Mielensäpahoittajamuumio suurkaupungissa

Kuala Lumpurista, hyvää päivää. Olen muutaman päivän pikareissulla, liittyen tietenkin työlupa-asioihin. Luvassa on vielä toinen pyyhällys lähiviikkoina (toivottavasti), jonka jälkeen voi ehkä huokasta. Ehkä. Mahdollisesti. Toivottavasti. Työlupasäädöstä lisää joskus sitten kun koko paska on paketissa.

Lensin torstai-iltana Kuala Lumpuriin, ja olin etukäteen aika helvetin täpinöissä. Kun en yli vuoteen ollu liikkunu Lombokia pidemmälle, niin ilmassa oli suoranaista kutkuttavaa jännittävyyttä. Hekumoin etukäteen niin helvetisti Subwayn pötkylöistä ja oikeista kaupoista ja Ikeasta ja kaupunkihulinasta että hyvä kun munahousuissani pysyin. Mutta kyllä on saarella jumitus tehny tehtävänsä. En viihtyny yhtään, ahistamaan alko saatana saman tien.

Olenko se miä joka on muuttunu, vai oliko Kualassa todellakin enemmän hulinaa ku muutama vuosi sitte? Enemmän kodittomia ihmisiä porttikongeissa? Enemmän rähmää ja paskasuutta ja vapaana kulkevia mielenterveyspotilaita? Kulkiko ennenkin 99% ihmisistä zombeina puhelimiaan tuijotellen tajuamatta yhtään mitä ynmpärillä tapahtuu? En tiiä. Maailma muuttuu, sehän on selvä, mutta ei se näytä parempaan suuntaan menevän.

Tai sitten miusta on vaan tullu sellanen mieltään kaikesta pahottava muumio. Ennen oli kaikki paremmin jne.

Yks katumirri

Ja ei ollu Chinatownissa enää Subwayta (ennen oli kaks, nyt ei yhtään). Ja kun Subway toki vihdoin jostain muualta löyty niin ei ne pötkylät ollu mitään ihmeellistä eikä varsinkaan sen miun älyttömän ennakkovouhkaamisen arvosta. Chinatownin Reggaebaarin terassikin oli kutistunu puoleen kun viereen oli avattu joku vitun kapselihotelli.  Joka porttikongissa asu kodittomia. Yhellä oli häkillinen kissanpentuja. Katukissoja vilis joka suunnassa, ja otti niin pumpusta. Että miten ne pärjää tuolla hulluuden ja hulinan ja liikenteen seassa, välittääkö niistä kukaan, silittääkö joku ees joskus ja antaa ruokaa? (Mie silittelin ja kyllä kävin ruokaakin antamassa, tietty).

Ahisti ja vitutti. Mielensäpahotussuppo on suolessa, syvällä ja tiukassa. Ikävä kotiin ja omaan yksinkertaseen elämään on valtava. (Ja tiettävästi siellä Hiekkakikkareella kaikki on ihan hyvin, Mäkelän Gäry on hoitamassa/vahtimassa miun huushollia ja kissoja eikä kai oo vielä onnistunu hajottamaan mitään.)

Mutta ahistelukohtauksista huolimati sain pakolliset kuviot Kuala Lumpurin suurkaupunkihulinassa ja -hulluudessa hoiettua romahtamatta aivan täysin. Ja ihan oikeasti arvostin toki puhasta ja kivaa (ja kallista) hotellihuonetta. Arvostin uutta MRT-linjaa joka suikkas hotellin takaa suoraan uuteen Ikeaan. Arvostin vaatekauppoja, joista sain kipeesti kaivattuja EHJIÄ sortseja ja paitoja. Arvostin Starbucksin frappeja. Ja Ikean ruokaosastoa, herranperkele, sieltä sai näkkileipää! NÄKKILEIPÄÄ, JUMALAUTA! Kyllä ne ruåtsalaiset osaa, ja hyvä että osaavat!

Jollei olis ruotsalaisia niin kouvolalalalalainen indonesiassa asuva mielensäpahottaja ei vois Kuala Lumpurissa käydessään ostaa knäckebrödiä. Tack så mycket, heja Sverige!

