Madafakin MATI LAMPU!

Hiekkakikkareella kärvistellään jälleen jatkuvien sähkökatkojen parissa. Pitkään olikin kyyti tasaista ja jatkuvaa, mutta nyt on taas riemu revenny, aivan täysiä. Alkaapi nimittäin valaistuneella varhaiskeski-ikäsellä läskilläkin pinna kiristymään. Tätä on nyt kestäny usiamman viikon. Välillä sähköt on poikki tuntikausia, välillä ihan vaan muutaman sekunnin. Ne muutamankin sekunnin katkot alkaa lappaamaan hiekkaa vaginaan aikamoisella lapiolla kun niitä tulee noin tusina tunnissa. Rupiaa hiärtämään ja aika helvetisti, vitutuskäyrä posottaa valoa nopiammin ja noususuhdanteisesti.

Sähkökatkojen syy on saaren juoruverkoston mukaan siinä, että sähköverkkoa päivitetään. Toivoa paremmasta saattaa siis olla. Huoltokatkojen lisäks sähköt on ollu poikki myös siksi, että Lombokin ja Hiekkakikkareen välinen kaabeli meni poikki (ounastelen että joku kuopas kaapelin katki vahingossa). Sekä siksi, että joku helvetillinen kaapeli täällä sytty tuleen. Välillä koko saari on pimiänä ja generaattorit huutaa joka nurkalla. Välillä naapurissa on sähköä mutta miulla ei ole. Välillä miulla on mutta naapureilla ei. Mistä näistä tietää. Kun kattelee miten täällä sähköjä viritellään nin mati lampuun riittää todennäkösesti ihan vaan sekin että joku helvetin pulu istahtaa sähkölangalle.

Kun lisäks on turistisesongin high season kiihkeimmillään ja saari piukassa porukkaa, joista kaikki haluaa ladata jotain ja huuattaa ilmastointeja ja muita vempeleitä ni eihän Hiekkakikkareen kapasiteetti riitä kaikille. Jos sähköä on niin sitä tulee epätasasella voimakkuuella: valot kämpässä himmenee ja sitte kohta taas loimottaa täysiä, tuuletin kämpän nurkassa pyörii välillä niin että lähtee tukka päästä ja silmämunat kuivettuu mutta seuraavassa sekunnissa hädintuskin jaksaa pyöriä saati ilmaa liikuttaa. Ilmastoinnin päälle laittaminen on ihan turhaa, koska ei se kykene viilentämään mitään kun sähköä ei tuu tasasesti.

Elämä pyörii jatkuvan latauspaniikin parissa. Varalamput ja -akut ja puhelimet ja muut vekottimet pitää olla koko ajan täyessä latingissa kun ei tiä millon taas joku kaapeli jossain räjähtää ja sitte kärvistellään puali vuorokautta ilman sähköä. Ja sehän on saletti että jos unohat latailla ja hokaat että perketi, puhelimen akku loppuu ja ladattava taskulamppuki tyhjänä ja tuuttaat ne latautumaan ni se on minuutti ja sähköt katkiaa.

MATI LAMPU saatana! Se onkin liki ensmäänen indoneessian kiälinen termi minkä jokainen tänne vähänkään pitemmäks aikaa asettuva oppii. (Mati =kuollut, lampu = lamppu/valo).

Ehkä tästä napiseminen on vähän sellasta kermaperseistä first world problems -tyyppistä neiteilyä, mutta tulkaapa itte näihin lämpötiloihin kökkimään pahimpaan mati lampu -sesonkiin. Vaikka myä mordorilaiset ollaankin saunakansaa niin sitä ei kuitenkaan jaksais himassaan vetää ihan saunatimona joka saatanan yä.

Loppukevennykses Mati Lampu -nimisen yhtyeen video.

Naapurin vuohet kävi kylässä

Hikistä aamupäivää, oi Mordorin kansa. Kuten huomannette, olen hiukan laittanu blogin ulkoasua uusiks. Kyllästyin vanhaan. Ei tää uus luukki ole vielä ihan tismalleen mitä sen haluisin olevan, mutta mennään nyt tällä toistaseks, hiplailen ja virittelen vielä asioita, sitte ku jaksan ja ehin. Tässä on muutaki hommaa, ja pitää keskittyä niihin hommiin mistä saa liksaa. Se on rujo totuus se.

Nyt on tosin paremmin aikaa niin liksallisiin räpellyksiin kuin muihinkin tuherruksiin. Master Chef Australian vimosin sesonki on katottu ja voittaja on selvillä. Se oli 62 jakson savotta ja miä olin jumaliste niin koukussa, että en saanu ees öisin nukuttua kun vaan jännitin että kuka sen lopulta voittaa. Finaalijakson saapumista internettiin kyttäsin pitkin yötä ja kattoin sen sitte aamuyöllä heti kun sain sen imuroitua. Nyt voi taas hengittää ja elämä on takas omissa hyppysissä.

Asiaan. Vuohiasiaan. Taisin jo mainita, että naapurissa asuvat sukellusjätkät adoptoivat pari vuohta. Kyseiset vuohet on semmosia rescue-tapauksia, jotka hoiettiin kuntoon meiän kissasairaalassa. Tai se mikään kissasairaala enää ole. Se on myös marsu-kani-vuohi-hevois-lintusairaala.

Toinen vuohi tuli lasaretin pahnoille vastasyntyneenä vauvana, jonka emo oli hylänny. Toinen oli jo vähän isompi vuohenpentu, joka oli jostain syystä sokeutunu ja parku paniikissa jossain tuolla keskustan ruuhkasilla kaduilla aivan hätää kärsimässä. Vauvavuohi pulloruokittiin tomeraks ja sokeen vuohen näkö palas kun sai silmälääkettä ja hoivaa.

