Maailmantuska, osa 666

Elämme lopun aikoja, rakkaat kaksi lukijaani.


Kävin eilen pitkästä aikaa sukeltamassa. Viime kerrasta oliki jo viärähtäny 3-4 kuukautta. Olin intoa täynnä et jee, veteen, hurraa. Polskuttelin kaks sukellusta, suunnilleen tunnin molemmat. Ja tuli paha mieli. Itkua tuhersin jo siellä veen alla, niin vitutti.

Meiän korallit on kusessa. Muutamassa kuukaudessa valtava osa mein koralleista on muuttunu valkoseks. Tämä ilmiö on nimeltään coral bleaching ja pahimmillaan se tappaa koralliriutat. Ja kun kuolee korallit, lähtee kalat ja muukin elämä. Ja kun meri kuolee, hyvät ihmiset, sillon se on loppu lähellä. Ihan kaikille.

Kaikkialla oli valkosena hohtavia koralleja, Valtavat isot korallimöykyt valkosena. Futiskentän kokoset alueet jossa ollu pientä korallia ja vitusti elämää: valkosena. Merivuokot (missä nemot asuu), valkosena. Aavemainen tunnelma. Tuli fiilis että tässä sitä sukellellaan elämän hautuumaalla. Tai jossain kummitusmeressä. Ei siinä paljon pystyny ihmettelmään haita tai kilpikonnia, kun tuijotin epäuskosena ja silmät ymmyrkäisnä koralleja. Käsittämätöntä, että tämmönen muutos tapahtunu ihan muutamassa kuukaudessa.

Korallit valkastuu kun merien lämpötila nousee. Meillä on täällä ollu merivedet poikkeuksellisen lämpösiä, 30 astetta ja jopa ylikin. Normaalisti vedet on sellasta 28 astetta. Korallit ei tarvitte ku yhen asteen lämmönnousun ni alkaapi närästää. Jos tuo meriveden lämpötila laskee öbaut NYT pari astetta, ni koralleilla on vielä mahis toipua. Mutta jos tuo vesien kuumotus jatkuu vielä niin kaikki nyt valkosena häälyvät korallit kuolee.

Australiassa iso valliriutta tekee kuolemaa myös. Thaimaassa on jouduttu sulkemaan useita sukelluspaikkoja ja kokonaisia saaria tän ilmiön takia.

Ja merivesi on poikkeuksellisen lämmintä osin koska jyllää El Nino, mutta kyllähän suurin syy on yleinen maapallon lämpeneminen. Ja se taas on ihmisten vika. Ei minkään muun. Meitä ihmisiä on vaan ihan vitusti liikaa ja tää meiän maapallo ei enää kauaa jaksa. Ja siitä huolimatta ihmisten määrä kasvaa JOKA PÄIVÄ noin 230.000 hengellä. Vuonna 2012 ihmisiä oli 7 miljardia. Vuonna 2024 meitä on jo 8 miljardia. Vauhti kiihtyy. Mites luulette miten tällä vauhilla kasvava ihmispopulaatio ruokitaan ja asutetaan? Kun ei tämä planeetta kasva ollenkaan.

Sitä toivon ettei koskaan löydetä toista elinkelposta planeettaa eikä varsinkaan keinoja sinne matkustaa. Koska niin pässejä myö ollaan, ettei mitään tän yhen maapallon tuhoomisesta saletisti opita. Sinne mentäs tappelemaan ja sotkemaan.


Leonardo Di Caprio maailman kuninkaaks, kiitos.


Ahistaa ihan vitusti ja maailmantuska roikkuu isona synkkänä pilvenä pään päällä. On niin syyllinen olokii. Miäkii täs vaan sotkotan ja tuhoan ihan vaan olemalla olemassa.

Kissakassiputkahdusnettikauppa

Sain eilen ihan älyttömän hyvän idean. Ja nysse tässä jo kulminoituu todellisuudeks. Lukekaahan ja varakkaa lompakko siähen viereen valmiiks.

