Tentenat siul on pöxyissäs

Ei Lady- vaan Tentena

No hei taas, evribadi, eipä vähän jebaa tämä Tentena-niminen käpykylä jossain vuoriston kupeessa, joen rannalla, Danau Poso -järven välittömässä läheisyydessä! Ei ollu nimittäin minkäänmoisia odotuksia paikan suhteen, olin vaan kattonu että tää on hyvä kohta hypätä pois bussin kyyistä ja ottaa pien varikkostoppi yheks tai kaheks yöks, enneku matka jatkuu.  Mut tää onkii niin kiva paikka että oon täällä kolome yätä. Ihanaa kun ei oo kiire!

Linjuriautossa on hauska matkustaa

Bussimatka tänne eilen oli kyllä aika helvetillinen. Kesti 13 tuntia (millähän vitun teleportaatiolla Lonely Planetin kirjottajat on noita Sulawesin bussikyytejä vetäny? Tästäki välistä ne sano että 10 tuntia, ja totuus oli aivan jotain muuta). 13 tuntia tota kyytiä rupes aika rajusti olemaan yli sen kohan missä miun zeniläinen mielenrauha heittää voltin, ja tilalle tulee pelkkää pimeyttä huokuva hulluus.  Varsinkin, kun bussi ei ollu mikään luksus (ei silti ollu niin paha ku bussikyyti Jaavalla, eikä lähelläkään Jaavan ekonomi-junaa...siihen helvettiin verrattuna eilinenki oli ihan silkkaa leikkiä ja lystinpitoo). Oli ahasta, ei ilmastointia, miulla ihan paska takapenkkipaikka, penkin aluset ja käytävät täynnä pahvilaatikoita (ja jep, nyt oli kyydissä myös kanoja) ja niitä tuli jostain jatkuvalla syötöllä lisää. Linjuriautot täällä toimittaa myös jonkinmoisen kuriiripalvelun sivutointa, eli millon minkäki risumajan kohalla huitoo joku ja tuuppaa kyytiin jonkun boksin. Lisäks ajeltiin niin huikeita vuoristoreittejä, että siin alko jo hiukkasen hirvittää. Älyttömiä spagetteja nuo tiet. Ja ku yleiseen kiemuraisuuteen yhistää jäljet jo sattuneista maanvyörymistä (sekä ylhäältäpäin, että tien alta) ni rupes jossai kohin olee aika railakas kuolemanpelko kehissä taas. Kännykkäverkkookaan ei ollu oikeestaa koko päivänä ku vedettii tua niin kaukana kaikesta, joten pelotti sekii et jos jotai käy ni eihä täält voi ees soittaa apua, saatana. Silmät kiinni ja Stam1naa täysillä, silläviisiin siitä kuivin housuin sitte jotenkuten selvis. Ja reissun oikeestaan kruunas se, että ku alko hämärtymään aurinkon laskiessa niin jostain penkkien väleistä ja bussin yleisistä uumenista ryömi esiin veikeet torakkalaumat. Siin kohin miulla rupes ote zeniläisestä mielenrauhasta todenteolla lipeemään. (BTW, hintaa tällä ei-aivan-nojatuolimatkalla oli 120 000 rupiaa, eli jotakuinkii 10 euroa. Että hinta-laatusuhre matkan pituuteen verrattuna on melko kohillaan, kuitenki).

Ketty-yhtiön kreisi menopeli ruokatauolla jossain

Jos kyyissä jotain hyvää ny oli, ni maisemat oli mahtavat, se mitä niitä uskals kattella. Ja paikallisihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus on ihan älytöntä. Siel oli miun ympärillä jokaisen jaloissa ja melkee sylissäkii kanssamatkustajien nyssäköitä ja niitä matkan varrelta kyytiin tuupattuja pahvilaatikoita, mutta miun päälle niitä eivät kehanneet ruveta lastaamaan. Ikkunoita eivät lähellä istuneet uskaltanu avata eikä sulkee, enneku olivat kysyvästi tuijottaneet miuta niin kauan että huomasin ja tajusin nyökätä hyväksyvästi. Ku noin mukavia ovat ni kestin myös ajoittain piinaavankin tuijotuksen ja "salaa" kuvien räpsimisen kännyköillä. Meikäpunkero on aika kova nähtävyys täällä Sulawesin suunnalla, ette uskokaan.

