Toipilaan ulkoiluhommat

Jessssshhhh, mä oon niiiiiiiiin pihalla!

Toipilas Tauski on päästetty vihdoin ulkoilemaan! Ensmääne ulkoilupäivä oli pari päivää sitte ja ette usko sitä kissan riemua, kun liki 3 viikon sisätiloissa potemisen jälkee pääs pihalle. Tauski ravas ees taas rantaa, kiipeili puihin, terotti kynsiä kaikkeen, silppus makaamojen tyynyjen superloonitäytteitä, kaiveli kuoppia hiekkaan, kakkaili niihin vähäisen, kyttäs rapuja, nuuski muitten kissojen takapualia, kieri hiekassa ja heinikossa, maisto uima-allasta, syynäs punkalowialueen tilanteen... ja tursus muutenki valtavaa riehakkuutta ja toimeliaisuutta. Sitä oli hauska seurata.

Parin tunnin hullun puuhastelun jälkeen hää tepsutti takas miun murjulle ja määki oven takana et nonii, tilukset on tarkastettu, pääsiskö nokosille.

Sen jälkee Tauski on ollu päivät melkee kokonaa pihalla. Yöt hää nukkuu vielä sisällä, ihan tarkkailun vuoks. Hänel on köhää ja nenä vuotaa, ja iho on täynnä rupia, varsinki naamassa, Tauski on aika hirveen näkönen nyt. On pesty koko mirri kirppusamppoolla (se vasta oliki hauskaa) ja antibioottilääkitys on taas alotettu tohon nuhaan ja köhään.

Mutta enerkiaa hällä on ihan vitusti ja koko ajan pihalla touhottaa jotain.

Tauskin naama on aika hurjassa kuosissa. Samaa rupee ja karvanlähtöö on läntteinä muuallakin, mutta päässä eniten

Niin siis mikäs tää uima-allas olikaan ja miltäs se maistuu?

Menin puuhun!

Tää pahvilaatikko on MMMMMUN!

Kuolemasta, elämästä ja onnesta, ufoista, aaveista ja jumalista, perheistä, parisuhteista ja 300-elokuvan spartalaisista

Tässä kun oli tuollanen kovan puoleinen kokemus, että joutui vierestä seuraamaan pienen elämän loppumista, ni pistihän se miettimään. Elämää ja kuolemaa. On asia ollu mielessä ennenki, ja tän reissun aikana erityisesti Sulawesin Torajalla kun ihmisluissa kahlasin ja hautapaikoilla ahkerasti vierailin. Ja sillon kun kaveri kuoli Thaimaassa mopo-onnettomuudessa. Että niin kissanpennun kuin ihmisenki kosminen  pierunhenkäys voi loppua millon vaan, ja meistä ei jää jälelle ku kasa luita.

Lohduttavaa olis uskoa niihin vihreisiin niittyihin ja muihin tuonpuoleisiin, mutta emmiä kyl oikee tiiä. Kyllä miulla on vahva epäilys siitä, et kun tää loppuu ni tää loppuu. Jos ei loppuis, ni oishan sieltä ny jumalauta joku jo tullu asiasta kertomaan, sillä tavoin ettei siitä olis epäilystäkään, eikä mitenkää vähä läpikuultavana hahmona jossain kartanon vintillä haamuillen.

Mutta totaalinen loppukin on parempi ku et joutuis vaikka Kouvolaan, ikuisesti sinne asemalle katsomaan kun junat menee jonnekin muualle, mihin tahansa parempaan, mutta kyytiin ei jumaliste koskaan pääse.

(kuva nyysitty feispukista kaverin seinältä. osu änd uppos!)

Ärsyttää muuten nää tämmöset ns. uskon asiat, oli ne sit ufoja tai aaveita tai jumalia tai muita tuonpuoleisia tai mitä vaan ihmeitä. Jos niitä on, ni ystävällinen, rakentavassa hengessä annettu vinkki sinne toisiin todellisuuksiin: lopettakaa toi onneton häröily ja tulkaa tekemään asianne tiettäväks niin et viesti menee perille. Ihan vitun turhaa käyä suhaamassa jossain rakeisessa valokuvassa leikkimässä lautasta tai pistää naamakuva ilmestymään johonki helvetin paahtoleivän kulmaan. Ei myä pölvästit tajuta vihjeitä ja jakseta ratkoo arvotuksii. Läiskäskää todisteet kunnolla tiskiin ja lopettakaa toi pelleily. Niin, saakeli.

Kuoleminen, siis oma, ahistaa ihan vitusti jos sitä alkaa tarkemmin miettimään. Että jos jää asioita hoitamatta ja elämä kesken. Ois kohteliasta, et tulis vaikka tekstari ees viikkoa ennen, et "Ikävä velvollisuutemme on ilmoittaa Teille, että noutaja saapuu viikon päästä klo 11:30. Terveisin Kosmisen Pierunhenkäyksen Päättämisvirasto. Ps. Päätöksestä ei voi valittaa." Ni ois aikaa jakaa vähäinen omaisuus, järjestää muutkii asiansa sekä pitää järettömät läksiäiskemut.

Tommosta tiedotusta ei ehkä siks tuu, et se Joku Taho joka meiän kans kuurupiiloo leikkii, haluais et myä ite ymmärrettäis elää elämää sillai, ettei tarvittis sitte kauheesti katua ku se viiminen kylmä pieru lojahtaa. Että eläis elämänsä sillai et ei tarvis sit katkerana kattella taaksensa et miks tää paska oli tämmönen, vaan vois olla sillai et ihan kivaa oli. 

