Joujoujou!

Se on joulu taas. Suatanas sentäs. Onneks täällä Hiekkakikkareella hömpötys ei ole aivan lapasesta lähteny, vaikkakin enenevissä määrin on kauheita muovikuusia pojottamassa siellä sun täällä. Joulu, PYH!

Itse vietän tämän joulun tukevasti duunissa. Taalasmaana Edenissä. Tämäpä onkin jännää aikaa, koska meri - tuo kalojen vilpola - on tällä hetkellä niin raivokkaalla tuulella, että veneliikenne on aivan kusessa. Aallot on hirviät. Balilta kulkevat pikaveneet on enimmäkseen peruttu, ja jopa Hiekkakikkareen ja Lombokin väliä suhaavat public boatit on seis. Bangsalin satama Lombokilla on sulettu. Majataloon pitäs tulla tänään kolme huoneellista asiakkaita, mutta saapi nähä pääseekö niistä kukaan perille. Tiettävästi tänne on yhä mahdollista jotenkin rantautua, jos tulee Lombokin kautta. Privaatti-pikabotskeja voi vuokrata, ne kulettaa. Kyyti on varmasti melkosta höykytystä, mutta sentäs nopia. Kuolemanpelkoa ei tarvi kitua ku vartin verran.


Pitkemmittä löpinöittä (miun tarttee jatkaa oikeita töitä) joten tiptap, tähän kuvaa ja tunnelmaan, moido!

PS. Jos on herkkää joulun tunnelmaa sukkiksissa ja antavainen miäli, lahjotuksia saa tuutata tulemaan! Klikkaa tästä ja anna roponen. Miulle tahi mirreille. Tai vaikka molemmille!

Lombokin shoppailupäivähelvetit

Epicentrumissa oli viime maanantaina noin kaks miljoonaa ipanaa. Helvetti valloillaan.

Käyn noin kerran kuussa Lombokilla ostoksilla. Lähinnä ostamassa muutaman sata kiloa kissanruokaa ja muita juttuja kissaprojektille, mutta toki samalla myös ittelleni pari kassillista kaikkea tarpeellista. Esimerkiks hyvää leipää, makaroonia, pestoa. Siivouskamoja, hyttysmyrkkyä, samppoota ja muuta paskaa. Kaikki on Lombokilla niin paljon halvempaa, että Sulo Vilen hamstraa kyllä.

VIHAAN näitä Lombokin retkiä. Syystä että.

Meri saattaa olla räyhäkäs ja miä pelkään ku syätävä aallokkoisella merellä. Kyydit on siis aina sellasia mitä jännitän ihan vatta kippuralla jo monta päivää etukäteen.

Autokuskini on ruvennu viime kertoina ärsyttämään miuta niin suunnattomasti, että jo sen naaman näkeminen nostaa verenpainetta. Olen käyttäny häntä jo muutaman vuoden eli olen vakkariasiakas, ja buukaan häntä myös aina jos kaverit tarvii kyytejä lentokentältä ja sinne takasin. Tuon tälle gubbelle siis aika paljon asiakkaita ja täten tuloja. Kohteleeko hän miuta kuten luottoasiakasta? Ei todellakaan. On viime kertoina tullu aina vähän myöhässä miuta Lombokin satanasta noutamaan. On hakenu paskalla autolla jossa ei millon toimi ilmastointi, ovi ei mene kiinni, moottori keittää puolen tunnin välein tai joka kerta kun se koskee jarruun niin auto piipittää henkesä hädässä. Suikkailee miun kauppastoppien välissä hoitelemaan omia asioitaan ("sori, ihan vaan pikanen pysäys tuolla yhessä paikassa...."), säätää miulle niin paskoja veneitä takasin kotio Hiekkakikkareelle että hirvittää ja muuta kaikkea paskaa. Ja jollei hän itte pääse miuta kuskaamaan ni lähettelee jotain puupäitä jotka ei löydä ensimmäistäkään kauppaa mihin tarvii mennä ja miun pitää roikkua koko vitun päivä puhelimessa kysymässä ohjeita ja antamassa luuria kuskille että voitko saatana kertoa tuolle tollolle missä on Epicentrum! (Epicentrum on vain ja ainoostaan Lombokin isoin ostari, ohan se ny varma että työksee autoa ajava jätkä ei sitäkään löydä...)

Shoppailu ylipäätään on ihan perseestä ja jos miulla ois varaa niin palkkaisin personal shopperin.

Kun auto on täynnä ja on kotiinpaluun aika, se tarkottaa että Lombokin päässä auto tyhjennetään pieneen pikaveneeseen, joka tuo miut takasin Hiekkakikkareelle, ja rantautuu tuohon Kissakaupan lähimmälle rannalle. Hyvässä tapauksessa veneen jätkät auttaa kantamaan rojut veneestä rannalle, paskassa tapauksessa ne ojentelee miulle kamat ja joudun ite raahaamaan kaiken rannalle. Samalla kun aallokko läimii päin näköä, jos oikeen moukan tuuri käy ja keli on vähän semmonen, niikun se monesti saattaa olla.

Tämän jälkeen se pahin helvetti vasta alkaa. Miulla on parhaassa tapauksessa reilut 250 kiloa kissanruokaa, joista isoimmat säkit painaa 22kg kappale. Lisäks on nyssäköitä ja laatikoita, missä on millon mitäki roinaa. Rannalta matkaa kissakauppaan on joku 50 metriä, jos on päästy veneellä just ihan lähelle. Yleensä rantautuminen on tuossa vähän sivussa eikä ihan lähimmässä kohassa. Siinä on ravintelit täynnä asiakkaita ja ranta piukassa diskovartaloita grillaantumassa, kun miä alan hiki päässä ja pyärtymisen partaalla roudaamaan rojuja kaupalle. Yheksässä kerrassa kymmenestä kukaan ei tule auttamaan. Joskus todella harvoin jotkut raamikkaat rantaurokset ja joskus jopa piukat fitnespimut säälii miuta sen verran, että tulevat kysymään tarvisinko apua. Miltäs näyttää? Miä saatanan vanha vetelä luuska joka en oo lihaksilla pilattu ni siinä raahaan näitä 22kilon jättisäkkejä niin suorituskykyni äärirajoilla, että henki meinaa lähteä. Kyllä kiitos, apu olis tarpeen. Itku meinaa yleensä tässä kohin tulla, joko vitutuksesta jos kukaan ei auta, tai sitte silkasta kiitollisuudesta sillon ku se harvinaisuus tapahtuu, että joku ees vähän jeesaa.