Vapise Vesa Keskinen, miä lähen kaupan alalle! Tämmönen pop up -homma eli putkahduskauppa nyt tähän plokiini pläts vaan!

Toisin sanoen, koska olen sinne Mordoriin kohtsillään tulossa, ni jos nyt joku haluaa hienoja kissakasseja: nyt onnistuis! Tuon tilatut ja maksetut kassit mukanain ja tuuppaan siellä postiin tuossa juhannuksen jälkeen. Mite ois? Kassit on tietty aivan törkeen hienoja, oikeen tämän kesän kuumin varuste puistokaljojen kantamiseen ja muutenki niin hipsterin siistejä, että jokaisella pitäs ainaki yks olla. Ovat ekolookisia, eli vain juntit enää muovikasseilla mitään kantelee. Kangaskassi se olla pitää, ja varsinki kankahinen kissakassi ja varsinki aito ja oikea Pädedesign! OSTA OSTA OSTA ja kavereilles ja äiteelles ja serkuilles ja naapureilles kans!


Homma toimii näin: 

• Valitte alla olevista kuvista kassi tahi kassit mitä haluat
• Lähetä tilaus miulle SÄHKÖPOSTILLA, vain ja ainoastaan SÄHKÖPOSTILLA eli EMAILILLA, osotteeseen patzymatka (ät) gmail.com. Sähköpostista pitää käyä ilmi mitä oot vailla, sekä siun postiosote, johon kassit sitte postitan.  
• Lähetän siulle sitten vastaussähköpostina kissojen oman PayPalin kautta laskun, jonka voit maksaa joko omalla PayPalilla tahi millä hyvänsä luottokortilla. 
• Tilaa viimeistään 10.6. ja maksa viimeistään 15.6.
• Vain ajoissa tilatut ja maksetut kassit lähtee miun pakaasissa kohti Mordoria. Jos maksat myähässä ni sori, roposet meni sellasenaan hyväntekeväisyyteen.
• Valitus tahi palautusoikeutta ei ole
• Tarjous voimassa vain rajotetun ajan ja special price only for youuuuuuu!

Tuoteselostus:

• Kassit on jotain kangasta ja väri on luonnonvalkia.
• Tuntuvat olevan aika hyvälaatusia, ei oo miulla ainakaa viä hajonnu vaikka ahkerassa käytössä on ollu jo kauan.
• Kasseja on kahta kokoa: 
• 1. peruskassi (34*38cm suunnilleen), jossa on kaks kantokahvaa. Kahvat on tarpeeks pitkät siähen, että kassi kulkee helposti olalla
• 2. pikkukassi (24*35cm), jossa on yks pitkä kantoremeli. Voi kätsysti heittää silleen pään yli ja kannella reteesti sillai. Tiätteks.
• Molemmista kasseista on 3 erilaista versiota eli erilaiset kissakuvat, mistä voit valita: RETARDOCAT, SLEEPYCAT tai GRAFFITICAT.

Hinnat:

• peruskassi 12 USD ja pikkukassi 8 USD, hinta sisältää postituksen.
• maksu PayPalin kautta
• Hinnat on ämeriikän dollareina, koska sellasta rahaa kissojen PayPal haluaa. Saa laittaa muutaki valuuttaa, mutta jollei se sitte dollarimuunnoksessa ole tarpeeks ni ilman kassia jäät.

Toimitus

• by kusti polkasee eli postitse Suomessa sijaitsevaan osotteeseen. 
• Postitan tilaukset juhannuksen jälkeen kunhan oon Nummirokista toipunu sen verran että pystyy liikkumaan

HUOMIO!
100% näistä fyffeistä menee Cats Of Gili -projektille, eli kun ostat kassin ni se on silkkaa hyvänteväisyyttä! Rahoilla järkätään kissaklinikoita, ostetaan lääkkeitä, maksetaan eläinlääkärikuluja, ostetaan kissanruokaa, ylläpietään meiän pientä kissasairaalaa ym mitä nyt kuluja tämmösen eläinsuojeluprojektin pyärittämisessä millonki on.