Kukaanhan tosin ei voi elää tekemättä virheitä. Jo pelkästään siks, et ihmisen älyllinen kehitys on hidasta ja vähintään ekat 30 vuotta menee täysin kompastelun, törppöilyn, erehtelyn ja sitä kautta oppimisen parissa. Miten tää onkii tällee hoiettu? Et esmes siinä iässä kun on pahin idiootti mitä voi olla, kun luulee tietävänsä kaikesta kaiken muttei tajua sitä ettei oikeesti tiiä mistää vielä MITÄÄ, ni sillo pitää päättää esmes opiskeluistaan. Asia, joka aika pitkälle, vuosien päähän, tulee määrittämään elämässä aika vitun ison osan, eli sen mitä tekee työkseen, jos mitään työkseen ylipäätään tulee tekemään.

Mutta ajan kans oppii elämään virheittensä kans, oppii tajuumaan mitkä asiat omassa elämässä merkitsee, mistä nauttii ja mitä täst elämästään oikee haluaa irti saaha. Kyllä miulla on asioita mitä miä kadun, mutta otan ne hommat oppimisen kannalta. En olis tää ihmiin joka nyt oon, jos en ois käyny läpi tätä elämää mikä takana on. Olen ollu tyhmä, olen tehny virheitä, olen ollu löysä lapanen joka on vaan soljunu sinne minne millonki on soljuttanu, olen kuunnellu liikaa muita ja liian vähän itteeni, oon tuhlannu vuosia elämästäni kaikenlaiseen paskaan. Mutta kaiken sen paskan se on vaatinu, että lopulta oon ymmärtäny että tää on MIUN elämä, ei kenenkään muun. Ja että vastuu siitä, mitä miun elämä on, se vastuu on yksin miun. Hyvä elämä ei tuu tarjottimella, ei kenellekään. Siulla voi olla syntyessäs tarjotin täynnä rahaa ja täydellistä perhettä ja mahtavia geenejä, mut spektaakkelimaisinkaan lähtökattaus ei takaa, et oisit elämääs tyytyväinen.

Omasta elämästä voi aina tehä paremman, ku siivoo siitä vituttavat asiat pois. Ja tekee sen heti eikä viiestoista päivä. Paska ei paremmaks ajan kuluessa muutu, se on fakta. Uskokaa.



Luin just Ilta-Sanomain sivulta mainosmaisen jutun Anna Perhon (kuka vittu hän onkaan) kirjottamasta Superarkea!-kirjasta. Blah-blah-blah, "Olin ennen todella boheemi ihminen. Äidiksi tultuani ymmärsin, etten voi enää jatkaa huoletonta ja vastuutonta elämää, vaan minusta piti tulla aikuinen, jolla on paljon velvollisuuksia ja vähän vapauksia" ja sit siin oli lopussa listattu "vinkkejä parempaan elämään". Osa niistä on ihan diibadaabaa, osassa jonkinlainen tolkun hiven oli aistittavissa. Särähti aivoon tämä:  "Todellinen onni asuu isoissa asioissa kuten terveydessä, ihmissuhteissa ja toimeentulossa. Siksi huolellinen fokusoituiminen näihin asioihin tekee ihmisestä onnellisen". Mitä? Mitä tarkottaa "huolellinen fokusoituminen"?  Entä "TODELLINEN onni"? Onko miun onni nyt jotenki epätodellista jos miul on vähä ihottumaa takapuales, miulla ei ole ihmissuhetta eikä varsinaisesti toimeentulookaan?

Kuvan lapsi ei liity asiaan

Miuta ärsyttää suunnattomasti sellanen vallalla oleva näkemys, et perhe on kaiken aa ja oo. Koko Mordor on ainaki rakennettu perheille, vaikka ihan vitun iso osa ihmisistä asuu ja elää yksin. Mut se ei oo normaalia, kert se ihmissuhre pitäis olla ja mielellään lapsia. Kaikesta muusta kirpoova onnellisuus, varsinki jos siitä ääneen tohtii sanoa, ni sitä pietää vähä sellasena et joojoo, mut kato ku siä et tiiä ku siul ei oo sitä eikä tätä. KYLLÄ SINÄKIN SITTEN KUN SAAT LAPSIA. Ja jos on koittanu vikistä et niiku ei ni KYLLÄ SINÄKIN SITTEN KUN TAPAAT SEN OIKEAN. Helvetin helvetti. Joillekin se toimii, varmasti, mutta eihän se perhekään ei oo mikää ihmeistä tekevä onnen tae. Valitettavan usein se tuntuu olevan pikemminki just se asia, joka elämässä on eniten päin vittua.

Kuinka usein kukaan on istunu kaveriporukan kans baarissa keskustelmassa siitä miten vitun hyvin himassa menee?

Mutta siis miähän en tiiä kuinka ihanaa miunkii elämä sit oikee olis ku miul ois joku hampuusi tuos, jakamassa arkea ja laskuja, ja kantamassa kotiin klamydiaa ja satiaisia. Saati et jos miul ois hampuusin kans tehtyjä ipanoita. Mut ku ipanoita en oo ikiin halunnu enkä lapsista noin ylipäätään ees hirveesti pidä. Parisuhretta oon kokeillu, myös paria muunlaista suhretta, mut eipä niistäkää oo yleensä lopuks tullu muuta ku lähinnä vitutusta ja joskus hiukan paha miäli. (Ainii, mut ku en oo viä tavannu SITÄ OIKEETA. Vittu, jos SE OIKEE lukee tätä ni voisko laittaa vaikka textarin ja ilmotella olemassaolostaan et tääl ollaa? Ni vois miunkii elämä sitte muuttua ihan oikeesti täydelliseks, jumalauta.)


