Huhtikuun mirriklinikka

Kissaklinikkaviikon kelit oli lähinnä tämmöset

Täällä ollaan, joskaan ei aivan täysillä käyvänä. Jos ois takki, se ois yhä tyhjänä. Ollu seitinohkasesti tekemistä viime kuukaudet ja vaikka nyt on melkeen niiku ois lomalla, niin rauhottumista joutuu oikeen opettelemaan. Hermo on kireellä ja pikkusen kaikki ärsyttää. Oispa valiumia.


Viime aikojen suurimmat ähellykset oli tuossa kuun alussa pietty kissaklinikka ja samaan syssyyn piti tyhjentää vanha kissakauppa ja roinavarasto Egoistesta. Molempiin hommiin tietysti liitty paljon kaikenlaista, myäskin tunteiden vuoristorataa. Kun on sisältä kuollut Tuonelan tienviitta niin tunteminen se vasta ottaakin koville, jumalauta.


Kissaklinikka oli 7 päivän hulabaloo (4 päivää Trawanganilla ja 3 päivää Airilla) ja niikun aina, olin jo ennen klinikan alkua aivan puhki. Kun ennen klinikan alkua piti jo pakata kissakauppa ja tyhjentää sieltä roinaa, tartti käyä Lombokilla shoppaamassa, kuurata ja puunata kaikki kissakorit ja kantokopat ja häkit, organisoia yhtä sun toista, nin klinikan vihdoin alkaessa oli jo selkä paskana ja helvetillinen väsymys päällä. Itku ei ollu kaukana kun siihen lisukkeeks heitti järjettömät kaatosateet koko klinikkaviikolle (yleensä huhtikuussa ei juurikaan sada) ja vanhan kissakaupan kattohan vuoti kuin seula. Ei ollu tunnelmat korkeella meitzillä ja olinkin koko klinikan ajan ku perseeseen ammuttu karhu.

Kissanpyydystäjäsankarit

Vapaaehtosia apulaisia ei juurikaan täällä Trawanganilla ollu, Airilla sentään porukkaa tuli jeesimään,niikun siellä aina tulee. Onneks kaukaa Borneon viidakoista tuli veljekset Doni & Adi pyydystämään kissoja, ja hyö tulivat jo tänne miun omalle Kikkareelle. Doni ja Adi oli sellasia kissanpyydystäjä-supermiähiä että ei mitään tolkkua. Jätkät ravas saarta ympäri ja toivat kissoja klinikalle liukuhihnatyylillä. Vettä tuli ku esterin perseestä mutta sekään ei tahtia hidastanu. Huikeet jätkät ja toivottavasti saan heiät seuraavallekin klinikalle. Jostain räävin rahat että maksan heiän lennot, jos se siitä on kiinni.

Eläinlääkäreitä oli tällä klinikalla vaan kolme, mutta heillä pärjättiin mainiosti. 7 päivää ja meillä kävi reilut 250 kissaa eläinlääkäreien pakeilla ja niistä hiukan yli 200 mirriä steriloitiin. Greit sakses!

Eläinlääkäri Rini hommissa

Parasta oli, että tällä klinikalla meillä ei juurikaan ollu sairaita kissoja. Miltei kaikki kissat oli hyvässä kunnossa ja pullukoita. Yhtään kissaa ei jouduttu klinkan aikana lopettamaan, ja ainoostaan kaksi kissaa menehtyi. Toinen oli tosi sairas pentu joka ei jaksanu elää ja toinen kissa sai erikoisen reaktion ilmeisesti ehkä anestesialääkkeistä ja oikas koipensa muutamia tunteja leikkauksen jälkeen. Sellasta ei ole koskaan tapahtunu aikasemmin ja se olikin koko klinikkaporukalle melkonen järkytys.