Tänään aamulla pakkasin romuni ja pakenin. Hyppäsin bussiin ja pyhkäsin lentokentälle. Vähänryyppää saapuu illalla Vietnamista ja miä olen jälleennäkemisen riemusta jo nyt ihan pähkinöinä. Ollaan yä lentokenttähotlassa ja huomenna aamulla lennetään Lombokille. Toivottavasti lennetään. Jännäkakitsua pukkaa, koska Balilla Agung-tulivuori on räjähtämäisillään.  Soisin, että Hänen Tulivuorellinen Korkeutensa Agung peruuttais aikeensa ja painuis takasin unille, ois parempi kaikille.

Jännä ollu seurata noita Agung-uutisia. Lievää hysterianlietsontaa ilmassa. Koko Bali ei ole räjähtämässä taivaan tuuliin.

Lopuks Äitille sellasia terveisiä, että elä ressaa. Meillä Hiekkakikkareella ei pitäis olla mitään hätää jos ja kun tuo Agung päättää riehaantua. Tuhkaa olettavasti sataa niskaan, jos purkaus kunnolla alkaa ja tuuleepi Balilta päin. Komiat aitiopaikat meillä on meininkiä sitten kattella, kert jos on pilvetön taivas niin Agung näkyy meiän rannoille oikeen hianosti.

Luonnon mahtavuus ja ihmisen mitätön pienuus sen rinnalla. Kun sen mittasuhteen kaikki muistais muulloinki eikä ainoostaan luonnon paukutellessa henkseleitään ja näyttäessään meille, kuka täällä oikiasti määrää.

Aurinkonlasku Lombokilla koneen lähtöä ootellessa

Lentokenttäbussissa

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Hotellihuoneen ikkunasta räps

Sykkivän ytimen puisto

Chinatown

TACK SÅÅÅÅ MYCKET, IKEA!!!!!  HEJA SVERIGE!!!!! JAG HAR KNÄCKEBRÖD!

Raksaprojekti loppusuoralla!

PUSSY PALACE eilen iltapäivällä

Hyvä luoja. Mirrikartanon rakennushommat menee päivässä 32 tällä hetkellä. Meillä on seinät ja katto ja ilmastointilaitteet. Parhaillaan siellä alotellaan kaakelointihommia ja kihnutetaan ulkoseinien maaleja sekä ikkunan- ja ovenkarmien jotain-tökötöintiä. Kuhan on kaakeloinnit tehty niin tarvittee vielä asentaa ovet ja ikkunat, lavuaari ja vesihana, saaha torppaan sähköt ja juokseva vesi. Sitten se miun puupää-ymmärryksen mukaan on valmis. Tsiisus saatana.

Näljässä viikossa! Yläkuva: 16.elokuuta / Alakuva: 12.syyskuuta. 

Reilu 4 viikkoa sitte miulla ei ollu ku pläntti maata ja niin on tultu tyhjästä jo tähän pisteeseen. Miä oon aika monttu auki.

Ja okei, hermot on menny pari kertaa, mutta hepulikohtaukset on johtunu lähinnä miun väsymyksestä ja stressistä ja kielimuurin aiheuttamasta kommunikoinnin vaikeudesta. Raksaukot on tehny järjettömän hyvää duunia ja jälki on huolellista ja hienoa eli kaikki on menny tsiljoona kertaa paremmin ku mitä etukäteen pelkäsin. Mutta kas, tässä se taas nähtiin: pessimisti ei pety vaan kun valmistautuu aina pahimpaan niin joskus saattaa yllättyä jopa ilosesti. Näin tässäkin tapauksessa. Olin henkisesti valmistaunu siihen, että kaikki menee päin vittua, mutta MIKÄÄN ei ole menny päin vittua ollenkaan. Okei, unohtivat laittaa seiniin lasitiilet, mutta senkin ne fiksas hetimiten kun asiasta motkotin.

Tää rakennusprojekti on ollu myös maailman paras kielikurssi. Kun raksaukot ei puhu enklantia juuri lainkaan, nin se on ollu pakko mongertaa indonesiaa sen minkä suinkin taitaa. En sitte tiiä kuinka paljon tulevaisuuessa tartten raksasanastoa, mutta kaikki on kotiinpäin mikä miäleen jää. Besi on sellasta rautatankoa ja pasir on hiekkaa ja paku on naula ja kayu on puuta ja pintu on ovi ja jendela on ikkuna ja keramik on kaakeli ja semen on sementtiä. Kylä näillä K-raudassa pärjää!