Vuohet muutti jokunen viikko sitten miun naapuriin, sukellusjätkien pihaan. Hirviää määkinää ne piti aluks mutta ovat nyt kotiutuneet. Ensteks he pysy ihan kotipihassa ja puutarhuroivat sen sileeks. Nyt ne ulkoilee jo reippaasti. Aluks sukellujätkien kanssa kävivät lenkillä, mutta nyt saavat itsenäisesti jolkotella huudiloilla.

Tuossa männäviikolla vuohet olivat ulkona, mutta halusivat kesken päivän kotio. Jätkät oli töissä ja heiän pihan portti kiinni ja lukossa. Vuohet määki vaativaan sävyyn että kotipihaan on bäää-ääää-ääää-stävä, mutta minkäs teet kun ovi on lukossa. Nehän sitten toiveikkaana suikkasivat miun portista sisään.

Ystävyys, läheisyys, vuohirakkaus!

Kissat oli tietty aivan ihmeissään. Osa pelkäs niin kovasti, että suorastaan jähmettyvät kauhusta, mutta osa meni välittömästi nuuskimaan vuohien perseitä ja puskemaan kinttuja, että tsau, en tiä mitä helvetin otuksia työ ootte, mutta ollaaks hei kavereita. Miä olin kans aivan liekeissä, kunnes vuohet hokas et hei täällähän on kaikenlaista syötävää. Kun ne kävi miun suuresti varjeleman avokadon taimen kimppuun ni heiän vierailuaika oli kyllä täysin käytetty.

Mutta koitappa saaha kaks jääräpäistä ja vähän säikkyä vuohta tottelemaan! Ei toimi. Miä juaksin perässä ja hätistelin niitä pois miun kitukasvusten rehujen kimpusta ja koitin ohjata heitä ulos mutta homma ei ollu great success, ei sitte ollenkaan. Piti soittaa Lutwalaan että käskeen naapurin jätkät tänne heti hakemaan nää riiviöt kotio ja vähän äkkiä.

Toinen naapurinjätkä sieltä sitte kaahaski käymään ja sen ei tarvinu ku kerran yskästä ni vuohet juoks hirviää määkinää pitäen kotio että BÄÄÄÄ ISI TULI KOTIIN.

Ihanat vuohet ja parhaat naapurit evaah!


Ja eläinasioissa kun ollaan niin let's kissakauppauutiset. Uutta tönöä ei o viäkään alettu pykäämään. Nyt syy on se, että miulla, tai siis kissoilla, ei ole läheskään tarpeeks rahaa jotta vois ees alottaa rakentamista. Raksaporukka on vapaana kyllä mutta kissojen lompsasta uupuu useita kymmeniä miljoonia. Miä pässi olin jotenki elelly jossain kuplassa ja ajatellu että ei nyt voi maksaa kaikenmaaliman tiilet ja sementit niin paljoo, mutta kun raksamestari Mister Ramadhan anto miulle lista et mitä kaikkea tarvii ja kuinka paljon, ja kun selvitin tavaroille hinnat ni lojahti melkonen paniikki housuun. Kissoilla ei ole rahaa kun tiiliin ja hiekkaan ja thäts it. Tiilistaä ja hiekasta ei tehä vielä mitään. Tarvitaan sementtiä ja rautaa ja puuta ja nauloja ja kattomatskua ja ovia ja ikkunia ja laasteja ja herranperkele vaikka mitä.

Onneks täällä on tukijoukkoja, jotka ottivat paniikista kopin. Lauantaina on uus hyväntekeväisyyshäppeninki, jonka järjestää Trawangan Dive. Heiän uus baari on nimeltään FAT CATS ja samalla vietetään baarin vähän virallisempia avajaisia. Ohjelmassa on Napakymppi-tyyppisä deittailuhubaa, onnenpyärää, ihmishuutokauppaa, railakasta shottirallia ja muuta karnevaalihumua. Tavote on saaha useempi kymmenen miljoonaa rupiaa kasaan ja jos näin käy, niin Mirripalatsin raksahommat pääsee ees alkuun. Kuhan sais ees seinät ja katon ja ovet ja ikkunat ja sähköt! Sen verran pytinkiä pystyyn, että voin avata kaupan. Sisustuksellisia hommia ja muita virityksiä voi sitte viimeistellä sitä mukaa kun kauppa käy ja kissojen kirstuun tulee fyffee. Peukut on berberissä olkapäitä myäten että tästä vielä Mirripalatsi saahaan jotenki aikaseks.

Hiekkakikkareen ensmäinen ja ainoa ROCKBAR!

Ja sitten STOP THE PRESS -tyyppinen uutispläjäys: Hiekkakikkareelle on avattu ROCKBAR! Synkkä pieni putka, ilmastoitu komero Gili Beach Bum Hotellin tiluksilla. Arvostan ihan saatanasti. Kerran oon käyny vasta, ja oli aika vaisu meininki. Mutta sai itte valita musat Spotifaista ja kalja oli kylmää ja kohtuuhintasta. Miinusta siitä että päättivät tuosta vaan sulkea paikan yhtäkkiä ja heittivät meiät pihalle. Mutta mesta on vastikään avattu ja hakee viä vähän meininkiä. Jotain DJ-iltoja siä näkyy olevan, mutta kun ne alkaa vasta ilta-ysiltä ni kamoon, en pääse niihin ikinä. Ysiltä tuppaan olee jo nukkumassa.

Voi paska tätä ikäihmisen hyytynyttä elämää, miä vaan sanon.

Hän oli löytyessään umpisokea ja hirviässä hädässä tuolla keskustan hulinassa. Nyt näkee taas! Ja on niin suloin!

Ethan The Vuohi tulossa ulkoilemaan

Ne perkeleet syö KAIKEN!

Tyypit kylässä

Kävivät ottamassa myös huikkaa

Mitäs sitte syötäis?

Pocari oli ihan jähmettyny kauhusta kun vuohet köpötteli pihassa

Mitä NOI on??? ÄÄK!

Rockbarissa on asianmukasta tunnelmaa

Huomenna ois Rockbarissa taas menoa mutta en kuitenkaa jaksa koska alkaa vasta ysiltä. Pöh.

