sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Myrsky piipahti





Meijän yli pyyhkäs eilen ihan älytön myrsky, luonto näytti jälleen et kuka täällä komentaa ja ketä täällä totellaan.

Mie huomasin että jotain tavallisesta ukkosmyräkästä poikkeevaa on meneillään kun kissakauppaan törähti joku 10 ihmistä kirkuen sisään. Kurkistin ulos ja siinäki oli porukkaa pitämässä saetta ja osa höpötti tohkeissaan. Sitte siitä kannettiin tajutonta pimatsua (kissakaupan kuppilassa on duunissa yks yhtenään pyörtyilevä pimu, luulen että se oli taas sama tsirbula) ja oli itkeviä tätejä. Totesin että nyt on lähettävä kattomaan et mitä vittua tuolla tapahtuu.

Tuuli oli yltyny sellaseks ettei rannalla meinannu pysyä pystyssä. Veneet meni meressä miten sattuu, puita kaatuili ja tavaroita lenteli. Hurja meininki, jollasta ei täällä juur ikinä koeta. Yks paikallistuttu sano että kerran on hänen elämäsä aikana ollu vastaavanlainen puhuri.

Oli parasta koittaa pysyä sisätiloissa, mutta miulla tietysti huoli omasta Palatsista ja kissoista, joten lähin tuulia ja kaatuvia puita uhmaten kaahaamaan kotiin. Tiellä oli puita nurin, Golfille rojahtanu pari puuta, polut täynnä oksia ja muuta silppua.

Kotona Palatsi pystyssä, ainoostaan osa pihan aitaa oli lentäny ns. huitzin nevadoihin.

Luonnollisestikin sähköt meni poikki ja koko saari on ilman sähköä edelleen, ollu kohta vuorokauden. Puita meni nurin niin kovin että tuol on sähköjohot rempallaan joka suunnassa. Huhu kertoo että menee 3-5 päivää ennenku tilanne korjaantuu. Saatana miä sanon, alkaa jo nyt olla sietokyky kovilla. Sähkö on ihana asia ja sen ymmärtää kunnolla vasta sitte ku sitä ei ole. Miä en ehkä pysty yhtään yätä nukkumaan enää ilman että tuuletin toimii. Hukun hikeen ja nihkeyteen.

Samaan aikaan kun tää mahoton hurrikaani vai mikä olikaan täällä kaato puita ja heitteli kattoja ja upotti veneitä (joku ties kertoo että 18 venettä uppos eilen myrskyn aikana), ni Kouvostoliiton jätkät veti hirsiä. Toinen vieläpä mökkisä terassilla, eikä ne tienny tuan taivaallista mikä maalimanlopun meininki ympärillä jyllää. Hyvät unenlahjat on joilleki suotu.

Kas, alkaapi akku loppumaan niin tietsikasta ku puhelimestaki. Enkä jaksa lähtiä tänää ettimään mitään generaattorimestaa missä sais ladattua mitään eli molo vaan, palataan huomenissa, jos kissakaupalla toimii sähköt!





lauantai 21. helmikuuta 2015

Ehkä maaliman pähein kissakauppa!

Meitsin biänestä kissakaupasta tuli tänää ehketi maaliman viilein coolein kissakauppa. Kävi taiteilia kaukaa Mordorista suihkimassa sellaset kissagraffitimaalaukset kaupan seinään ettei enää sokiatkaan kävele ohi huomaamatta että mikäs kauppa se siinä on. Kattokee!

(hiukanko nyt näyttää noi miun maalaamat piänet kyltit entistäki surkeemmilta...aaargh)





tiistai 17. helmikuuta 2015

Ja sitten hautasin Lipsasen Dannyn

Miä olen aivan hajalla. Lipsasen Danny lähti vihreemmille niityille eilen illalla.

Sain sunnuntai-iltapäivänä tekstarin että Lutwalaan tuotiin just iso narttukissa, joka oli melkeen kuallu, mutta koitetaan hoitaa, voinko kipasta kaupalta hakemasta sitä ja tätä. Miulle tuli heti jotenki outo tunne, jonkinlainen aavistus pahasta. Kaahasin kaupalle ja Lutwalaan ja kun tuon kissan näin ni tunnistin heti että sehän miun Danny. Pulska kolli eikä mikään läski pimu. Danny oli löytyny jostain polulta makaamasta, hädin tuskin hengitti, oli jo sinertävä ja todella huonossa kunnossa. Ei tiietä mitä on käyny, jonkinmoinen onnettomuus, törmäys heppakärryn kanssa tai jotain on veikkaus. Mutta tuotapikaa lääkkeillä, 100% hapella ja hyvällä hoidolla hän tokeni, tepasteli ja oli tolkuissaan. Eilen aamulla vielä näytti hyvältä, hengitys oli parempi ja olin positiivisella mielellä.