Alla tuotekuvat, nimet ja hinnat viä kertaalleen.

PIKKUKASSI RETARDO CAT 8USD

PIKKUKASSI SLEEPYCAT 8USD

PIKKUKASSI GRAFFITICAT 8USD

PERUSKASSI GRAFFITICAT 12USD

PERUSKASSI SLEEPYCAT 12USD

PERUSKASSI RETARDOCAT 12USD

Pikkurahaa Hiekkakikkarestyle

Joskus miuta niin ärsyttää kaikenlaiset piänet asiat täällä. Hommat mitkä joskus aiemmin tuntu vaan hauskoilta ja eksoottisilta hassuilta paikallisilta tavoilta ajaa miut nykysin välillä hulluuren partaalle.

En oo ensmes varmaan 2 kuukauteen käyny miun lähikaupassa, koska miä poltin siellä päreet ihan totaalisesti. Kävi niin, että maalailin miun bandantappobambuhyllyä, ja ostin sieltä lähikaupasta maalipänikän ja sutin. Maksoi 45.000 rupiaa koko setti. Maali loppu kesken, ja menin parin tunnin päästä hakee uutta pänikkää. Nyt se saatanan sama maalipurkki maksoki 75.000 rupiaa. Miä sain tiätysti hepulikohtauksen ja raivosin. Mikä oli aika hyödytöntä, kun kaupan pimut ei puhu enklantia juuri lainkaan. Mutta toinen hoki vaan että "I was wrong" ja toinen että "this price correct". Vittu minua kiinnostanu kuka on sanonu väärän hinnan, miulle tuo oli vaan viiminen niitti. Siellä on aikasemminki ollu vähän sellasta että tänään tää asia maksaa jotain ja huomenna ihan jotain muuta. Pitäkööt tunkkinsa saatana, miä en sinne enää mene.

Mikä on vaan pilkkaa omaan nilkkaan, koska kaikki muut kaupat miun lähellä on lähinnä kämäsiä kioskeja, missä ei oo mitään. Mutta kun miulla menee kuppi nurin ni paluuta ei ole.

Toinen asia mikä on viime aikoina ärsyttäny aivan vietävästi on se, että ikinä ei oo kaupoissa pikkurahaa. Aina sama virsi: ooo sori, no small mani. Ja sitte pikkurahat tulee joko karkkeina, jonain eltaantuneina patukoina tahi yksittäispakattuina nakkeina.

Just kävin tuos kissakaupan naapurikaupassa hakees kahvetta ja tupakkia ni sama homma taas. Pikkurahat kuvassa.

Sitä oon miättiny, että jos rupeen säästää nää kaikki paskat mitä rahan sijasta tulee, ja meen sitte jossai kohin kauppaan ja kun tulee maksun aika ni lyän kassalle säkillisen nakkeja, karkkeja ja patukoita, että tässä, näitähän tyäki miulle rahan sijaan annatte ni kai tää ny toimii toiseenki suuntaan, saatana. Että montakos nakkia se tämä mehupullo maksaa?

Perkele.

Viis vuotta tätä plokia!

Kakkua pöytään, tämä ploki täyttää VIISI vuotta! Uhmaikä, tässä ja ny!

Viien vuoden aikana täällä on rampattu yli puali miljoonaa kertaa! Käsittämätöntä! Työ ootte hulluja kaikki!

