sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Paluu Hiekkakikkareelle laiskottelemaan

Kissoille nakkeja
Aaaaah, kotona Gilillä taas! Ja kaikki okei. Kissat voi hyvin ja uima-allas on sitä vaille valmis että sinne jo lirutetaan vettä ja kelit on hyvät ja meininki ennallaan.

Perjantaina siis lensin Labuan Bajosta takasin Balille, hyvässä pienessä kankkusessa. Tuli riipastua muutama olut kun pitkästä aikaa Lassen kanssa nähtiin ja kuulumisia vaihettiin. Mutta eipä haitannu, ei. Balille pääsin ja majotus Sanurilta tieteskii ja siellä Yulia 2 Homestaysta,  joka on kohtuullisen hintanen ja siisti ja sijainti mitä parhain (= lähellä Hardy's Supermarkettia, jonne on aina päästävä ostamaan asioita ennenku siirtyy Gilille). Ja aaaah, paikallisesta apsteekista sai matolääkettä, ei tarttenu ees lääkärin pakeille mennä. Rouskuttelin oitis yhen paketin matokuuria ja ostin 2 pakettia mukaan ihan varuiks vaan. Miulla on tutina, että matojen kanssa tulen vielä symbioosissa uudelleenkin elämään. Ne näyttää tykkäävän miusta.

Miä hetken mietiskelin et josko jään Balille viel toiseks yöks, ja käyn rykimässä jotain sightseeinkiä tai kattomassa Safari Parkin elukoita (valkosia tiikereitä!!!!), mutta ääääh. Sain yhestä matkatoimistokipsasta sikahalvan venelipun Gilille, ku olin ärhäkkä tinkaaja, joten se ratkas pelin. Ehtiihä siäl Balillaki sit joskus toiste jotain käyä syynäämässä, ja miä toki oon jo muutama vuos sit suorittanu siellä saatanalliset sightseeingit, ja moikannu ne tiikerit ja rapsuttanu leijonaa, et ei oo pakottavaa tarvetta mitään temppeleitäkään enää siel pällistellä.


Pikaveneessä on tunnelmaa
Gilille tulin siis eilen, rinkka pullollaan kissanruokaa, tietysti. Meijusuvas äkkäs miut heti jostain ja juoks häntä suorana miun perässä ku kotitönööni tepsutin ja mauku kurkku suorana. Viesti oli mitä ilmeisimmin et MISSÄ SIÄ OOT OLLU? NYT SITÄ PÖPERÖÄ PÖYÄN ALLE NIIKU OLIS JO! Tottelin oitis, ja kipitin saman tien rannalle makaamoon röhkimään ja laitoin siel kissoille pöyän alusen koreeks. Ny ne lyllertää tuol pötsit turpeina ku ruokahuolto pelaa ja whiskasit ei ihan heti lopu. Onneks tääl on miun Flores-piipahuksen ajan ollu muutaki kissaystävällistä porukkaa, yks ruottalaispimu tuli eilen heti miut haastattelemaan et ai siäkö oot SE tän paikan kissamuija, ja kertoili kui on pitäny katit sapuskoissa täs. Hianoo!

Ilta meni perinteiseen tyyliin eli sheitinohut shaapumiskekkuli tuli tissuteltua. Regei soi ja oli mukavaa seuraa (Janille ja Eijalle terkkuja, sekä turvallista kotimatkaa. Koittakee kestää!) ja jopa yli puoleen yöhön tuli kukuttua.


Seuraavat pari viikkoa miäkii aion olla tollee (paitsi pöxyt jalassa toki eikä römpsä tollee levällää)
Miä luulen et nyt ku tääl seuraavat pari viikkoa vaan laiskottelen, enkä tee mitää paitti luen ja löhöön ja snorklailen ja fillaroin ja kattelen regeitä ja lässytän kissoille, ni saattaa olla etten kauheesti tuu plokiakaan päivittelemään, ku ei oo mitää asiaa. Mutta jos ja kun saan itteni psyykattua kokeilemaan sukeltamista, elämäni toisen ja oletettavasti viimeisen kerran, ni siitä tuun sit ainaki kertomaa et kuinka vitun kauheeta se tällä kertaa sit taas oikee oli ja kuinka en ikinä enää vittu ees yritä. Kert toinen kerta toden sanoo ja se sanottava tosi mitä luultavammin on et kallis ja kauhee paniikkikohtaus on ohjelmassa.

