Työluvasta ja kerjäämisestä

Kuvan keskellä on lehmän pentu

Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Saatana.

Facebookissa min blogin sivua seuranneet tiätävätkin jo hyvän osan, mutta toistetaan täälläkin. Seliseli. Sukeltelin. Se johti vääjäämättä korvatulehdukseen, siihen loppu meressä peuhaaminen taas. Järjestin pää savuten kissaklinikkaa lokakuun alkuun, kun vapaaehtosiksi ilmottautuneet eläinlääkärit laitto meiliä tuossa alkuviikosta et ei myä halutakaa mitää kissoja nyt operoida. Alote alunperinkin tuli heiltä ja kaikki piti olla oo ja koo mutta sitte yhtäkkiä näin. Korvaavan eläinlääkäripäivän pikaista kasaankursimista. Viisumisäätöä kaiken ohessa, tottakai. Kissasairaalaa pitävä Tori läks lomalle, joten miun piti rampata aamuin illoin lasaretin mirrejä lääkittemässä. Sitte justiisa kun oli helvetillinen meilirumba tuon korvaavan kissaklikkapäivän säätämisen kanssa ni läppäri päästi hirveen sähkösen piarasun ja pimeni tyystin, eikä tokene. Siähen oheen PMS, orastava täysikuu, rahahuolia, kilometrin lista tekemättömiä asioita, rankkaa ihmisvitutusta ja muuta kivaa. Alko elämän ehtoopualella olevaa pullukkaa hiukkasen kiristämään.

Hän on Hulk. Hulkin tarina löytyy enklanniks kissaplokista.

Mutta nyt on tilanne rauhottunu. Uus eläinlääkärivisiitti on järjestetty ens viikon lopulle. Romukasasta on kaivettu vanha paska miniläppäri, joka on hidas ja heittää volttia, mutta parempi kun ei mitään. Korva alkaa olla parantunu. Passi on laitettu viisumimiehelle viimeistä visa extensionia varten. Tori on tullu takasin. Kissaplokia on päivitetty (käykää tsekkaamassa vimosin päivitys, kissasta joka oli pulahtanu maalipänikkään).

Asiat aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Työlupani on vihdoin hakemista ja sen jälkeisiä virastohärdeleitä vaille valmis. Viimosen paperin sain pari päivää sitte ja nyt on kasassa kaikki mitä tarvittee, jotta voin lokakuun lopulla pyhkästä Singaporeen Indonesian lähetystöön työlupalätkää passiin hakemaan. Sen jälkeen on vielä käytävä täällä Imigrasi-konttorilla valokuvassa ja sormenjäljissä ja jossain ja sitten, vihdoin, hail Satan, saan olla rauhassa vuoden. Ja mikä parasta: seuraavaa työlupaa varten sitte vuoden päästä ei tarvi poistua maasta, sen saa hoidettua ihan tuossa Lombokilla. Yksityiskohtanen selostus tästä ns. Iisakin Kirkko -tyyppisestä paperisotahelvetistä tulee sitte ku on viimisetki häslingit saatu hoidettua.

Työluvan varmistuminen oli tietysti ilonen asia, yksi jatkuva stressinaihe poistuu elämästä, mutta aiheutti välittömästi valtavaa päänsärkyä. Työlupa on kallis, kaikkinensa siihen menee noin 1500 euroa. Miulla on ehkä just ja just sen verran rahaa tilillä, mutta kun tarvis maksaa vuokria, syyä, juua ja muutenkin elää ni hienoinen hiki nousi pintaan. Ja mitä jos jotain sattuu, jos tarvii yhtäkkiä hammaslääkäriä tai jotain, ja tili on tyystin tyhjänä? Mielenrauha vaatii että on ees vähän jonkinlaista bäkappia, se pahanpäivän vara.

Hiukan pukkas unetonta yätä, että miten miä tästä oikein selviän.

Menin kaverin luokse ihan stresseissä lokkimaan kaljaa ja marisemaan. Sain kaljaa, saarnausta, motkotusta, ideoita ja potkun perseelle. Kissahommista palkan nostaminen oli yks iso asia mutta se saa miut vaan vaivautuneena kiemurtelemaan että emmiä, ku emmiä saata, ku kissojen rahat, emmiä voi. Mutta sitäkin on pyöritelty ja ehkä saan sen asian jotenkin kallooni taottua ja järjesteltyä niin, ettei oo fiilis että varastan kissaraukoilta. Ratkaisu lienee lahjoitusvarojen ja kissakaupan myynnistä tulevien roposten erottaminen. Lahjotukset pysyy kissoilla vimosta rupiaa myäten, mutta kenties kissakaupan myynnistä osan pystyn nostamaan ittelleni palkkana. Kenties, ehkäpä. Kattellaan.