Eilen iltapäivällä menin uuelleen mein kissasairaalalle kattomaan ja Danny oli ottanu käänteen huononpaan. Ei oikeen jaksanu liikkua enää. Alko vimmattu säätäminen tälle aamulle että lähen viämään Danny Balille lääkäriin. Oli tilattu veneliput ja eläinambulanssi satamaan vastaan.

Vähän ennen yheksää illalla Tori Lutwalasta soitti että Dannyn asiat on helvetin huonolla tolalla, ja se ois eutanasian paikka. Kaahasin otta hiessä paikalle ja niinhän se sitten oli, ettei siinä ollu muuta tehtävissä kun hyvästellä Danny ja lopettaa hänen kärsimykset.

Niin perseestä! Danny oli aina terve, ei ikinä mitään, hän oli pulska ja hyvinvoiva ja sitte käy tämmönen juttu.

Takapihalle hänet hautasin. Melkosen poteron saiki kuokkia, Danny oli iso poika.

Oon parkunu ihan silmät päästäni ja olen niin paskana. Syrän on murskana.


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ihmiset bääd ja ihmiset guud

Hiekkakikkareella sattuu ja tapahtuu. Tuossa viime viikolla täällä etittiin kuumeisesti kadonnutta brasilialaista nuorta kloppia. Hukkuneenahan hän sitten Lombokin edustalta löytyi. Liekö sienipäissään menny mereen ja köpelöstihän siinä käy semmosessa. Ja sitte erään baarin pitäjät (kuulemma germaaneja) oli huumannu ja raiskannu parikymppisen ruotsalaistytön. Hyvä meininki. Jätkät vissiin vieläki pakoilee polliisia jossain.

Sattuu ja tapahtuu aivan liikaa tämmösiä negisjuttuja. Miä en jumalauta tajua, että pitää tulla tänne saakka sekoilemaan, hukkumaan ja raiskailemaan. Ihmiset!


Itseä korpeaa myös jossain kuppiloissa tapahtuva täysin avoin kusetusmeininki. Kato ku on viime aikoina jokusen kerran käyty omien mukavuuskuppiloien ulkopuolellakin, ihan kylillä saakka. Ni niissä sitte koitetaan viilata pölvästiltä näyttävää sammakkoa linssiin. Ostan kolme bintsua, tilaan laskun, ja laskussa on pari jotain ihmedrinksua joita en ole todellakaan tilannu. Kun älähän, ollaan sori-sori ja tuuaan oikea lasku. Jos tää tapahtuis kerran, menis vahingon piikkiin, mutta kun tapahtuu uuelleen, plus kun myös koko pöytäseurueen laskut on päin persettä niin ei ole vahinko enää. Tai kun ostan jossain paskabaarissa kolme bintsua ja maksan ne heti siinä  tilatessa niin vaihtorahoista ei tuu ku murto-osa ja kun napisen ni tulee vähän lisää ja sitte vähän lisää ja vasta huutamalla saa loput. Jumalauta että vituttaa. No, näihin baareihin en enää mene, pitäkööt persläpensä.

Lisäks miun kissakaupan kyltti on nyysitty. Jumalauta miä sanon. Kuka helvetin munapää tarvii kylttiä jossa lukee Cats Of Gili ja on nuali joka osottaa tohon suuntaan? Piirtelin uuen kyltin, ja tästä tulee sellanen että se killuu tua tien poskessa ainoostaan sillon kun puoti on auki. Koska tässä on jo niin kovaa taiteellista lahjakkuutta laitettuna vanerilevylle että on arvokas!

Uusi kyltti tien poskeen. 


Joskus mättää, ja sillon kun mättää, niin poikkeuksetta syy on ihmisissä.

Koska ihmiset bääd.

Mutta ihmiset myäs guuud! Sellasiakin on. On mahtavaa kun pölähtää tyyppejä kissakaupalle ja tuuppaa rahalahjotusta tai muuten on et jeah, hyvä meininki. Tai ylipäätään välittävät sen verran, että tuovat huonona olevia kissoja tai pieniä pentuja emoineen tai emoitta, kaikkee semmosta. Etteivät vaan kato että ai kauhee ja kävele ohi ja toivo että JOKU MUU kyllä huolehtii. Justiisa tuli yhet sukellusopet kahen orvon nälkiintyneen kissanpoikasen kanssa tähän, biänet oli niin nälässä että nillä meinas päät nyrjähtää ku tuuppasin whiskasia nenien eteen. Hotkivat mätöt ja ovat nyt matkalla Lutwalan kissahoitolan pahnoille.