Et miun hiekkakikkare-elämäs ei sen kummosempaa tuu ennen loppukuuta olemaan. Paitti kylläpäs, ylihuomenna, ku tääl on raju ja kreisi bile, ku juhlitaa Kakkosen Koralpiitsin vuosipäivää. Sitä varten tuol kauheella tohinalla jo mm. pändilavaa puunataan ja muutenkii paikkoja nysvätään juhlakuosiin. On tulossa jotain staroja Lombokilta esiintymään meijjän oman pändin lisäks ja on luvassa pähee puhvetti-ruokailu ja varmaan ihan tosi kreisii bailaamista. Jännää. Katotaa jaksanko ihmetellä bilettä ees kymmeneen saakka.

Ei miul muuta. Back to pötkötys. Palaan joskus sit ku jaksan.

... ja kun puhun kyykkyvessasta, se tarkottaa yleensä tämmöstä
Eppan tuli käymään (tämä on kuva ihmisestä)
Hertta nukkuu
Mun uus alus
Uima-allas on vettä vaille valmis
Ihan ku Ritvan käsi ois Meijusuvaksen perseessä
Hertta peuhaa
Kotimaisemat
Säpinää kadulla
Pändistagee puunataan juhlakuntoon
Pyärälenkillä
Tiistaina tääl on BILE

torstai 7. kesäkuuta 2012

Rakas Päiväkirja, kävin Kanawalla

HYVÄÄ PÄIVÄÄ INFORMEISSÖN HAIVEI JA VIRTUAALIMAAILMAN IHMISET! Ja sähköt ja kaupat ja ravintolavaihtoehdot ja autot ja mopot ja ihmiset ja kanat ja kaikenlainen muukin sivistynyt höpsötys ja vilkas elämä. Olin tovin ihan pimennossa ja melko alkeellisissa oloissa tuol yhel saarel, nyt oon Labuan Bajossa ja löytyi wifi-kuppila. Tässä teille miun Rakasta Päiväkirjaa menneiltä päiviltä, olkaat hyvät! Ja paaaaljon kuvia kans!




Sunnuntai 3.6.2012

Olosuhteet on nyt sellaset, että sinne jäi sivistys ja kaikenmaailman informeissön haiveit, nyt ei oo ees sähköä ku muutaman tunnin illassa. Siksi, oi Rakas Päiväkirja, kirjoitan Sinua, kun en pääse plokiin tahi ees feispukkiin leuhkimaan. Ei nimittäin toimi edes indoneessian puhelin täällä, paska liittymä on se mikä miulla on, huomaan, mutta ihan sama.

Rinjanin vierestä lennettiin
Eilen illalla varmistin viel pariin otteeseen, että mahtavan Merpatin  lento Balilta Labuan Bajoon todellakin lähtee aamulla vähä vaille ysi, kuten luvattiin. Eikä esimerkiks lähe aamuyöllä, tai vasta illalla, tai ens viikolla, tai ei ikinä. En silti jättäny mitään sattuman varaan, vaan viieltä ylös ja kuuelta taksiin ja kentälle, et oon ainaki ajoissa, saatana. Ja kyllä vain, pieni Merpatin ropeli-put-put kone lähti aikataulussa (melkein) ja pöristeli Gilien vierestä, Lombokin hienon Rinjani-tulivuoren ohi, Sumbawan yli ja rojahti Labuan Bajon lentokentälle siinä puali yhentoista jälkeen. Alkoi näyttää lupaavalta, siis.

Lentokentältä pirssi alle ja kyyditys Kanawa Islandin toimistolle Labuan Bajon sykkivään ytimeen. Siinä kohin olin itse asiassa ihan tyytyväinen, että vietin ylimääräsen yön Balilla. Ei tuo Labuan Bajo järin viihtysältä vaikuttanu, noin niikun taksin ikkunasta pikasesti nähtynä, ja pienellä katukävelyllä todettuna. Olin varsin ilahtunu että pääsin liki suorilta veneeseen ja puolentoista tunnin hitaan puuvenekyydin päähän Kanawa islandille retkottamaan. Täällä ollaan, siis, Kanawalla.