Blogiremppa

Seuraavaksi ohjelmassa armotonta remonttireiskailua: tämän blogin ulkoasu meneepi uusiks. Oon niin kyllästyny tähän vanhaan paskaan.

Siinä suattaa hetki mennä että saan kaikki hommelit hiplattua kuntoon, semminkin kun nettiyhteydet täällä on mitä sattuu. Sillä välin kun nysväilen asioita uusiks niin pliis, oi kaikki kaksi lukijaani, olkaa kärsivällisiä jos tää blogi näyttää ihan sekavalta.

Työlupauutiset

Työluvan, joka täällä tunnetaan yleisesti termillä KITAS, saamisesta Indonesiaan on miulta kysytty paljon. Kaiken aa ja oo on se, että siulla pitää olla työpaikka hoiettuna, ja sitten vasta voit juosta pää eellä tähän työluvan hankkimisen betoniseinään. Ensmäisen työluvan hommasin 2 vuotta sitte, ja sehän oli ihan kummelia koko homma. Lue tästä syräntäriipaseva vuodatus asiasta (tässä postauksessa myös paljon perusinfoa aiheesta).


Viime vuonna työlupa uusittiin viuh tuosta vaan, koska työnantaja pysy samana. Ei tarvinu muuta kun uusia vakuutus ja lyödä helvetisti rahaa tiskiin ja asia selvä, ei tarvinu ees poistua maasta hakemaan mitään leimoja mistään lähetystöistä. Se oli vikkelä muutamassa viikossa hoiettu draamaton liukuhihnahomma.

Nyt vaihtuu työantaja, joten työlupaa ei voi tuosta vaan uusia, vaan homma menee ihan kun haettas työlupaa ekaa kertaa. Kaikki alkaa siis nollasta. Lakimiesnainen sano että aikaa menee noin 3 kuukautta. Koska Indonesia, niin alotin säätämisen jo hyvissä ajoin toukokuussa. Aikaa siis 5 kuukautta, luulis onnistuvan.

Tähän mennessä tapahtunut:

Lista papruista mitä tarvii työlupaan

Toukokuu: sovin uuden työantajan kanssa, että tulen heille töihin ja siirretään miun työlupa heille. Otin yhteyttä tuölupia hoitavaan lakimiesnaiseen ja pyysin listaa papereista joita tähän prosessiin tarvitaan. Sain listan ja rupesin uuen työnantajan kanssa mettästämään tarvittavia dokumentteja. Toukokuun vikana päivänä oli kaikki kasassa ja lähetin ne lakimiäsnaiselle.


Kesäkuu: tietysti muutama dokumentti oli vanhentunu ja piti ettiä uusitut versiot. Löytyi. Toimitettu. Käskin kuittaamaan että kaikki on nyt ok eikä mitään puutu. Kaikki on ok, vastattiin. Kesäkuun puolivälissä tuli meiliä että voinko toimittaa värikopion yrityksen STAMPista (kaikilla virallisilla dokkareilla tuntuu olevan joku kirjainlyhennelmä, joka laitetaan aina isoilla kirjaimilla). Kysyin että mikä helvetin dokumentti on STAMP kun ei sitä ollu alkuperäsessä listassa mainittu. Lähettivät takasin esimerkin: kuva jonkun firman leimasta. Ahaa! Tässä tapauksessa siis STAMP ei ole lyhennys vaan tarkottaa ihan vaan firman leimaa. Kävin lätkimässä yhen aanelosen täyteen leimoja ja lähetin sen takasin, laitoin varmuueksi vielä mukaan sknnaukset firman esitteistä ja ties mistä härpäkkeistä. Sitte alkoki ramadanin päättäjäiset ja virallinen Indonesia meni kaheks viikok lomille LOMPS.

Heinäkuu: kun lomat oli lomailtu ja maa aukes ja alko toimimaan, rupesin pommittamaan lakimiäsnaista että mitäs miun kitasille kuuluu. On prosessissa Jakartassa. Ahaa. Lupasi kysellä että missä se menee ja ilmotella. Ei mitään kuulu ja eilen otin taas whatsappia että moro, oisko mitään uutisia mun kitasista. Yhä prosessoitavana. Okei. Vartin päästä lakimiesnaiselta tuli viestiä että hän on huolissaan kun työnantajani ei ole halunnu hoitaa yritykselleen dokumenttia ABCDEFG. Kysyin että miten niin ja mikäs ihmeen dokumentti se tuo on kun ei sellasta ole koskaan aikasemmin edes mainittu? Lakimiesnainen vastas että ei sitä luultavasti edes tarvita mutta Jakartan viranomaset saattaa sitä pyytää ja "big problem" jos sitä ei ole. Kysyin että mikä se dokkari oikein on mutta sain vaan takasin kirjainlyhennelmää ja huolestumista siitä että miten ei ole yrityksen omistaja tätä halunnut hankkia. No tsiisus sentään, kun eihän sitä ole koskaan aikasemmin edes mainittu että anna nyt helvetti kun kysyn, kyllä sellanen saletisti löytyy. Ja niin löytyikin. Toimitin sen lakimiesnaiselle että tässä on ja voitko nyt varmistaa että kaikki maholliset liput ja laput ja leimat ja kopiot ja valokuvat ja sonninperseet on teillä eikä mitään ylläreitä enää tule. Vastasi sitten että kaikki ok, paitsi tosta uudesta paperista tarvitaan värillinen skannaus, nyt oli vaan mustavalkonen. Hupsista, sori, hoidetaan värillinen, olkaa hyvät.

Nyt on luvassa odottelua ja jäätävää hikeä persvaossa. Syyskuun puolivälin jälkeen haluisin pyhkästä Kuala Lumpuriin hakemaan lähetystöstä tarvittavan leiman passiin ja sitte rehvata Vähänryyppään (on taas se aika vuodesta kun Vähis tulee lomille) ja tulla hänen kanssa yhtä matkaa kotio Hiekkakikkareelle. Ja nykynen työlupa umpeutuu 30.syyskuuta eli ennen sitä on enivei käytävä jossain hakemassa jotain leimaa passiin.