Muutoin Hiekkakikkareella kaikki hyvin. Mitä nyt viime aikoina on taas sähköt pätkiny koko ajan, mutta semmosta se on kun eleleepi meren keskellä piänellä saarella, ei oo meininki niiku Punavuaressa.


Seuraavaa kissaklinikkaa säädän patti punasena, kirjotushommia, yhtä ja toista säätämistä, oottelen kavereita käymään, ja varsinki oottelen maaliskuussa olevaa regeifestaria. Niin siistii ku on tarjolla vähä normaalista poikkeavaa musisointia ja pändilöitä ja meininkiä. Kivaa! Eihän mikään Unelmien Rastasulhanenkaan tiäteskää oo niiku Bodomit tai Von hertzen Brothers mutta ihmisen on hyvä olla tyytyväinen siihen mitä saa, eikä aina haikailla vaan sen perään mitä ei oo just nyt eikä juuri koskaan saatavilla. Enerkian tuhlausta on se, jos täällä koko ajan ois naama norsunvärkillä kitisemässä että heviä perkele.

Ja sit ku regeikiintiö ja se maalimaa syleilevä rastaheppujen good vibration -meininki alkaa ylittää sietokykyy ni voi aina istuu illan Golfin kuppilassa ja kattoa vaikka Bodomien deeveedeetä pahimpaan ahistukseen. Helepottaa semmonen.










maanantai 9. helmikuuta 2015

Kilpparivauvoi



Oltiin toissailtana bintsuilla tuossa Kilpparihautomon naapurissa kun alko munat kuoriutumaan. Kilpikonnain munat, nääs. Hirviä kuhina alko saman tien, kilpparivauvat sinkoili mihin sattuu ja niitä kerättiin vatiin ja vietiin Kilpparihautomon altaaseen kasvamaan.

Piänet kilpikonnavauvat on ihan älyttömän söpöjä, ja biäniä.

Jälkeenpäin sitte kuulin, ja miten kuulinki vasta nyt, että tuo saaren kilpparihautomo on ihan höpöhöpöö. Vaikka siellä killuu kyltti missä lukee että "Turtle Conservatory" niin mesta on lähinnä rahan nyhtämistä kilpikonnien varjolla. Oikea tapa olis ollu antaa kipparivauvojen sutia mereen. Mutta naivina luulin että hommalla on puhtaat jauhot pussissaan ja tietävät mitä tekevät.

Miksköhän tälle asialle ei ole tehty mitään? Jos tuo hautomo kerta on ihan pelkkää perseilyä niin mitä helvettiä se tuossa enää tekee?

Joskus hippasen turhauttaa. Mutta koitan pitää putkinäön ja huolehtia vaan kissaprojektista. Siinä on ihan tarpeeks.

Hän tuli munasta



Helmikuun höpinä




Helmikuun kolumni ilmesty eilen. Klikakkaa tästä ja lukekaa.

Lisää asiaa kohta, ja kuvia vastakuorituneista kilpikonnavauvoista!

torstai 5. helmikuuta 2015

Avotakka-moment

Että voikin huoli ja stressi ja sitä seurannu onneton loppu ja suruun totaalisesti murtuminen viiä ihmisestä mehut. Eilen myähäsenä iltapäivänä ku pääsin Taalasmaalailun ja Kissakauppailun jälkeen kotio ni meinas lähtiä taju. Muistin etten ollu syänykää mitää ni pamahti sellanen niagarana valuva tuskanhiki, tärinä ja vintissä vippaaminen, että piti oikeen istua alas. Nakersin ensiavuks jotain paahtoleipää ja juustoa ni alko helpottaan. Viäläki on aika vetelä fiilis, mutta kyllä tää tästä.



Muuta ajateltavaa nyt, sitä tarvitaan, jottei vaan tukehu suruun ja poraamiseen. Teen täten teille pirtsakan Avotakka-henkisen asuntoesittelypostauksen. Ihan näyttääkseni ettei täällä kaikki asu jossain vinoissa bambumajoissa tai rapistuvissa Palatseissa. Jotkut asuu tyylikkäästi ja komeesti, ja niillä saattaa olla keittiössään jopa UUNI. Sellasta ei ole täällä juuri kenelläkään. Mutta Edenin Majatalon omistajallapa on. Miä oon täällä Taalasmaana tän viikon, lähinnä aamut vaan, iltapäivät oon kissakaupalla ja käyn sitte viä ennen kotiin linnottautumista täällä vilkasees et kaikki on kunnossa ja pojat touhuaa. Ja että Raaskiksella on kaikki hyvin. Raaskis muutti miun huushollista nyt Edenin kissaks ja kyllä näyttää viihtyvän. Kuvia later.