En usko niihi sellasiin romantillisiin ikuisiin tosirakkaus-parisuhteisiin. EI NE KESTÄ KUITENKAAN. Ja miks pitäiskään? Määräaikanen sopimus on ihna hyvä, ihmiset muuttuu ja kiinnostukset vaihtaa kohdetta muissakii asioissa. Miusta ihmissuhteisiin ei pitäs suhtautua niin vitun vakavasti ja tehä niistä väkisin kauheeta draamaa ja ladata niihin järkkyjä odotuksia. Mut tääkii on asia, mistä en oo oikee ihmiin sanomaan mitää, ku en esimerkiks ihmisrakkaudesta tiiä mitään.



Mutta sen tiiän, että elämäänsä - ja sitä onneensa - ei pitäis koskaan rakentaa toisen ihmisen varaan. Se on hirvee virhe. Ensinnäkin siks, että sehän on kauhee taakka kaataa toisen ihmisen niskaan, et nyt vittu siä piä miut onnellisena ja oo miun elämän kantava voima.  Kukaa ei jaksa riippakivee ja ripustautujaa kauaa kattella, tai jos jaksaa ni siin on sit kaks mielipuolta löytäny toisesa ja mäts meid in heven. Ja toisekseen, jos jotain sattuu, se ihminen tavalla tai toisella siun elämästä poistuu, ni aikamoiset oltavat tulee, jos ei oo elämässä mitään omaa.



Kaikki ei halua elää saman käsikirjotuksen mukaa ja et toiset haluu elämässään toisenlaisii asioita, eikä oo mitää yleismaailmallista reseptiä et elä tällee ni elämä hymyilee ja ruusuilla vaan danssataan. Onnellinen elämä ku voi tarkottaa jokaiselle vähä eri asiaa.

Miulle itelleni hyvä onnelliin iloin fiilis tarkottaa olotilaa, mis ei tarvi jokaiseen aamuun herätä kyrpä ottassa ja valmiiks jo lyötynä. Ja et on useemmin se fiilis, et onpa kivaa olla elossa, ku et miettis et eikö tää vitun paska ikinä lopu.

Tällä hetkellä tää miun elämä on ihanaa. Tää elämä on nyt ehkä jopa hiukan epätodellista, onnellisuus on miulle niin uus juttu et ei tätä meinaa todeks uskoo, mutta tykkään tästä olotilasta ja soisin tän jatkuvan.

Mitä miä haluan viäl elämässäni tehä? Haluan jatkaa tämmöst iloisna, tyytyväisnä elämistä. Siitä huolimatta, haluan - uskokaa pois - tulla vielä Suomeen. Yhen kerran vielä, kattomaan millasta siel on ja oisko täällä reissussa nyrjähtäny pää nyt sellaseen asentoon, et osaisin elää Mordorin arkeekin toisella tavalla, ahistumatta ja musertumatta. Haluan lähteä Mordorista pois, jos tuntuu, että ote onnesta lipeää. Haluan sukeltaa epyktissä ja filippiineillä ja komodolla ja kaikkialla, haluan nähä mantoja, valashain, vasarapäitä, delffiinejä, merihevosia ja haluan häkkisukellukselle missä näkee valkohain. Haluan safarille äfrikkään. Haluan matkustaa, edelleen. Haluan kirjottaa, haluan kirjottaa hyvin ja jotain oikeeta ja järkevää, enkä vaan tämmöstä paskaa miä-siä-kikkelis-kokkelis-hiekkakikkare-kissat-suklaus-kalja-kakka-jee-plokia. Haluan vielä ees yhen kerran muhinoia, oikee sillai olan takaa ja kaikissa muissakin kamasutrissa, jonkun miähen kanssa joka ei ole idiootti, ja josta miä tykkään ja joka tykkää miusta. Haluan olla parempi ihminen, yleismaailmallisessa mittakaavassa: haluan kuluttaa vähemmän, omistaa vähemmän ja muutenkin olla vähemmän haitaksi maailmalle. Haluan kiivetä vuorelle (Kota Kinabalu 2014 olkoon se eka, näinhän oon jo uhonnu aiemminkii). Haluan elää omaa elämää, just niiku haluan sitä ite elää, vitut muista. RÄYH.

No ja okei jos oikee lähetää haaveilee, sinne epärealistisuuden leveleille, ni haluan vitusti rahaa, jotta voisin tehä sillä rahalla asioita. Hyviä asioita, niin ittellein ku muillekin. Haluan olla 10 vuotta nuorempi ku nyt, ikuisesti. Haluan näyttää Natalie Portmanilta ja koinia Bruce Willisii, Robbie Williamsii, kaikkia Von Hertzen Brotherseja sekä 300-elokuvan kaikkia spartalaisia. Noin aluks.


Ei miul tän enempää näist asioist täl erää. Tulipas täst pitkä ja sekava vuodatus, mut on ollu päässä paljon ajatuksia ja ne nyt tähä ribuloin sitte. Sori.

Ja spartalaisia sotureita silmäinruuaks tähä loppuun.

Ei haittais, jos noi laittais.

Kissanpennun hautajaiset

Mikä surun ja murheen päivä! Pieni uusi kissanpoikanen kuoli tänään aamulla, tuossa tunti sitten.