Työluvan säätäminen vie miut vielä aikaseen hautaan. Ois helppoo jos ei ois vaikeeta, nimittäin. Vaikka on lakimiäsnainen asiaa hoitamassa niin kylä pukkaa harmaata hiusta ja rytmihäiriötä. Nimittäin jos tää tän kertanen työlupa tulee ajoissa  ja kaikki hoituu ilman että verisuoni lopullisesti katkiaa päästä niin hyvä on ja kippis sille, soitakaa se Paranoid, saatana.

Onneks asioilla, niillä on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Ja maassa maan tavalla ne järjestyy täälläkin.

Suunnitelmat vs. todellisuus

Lokakuussa 2011, vajaa kuukaus ennen kun Mordorista lähin, miulla oli herne nokassa kun jotkut erehty kysymää et mitä miä meinaan reissussa tehä. Et kai siä muutaki teet ku makaat rannalla ja juot kaljaa ja jotain palmuja halailet. Niiku ei reissussa oleminen itessään ois jo tarpeeks! Lisäks luterilainen työmoraali miun itteni sisällä syyllisti siitä, et oon lähössä ihan vaan oleen, enkä tekeen, ja viel kaikenhuipuks meinaan olla, enkä tehä, ainaki vuoden.

Koitin sit hätäpäissäni keksiä jotain agendaa. Ikäänku oikeuttaakseni lähtemisen. Katotaas kui on käyny.



Aioin reissun aikana....

...oppia ymmärtämään ja puhumaan indonesian kieltä ees jotenkuten

Indonesian kieli on ihana! PERSEKUSI!

Joo. JOTENKUTEN on tässä avainsana. Kielikurssikirjoja on messissä, oonkohan alle viis kertaa selaillu niitä täs vuosien aikana. Kielikurssilla toki olen käyny mutta ei sekään paljoo auttanu. Pystyn asioimaan baarissa ja ravintelissa indonesiaks, ontuvasti mutta kuitenkin. Pystyn tilaamaan heppataksin majatalon asiakkaille indonesiaks. Kaupassa tajuan vähän mitä kaupantäti miulle höpisee, mutta suurin osa menee ihan yli. Ymmärrän kuitenki aika hyvin jos miun länsimaiset kaverit puhuu oikeeta kunnon bahasa indonesiaa, mutta itellä ei riitä osaaminen keskusteluun osallistumiseen. Hutikassa saatan yrittää jotain mongertaa.

Onneks täällä pärjää enklanniks hyvin ja sen verran kuiteski osaan indonesiaaki et jos meen johonki missä ei pärjää kansainvälisemmillä kiälillä ni kyllä miä selviän ja saan asiani hoidettua. Esmes sain tilattua ittelleni uuet silmälasit ja hoiettua näöntarkastuksen, vaikkei optikkoliikkeen jätkät puhunu sanaakan enklantia. Se ois jälleen fanfaarin paikka! Soittakaa Paranoid!


...käydä myös muualla ku Indonesiassa, jopa sellasissa maissa missä en oo ikiin käyny. Laos ja Filippiinit, täältä tullaan (joskus, ei ihan heti)!

No Laosissa kävin. Filippiineille olin joskus menos mut peruin. Nyt ei oo enää rahaa matkustaa, eikä oikiastaan tee ees mieli. Mihin tästä ny tarvis lähteä, kun on kotonaan ja viihtyy.

Se on muute jännä juttu, että sellanen reissaushinku ja kaukokaipuu on miulta hävinny täysin. Sillo ku koti oli Mordorissa ni yleensä eka asia mitä tein ku matkoilta sinne palasin ni oli et tsekkasin lentohintoja seuraavalle reissulle, ostin lennot ja aloin laskee öitä lähtöön. Koko ajan oli rauhaton olo ja hinku maailmalle.

Nyt oon asettunu tähä Hiekkakikkareelle enkä kaipaa mihinkään muualle. Okei, kirvels sielua kun en ollu justiisa Tuskassa, ja tällä hetkellä on pieni kaipuu Oikeaan Kaupunkiin. Mahollisesti Kuala Lumpur siintää lähitulevaisuuessa uuen työluvan takia, ja kyllä Kuala Lumpur kuittaa tuon Oikean Kaupungin kaipuun täydellisesti.

...tehdä hieman vapaaehtoistöitä

Ehkä hieman olen tehnytkin, kyllä juu.

...sukeltaa elämäni tokaa ja vikaa kertaa ja uskoa sen jälkeen, että jep, sukeltaminen tarkottaa edelleen pitkää ja kallista paniikkikohtausta. Eli pitäkää merenpohjanne, minä snorklaan ja se riittää.

Enpä tiänny että sukellus vie miut ihan mennessään. Ja joo, se Dive Master on yhä kesken, eikä tilanne sen suhteen oo muuttumassa. Ei oo enää hinkua sitä ees loppuun ährätä, koska sukellan jo ihan riittävän hyvin ja kaikenlaiset pähkäilyt sen suhteen, että jos sukellusduunia joskus tekis on kyllä jo kuopattu ajat sitte.

... kokeilla joogaa yhen kerran ja ymmärtää sen jälkeen että jep, ei miun laji

En oo kokeillu. Saatan joskus kokeilla muttei oo mikää hinku mennä vääntäytyy asanoihin.

... trekata, sillai (muka) oikeesti trekata, jossain hienossa viidakossa, ja paeta sieltä parkuen heti ensimmäisen iilimadon imeytyessä kinttuun

En oo oikeesti trekannu. Oon käyny useilla semmosilla kermaperse-retkillä vaan, mis kävellää vartti jotain siivoa polkua pitkin jossai pusikossa ja sit ollaa et huh huh olipa hei extremee.

