Maitoa ja nakkeja mirreille

Kyl on kuulkaa korkee aika jo kissauutisille! En oo kerenny heist vouhkaamaan tänne ku on ollu tässä kaikenlaista muutakii jännää mist on pitäny kirjotella. Mutta lyhkäsesti: Hiekkakikkareen kissat voipi hyvin, meil ei oo ollu mitää isompia kriisejä tässä nyt. Muutamaa nuhanenää on tässä hoiettu ihan omin avuin, eli haettu ihmis-antibioottia kaupasta, liuotettu sitä veteen, laimennettu ihan vitusti ja ruutattu sitte litkua tippa flunssasten mirrien kitusiin. Tätä päätin kokeilla koska eläinlääkärin antamat perskannikkaan piikitettävät antibioottikuurit on jo kahtee kertaa kokeiltu, eikä oo tepsiny. Flunssa on hyökänny voimalla takas heti ku on lääkekuuri lopetettu. Näyttääpi ny tää omatekemä lääkekuuri tepsivän, kissit voivat huomattavasti paremmin ja toivotaa, ettei pöpö iske takasin enää.

Flunssan jylläämisestä johtuen ei oo voitu tilata lääkäriä viimeisteleen rokotushommia, ku eihän noita kipeitä oo voinu rokottaa. Se operaatio jää siis syksyyn. Pallirahaston saldo siis ennallaan (miltsi kassassa oottamassa, jee!).

Ja miun kissat on melkeen jo läskejä! Ku tulin Floresin pyrähykseltä takas, toin tietty sata kiloo kissanruokaa Balilta ja tääl oon lisäks hauskuuttanu yhtä viidakkokaupan (viidakkokaupassa on halvempaa, noi  rantakadunvarren kaupat on kaikki hirveis hinnois, siks suhaan aina fillarilla tonne pusikkoon ostoksille) setää ku haen siltä jatkuvasti maitoa ja nakkeja mirreille, "susu dan sosis di kucing". Setä nauraa veet silmissä siel aina ku käyn ostoksilla ku sen mielestä on maailman hulvattominta et joku kantaa selkä vääränä maitoo ja nakkeja KISSOILLE. No mut kamooooooon, miksipä ei!

Miun poissa ollessa tänne oli ilmestyny lomaileen yks ruattalais-malesialainen pariskunta Luci ja Bläk, joien kans oli välitön bondaus kissahommien tiimoilta, ja hyö on muutenkii ihan huippuporukkaa. En oo siis Kakkosen Koralbiitsin ainoo kreisi kätleidi ollu tässä, kilpaileva ruokala kissoille on auki tuol yhen bungalowin terassilla ihan 24/7. Luci juoksuttaa Bläkiä hakemaan sardiineja ja tonnikalaa ja muita herkkuja vissiin joka päivä. Miä oon siten saanu ajoittain syyä paarissa oman ruokani jopa ihan kokonaan ite!

Mut ens viikolla läskit joutuu pakosta dietille, ku sekä miä että Luci+Bläk täältä tiistaina lähetään.

Hyvä luaaaaaja että tulee kissoja ikävä ku täältä lähen menee ja kauhee ressi että kui ne ny pärjää ja oijoijoijoi. Mutta kyllähän ne pärjää ja niistä tääl huolehitaa. Ei toki sillä hysteriaa lähentelevällä intensiteetillä millä miä kissoja vahtaan, mutta kuitenkii.

Kissat on  ihan silkkaa parhautta! Ne on pehmosia ja söpöjä ja ne sanoo hurr ja ne on sopivan kokosia ja niitä saa rapsuttaa ja ne on ihania. Ja kun kissa kattoo silmiin ja sanoo miau niin miun syrän sulaa aina.

Täs on siis teille kreisi kuvakimara Kakkosen Koralbiitsin mirreistä. Täs ei oo ihan kaikki ketkä täs asuu tai tässä säännöllisesti hengaa, mut suurin osa kuiteskii.

Iso-Stigu. Hää on tullu vihdoin takas kotiin, näköjään ihan jäädäkseen. Elämä rauhottu kun pallit lähti!

Hertta puussa

Iso-Stigu murkinalla

Hänel ei oo viel nimee, mutta näyttää jäävän tähän asumaan. Hää on ihana ja pehmonen, mutta vähän huono sietämään muita kissoja vielä.

Laiha-Raato. Potenu kissaflunssaa ihan saatanan kauan, on lääkitty moneen kertaan. Toivottavasti nyt paranee.

Veli ja sen sisko. Hyö olivat karkureissulla, pari päivää asuivat täs mein regeibaarissa, kunnes omistaja löys ja vei ne takas kotii.

Meijusuvas

Sama uus ihana ja pehmoin kolli

Meijusuvas osaa ton rennosti ottamisen

Hertta

Poika Nimeltä Ritva valtas miun makaamon

Meijusuvas. Se on vähän tämmöin kaheli.

 

 

Ritva löhöö

Korisevan Arja eli Kortsu. Kortsu on semmoin bungalowien terassikissa, aina jollain rappusella löhöömässä. Ei osaa maukua, narahtelee vaa. Siksi Koriseva. Kortsulla on ollu kans kauhee flunssa, mut nyt paranemaan päin.