Kanawa Island
Lion fish
Kanawa on pieni saarenkikkare, jossa on pieni kumpare ja iso ranta. Koralliriuttaa edustalla, kuulemma mainiot snorklaamot. Mut ku miä saavuin vasta iltapäivällä, laskuvesi oli vieny meren enkä päässy kunnolla sutimaan räpylien kanssa. Kävin laiturin nokasta kylläkin pienen kierroksen tekemässä syvemmällä ja kaukana rannasta ja siel oli hienoo. Valtavasti kaloja ja hyvässä kuosissa olevia koralleja ja vau heti näin pari lion fishiä, mitä ne ny sit suomeks onkaa, siipisimppuja vai leijonakaloja, niitä sellasia supermyrkyllisiä ruskee-valkosia hienoja otuksia enivei joista sojottaa helvetisti jotain asioita. Edellisen kerran oon semmosia nähny Borneolla Pulau Mabulilla.






Miun mökki oikeella
Kanawalla on tasan tää yks majapaikka eli Kanawa Beach Bungalows. Majotusvaihtoehot on punkalowit tahi teltta. Arvakkaa kummassa miä asun? Täällä ei  oo sähköä majataloissa ku klo 18-23 iltasin. Ei siis oo ilmastointeja eikä tuulettimia, on hieno mökki rannalla kyllä. Riippumatto terassilla, ulkoilmavessa, makkarissa sänky ja moskiittoverkko, eikä mitään muuta. Hieno on. Suihkussa käynti on jännää kun vessa/suihku-kopperon seinät on matalat ja siinä itteensä kuuratessaan voi vaikka moikkailla naapureille tai tuijotella kukkulalle tai illemmalla vaikka tähtitaivasta. Ja tästä johtuen Ujon Sulkijalihaksen Syndroomani (USS) räjäytti saman tien ryppynarun umpisolmuun. Mie en pysty vessa-asioihin, jos naapurimökin porukat on kotona, ku eihän näissä trooppisissa olosuhteissa koskaan tiiä mitä tapahtuu jos pöntöllä rentoutuu. Saattaa tulla räjähtävä tilanne ja kaikenlaista pauketta ja pommitusta. Mutta miä taian kakata seuraavaks vasta ku oon takas Balilla. Joo.

Kallistahan täällä on ku helvetissä. Mökki kustantaa näin high seasonina 300 000 rupiaa yö. Ruoka on sentäs ihan siedettävän keskitason hintasta tämmöseen syrjäseen saarihommaan (perus-riisisetit lähtee 30 - 40 000 rupialla). Vesi maksaa ihan vitusti (10 000 rp iso pullo), mutta onneks saa pullon täytettyä 5 tonnilla. Kaikkiin hintoihin tulee viäl 10% veroja päälle. Mut ei kai noi hinnat nyt niin hirveitä oo ku miettii että KAIKKI pitää tuua tänne tuolta mantereelta.

Miulla on varaus täällä perjantaihin saakka ja luulen että se on kelpo aika olla täällä. Joku päivä miulla menee ku ähellän retkellä, meen kattomaan ne perketin Komodo Dragonit ny vihdoin, nääs.

Ja josko sen hoitais heti laakista pois päiväjärjestyxestä. Eli nymmiä lähen käymää tuol ravintelissa kysyys oisko huomeen retkelle lähtijöitä. Ku retkiin tarttee aina vähintää 2 ihmistä ni pakko saaha seuraa, saatana. Arvatenkin täällä ei miun lisäks oo muuta ku pariskuntia, kattokaas ku tämmönen syrjänen saarenkikkare on niin helvetin römänttinen et kaikki tulee tänne vaa pussailee ja panee, ni et Kolmas Pyärä is my middle name ja sillai.

Rakas Päiväkirja, palaan huomenna asiaan.


Maanantai 4.6.2012

Rakas Päiväkirja,

heräsin aamulla omaan nauruuni. En muista mikä oli unessa niin lystikästä, liekö joku hupsu sutkautus vai mikä, mutta suorastaan ulvoin naurusta ja siihen heräsin. Lupaa aina hyvää jos päivä alkaa hekotuksella. Ja hyvää olikin luvassa, oli retkipäivä. Suorittamista ja näkemistä ja kokemista, tiättekste.

Löysin saaren ravintelista parikin innokasta pariskuntaa, jotka retkeillä halusivat, joten meit oli 5 hengen porukka ku lähettii tänää suorittamaa Rinca-retki. Rinca on iso saari tuos vähän matkan pääs, kuuluu Komodo National Parkkiin. Ja kuten myös siellä varsinaisella Komodon saarella, ni Rincalla on kans Komodo Dragoneita. Niitä kattomaan siis!