...käyä kattomassa miun kummitiikereitä Thaimaassa ja Kambodzassa

Toinen tiikeri on jo menny vihreemmille niityille enkä miä toistakaa kerenny Kamputsean reissulla käyä kattomas.

...kiivetä johonkin

Oon kiivenny. Viimeks kiipesin pöyälle.

...rupsahtaa (väistämätöntä, kun yhdistää tämän iän, trooppisen kuumuuden ja aasialaisen sapuskan)

Kyllä. Alamäki, what can I do?

... tutustua johonki ihmiseen (ja ei, en tarkota tutustumisella panemista, mutta ettehän tyä miun seksihullut lukijat sitä usko)

Kyllä. On tullu reissun aikana uusia kavereita ja ihan ystäviäki, ja hyviä semmosia. Hiano suaritus tunnevammaselta ihmisvihaajalta!

...nähdä meressä villin valashain ja/tai villin dugongin (ensimmäinen ilmeisesti helppo kuhan on tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, jälkimmäinen täysin tuurista kiinni)

Valashaita on mein Hiekkakikkareen ympärilläki taas pongailtu mut en tiätenkää oo niitä nähny. Dugong ois kyllä kova kans.

...ottaa lisää tatuointeja

TSEK! Mutten ota enää yhtää. Ei oo rahaa, plus en kestä sitä kipua enää.

...valaistua ja henkistyä ja kaikkee sellasta ylevää paskaa mitä tämmösil irtiotoilla kuuluu ehottomasti tehä

Kyllä. Olen nyt toisenlainen aivan. Valaistumisesta ja henkistymisestä en tiiä, mutta olen kroonisesti onnellinen. Se on ihanaa.


...kirjoittaa, jotain, ja paljon

Kirja ei oo edenny vittu mihinkää ku en oo kerenny keskittyy, mutta oonha miä aikamoisesti suoltanu paskaa tänne plokiin täsä vuosien aikana. Pääasia on että kirjotan. Ja ehkä se kirjainspiraatio jossain kohin suikkaa papanaluukusta ineen niin vimmalla että asialle alkaa jotain tapahtumaan.

Kaljaa on juotu ja rupsahettu ja valaistuttu. Ja tässä kuvassa poikkeuksellisesti miulla on myös ikäänku meikkiä

...juoda kaljaa sekä - voiluoja voiluoja - olla myös juomatta kaljaa

TSEK!



...tarkentaa elämän tarkotusta (siis itelleni, miä paskat piittaan teiän muiden tarkotuksista)

Elämän tarkoitus on murheen karkoitus. Jos näin on niin hyvä, olen siinä onnistunu.

Tämä menkööt ton valaistumisen ja henkistymisen ja muun lässytyksen kanssa samaan pakettiin, mutta kyllä miuta henkilökohtasesti on paljon helpottanu reipas etäisyys länsimaisesta kiireisestä elämäntavasta. Miun biorytmeille tekee parempaa gutaa tää hitaanlainen Hiekkakikkarelainen elämäntapa, se on toisenlaista aivan.

Millään kun ei oo niin kauheesti väliä ja vähiten ulkosilla seikoilla. Mitä sit jos jalas on pöxyt jotka on persuksista vähä ratkennu ja paitakii on täynnä reikiä, so what! Ei mitn väliä jos et oo kammannu tukkaa viikkoon! Tai vuoteen! Kaikki on ihan hyvin jos just ja just rahat riittää nuudeliin. Ja kaljaan.

(Oikeesti, emmiä koko ajan ryyppää!)

Rupsahtanu ja valaistunu juo taas kaljaa

Rupsahtanu ja valaistunu ja sen kaverit juo taas kaljaa ja viettää mordorilaista juhannusaattoa

Soittakee Paranoid!

Siitä tuli eilen päivälleen 4 vuotta kun heräsin täällä Hiekkakikkareella päättäväisellä fiiliksellä ja sanoin ääneen asian, mikä oli takaraivossa pitkään naputtanu: miä jään tänne. Kävi mitä kävi niin en lähekkää takasin Mordoriin ja töihin ja kerrostaloon kaupunkiin asumaan. Ja kappas, 4 vuotta myöhemmin olen yhä täällä, enkä oo hetkeekään tuota päätöstä katunu. Helppoa ei ole aina ollu, mutta ei oo miälessä ees hetken vertaa käyny, että paskaa haukkasin ja ois vaan pitäny sillo palata kiltisti takas Mordoriin ja olla kunnon veronmaksaja eikä mikään tropiikissa hilluva haahuilija. Pikemminkin toistuvasti taputtelen itteeni selkään, että hyvä miä. Pokaali pitäs miulle antaa ihan siitä hyvästä, että kerrankin kykenin olemaan kuuntelematta järjen ääntä ja menin täysin tunteella.

Joskus sitä kontrollifriikkikin osaa irrotella, jopa ihan selvinpäin! Soittakee Paranoid ja Porilaisten Marssi, olen fanfaarit ansainnu.

Tuolloin neljä vuotta sitte oli kyllä vähän jännäkakitsua kalsongissa, että mitenköhän nää asiat tästä järjestyy. Löytyykö pysyvää kotia ja varsinkin jotta löytyykö töitä ja mitä miä täällä oikeen meinaan elämälläni tehrä, kun ikuinen lomailu ja rannalla retkotus ei elantoa tuota. Ja kas, asioilla on tapana järjestyä, ja niin ovatkin järjestyneet. Löytyi Palatsi kodiks ja löytyi töitä ja löytyi elämälle tarkotus eli kissaprojekti.