Eikä paska lopu siihenkään, kun kaikki rojut on saatu raahattua kissakaupalle. Tämän jälkeen miulla on yleensä muutama laatikollinen kissaruokapurkkeja, jotka on menossa kissasairaalaan, sekä vähintään 4-5 niitä 20-22 kilon valtavia nappulasäkkejä, joista suurin osa on menossa miulle kotio, ja loput kissasairaalaan. Tämän lastin liikutteluhan vaatii heppakärryä. Heppataksit eli cidomot liki järjestään kieltäytyy, syystä tahi toisesta, ottamasta miun kamoja kyytiin. Pojotan siis tuossa tien poskessa ja odotan, että tulee ns. rahtihepo eli dongol. He auttavat aina ja he ovat kivoja. Ukkojen kanssa lastataan hevoskärry ja sitte miä alan posottaa pyärällä eellä ja hevo seuraa perässä. Osa lastista tipautetaan miun Palatsille ja sitte pyhkästään viemään loput Lutwalaan kissasairaalaan.
Tämän jälkeen kotona on vielä kamojen purku, mutta yleensä se saa ottaa huomiseen. Olen yltä päältä hiessä, suolaveessä ja hiekassa, ja tilanne vaatii hetken ihan vaan istumista ja tupakin polttelua ja huokailua että vittu aaaaah, ei tarvihe kuukauteen ainakaan mennä uuelleen.

Rahaa näihin reissuihin palaa reippaasti, mutta toisaalta eipä tarvi sitten täällä Hiekkakikkareella ostella vaikkapa hyttysmyrkkyä (puteli myrgyä Lombokilla noin 11.000rp, täällä 20-25.000rp). Kyyditykset maksaa seuraavaa: paikallisvene Lombokille aamulla 15.000rp, auto+kuski päiväks 400.000rp, privaatti pikavene takasin 300.000rp, dongol-hevosrahtikyyti 100.000rp.

Viimeks kävin nyt maanantaina vetämässä tän helvetin läpi. Tällä kertaa miulle oli taas laitettu uus autokuski, mutta hänpä olikin aivan hyvä. Sellanen lyhyt ja pieni jannu, puhui hyvää enklantia, löysi kaikki kaupat mitä tarvittin sekä järjesti miulle todella hyvän veneen takasin kotio. Pummin häneltä heti käyntikorttia, että ens kerralla soitan suoraan siulle ni mennää sitte taas.

Ilahduin myös valtavasti, kun kävin Gramedia-nimisessä kaupassa. Sieltä haetaan yleensä toimistotarvikkeita, mutta indonesialaiseen tapaan siellä myydään myös mm. musasoittimia ja laukkuja ja mitä nyt millonkin. Tämä on maan tapa: kaupat ei oikeen osaa keskittyä yhteen asiaan, vaan varmuuen vuoks myyään pikkusen kaikkee, jos joku vaikka ostais. Mutta Gramediassa miut ilahduttu kun löysin kunnollisen, oikeanlaisen, englanninkielisen KALENTERIN! Sellasta etin vuosi sitte pää savuten, mutta missään ei ollu muuta ku jotain koraanin lauseita tuuppaavia höpöhöpöjuttuja. Nyt oli jopa paria erilaista kalenteria tarjolla eikä ees maksanu paljo mitää. Jumalaare että miun 2017 tulee olemaan niin helvetin organisoitu ettei mitään järkee! Vaikka kalenteriton laiffi tuntu jossain kohin ihanan vapauttavalta, fakta on, että miulla on nykysin lusikka niin monessa sopassa, että mistään ei tuu mitään, jollei asioista piä minkäänlaista kirjaa.

Kipollinen oikeeta maailmaa

Miulla on näillä Lombokin reissuilla aina vakio-pysäkit missä käyn ostamassa tietyt asiat. Tuolta ostan nää jutut, ja tuolta nuo. Viimeinen pysäkki ennen kotiinpäin suuntaamista on aina Epicentrum. En sieltä välttämättä mitään tarvitte, mutta siellä on Starbucks. Kyllä ihminen ees kerran kuussa tarvii tuopillisen oikeeta maailmaa ja miulle se kulminoituu Starbucksin frappeen. On niin järkyttävän kallis (55.000rp noin, hinta jota hyvin harvoin ees kuvittelisin laittavani esim. ruokaan), mutta kerran kuussa sallittakoon tuommonen hulluus ja holtittomuus.

Tällä kertaa visiitti Epicentrumiin oli aika hirviä. Oli joku pyhäpäivä, joten koulut kiinni ja Epicentrumissa joku helvetillinen karnevaali lapsille. Saatana kun ahisti, mutta hoitelin hommani ja suikkasin sieltä mitä pikimmiten ulos.

Olin etukäteen valmistautunu siihen, että Epicentrumissa sijaitseva paikallinen Prisma, eli HyperMart olis hirveissä joulufiilareissa, koska viime vuonna näin oli. Kauppa oli puolillaan hirveitä muovikuusia ja krääsää, mutta nyt ei ollu. Sen sijaan siellä oli mestat täynnä Star Wars -juttuja. Uus leffa tulee täällä ensi-iltaan tänään, ja Epicentrumissa sijaittee Lombokin vissin ainoa leffateatteri. Puoli Hiekkakikkaretta onkin siellä tällä hetkellä, tai myöhemmin tänään, vetämässä popkornia napaan ja kattomassa mitä Darth Vader puuhailee.

Minä en ole. Olen kissakaupalla, ja odotan että eräs ihana turistirouva tuo miulle yhen kissapotilaan. Mirri oli Gili Airilta ja sillä retkotti persesuoli ulkona. Rouva vei hänet tänään Lombokille eläinlääkäriin missä kissaraukan perse on korjattu ja on nyt tulossa takasin tänne päin. Kissa tulee miun huusholliin toipumaan.

Sepä onkin vasta viides kissa joka miun hoiviin tällä viikolla päätyy. Kissasairaala on jotakuinkin täynnä, sadekausi on räjäyttäny tautihelvetin valloileen ja tässä alkaa taas olla vitsit vähissä. Riittämättömyyden tunne on läsnä koko ajan, sen minkä epätoivolta sijaa saa.

Lisää kissoista later.

Sisäänkäynti paikalliseen Prismaan eli HyperMarttiin oli koristeltu miuta suuresti miellyttävällä tavalla.

HyperMartin kassat. Niitähän on siis helvetillinen määrä, mutta IKINÄ ei ole auki kun yks tai kaks. EI IKINÄ!

Karnevaali helvetistä.

Eläinkaupoissa on pakko käydä kissaruokaostoksilla. Tekis aina mieli ostaa myös kaikki kissat jotka siä häkeissä surkeena oottaa että joku veis kotio.