Pirkko vauhti päällä

Pirkko

Ritva

Meijusuvas viidakossa

Mini-Stigu

Ryysis aamiasella

Se uus ja pehmee

Ritva

Iso-Stigu

Aamiaisella

Iso-Stigu

Perkeleen mato

Hyvää juhannus-nus-nus-nus-aattoa sinne Mordoriin! Täällä indoneessialaisella hiekkakikkareella ei paljo yötön yö näy. Pimiä tulee illalla kuuen jälkee ja aurinko nousee aamulla kuuen jälkee, ihan niiku kaikkina muinakii päivinä.

Miä oon vieättäny tätä maagista päivää lähinnä makaamalla kippurassa sänkyssä. Selkä ei tykänny tommosesta sukelluskurssin aiheuttamasta urheilullisesta toiminnasta sit ollenkaa ja on täsä päivän mittaan kipeytyny ihan hirveeks, vaikka oon koittanu vaa lepäillä. Ei auta lepo, sattuu vaan, ja kävelykii alkaa olla aika tarkkaa puuhaa. PERKELE. Kas ku kerkesin aamulla käyä varaamassa huomiselle lisää sukellusta! Ehämmiä tämmösen selän kans pysty. Vittu että vituttaa, mutta koitan venytellä ja lepäillä ja lutraan tiikerisalvaa ja veän kipulääkkeitä ja toivon, et aamulla oisin notkee kuin nuori hamsteri ja oivassa sukeltelukuosissa.

Siksipä täsä ei ny kauhiasta jaksa jaaritella, tietsikkahommien asento ei oo minkäänlaisten erkonoomisten lakien mukainen.

Mut kerron teille, että jalassa möyrivä mato ei lähteny lääkkeillä. Ei ees toisilla lääkkeillä, jotka sain täällä lääkäriltä. Pikkusen se mato oli hissukseen lääkesatsien jälkee, mutta ny se paskiainen siel taas touhuaa. Onneks on vaa yks mato, kutina on siten kestettävissä olevalla tasolla.

Ens viikolla Singaporessa kunnon matokuurin metsästys on ohjelmassa heti ekana. Sieltä luulis löytyvän lääkäri keneltä saa albenzadolee sisältävät napit, sellaset kert viimeks ainakii toimi heti. Ja nyt pyyän niitä lääkkeitä sellasen määrän, että riittää vähäks aikaa, saatana. Kun kert näyttää siltä, et madot tykkää miussa möyriä.

Siellä se mato temmeltää

Nää lääkkeet ei tappanu miun matoa

Sukelluskurssi käyty! Ihmeiden aika jne.

Kröhöm. Koitan olla kovasti elvistelemättä, mutta - KRÖHÖM - olen tänään onnistuneesti läpässy, vittu, OPEN WATER DIVER -sukelluskurssin.  Tämmöstä päivää en tienny eteen koskaan tulevan, mutta näemmä elämme ihmeiden aikaa, tässä ja nyt. Huh huh.

Miä siis maanantain hianon ja innostusta herättäneen sukelluksen jälkee nukuin yhen yän, ja tiistaina aamulla herätessä päätös oli valmis. Vittu miä mihkää Sulawesin saarille oota sukelluskurssien kans. Sellanen aiheuttais vaa ylimäärästä päänsärkyä, antais aikaa hermoilla sekä jänistää, ja siihen liittyis liikaa kaikkia jänniä uusia asioita, mitä sukeltelus miusta on ihan tarpeeks noin muutenkii. Polkasin siis tiistaina aamulla fillari vinkuen takas Lutwalaan kysyyn, et mitäs jos ja kuinkas ja millos ja hinnat ja sukellusope ja apua ja kääk. Sieltä valaistiin, et se maanantain sukellus katotaa jo osaks Open Water Diver -kurssia, eli oon ikäänku jo kurssin alottanu, plus maanantain maksukii vähennetää tietty koko kurssin hinnasta (koko kurssi kustantaa 3 900 000 rupiaa). Ja - TADAA - miun ihana rauhallinen ja rauhottava ja ihana ja miesmallin näkönen nuari sukellusope on saatavilla pitämää miulle kurssin ihan kahenkesken. Ei muita tolloja siihe häsläämään, siis. Tämä selvä, kaupat tuli. Sain tiistaille läksyks lueskella Open Water Diver manuaalia ja käytännön temppuihi lähettäis sit keskiviikkoaamuna, elikäs eilen.

Iso-Stigu jeesas ku pänttäsin sukellustietoo

Lukasin sen kirjan läpi tiistain aikana ja se ei sillai ehkä ollu ihan viksu veto lukee sitä koko paskaa heti läpi. Siel oli liikaa asioita, jotka on sitä sellasta paljon puhuttua "tietoa, joka lisää tuskaa". Keskiviikkoaamuun mennessä olinki lietsonu itteni jo aivan hermoraunioks ja olin sitä mieltä et joku vitun sukelluskurssi on ehkä typerin idea mitä oon ikinä saanu. Mutta ku on ruvettu, ni kesken ei jätetä. Saatana. Mordorilainen suorittajamoraali ei hyvällä kato luovuttajia.