Suosituimmat ja luetuimmat plokitekstit on ollu:

1. Perse ja Perhentian (ilmeisesti koska siellä on kuva miun perseestä)
2. Jos olet lottovoittajien maasta lähtenyt, niin takasin ei ole tuleminen
3. Avautumistarina
4. Manimanimani mast bii fani
5. Viisi asiaa Mordorista (tämä on omastaki miälestäni aika napakka teksti ja olen kaikesta yhä samaa miältä)

Kirjotin ekan plokipostauksen 23.toukokuuta 2011. Olin vähä aikasemmin päättäny, että loppuvuuesta karistan Mordorin loskat tennareistain ja hilpasen johonki. Ainaki puoleks vuodeks, ehkä pitkemmäkski aikaa jos rahat riittää. Olin päättäny myäs, että laitan elämän todellakin risaseks: luovun vuokrakämpästä ja myyn liki kaiken mikä on rahaks jollain tavoin muutettavissa. Töistä otan loparit, ellei ne anna miulle helvetin pitkää omaa lomaa (ja antovathan ne).

Päätös oli syntyny parissa viikossa. Olin justiisa vapun tienoilla palannu kuukauen lomalta täältä Hiekkakikkareelta, ja koin taas ihan järjettömän vitutuksen kun Mordoriin palasin. Ahisti ja oli vaan helvetin paha olla. Että taas täällä, eiku töihin, samaa paskaa taas joku puol vuotta, sitte vähän lomalle olemaan onnellinen ja muutaman viikon lomaporsastelun jälkeen taas takasin siihen arkeen ja sama setti uusiks. Paluu siihen saatanan samaan arkeen, jossa olin tarponu vuosikausia, tuntu tällä kertaa ihan ylittepääsemättömältä. Sama hima, sama duuni, samat baarit, piiri pieni pyöri ja vaikka oli hauskaakin, siinäkin elämässä, niin kyllä miulla oli aika kroonisena sellanen apaattinen pohjavire. Olo oli sellanen alakulonen ja alistunu. Että tätä tää elämä on.  Mutta ku tuntu ettei jaksa tätä samaa paskaa enää päivääkään, ni miten helvetissä tätä pitäs jaksaa vielä kymmeniä vuosia? Eijjjjjumalaaare!

Olin aina miettiny, että jos masennus tai yleinen elämään tympääntyminen käy ylivoimaseks, ni ennenku menen junan alle ni lähen ainaki maailmalle tuhlaamaan joka ikisen penninlatin minkä saan irti kaavittua. Ja jos sitte senki jälkee viä on olo, ettei jaksa ni sitte voi vaikka snorklata kohti auringonlaskua. Muttei ennenku on tän vimosen oljenkorren kokeillu, koska sitähän ei tiiä jos elämän muuttaminen tyystin toisenlaiseks tois jonkinlaista mielenrauhaa, tasapainoa ja sellasta olemisen keveyttä. Ettei joka aamu vituttais herätä ja tarvis olla sillee et voi paska en kuollukaan viime yönä, pitää vielä tääki päivä jotenki lusmuilla.

Vitutus on parhaimmillaan valtava voimavara, ja tuolloin toukokuun alussa 2011 miulla se saavutti sellaset mittasuhteet, että sain vihdoin potkastua itteeni perseelle. Että NYT on se hetki, kun on pakko tehä elämälle jotain. Koska ei se tästä miksikään muutu jos vaan jumitan tässä ja valitan ja ruikutan kaiket päivät kuinka vituttaa. Kun en oo tyytyväinen, ni jonkun homman elämässä on muututtava, ja kunnolla.

Ja sitte yks aamu heräsin, ja totesin että se on muuten sellanen homma, että loppuvuodesta miä lähen  menee. Ja lähen oikeen pitkällä kaavalla ja katotaan mitä siitä tulee.

Olo tuota tän plokin ekaa postausta kirjotellessa oli päättäväinen, innostunu ja kovasti helpottunu. Mutta siellä taustalla häilyi myäs pientä jännäkakkaa, että mitähän tästä tulee. Jännitti. Ja hirvitti, mutta eniten hirvitti se, että sitte ku oon ollu pitkään reissussa ja palaan Mordoriin muttei oo kotia eikä mitään. Että millasta se on sitte ruveta täysin tyhjästä rakentamaan uutta elämää sinne Mordoriin. Ja pystynkö enää mihinkään töihinkään ikinä? Millanen ihminen sieltä tropiikista Mordorin arkeen palaa? Oonko sitte just se sellanen ylimielinen hippi, joka on kiärtäny vähä maalimaa ja luulee siks tietäväsä elämäntarkotuksista vähä enemmän ku kaikki muut yhteensä?