Ähellystä, tomeruutta ja helvetisti onnea on kaikki vaatinu mutta miun asiat on tätä nykyä aika hyvällä mallilla. Toki Palatsini remontti on yhä kesken, uuen kissapömpelin rakennushommat ei oo vieläkään ees alkanu, rahat on todella, TODELLA vähissä. Mutta tunnelin päässä pilkottaapi jo varovaista valoa. Kissapömpelin rakennushommat alkaa toivottavasti pian, nyt kun ramadan ja siähen liittyvät pyhät ja vapaat ja seremoniat on vietetty ja porukka palailee töihin ja arkeen. Palatsini keskeneräsen rempan kanssa pystyn elämään, koska tärkein eli keittiö on edes sisäpuolelta täysin valmis. Ja olen luikerrellu uusiin töihin, entisten lisäks, ja uuet duunit ehkä lähitulevaisuuessa ees hiukkasen helpottaa jatkuvaa persaukisuutta.

Mutta kertoilen sitte tarkemmin uusista hommista jahka ne pääseepi kunnolla käyntiin. Ensteks pitää vielä vähän rakentaa, ja senhän jo kaikki tietää miten rakennushommat tuppaa sujumaan. Mutta olen toiveikas! Ja sillä välin kun uuen työpaikan valmistumista oottelen niin on aikaa tehä muita hommia. Vähän nettisivuja pykäilen ja Taalasmaahommia Edenissä ja Master Chef Australian uusin siisöni on menossa.

Ei tässä meinaa ees kaljalle keretä kun on mukamas niin kiirettä. Varsinkin tuon Master Chefin kanssa.

Tuo pytinki kun valmistuu nin pääsen vähä töihin

Raksapojat oli intoa täynnä kun kävin ottamassa vähän kuvia

Turistikikkare ja tekemisen ilo

Tuli oltua vähäsen turistina omalla Hiekkakikkareella tuossa männäviikolla. Enpä ollu vuoskausiin esim. kävelly saaren ympäri, tahi kiivenny meiän valtavalle vuorelle. Aikaa oli siitäkin vierähtäny, että kävin meressä muutenki ku sukeltamassa (sukeltamassakaan en o käyny aikoihin), mutta nyt repäsin ja kävin ihan vaan meressä lillumassa. Jumaliste.

Vaikka tämä Hiekkakikkare on pieni, niin sitä onnistuu näivettymään todella kituliaisiin ympyröihin, kun ei ole mitään mikä pakottais liikkeelle. Kun kissakauppaakaan ei enää ole, ei tuu juurikaan poistuttua omilta lähihuudiloilta. Elämä on käpristyny alueelle koti-Golfin kuppila-Eden-Lutwala ja saattaa mennä viikkoja etten edes näe merta. Jos tuon miun mukavuusalueen ulkopuolelle lähen ni puhutaan jo seikkailusta, jota joutuu miettimään, suunnittelemaan ja ressaamaan päivätolkulla.

Täten olikin aika jännittävää kun Eijja tuli viikoks tänne hillumaan ja piti näyttää mestoja. Käpöteltiin saaren ympäri ja kiivettiin mein nyppylälle pällistelemään maisemia. Röhnötettiin rannalla varpaat hiekassa ja miä särvin aamiaiseks kaljaa, ihan ku oikeen kunnon lomaileva ihminen! Avot!

Maisemaa Mount Hiekkakikkareen huipulta

Mutta nyt on Eijja jo poistunu saarelta, joten miä olen saanu näivettyä rauhassa omiin ympyröihini. Pitää oikeen potkia ittiään perseelle, että pääsee Palatsista ulos, kun ei huvittais oikeen mikään. Onneks on helvetisti tekemistä ja kotona ei toimi netti, niin sentäs joudun raahaamaan perseeni Golfille tietsikkahommiin. Ja toisinaan myös kaljalle.

Ohjelmassa on ollu mm. miun uuen työluvan säätämistä. Homma alkaa taas pisteestä nolla, koska siirryn virallisesti töihin Gili Palmsiin (syystä että: uus kissakauppa tulee Gili Palmsin tiluksille niin on loogista että min työlupa siirtyy myäskin siihen, ei sitte tarvitte paska housussa jännittää imigrasin salaisten agenttien tapaa tulkita asioita). Täten työlupa ei mene helpolla ihan vaan uusimalla vanha Edenin työlupa, ehei suinkaan, koska kun työnantaja vaihtuu niin kaikki alkaa alusta. Paperisota on hirviä (luoja mikä lista papruja vaaditaan ulkomaalasen palkkaavalta yritykseltä! Plus läjä ties mitä todistuksia miulta), mutta nyt pitäs olla kaikki liput ja laput ja valokuvat ja muut härpäkkeet Jakartassa käsittelyssä. Mysteeri toki yhä on se, että millä helvetillä tuon työluvan tällä kertaa maksan, mutta asioilla on tapana järjestyä. Kattotaan mitä täst tulee. Aijjettä, niin lämmöllä muistelen miten tämä homma meni kun ekaa kertaa työlupaa miulle viimeks ähellettiin, se oli mahtava projekti.

Ja nyt kun miulla on vihdoin uus toimiva läppäri, jolla voi tehä muutakin kun hankkia hermoromahuksen, nin olen vähän väsänny nettisivuja tutuille. Tai yhen sivuston vasta, niiku näytiks, mutta kattotaan josko siitä jotain maksasivat ja tulis lisääkin hommia. Rahat on nimittäin niin finaalissa, että rupiaa hirvittämään. Mutta persaukisuus, se pitää toimeliaana! Ja tekemisen ilo, kyllä silläkin melkeen elää. On pollee olo kun saa jotain aikaseks, ees joskus.

Huomatkaa optimistinen ote: "opening SOON"

Uuen kissakaupan rakennushommat ei oo tiätenkään vielä ees alkanu. Tontti on siivottu, mutta raksaukot väsää uutta massiivista huvilaa siähen naapuriin eiväkkä oo vielä ehtiny sieltä siirtymään miun tontille. Ja täällähän on nyt menossa ramadan joten kaikki on hitaampaa - ja hitaammalla - kun normaalisti, koska päivät paastotaan ni kaikkia niin kovin väsyttää ja heikottaa, ettei mitään pysty tekemään. Miä niin kovin toivoin että kauppa ois valmis ennen kun high season alkaa, mutta ei näköjään ole. Suunnitelma on nyt se, että täräytän heinäkuun alusta trendikkään muodikkaan pop-up kaupan Golfin kuppilaan, kun ei muutakaan paikkaa ole. On saatava kissaroinaa kaupaks ja kissoille rahaa, muuten jää rakennushommatki puolitiehen, säätänä. Lisäks nettikauppa pitää saaha auki ja rahankerjuukampanjoita ja uutiskirjettä tulille ja vaikka mitä.