Blogihommelia

Meiän ulkosuomalaisten blogosfäärissä, ja varmaan muuallakin, kiertää vimmatusti tämmönen Blogger Recognition Award -vouhotus. On otettava koppi, kun tunnustuksia on tullu tänne miunki kämäsen blogin suuntaan jo pari tsipaletta. Ihme juttu, koska omasta miälestä tää miun blogi on aika näivettyny ja ittiään toistavaa paskaa tällä hetkellä. Runosuoleni on tukossa ja jotenkin on ollu viime ajat hirviän vaivalloista saaha mitään tekstiä paskannettua. Ajatukset ja aika on tuhlaantunu kaikenlaisessa muussa hömpötyksessä. Oon huano ihmiin! Mutta kylä kivalta tuntuu tunnustuksia saaha, semminkin kun tulevat kanssabloggaajilta.

Asiaan: kiitos täten Life In English- ja Pala suklaata -blogeille, jotka miuta tällä haasteella heitti. Lukase enämpi alla olevista linkeistä:
http://lifeinenglish-australia.blogspot.co.id/2016/11/blogitunnustus-laatublogeille-ja.html
https://palasuklaata.wordpress.com/2016/12/03/blogitunnustus/

Ja hommaan kuuluu, että nyt pitää vastata pariin bloggaamiseen liittyvään kysymykseen.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Kirjottelin ekoja näsäviisastelevia blogeja jo joskus pari sataa vuotta sitten, kun internetti oli vielä lähinnä savumerkein toimiva tiedon hiekkatie. Niihin blogeihin kerty myös matkarapsoja, joitten pykääminen oli kivaa. Kun oli kerranki jotain jännää kirjoteltavaa, eikä vaan jotain tylsää valittamista ja vatvomista että katoin tänää telkkarista sitä ja vittu kun ihmiset on perseestä ja oispa kaljaa. Keskityinki lopulta kirjottelemaan vaan reissublogeja, ja kuten kaikilla muillaki tän alan nysvääjillä,  tarkotus oli lähinnä kollektiivisesti raportoida äitille ja kavereille että missä mennään, hengissä ollaan ja toimiiko vatta. Kaverit alkoki sitte jakamaan miun matkaplokilinkkejä etiäpäin ja lukijamäärät rupes nousee pelottaviin sfääreihin.

Tämän blogin missä nyt ollaan ni alotin 2011 (lue se ihan eka postaus tästä!), kun olin saanu ährättyä päätöksen, että laitan elämän Mordorissa pakettiin ja lähen noin vuodeksi kiertelemään mualimaan ja ettimään ittiäin ja valaistumaan ja muuta paskaa. En tiänny sillon, että reissaamisesta jaaritteleva blogi muutuu toisenlaiseks aivan ku jämähän tänne Hiekkakikkareelle. Ja btw, tän blogin nimi vituttaa miuta suunnattomasti tällä hetkellä, mutta olkoot nyt. Puumailut ei oo paljo kiinnostellu, eikä miun motarikaan enää kutsuvasti loimota, kun ei ole rahaa matkustella, eikä oikeen ees huvitustakaan. Mutta pysykööt tuo pöljä nimi, toistaseks ainaki,

Miulle blogin kirjotus on kuulumisten kertoilun ja suolen toiminnasta uutisoinnin lisäks nykysin lähinnä sellasta pääkopan tuulettamista. Saa asioita ittestään ulos ja justiinsa tismalleen sillä lailla kun ne haluaa itte sanoa. Kirjottaminen on miulle jotenkin puhumista helpompaa, pysyy ajatukset paremmin kasassa ja sillai.

Ohjeita alotteville bloggaajille?

Emmiä tiiä.  Selväähän on, että pitää kirjotella säännöllisesti ja höystää postauksia kuvilla. Kuvien on hyvä olla muutaki ku 200 otosta siitä mitä siulla on tänää päälläs. Ja on hyvä osata kieltä jolla blogia kirjottaa (miäkii osaan suamee tosi hyvin vaikka täällä lässytän lähinnä kymiks), ja kieliopin perusteet kannattaa olla hallussa. On hirviä lukee tekstiä, jos yhdyssanat on järestään päin  persettä, mutta ei miun miälestä silti tarvi olla asian kanssa fanaattinen että jokasesta pilkusta soittelee kielitoimistoon ja kysyy onks tää oikein. Itte en hinkkaa tekstejäni juurikaan, suurin osa lähtee julki jotakuinki suoraan kirjottelun jälkeen. Ja usein sen kyllä huomaa... seuraavana pänä kun itte lukasee tekstinsä ni hokaa välittömästi jokaisen virheen ja korpeaa kaikki tyhmästi muotoillut asiat, mutta meni jo, turha vollottaa kun paska on jo housussa. En käy oikeestaan koskaan jälkeenpäin tekstejä korjailemassa.

Toki jotain tekstejä olen nysvänny pitkäänkin, varsinkin jos niissä on jotain vähän sellasta arkaluantosempaa/henkilökohtasempaa asiaa tai koen muusta syystä tarvetta miettiä tekstiä kunnolla, jotta saan asiani julki niin, ettei jää ihan älyttömästi tilaa väärinymmäryksille.

Sellanen aitous ehketi on kova juttu, joka kenties tulee paremmin läpi kun ei jokaista tekstiä vatvo sataa vuotta ennenku tohtii julkasta. Kun tämä ei mitään journalistista pullistelua kuitenkaan ole, eikä tällä Pulizer-palkintoa olla hakemassa. Sopivassa suhteessa yleistä plörinää ja henkilökohtasta antia, ni hyvä tulee. Ja huumoria, jumaliste, huumoria kehiin!

Miusta bloggaamiseen, niikun ei moneen muuhunkaan asiaan, piä suhtautua tosikkona tahi veren maku suussa. Puhun nyt nimenomaan tämän tyyppisistä blogeista, mitä itteki kirjotan. Joitten takana on ihan vaan ihmiin, joka kirjottelee lähinnä omaks ilokseen, kavereilleen ja tuttavilleen. Ammattibloggaajat on sitte asiat erikseen.

Jos on sellanen tutina, että miäli tekis blogia kirjottaa, ni antaa mennä vaan. Kirjottaminen on hyvää terapiaa ja eihän sitä blogilinkkiä oo pakko heti julkiseks laittaa. Voi vaan kokeilla suoltaa tekstiä ja kattella vähän että miltä tuntuu, onko loppujen lopuks mitään asiaa ja sanottavaa, onko aikaa ja kiinnostusta säännölliseen kirjotteluun vai näivettyykö into ihan heti alkuunsa.

Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi?