Keskiviikkona peuhattii Davidin (sen nimi on siis David, sen miun sukellusopen) kans uima-altaas tuntitolkulla ja harjoteltii kaikkia saatanallisia temppuja mitä pitää osata tehä. Kaikki meni ihan okei, mutta miulle koko paskan hankalimmaks ja vaikeimmaks asiaks osottautu aika äkkiä sellain juttu, et veen alla pitää ottaa maski kokonaa pois ja sitte laittaa se takas ja tyhjentää. Siit ei meinannu tulla mitää muuta ku paniikkia, veden nielemistä ja silkkaa sekoilua siel uima-altaaskaa ja arvelin, että homma tulee muodostumaan hirveeks kynnykseks ku sama pitää tehä meressä. Kaikki muut jutut miä onnistuin räpeltämää jotakuinkii ilman suurempaa draamaa.

Eilen oli sit iltapäivän ohjelmas yks sukellus, mis piti tehä kaikkia temppuja kans. Mutta ku kuperkeikattii veneestä meree ni kävi aika lailla heti selväks, et täs ei paljo temppuilla tällä sukelluksella. Virtaus oli aivan älytön ja suurin osa sukellusta mentii silviisii et ope piti miuta remeleistä kii ja siin senku mentii sit. Hurjan iso hai nähtii, ja kilpikonnia, muuten miä en ainakaa paljoo kyenny ympärille pälyilee, ku olin aika hermot pinnassa olosuhteitten takia. Jotai pieniä suorituksia miä siel pinnan alla sain tehtyä, ja pinnalla sit kans pari hoiettii pois mutta muuten meni ihan turistihommiks. Ku tultii pintaa ni olin ihan haavi auki et oho, koska oltii suhautettu virran kyyissä ihan helvetillinen matka, oltii tyystin tois pua saarta mistä lähettii.

Jos se maanantain sukellus ois ollu tommoin, ni siihe ois loppunu miun sukellushommat.  Ope totes kans, et olosuhteet oli ihan oikeesti aika kreisit, ja et hää ei oo koskaa aikasemmin joutunu vetää kurssitusta tommosessa kyydissä. Ja kehu et miä kuulemma olin siel veen alla tosi jees ja rauhallinen (AI MISTÄ KOHTAA???? Sulaa hätää oli olo omasta mielestä), et hianosti meni. Aijjaa.


Kaikenlaisia huomioita sukeltelusta tein kans. Ensinnäkii, vittu, oon luullu että jos jotain osaan, ni osaan ees hengittää. Mutta juu ei, sukeltelussa hengittämistä joutuu aluks miettimään ihan vitun koko ajan. Aina ku vähkää jännittää tai tapahtuu jotain ni miähä heti lopetan puuskuttamisen. Että piti täs sit viel elämänsä ehtoopuolella opetella hengittämääkii. Toinen ihan uus tieto miulle oli, et sukeltamiinhan onkii yllättävän urheilullista toimintaa. Miä olin eilisen ekan varsinaisen kurssipäivän jälkee ku jyrän alle jääny, joka paikkaan sattuu. Tosin ku täs on vimoset liki 8 kk enimmäksee vaa laiskotellu ja löhöilly, ni ei toki kauheeta ponnisteluu vaadi et lihakset (ai mitkä?) peljästyy ja alkaa juilimaa.

Tänää oli sit ohjelmas lähinnä sukeltelua, loppujen temppujen teko meressä, vähä teoriaa ja kysymyksiä paperilla, uimiskoe ja sit teoriakoe. Sukelluksia oli kaks, ja molemmat hyviä ja hienoja ja hyvät näkyvyydet ja kaikkee jeejee, ja kaikki tehtävät sain tehtyä ihan nou problem. Paitsi se saatanan maskin pois otto ja takas laitto ja tyhjennys. Ekalla sukelluksella sitä koklattii sukelluksen lopuks, ja siitä seuras miun eka, ja toivottavasti vika, sellanen paniikkikohtaus et ponkasin pintaan ku korkki. Nielin jonku litran merivettä ja vintti pimeni vaa ihan totaalisesti. Miä en tajua mikä vittu siinä oli niin vaikiaa, mutta joku siinä vaan sotkee ajatukset ja hengityksen ja rupesin ihan tolkutta ryystämään vettä nenään. Hätähän siitä seuras.

Tokalla sukelluksella sovittii, et hoietaa se saatanan maskitemppu heti aluks, vaikka siin menis saatana tunti, mutta hoietaan se paska pois ja sit vasta sukellellaa kattomaan juttuja, jos aikaa on. Näin tehtii ja nyt miähän jumalaare klaarasin sen. Tein joka helvetin vaiheen ihan saatanan hitaasti, kasasin ajatukset ja rauhotin hengityksen jokaisen liikahduksen jälkeen ja kaivoin zeniläistä mielenrauhaa perseestä saakka. Oivalsin myäs, että miähän piän saatana nenästä kiinni aina ku mahollista siihe saakka et maski on takas naamassa ja on sen tyhjentämisen aika. Oikee itekii pelästyin, ku lopulta aukasin silmät ja totesin et ei jumalaare, maski on takas naamassa, tyhjä, miä nään, en oo ryystäny merivettä sisuksiin, ei oo mitää hätää, kaikki okei. Hyvä ku pysyin märkäpuvussani, kert tiesin siin kohtaa, et nyt ei oo enää mitää estettä sille, ettenkö miä ois iltapäivällä virallinen kurssin läpässy sukeltelija.

