Miä sukelsin!

Ei oo sukelluskuvia, mut on kuva sukelluspuljun kissanpennusta

SUKELTAMIIN ON SIISTEINTÄ IKINÄ!!!!! JUMALAUTA!!!!!

Tämä huuto näin alustuksena tälle postauxelle. Ja se kans tähän alkuun sanottakoon, että kyllä on merkitystä millasen opaksen kanssa veen alle menee. Ongelmat ei siis tyystin olleet miun korvien välissä, vaan kahen vuoden takanen elämäni eka - ja hyvä ettei myös vika - sukelluskokeilu oli kertakaikkiaan vaan paskasti hoiettu homma. Toki paskaa vaikutusta ei esiintyny miun kavereilla, heil ei ollu homman kaa mitää hätää, mutta miä ku oon vesikauhunen ja miltei uimataidoton ja ahtaanpaikankammonen ja muutenkii latvasta laho, ni otin jotenkii tosi rankkana sen ekan kerran (sukeltamisesta siis puhutaan edelleen! Senkin pervot!)

Kertauksen vuoksi, otetaas uusinta miun ekasta sukellukokeilusta. Sekii oli tääl Gilil ja sillon oli elämyksen tarjoojana Trawangan Dive. Meit oli 5 vai 6 henkee siinä laumassa, yks sukellusope sillo ku oltii viel maissa, ja sit joku pimu tuli mukaa merelle. Pimun piti paimentaa letkan häntäpäätä ku mennää siel merenpohjas, mut hänel tuli heti alkuu joku ongelma (miun lisäks, miä olin se eka ongelma, koska panikoin kun sattui korviin) ja pimu jätti homman kesken ja lähti veneen katolle ottaa aurinkoo. Meit oli siis meres se 5 tai 6 tumpeloo ja yks ope. Maissa harjoteltii hätäsee uima-altaas, ja siel se oli lähinnä sitä et eessä menevän räpylät omas suus ja omat räpylät takaan tulevan suus. Pieni allas, liikaa ihmisii ja liian vähän aikaa. Miul oli vatava paniikki hengittää regulaattorin kautta, mutta ei ollu oikee aikaa totutella. Ja sit ku mentii merelle, ni veden alle mentii sillai et veneen alta piti mennä, veneen pohja kolkkas päälakeen ja koko paska oli ainakii miulle yhtä vitun kauheeta paniikkikohtausta. En muista koko hommasta muuta ku hirveen hätäännyksen ja sen, et venasin vaa millo tää kidutus loppuu. Sen muistan kans, et en todellakaa menny sillee sulavana silakkana vaakatasos vaan pystyasennosssa, kuin merihevoinen konsanaan. Sukeltamisen jälkee tärisin niin, et ees kaljapullo ei pysyny käessä vaan putos suoraan sukelluspuljun uima-altaaseen. Kahteen päivään en myöskään kuullu mitään, kuulo meni aivan täysin, kun en osannu eikä ollu aikaa rauhassa tasailla paineita pään sisältä. Ja tässä kahen vuoden aikana oon paisutellu tuon kauheen kokemuksen sellasiin mittasuhteisiin, et pelkkä ajatus sukeltamisesta on saanu miut yleisen hätäännyksen tilaan, jossa henki alkaa salpautua ja kakkapökäle kurkistaa jo papanaluukusta. Et vaikka jossai kohin aiemminki mietin, et kokeilen viel kerran kuitenkii, ni pikkuhiljaa täs oli tullu hyvin vahva tunne et niiku ei vittu ikinä enää, pitäkää sukelluksenne, saatanan märkäpukumafia.