Ääh. En oo pitkään aikaan lukenu juuri mitään blogeja (pitäis kyllä lukea, mutta en vaan jaksa). Epäsäännöllisen säännöllisesti seuraan lähinnä tuttujen ja kavereitten blogeja, joista mainittakoon Jennin Reissausta ja Ruokaa, Katjan Kavioliitossa-hevostelublogia ja Teemun ulkoilu-kiipeily-elämä-blogit. Lisäks aika usein kurkkaan mitä  Thaimaanrannan maalareille kuuluu, koska kiinnostaapi lukea muittenki Mordorista tropiikkiin paenneiden elämästä. Satunnaisesti lueskelen jotain rändom-blogeja myös, jos tualta Ulkosuomalaisten bloggaajien FB-ryhmästä jotain mielenkiintosta feisbuuk-fiidiin tupsahtaa.

Tuo Kavioliitossa-blogi on muuten täydellinen esimerkki blogista, missä on aivan kaikki kohdallaan. Sitä seuraa vaikkei aiheesta, tässä tapauksessa hevoisista, tajua muuten yhtään mitään. Mutta kun teksti on sujuvaa ja verbaalisesti ihanan nokkelaa, tekstistä huokuu kirjottajan innostus asiaan ja jutut on höystetty huumorilla, niin kyllähän tuon parissa viihtyy, vaikkei olis hevosta ikinä ees nähny. Katjan blogi on heittämällä maailman paras, eikä muut pääse lähellekään. Osaispa itteki kirjottaa tuollee hienosti!


Loppuun vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Hiekkakikkareen parhaat pöperöt

Ruokaa!

Päivitin justiisa sanaset ruokahommista tuonne Gili UKK-sivulle, mutta aihe ansaitsee hiukan enemmän tilaa. Vaikken itte enää olekaan neuroottinen syömisteni kanssa, ja ruoka on miulle aika merkityksetön asia (kuhan jotain kitusiinsa saa että jaksaa tehä asioita), ni aihe ihmisiä tuppaa kiinnostamaan. Tässä siis ruokaplokinysväystä, vassoQ.

Saarihan on tässä vuosien aikana hippasen päivittyny, kaiken suhteen, ja täällä on ravintelitarjontaakin nykysin ihan mihin makuun hyvänsä. On intialaista ja italialaista ja jopa itävaltalaista, on ruottalainen kuppila mistä saa lihapullia ja pyttipannua, on kepappia ja burgeria ja pitsaa. Ja on yhä piäniä rähmäsiä kojuja mistä saa taatusti aitoa paikallista mässyä.

Ei kylläkään oo (vielä) mitään suomibaaria, misä sais hernekeittoa ja karjalanpaistia ja riisipiirakoita ja lenkkimaggaraa. Ihme juttu, mutta ei kai siähenkään kauaa mene. Kohta on joku läävä jossain mihin tuuaan villeimmiks viikoiks Johanna Tukiaisen kristilliseroottinen tepastelushou ja Kake Randelin ja Bät&Ryyd. Sitä ootellessa!

Perus-ravinteliuoka maksaa ravintolassa mitä tahansa 25 000 rupian tietämistä alkaen, mutta jossai hianommis kuppilois pöperöön ja juomaan saa helposti hujahtamaan 150 000 rupiaa. Useissa paikoissa laskuun lisätään viä veroja ja palvelumaksuja, saattaa olla joskus jopa 20% laskun hinnasta, eli kannattaa aina tsekata onko ruokalistassa maininta tästä.

Paikallispöperöä löytyy lähes jokaiselta listalta, mutta aidoimmat saa pienistä rähmäsistä katukioskeista, mitä on joka nurkalla ja varsinki tuolla sisempänä saarta, kun poistuu tuosta rantakadulta vähän syvemmälle saaren ytimeen. Semmonen yleisin mättö, mitä paikalliset vetelee, on nasi campur. Se on yleensä semmonen vahapaperiin pakattu nyytti, mis on riisiä ja sitte saa itte valita mitä kaikkia lisukkeita riisin kylkeenlaitetaan: kanaa, kalaa, tofua tai vastaavaa, rehuja ja semmosta. On hyvää, eikä o hinnalla pilattu. 15.000rupiaa ja siitä ylöspäin, riippuen paikasta sekä siitä, mitä siähen nyyttis pyyät latomaan. Perus-indo-safkaa on myös nasi goreng (paistettu riisi, misä seassa on vihanneksia ja kanaa/mereneläviä ja mitä millonki, vähän niiku paikallinen pyttipannu) ja mie goreng (sama kun nasi goreng, mutta nuudeleilla). Kandee myös testailla curryja, on nimittäin nam ja maiskis, jos on oikeen kunnolla tehty. Curryja saapi tofulla, tempellä, kanalla, kalalla, munalla ja herra tiäs millä, eli jokaiselle jotai, kaikille kaikkee.

Kasvissyöjien on Indonesiassa helppo porskuttaa. Tofua ja tempeä on tarjolla ihan joka mestassa missä listalla on indonesialaista sapuskaa. Vegebuumi on tännekin ryömimässä, jos siitä mitään voi päätellä että löytyy jo pari nimenomaan ja pelkästään kasvisruokaa tarjoovaa kuppilaa.

Meitsi suosittelee koesyämään ainakin seuraavat mestat:

Pituqin mättöjä. Kuva by Vähänryyps.

• Regina Pizza, se on Hiekkakikkareella jo aivan legenda. Sieltä saa oikeesti maaliman parhaat pizzat. Oikeesti. Auki ainoostaan iltasin klo 17 etiäpäin. Mene ajoissa, mesta on aina täynnä ja joskus saapi ootella että pöytää vapautuu. Itte teen kavereitten kanssa useimmiten niin, että tilataan Reginasta pitsat johonkin ihan muualle. Toimittavat ilmasiks, jos ehtivät. Täällä oli justiisa koko saari aivan hädässä, kun Regina oli pari viikkoa remontin takia kiinni. Jumalavita sitä riemua kun pitsauuni vihdoin taas lämpes parin viikon tauon jälkeen! 
• Warung Kiki Novi tuolla keskustan aukion nurkassa, siinä laitureitten luona. Törkeen hyvä mässyt! Siellä on vateja vitriinissä ja siitä sitte vaan osottelemaan että tota ja tota ja tota kiitos. 20.000rupialla saa jo sellasen säkin ettei tarvitte muuta koko pänä syyäkään. Auki vaan päivisin eli ihan paras lounastelumesta. Sieltä saa ruokanyytin mukaan (sano tilatessa että "bungus" niin tajuuvat että on take away) tahi voi istua pöytään ja evästää ihan siinä.
• Pituq Cafe. Täysin vegaaninen ravinteli, jonka on perustanu ja omistaa mordorilainen Jaana. Pituq on ollu täällä jo jonkun aikaa, mutta persaukisna miulla ei oo juurikaan varaa käyä ulkona syämässä. Mutta kun kaverit makso ni pääsin koklaan. Jumalavita! Tajunnan räjäyttävän hyvää, heittämällä saaren parasta ruokaa, sillon kun ei oo pitsapäivä. Ja ihan semmoset vannoutuneet pihvinpurijatkin siellä käy ja kehräävät vallan tyytyväisnä että miten voi olla vegaanisafka näin hyvää. Lisäks sapuskat on kohtuuhintasia, annokset on isoja ja tuhteja (sipsikaljavegaanisessa hengessä) ja kuppilan sisustus on viihtysä ja meiniki ekolookinen. Mene ajoissa, pöytää voipi lounas- ja dinneriaikana joutua jonottelemaan. Jos haluat särpiä sapuskas kanssa kaljaa, ni viä oma bintangi mukana, koska Pituqissa ei myyä alkoholeja. Pituq harjottaa myös kaikenlaista hyväntekeväisyyshommaa, eli antavat yhteisölle jotain takasin: justiisa parhaillaan keräävät vaatteita ja leluja ja kaikenlaista, mistä tekevät paketteja jotka lahjotetaan Lombokin vähäosasille lapsille. Jaana on myös antanu mojovia lahjotuksia miun kissaprojektille, ja Pituqin tiskillä pojottaa kissojen keräysboksi.