Hänen nimeks kerkes jo tulla Mikko Von Karmila-Hertzen, mutta lyhyeksi jäi hänen elämä. En tiiä mitä tapahtui, mikä ihme iski. Eilen hän hiukan oksenteli ja oli vähän vetelän olonen. Otin mirrin yöksi kämpille nukkumaan, laitoin koriin että pysyy hajurako Tauskiin. Aamulla pieni kyhjötti siellä korissa hiljaa, nostin ruokakupille, kaatus, ei pysyny jaloillaan. Juotin ruiskulla vettä ja vähän maitoa. Kissarääpäle vaan makas. Siinä tunnin päästä alkoi kouristelemaan. Lääkärille oli toki jo aamusta soitettu ja hän oli tänne matkalla. Pieni alkoi kouristelujen yhteydessä valittamaan, välillä suorastaan huusi. Minä silitin, koitin löytää hälle mukavaa asentoa. Juttelin ja paijasin. Tajusin aika äkkiä, että noutaja on paikalla, ollaan lopun äärellä, Vihreemmät Niityt odottaa.

Itkin ja silittelin, siihen viimeiseen hengenvetoon asti.

Lopulta voimat loppui, hengitys lakkasi, sydän pysähtyi. Kissanpentu kuoli. Siihen miun sängyn nurkalle, sarongin päälle.

Soitin lääkärille ettei tarvi tulla. Kävin parkumassa tua kuppilassa ja Oyet tuli sieltä heti avuks, hakulla kaivamaan miun mörskän taakse haudan. Saronkiin käärittynä pieni ressukka sinne haudattiin.

Itkemisestä ei tuu tänään loppua. Enpä tiiä rankempaa kokemusta just nyt kun tää minkä tässä aamulla olen vierestä seurannu.

Varoitus: tuolla tulee kuva myös kuolleesta kissanpennusta. Älä kato jos et pysty. Ei pitäis sitä ehkä laittaa, mutta elämä on kuolemista. Kestäkää työ tuo kuva, mie kestin koko tämän tilanteen.

Touhukkaana ruokakupilla eilen aamulla muitten mirrien kans

Ritva nuuskii bärsettä

Tänään aamulla kunto meni heikoksi. Jalat ei kantanu, pystyi vaan makaamaan.

Voimat loppui, Vihreille Niityille lähti hän.

Haudattiin miun talon taakse

Siellä lepää hän.

Bali, kissat, rahat, Mordoriin paluu ja kaikella on tarkoitus

Huomenta. Se on kuulkaa luajan lykky, että oon takas tääl omalla Hiekkakikkareella, enkä jossain uusissa sfääreissä muualla. Tuli eilen iltasella sellasta informeissöniä, että tässä joutuu nyt hiukan ihmettelemään ja asioita puntaroimaan. Ja rahojaan laskeskelemaan. On hyvä olla pään sisäsen kaaoksen kans tutuilla huudiloilla, muuten vois pää sanoo pox. Mutta palaan tähä seikkaa myähemmin. Kerron teille ens vähä Balista ja - tietenki - kissakuulumiset täält Hiekkakikkareelta. Sitte avaudun raha-asioista ja elämän tielle vippaamasta pienestä ylläristä.

Tuon viikonlopun visajuoksuni yhteyressähän vietin pari (vajaata) päivää Balilla. Sanurin saattohoitolassa, as always. Pidän Sanurista, kuten oon ennenki kehunu. Tommosia varikkostoppeja varten, mennen tahi tullen, se on just passeli paikka. Sieltä on kohtuumatka lentokentälle, siellä on ihana supermarket, hyviä ravinteleja, sukelluskauppoja, tuttu matkatoimistokiska mistä setä myy kohtuuhintasia kyytejä Gilille, on rauhallista ja hiljasta, ja löytyy kivoja pieniä majataloja, joissa kohtuuhinnalla voipi sen yön tahi kaks kuorsata. Min vakimajapaikka on yleesä ollu Yulia 2 Homestay, jota voin lämmöllä suositella kaikille. Nyt kuiteski pudjetillisista syistä päätin oikee revitellä, irrottaa itteni kangistuneista kaavoistani ja ettiä jotain halvempaa. Menomatkalla perjantaina oli kiikaris yks kivanolonen mesta, mut siel oli halvat huoneet loppu. Vastapäätä miltei oli sit Yulia 1 Homestay, parkkeerasin siihen, kert huone oli oo ja koo, hinta oli oo ja koo sekä palvelu välittömästi ystävällistä ja mukavaa. Ihan oo ja koo oli, joskin vähän nahistunu ja rupsahtanu, myäskään sijanti ei ihan ollu paras, ainakaan jos on asiaa Hardy's Supermarkettiin. Mitä miul ei näin poistumissuuntaan mennessä ollu.

Takas tullessa sunnuntaina tulin lentokentältä pirssillä ja pyysin kuskaamaan sen Hardy's Supermarketin viereen. Päätin et lähen siitä sit kartottamaan pienten sivukujien homestay-tarjontaa. Heti ekassa tärppäs big time. Pieni, kiva Gustav Bali Homestay kaposan kittanan sivukujan päässä osottautu ihan loistavaks. Huone oli pieni, mutta helvetin siisti ja tuoreen olonen, sairaan mukava palvelu, kämpässä ilmastointi sekä lämmin vesi suihkussa (uuh!). Hintaa tän hetkisellä rupian kurssilla vajaat 12 euroa eli 150 000 rupiaa yö. Uusi tukikohta ät Sanur on nimittäin siinä.