Kissahommat on muuten ollu vähän ankeella tolalla. Huhtikuun klinikan jälkeen miulla kävi kotona kuolemassa yhteensä 8 kissapentua ja lisäks kaks miun aikuista mirriä, Surma ja Morkkis, lähti vihreemmille niityille.

HULK!!!!

Oli vähän heikko happi kaiken tuon kanssa, mutta aina jotain ilostakin tapahtuu: HULK löytyi! Hulk asuu lähinnä naapurin sukellusjätkien kanssa, ja hyö miulle sitte yhessä kohin kertovat, että Hulk ei ole ollu himassa vähään aikaan. En ollu miekään häntä nähny hetkeen. Aika varmoja oltiin että jotain on käyny, kärmes purru ja Hulk on menehtyny johonkin ryteikköön. Suru oli puserossa kaikilla. Mutta kas, olin tuossa viime viikolla polkemassa kyliltä kotio, ja tulin tuolta saaren läpi pitkin kinttupolkuja. Meiän futiskentän lähellä (hyvin kaukana miun himasta) tietä ylitti musta saparohäntänen kissa, jolla oli tutun näkönen vihriä panta kaulassa. Kattoin että eijjumalauta, ei voi olla totta, tuon saparohännän ja tepastelutyylin kyllä tunnen! Hihkasin että HULK ja hän maukas vastauksen että juu. Jälleennäkemisen riemu oli miun osalta niin raju että vähän tuli tippakin silmään. Otin Hulkin kainaloon ja polkastiin kotio ja nyt on siltä osin hommat takas ennallaan. Hulk asuu naapurissa, käy miun luona syömässä, ja muutoin vartioi huudiloita aitojen päältä pällistellen.

Naapuriin muuttaa uus sukellusopettaja ens viikolla ja hänen mukana siihen muuttaa myös nuori ja komea vuohipoika (mein kissasairaalaan vauvana tuotu pieni orpo otus, hän on niin siisti ja ihana!). Katotaan mitä Hulk tuumaa kun saa uuen määkivän kaverin pihaansa. Miä olen ainakin hirviän innoissani. Vuohinaapuri! Jess!

Ja lopuks kuvakimara lähinnä Hiekkakikkareen turstikierrokselta.

Sexi mushroom????

Hän ei ole tuleva uus naapuri

Vaikka Noutaja on käyny miun Palatsilla aivan liian usein niin vielä on mirrejä jäljellä. Vieraat kekkä portista sisään tupsahtaa saavat aina läheisyysriippuvaisen ja huomiohakuisen vastaanoton. Kuvassa Gäry mirrien piirityksessä.

Suuri ja mahtava Lombok

Toimisto Golfin Kuppilassa

Alkavaa iltaa, arvoisa internet. Minulla on uusi, kaupasta uutena ostettu läpänderi (kiitos Eijja joka sen tänne Mordorista roudas)! Se toimii! Se on nopea! Siinä on vitusti levytilaa! OOOOHHHH!!!! Nyt jos vielä Palatsini huudilot pääsis takasin tiedon valtatielle ni kyllä alkas hommat suihkimaan.

Palatsini on kuitenkin jossain katveessa ja hädin tuskin puhelinverkko tavottaa, mutta eipä hätää: olen perustanu toimiston Golfin Kuppilaan. Täällä ongelma tosin on se, ettei ole pistokkeita tarjolla järjellisillä sijainneilla, joten kun akku loppuu nin loppuu myös hommelit. Positiivista on se, että tämähän on baari ja kalja o kylmää. Kippis! Kelpaa piellä toimistoa, ja samalla voin eteerisenä tuijotella miun kissakaupan tonttia, jossa ei oo toistaseks muuta elämää kun että kanat siinä käy kuopsuttelemassa. Huokaus.

Asiaan. Olen männäviikkoina rampannu Lombokilla enemmän kun tarpeeks. Oon käyny shopinkia hoitamassa, turistiretkellä kavereitten kanssa, hammaslääkärissä, optikolla tilaamassa uuet kakkulat ja tiäs mitä. Oi, suuri ja mahtava Lombok! Tuossa se on, ja aina siellä käyminen on pääosin ressaavaa. Ja kallista. Ja vaivalloista. Mutta ei voi auttaa, Lombokilla pitääpi siun käymän, mikäli tarvii silmälasia tahi vesiputouksia tahi jotain muuta mitä ei täällä Hiekkakikkareella ole tarjolla.

Viime viikolla mentiin turistimatkalle Senaruun. En ollu ittekään siällä ikinä käyny, joten oli siistiä. Senaru sijaitsee Lombokin pohjosessa päässä Rinjanin rintehillä ja sinne mennään joko kattomaan päheitä vesiputouksia tahi alottamaan Rinjanin huipulle kiipeeminen tahi voihan sinne mennä ihan vaan olemaan vähän kaukana rannoista ja turistisimmista hulinamestoista. Meiän retki oli vesiputouksien pällistely.