Ysin maissa illalla bussi pysähty johonkin ja kuski karjas että TENTENA. Miulla tirahti siinä ilon kyysel sekä silmäkulmaan että housuun, voin kertoa. Olin jo niin lähellä sekoomista, ku väsymys oli ihan tolkuton ja torakat juoksenteli jaloissa et miun pysäkki ei tullu sekuntiakaa liian aikasin.

"Pysäkki" tarkotti täs kohtaa jotain tien poskee tuol aika kaukana varsinaisesta Tentenan kylästä. Mut ei se mitää, sieltä heti innokkaana tuli auttavaa mopoa tarjoomaan kiva nuar mopokolli, jonka nimi on Aki. Hää otti miut ja miun rojut kyytiin ja kaahas majottumaan tämmöseen ihkuun Ue Datu Cottages -nimiseen paikkaan. Matkalla Aki haastatteli niin perkeleesti ja perusasioitten jälkeenhä heti ekana tiedustellaan että missä mun matkaseuralaiset on. Sitte kerron että oon reissussa yksin. Sitä hämmästellään hetki ja sitte kysytään että nii mut entäs siun poikaystävä/aviomies. Tän keskustelun oon käyny tänne saapumisen jälkee jo ihan vitun monta kertaa. 

Onneks muistin et miullahan on jumalauta nimenomaan näitä tilanteita varten olemassa aivan ihana mielikuvituspoikaystävä. Olin hänet vallan unhoittanu, ku en oo vähää aikaa ollu tilanteissa, joissa ois ollu tarvetta. Mut nyt on tuo komea ja kookas, oikee kunnon karju ja könsikäs (ja herraisä minkä kokonen parru sillä on!) kaivettu taas naftaliinista. Valitettavasti hän on niin kiireinen, että ei just nyt kerenny miun kans lomailemaan, töitä paiskii vaan, se saatanan työnarkomaani, mut siis kuhan se ehtii lomalle ni myä nähää ens kuus...öö... olikohan se nyt Balilla? Oon siis aivan korviani myöten rakastunu häneen kyllä, ni että minkään mopokollin tai viixekkään bizniz-miehen on turha kuvitella mitään. Niin jykevää on rakkaus!

Majapaikan ravinteli on ihanas vihrees meiningis kirkasvetisen lähteen päällä

Majapaikka on siis Ue Datu Cottages. Sain sikahalvan (100 000 rupiaa/yö)) kivan huoneen, mis ei ollu mitää krumeluureja, pelkkä puhas sänky, hylly ja naulakko. Ei ees omaa vessaa, saatana, mutta muuta ei tarjolla ollu ja miä olin kuolemanväsyny ja totesin et en tarvihe ku sängyn nyt, kiitos ja hyvää yötä. Nopee hampaien pesu ja kyykkypisu toki oli tarpeen myös, ne hoitu yleises kamar mandis (=kylppär på indonesiska) ihan jees muuten, mutta siel möyri kaikenlaist otusta, joten varsin hermostunutta oli miun asioitten toimitus, voin kertoa. Miulle onneks luvattii et saan tänää sit muuttaa luksuksempaa huoneesee, mis on oikee oma kylppäri (250 000 rupiaa yö, hintavahkoa, mutta tarvin nyt hyvää mulle itelle). Sen spektaakkelihuoneen vapautumista oottelin nimittäin aika kovasti. Kakatti aamusta saakka mutta julkiseen kyykkikseen en todellakaan rupee pykertämään kakkosta, plus en käyny suihkussa enkä vaihtanu vaatteitakaan, vaan löyhkäsin ja mätäännyin ku nahkaa ja rytkyjä kuorrutti eilisen bussimatkan kaikki hiet. Olemus oli siis vähintäänkin uskottava. Oli tosi raju olo, sellain et nyt oon travelleri, saatana, koska ei oo omaa vessaa ees, ja haisen. Jos ois viel päälle painellu syömää jotai tuhatjalkasia ni siin ois vapissu Madventurekset ja kaikki muutkin päräyttelijät. Mut ei, tyydyin vaan löyhkäämään keskenäni, ja sit uikuttamaan onnesta ku vihdoin sain luksushuoneen. Suihku mist tuli PAINEELLA lämmintä vettä. Morjes! Piänestä sitä tulee tyytyväiseks, kuulkaa.