Ja niitä siel olikii. Meit heti oli opas siel vastassa (ilman opasta ei oo liikkuminen, opas eli ranger osaa pitää nuo tappavan vaaralliset dinosaurukset etäällä ja on muutenkii hyvä olla pykälässä) ja heti tiedottamaan et kylläpä meillä kävi tuuri! Dragonit tappovat aamulla jonkun poron ja popsivat sitä tuol nyt antaumuksella, mennääs heti kattomaan. Ai jumalauta, oli toudella onnekas olo ku sinne sit talsittii pällistelemään ku pari vitun isoo sisiliskoo jyystää naamat veressä jotain onnetonta sorkkaeläintä. Ei ihan sellasta viihykettä jota ekana aamulla haluis kattella, mutta komeitahan ne liskot toki oli. Ja isoja. Mutta jotenki aattelin et olisivat vieläkii kookkaampia. Ku nää ny kert oli ihan todellakin aitoja ja oikeita Komodo Dragoneita.

Sisiliskot aterioi


Oon nähkääs muutama vuos sitte Thaimaksessa Koh Lantan lähellä käyny jollain retkellä jollain saarella, mis oli kans tommosia vitun isoja liskoja hyörimässä. Kerjäsivät melkee pöyän äärellä ruokaa ku koitettii siin lounastaa. Paikalliset sano niitä Komodo Lizardeiks tai Komodo jokskuu enivei, mutta ku kerran asiasta mainittin ni yks Asiantuntija miuta valisti että "no siis Komodon liskojahan ei TOU-DEL-LA-KAAN ole muualla ku Komodo National Parkissa...". Aim sou sori, nääs, ku ei ollu lajinmäärittelyopas matkassa mukana ja kuuntelin vaa mitä paikalliset niistä sano. Mutta ny ku oon noi OIKEET komodo dragonit nähny ni emmiä tiiä.... ihan saman kokoluokan tapauksia ja saman näkösiä olivat ku ne Thaikkulan väärännimiset. Ja ku en oo piolooki ni miulle Vitun Iso Lisko on Vitun Iso Lisko, vaikka ne tulis Kouvostoliitossa kadulla vastaan.

Vesipuffeli kylpemässä


Liskojen aamupalan ihmettelyn jälkeen vaelleltiin pusikoissa pitkä pätkä. Nähtiin lisää liskoja ja nähtiin vesipuhveleita ja apinoita ja kaikenlaisii juttui mitä ny trooppisissa pusikoissa on. Ja kyse oli nimenomaan pusikosta. Täällä noi saaret näyttää kauempaa olevan lähinnä sellasen kuivakan sängen peitossa, ei oo sellasta tuuheeta vihreetä viidakko-tuheroo. Mutta hianoo oli kuiteskii.

Rincan liskojen ja pusikkokierroksen jälkee iltapäivän ohjelmas oli ihan silkkaa snorklaamista. Viiitttuuuuu miten hienoa oli, varsinki päivän vikan paikan vedenalaset maisemat. Huikee väriloisto koralleissa ja kaloja niin vitusti että hyvä ku sekaan mahtu. Miuta tosin hiukan ahisti ku oli aika rajut virtaukset ni tuppas pelottamaan hippasen, mutta en onneks joutunu virran viemäks. (Ja aim sou sori ettei oo kuvia snorlaushommista, mutta ku vesitiivis kamerani ei ole enää vesitiivis. Koitan ostaa uuen kameran jahka pääsen joskus johonki mis on jotain.)


Tyypit tuli töllistelee. Tän kuvan ottamisen jälkee väkimäärä laiturilla kymmenkertastu.

Takas tullessa pysähyttii tos aika lähel olevan hiekkakikkareen laiturissa, ku venesetien piti hakee sieltä saarelta jotain. Saari näytti olevan tyystin paikallisasutusta, ja siellä ei näemmä useasti pysähy laiturilla vene jonka kyydissä on kalpeita ja puolialastomia länsimaisia tyyppejä. Laiturilla oli kovasti pian ihan helvetisti porukkaa tuijottamassa et mitä NOI oikeen on.