Jos muistelee kolmen vuoden takasia ekoja klinikoita mitä järkkäsin niin ero entiseen on aivan huikee. Sillon oli klinikoita, missä varmaan päivittäin piti eutanasioida kissoja, jotka oli niin huonossa kunnossa ettei muuta ollu tehtävissä. Eläinlääkäreillä meni välillä suurin osa päivistä sairaiden kissojen hoitamiseen, sen sijaan että oisivat tehny sterilointeja. Eli saarten kissapopulaation kunto on tässä 3-4 vuoden aikana huomattavasti parantunu ja se miältä tietenki hirviästi lämmittää. Että on tällä miun äheltämisellä jotain saatu aikaan, ei oo ihan hukkaan heitettyä ollu kaikki aika ja raha ja mielenterveys mitä tähän kissaprojektiin olen syytäny.

Hauskaa oli tällä klinikalla, että vapaaehtosena pyöri yks gimuli joka tuli yhestä Sumatran eläinsuojelujärjestöstä kattomaan miten miä tätä hommaa pyöritän. Vähän niinkun oppimistarkotuksessa. Olin ihan että häh, emmiä tiiä yhtää teenkö hommia mitenkään erikoisen hyvin, kun olen kaikki hommat itte kehitelly, kun eihän miulla oo mitään kokemusta miten vastaavia klinikkahärdeleitä ns. "oikeemmat" järjestöt pyörittää. Mutta ilmeisesti miun itte keksimät systeemit on toimivaks ja hyväks koettu ja ehkäpä Sumatralla alkaa jossain vaiheessa kissaprojekti, jossa mirrejä seuraa pahviset numerolaput koko niien klinikalla olemisen ajan ja missä tehään asioita tälleen ja tolleen ja samalla tavalla niiku täällä.

Min hima näyttää nyt tältä. Romuvarastolta.

Klinikan jälkeen olin aivan loppu mutta piti vielä pari päivää jaksaa äheltää. Piti tyhjetää kaikki vanhasta kissakaupasta Egoiste-ravintelin tiluksilta. Siinä sai heppakärryllisen jos useemmankin roudata kamaa ennenku oli koko kauppa tyhjänä. Romut on nyt miun palatsilla varastoituna, uutta kissakonttoria oottamassa.

Vaikka vanhan kissakaupan sulkemisen ajankohta oli tiedossa, ja siihen olin valmistautunu, vähän alahuulio väpätti kun viiminen hevoskärryllinen roinaa lähti. Että tässä se ny sitte on, yhen ajanjakson loppu. Ei niin että vanhaa kauppaa ikävä sinänsä tulis: katto vuoti ku seula, ei valoja, lavuaari ei ole koskaan vetäny pätkääkään, hiiret mellasti ja pasko ympäriinsä, termiitit nakers kaiken mikä oli puuta. Mutta se oli kuitenki miun kissakauppa.

Olo oli todella tyhjä kaupan tyhjennyksen jälkeen ja kävin viä monta päivää ihan ylikierroksilla. Oli vaikia rauhottua kun vimoset 3 vuotta elämää on rytmittäny kissakaupan pitäminen. Olin ihan hukassa että mitä vittua miä nyt teen kun ei ole mitään luomassa päivään järjestystä.

Olo on vähän hukkanen vieläkin ja hermostuttaa ihan perkeleesti, koska uuden kissakonttorin rakennushommia ei oo vielä ees alotettu. Kissat ei tällä hetkellä juurikaan saa rahaa, lahjotuksia lukuunottamatta, ja siitä miulla on hirviä stressi. Kun pitäis rakentaa ja samalla pitää kissasairaalan mirrit sapuskoissa ja lääkkeissä. Raha, se on se mitä puuttuu ja mikä stressaa.

Toiveena on, että uus pytinki alkais ens kuun alussa nousemaan. Se on saatava pystyyn piakkoin, jotta kauppa alkaa pyörimään ja mirrien kirstuun alkaa ropista tuloja.

Steriloituja mirrejä

Vitamiinia kissoille

Eläinlääkäri Liz. Hän on Balilta ja tulee toivottavasti tulevaisuuessa käymään täällä säännöllisesti pitämään päivän tai parin miniklinikoita. Sitte joskus kun uus kissakonttori on valmis.

Huhtikuun kissaklinikan jengi.