Eiku syämään! Paitsi että itte vetelin jo tänään Kiki Novin mätön, ni ei tarvi enää mitää muuta ku mennä kotio ja käyä vattan viäreen pötkölleen.

Hippasen muikeena oltiin kun Reginan pitsaa taas parin viikon tauon jälkeen sai. Huom pitsalaatikot oli helvetin isoja, eli pitsat on ihan kunnon kokosia, laatikot oli vaan kokoa "koko joukkueelle".

Pituqin joku leipänen. Niin järettömän hyvää että järki lähtee!

Kanat ennen munia

Olen Taalasmaana Edenissä. Se on hyvä, koska olen ihan helvetin persauki. Palkalliset duunihommat täten rulaa, jotta ees jotenki pysyy nuudelin kulmassa kiinni.

Majatalo on miltei täynnä, Vähänryyppääkin on täällä, onhan marraskuu, Vähänryyppään sesonkiaika, ja hän asuu omistajan hulpeessa talossa misä miä piän konttoria aamusin ja iltapäivisin. Hommat sujuu ja eikä suurempia katastrofeja ole ilmaantunu. Parhaillaan joku ukko hilluu kookospalmun latvassa ja siivoaa siältä kokonatseja, ettei ne tuulessa tipahtele asiakkaitten päihin.

Jännintä täällä tällä hetkellä on Edenin kanalauma. Heitä on sheitshemän: Spice Girlsit Ginger, Posh, Scary, Sporty ja Baby, sekä Queen Elizabeth ja Margaret Thatcher. He ovat asuneet täällä jo jonkun aikaa, ja saapuessaan olivat sitkeen näkösiä laihoja ja ihan helvetin rumia. Edenin puutarhuri heidät toi Lombokilta. Raukat joutu säkissä matkustamaan venekyydillä, mutta voi munat että saivatki sitte lokosat oltavat. Heillä on oma talo ja aidattu iso alue missä saavat temmeltää ja kuopsutella. Heille syätetään kaikenmaaliman gurmeeta ja mässyä ja muutenki ovat saletisti saaren lellityimmät kanaset. Nyt he ovat jumalattoman nättejä, kurvikkaita ja pullukoita.

Ja yksi ikuisuuskysymys on tässä ratkaistu: kyllä, kanat oli ennen kun tuli munia.

Kolmen munan päivätahti! Nää oli tän aamun tuotokset.

Kesti aika pitkään, ennenku leidit tajus että munimaanhan tänne on tultu. Heitä oli tiettävästi jo vähän uhkailtu, että jollei ala kohta munaa pukkaan ni kyllä täällä grillikin on ja kuumenee tarvittaessa, jos niikseen tulee. Ja kas: tuossa 2-3 viikkoa sitten ekat akat otti ja menivät pusaamaan munat! Kaks munaa päivässä on ollu tahti, kunnes tällä viikolla kolmaskin akka alko tyäntään munaa takapualestaan! Munat on piäniä, mutta takuuvarmasti onnellisten kanojen pykäämiä. Ja hyvältä maistuvat myäs.

Oon tästä munimisesta niin innoissani, että juoksen tuolla kanalassa vartin välein ihan vaan tsekkaamassa mitä pimut puuhailee sekä kannustamassa, että hyvin tyä munitte, antaa palaa vaan! Miusta on tulossa vauhilla myäs kreisi kanaleidi.

Kaiken tän intoilun alla on kuitenki huolestunu pohjavire ja kylmä hiki persvaossa. Eden on myynnissä. Olen kauhuissani, että mitäs sitten jos ja kun tämä menee kaupaks. Miulta lähtee se ainoa palkallinen duuni mikä miulla on. Ja sitte täällä on joku ihan vieras ihminen puikoissa. Mitä jos se syä noi kanat? Tai ei lelli Edenin kissoja niikun niitä kuuluu lelliä? Ja jos Edenin omistaja Suzanne ei ole enää Hiekkakikkareella, ni  kenelle miä sitte voin nälissäni soittaa että voitko pliis ruokkia miut kun kotona ei ole ruokaa ja miä en jaksa lähteä kauppaan eikä miulla ole rahaakaan?

Miä toivon, että tän ostais joku hyvä tyyppi, parhaassa tapauksessa vaikka joku jo entuudestaan tuttu. Joku jota ylläpitää Edenin ekolookista ja vihreetä ja kiärrättävää meininkiä, tykkää eläimistä, ja haluaa pitää miut varapomona. Eikä sekää ois paskaa, jos tän ostais joku ihan vaan huvikseen ja palkkais miut täyspäiväseks fyyreriks. Miä sitte pitäisit kanat, kissat ja pojat järjestyksessä ja omistajan ei tarvittis ku ottaa säkkikaupalla rahaa vastaan kerran kuussa.

Jos jollain on vitusti ylimäärästä rahaa ja piänen siävän majatalon ostaminen Indonesiasta ei tuntuis missään, ni lisää informeissöniä on täällä.