Sukelleltii ja oli hianoo, paitsi pelästyin vähä ku vitun pitkä merikärmes (se mustavalkonen tappavan myrkylliin pahis) luikers vastaa. Siin kohin miä vähä hätäännyin taas, mut kasailin itteni kuiteskii aika nopiaa. Sukeltamiin alko täs vaihees muutenkii jo sujumaa, osasin säädellä syvyyksiä, tasailla paineita ilman hirveetä pusaamista ja muutekii alko soljumaa sillee ilman ylimäärästö jatkuvaa hermoomista. Oli siis oikeestaa kivaa. Jeee!

Takas maihin, vähä teoriaa viel, sukellus-lokikirjan täyttelyy, loppukoe (kröhöm, miul oli 50 kysymyksestä vaa 3 väärin, kröhöm) ja sit ihan vikana viel uima-koe. Piti uia 200 metriä. Meinasin tehä sen meres, mut laskuvesi vei meren ennenku kerkesin, ni suhasin sit uima-allasta ees taas. Ihan huikeeta, emmiä oo kuvitellukaa et osaisin uia, saati et 200 metriä kertalaakista.

Sit oli kaikki tehty ja hyväksytty ja vittu, miä oon OPEN WATER DIVER.

Miul on nyt vähä identiteettikriisi. Kuka miä oikee oon? Täs romuttu niin monta sellasta harhaluuloo mitä miul on itestäni ollu et oon ihan hukassa. Reissuun läks marraskuussa ihan joku toinen tyyppi. Tää joka tääl nyt vetää vihrees paias ja sukeltelee menemää on joku ihan uus eukko.

Aika jännää.

Miä en voi ku kehua Lutwala Divee ja varsinkii David The Opettajaa. Miä sanoinkii sille tänää et miä haluun ostaa siut omaks, kert seuraava jännityksen aihe miul on sukeltaa ilman häntä. Kert ei kukaa voi olla noin rauhottava ja ihana ja lehmänhermonen ja luottamustaherättävä. Ja sellain et sai miut tekemää asioita joihin en ois ikinä voinu ees kuvitella pystyväni. Maaliman paras sukellusope, ainakii miulle.

Voi olla et käyn täs lähipäivinä Lutwalas vetäsee jonkuu sukelluksen viel ennenku täs alan siirtyy muihi maisemii. Ihan siks, et pääsen ekaa kertaa sukeltaa nyt sit sillee et oon ikäänku oikee sukeltelija, plus et miun ei tarvi suorittaa siel mitää erikoisjuttuja, saa vaa sukeltaa ja pällistellä ympärillee.

On kyllä epätodelliin olo. Huh.

Miul on paljo kaikkee muutakii asiaa, mut en jaksa ny tän enempää naputella, katotaa josko vaik huomeen tuun lätisee muit juttui. Meen juhlimaan ny parilla pintankilla tätä ihmeen päivää.

Ainii ja hyvää juhannusta sinne Mordoriin. Jos aiotte hukkua ni pitäkää ees sepalukset kiinni. Moi!

Nyt osaan sukeltajien viittomakieltä kans.

Lutwalassa on tämmönenkii kissa.

Miä sukelsin!

Ei oo sukelluskuvia, mut on kuva sukelluspuljun kissanpennusta

SUKELTAMIIN ON SIISTEINTÄ IKINÄ!!!!! JUMALAUTA!!!!!

Tämä huuto näin alustuksena tälle postauxelle. Ja se kans tähän alkuun sanottakoon, että kyllä on merkitystä millasen opaksen kanssa veen alle menee. Ongelmat ei siis tyystin olleet miun korvien välissä, vaan kahen vuoden takanen elämäni eka - ja hyvä ettei myös vika - sukelluskokeilu oli kertakaikkiaan vaan paskasti hoiettu homma. Toki paskaa vaikutusta ei esiintyny miun kavereilla, heil ei ollu homman kaa mitää hätää, mutta miä ku oon vesikauhunen ja miltei uimataidoton ja ahtaanpaikankammonen ja muutenkii latvasta laho, ni otin jotenkii tosi rankkana sen ekan kerran (sukeltamisesta siis puhutaan edelleen! Senkin pervot!)

