tiistai 4. lokakuuta 2011

Koirapuku

Jumalauta. 4 viikon päästä tähä aikaa oon jo karistanu Mordorin loskat tennareista ja jöpötän lentsikassa suhaamassa kohti jännää. Vittu. N-E-L-J-Ä vaivasta viikkoa. Matkakuumetta joku tsiljardi astetta, ellei enemmänki.

Nyt on alkanu myös viiminen rypistys asioitten hoitamisessa. Viime viikon huilasin reissupuuhista mutta nyt veän täysillä taas. Kotona on menossa Murjun Tyhjennyksen terminaalivaihe, eli nurkissa hyörivää tavaraa pahvilaatikoihin ja pahvilaatikoita kellariin. Hyvältä näyttää silläkin rintamalla. Hommat on sillä mallilla, että oon paperisotiaki hoitanu jo. Maistraattiin oon käyny tekemässä lapun missä kerron, että oon ens kuun vaihteesta alkaen koditon kulkuri, jossain päin maailmaa. Ja tänää kävin Indonesian suurlähetystössä viemässä sinne passin ja nivaskan papereita. Ylihuomenna saan mennä hakemaan hianolla 60 vrk:n viisumilla koristellun passini takas. Ai jumpe!

Lähetystökäynnissä parasta oli ku sai sanoo pari sanaa indonesiaks. Olin niin innoissani etten pystyny sen kummepaa ku et huomenta ja sit lopuks kiitos, mutta ku miulle vastattiin kans indonesiaks ja tajusin ni meinasin tikahtua. Eihän toi nyt kummosta kielitaitoo vaatinu, mut hei, yhtä kaikki, noin 100% enemmän osasin ku tossa reilu vuos sitte.

Oon siis jotakuinkii kesästä 2010 päntänny itekseni bahasa indoneessiaa, eli indonesian kieltä, välil ahkerasti ja välil vähä vähempi ahkerasti. Miul on käytössä netistä saatava ilmanen kurssi, ja sit oon ihan kirjakaupoista tilannu pari sellasta "oikeeta" kurssia, joista toinen on ihan okei ja toinen paska. Koitan kuunnella indonesian kiälisiä radioasemia netistä ja sanastoa hakkaan päähän Quizlet-sivuston flashcardseilla. Ja jotain oon jopa oppinu, vaikka oonki vanha kääkkä ja kielipääni on puupää. Kyllä sen viime syksyn ja kevään reissuilla huomas että tajuaa sanan siält ja toisen täält, ja osas iteki hoitaa pieniä asioita indoneessiaks (vaikka yks laivalippuluukun setä Banda Acehissa ehkä vieläki hihittää miun epätoivoselle mongertamiselle...).

Sitäpaitti, saanpahan kielen oppimiseen vedoten jonkinlaista perustelua Indonesiassa ramppaamiselle. Et on niiku vähä syvempääki intressiä ku pelkkä Bintang-olut, lepposa fiilis ja hurja luonto. Opintomatkailua, muka! Voin sit esmes lentokentillä levitellä kurssikirjaani ja rapistella touhukkaana papereita, et kaikki ne jotka menee vaik Balille pelkästää dokaa ja surffaa ni saattaa huomata et katos, tuo punkero tuol onki (omasta mielestään) vähä hienompi matkustelija.

Pänttäämistä ja asioissa etenemistä on kyl häirinny vähän sellanen epäolennaisuuksiin keskittyminen. Että selvittelen kaikenlaisia hölmöyksiä, joilla ei oo mitään käyttöä siinä kohtaa kun on ihan kusessa jossain bussiasemalla eikä kukaan tajua mihin miä haluan mennä. Mutta välil on piettävä hauskaakin. Nahgamaggara on siis (miun mielestä) indoneessiaks kulit sosis. Ja eihän sitä tiiä, jos oikee onnistaa, ni saatahan tollakin olla jossain tilanteessa käyttöä. Olen valmistautunut KAIKKEEN!

Koirapuku

Mut asiaan: Indonesiahan on itseasiassa helvetin helppo kieli. Ei sen oppiminen mitään neroutta vaadi, mutta hyvä muisti olis hyödyks. Kielioppi ei kummosta ole, sanoja ei taivutella eikä muutenkaa oo ylimääräsii kotkotuksii. Sitä kirjotetaan oikeil kirjaimil eikä millään ihmeellisil koukeroil tai risuaidoil, ja sanat lausutaan suurinpiirtein niinku ne kirjotetaan. Rajusta härmäläisestä ärrän surauttamisesta on myös suurta etua, ei mee aikaa sen opettelemiseen (tuntuu olevan vaikea asia englantia äidinkielenään puhuville, sen verran sitä asiaa nois kielikurssien ääninauhoissa tankataan).

Tarkkana pitää kuitenki sen lausumisen kans olla. On paljo sanoja jotka on hyvin lähellä toisiaan: esmes anjing tarkoittaa koiraa, mutta angin tuulta. Siin saa olla kieli keskellä suuta jos meinaa selvittää että meil Mordorissa kaikilla on tuulipuku ku ne menee ulkoilemaan. Ettei se kuulosta siltä että tääl hiippaillaan puistikoissa koirapuvut päällä.



Asiasta sadanteen: aina oon ajatellu että tulen kuolemaan vitutukseen, mutta nyt tuntuu siltä että paskan hapen sijaan saatanki tukehtua tähän ylettömään onnellisuuteen. Eilenkii ku töistä ajelin kotiin, harmaata ankeutta loputtomiin joka suunnassa, ruuhkassa jumitusta, sataa kaatamalla... meinas tulla onnen kyynel. Että enää muutama viikko tätä ja sen jälkeen ihan jotain muuta. Epätodellista.

Elämä on hianoo! (kaikenlaisii syrämmenkuvia ja ilosii hymiöitä tähän)

Ei kommentteja:

Tsekkaa myös nämä