Nukuin enivei siinä perushuoneessa ihan vitun hyvin, ja ai saatana kun arvostin, että sai aamulla herätä ihan omine aikoineen. Ei ollu ikkunan alla sataa kukkoa huutamassa kurkut suorana jostai aamuneljästä saakka. Joku ehkä yks vaivanen kukonkäntsä tuolt jostai vienosti kuiskaili et kukko-täs-nyt-vähän-ehkä-kiekasis-sori-vaan-mut-miä-en-voi-tälle-mitää ja joku kana tosta meni ohi jossain kohin ja totes et kot-kot, mut muuten ei mitään mekkalaa. Majapaikka sijaitsee syrjässä keskustasta, lähimmät naapurit makaa mullan alla (hautuumaa vieressä!), joten niistäkää ei järin paljo ääntä lähe. Ihanaa. Hämmentää tosin hiukan, miks nuo haudat on katettuja ja varsinkin miks ne on aidattu. Haudat on ristittyjen, mutta pelätääks tääl, et jos ei laiteta aitaa ympärille ni vainajat ponkasee sielt ku Ristus konsanaan ja lähtevät kyllile riehumaan? En tiiä, mutta jännä juttu on.

Arvostan myös ihan vitusti, että jokaisen vastaantulevan kulkupelin lavalla tai katolla tai tarakalla ei ole eläviä sidottuja huutavia possuja. Miulla meinaan kippas tuon Torajan kanssa ihan yli toi homma, käänty loppujen lopuks aika tanakasti vitutuksen puolelle se meininki. Ja kesti eilen aikansa, että päästii bussilla Torajalta pois, ja koko matka oli sellasta et joka vitun auto oli matkalla johonkin saatanan seremoniaan, eli niitä hätäänsä huutavia sätkiviä possuja oli köytettynä auton lavoilla tai katoilla, tai jopa mopojen tarakalla. Vittu, että vitutti, en kestäny enää yhtää tota paskaa.

Vetiset maisemat

Tänää oon aamiaisen jälkee käyny jolkottaas kylillä tutkimusmatkailua. Ei ol juurikaan näkemistä, ei siis mitää erikoisia rakennelmia tai vastaavaa, mutta uuet ja vetiset maisemat riittää yhelle päivälle ihan hyvin. Pien kiva kylä tää on ja kerrassaan on mukavat ihmiset. Turisteja tääl ei kauheesti vissiin hillu, joten miuta on tervehitty vilpittömän kiinnostuksen vallassa ja aina erittäin ystävällisesti. Rohkeimmat tuppaa juttusille ja ovat kovasti kiinnostuneita mistä oon ja miten nyt täällä sitte ja mihin meen seuraavaks ja missä se miun poikaystävä oikee kupeksii. Ja palvelu pelaa, jumantsuiggeli. Miun piti yks paperi saaha printattua (Mordorin asuntoasioita helvetti sentäs, eli muistutus siitä että paluu on vielä joskus edessä) ja kert majapaikan rintteri on rikki ni lampsin tuoho tien tois pua kioskille ku pongasin et siel on tietsikka ja rintteri, vaikkei se tod mikään sen alan palvelupiste ookkaa, et saisko mitenkää yhen paperin tulostella. Sais toki, jahka siihe oli kerääntyny ehkä kaikki lähitienoon kollit tuijottamaan et jumalaare, tatuoitu punkero tulostaa paperin, nyt räjähtää elämyssulakkeet! Eikä siitä tarttenu ees maksaa mittää, koitin rahaa tuputtaa ni poijaat vallan käet pystyssä siinä et eijeijeijei, "it is free, just for you!". Voe pojat, että vanhan kalkkunan syräntä lämmitti.

Eilisillan mopokollin, eli Akin, ostin huomiseks, hää vie miut vesiputouksille (kyl, laitan yhäkin vain varvastossut ja aion taas liukastella viidakossa ihan vitusti) ja tuonne järvelle ja johonkii, mitä nyt sitte keksii. Mahtava meininki ja mopokolli Aki on oikeestaa kauheen suloinen, sellasella nuorella mopokollimaisella tavalla. Ja niin kohtelias. Tuli aamulla käymään tääl ku olin vetääs aamupalaa ja  niin hattu kourassa siihen että "saisiko häiritä, mädäm" ja sitten tuolia alle, ja hyvin totisena sitten kainosti avautumaan, että jos hän mitenkään saisi ehdottaa, niin josko voisin harkita pientä sightseeingiä, hän kovasti mielellään miuta kuskailis ympäri huudiloita. Kaupat tuli ja huomisaamuna lähetää kiärtämää vähä Tentenaa! Jee!