Edenin omistaja Suzanne rakens viime vuonna ittelleen oikean kodin ja on nimittäin vimosen päälle, kaikki. On se UUNI ja vaikka mitä hianoutta. Sisustelut on vielä vähän vaiheessa mutta kyllähän tuosta jo näkee että kelpaa olla ja asustella. Talossa on alakerrassa sellanen avoin tila missä on keittiö ja oleilumesta ja yläkerrassa sit makkari ja kylppäri. Pihalla iso terde ja pieni puutarha.

Kysyin joskus paljonko tönön rakennuttaminen makso, kaikkinensa, duunariporukan liksat ja kaikki tarvikkeet yhteensä, ja muistaakseni se oli jotain noin kolkyt donaa egeinä, siis alkaen siitä että aletaan lapiolla kaivaa monttua perustuksia varten ja päättyen siihen että voipi kantaa huonekaluja sisään. Ei se paha hinta ole. Siihen päälle sitte toki kalusteet ja semmoset. Ja se määrä mitä talon pykäämisessä menee hermoja ni sillehän ei hintaa ole. On miljoonakertanen määrä verrattuna siihen mitä talon rakentamiseen Suomessa menee. Indonesialaisten tekemisen tyyli asiaan ku asiaan tuppaa oleen se et jos vähä ny ees sinne päin ni se riittää. Jos on hylly niin vinossa ettei siinä pysy tavarat ni kamoon, se on silti seinässä. Ja jos vesihana asennetaan ja siitä suihkuaa vesi holtittomasti kaikkialta muualta paitti sieltä mistä pitäis, ni kamoon, tulee siitä kuiteski vettä. Ei ollu kerta eikä kaks ku tämänki talon pykäämisen kanssa on ollu pientä säätöä.

Mutta lopputulos on valtavan hieno, eikö ole, mitä?

Olen vihriänä kateudesta. Juuri tuommosen talon miäki haluaisin, jos saa haaveilla, ja saahan sitä. Ainoostaan lisäisin yläkertaan järettömän kokosen parvekkeen. Siellä sitte riippumatossa loikoilisin, lueskelisin, tiirailisin palmujen huojuntaa ja valvoisin huudiloitani.

Lottovoitto, tulisit jo!

Ja ny niitä avotakkakuvia tsiljoona, olkaa hyvät ja vihertykää työkii kateutesta, niin miekii teen.




Huomatkaa OIKEA UUNI!





Maisema yläkerran ikkunoista



















Raaskis viihtyy uuessa himassaan



Edenin Majatalo



keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vihreät niityt, jälleen kerran

Tarja kuoli viime yönä. Vielä kahden aikaan yöllä oli hengissä, mutta kun aamulla seittemän jälkeen menin kissasairaalalle potilasta kattomaan niin kankeena hänet sieltä löysin. Käärin tyynyliinaan ja vein kotiin, hautasin takapihalle muitten kissojen viereen.

Oon parkunu silmät päästäni. Ei tämmöseen totu koskaan. Varsinkin kun Viikatemies vie oman kissan, jonka on pennusta saakka tuntenu ja aikuiseks saanu, ja kun on jo kerenny vähän huokasemaan että tuo on kasvanu isoks ja rokotettu ja kaikkea, ei tarvi olla huolissaan. Ni sitte käy näin. Odottamatta ja nopiasti.

Olen ihan paskana, tietenkin, mutta elämä jatkuu. Jos jotain positiivista, niin Tarjan velipoika Koukku ilmaantu aamulla keittiölle, oli kolme päivää kateissa ja pelkäsin että sairastunu on hänkin ja jääny johonkin yksinään kuolemaan. Mutta oli vaan ollu jossain huitelemassa.

Hommat jatkuu, pakko jatkua. Pientä helpotusta tuo se, että en ole tässä enää yksin. On Lutwalan Kissasairaala ja siellä Tori, joka hoitaa potilaita. Lutwalassa on paikallinen henkilökuntakin jo pikkuhiljaa koulittu puuhaamaan sairaalassa. Siivoavat ja huolehtivat. Ja sukellusopetkin siellä välillä joutuu avustamaan kissahommissa.