Hieno, hieno päivä! Retki kustans 250 000 rupiaa (sis. juomaveet ja lounaan). Lisäks piti maksaa Komodo National Parkin pääsymaksy (20 000 rupiaa) sekä kameramaksu (50 000 rupiaa) sekä Rincan rangerin liksa (50 000 rupiaa per opas, eli meil se teki kybädonan per naama). Ei paha hinta miusta, koko päivä oltii retkeilemäs ja nähtii kaikkee ja tarpeeks.

(Päivässä oli toki huonoa tuo yleinen seuramatkailu. Toinen pariskunnista myöhässä koko ajan kaikesta, toisen pariskunnan mies halusi valokuvata KAIKEN ja katoili koko ajan Rincan pusikoihin. Loppuajasta aloin olla toiveikas että dinosaurus ehkä syö sen, kun kymmenettä kertaa seistään jossain puskassa venaamassa sitä yhtä tampiota joka ei jätä risuakaan ikuistamatta.... et ku niiku ollaan paikassa missä se ranger tulee saattamaan jopa kun menee käymään vessassa, ettei iso lisko matkalla haukkaa, ni tartteeko sitä erikseen sanoa että ku mennään mettään ni pysytään porukassa eikä sinkoilla se Canoni tanassa jokaisen kärpäsen perässä ties mihin metiköihin?)

Nyt meen ravinteliin syömään pitsan ja juomaan yhen pintankin. Huomenna miä en tee mitää, makaan vaa kotirannas ja snorkkeloin omat huudilot tutuks.



Tiistai 5.6.2012

Rakas Päiväkirja,

kuolen tylsyyteen tänne saarenkäkkänälle! Oon tänää snorklannu niin vitusti, että kiv... KIDUKSET (miks meinasin kirjottaa että kivekset?) kasvaa jo, oon kiivenny kumpareen nyppylälle tuijottamaan maisemia, oon maannu rannalla ja riippumatossa, oon lukenu ja syöny ja tuijotellu horisonttiin, kävelly rantaa ees taas, kirmaillu laskuveden aikaan tuuppimassa kuivalle jääneitä meritähtiä takas veteen, oon kattonu aurinkonlaskun ja kaivellu napaani. Oon siis tehny lähes kaiken mitä täällä tehtävissä on.

Arska laski


Lähes kaikki muut asukkaat täällä on pariskuntia ja nyhjää keskenään. Omistajapoppoo on italialaisia, ja vitun happamia sellasia, niiku italialaiset usein on, nehän näyttää ja kuulostaa aina siltä niiku joku ois syöny niien spagetit. Paikalliset painaa duunia. Ei oo kun kaks kissaa ja niitäkää ei saa ruokkia. Saaren kolme koiraa säntäilee vaan. Ravintelin ruokalista on suppea näin lihaa syömättömälle, ja on kallista. Tupakatkii loppuu huomenna.

Miä en tarkota, että seuraa oisin vailla (mut ei haittais jos joku isomunanen tatuoitu könsikäs tulis tohon NYT ja toteis et oi beibi, mites ois... koska ei täällä muutakaan tekemistä sinänsä ole... ja okei, vitut tatuoinneista ja muusta, kuhan sil ois ees pulssi ja pippeli ni okei), mutta vittu ku täällä ei oo ees ihmisiä joitten toimintoja sivusta tarkkailla. Ketää ei näy missää paitti aamiaisen, lounaksen ja iltapalan aikoihi. Rannalla on kyllä rantabaari, mutta sitä ei oo kukaan vaivautunu avaamaan kertaakaan. Musiikkia ei soi missään. On ihan vitun hiljasta.

Kanawan laituri


Tää on silti huikeen hieno mesta. Tai sanoisinko että sijainti on mahtava. On upeet korallihommat saaren ympärillä, yks parhaita, ellei jopa paras, snorkkelointipaikka mis oon majaillu. Et siihe tarkotukseen ihan sikahienot huudilot. Mutta muuten... tääl on tylsää. Miun on ollu vaikia ittelleki sitä myöntää, että en nyt ihan oo liekeissä, ku tänne tuleminen oli niin mahoton ähellys ja kaikkee, ni sitä tappelee viimiseen asti ittesä kanssa ennenku myöntää et voi molo, emmiä tääl jaksa olla.