Sukeltajathan on sitäpaitti ihan vitun raskasta porukkaa. Ne ei puhu mistään muusta ku sukeltamisesta ja siitäkii ne puhuu ihan omalla kiälellä, mistä ei tajuu ku sanan sieltä ja toisen tuolta. Ja niil on vähä sellanen säälivä suhtautuminen meihi, ketkä ei sukelleta. Sellain et voi työ reppanat ku ette tiiä maailmasta oikeestaa yhtää mitää mut myä sukeltelijat, myä ollaan asioitten ytimissä. Tää näin yleistyksenä, sori vaan jos siä herkkänahkasimmat DYYKKAAJAT vetää ilmakuplaa sieraimeen, mut kuulisitte joskus itteenne, jumaliste. Miä oon joskus lomaillu sukellusresortissa muutaman yön, siel oli tosi erikoista porukkaa ja ainoostaan yks puheenaihe. Mutta saipahan olla rauhassa, ku totes aina vaan et "yeah, well, I don't dive, I just snorkle". Siinä kohin miusta tuli aina se mies, jonka ympäriltä tuolit viedään. Joo.

Ja sitte miä oon ollu kuiteskii aina vähä kateelliin. Kateelliin siitä, et sukeltelijat näkee maailmasta enempi. Ja siitä, et niit ei pelota. Ja sit kans täst asiasta on miulle vaikeeta tehny se, et ku tykkään olla besserwisser ja ainakii esittää tietäväni kaikest kaiken, ni miulle on aina vähä hankalaa mennä asioihin joista en tiiä, vittu, mitää. Mutta kontrollifriikille tekee aina hyvää antaa se kontrolli joskus muitten käsiin. Sehän se on mikä sadomasokismissakin viehättää, eikö? Siis ei miuta, mutta jotain. Ainii, puhutaan sukeltamisesta. Niihä se oli.


Nää molemmat tuli kissaklinikalle potilaiks, ja saivat sit vahingossa Lutwalasta kodin. Jeeee!
Joo. Sit kävi sillai, että oli toi Kissaklinikka tääl Gilil mis miä hääräsin vapaaehtoshommissa ja kissaklinikan 2 vikaa päivää oli tuol saaren pohjoisrantsus olevas Lutwala Divessa -sukelluspuljus. Miä heti sieltä huomasin rennon ilmapiirin, rauhallisen fiiliksen, mukavat ihmiset, kissarakkaat huudilot ja sellasen yleisen hyvän meiningin. Sillo jo siin kissapotilaitten vahtimisen ohes muutaman sukelluopen kans juttelin ja kerroin, kui pelkään pelkkää ajatustakii sukeltamisesta. Sieltä kuiteskii vakuutettiin, et miul on ollu vaa ikävä kokemus, ja sen aiheuttamat painajaiset kyllä hoietaan pois jos vaan suostun ns. kapuumaan uuelleen satulaan. Miä asiaa sitte mietin tuos pitkän tovin, ja kävin viime viikol sit uuemman kerran viel juttelemas (samalla ku kävin moikkaa Lutwalan kissat) ja miulle luvattii sulava hinta (600 000 rupiaa) sekä yksityisope, tarpeeks aikaa jo uima-allas-harjotteluun ja helppo sukelluspaikka, mis ei tartte mennä suoriltaan jotaa pystysuoraa jyrkännettä sataa metriä alas. Ja sitte vähä tulikii sellanen olo, et vittu kam-OOOOON, en voi olla näin nynny ja kääkkä ja pelkuri, et ei se tapa jos kerran viel koklaan, ja jos tappaa ni mitä sitte? On täs jo jumalauta eletty. Et jos meri kutsuu viimisen kerran ni miä sit ihan tyytyväisnä kuuntelen, ei tää elo täst enää kuiteskaa paremmaks muutu ja miusta on ollu jo nyt ihan  riittävästi kaikkee.

Joten, ei muuta ku erotiikkaa tihkumaan to the märkäpuku. Miä sain ihanan nuoren nätin hyväruotosen pojan opeks, joka lupas et ei hätistele eikä hermostu jos miä hätäännyn ja hermostun ja sano, et anna hänen ressata kaikesta ja keskity siä ite vaa siihen siel meres lillumiseen. Tykkäsin hänestä heti. Ja sen nimi oli joko David ja James. Kaiken jännäämisen ohes joku nimien muistaminen on ihan sula mahottomuus, kun en muista kenenkään nimiä noin muutenkaan. IKINÄ.