Naapurissa on hautausmaa

Värikäs meininki haudoillaki. Miks meil Mordoris on kaikki kirkkohommat niin helvetin synkkää? Verratkaa ny mein hautuumaita vaikka ees tähä.

Tönöjä joen rannassa

Lisää tönöi

Joen yli menee kiva silta

Tentenan liikenneympyrä ja hirvee ruuhka

Veneileen lähös noi gimulit

Kivaa ku on pitkäst aikaa vettä ympäril. Tää ei oo meri mutta kuitenki.

Rantahökkeleitten yhteydes näyttäs aina olevan noit kala-altaita

Kotikatu

Pitää viel selvittää mikä legenda tähän majapaikan ravintelin alla pulputtavaan lähteeseen liittyy. Kerron sit ku tiiän.

Ristityt mellastaa täälläkin aika voimakkaasti. Kirkkoja on. Tää vaanii satanistia heti tuos majapaikan yläpuolella.

PERSIS ja PASKAH samassa mainostaulussa. Huumorisulakkeet sano että TIRSK!

Ankka. Kivempi ku kukko.

Papis!

Mikä ihme toi ny sitte on????

Saatana mikä ötökköskene täällä on. Tuommoin vihree vei eilen illalla pissimisrauhan.

Näitä on täällä IHAN VITUSTI. Tätä plokipostausta naputellessa yks könys tuolta pihalta ihan sisään saakka. Ens näky pää, et moi vaan, aattelin tulla käymään, ja sit se ihan muina tuhatjalkasina vipels sisään niiku kotiinsa. Hain luudan ja lakasin sen takas pusikoihin. En tiiä onko tää myrkyllinen (tietääkö joku?), mut ihan sama, en haluu asuu tämmösen kans.

Piäni ja hento ote (kameran testailua lähinnä, mutta ku tuli noin tarkka kuva ni laitan tänne ja oon niiku olevinaa luontokuvaaja)

Söpöyttä lopuks.Vooooooooiiiiii.

Paska mopoäijä ja Toraja on nyt nähty

Upiat maisemat. Ja sit siin on vastapoimittu riisi kuivumassa

Kävin eilen moporetkellä, enkä saanukkaa kuskiks miun kivaa vakkarimopoheppuu. Tuli joku viiksekäs uus äijänköntys. En tykänny yhtää että tolviisii yhtäkkiä suunnitelmat muuttuu. No, oisin kestäny, jos viiksiäijä ois ollu kiva, mutta se oli ihan vitun HUONO tommoseen opastelija-tarkotukseen.  Ja ajo mopolla ku hullu. Miä en oo aikoihin pelänny niin paljo ku eilen.

Miä rupesin ihmettelee jo vähä et häh, ku oltii menos vesiputoukselle, ja sit halusin ottaa matkalla valokuvia ku oli huikeeta maisemaa, eikä viiksiukko pysähtyny vaikka pyysin. Vaik oli just sanonu ite et "jos tahot ottaa kuvei ni sano vaa ni pysäytää". Just. Nyt sit ku pyysin et pliis stop, ni se sano vaa et on paremmat visiot tuol toises paikas ja jatko vaa kaahaamista. No ehkä oli kivemmat näkymät siel, en oo varma, mutta ku hyppäsin mopon selästä veke et räpsäsen ny pari kuvaa ja sit jatketaa matkaa ni ukko huikkas vaa et "täst sit senku kävelet tuoho suuntaa, miä ootan siäl" ja sit senku pärinä vaa kävi ku ukko mopoinee hävis. Aha. Kelasin, et okei, oottaa ehkä tos seuraavan mutkan takana, mut ei oottanu. Eikä seuraavankaa, eikä seuraavan. Miä tallustin siel keskel ei mitää ihan hies ihmettelees et jättikö se saatanan äijänkääkkä miut tänne, mut lopulta sit tuli vastaa joku silta missä se patsasteli. Minuu vitutti niin etten voinu ees kattoo kohti.

