tuon pitäis kattaa vuodeks asumiset ja syämiset ja oluet ja siirtymiset paikkojen välillä ja satunnaiset retket ja muut maksulliset härpäkkeet ja ehkä vähä shopinkiaki ja sellasta kaikkee perushommaa. Siihen päälle tulee toki ennen lähtöä shopatut lennot ja muut reissuhommat, sekä noin tuhat euroa jotka laitan megajemmaan sitä varten, että sillä pääsen takas Mordoriin miltei mistä maailman kolkasta tahansa. Mikäli pimahan ja lähen säntäilemään muille mantereille niin kustannukset varmasti nousee, jo ihan pelkkien lentojenkin takia, ei se ilmasta oo siirtyy jostai Indoneessiasta vaikka Peruun, jos sellasta päähäni saan. Kustannusten nousu tosin tarkottaa käytännössä matkan lyhentymistä, koska rahaa on rajallinen määrä eikä sitä mistään taivaasta lisää tipahtele. Eli kun lompsa tyhjenee, on palattava Mordoriin ja mentävä töihin, se on valitettava fakta. Aikomus onkin pysyä halvassa aasiassa, ihan siks että rahat riittää sitte ehkä pidempään.

Toi 20 000 euron arvio perustuu siis edellisten reissujen kustannuksiin. Miähä oon matkustanu sillai reteesti ja porsastellen, meiningillä ”lomalla ei olla köyhii eikä kipeitä”. Et en oo paljo kattonu mistä sen kaljan oon sipassu, oon asunu rannoilla hienois ilmastoiduis söpöis bungaloweis, syöty on hyvin, bailattu just niin paljo ku on huvittanu. Siirtymisiä on taitettu pirssillä vaikka bussejaki menis, on shoppailtu säkkikaupalla tuliaisia ja otettu tatuointeja ja kaikin tavoin reissailtu sillai et vittu ihan sama mitä maksaa, töihinhän täältä mennään, palkka juoksee. Luulen siis, että jos pikkusenkaa, ees sillon tällön, mietin valintojani ni kustannukset pienenee ihan vitusti. Mutta teen mieluusti nää kustannusarviot yläkanttiin ja yllätyn ilosesti. Se on mukavampaa silviisi. Ei ois yhtää kiva ihan kesken reissun huomata että vittu jaaha, nyt ei ookkaa enää rahaa mihinkää.

Mukavuudenhalu ehkä joustaa, mutta ei näin paljon.

Mukavuudenhalu ei oo mihinkää poistunu, enkä tälläkää matkalla aio asuu missää puhvelin esinahalle löyhkäävis mätänevis risumajois enkä aio syyä suoraan tunkiolta, vaikka sielt kuinka halvalla särvintä sais. Ei täs iäs enää ihan taivu sellaseen viileen kuuliin meininkiin, et mitä surkeemmat olot ni sen rajumpaa ja, vittu, päräyttävämpää. Pitäkää päräytyksenne, tahon että on mukavat oltavat, piste. Mut ei tää uhoominen tarkota sitä, että luksusta tarttis olla. Kuhan on siistiä ja mukava ympäristö ni okei. Koitan pitää majotushommat sillä tasolla, että 25 euroa yö on ihan ehoton katto, sitä enempää ei sais maksaa ku pakon eessä (esim. Singapore ja HongKong). Koska matkan kesto on suoraan sidoksissa rahaan, luulen että aika helppoa on pikkusen joustaa siitä mukavuudenhalusta, jotta säästää asumiskuluissa.

Mielenkiinnolla seuraan kyllä kustannuksia, ja koitan pitää kohtuullisen tarkkaa kirjaa kuluista. Tiedottelen kyl sit tääl plokissaki välillä että montaks tsiljoonaa oon jo törsänny ja joko kirstun pohja uhkaavasti pilkottaa. Pyrkimys on siihen, että pudjetti alitetaan ja reissussaoloaika ylitetään.