Miun kiitollisuudella Lutwalaa kohtaan ei ole mitään rajoja. Joku kissajumaluuksien johdatus miut sinne keväällä 2012 vei. Ei ole tästä maailmasta se, että tuommosen paikan ja porukan löysin. Ne on miuta auttanu ja tukenu näissä kissahommissa niin paljon. Ja tekihän ne miusta myös siinä ohessa sukeltajan.

Maaimassa on vielä hyvyyttä, vaikkei siltä aina tunnukaan.






tiistai 3. helmikuuta 2015

Paskakasasta Pinkkiin Päntteriin


Ei viime viikko ihan pelkkää paskaa ollu. Rojahti järetön ylläri perjantaina eteen. Ekana joudun kärsimään jonkun leikkimiälisen aarrejahtitsydeemin mutta kannattihan se. Ja aarrejahdissa joka rastilla oli tehtävänä juoda pullo kaljaa, ettei se ihan silkkaa tervanjuantia ollunna. Varsinainen kliimaksi löyty sitte vikalta rastilta: ihan uus tuliterä POLKUPYÄRÄ! Kiitokset, Makke ja Vöömi, tyä ootte hulluja! Pyärässä oliki lappu teipillä kii missä luki et ÄLÄ HUUA MEILLE, kun arvasivat että miun on vaikia vastaanottaa lahjuksia. Kissoille saa kantaa selkä vääränä mitä vaan mutta ei miulle mitään hapankorppuja ja Hesarin kuukausiliitteitä kummosempaa. Mutta okei, väänsivät rautalankaa että kissa-asioissahan miä pyärää tarvitten ni siks. Menkööt ny, olkoot uus pyärä Virallinen Catbulance tästä lähin (ja on sillä jo potilaita kuskattukin ja kaahattu hippulat vinkuen hakemaan lääkkeitä ja muuta). Kiitos.

Myännän toki, että tämä lahjus -  jos ikinä mikään - tuli enämpi ku tarpeeseeseen, Vanha Paskakasa on aiheuttanu miulle erittäin paljon ylimäärästä päänsärkyä viime aikoina. Miä oon ollu viittä vaille pisteessä että valelen sen bensalla ja tuikkaan tuleen. Jarruja siinä ny oo ollu koko aikana mitä se on miulla reilu kolme vuotta ollu, ketinkit irtoo metrin välein, romuläjä pitää kauheeta lonksutusta ja kolinaa, kori on vinossa ja ruostunu puhki, ja viime aikoina Paskakasa oli naapurin jätkillä korjattavana liki joka viikko, parhaina viikkoina kolme kertaa. Ei ollu kerta eikä kaks ku tualla jossain viidakossa oon monottanu Paskakasaa aivan synkän raivon vallassa ja huutanu vittusaatanaperkelettä ihan kuula punasena. Tiedän tasan ne hetket kun vintti pimenee ja saattais ihan kepeesti laittaa asioita kirveellä palasiks, jos sattuis olee kirves käessä. Paskakasan kanssa koin näitä blackout-tyypin raivokohtauksia useita. Ku taas kettinkit irti ja joku poljin irtoo ja lehmän perseeseen meinaa törmätä ku ei jarruja ja ties mitä.  Ja vaikka Paskakasa oli saletisti saaren ankein kulkuneuvo, se tupattiin pöllimään heti jos selkäsä kääns ja sen lukittematta johonki jätti.

Vanha Paskakasa, uskollinen - tavallaan - palvelija jo joulukuusta 2011 saakka tjsp
Uus Pinkki Päntteri! Hiano!


Uus mankeli on tosin vaaleenpunain, mikä on sisäiselle gootilleni hiukan sulattelua vaativa asia. Hänen nimi on Pinkki Päntteri. Väristä viis, koska ohan se ny helvetin murhan jöösin höpöö ajaa fillarilla joka ei piä hirviää räminää, jossa on toimivat jarrut, kilikello, dynamo-tyyppinen valo, ehjä kori ja ketjutkii pysyy paikoillaan eikä kumit vuada.

Totuttelua vaati että oon oppinu siähe että menopeli oikeesti pysähtyy ku jarruja sutasee. Sarvien yli sinkoominen on ollu todella lähellä moneen otteeseen mutta nyt alkaa jo sujumaan.

Ekana aamuna ku Päntterillä kaahasin tuolla ni rastajätkät lähistön warungista miulle huutelivat et  ooooh uus fillari ja perään että METALLICA DON'T LIKE PINK! Tämä selvä, mutta vittujakos miä Metallican miälipiteestä.