Bangsalin satamasta Senaruun ajelee jotain pualtoista tahi kaks tuntia. Myö oltiin etukäteen buukattu autokuski, joka oli meitä Bangsalissa vastassa ja vei meiät perille. Auto parkkiin ja turistit ulos. Vesiputouksille tepastelu makso 10.000rp per lärvi ja perille vie kelpo polut. Opaspalveluja ne innolla lippuluukun tienoilla myöskin kauppaa mutta ei tarvi ottaa, perille pääsee ihan itekseen kans. Meiän peesiin kuitenki tälläs kaks arviolta 10 vuotiasta piänt viidakkopoikaa, jotka periaatteessa vaan juoks meiän eellä ja ootteli aina siellä sun täällä, että tuleekohan ne urpot yhä perässä. Ihan hyvä että liimautuvat meihin, koska heiän apua kyllä vähän tarvittiin. Kun viittäkybää lähentyvät vaivaset punkerot lähtee ylittämään kivisiä jokia niin se ei ketterää menoa varsinaisesti ole.

Vesiputous numero yx

Senarussa on kaks isoa vesiputousta. Ekalle pääsee kastumatta ja sekin on jo aivan hieno ja suuri ja valtava putoova vesi, mutta jos haluaa isompaa nähä, ni pitää rämpiä vielä jokunen tovi isommalle ja päheemmälle putoukselle. Reitti on suurimmaks osaks siivoa polkua, mutta on muutamia kohtia missä vähän puntti tutis. Jyrkkää rappusta ja korkiaa siltaa. Ja se helvetin joen ylitys. Liukkaita kiviä ja virtaavaa kylmää vettä. Kyllä siinä kelpas piänen viidakkojätkän käestä piteleminen että pääs sieltä luikkimaan takas kuivalle maalle. Itte en jokee ylittäessä mulassu (lähellä se tosin oli, koska paljaat varpaat ei tarjoa parasta pitoa liukkaille kiville), mutta Gäry Mäkelä mulas. Sluiskis vaan ja siellä hän olikin kylvettämässä persettään raikkaassa vuoristopurossa.

Vesiputoukset oli tavattoman hienoja ja tepastelu viidakon läpi myöskin kaiken hien ja vaivan arvonen. Matkalla nähtiin myös villieläimiä: ystävällinen kissa ja ystävällinen lehmä, sekä muutama äkänen ja pelottava apina. Apinoista ei ole kuvia koska miulla on apinafobia ja juoksin välittömästi karkuun kun apina vähänkään näytti hampaita ja alko näyttään siltä että täältä tullaan, luovuta omaisuutes tai TAPAN.

Suosittelen lämpimäisesti visiittiä Senarun putouksille. Vinkkinä, ota mukaan: vettä juotavaks, hyvät töppöset jotka saa kastua (varvastossuillakin toki pärjää suurimman osan, ja jos ei ahista viidakossa paljain varpain tepastelu ni okei), kamera, uikkarit alle jos haluaa pulahtaa uimasilleen (vesputous Kakkosella voi uia) ja hiukan seikkailunhalua. Ei tarvi olla atleetti, että hommasta selviää hengissä, mutta ihan muutamin paikoin reitti on vähän työlästä. Kyllä siitä ihan perus-sohvaperunakin silti selviää ilman että syränkohtaus tulee.

Senarussa on päheet maisemat myös viidakon ja vesiputousten ulkopuolella. Riisiniittu tässä.

Exoottisen vesiputousseikkailun lisäks oon rampannu lähinnä Lombokin ah niin kauniissa pääkaupungissa Mataramissa. Vittu mikä persläpi, jos suoraan sanotaan. Mataram on kaupunki, jossa ei ole mitään tolkkua. Se sijaitsee jossain käsittämättömässä magneettikentässä, jossa häviää kaikki aistit välittömästi. Miulla on maailman paras suuntavaisto, pystyn esim. täältä Hiekkakikkareelta käsin sanomaan aikamoisella varmuudella että Majava Baari sijaitsee tuossa ilmasuunnassa ja sen terassi osoittaa tuohon suuntaan. Mutta kun menen Mataramiin ja hyppään autosta ulos ja pyärähän kerran ympäri niin en löytäis ees omaa persettäni ellei se olis miussa kiinni.

Eilen käytiin Gäry Mäkelän kanssa Mataramissa. Gäry kävi hoitamassa viisumiasioita ja tällä välin miä kävin hammaslääkärissä (kadonneen hammaspaikan fixaus + koko kaluston joku helvetillinen hiekkapesu ja kiillotus: 850.000rp eli vajaat 60 egee) sekä piipahin optikolla näöntarkastuksessa ja tilaamassa uuet kakkulat. Se olikin miälenkiintosta, koska optikkopojat puhu enklantia nolla sanaa ja miun indoneessian taito on yhä säälittävän onneton. Mutta niin vaan hoisin koko spektaakkelin köpöllä indoneessialla ja uuet anitahirvos-kuosiset kakkulat on tilattu. Hintaa 280.000rp eli vajaat 20 egeä. Joudun siis taas ens viikolla pahrustaan takasin Mataramiin hakemaan prillejä. Veikkaan että, koska Indonesia, siällä oottaa kakkulat jotka ei ole miun vahvuuksilla eikä kehyksetkään ole anitahirvoset mutta ehketi pessimisti yllättyy ilosesti. Ei voi tietää, ens viikolla sen sitte näkee.

Ah, suuri ja mahtava Lombok. Hän on kaunis ja vihreä ja vuoristoinen ja siellä on Starbucks ja tarjolla kaikkea hilavitkutinta mitä kukaan ei ees tarvitte, mutta saatana että siellä siellä käyminen on Riesa Numero Yxi.

Ja ens viikolla uusiks! Hurraa!

Kuvakimaraa next.

Näin kaunis on Lombok kun oikein silmin oikeista kohista kattelee

Ystävällinen villieläin vesiputousvaelluksella

Lehmän perse

Pyytämättä saatiin kaks piäntä tartsania oppaaks. Gary ja Eija jätti niille hervottoman tipin ku saivat meiät henkisä takasin kuiville maille. Olivat hienot pojat.

Vesputous numero kaks eli Kakkosen Putous

Lombokin iso kirkko. Tuo on järettömän kokonen spektaakkeli. Ja aivan vastapäätä Imigrasi-konttoria, jota kukaan täällä pitempään lorviva ei voi välttää.