Kertauksen vuoksi, otetaas uusinta miun ekasta sukellukokeilusta. Sekii oli tääl Gilil ja sillon oli elämyksen tarjoojana Trawangan Dive. Meit oli 5 vai 6 henkee siinä laumassa, yks sukellusope sillo ku oltii viel maissa, ja sit joku pimu tuli mukaa merelle. Pimun piti paimentaa letkan häntäpäätä ku mennää siel merenpohjas, mut hänel tuli heti alkuu joku ongelma (miun lisäks, miä olin se eka ongelma, koska panikoin kun sattui korviin) ja pimu jätti homman kesken ja lähti veneen katolle ottaa aurinkoo. Meit oli siis meres se 5 tai 6 tumpeloo ja yks ope. Maissa harjoteltii hätäsee uima-altaas, ja siel se oli lähinnä sitä et eessä menevän räpylät omas suus ja omat räpylät takaan tulevan suus. Pieni allas, liikaa ihmisii ja liian vähän aikaa. Miul oli vatava paniikki hengittää regulaattorin kautta, mutta ei ollu oikee aikaa totutella. Ja sit ku mentii merelle, ni veden alle mentii sillai et veneen alta piti mennä, veneen pohja kolkkas päälakeen ja koko paska oli ainakii miulle yhtä vitun kauheeta paniikkikohtausta. En muista koko hommasta muuta ku hirveen hätäännyksen ja sen, et venasin vaa millo tää kidutus loppuu. Sen muistan kans, et en todellakaa menny sillee sulavana silakkana vaakatasos vaan pystyasennosssa, kuin merihevoinen konsanaan. Sukeltamisen jälkee tärisin niin, et ees kaljapullo ei pysyny käessä vaan putos suoraan sukelluspuljun uima-altaaseen. Kahteen päivään en myöskään kuullu mitään, kuulo meni aivan täysin, kun en osannu eikä ollu aikaa rauhassa tasailla paineita pään sisältä. Ja tässä kahen vuoden aikana oon paisutellu tuon kauheen kokemuksen sellasiin mittasuhteisiin, et pelkkä ajatus sukeltamisesta on saanu miut yleisen hätäännyksen tilaan, jossa henki alkaa salpautua ja kakkapökäle kurkistaa jo papanaluukusta. Et vaikka jossai kohin aiemminki mietin, et kokeilen viel kerran kuitenkii, ni pikkuhiljaa täs oli tullu hyvin vahva tunne et niiku ei vittu ikinä enää, pitäkää sukelluksenne, saatanan märkäpukumafia.

Sukeltajathan on sitäpaitti ihan vitun raskasta porukkaa. Ne ei puhu mistään muusta ku sukeltamisesta ja siitäkii ne puhuu ihan omalla kiälellä, mistä ei tajuu ku sanan sieltä ja toisen tuolta. Ja niil on vähä sellanen säälivä suhtautuminen meihi, ketkä ei sukelleta. Sellain et voi työ reppanat ku ette tiiä maailmasta oikeestaa yhtää mitää mut myä sukeltelijat, myä ollaan asioitten ytimissä. Tää näin yleistyksenä, sori vaan jos siä herkkänahkasimmat DYYKKAAJAT vetää ilmakuplaa sieraimeen, mut kuulisitte joskus itteenne, jumaliste. Miä oon joskus lomaillu sukellusresortissa muutaman yön, siel oli tosi erikoista porukkaa ja ainoostaan yks puheenaihe. Mutta saipahan olla rauhassa, ku totes aina vaan et "yeah, well, I don't dive, I just snorkle". Siinä kohin miusta tuli aina se mies, jonka ympäriltä tuolit viedään. Joo.

Ja sitte miä oon ollu kuiteskii aina vähä kateelliin. Kateelliin siitä, et sukeltelijat näkee maailmasta enempi. Ja siitä, et niit ei pelota. Ja sit kans täst asiasta on miulle vaikeeta tehny se, et ku tykkään olla besserwisser ja ainakii esittää tietäväni kaikest kaiken, ni miulle on aina vähä hankalaa mennä asioihin joista en tiiä, vittu, mitää. Mutta kontrollifriikille tekee aina hyvää antaa se kontrolli joskus muitten käsiin. Sehän se on mikä sadomasokismissakin viehättää, eikö? Siis ei miuta, mutta jotain. Ainii, puhutaan sukeltamisesta. Niihä se oli.

Nää molemmat tuli kissaklinikalle potilaiks, ja saivat sit vahingossa Lutwalasta kodin. Jeeee!

Joo. Sit kävi sillai, että oli toi Kissaklinikka tääl Gilil mis miä hääräsin vapaaehtoshommissa ja kissaklinikan 2 vikaa päivää oli tuol saaren pohjoisrantsus olevas Lutwala Divessa -sukelluspuljus. Miä heti sieltä huomasin rennon ilmapiirin, rauhallisen fiiliksen, mukavat ihmiset, kissarakkaat huudilot ja sellasen yleisen hyvän meiningin. Sillo jo siin kissapotilaitten vahtimisen ohes muutaman sukelluopen kans juttelin ja kerroin, kui pelkään pelkkää ajatustakii sukeltamisesta. Sieltä kuiteskii vakuutettiin, et miul on ollu vaa ikävä kokemus, ja sen aiheuttamat painajaiset kyllä hoietaan pois jos vaan suostun ns. kapuumaan uuelleen satulaan. Miä asiaa sitte mietin tuos pitkän tovin, ja kävin viime viikol sit uuemman kerran viel juttelemas (samalla ku kävin moikkaa Lutwalan kissat) ja miulle luvattii sulava hinta (600 000 rupiaa) sekä yksityisope, tarpeeks aikaa jo uima-allas-harjotteluun ja helppo sukelluspaikka, mis ei tartte mennä suoriltaan jotaa pystysuoraa jyrkännettä sataa metriä alas. Ja sitte vähä tulikii sellanen olo, et vittu kam-OOOOON, en voi olla näin nynny ja kääkkä ja pelkuri, et ei se tapa jos kerran viel koklaan, ja jos tappaa ni mitä sitte? On täs jo jumalauta eletty. Et jos meri kutsuu viimisen kerran ni miä sit ihan tyytyväisnä kuuntelen, ei tää elo täst enää kuiteskaa paremmaks muutu ja miusta on ollu jo nyt ihan  riittävästi kaikkee.