Vaaleenpunain ja rakkauren täyteinen välentäins dei lähestyy, ja sen kyllä huomaa

Muutenhan en Sanurilla mitään tehny. Söin hyvin, join parit bintsut, ajoissa nukkumaan. Mennessä kävin sukelluskaupassa shopauttamassa vihdoin vesitiiviin käsväskyn, jota oon käyny noin viiellä viimosella Sanur-jarrutuksellain hiplaamassa. Nyt tein kaupat. Hyvästi, homehtunut reppu,  uuteen kuivakassiin mahtuu kaikki ns. käsmatkatavarat tietsikka mukaanlukien, eikä tartte enää hermoo jos kaatosae yllättää kesken ähellyksen. Takas tullessa ostin Hardy's supermarketista vitusti kaikkea mitä ihmiin tarvii ja vielä enemmän kissanruokaa. Valentine's Dayn lähestyminen näky mestoilla ällöpinkkeitä rojuvuorina. Pyärrytti sellanen yleinen vaaleenpunasuuen päälle hyökkäys.

Eilen pyhkäsin pikapaatilla takasin kotio Hiekkakikkareelle. Oli hauskaa kun Asshole selässä lampsin omalle murjulle ni heti jostai puskasta kuulu äkänen WÄÄÄÄ ja Äkäin juoks ravia min terdelle määkimään, et nyt vittu sitä ruokaa tänne ja äkkiä. Vaikka keittiön kupeessa oliki kissojen vesi- ja ruokakupit hyvässä tällingissä, ni ne riisit ja ruokien jämät ei oo sama asia ku papanat.

Uusi pieni tulokas!

Kissatilanne muutenki mainio. Kiukkuset 2 pientä poikasta emonsa kans asuu yhä keittiön takana. Ja huudiloille on tupsahtanu ihan uus minipieni kissanpoikanen, jota pojat, varsinki yks Basir, on hyysänny tässä pari päivää miun paluuta ootelles. Pikkumirrille on tehty respan hyllylle yösija vessapaperista ja vanhasta pyyhkeestä ja sillai. Ihan järkyn liikuttava pieni rääpäle, joka on niin piäni et emon kanssa pitäs olla mutta emosta ei oo mitään tietoo. Eipä siinä mitään, hoietaan, hoietaan! Hellyyrenkipeä, sylissänukkuva kehräysmäshiin. Nimee hänel ei viel oo, värkit näyttää pojalta, mutta kattellaan hetki minkä nimiseltä tuo rupiaa vaikuttamaan. Iskelmänimiin ei taieta enää lähteä, ruvetaan ehkä rokkinimiin seuraavaks. Liekö tuosta tulis Hynynen? Ehkä ei, jompi kumpi keittiön takana asuvista kiukkusista saattaa olla enemmän Hynynen kun tuo biäni kehrääjä.

Tauski on tervehtyny ja voi tauskisti. Huomakkaa kalju nenä ja toisen silmän päält on lähteny kaikki kulmakarvatkii.

Tauskin hain kotio iltapäivällä ja hän on hyvässä kuosissa. Syö ihan vitusti ja juo ja käyttäytyy Tauskimaisesti kissamaisesti. Oli hurmannu Lutwalan Trishin ihan totaalisesti, Trish ei ollu kotona ku Tauskin hain, mutta hää soitti miulle illalla ja oli et VEIT MIUN VAUVAN POIS, EN KESTÄ! Tauski on nyt viä miun kämpillä sisäkissana, nenä vähän vuotaa vielä, naamasta lähtee joka suunnasta karva kun tuo koko lärvin tulehustila on nyt paranemaan päin ni kauheeta rupee koko turpa täynnä. Mutta huomenna tai ylihuomenna hän varmaan voi jo palata rantapummiks regeibaariin, luulen. Kyllä kuulkaa kannatti Tauskin takia taistella, siitä saatiin vielä kissa, ja toivotaan nyt et eessä ois terve ja lepposa rantapummin laiffi.


Meijusuvas tuli vastaan vasta myöhään iltapäivällä. Turpa kuivuneessa räässä, silmät vuoti mustaa limaa, hengitys korisevaa. Olin ihan et voi saatanan perse, ei ei ei EI, terveitä kissanpäiviä tänne nyt, ei enää yhtään katastrofia kiitos. Mutta jahka Meijun lärvin pesin ja tarkastelin, ni tilanne ei onneks ollu niin paha kun sillo ku Tauski katoomisensa jälkeen löyty. Meiju nielee ja juo ja syö. Antibioottia heti naamioon, muutaman tunnin aresti kylppärissä ja kun tilanne näytti illalla siltä, et nokka ei vuoda, henki kulkee ja vesikupilla lipitetään ahkerasti ni pihalle vaan. Tauski on sisäpotilaana ja ei tohdi tähän nyt muita ottaa sairastupaan, ettei pöpöt lentele mirristä toiseen. Mut Meiju on ihan ok, tänää aamulla ei mitään räkää missään ja hengitys vähän vaan kirnuaa. Lääkekuuri jatkuu mutta tilanne ei pahalta mitenkään näytä. Luajan lykky kuitenki, että tulin takas enkä oo jossain huitsunkuusessa seuraavaa kuukautta, Meiju ois tuosta saattanu hyvinki ihan parissa päivässä mennä siihen kuntoo, et henki pois. Miun KUULUU olla täällä, kissojen kanssa. Eiks se oo jo aivan selkeetä?


On ihanaa olla takas täällä. Vaikka olin pois vaan 2 kokonaista päivää, kerkes tulla koti-ikävä. Olo oli helpottunu ku vene karahti rantaan ja heppataksilla klopottelin kotio Kakkosen Koralpiitsille. On vaan sellanen olo että miä kuulun tänne. Sellasta oloa harvoin missään tulee, mutta täällä on se on varma ja vahva. Täst vois vetästä jotaa johtopäätöksiä, mut niien aika on sit joskus myöhemmin.