Miun on siis pakko lähtee täältä vittuun tai pimahan. Perjantaihin saakka miulla on täällä varaus mutta lähen jo torstaina. Huomisen oon vielä, koska meressä on huikeat snorklaamot ja niitä jaksan viel huomisen suhata ees taas, mutta sit tää saarenkäppänä on kyllä nähty. Lähen Labuan Bajoon ja oon siellä yhen yön, ja perjantaina lennän takasin Balille, hiukan siis aikataulusta edellä, jopa (piti lentää vasta la tai su).

Miun pitää päästä nimittäins myös lääkäriin.

Koska jalassa on mato.



Keskiviikko 6.6.2012

Rakas Päiväkirja,

olen tänään snorklannut. Ja snorklannut. Ja snorklannut. Olen nähny huikeita korallihommia ja kilpikonnan (pienen vaa) ja rauskuja ja vaikka mitä kaloja.

Muuta raportoitavaa ei ookkaa. Tääl ei tapahu MITÄÄN. Lähen huomenna takas mantereelle. Kiitos, Kanawa, olit ihan tosi jees mut moiiiido! Ja kiitos Rakas Päiväkirja, päätän siut tällä erää tähän.

----THE END-----
 



Nyt miä oon siis palannu mantereelle. Oon tääl Labuan Bajossa yhen yön, majotuin ihan hirveeseen läävään (Gardena nimeltään), mutta on halpa. Ja ihan vitun kamala. Kyykkyvessakii ja niin rupsahtanu et pitää vetää tänää useempi pintanki et siel pystyy nukkumaan. Mutta en jaksanu juosta ettimässä mitään majotuksia patti punasena, otin ekan mikä vastaan tuli. Lähen jo huomenna takas Balille, ni sama se ny on missä sitä yhen yön majailee.


Kanawa oli siis hiano, mutta kävi vähän tylsäks, varsinki sen jälkee ku oli snorklaamot tarkastettu joka suunnasta ja moneen kertaan. Rupes myös nyppimään, ku joka perkeleen aamu ku heräs ni moskiittoverkossa (ulkopuolella, onneks) kiipeili torakoita. Kestän torakat kyllä, en saa niistä enää hepulia, mut ohan ne ny vähä vittumaisia kämppäkavereita kuitenki. Pääasia on että Komodon liskoseikkailu on suoritettu, sitä vartenhan tänne tulin.

Labuan Bajo


Kävin tääl Labuan Bajossa jo toiveikkaana apteekissa ettimässä matokuuria mutta sieltä ohjeistettiin vaan että "go to Bali". Tämä selvä. Jalassa siis puuhastelee mato, mutta yks vaan, eli kutina on joten kuten siedettävissä mittasuhteissa. Oli ihan minipieni haava jalkapohjassa, ja sieltä on suikannu mato inessiiviin ja siellä se ny kantapään syrjässä jyystää käytäväänsä, hirmusta kiemuraista moottoritien liittymää hää siellä näyttää määrätietosesti väsäävän. Hirmu kivaa. Mutta ei tää miuta mitenkään järkytä enää, tämmöstä sattuu, matokuurilla se hoituu.

Näin muuten viime yönä unta, että näin unta, missä pääsin pussailemaan Palefacen kanssa. Tähän on tultu. Uneksin märistä unista.

Ei muuta. Miä jatkan nettisurffailua, ja oottelen että yks kaveri (kekä on tääl sukellushommissa töissä) ilmottelee elonmerkkejä ja oon toiveikas että saan hänestä kenties pintanki-seuraa. Se on tältä erää moido, ja seuraavat kuulumiset tuleepi muutaman päivän sisällä ehkä Balilta, ehkä vasta Gililtä. Koska plääni on se, että lento Balille, lääkäri + varusteiden täydennys ja yks yö siellä, sit pikavene Gilille, missä retkotan lataamassa akkuja pari viikkoa. Sen jälkee on sit luvassa kaks kuukautta kestävä Seikkailu Sulawesillä. Ootan sitä jo kovasti, kaikki on niin kovin Sulawesia kehunu (ja jos jollain siel on Sulawesi-vinkkejä, siis sellasta muutaki ku mitä Lonely Planet kertoo, ni pistäkeehän viestiä tulemaan, kitoooos!).

Ja nyt viel ihan vitusti kuvia tähä loppuun. Moiiiii!

Lennettiin Gilien ohi (noi 3 pientä tuhrua tuos keskel tuhrusta kuvaa)


Labuan Bajon lentsikkakenttää
Maisema miun Kanawan mökin terdeltä
Laiturilla
Aurinko laski....
...kuutamo nousi.