Kissaprojektin käynnistin 4 vuotta sitte, alkusyksystä 2013 tää homma alko. Sillon miulla ei ollu mitään, paitti kasa hyviä aikomuksia ja valtava tarve laittaa saarten mirripopulaation asiat vähän paremmalle tolalle. Sillon haaveilin, että miulla olis joskus iso muovilaatikollinen peruslääkkeitä ja muuta sälää aina jemmassa himan nurkassa, että jos joku tarvii ni olis heti antaa lääkkeitä niitä tarvitteville kissoille. 2014 Egoiste ravinteli lahjotti miulle sen pienen kopperon, missä pyöritin kissakauppaa ja klinikoita tän vuoden huhtikuun alkuun saakka. Egoisten koppero oli ihana ja ilmanen, ja vaikka siellä katto vuoti kun seula, ja viemäri ei koskaan vetäny ja se oli pimiä putka täynnä hiiriä jotka tuhos kaiken, niin se oli kuitenki miun/kissojen. Sen kanssa kissaprojekti pääs aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun oli joku tukikohta mihin ihmiset saatto tulla millon minkäki kissa-asian kanssa. Kauppa myös tuotti ihan kivasti rahaa klinikoiden ym järjestämiseen.

Kun Egoisten kaupan katosta tuli vettä niskaan vesiputouksen lailla, ni haaveilin, että joskus ois kissoilla kunnon tilat, missä katto ei vuotais, missä viemäri vetäis, missä olis kunnon valot ja varsinkin kunnon tilat eläinlääkäreiden tehä töitä. Ja ois kunnollinen tila kaupalle, missä ois iso ikkuna ja missä voisin myyä kaikenlaista kissatilpehööriä. Mutta mahottomalta tuommonen haave tuntu, kun kissaprojekti eli sillä lailla että kun yhteen taskuun tuli rahaa niin toisesta taskusta sitä lähti ihan viivana.

Ja kuinkas sitte kävikään? Egoisten tilasta piti luopua. Sain välittömästi tontin uuelle rakennukselle. Ihmiset ympäri maalimaa sekä täällä olevat biznexet on lahjottanu rahaa ja järjestäny fundraisingeja, jotta on saatu rakennushommiin rahaa. Osa raksamateriaaleista on myöskin tullu lahjotuksena. Kyllä, saarella, ja koko maailmassa, on isompiakin ongelmia kuin Hiekkakikkareen kissat, mutta auttamishalua on löytyny niin paljo, että ehkä ihmiskunta ei olekaan tyystin toivotonta sakkia.

Rahaa tuohon on tällä hetkellä menny euroissa katottuna vajaat 6000 egee. Vielä on maksamatta helvetillinen summa palkkoja ja vissiin sähköliitäntäkin maksaa jotain järjettömiä ja kaikkea pientä nippeliä ja nappelia tässä viimeistelyvaiheessa tarvitaan. Kissojen rahat on toistaseks riittäny ja toivon, että riittää valmiiks asti. Sitä en tiiä millä perkeleellä hankin tönöön mitään kalusteita ja asioita mitä siellä tarvii, mutta se on sitte sen ajan murhe. Pikkuhiljaa, slowly slowly.


Mutta kohta tuo kissojen uus torppa on valmis. Kauppa aukeaa sitte kuitenki vasta kun miulla on uus työlupa taskussa. Ennen sitä en uskalla avata, imigrationin kyylät ramppaa täällä yhtenään ja ovat viimeiaikoina jahdanneet nimenomaan ihmisiä, joilla on työlupa-anomukset vetämässä mutta eivät vielä menneet läpi. Mutta lokakuun alussa PITÄIS työluvanki olla kunnossa.... saa nähä.


Miulla on kaveri, jolla on yhteyksiä johonkin henkimaaliman tonttuihin, ja se aina sanoo, että kyllä sieltä annetaan jos vilpittömästi pyytää ja toivoo. Miä en tiiä, onko tonttujen johdatusta vai mitä, mutta oli mitä hyvänsä, niin aika käsittämätöntähän tää on. 4 vuotta sitte miulla ei ollu MITÄÄN ja nyt miulla on ihan kohta maailman hienoin ja upein ja parhain noin 40 neliön PUSSY PALACE! Missä on kunnon valot ja katto joka ei vuoda ja lavuaari joka vetää ja ilmastoinnit ja iso ikkuna kaupassa ja hienot tilat eläinlääkäreille. MISSÄ KATTO EI VUODA! Jumalauta!