Joten, ei muuta ku erotiikkaa tihkumaan to the märkäpuku. Miä sain ihanan nuoren nätin hyväruotosen pojan opeks, joka lupas et ei hätistele eikä hermostu jos miä hätäännyn ja hermostun ja sano, et anna hänen ressata kaikesta ja keskity siä ite vaa siihen siel meres lillumiseen. Tykkäsin hänestä heti. Ja sen nimi oli joko David ja James. Kaiken jännäämisen ohes joku nimien muistaminen on ihan sula mahottomuus, kun en muista kenenkään nimiä noin muutenkaan. IKINÄ.

Tykkäsin myäs ettei ollu mitää turhan pitkää teoriaosuutta kuival maal, vaan aika lailla heti hyäkättiin uima-altaaseen. Ennen sitä toki megaeroottinen märkäpukuun survoutuminen. Tykkäsin, et mahuin kokoon S ja se oli jopa vähän lötkö miun pääl. (Olen nainen, opetettu ja oppinut vartalokriiseihin ja nää asiat pistän yhä merkille, vaikken haluis noin pinnallinen heitukka ollakaa). Nyt oli aikaa räpistellä uima-altaas, ja oli ihana iso allas ja siel ei muita ihmisii. Sain ihan rauhassa suhailla ees taas, totutella hengittelemiseen, opetella säätelemään syvyyttä omien keuhkojen avulla, harjotella kaikki maskin tyhjentämiset ja rekulaattorin karkaamisesta toipumiset ja muut temput mitä ny opetella piti. Tykkäsin, kun ope jakso rauhassa näyttää kaikki asiat vaik kui monee kertaa, jos tarvitti, ja tykkäsin ku vedettii veen alla aina high-5 ku osasin jonkuu jutun. Vanha puuma oppii uusia temppuja kuhan sitä vähä ees kannustetaa, huomasin. Uima-altaas oltii varmaan joku puoltoista tuntia, ja miul oli sen jälkee varsin seesteinen olo.

Mutta ku lähettii veneelle, ni iski hätäännys. Miun käet rupes tärisee ja pelotti niin, et meinasin ruveta pillittää, mut onneks en kehannu saaha ihan täydellistä hermoromahdusta. Ope piti miulle tsemppauspuheen siinä ku vedettii kamoja päälle ja muistutti ettei nyhdä miuta väkisin veen alle, jos en oo valmis. Että ei oo kiire mihkää, lillutaa rauhassa siin ja mennää sitte vaikka sentti kerrallaan alaspäi, ja sekii vasta sitte ku miä annan merkin et okei. Rauhotuin sitte kyllä ja ku laskettii one-two-three ni siitä vaan takaperin-kuperkeikalla veneen laidalta mereen.  Ja ku siel oltii, ni yllättäin miun paniikki meni ohitte ja olin hetimiten valmis lähtee laskeutumaan pinnan alle.

Meni kyllä vitusti aikaa päästä pohjaan, vaikm meijjät heitettii veneestä sellasel matalikol mis ei ollu ku ehkä 5 metrii syvää.  Miun korvat on kireet ja pienet ja jo valmiiks kuurot, ni paineen tasailusta ei meinannu tulla hevonvittua. Mutta ku rauhassa mentii ja miä siin pää sinisenä tööttäsin ni lopulta kuulu vaa kauhee vinkasu ja paineet päässä alko tasaantuu ihan pienellä tuhistelulla. Sen jälkee sit senku sukellettii, syvemmälle vaa, ja täl kertaa miä kykenin jopa keskittymää asioitten havainnoimisee, ku ei tarttenu pelätä ja panikoia. Oli hienoja koralleja ja isoja kaloja ja nähtii 5 tai 6 kilpikonnaa ja yks ihan julmetun iso barracuda ja kaikkia ihan älyttömiä kaloja ihan vitusti. Ja miä osasin mennä siel nyt sillee sulavasti kuin silakka, suurimman osan aikaa. Ainoot onkelmat miul tuli jossain ihmeen virtauskohassa, misä miä vaan rupesin sinkoomaan kohti pintaa vaikka mitä yritin, en päässy eteepäin enkä alaspäin, virta vei väkisin taakse ja ylös. En päässy sielt omin avuin mihinkää, ennenku ope tuli nappaa nilkasta kii ja hinas miut sieltä virran kyydistä pois. Mutta siinäkää kohas en menny paniikkii, miusta se oli vaa jännää (jos virta ois painanu samalla tavalla syvyyksiin ni oisin ehkä pyärtyny kauhusta).

Jännä ku sillo 2 vuotta sit ei mieles sen sukelluksen aikana pyöriny muu ku et EIKÖ TÄÄ LOPU IKINÄ, ni nyt ku sukellusope näytti et hänel on happi siin kohas et lähtää pintaan ni miä olin ihan et EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH, en taho viäl, jatketaan, JATKETAAN! Mut ei auttanu, pintaan plop vaan ja siel ekana sen toteeminen, et vau, en kuuroutunu ja siihen perään heti hirvee tuuletus et VITTU TÄÄ OLI SIISTIÄ! Ku päästii maihin ni kaikki Lutwalan tutut heti tuli kysymää et NOH? NOH? ja ku mylvin vaa vastaukseks et jumaaaaalauta miten mahtavaa ni kaikki oli ihan liäkeissä ja sillai, et no myähän sanottii mut ku et meinannu uskoo. No joooojoooo. Sain myäs halailla miun nuorta sukellusope-poikaa. Se niiku sillai viimisenä kruununa tälle hianolle elämykselle.