Liskot syä poron

Sisiliskot lepäilee

Vesipuhveli meni jorppiin

Meijjän rangeri
Fiikus syä palmun
Snorklasin ton ympäri (melkein)
Joku nyppylä
Kylä keskellä ei-mitään
Jätkät veneilemässä
Kanawa nyppylältä katottuna
Hauvvojen vesileikit
Äkäin rapu
Labuan Bajo
Meritähti. Näitä oli Kanawan vedet täynnänsä.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Matkailu opettaa

Heihei, Hiekkakikkare! Nähään ens viikon lopulla, toivottavasti!

Matkailu opettaa. Tänään olen oppinut mm. sellasia asioita että Indonesiassa lennot voi myös aikaistua, ei vain myöhästyä. Olen oppinut, että pitää varmistaa sata kertaa, mihin aikaan lento lähtee. Olen oppinu, että jos lipussa lukee että lento lähtee klo 13:15 niin lento on lähtenyki jo klo 8-ja-jotain. Että paskapuhetta se, ettei vanha koira oppis uusia temppuja. Meikä ainaki oppi, laakista, saatana.

Eli nokkelimmat voivatten edellisestä päätellä, että en todellakaan ole Floresilla Labuan Bajossa, vaan jäkitän Balilla edelleen. Sillä lentoni Labuan Bajoon oli aikaistunut jollain 5 tunnilla, mutta miulle ei kukaa kertonu (vaikka tästä oli kuulemma jo keskiviikkona soitettu lennon miulle varanneelle matkatoimistolle Gilille ja se matkatoimiston gubbe tasan näki miut harva se päivä). Joten tulipa tänään kipastua lentokentällä kattomassa domestic lentojen lähtöaula ja tarkastamassa Merpati -lentoyhtiön asiakaspalvelualttius. Ei mitään valittamista kummassakaan, mutta vituttihan se turhanpäiten ajella pirssillä ees taas.

Sijainti siis jälleen tuttu Sanur Beach, Bali. Ei nyt järin paljon täällä kiinnostais kökkiä, mutta tämmöstä sattuu, ja mikäs täs ny sit on lorvailles, eihän miulla sinänsä oo kiire mihinkään. On aikaa tehä hankintoja ja tuhertaa kaikkia tietsikkajuttuja ja laitella asioita ajantasalle ja tehä suunnitelmia ja kirjotella ja kaikkee. Huomenna on uus yritys lentojen kanssa, ja toivon suuresti, että pääsen huomenna aamulla Labuan Bajoon, kuten tuo mainio Merpati-lentoyhtiö miulle tänään pyhästi lupasi. Labuan Bajossa ku pitäs olla klo 12 jo jossain laiturilla kapuumassa veneeseen, jotta pääseepi johonki saarelle ihmettelmään. Ans kattoo kui käypi.


Edin ja Georgen kans vietettii miun viimiin ilta
Viimiset päivät Gilillä meni laiskotellessa ja sosiaalisuussulakkeita viilennellessä. 6 päivän rypistys kissaklinikalla veti sulakkeet tilttiin, joten vaati hiukan toipumista... siis ihan sellasta perus-meikäläis-meininkiä, eli kirja käteen ja kauimmaiseen nurkkaan olemaan ihan omis olois vaa. Mutta mikään ei rauhota ja rentouta ja lataa mitä vaan sulakkeita paremmin ku iltahämärissä merelle tuijottelu, tai tähtitaivaan toljottelu, letkeen regein tahdissa. Ai että. Vikana iltana toki pari bintankia piti sipasta (pidin nimittäin 10 päivää olutonta ennen sitä) ja kupuroia melkeen jopa puoleen yöhön. Piti arvostaa regeitä oikeen varastoon, ku - kääk - tässä menee joku 10 päivää ennenku oon takas oman hiekkakikkareen regeikemuissa.