Pysyn tääl nyt muutaman viikon, on tulossa kavereitaki käymään. Sara ja sen miäs ehketi jo ens viikolla, Milja parin viikon päästä. Lystikästä! Loppukuusta lähen sit tekee nopeahkon visiitin jossain, ainakin Singaporessa, misä on maaliskuun alussa tärskyt Camipamin kanssa sekä missä pitääpi hoiella taas uus 2 kuukauen indo-viisumi.


Nyt sit vakavien, tärkeitten asioitten äärelle. Rahasta ja Mordoriin paluusta on kyse, ja niistä seuraavaks.

Rahaahan on, tuhansia ja taas tuhansia!

Hoietaan ens alta poies tuo katastrofaalinen tammikuun budjettikatsaus. Rahaahan meni IHAN VITUSTI, noin 3 000 euroa. Tuosta tosin noin 430 euroa oli Pallirahaston varoja, jotka käytettiin siis kissojen sterilointiin, hieman kissanruokiin sekä Tauskin hoitokuluihin. Pankkitiliä kun vilkasin, ni että liikutti ku sinne on ihan ittestään tipahellu lisääkin lahjotuksia Pallirahastoon, muutamia kymppejä. Täältä niiataan syvään ja tikahutaan kiitollisuuteen! Lisäks tammikuun budjetin pisti ripulille se, että on ollu sukelluspiikki Lutwalassa auki joulukuun alusta saakka, ja oon sukeltanu aika vitusti sekä sutinu sen Nitrox-kurssin. Sukelluslasku oli huikeat liki 10 000 000 rupiaa (KYMMENEN MILJOONAA!) eli tän hetkisellä kurssilla noin 760 euroa. Tästä matemaatikot voi laskeskella, et varsinaiseen elämiseen ja sellaseen yleisoleiluun meni tammikuussa noin 1800 euroa. Se on ihan okei


Olen muuten kiitollinen, että Indonesian rupian kurssi on kivassa laskusuhdanteessa. Katoin just vähän kirjanpitojani, ni ku yleensä nostan kerrallaan automaateilta maksimin eli 2,5 miljoonaa rupiaa, ni se on jossain kohtaa reissua tarkottanu noin 220 euroa. Nyt se tekee enää noin 195 euroo. Noin 25 egen "säästö" per kertanosto tekee ihan kivasti.

Raha-asiat liittyy vahvasti myäs miun Mordoriin paluuseen. Tätä reissua varten kasatut säästöt loppuu tuossa maaliskuussa. Paluu piti ajoittua johonkin vapun tienoolle, ja siihen asti ajattelin elää vähä niiku luotolla, eli et en maksakaan luottokorttia koko ajan nollille, kuten nyt teen. Paluupäivä on ollu yhä auki, johtuen siitä, et miä olen saanu Hesasta kyllä asunnon jo ajat sitte, mutta sitä vasta rakennetaan. Muuttopäivästä olen tietoa täs odotellu, ja sen piti ajottua huhtikuun loppuun. Miun on halvempaa (ja kivempaa) ootella sen kämpän valmistumista täällä, ku et painelisin Mordoriin ja muuttaisin eka johkii tilapäishuusholliin ja sit muuttaisin taas ku se oikee oma koti valmistuu.

Eilen tuli sähköpostia että "tämän hetkisen ARVION mukaan asuntonne valmistumisajankohta siirtyy KESÄKUUN LOPPUUN".

Jahas, jahas. Tätä olin hiukan ounastellu jo, kun kaverit on muuttamassa naapuritaloon (sama rakennuttaja ja rakentaja) ja heillä muuttopäivä siirty maaliskuun lopusta kesäkuun loppuun, mutta asian vahvistuminen sekä sen muuttopäivän siirtyminen 2 kuukaudella (ainakin, arviohan tuo kesäkuun loppukin vasta on) pisti vähän vinttiin tutinaa ja punttiin vapinaa. Mitäs nyt? Mitäs mitäs mitäs?

Tunnelmat sekavat. Yhtäältä riahakas fiilis et VITTU JEE, KAKS KUUKAUTTA LISÄÄ LORVAILUA ja toisaalta helvetillinen hätäännys et mitäs vittua, rahat loppuu, töihinki tarttis mennä, miul ei oo kotia, mitä miä teen, mikä neuvoksi, ääk. Kun oli ikäänku jo sen surutyön sen asian kans tehny, et muutama kuukaus enää ni tää lysti loppuu ja työläisen arki kutsuu.

Tän aamun oon tässä tehny vähän asiain tilain tarkistelua ja miettiny ja laskeskellu ja suunnitellu. Meilaillu töihin (terkkuja Saaralle!) ja pyytäny sieltä tsekkaan asioita. Tilanne on se, että jos laitan ns. todella pahan päivän varalle jemmatut säästöt lihoiks niin pärjään kesäkuun loppuun elämättä (hirveesti) luotolla, jos hiukkasen rajotan mm. sukeltelusta enkä juurikaan ees mieti mitään kreisimatkustelua vaan pysyn paikallaan, jossain missä on edullista olla. Esmes Kapasen saarella Malesiassa, missä saattais voia oleskella hyvinki halvalla jos vähän keittiössä tiskailis ja baarissa auttelis (ja varpasillaan olis ettei Kapasen Kuppilan Komean Hansin ihastuttava tyttöystävä revi miulta päätä irti, se gimuli kun ei miun läsnäoloa järin korkialle tuntunu arvostavan...). Kesäkuun jälkeenkin on vielä pieni erikoismahis - jos työpaikka suo - kitkutella ehkä kuukaus, jos se perkeleen asunto ei kesäkuussakaan vielä valmistu. Elokuussa on viimeistään pakko palata Mordoriin. Koska on Nick Cave Flow-festareilla ja Robbie Williams Tallinnassa, ni siks, muusta viis.