Pihtausvinkit

Mainitten heti alkuun, että joka helvetin penni tälle reissulle on miun ite hankkima. Että jos siäl joku puhisee että helppo se on tommosen rikkaan porsaan lähtee vuodeks maailmalle vähä palmuja halailemaan ja ettimää itteään ja henkistymään ni haistakaa vittu. Ilmasiks en oo mitään saanu, enkä tule saamaan. En oo rikas, ei oo ees rikkaita vanhempia, ei kultalusikkaa perseessä poikittain, ei lottovoittoa, ei taivaasta tipahtanutta omaisuutta muutenkaan. Töitä tekemällä ja vimmasella säästämisellä tässä matkustellaan.

En ole lähdössä vuorotteluvapaalle, eli en tule saamaan tässä(kään) asiassa mitään tukia yhteiskunnalta, mikä täten mainittakoon. Kenenkään verorahoilla en siis röhnötä trooppisilla rannoilla kaljaa juomassa. Yhteiskunnalle tää maksaa vaa sen verran minkä se menettää ku en oo maksamassa veroja, mutta koittakaa ny jotenki pärjätä.

Sulo Vilén

Kun tein päätöksen siitä, että lähen, alotin ihan vimmatun säästämiseen. Oonki huomannu tän asian kans, että vittu, miä pystyn näköjään suoranaisiin ihmeisiin kunhan tavote on tarpeeks hyvä. Piäntä Sulo Vilénin vikaa on ennenki vähä ollu, mutta nyt pihtaaminen on saavuttanu ihan uudet sfäärit.

Totaalinen shoppailukielto nasahti heti päälle ku menolipun ostin ja alko hirvee nuukailu arkielämässä. Pihtaaminen on menny viittä vaille siihen pisteeseen jossa alan pöllimään vessapaperit töistä tai baareista. Niin alas en oo (vielä) vajonnu, mutta tunnustan että samppoota, pyykinhuuhteluainetta ja tiskiainetta laimennan vedellä ni riittää pitempään. How noloa is that???  Lisäks miä, joka oon ennen ihan huoletta porsastellu luottokorttien kans ja ostellu mitä huvittaa sen kummemmin harkitsematta, kyttään ruokakaupassa nykysin jotain tarjouksia ku mikäki mummeli. Ömeising!

Sitä mukaa kun on tullu jotain laskuja postiluukusta, oon perunu kaikki maholliset tilaukset ja maksulliset asiat. Ei tuu enää Hesaria, ei Seiskaa, ei näy Animal Planet. Ei ole kuntosalijäsenyyttä, enkä kirmaile kirjakaupoissa. Kissojen hiekkakii vaihtu halvempaan, eikä mirrejä enää katkaravuilla lellitä. Ankea on arki Puutteenkujalla.

Erillisen matkakassa-tilin oon avannu jo vuosia sitte, ja sinne laitan automaattisesti joka palkasta muutaman satasen, ja muutenki aina jos vähäkää ylimäärästä on ollu ni kaikki sinne. Lisäks tuos pari kuukautta sitte aktivoin verkkopankissa ePossu-palvelun. Se on ihan silkkaa neroutta! Joka kerta ku maksan pankkikortilla, ePossu pyöristää summan seuraavaan 5 egeen ja laittaa ne ylimääräset suoraan reissutilille.

Yritän olla vetämättä röökiä (huonolla menestyksellä) ja jokaisesta päivästä jonka oon polttamatta laitan reissutilille röökiaskin hinnan eli 5 euroa. Oon kantanu kirjoja ja levyjä divariin, kaikenlaista rompetta oon myyny kirpputorilla. Kavereille on kaupiteltu muutamat huonekalut ja vempaimet, kassikaupalla kirjoja ja levyjä ja vaatteita ja muuta roinaa on myös eräät innokkaat käyny hakemassa. Halvalla oon myyny, mutta  jokainen hilu jonka romuista saa kasvattaa matkakassaa. Vähän kerrallaan, mutta kuitenkin.