Uuen Pussy Palacen huudilot

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

Ihmisraunio tässä päivää. Nimittäin kyllä tuntuu tanakasti siltä etten enää ole ns. viime kevään kanoja. Eltaantunu ryhditön ja väsynyt paska, jota kolottaa joka lävestä, jolla stressikäyrä huitelee taivaissa, jota ahistaa ja joka ei saa nukuttua, kun päässä pyörii Taalasmaahommat ja raksahommat ja nettihommat ja rahahommat ja kissahommat ja vuohihommat ja fillarikin vetelee ihan viimisiään.

Olen ihan vitun reippaana hokenu sitä, kuinka persaukisuus pitää toimeliaana, mutta olen persaukisuudessa velloessani unohtanu että ikää on kohta 50. Ei tämmönen kaljaa kittaava vanha pläski jaksa niinkuin kaljaa kittaava nuor ja notkee pläski joskus muinaisuudessa. Olen haalinu hommia ja tekemistä ja asioita hoiettavaks joka suunnasta ja nyt kun kaikki asiat on yhäaikaa aktiivisena ni miähän alan aivan hajota. Oon Edenissä Taalasmaana, kissakartanon raksahommat, uuen huvilan saaminen valmiiks ja sen varaushärpäkkeet ja nettisivut ja saatanan somet ja kaikki, työlupasäädöt, ja yhtä sun toista muuta pientä... voi luoja.

Mutta kylä tää tästä. Kuhan huvila pyörii ja kissakauppa on valmis ja miun uus työlupa on redi, ni se on jo puali voittoa ja voi varovasti huokasta.

Megahuvila on sentään tänään avattu varauksille. Siellä on vielä helvetisti tekemistä ja sisustelemista, enkä oo saanu otettua kunnon valokuvia kun koko ajan on joku projekti meneillään ja jotain nurkkaa viritellään. Mutta laitettiin paska nyt varattavaks enivei ja kiillotellaan julkisuuskuvaa sitte myöhemmin kun kaikki on tiptop ja pystyy ottamaan kuvia missä ei pilkota remonttireiskojen persvaot tai pino työkaluja ja roinaa.

PÄIVITYS: Nii ja hei, myös Gili Palms Resortin huoneita voi nyt varata Airbnb:n kautta ja se oon miä siellä vastaamassa viesteihin.

Palaan pitkemmillä uutisilla sitten kun energiaa riittää kirjotteluun vähän enemmän.

Morjens!

10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Ulkosuomalaisten bloggaajien keskuudessa on jo kuukausi tolkulla vetäny rallia tämmönen blogihaaste: 10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle. On ollu mielessä vastata näihin jo aikasemmin, mutta homma on jääny ajatuksen tasolle ja kaiken muun tohinan jalkoihin. Nyt Meriannen mielessä - blogin Maiju laittoi haasteen oikeen henk.koht. nin enää ei voi lusmuilla. Lue Maijun vastaukset täältä.

Ja juuri nyt kun parin hermoromahdunpäivän jälkeen miä en jaksa kirjotella riviäkään esim. rakennusprojektista, ni tämmönen kysy-vastaa-pläjäys on just hyvä viemään ajatuksia aivan toisaalle.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?



Ilmasto. Ympäri vuoden jotakuinkin 30 astetta lämmintä. Olen viluhiiri niin arvostan lämpöä ja sitä, ettei tarvi pukeutua kun miseliinukko jotta pystyy tuikkaamaan nenää ulos. Yli vuoteen en oo käyttäny kenkiä, se on ihanaa!

Pidän myös rennosta otteesta elämään ja asioihin. Pidän. PIDÄN. Kyllä pidän. Se ei siltä ehkä eilen näyttäny kun palo raksaprojektin kanssa käämi ihan totaalisesti, mutta maassa maan tavalla on siun oleminen.

Arvostan paikallista hintatasoa varsinkin ruuan suhteen. Lähitienoon warungeista irtoaa pöntöllinen paikallista mättöä 10.000 rupialla (noin 65 euroopan senttiä).