Marraskuun kissaklinikka

Marraskuun kissaklinikka on pietty. Ja sen jälkeen oon vähän jopa lomaillu. Tuli tarpeeseen, 10 päivän klinikkaruljanssi veti mehut aika totaalisesti. Tai menihän siinä etukäteisvalmisteluihin muutama päivä ennen klinikkaa ja klinikan jälkeen oli viä roudauspäivä kun piti tuua roinat takasin omalle Hiekkakikkareelle. Että oli se semmonen kahen viikon ähellys kaikkinensa. Plus kuukausien etukäteisduuni lekureitten haalimisessa ja majotusten säätämisessä ja lääketilauksien tekemisessä ja kaikenlaisten tarvikkeitten hankinnassa ja tiedottamisessa ja muussa. Että kissaklinikka ei tapahu sillälailla että heitän tikalla kalenteriin että tossa ois hyvä päivä alottaa ja sitte kyseisenä päivänä avaan oven että noni, let's kissaklinikka.

Tää oli yheksäs klinikka minkä miä oon järjestäny tässä kolmen vuoden aikana kun Cats Of Gili on ollu olemassa. Ja jos tätä klinikkaa vertaa kolmen vuoden takasiin klinikoihin ni eroa on ku yöllä ja päivällä. Sillon miä en tienny mistää mitää, oli liikaa ihmisiä säätämässä asioita (kertomatta miulle) ja muutenki hommat oli ihan levällään. Nyt tää alkaa jo suurinpiirtein sujua ja joka klinikalla joku asia tehää aina vähän paremmin, Täydellistä meininki ei tokikaan ole, aina on jotain parannettavaa ja jotain jää joka klinikalta hampaan koloon että vittu kun en tuota asiaa tajunnu hoitaa toisin. Mutta kaikesta aina oppii ja ens kerralla taas piirun verran paremmin.

Ja voi pojat oli nimittäin hulinata tällä klinikalla!

Meillä kävi kaiken kaikkiaan 318 kissaa, joista 269 mirriä steriloitiin. Lisäks oli muutama jalka-amputaatio, yks häntäamputaatio, silmäleikkaus... ja valitettavasti muutama kissa piti laittaa vihreemmille niityille, koska heitä ei voitu mitenkään muuten auttaa, kuin lopettamalla kärsimys. Mutta muutama kissa on ihan okei, kun muistelee, että noin 3 vuotta sitte olleella klinikalla jouduttiin eutanasiaa antamaan melkeen joka päivä ja siellä muutenkin kävi enemmän sairaita ja huonokuntosia kissoja, kun sellasia mitä voitiin vaan steriloida. Että parempaan suuntaan on menty, reippahasti.

Eläinlääkäreitä oli parhaimmillaan kaheksan ja lisäks yks hoitsu. Lekuritiimi oli Indonesiasta, Irlannista, Suamesta ja Briteistä. Lääkärit hoiti potilaita ja kaiken muun härdelin hoiteli miä ja muut vapaaehtoset. Erikoiskiitokset Jennille ja Timpalle, jotka hääräs messissä kaikki 10 päivää ja juoksivat mettästämässä kissoja, pesivät ja siivosivat oksennusta ja kusta ja paskaa, palauttivat kissoja aamuisin ja muutenki ähräsivät kaikenlaista. Tää mahollisti sen, että miä saatoin keskittyä kaikenlaisten juoksevien asioitten hoitoon: kissojen vastaanottoa, kaikenlaista säätämistä liittyen venekyyteihin kun saarilta toisille mentiin, majotushommia, kaupassa juoksemista kun millon mitäki tarvitti lisää ja vapaaehtosten opastusta että millasia kissoja saapi pyydystellä jne. Ja kun miun ei tarvinu juosta koko ajan ees taas pesemässä yrjösiä koreja ja palauttamassa kissoja ja säntäillä tuli perseen alla millo minkäki asian perässä ni en ollu ihan niin helvetin pahalla päällä ku normaalisti klinikoien aikana olen. Luotettavat apulaiset, jotka tekee minkä lupaa ja vielä enemmänki, sellasia oli Jenni ja Timppa ja miä haluan että ne muuttaa tänne heti!

Jenni muuten kirjottaa hienoa Reissausta ja ruokaa -blogia ja sieltä voi lukasta Jennin fiilikset kissaklinikan superorjana toimimisesta.

Yhen lekurin piirustelu klinikkahommista

Klinikka oli ensin 4 päivää täällä kotikikkareella eli Trawanganilla, sitte oltii 3 päivää Menolla ja 3 päivää Airilla. Trawanganila ja Airilla oli kiirusta, varsinkin Airilla. Siellä kaikki 3 klinikkapäivää oli tukossa kissoja, enemmän ku meillä on koskaan yhen päivän aikana ollu. Kun yhen päivän aikana klinkalla käy liki 50 mirriä, ni voi morjens sitä maukumisen määrää.

Menon klinikkaosuus oli vähän hanurista. Siellä meillä ei ollu ku 55 kissaa kolmessa päivässä, vaikka oltais helposti voitu tehä ainakin tuplat. Mutta Menon kreisi kätleidi ei antanu meiän vapauttaa kissoja leikkausta seuraavana päivänä vaan kaikki mirrit joilla ei ollu kotia, piti pitää häkeissä koska hän halus varmistaa että mirrit leikkauksesta toipuu. Ymmärrän kyllä hyvän tarkotuksen, mutta alko olla heräämöhäkit täynnä heti ekana päivänä. Ja kun häkit oli täynnä, niin ei voitu ottaa enemmän kissoja sisään, kun ei niillä ollu paikkoja missä heräillä. Vikana klinikkapäivänä tehtiinki sitte niin, että pari lekuria sai vapaapäivän ja pari lekuria läks takasin Trawanganille, kun meillä oli kissasairaalaan tuotu mirrejä, jotka tarvittivat lääkäriä. Menolla ei voitu tehä enää oikeestaan mitään.


Menohan on aina ollu kissaklinikoille vaikia jo ihan järjestelyistä alkaen, ja siks kissaklinikkaa ei oo siellä järin useesti voitu pitää vaikka olis haluttu. Sieltä on todella hankalaa löytää paikkaa,joka suostuu klinkan tiluksilleen ottamaan. Myös majotusten löytäminen eläinlääkäreille on tyän ja tuskan takana. Ja justiinsa Menolla jos missä näitä kissojen sterilointia kipeesti tarvitaan ja siks oon kuitenki koittanu klinikkaa sinne viiä jos vaan suinkin mitenklään onnistuu. Siellä on kissoja ihan helvetisti, kaikki nartut paksuna, pentuja joka nurkalla. Ja noin yleisesti ottaen Menon kissat oli vähän semmosia surkeemman olosia kun muilla saarilla. Meillä Trawanganilla kissapopulaatio alkaa jo olla aika hyvässä kunnossa, johtuen just siitä, että täällä on tätä sterilointihommaa tehty nyt 3 vuotta säännöllisesti. Kissamäärä on vähentyny ja mirrit on noin yleisesti ottaen pullukoita ja tyytyväisiä.