Eilen läksin siis Gililtä. Kissat jäi sinne ihmettelemään, mutta latasin niille keittiön nurkalle kauheen kasan ruokaa ja kävin myäs ostamassa ison kipon juomavettä varten ja mäkätin kaikille että huolehtivat nyt sit varmasti, että kupissa on aina raikasta vettä kissoja varten. Ja kissat on kaikki kunnossa, Ritvan oudot kaljuuntuvat iholäntit parani ja kasvaa uutta karvaa (se kirppusamppoolla kuuraus taisi sittenkin auttaa?), flunssaset katit on lääkitty uuemman kerran antibioottipiikeillä ja kaikki rekeipaarin kissojen keskuudessa siis okei. Kissojen lisäks Kakkosen Koralpiitsille jäi säilöön arviolta 50% miun tavaroista, koska oon nyt vaan reilun viikon pois, en tarvi koko rojuarsenaalia mukaan, pärjään ihan minimivarustuksella. Mikä toki laittaa pohtimaan, että jos pärjään reilun viikon näin vähällä rojumäärällä, mihin helvettiin tarvin muutenkaan noin perkeleesti tota tavaraa? Onneks on kuiteski toi oma hiekkakikkare sellasena tukikohtana ja varikkona jatkossakin, sinne voi aina mainiosti jättää nyssäkän jos toisenkin jemmaan oottamaan paluuta.

Ja mikä perkele tota merta vaivaa? Taas oli Gilin ja Balin välillä meri niin raivoisa, että oikeen vattassa juili ja rupes nouseen kiinteetä settiä kurkkuun, kuolemanpelkoa unohtamatta. Nyt ei sentäs tarvinu istua veneen katolla, kaatosateessa, myrskyssä, vaan sai olla ihan sisätiloissa, mutta silti. Höykytys oli hirveetä, ja välillä tuntu että vene kyntää 10 metriä veden pinnan alapuolella kun molemmilla puolilla botskia velloi vetiset seinämät ja tyrskyt heitti suihkuna vettä veneen yli. Siin oli taas kiitollisuutta kehissä kun kyyti kopautti Padang Bain laituriin ja sai kiinteetä maaperää jalkojen alle.


Hanur Beach

Viime yön majailin tääl Sanur eli Hanur Beachilla Abian Boga Guesthousessa, hirveen kiva oli hän. Miä vajosin aivan ekstaasiin ku suihkusta tuli kuumaa vettä, olin jo tyystin unohtanu että sellastaki luksusta voi olla. Ai jumaliste, teki mieli vaa jököttää siinä lämpösen suihkuveen alla koko ilta. Mutta sieltä lähin tänää, lentokentällä kävin, ja sieltä tulin takas Sanurille ja päräytin astetta kämäsempään majaan, eli Yulia 2 Homestayhin. Ei ole ilmastointia, ei lämmintä vettä suihkussa, ei telkkaria, ei mitään. Mutta ihan sama, tää on halpa ja siisti ja mukava, kelpaa miulle. Ja arvakkaa mitä? Koska nyt on silkkaa aikaa, ni räimäsin vihdoin tänne tommosen sivun mihi oon kasannu kaikki majapaikat matkan varrelta. Et jos joku tarttee majotusvinkkejä ni vilkaskaa sieltä.




Ja koska taas yks kuukaus sujahti tossa ohi niiku viuh vaan, ni on taas aika budjettikatsauksen. Toukokuussa rahaa meni noin 1300 euroa (+eläinlääkärikuluja, mutta ne rahottu Pallirahastolla ja on täten vähennetty miun henk.koht. porsastelukuluista). Ihan okei, miun mielestä, ja varsinkin ton järkyttävän kalliin huhtikuun jälkeen. Pallirahaston tilikirjat taasen kertoo sellasta, että rahaa on jälellä tismalleen miljuuna rupiaa.  300 000 rupiaa rahastosta nipistin viime viikolla uusiin antibioottikuureihin, nääs.

Ei miul muuta. Miä koitan siis taas huomenissa aamulla lentää Labuan Bajoon, ja toivon että ehin myös sieltä klo 12 lähtevään veneeseen, joka vie miut Kanawa Islandille. Ei haisuakaan kyseisen saaren yhteyksistä ulkomaailmaan, et jos ei hetkeen kuulu ni älkää huolestuko. Miä oon vaan joko snorklaamassa tai sitte Komodo Dragonit on syäny miut. Kuulemiin, viimestää ens viikon lopulla kun oon taas jossain missä on jotain. Parit kuvat tähä loppuun ja sit moiiiiido!

Näin tulee kaikki rakennustarvikkeet Gilille
Meijusuvas puussa, Poika Nimeltä Ritva vahtii

Rosen uus vauva
Täti Hanur Beachin rantapulevardilla

Tsekkaa myös nämä