Tykkäsin myäs ettei ollu mitää turhan pitkää teoriaosuutta kuival maal, vaan aika lailla heti hyäkättiin uima-altaaseen. Ennen sitä toki megaeroottinen märkäpukuun survoutuminen. Tykkäsin, et mahuin kokoon S ja se oli jopa vähän lötkö miun pääl. (Olen nainen, opetettu ja oppinut vartalokriiseihin ja nää asiat pistän yhä merkille, vaikken haluis noin pinnallinen heitukka ollakaa). Nyt oli aikaa räpistellä uima-altaas, ja oli ihana iso allas ja siel ei muita ihmisii. Sain ihan rauhassa suhailla ees taas, totutella hengittelemiseen, opetella säätelemään syvyyttä omien keuhkojen avulla, harjotella kaikki maskin tyhjentämiset ja rekulaattorin karkaamisesta toipumiset ja muut temput mitä ny opetella piti. Tykkäsin, kun ope jakso rauhassa näyttää kaikki asiat vaik kui monee kertaa, jos tarvitti, ja tykkäsin ku vedettii veen alla aina high-5 ku osasin jonkuu jutun. Vanha puuma oppii uusia temppuja kuhan sitä vähä ees kannustetaa, huomasin. Uima-altaas oltii varmaan joku puoltoista tuntia, ja miul oli sen jälkee varsin seesteinen olo.

Mutta ku lähettii veneelle, ni iski hätäännys. Miun käet rupes tärisee ja pelotti niin, et meinasin ruveta pillittää, mut onneks en kehannu saaha ihan täydellistä hermoromahdusta. Ope piti miulle tsemppauspuheen siinä ku vedettii kamoja päälle ja muistutti ettei nyhdä miuta väkisin veen alle, jos en oo valmis. Että ei oo kiire mihkää, lillutaa rauhassa siin ja mennää sitte vaikka sentti kerrallaan alaspäi, ja sekii vasta sitte ku miä annan merkin et okei. Rauhotuin sitte kyllä ja ku laskettii one-two-three ni siitä vaan takaperin-kuperkeikalla veneen laidalta mereen.  Ja ku siel oltii, ni yllättäin miun paniikki meni ohitte ja olin hetimiten valmis lähtee laskeutumaan pinnan alle.

Meni kyllä vitusti aikaa päästä pohjaan, vaikm meijjät heitettii veneestä sellasel matalikol mis ei ollu ku ehkä 5 metrii syvää.  Miun korvat on kireet ja pienet ja jo valmiiks kuurot, ni paineen tasailusta ei meinannu tulla hevonvittua. Mutta ku rauhassa mentii ja miä siin pää sinisenä tööttäsin ni lopulta kuulu vaa kauhee vinkasu ja paineet päässä alko tasaantuu ihan pienellä tuhistelulla. Sen jälkee sit senku sukellettii, syvemmälle vaa, ja täl kertaa miä kykenin jopa keskittymää asioitten havainnoimisee, ku ei tarttenu pelätä ja panikoia. Oli hienoja koralleja ja isoja kaloja ja nähtii 5 tai 6 kilpikonnaa ja yks ihan julmetun iso barracuda ja kaikkia ihan älyttömiä kaloja ihan vitusti. Ja miä osasin mennä siel nyt sillee sulavasti kuin silakka, suurimman osan aikaa. Ainoot onkelmat miul tuli jossain ihmeen virtauskohassa, misä miä vaan rupesin sinkoomaan kohti pintaa vaikka mitä yritin, en päässy eteepäin enkä alaspäin, virta vei väkisin taakse ja ylös. En päässy sielt omin avuin mihinkää, ennenku ope tuli nappaa nilkasta kii ja hinas miut sieltä virran kyydistä pois. Mutta siinäkää kohas en menny paniikkii, miusta se oli vaa jännää (jos virta ois painanu samalla tavalla syvyyksiin ni oisin ehkä pyärtyny kauhusta).