Kaikenlaista siinä mietti ja ihmetteli. Mutta onneks olin päättäny lähteä aika hätäseen, eli annoin ittelleni aikaa jonku 5-6 kuukautta hoitaa hommat siihen kuntoon, ettei oo muuta enää tehtävissä ku äheltää rinkka selkään ja painua lentokentälle. Oli nimittäin melkosta hulinata varhaiskeski-ikäsen hamsterin elämän paketoimisessa, sen vaan sanon. Ei siinä ollu hirviästi aikaa tuijotella silmät ymmyrkäsinä seinille ja ihmetellä että mitäs vittua miä oon tekemässä. Se oli hyvä se, että oli puuhastelua. Ei ehtiny säikähtää sen kummemmin.

Oispa ollu sillon ristallipallo kertomassa, että tiijäkkö akka, oot justiisa tehny elämäsi parhaan päätöksen, ja siä oot viien vuuen päästä vieläki siellä maailmalla. Siulla on  pieni vuokratalo ja 47 kissaa ja ruosteinen fillarinrämä ja veät kissaprojektia ja oot Taalasmaana pienessä hotellissa ja oot mahoton sukeltelija ja siä oot kroonisesti persauki ja selipaatissa.

Ja mikä tärkeintä: siä oot elämääs aikalailla tyytyväinen ja heräät liki jokaiseen aamuun aivan tyytyväisenä.

Että sellasia terveisiä haluaisin ittelleni tuonne viien vuuen taakse lähettää.

Ja tämmösiä terveisiä lähettäsin kaikille niille ketkä sitä maalimalle karkaamista miettii ja siitä haaveilee: LÄHE!

Ja tästäpä voinki alottaa helvetillisen savotan, sellasen trendikkään juttusarjan että näin tämä tämmönen homma onnistuu ja järjestyy. Koska faktahan on, ettei täältä Hiekkakikkareelta oo niin kauheesti uutisoitavaa, ainakaan koko ajan. Ni höpäjän sitte ihan muita juttuja. Pysykää messisä, kääkkä alkaa kohta luennoimaan. Että tälviisii siunki pitäs elää ja ottaa siitä kaikki irti.


Koska miä olen maalimaa kiärtäny hippi ja tiiän kaikesta kaiken!

Tuonelan Tienviitta sairasti

Kävi vähän aika pitkäks kun vaan makas kuolinvuoteella. 

Viime plokipäivityksen jälkeen miä pärähin kipeeks. Lähti nimittäin luuskasta mehut aika tanakasti, kun kuume paukkas yli kolmeysiin. Normaalistihan olen sisältä kuollu kylmä ja kivettyny tuonelan tienviitta ja ruumiinlämpöni on normaalitiloissa pakkasen puolella, mutta avot kun säädettiin lämmöt täysille niin jo alko löytymään tunteita ja kaikenmaaliman hallusinaatioita. Siinä välillä kun tulin tajuihini sen verran, että sain jotenki kissat ruokittua ja sisällä asuvien potilaitten/ipanoitten hiekkalaatikot siivottua, ni samalla näin ties mitä tonttuja leijailemassa makkarin katossa. Parasta oli kun jossain kohin havahduin kuumehoureunista ja naapurin kukot kaakatti takapihalla ni ymmärsin täysin selkeesti mitä kukot siellä huuteli. En muista mitä ne kieku tai että vastailinko niille jopa jotain, mutta se valaistumisen hetki kun kukkojen kiekunaa ymmärsin, se oli kuitenki aika pähee.