Miun reissu muuttu just hiukan kalliiksi, luulen.

Sukelluskurssillehan täs on siis pakko mennä. Miä luulen, että suoritan sukelluskurssin kuha pääsen Sulawesillä Togean Islandseille. Jos maltan sinne asti oottaa. Oishan miul viel aikaa täs Gililläkii se kurssi rykästä, mut en ainakaa nyt ihan samoin tein sellasta varannu. Voiha se olla et huomenna kaahaan fillari ujeltaen takas Lutwalaan vinkumaan kurssia, mut katotaa ny. (Ja tota lausetta kirjottaessa rupesin jo miettimään, et vittu, MIKSIPÄ EI? Siis miks venaisin sinne Togeanille saakka, ku miul on täs Gilil viel viikko aikaa? Nii. Hmmm....)

Miul on paha tapa sännätä asiaan ku asiaan sillai tyylillä kaikki-tai-ei-mitään. Saa nähä mitä tän sukeltelun kans oikee käy.



Että näin. Olipas jännä päivä. Nyt kaljaa, kiitos nam!

Bile

Laiskaa iltaa, oi tyypit. Siellä varmaankin jo Törnävänsaarella riekutaan tukevissa festivaalitunnelmissa. Ja arvakkaa mitä? Ei ole hiukkaakaan haikee olo. Ajattelin etukäteen, että tää festivaalisesongin aika saattaa olla sellanen, et miul voi hippasen sielusta riipasta. Sillai et oisinpa miäkii nyt siel jossain festivaalimeiningeissä, lipittämässä ylihinnoteltua sidukkaa löysästä muovituopista, huppelisten kavereitten kanssa, missaamassa kaikki pändit mitä piti nähä. Miul oli hätäsuunnitelmakii tehtynä, et jos oikeen paha ikävä jotain Stam1naa tulee ja jotai tarjouslentoja tupsahtaa sopivast hollille ni singahdan yllärinä johonki Kuapiorokkiin tai Myätikseen reppu selässä ja kakkapökäleen värisenä ja hippikuteissa ja  ihan turistina et moro nääs. Mutta voin nyt kertoo, et ei oo pelkoo, että sellasta tulis tapahtumaan. Et lepo vaan, kaikille tasapuolisesti, älkää peljätkö, pysyn tääl kaukomailla ihan reteesti. (Kas ja hmmm.... tuuliko se tuossa humisee vai liekö kyse Mordorista tänne Hiekkakikkareelle saakka kantautuvista syvistä helpotuksen huokauksista?)

Mordoriin liittyen miul on kyllä kaikenlaisia tuntemuksia. Ikävä ei ole niistä yksi. Palaan ehkä tähä aiheesee joskus toiste, miun täytyy näitä kaikenlaisia ajatuksia hieman jäsennellä ennenku niistä tohtii sen kummemmin mitään kirjotella.


Mut eniveis, höpinät sixeen!! Miul on täs matkasuunnitelmien takia tietsikkahommia kovasti meneillää, ni aattelin samalla plokiin laittaa pientä jotaa, ettei tää vallan näivety. Ja kert tääl ollu aika laiska meininki, en jaarittele enempää ku ei oo asiaa. Laitan vaa kuvallisen reportaasin ku meil oli tääl tiistaina kreisi bile. Kakkosen Koralpiitsi vietti 4-vuotis synttäreitä ja meininki oli ihan siis mahoton. Miä painelin kyl jo kahen aikaa yöl nukkumaan, mutta kemut jatku aamuun saakka.

Kuvat on mitä sattuu, paskoja enimmäkseen ja sisältää kaikenlaist outoo tuhnuu. Bileissä lens täytekaakku ja kalja siihen malliin että kamerakii sai osansa. Ja sitä sain miäkii kermavaahtoa kuurata ittestäni hyvän tovin ennen sänkyyn kupsahtamista. Baari on edelleenkii paikoittain tahmea, mutta  kyl oli lystiä, voi mahoton! Ihan parhaat Kakkosen kemut mitä on ollu.


Peeääs. Maanantaille on buukattu sukellus. Tuun sen jälkee kertomaan miten meni. Sit ku jossain kohin käsien vapina on tasottunu ja noin. Siihen saakka: tsaukki vaan!

Ekaks koristeltiin baari...

Kissat autto

Palmunlehistä askarreltii koristuksia

Koristuksia

Pirkko jeesas kalan palottelussa

Pändi reenas iltaa varten

Baarihommaa

Aina pitää olla nuotio ku on isompi juhla

Ihmisii oli ihan tolkuttomasti

Parkettien partaveitsi -hommia täs kai

Kakkosen Koralpiitsin henkilökuntakii pääs kunnolla bailaamaan

Ja sit alko lentämään sekä täytekaakku että pintanki

Eppanin iskällä on muuvsit hallussa

Ja meil kaikil oli niin mukavaa!

Paluu Hiekkakikkareelle laiskottelemaan

Kissoille nakkeja

Aaaaah, kotona Gilillä taas! Ja kaikki okei. Kissat voi hyvin ja uima-allas on sitä vaille valmis että sinne jo lirutetaan vettä ja kelit on hyvät ja meininki ennallaan.