Vimmattu säästäminen ja rojujen myynnistä kertyvät roposet tulee kattamaan reissun budjetista ehkä pikkusen yli puolet. Loput rahoittuu sillä, että pidän reissun aikana pois kaikki jemmassa olevat lomapäiväni, sekä vaihan palkallisiks vapaapäiviks kaikki lomarahat ja ennen matkaa tehdyt ylimääräset tunnit (ja niitähän on, en oo nimittäin kesällä paljon vapaata pielly...). Siirrän nuo palkalliset ajanjaksot nokkelasti ens vuoden puolelle, jolloin on nihkeesti tuloja ja saan siten veroprosentin pieneksi. Ja kun Mordorissa ei oikeastaan ole muita kuluja matkan aikana kuin puhelinlasku, muutaman kuukauden palkalla porskutan aasian suunnalla pitkään.


Että tuolviisii reissu rahottuu.

Tärkeysjärjestyksen tärkeys

Lopuks vielä se olennaisin asia, joka mahollistaa tämmösen matkustelevaisen elämäntavan (tästä oon vaahonnu edellisissäkin reissuplokeissa, koska aina joku ihmettelee miten vitussa miulla on varaa matkustella tälviisii koko ajan). Ja se tärkein seikka on, että asiat elämässä on matkailua suosivassa tärkeysjärjestyksessä. Emmiä halua omistuskotia joka on sisusteltu tiptop enkä merkkivaatteita enkä tuhatta parii kenkii ja sataa pulloo haisuvettä, en haluu käyä viikon välein kampaajalla ja kasvohoidoissa ja kynsistudioilla, en tarvi audii tai mersuu, enkä muutenkaa tajuu minkää hianon ja kalliin päälle ollenkaa. Sellaset asiat ei merkitse yhtään mitään. Rahalle on parempaakin käyttöä.

Ja rahaa saa kun käy töissä. Okei, en ehkä tee mitään yhteiskunnallisesti merkittävää duunia tai universaalissa mittakaavassa tärkeää, tai edes sellasta joka olis jotenki erikoisen "kivaa" tai johon tuntisin jotain helvetin "intohimoa". Puurran perushommaa toimistossa, se on ehkä joittenki mielestä mälsää, mutta miulle ihan sama, elätän sillä itteni eikä tarvi olla persaukinen ruikuttaja joka oottaa jotain ihmettä tapahtuvaks. Oisinhan miäki voinu istuu viimiset 25 vuotta jossain kuppilassa suunnitelemassa vaik mestestysromaanin kirjottamista ja vältellä töissä käymistä ettei luovuus kärsi, ja ootella että joku kustantaja tulee sinne räkälään tarjoomaan rahakasta sopimusta, mutta ois kai se täs vaihees jo vähä katkeroittanu. Siel vielkii istuisin raakkumassa että sitte ku sen kirjan kirjotan ni vapiskoot Sofi Oksanen. Harva täs maailmas loppujenlopuks omaa sellasta lahjakkuutta että pystyy elättämään ittensä tekemällä jotain "kivaa".Töistä saa palkkaa ja siks töissä pitää käyä, vaikkei se aina ookkaa siistiä ja seksikästä ja jännittävää.

Rahalla saa kokemuksia ja elämyksiä. Kun miä kualen ni emmiä haluu siin miettii sitä et ai juma ku miul on ollu hienoja kenkiä tän elämän aikana et olipa kuulkaa ihan vitun onnistunu laiffi, kyl kannatti hei. Mielummin mietin että tulipa snorklailtua kilpikonnien kanssa ja sulatettua varvastossujen pohjaa tulivuorella, olipa aika jännää, ja voin sitte seesteisin mielin ryömiä krematorin uuninluukusta sisään.

En silti oo täs arvostelemas (ainakaa kovin paljon) niitä joilla elämäs ne kenkät ja sisustetut omistuskodit ja komeet autot ja laitetut kynnet on tärkeitä. Ehkä pikkusen ylimielisesti vähän nokan vartta pitkin saatan kattoo, mutta oon silti sitä mieltä et kukin tehköö ja hankkikoo asioita joista tulee iloseks ja jotka ittelle merkitsee jotain. Miä matkustan, koska en oo keksiny mitään muutakaan joka tekis miut yhtä onnelliseks.

Aamen.