Kaveri kerto myäs GoFundMe-yhteisörahotussivustosta, missä nimenomaan vingutaan varoja henkilökohtasempiin tavotteisiin, ku mitä muilla vastaavilla sivuilla. Siältä löyty vaikka mitä. Ja oli paljo tollompiaki kerjuukampanjoita, ku mitä miulla alko mielessä kuplimaan. Eikä siinä mitään menetä, jos kokeilee tuommostakin.

Kerjäyskampaja

Näin ollen syntyi "Helping cats in Gili Islands"-rahankerjäyskampanja, missä kinuan lahjotuksia miun työluvan kustannuksiin sekä yhden vuoden vuokraan. Jos edes työluvan saan kuitattua lahjotuksilla, olen enemmän ku tyytyväinen ja miun elämä helpottuu ihan helvetisti. Jos saan vielä vähän vuokra-avustusta niin aina parempi. Työluvan turvin voin tehä duunia avoimemmin ja oikeemmin ja enemmän, ainakin sen verran että muut elämisen kulut täällä kuittaantuu. Paljoahan en elämiseen tarvi, kun en ravinteleissa syä ja aika niukasti kaljaakin nykysin juan. Ja kun rahasta ei oo jatkuva ressi niin jääpi enempi aikaa ja enerkiaa laitella kissojen asioita vieläki paremmaks.

Jos joku plokin lukija siäl nyt kylpee rahoissansa eikä tiiä mihin niitä tunkis, ni laita kuule viis tai kymmenen tai ihan vaikka viis tuhatta tai biljoonaa egee miun kerjuurahastoon! Menee hyvään tarkotukseen. Kampanjan tavote on hirveet 6 000 egee ja jos käy tsägä ja tulee ihan törkeesti lahjotuksia, ni luonnollisestikin kaikki ylimääränen siirtyy suoraan kissoille! Sehä on päivänselvä seikka! Lue tuolta kampanjan sivulta tarkemmin, siä on perustelut ja selvitykset et mihin ja miks miä kerjään täl viisii.

Kampanja on ollu auki nyt noin 3 päivää ja hiukan päälle 600 egee on lahjotuksia jo tullu, eli 10% tavotteesta on kasassa. On kuulkaa nöyrä ja kiitollinen olo jo nyt! Ihan roska silmässä melkeen oon.

Sanomattakin on selvää että myös hävettää ja nolottaa. Se on se mordorilainen kasvatus että itte pitää pärjätä ja mitään vinguta keneltäkään. MINÄ ITTE, HAVUJA PERKELE. Mutta niikun miuta on muistutettu, niin ähellän ihan saatanasti hyväntekeväisyyshommaa saamatta siitä itte muuta ku tusinoittain kissoja huusholliin. Että ehkä se on ihan totta, että tässä tilanteessa on apua ja avustusta osattava pyytää ja sitä varsinkin on kyettävä vastaanottamaan ilman mitään mordorilaisia häpeäntunteita.

Anteeks silti. Mutta nyt viimestään hei voi kaikki olla huoletta että just SIUN verorahoilla miä en täällä hippeile. Enkä ole hippeillykään. Mordorilaisen yhteiskunnan tuin ja verorahoin en ole täällä sekuntiakaan puita halaillu. Tämä vaan kertauksen vuoks, koska se on aina asia joka ihmisiä hiertää. Ei toki miun plokin lukijoita, työ tiijätte miun kuviot jo ja ootte viksua porukkaa. (Huomatkaa täysin pyyteetön perseennuolenta. Ja tässä vielä linkki sinne kerjäyskampanjaan, klikkaa klikkaa ja luottokortti valmiiks siihen viereeen!)

Että näin alas on vajottu! Voi ei.

Mutta nyt miun tarttee lähtee tuo hajonnu läppäri kainalossa Lutwalaan kattomaan jos siellä Mr. Joe sais siitä vielä jotain irti. Miulla tietty oli hiukan kulunu aikaa vimosesta bäkapista, joten hippasen hävis tiedostoja ja kaikenmaaliman tärkeitä asioita. Toivoa on, että siältä sais viä jotain kaivettua esiin.

Loppuun kuva Laurista. Eikö ole suloinen? On on on! Ja ihan tässä lähiaikoina tuleepi lisää settiä tänne, kuhan kerkiän kirjotella. Ja jos tää vanha romu läppäri pysyy sen verran tolpillaan, että saa hommia hoieltua. Molo vaan!