Perjantaina siis lensin Labuan Bajosta takasin Balille, hyvässä pienessä kankkusessa. Tuli riipastua muutama olut kun pitkästä aikaa Lassen kanssa nähtiin ja kuulumisia vaihettiin. Mutta eipä haitannu, ei. Balille pääsin ja majotus Sanurilta tieteskii ja siellä Yulia 2 Homestaysta,  joka on kohtuullisen hintanen ja siisti ja sijainti mitä parhain (= lähellä Hardy's Supermarkettia, jonne on aina päästävä ostamaan asioita ennenku siirtyy Gilille). Ja aaaah, paikallisesta apsteekista sai matolääkettä, ei tarttenu ees lääkärin pakeille mennä. Rouskuttelin oitis yhen paketin matokuuria ja ostin 2 pakettia mukaan ihan varuiks vaan. Miulla on tutina, että matojen kanssa tulen vielä symbioosissa uudelleenkin elämään. Ne näyttää tykkäävän miusta.

Miä hetken mietiskelin et josko jään Balille viel toiseks yöks, ja käyn rykimässä jotain sightseeinkiä tai kattomassa Safari Parkin elukoita (valkosia tiikereitä!!!!), mutta ääääh. Sain yhestä matkatoimistokipsasta sikahalvan venelipun Gilille, ku olin ärhäkkä tinkaaja, joten se ratkas pelin. Ehtiihä siäl Balillaki sit joskus toiste jotain käyä syynäämässä, ja miä toki oon jo muutama vuos sit suorittanu siellä saatanalliset sightseeingit, ja moikannu ne tiikerit ja rapsuttanu leijonaa, et ei oo pakottavaa tarvetta mitään temppeleitäkään enää siel pällistellä.

Pikaveneessä on tunnelmaa

Gilille tulin siis eilen, rinkka pullollaan kissanruokaa, tietysti. Meijusuvas äkkäs miut heti jostain ja juoks häntä suorana miun perässä ku kotitönööni tepsutin ja mauku kurkku suorana. Viesti oli mitä ilmeisimmin et MISSÄ SIÄ OOT OLLU? NYT SITÄ PÖPERÖÄ PÖYÄN ALLE NIIKU OLIS JO! Tottelin oitis, ja kipitin saman tien rannalle makaamoon röhkimään ja laitoin siel kissoille pöyän alusen koreeks. Ny ne lyllertää tuol pötsit turpeina ku ruokahuolto pelaa ja whiskasit ei ihan heti lopu. Onneks tääl on miun Flores-piipahuksen ajan ollu muutaki kissaystävällistä porukkaa, yks ruottalaispimu tuli eilen heti miut haastattelemaan et ai siäkö oot SE tän paikan kissamuija, ja kertoili kui on pitäny katit sapuskoissa täs. Hianoo!

Ilta meni perinteiseen tyyliin eli sheitinohut shaapumiskekkuli tuli tissuteltua. Regei soi ja oli mukavaa seuraa (Janille ja Eijalle terkkuja, sekä turvallista kotimatkaa. Koittakee kestää!) ja jopa yli puoleen yöhön tuli kukuttua.

Seuraavat pari viikkoa miäkii aion olla tollee (paitsi pöxyt jalassa toki eikä römpsä tollee levällää)

Miä luulen et nyt ku tääl seuraavat pari viikkoa vaan laiskottelen, enkä tee mitää paitti luen ja löhöön ja snorklailen ja fillaroin ja kattelen regeitä ja lässytän kissoille, ni saattaa olla etten kauheesti tuu plokiakaan päivittelemään, ku ei oo mitää asiaa. Mutta jos ja kun saan itteni psyykattua kokeilemaan sukeltamista, elämäni toisen ja oletettavasti viimeisen kerran, ni siitä tuun sit ainaki kertomaa et kuinka vitun kauheeta se tällä kertaa sit taas oikee oli ja kuinka en ikinä enää vittu ees yritä. Kert toinen kerta toden sanoo ja se sanottava tosi mitä luultavammin on et kallis ja kauhee paniikkikohtaus on ohjelmassa.

Et miun hiekkakikkare-elämäs ei sen kummosempaa tuu ennen loppukuuta olemaan. Paitti kylläpäs, ylihuomenna, ku tääl on raju ja kreisi bile, ku juhlitaa Kakkosen Koralpiitsin vuosipäivää. Sitä varten tuol kauheella tohinalla jo mm. pändilavaa puunataan ja muutenkii paikkoja nysvätään juhlakuosiin. On tulossa jotain staroja Lombokilta esiintymään meijjän oman pändin lisäks ja on luvassa pähee puhvetti-ruokailu ja varmaan ihan tosi kreisii bailaamista. Jännää. Katotaa jaksanko ihmetellä bilettä ees kymmeneen saakka.

Ei miul muuta. Back to pötkötys. Palaan joskus sit ku jaksan.

... ja kun puhun kyykkyvessasta, se tarkottaa yleensä tämmöstä

Eppan tuli käymään (tämä on kuva ihmisestä)

Hertta nukkuu

Mun uus alus

Uima-allas on vettä vaille valmis

Ihan ku Ritvan käsi ois Meijusuvaksen perseessä

Hertta peuhaa

Kotimaisemat

Säpinää kadulla

Pändistagee puunataan juhlakuntoon

Pyärälenkillä

Tiistaina tääl on BILE