Kuumehuuruissa meni muutama päivä ja sen jälkeen oli viä viikon verran yleinen vetelä olo. Kroppa pamahti kuumeen jälkeen punasenkirjavalle ihottumalle, näytin sellaselta keskikypsältä ruumiilta joka on hyvää vauhtia jo vähän lautumassa. Semminkin kun en moneen päivään syäny mitään, nin olin muutenki ihan rusinakuosissa. Ja sitte ku tuntu että elämä ehkä voittaa, ni iski viä helvetin ärhäkkä kusitulehdus ja meni yks päivä kun tiristelin verta ja tuskat oli hirviät. Siinä kohin piti sitte luovuttaa ja ottaa antipioottikuuri avuks. Ja ei, kusitulehus ei valitettavasti tullu estottomasta panemisesta, kuten eräät ystäväni innoissaan veikkasivat. Varmaan vaan siitä, että olin jo niin lautunu että mikä hyvänsä pöpö katto hyväks kasvualustaks. Jee, että oli kivaa!

Tuossa kun sairasteli tuolleen oikeen rajusti ni itsesäälilukemat hipo taivaita. Oli ilmassa vähä sellasta itkun tuherrusta kun voimat oli ihan pois ja jääkaappi tyhjä ja yksin tääl murjus kuolen vaan ja kissatkii ihan huonosti hoiettu ku akka vaan makaa taju kankaalla ja puhuu kukkojen kanssa ja noubadi lavs mii ja oon niiiiiin yksin. Luonnollisestikaan en tietenkään ottanu mitään apua vastaan vaikka naapurin pojat laitteli viestiä että tarvikko mitään ja tulisitko syömään, myö kokataan vegeä, vai tuuaanko ruokaa, pitääkö viiä lääkäriin, sano vaan jos jotain tarvittet. Mutta mordorilainen extreme-itsenäinen pärjääjä ei tietenkä halua olla vaivaks ja niin kauan ku henki pihisee ni jotenki sitä ryömii ympäriinsä, vaikka kuinka henkitoreissaan. Neljäntenä päivänä kun kuume oli vihdoin laskenu jotakuinki normaaleihin lukemiin ja koin ylösnousemuksen, joskin huterasti mutta kuitenkin, ni taivuin sitte siihen, että pyysin Edenin poikia tuomaan kassillisen hetelmiä. Ruoka ei maistunu mutta aattelin että jos hetelmäsmootieta pöristää kannullisen ni sen saa kaaettua jotenki kurkusta alas, jopa ilman votkaa.

Onni on hetelmätoimitus suoraan kotio

Olen aika varma että tää äkillinen sairastuminen oli sellanen fysiikan sanelema pakkopysähys. Oon ollu pitkään ihan helvetin finaalissa ja väsyny, ja oon haaveillu että ois muutama päivä ku ei tarvis tehä mitään. Mutta kun on kissakauppa ja miljoona kissaa kotona ja kukas kaiken hoitaa jossen miä itte. Ni sitte varmaan ruhoni kattoi että tuo ei lepää jollei sitä pakota. Näin sitte järjesty ne muutamat päivät etten todellakaan tehny mitää. Olis ollu Taalasmaahommaaki just siinä, mutta en pystyny. Mikä vituttaa koska jossen oo töissä ni ei tuu palkkaakaan.

Ja jumalaare että rupes käymään elämä tylsäks ku mitään ei tehny, eikä jaksanu. Mökkihöperyys alko oleen aika läsnä ja oli hetkiä et tuntu et sekoon kohta. Mutta toisaalta kun on jo vintti pimeenä ni piäni lisä siihen säröilyyn ei juurikaan näy mihinkään.

Mutta eipä hätää: nyt alan olla jo normaaleissa fiiliksissä. Ruoka on ruvennu maistumaan taas ja olen jopa toiveikkaana ajatellu kaljanjuomista! Se se on terveen pultsarin merkki kun alkaa suu napsaa!