Olin kyl kuiteski jo aika asennoitunu siihe, et vapun jälkee paluu Mordorin arkee ja ootin varovaisesti sitä omaa uutta kotia ja varsinki omaa keittiöö, ja ootin joittenkii (muutamien harvojen) ihmisten tapaamista pitkästä aikaa ja ootin omien kissaläskien kotiin saamista ja ootin jopa töihin menemistä. Miun pääkopas oli seitinohkasta seikkailufiilistä paluuseen asennettuna ja sellasta odottavaista tunnelmaa, et jännä nähä millasta sit on ja et kuinka nopeesti miun vitutuskäyrä sinkoo taivaisiin ja palaa käämi täysin.

Mutta asiat ei aina mee niiku on suunniteltu, ja jännähään se vaa on et elämä viä näin ehtoopualellakii tarjoaa yllätyksiä. Miulla on tavallaan helpottunu olo, että tämmöin miusta riippumaton taho heitti eteen tämmösen jutskan, joka saattaa nyt antaa 2 kk lisää aikaa olla vastuuton ja vapaa. On sellanenki fiilis, et tällä on varmasti joku tarkotus. Ja asioilla, niillähän on aina tapana järjestyä.

Saapi nähä kui tässä nyt käy, asioien pohdiskeluu ja selvittelyy täs viä muutama päivä pitänee vähä puuhastella. Mikään ei oo vielä varmaa mutta vahvasti näyttää siltä, ettei tää reissu viä lopukaan! Sekavan ilakoiva on tunnelma ny kuiteski! Mikäs täs on ollessa, tropiikissa laiskana!

Peeääs. Lähettäkää rahaa!

Aina hämmentää nää tämmöset ihmepaidat joihin törmää jossain ihan normikaupoissa, missä muuten myyään jotain muumuita ja bintang-paitoja

Bintsupullokin on isompi ku tää biäni tuore uus mirrivauva

Tauski on tyytyväinen ku pääs takas kotio

Hynynen paskalla. Eiku mikähän tän nimeks nyt sit tulee?

Vauvalle maitoa!

Singapore on ihana ja tärkeenoloset sliipatut pisnespukumiähet nam

RAKASTAN SINGAPOREA! Tää heti tähä alkuun tiedoks vaan.

Tulin tänne Singaporee tänää aamulla anivarhain. Lento läks Balilta heti kuuen jälkee (oon heränny klo 03:20 eli zzz), ja lentsikka kaahas etuajassa perille, olin jo pual ysiltä oottamassa 5,6 kg painavaa Assholeeni Singaporen ihkun lentsikkakentän hihnan kupees. Koskaan ei ole Assholeni noin kepeenä matkustanut, mutta ei siä inessä juur mitää ollukaa, kert liki kaik jäi Hiekkakikkareelle jemmaan. Jahka köykäin nyssäkkäni siält liukuhihnalta nylkytti ni eiku juna alle, Chinatowniin viuh ja kattomaa et millasen paskamurjun oon itelleni täl kertaa buukannu. Ku nopeest vaa Asiaroomsista jonkuu siedettävän hintasen (Singaporen hintatason mukaan) tuos männäviikol varasin.

Min vaatimattoman majatalon respa

Leuka tipahti lattiaan ku hotellin löysin ja resepsuunin aulaan astelin. Vittu että on punasta. Vittu että on hianoo. Mitä helvettiä? Majotuksen hinta nimittäi oli 50 egee, ja sillä normisti saa täältä jonkuu rupisen ankeen ikkunattoman komeron, misä nurkat on homeessa ja muutenki vituttaa, ja jos ei oo ihan vitusti torakoita ni ainakin palvelu on tylyä ja paskaa. Mutta nyt ei vitutakaan tällä kertaa! Raha saa vastinetta! Huomaamattain olin näet klikannu jonkuu överitarjouksen Santa Grand Hotel Lai Chun Yuen -spektaakkelista, sillä tämä huone jossa majailen, maksaa normisti 260 Singaporen dollaria eli noin 150 euroa yö. Itse maksan tästä nyt 85 dollaria eli sen noin viis kybää. On jumalauta loistava palvelu, on ihana puhas nykyaikanen huane, pehmoset valkoset lakanat sänkyssä, on telkkari, on kuumaa vettä suihkussa (melkein tuli onnen kyynel, se on toi kuuma suihku sellanen luksus et voi hallelujaa saatana!) ja on - luaja parakkoon - PARVEKE! Täs o mitn järkee! Eihän tämä tokikaan mikää Marina Bay Sands ole, mutta ku vertaa niihin mörskiin misä meikäläinen yleensä majailee, niin täällä ku muuallakii, ni nyt nimittäin ilmassa on suurta luksuksen pöhinää. Eli pössistä. Vittu että päräyttää, kuulkaa. IhQdaa ja kaikki muut nuorisokiäliset liäkitykset. Nii.