2. Entä ikävintä?

Kaiken järjettömyys ja byrokratia. Työluvan saamisen vaikeus ja tolkuton hinta. Se, että kaikkeen menee aivan tolkuttomasti aikaa nimenomaan siksi, että joka asiaan liittyy helvetillinen säätäminen. Korruptio. Paikallisten löperöhkö työmoraali ja kyvyttömyys oma-aloitteisuuteen. Eläinten kohtelu, luonnon raiskaaminen, roskaaminen ja yleinen välinpitämättömyys  em.asioita kohtaan.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Kallioon Majava Baariin juomaan karpalolonkeroa ja kuolaamaan komeita mordorilaisia sonneja.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Malesian Pulau Kapasille on hinku, muttei rahaa tahi aikaa mennä edes piipahtamaan.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Kunnon leipää ja juustoa. Raejuustoa. Suklaata, Fazerin sinistä, sitä tekee joskus aivan tolkuttomasti mieli (saa tuoda tuliaisena, vink vink). Karpalolonkeroa. Voi luoja se on universumin ihanin tavara!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Never say never mutta kyllä se tällä hetkellä tuntuu todella kaukaselta ja hirviältä ajatukselta. En usko, että sopeutuisin minkäänlaiseen länsimaiseen touhotusyhteiskuntaan enää koskaan.

Kotihuudilot

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En tiedä onko täällä mitään varsinaisesti hauskaa juhlapyhää. Juuri tänään on yks helvetillinen juhlapyhä, joka on vuoden hirvein. Tänään tapetaan tuhansittain vuohia. Uskonnon nimissä tietenkin. Koitan olla avoimin mielin ja kunnioittaa paikallisia tapoja ja paikallista kulttuuria mutta kyllä se tämmösenä päivänä ihan vitun vaikeaa on. En pysty hyväksymään eläinten uhraamista minkäännäkösten seremonioiden merkeissä.

Ramadan toki on sinänsä jännä ja ramadanin päättymisen karnevaalihumu Idul Fitri.

Mielenkiintoisin juhlapyhä Indonesiassa lienee kuitenkin Balilla vietettävä hiljaisuuden pyhä eli Nyepi. Balilla ei saa sillon yhtään mölytä, ja koko Bali pysähtyy. Lentokenttä on sulki, autot ja veneet ei liiku, kaikki on sulettu.

Meillä täällä Hiekkakikkareella se näkyy siten, että täällä on järjetön hulina. Kaikki säntää Balilta tänne mölyämään.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Niin. En tiedä. Miehän lähin vaan vähän pidemmälle lomalle ja luulin lähtiessäni, että tulen noin vuoden päästä takasin.... ja siitä lähdöstähän on härregyyd kohta vierähtäny 6 vuotta. Lähtöön liitty ihan vaan pelkkää innostusta. Jos oisin tienny, etten tuu enää takasin, niin ehkä lähtöön ois liittyny toisenlaisiakin tunteita.

Jos mietin, että mikä on vaikeinta ulkomailla pysymisessä/asumisessa, niin tietenkin se, että kaipaa kavereita. Ja raejuustoa ja karpalolonkeroa.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla kuin Suomessa tai asuinmaassasi?

Voisin. Jos tästä johonkin lähtisin, niin Malesia olis se todennäkösin etappi.

Kyllä on välillä käyny mielessä, että olishan tämmösen lempeen ilmaston ja rennon elämän todellakin voinu löytää jostain helpommastakin paikasta. Esmes just Malesiasta. Mutta minkäs teet, tänne Indonesialaiselle Hiekkakikkareelle päräytin ja tähän parkkeerasin ja en ole tästä mihinkään lähössä.

10. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna?

Joo. Koska on pakko. Ensin pitää pyörähtää Kuala Lumpurissa tappamassa vanha työlupa, sitten tulen takasin ihan vaan turistina oottelemaan josko se uus työlupa joskus olis valmis.

+1. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

2016? Ghost livenä Tuskassa viime vuonna oli kyllä kova. Ja koko kuukauden Mordorissa lorvailu oli ihan spektaakkelia. Kiitos siitä kuuluu kaikille hulluille jotka äänesti tän blogin voittoon Paras Matkablogi -skabassa tuossa viime vuoden alussa. Se voitto oli kyllä aivan älytöntä. Koska minä en voita koskaan mitään, missään. Ja palkintonahan sain matkalahjakortin, jolla sain lennot Mordoriin ja takas. Hurraa!

Iloinen ulkosuomalainen kesän 2016 Tuskassa komeitten mordorilaisten könsikkäiden syleilyssä. Aiettä!

Sellanen kysy-vastaa-härpäke. Tässä lopuks pitäis haastaa muita bloggaajia vastaamaan samoihin kyssäreihin, mutta suurin osa on jo vastannu ja jos aivan rehellisiä ollaan, ni viime aikoina en ole ehtiny/jaksanu/kyenny mitään blogeja ees lukemaan. Energiat on menny tuohon rakennusprojektiin ja siitä hermoomiseen. Sori.