Kun fysiikka petti niin perässä alko henkinen kuosikin vähän säröilemään. Itsesäälissä kieriskelin ens mutta sitten se vaihtu sellaseks infernaaliseks vitutukseks. Pinna on ollu niin kireenä, ettei mitään järkee. Koita sitte sellasissa olotiloissa saaha mitään asioita hoiettua, kun huumorivieteri ei jousta milliäkään. Ja kun täällä loppuu huumori niin pää siinä räjähtää.

Miun piti saaha kaks asiaa hoiettua tuossa männä päivinä. Kaks pientä asiaa! Kumpaanki menis noin 10 minuuttia mutta koska Indonesia niin se oli sellanen 3-4 päivän hermoromahdus ennenku asiat tuli valmiiks.

Elämää Hiekkakikkareella, Indonesia style, osa 666:

Murtoaalto jyllää ja varmaan 10 ihmisen huusholleihin on murtauduttu viimisen noin viikon aikana. Ostin rautakaupasta sellasia teräs-kulmarautoja, että nämä ikkunoien sisäpuolelle ruuvataan ja sittenpä ei perkele ikkunat aukea ilman helvetillistä äheltämistä. Että jos joku haluaa murtautua palatsiini nuuskimaan miun kalsareita (mitään arvokkaampaahan miulla ei kämpässä enää ole säilymässä) ni saa sitte ainaki tehä töitä sisäåän pääsemiseks. Saatana. Kävin naapurin jätkille sanomassa että voitteks tulla ruuvaan nää, et ku teil on se porakonehomma millä suihkis vaan ruuvit menee koloon (olen omin silmin nähny että sellanen vehe heillä on). Joo, tullaan nelijältä koska nyt pitää korjata pyärää. Koitin et josko pyärää korjaatte sitte loppupäivän ni miun ei tarvitte kytätä et tuutteko ja millo. Ni ei ku nyt rassataan pyärää. Neljältä tietty ketään näkyny. Menin kitiseen ja lupasivat tulla ihan just. Tulivatkin lopulta, sellasen vitullisen poravehkeen kanssa jolla vois seinään louhia norsun mentäviä reikiä. Esittelin kulmaraudat (taas) että ei vitussa, kun tämmöset pitää vaan ruuvata ikkunoihin, ei tarvitte mitään vitun kraatteria porata mihinkään., RUUVEJA pitää vaan laittaa. Jätkät poistuu. Tulevat kohta takas että ei meil oo työkaluja. Olin ihan et miten vitussa ei ole, työ rakennatte tohon jumalauta huviloita, kyllä teillä nyt jumalauta on joku systeemi millä saa tavallisia normaaleja ruuveja seinään tai ihan vittu mihin hyvänsä. Oisko ees ruuvimeisseliä saatana? Ei ole. Meni hermo, lampsin naapuriin missä muut jätkät nysvää niitä vitun fillareita ja on saatanallinen työkalupakki levällään. Nappasin ruuvimeisselin ja menin kotio ja ruuvasin ne saatanan kulmaraudat ikkunoihin ihan itte.

Koko vitun päivän venannu että jätkät tulee ja laittaa ni paskat, kun ei ruuvimeisseliä osata käyttää ja joudun itte tappelemaan ruuvit kohilleen. Käet on niin rakoilla että näyttää niiku oisin vetäny viikon hanskaan, kuivana. Saatana.

Kävin Lombokilla hakemassa kissan kotio. Samalla kävin oikeessa maailmassa.