Jännä ku sillo 2 vuotta sit ei mieles sen sukelluksen aikana pyöriny muu ku et EIKÖ TÄÄ LOPU IKINÄ, ni nyt ku sukellusope näytti et hänel on happi siin kohas et lähtää pintaan ni miä olin ihan et EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH, en taho viäl, jatketaan, JATKETAAN! Mut ei auttanu, pintaan plop vaan ja siel ekana sen toteeminen, et vau, en kuuroutunu ja siihen perään heti hirvee tuuletus et VITTU TÄÄ OLI SIISTIÄ! Ku päästii maihin ni kaikki Lutwalan tutut heti tuli kysymää et NOH? NOH? ja ku mylvin vaa vastaukseks et jumaaaaalauta miten mahtavaa ni kaikki oli ihan liäkeissä ja sillai, et no myähän sanottii mut ku et meinannu uskoo. No joooojoooo. Sain myäs halailla miun nuorta sukellusope-poikaa. Se niiku sillai viimisenä kruununa tälle hianolle elämykselle.

Miun reissu muuttu just hiukan kalliiksi, luulen.

Sukelluskurssillehan täs on siis pakko mennä. Miä luulen, että suoritan sukelluskurssin kuha pääsen Sulawesillä Togean Islandseille. Jos maltan sinne asti oottaa. Oishan miul viel aikaa täs Gililläkii se kurssi rykästä, mut en ainakaa nyt ihan samoin tein sellasta varannu. Voiha se olla et huomenna kaahaan fillari ujeltaen takas Lutwalaan vinkumaan kurssia, mut katotaa ny. (Ja tota lausetta kirjottaessa rupesin jo miettimään, et vittu, MIKSIPÄ EI? Siis miks venaisin sinne Togeanille saakka, ku miul on täs Gilil viel viikko aikaa? Nii. Hmmm....)

Miul on paha tapa sännätä asiaan ku asiaan sillai tyylillä kaikki-tai-ei-mitään. Saa nähä mitä tän sukeltelun kans oikee käy.



Että näin. Olipas jännä päivä. Nyt kaljaa, kiitos nam!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Mahtavaa et sukellus onnistui! Nyt se on tosiaan sit rahan menoo tiedossa... Togeaneilla voi suositella Black Marlinia, jos suoritat kurssin siellä.
Zepa sanoi…
Jänskätti lukijaakin!
Anonyymi sanoi…
Loistavaa!

Varo, saatat jäädä nalkkiin ja kaikki rahat menevät dyykkkaamiseen.

Ilma, ei happi, jossain kohtaa kirjoitusta. Ookkei, se voi olla vain kielikuva, mutta ole tarkka, ettet puhu hapesta, yleisin virhe toimittajilla, jota harrastajat sitten yrittävät korjata.

Kurssille vaan, saman hemmon huomaan, kun oli noin hyvä ope. Eikä sitä tarvitse kokonaan käydä heti, voi aloittaa nyt ja jatkaa takaisin tultua, tai jopa jonkun toisen open hoteissa. Kurssiin liittyy luettavaa, opiskeltavaa, joten tee ajan kanssa ajatuksella.

Ed. postauksessa kuvia ihmisistä, hyvä!

T
Diidah sanoi…
Ihan melkein innostus iski tännekin =)
Sami Tsokkinen sanoi…
Mä luulin et sä perustit ton kissahoitolan ite? Mut se oliki jo siellä valmiina? Mullaki o äärimmäisen huono nimimuisti, siks munkaa blogissa juuri nimiä mainita 😂 Mut sukeltamine on kyl siistiä ☺

Tsekkaa myös nämä

Mielensäpahoittajamuumio suurkaupungissa

Oodi uudelle Kissakonttorille

Raksaprojekti loppusuoralla!

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

Herra Ylpön Perse