Sijainti keskellä sykkivintä Chinatownia eli just hyvä. Kulkuyhteydet mainiot, kun MRT-asema on tuos ihan veenheittämän pääs ja ympäristö on täynnänsä hulinata, katukauppaa ja yleistä äksönii. On kiva tarkkailla ihmisiä ja pällistellä kojujen tarjontaa. Tykkään. Kävin tänää kuiteski vähä myäs oikeil ostareil tuol jossain, poikkesin toki Henkkamaukas ostamas alusvaattehia ja joissai oikeis kaupois hankkimas kaikkee muutakii mitä tarttee. Muuten oon hillunu vaa täs omil huudiloil pälyilees. Kiinalain uusvuas lähestyy ja siihen liittyvä karnevaalimeininki on tääl jo jonkinverran päällänsä. Kävin myäs paris temppelis vähä valaistumas ja nyt meitzistä taas hohkaa zeniläisyys nii et sokeilkii ohikulkijoil silmiä kirvelee.

Tääl on IHANAA! Haluan tänne asumaan! Singapore on mahtava!  Mitennii en vois elää tääl ja olla tärkee pisneswuman ja sit miul ois kans tärkee oma pukumies ja jossaa korkeel korkees modernis kerrostalos asuttais ja metrol menisin ja koko ajan ois joku tekniikkavempele siin räplättävänä (Singaporelaisilla on kaikilla suarastaan kasvanu käteen kii joku älyluuri/täpletti, ne ei irrota otettaan siitä oikeestaa ikiin) ja kiireisen touhukkaana kipittelisin tua pilvenpiirtäjien seas ja ois sellain... korvaamaton olo. Joo.

Aina käy tällee ku tänne tuun, en tiiä mikä siinä on. Menee jotenkii ihan nuppi sekiksiin ku pamahtaa jonkuu 2 kuukauen saarilötköttelyn jälkee tämmösee tulevaisuuen suurkaupunkiin, mis on KAIKKEE. Sekoon ku on kauppoja, ja asioissa hintalaput, ja ku kaikki toimii. Ja on Starbucks ja Henkkamaukka ja kaikkee länsimaista kotkotusta. Joka kerta kattelen vähä kateellisena Tärkeitä Bisnesihmisiä, jotka käy nopee jossai Starbucksissa (anteeks mainostus mut... frappeja!) lounastunnilla, on siäl sliipattuina ja prässit terävänä ja valkoset kauluspaiat hohtaa kilpaa sellasen pisnes-auran kans. Kateellisena... tarkottaa osin myäs semisti kiimasena. Miä en tiiä mikä se täällä on mut aina tekee vähän pukumiästä miäli ku täällä niitä näkee. Mikä miuta vaivaa? Tänääkii oli yhen ostarin Starbucksissa sellain oikee helvetin sliipattu pukujätkä, nuar länsmainen kloppi, niin siin jotaa latteaan lipitti ja läppäriä räpels ja oli jotenkii helvetin kuuma. Kävelin lasiseinää päin ku silmät jäi siihen kii ja niska killillää siinä sit olin ikäänku poistumassa kahviannostelukuppilasta. Näin kävi. Mitä täst opitaa? Pukumiähistä ei oo ku harmia.

Tohinaa maan alla

Singapore kaikessa toimivassa siisteydessään tuntuu ihan toiselta planeetalta. Täällä eletään tulevaisuutta. Sellanen olo tulee. Aistien ylikuormitus on välitön, pää vetää ylikierroksilla jo ennenku kerkiää lentokentällä ittesä viiä junaan, jolla tullaan keskustaan. Ja sitte ku paukkaa tänne ytimeen ja on ihmisii ja vilinää ja kaikesta tarjontaa (materiasta siis, ei pukumiehistä, ei miulle ainakaa). Metro kulkee ja ostareissa puhaltaa ilmastointi, mitä vaan voi hankkia, ja syyä, ja juua, ja tehä. Ihan ku ois toises maailmas kokonaa. Meneehän siinä vähäsen tolaltaan vahvempikii ihmiin, uskoisin.Tulee sellain pieni sekoominen. Siitä johtuu kiima pukumiehiä kohtaan ja haaveilu Tärkeästä Urasta Jossain Teknolokiafirman Pilvenpiirtäjässä.

Miusta on aina mukava käyä täällä, joka kerta tykkään enempi ja enempi. Niin paljo ku miun omaa Saarikikkare-laiffia rakastanki, ni on kyllä välil kiva piipahtaa tämmöses säpiseväs epätodellisuudes.

Maaliskuun alussa seuraavan kerran. Jei.

Ja ku oon tänää oikeesti ihan karmilana kävelly kamera koko ajan käes, ni kuvia on. Helevetin kiinnostavia kuvia onki. No mut pientä Chinatown-fiilistä sinne pakkasiin, olkaa hyvät. En jaxa laittaa kuvatextei, paskaaks noissa selittämistä sen enempää. Mut kandee selaa kuvat loppuu saakka. Tokavikana siä on FLESHLIGHT ja - wtf? - FLESHJACK! Ja ihan viimosena siäl on joku juttu mil on hullun kokosen daisarit eli tissit. Ja se en oo mää!

Miä käyn nyt nukkumaa. Kello on hiipii jo kohti kasia, ja huomeen on taas perkeleen aikain herätys. Aamulento takas Balille ja haluan lentokentälle TODELLA ajoissa hengailee. Koska myäs Singaporen lentokenttä on ihana epätodellisuus. Siel on Starbucks ja Subway. Ja salee on pukumiähiä, vaikka onki sunnuntai. Sellaset seksikkään (mitääh?) tärkeet pukumiähet tekee töitä sunnuntaisinki. Ettäs tiiätte.

TISSIT!