Mutta nää on tämmösiä hommia, että on oltava tyytyväinen siitä, että siä Menolla ees 55 kissaa kävi lääkärin pakeilla ja niistä 52 steriloitiin. Se on parempi kun ei mitään.

Menolla on vähän outo viba noin muutenki ja siellä ihmisetki on jotenki vähän omanlaisiaan. Kertonee jotain sekin, että kun Trawangin ihmiset anto klinikan aikana liki 4 miljoonaa lahjotuksina, ja Airin ihmiset noin 3 miljoonaa, niin Menolla lahjotuksia tuli tasan NOLLA rupiaa.

Ja kun rahasta puhutaan niin klinikka makso jotakuinkin 13.5 miljoonaa. Se on vajaat tuhat euroa. Kissat onkin tällä hetkellä melkeen yhtä persauki kun miä itte. Kaukana jossain tulevaisuuessa on se päivä, jolloin voisin ittelleni tästä äheltämisestä liksaa maksaa. Kissat kuitenki ensin, ja sitte vasta muut asiat. Tärkeysjärjestys on tämä.

Vink vink

Miulla oli just tuommonen olo klinikan vikoina päivinä

Miun Kaki jolta amputoitiin loput sen puolikkaasta jalasta. Kaki on toipunu ihan älyttömän hyvin.

Klinikka muuttaa naapurisaarelle

Hidastettua elämää Hiekkakikkareella

Sammakko muutti kissakauppaan yhen sateisen yän jälkeen. 

Tässä on taas ollu vähän kaikenlaista joten tänne kirjottelu on jääny kaiken säätämisen ja kiukuttelun ja vollottamisen jalkoihi. Oon ollu ihan överisti stressaantunu ja sen johdosta todella pahalla päällä, ei sellasessa miälentilassa huvita kirjotella yhtään mitään. Mutta nyt tuulee jostain vängästä suunnasta, koska olen hyvällä tuulella vaikka on maanantai. Enpä huolehi tästä mielentilasta enempää, varmasti kohta tulee palautus takas todellisuuteen.

Kissaklinikka alkaa tasan 2 viikon päästä ja siihen liittyvissä asioissa ollu helvetillistä säätöä. Niinkun oon ennenki sanonu ni näissä eläinsuojelupiireissä sitä vasta kahelia jengiä pyörii. Kissat ja muut elukat jee, mutta saatana kun pitää hoitaa asioita myös ihmisten kanssa. Ja sitte on sellasia kreisejä biaatseja, jotka ei tee muuta kun aiheuttaa ongelmia ja lisähommia. Uuniin semmoset mulkvistit, sanon miä.

Kissaklinikkasäätöjen ohessa on ollu miljoona muutaki rautaa liäkeissä. Kissahommia, tiätty. On tulossa kirppariviikonloppua ja muuta. Ja trumpettisoolo tähän kohtaan: on ollu Taalasmaahommiakin onneks, koska persaukisuus on todellisuutta. Onneks saan puurtaa Edenin majatalossa aika reippaasti lähikuukausina, kun omistaja Suzanne reissailee ja lomailee. Palkka! Rahana! OOOOHHHHH!

Lisäks on ollu kipeitä kissoja, onnettomia loppuja. Edenin ihana Roland lähti viime viikolla Vihreemmille Niityille. Tämä tapahtui pikaveneessä matkalla Balille, kun Edenin Suzanne oli häntä viemässä lääkäriin. Kaikkemme yritettiin, mutta Rolandin elimistö petti. Ei tiijetä mikä hänelle tuli, mutta se oli nopee homma, oli mitä hyvänsä. Maanantai-iltana oksens ja oli vähän vaisu, tiistaina kunto meni alamäkeä hirviällä vauhilla, keskiviikkona kuoli. Murheen murtamia ollaan, Roland oli sellanen aina-läsnä-tyyppinen hahmo Edenissä ja kyllä on tuntunu hiljaselta huudilot kun Roland ei enää pyöri jaloissa koko ajan.

Onneks ei ollu vaikee puhua Suzannea ympäri että kyllä nyt ois taas aika adoptoida ja kas, tuollahan meillä onki kissasairaalan pahnoilla pari penskaa jotka on siällä jo ihan liian pitkän tovin ootelleet uutta kotia, mites ois. TADAAAAA: pikkumirrit Dolly Parton ja Kenny Rogers muuttivat tänään aamulla Edeniin. Jei!

Takapiha on näyttäny tältä parisen viikkoa.... huokaus.

Sitte tuo Palatsini remontti. Vaikka alku oli vauhdikas ja näytti siltä että jumalaare, tämä paskahan valmistuu ihan muutamassa viikossa, ni olishan se pitäny arvata, että näin ei tule käymään. Indonesiassahan tässä ollaan, ja vaihdikkuus ei täällä varsinaisesti ole mikään kansan ykköspiirre. Miusta on  muuten täysin käsittämätöntä, suoranainen ihme, että Formula Ygösissä ajaa joku indonesialainen. Koska jos hitaasti liikkuminen (ja tekeminen) olis olumppialaji niin Indonesia putsais pöydän eikä kellään olis mitään saumaa ees TOP 100 -listalle. Kun paikallinen alkuasukas pyöräilee tai ajaa vaikka sähkömopolla, niin sen ohi menee vaikka ryömimällä. Vaikka ryömimällä ILMAN RAAJOJA. Saatana.

Ei ihme, että joka asiaan täällä hoetaan mantrana että "slowly slowly". Jees, ai nou, ei tarvitte erikseen asiaa painottaa! Ja vaikka myä sanotaa siä Mordorissa että hitaasti hyvä tulee, niin täällä hitaasti tekeminen ei suinkaan tarkota että hyvää tulis. Mutta hitaasti tehään, oli lopputulos miten vinossa hyvänsä.

Mutta ehkä täällä olaan edelläkävijöitä, vaikkei kenenkään edelle ehitäkään. Hidastettu elämähän on muatia nykysin. Porukka lappaa jossain kursseilla, että hei kato näin eletää hitaammin. Tähän on nykyihminen ittesä vienny: tarvii opettajan siihen että osaa olla hissunkissun. Käyttäkee neki hitauskurssirahat matkusteluun, tulkaa tänne ja kattokaa miten ollaa ja istuskellaa ja ei paljo märehitä mitään asioita.

Slowly slowly on myös miten Palatsini remontti en edenny. Edes aita pihan ympärillä ei ole vieläkään valmis. No mutta ku piti jossai kohin oottaa että tuli ukko kaatamaan aidan viereiset puut. Sitte piti ootella että joku sais inspiraation kaivaa helvetillisen kokoset kannot pois. Sitte sen jälkeen pitiki vissiin viikon verran levätä, ennenku kukaa jakso tulla muurailemaan aitaa. Olen kuitenki toiveikas, että aidan muuraushommat valmistuu tänään. Viimesiä murikoita siellä muurailivat ku äsken kotona käväsin.