Sitte 2-3 päivää kävin vinkumassa, että voitteko käydä karsimassa puita tuosta miun talon ympäriltä, koska en nää enää tv-kanavia kun puut rehottaa satelliittilautasen peittona. Jeesjees myä hoietaan, lupasivat. Ei näkyny äksöniä. Menin sitte kysyy et ni miten ois, minähän päivänä ja millon ja mitä vittua. Lupas että tullaan huomenna aamulla kello 10. Selvä, Miulla oli kello herättämässä ja kaikkee, että ku jätkät tulee kiipeileen katolle ni en oo ihan nukkumassa enää. Tiätenkä ketää kymmeneltä tullu. Oottelin ja puuskutin siinä ja koitin hakee zeniläistä mielenrauhaa jostai siäluni synkistä sopukoista, mutta huonolla menestyksellä. Menin yheltätoista kysymään että mites toi puitten karsiminen. "Jees, me siivotaan tässä nyt mutta tullaa tossa kymmenen aikoihin". Meinasin seota. KELLO ON JUMALAUTA JO YKSTOISTA. "Oh yes, maybe we come in the afternoon". Maybe jees. Löin miun portin avaimen kouraan ja sanoin että ihan vitun sama, tossa on avain, karsikaa ne puut, miä tuun takas ennen neljää että jos ois sitte hoidettu. Jees of koors.

Tulin kaupalta kotio ennen nelijää ja luonnollisestikaan ollu lehvän lehvää puista karsittu. Menin kysymään että missäs se vitun jätkä on joka lupas hoitaa ton puitten rapsimisen tän päivän aikana et ku mitää ei oo tehty. "Oooh sori he went to Lombok". Miä sain hepulikohtauksen ja saatoin vähän ääntä korottaa, mutta sittenpä oliki 5 minuutin päästä kaks jätkää katolla ja puissa ja alko meinaan sellanen rytinä, ettei mitään tolkkua. Lähti nimittäin oksaa yläilmoista ropisemaan.

Nyt näkyy taas kaikki telkkarikanavat ja tulee Tyttökullitkii joka ilta puali sheitshemän. Oi onnea!


Näien lisäks oli yks tukkeutunu viämäriputki, mutta siitä en jaksa ees selostaa, se oli niin kummelia sen homman korjaaminen. Sanon vaan että ekaa kertaa näin kuinka tukkoon mennyttä viemäriputkea avatessa ensin pitää sotkea koko kylppäri vetelällä BETONILLA. Älkää kysykö enempää. Kahen tunnin sotkemisen ja rautavaijereiden viemäriin survomisen jälkeen nuo raketti-insinöörit vihdoin uskovat että pitää siirtyä ulkotiloihin ja avata se saatanan putki sieltä. Ou jees mädäm, sehän onki tukossa täältä! NO SHIT, SHERLOCK!

Joskus sitä ikävöi toimivaa yhteiskuntaa ja sellasta selkeetä maalaisjärkeä ja sitä, että asiat hoituu suit-sait-sukkelaan eikä vaadi sellasta helvetillistä kinuumista ja vinkumista ja kyttäämistä. Räyh.

Mutta sitte vaikka kuinka on saanu hepulikohtauksia ja hermoromahuksia, ni jälkeenpäin sitä istuu siinä ulkona, polttelee tupakkia ja puuskuttelee, on kissoja ja palmut huojuu ja aurinko paistaa ja sitä muistaa pakkasen ja räntäsateen ja pimeyden, mikä sen toimivan yhteiskunnan kylkiäisenä tulee.

Ja sillon sitä miettii taas, että tässä ja nyt on kuitenki aivan hyvä.

Potilaat Johnny Cash ja Asthma. Johnny meinas kualla, se on ollu koko ajan kipee eikä oo vieläkään ihan kummossa. En tiiä tuleeko siitä kissaa ikinä. Ei oikee syä ja on sellanen moniongelmainen. Asthmalla on hengitysvaikeuksia eikä mikään tunnu auttavan.

Sidukka. Hän on terve ja reipas. Onni on terve ja reipas kissanpentu.

Kävin Lombokilla hakemassa aputaatiokissa Kakin pois lääkärin pahnoilta. Eläinlääkäri Ririt tsekkaa Kakin ennen ku Kaki pääs kotio.

Kaki kotona ihan kauhuissaan ku kaikki on uutta ja jännää.