Sitte ei ookkaa enää ku keittiö ja uus terde ja lounge ja kai ne tuon aidan jollain kuorruttaa ettei jää rumaks petoniharkkopaskaks. Se se oiski jos semmoseks jäis. Ihan ku Kouvostoliitossa asuis sitte ku pelkkää harmaata petonia ympärillä. Kääk! Mutta uusi kiinteä aita on kiva. Kyllä senkin yli joku hiippari tulee jos haluaa, mutta on se aita silti kiva olla olemassa. Ja varsinki semmonen mistä ei vaan kävele (tai vaikka ryömi) läpi.

On jotain hyviäki uutisia. Sen lisäks että on rahapalkallisia duuneja Taalasmaana, nimittäin. Löytyi Lauri, miun kissa joka hävis maaliskuussa. Luulin kuolleeks, mutta jumalaare naapurit pongas sen yhestä viidakkokuppilasta, pari kilsaa himasta. Valokuvista tarkisteltiin että kylä se Lauri on, on kaikki väriläiskät ja muut tismalleen eikä melkeen. Siellä juoksin sitte sata kertaa enennku Late sattu olee paikalla. Toin hänet himaan mutta Lauri oli puolen vuoden rilluttelureissulla niin villiintyny, ettei oikeen sopeutunu miun Palatsille enää. Pidin hänet sisällä muutaman päivän, mutta kun päästin sen pihalle, ni 2 päivää se hengas huudiloilla, mutta nyt on tainnu jatkaa matkaa ku ei oo näkyny missään. Mutta hän pärjää kyllä, on tomera poika. Oon iloin että hän on elossa.

Koekappale tuli tsekkattavaks

Uuet kissatuotteet on painossa. Sain viime viikolla koekappaleen uusista paidoista tarkistettavaks kun oli tyystin uuenlainen paitamalli mitä ei oo ennen tehty siä miun käyttämäs painotalossa. Hieno on. MUSTA! Ja semmonen lady-fit, tai kreisi kätleidi-fit. Ja siin on min piirtämä äkäin kissa. Tai ei kai piä sanoo et piirtelin vaan, ei tokikaan. Tein älytöntä fäshiön disainia ihan itte. Ja KristiinaH viimeisteli painokuntoon. Ja sitte taistelin kuukauden painotalon kanssa kun ne pölkkypäät ei vaan uskonu että joka tuotteelle on täysin valmis kuva olemassa, kattokaa vaan kuhunkin asiaan painettavan kuvan nimi siitä miun tilauslistasta. Eikä katota, tuumivat, myä otetaa joku ihan muu kuva, muokkaillaan sitä itte ihan miten huvittaa ja sitte lähetetään siulle 15 kertaa layoutit tarkistettavaks eikä millään tajuta ku siä huuat siäl pää punasena että mitä vittua tyä sekoilette ja kerrot sen 15 kertaa että jumalauta kun joka tavaraan on olemassa kuva ja kuvatiedoston nimi lukee siinä tilauslistassa kunkin tuotteen kohalla. Että älkää miettikö yhtään mitään muuta saatanan pässit ku teette just niiku miä sanon. Viesti meni lopulta perille, siinä kohtaa ku miä jo revin ihokastani ja sirottelin tuhkaa ylleni ja olin että vittu tästä ei tule yhtään mitään. Näin asiat toimii täällä. Jos on jotain mitä et itte pysty tekemään alusta loppuun, ni kaikki pitää tarkistaa ja tarkistaa ja tarkistaa vielä tuhat kertaa. Ja vielä sitteki on riski olemassa että lopputulos on täyttä paskaa. Jännäkakitsu puntissa ootan että roinat on valmiita ja saapuvat Hiekkakikkareelle. Jännä nähä menikö kaikki oikein vai ei.

On kuulkaa viime aikoina käyny mielessä monesti, että jossain muualla sitä pääsis niin paljo helpommalla. Mutta koti on täällä enkä o mihinkään lähössä. IKINÄ.

Ja vaikka välillä hermo menee ihan täysin ja on sellanen viba et kohta lentää hanskat tiskiin ja pyyhe kehään ni asiat aina jotenki järjestyy. Ja onpahan sitte taas tarinoita kerrottavana. Että näin tämäki meni päin vittua mutta siitäki selvittiin.

Onneks meillä mordorilaisilla on se sisu asennettuna jo ihan siä kohtumestoilla.

Oliko tää kiuva jo täällä? Siitä on jo muutama viikko kun tuo naapurin tulivuori taas vähän ärähti. Puffff!

Lauri löytyi ja kävi asumassa kotona hetken

Lauantai-iltasin tulee telkkarista Tyttökullit-maratoonia, 5 jakso putkeen. En oo viime aikoina lauantaisin kauheesti ollu rimpsalla tämän takia.

Oli se miun kuolemaa tekevä puutarhayritelmäkin hianompi ku tämä kaaos. Mutta nollasta alotetaan viidakon pusaus sitte kun tää paska joskus valmistuu.

Kenny Rogers muutti tänää Edeniin.

Kennyn muija Dolly Parton muutti myäs.

Huudilot haltuun: sunnuntaikävely

Miä olen niin käpertyny omiin rutiineihini ja reitteihini, etten tiiä yhtää mitä ees 50 metrin päässä miun Palatsilta tapahtuu. Täten kävin eilen ponnistelemassa piänen sunnuntaikävelyn ja kattomassa että mikäs helvetin majatalo se on jostain tuohonki tupsahtanu.

Kuvien kera, olkaa hyvä.

Huudiloitten villieläin

Ai tässäki on joku majatalo! En oo tiänny! Ohan se ihan sentään minuutin kävelyn päässä miun Palatsista.

Ihan söpöt mökit on

Ja tämmönenki paikka on siinä ihan vieressä.

Tämä on SATAN Villas tai jotain vastaavaa. Oikeasti nimi on SANTAN mutta täällä jaeltaviin saaren karttoihin se on merkitty nimellä "Satan Gili". Arvostan!

Ihanan siistiä! 

Hänellä on hirviän äkänen äiti. Meinas mutsikana tulla silmille ku koitin tästä vauvasta ja hänes sisaruslaumasta saaha kuvaa.

Lisää villieläimiä

Hevo oli pesulla

Nää hevot oli syämässä

Ja miun kissat toki oli jonkun matkaa messissä. Siin on Supermama, Hulk ja Anssi Kela.