Vesiputous oli hieno. Vitutti että noi ipanat tuli pilaa maiseman.

Siitä sillakupeesta lähtii sit tallustamaa mettäpolulle, kohti vesiputouksia. Megavitutus, osa 2. Miä en sinänsä taho olla apua inisevä prinsessa, pikemminki hätistelen auttavaa hanskaa tarjoovia innokkaita aina kauemmas että KYLLÄ MIÄ ITE OSAAN JA PÄRJÄÄN, mutta nyt jos koskaan ois ollu apu vähä tarpeen. Polku vesiputouksille oli alussa lähinnä pystysuoraa, mutasta, märkää ojan piennarta. Viiksiäijä loikki siitä menemää, ketterästi niiku joku vitun vuoristokauris ja pusikko vaa kahahti ku se hävis sinne mettää. Miä varvastossuissain siin sit koitan sutii sitä saatanan kuraliukumäkee ylös, tyylillä askel ylös ja luisuen takasin alas, ku ei oo mitää paitti rikkaruohoja mistä ottaa vähä tukee, ja rähmälleehän miä siinä luikastuin. Olin liejussa yltä päältä, mutta pääsin siin mudassa melskatessani lopulta ojasta ylös ja ekan kirkasvetisen puron kohalla sit kuurasin itteeni. Viiksiukko kurkisteli sielt jostai kilsan päästä aluskasvillisuuden seasta, eikä tullu ees kattomaa et onks akka ookoo. Lähin sit perää tepsuttaa, viisaana jo ihan paljain jaloin, kert varvastossut märässä viidakossa tietää pelkkää onnettomuutta (tää on joka helvetin reissun perinne: varvastossuissa liukkaassa viidakossa kohti vesiputouksia. En opi koskaan). Seuraava rasti oli sitte jonkuu pienen kanjonin ylitys bambuja pitkin. Jumalauta, tossa kohassa ny vähintään olis oikee opas jääny kattomaan, ettei se vitun tumpelo turistiporsas mätkähä niiltä liukkailta bambuilta sinne kivikkoon, mutta juu ei, miun viiksiäijä oli siin vaihees vissii jo vesiputouksella räpsimässä kännykällään kuvia.

Vesiputous oli kyllä hieno. Ei siinä mitää.

Kiipijäkalojen vaanimisallas, ihan varmasti

Sit käytii semmoses paikas jossain mis oli kirkasvetinen sellain uimala-tyyppinen juttu, ihan luonnon muovaama. Hieno oli sekii, mutta siitä lätäköstä säteili kilsan päähän sellain  "olen täynnänsä persereikään suikkaavia kiipijäkaloja"-havina, et miun papanaluukku senku pelokkaana väpätti, enkä uskaltanu ees sormenpäätä lätäkössä uittaa. Tiiä mitä siältä ois kiipiny ja mihin.

Täs kohin päivää miä olin jo ainakii pari kertaa viiksiukolle sanonu, että voisitko ajaa tolla mopolla ihan sillai tuntuvasti hiljempaa, ja varsinkii varovaisemmin, koska miuta ihan oikeesti pelottaa siel kyydissä niin vitusti, että täs reissussa ei oo yhtään mitää hauskaa enää. Jeesjees, sanoi viiksiukko.

Jatkettii matkaa jonnekii ihan tois pua Torajaa taas, pitkä matka mopolla. Ekat 5 minuuttia ajettii kivalla rauhallisella tahdilla, miä jo semisti vajosin masemantuijotustranssiin, mutta sit lähti taas. Hirveetä ohittelua ilman järjen häivääkään. Täysillä kaikkiin monttuihin ilman varotuksen sanaa, nii että meinasin lentää kyydistä vaikka kui monta kertaa. Kapeilla teillä kaahausta kauheeta kyytiä ja aivan liian läheltä vastaantulevia autoja niin et hyvä ku miulla ei jääny polvilumpiot joittenkii kotteroitten puskuriin. Miä aikani siel takapenkil puhisin raivosta, pelkäsin, tuhahtelin vittua ja hati-hatia (hati-hati tarkottaa et VAROVASTI), kunnes miulla tilttas hermo ihan totaalisesti, totesin et tähän miä en nyt saatana aio kuolla et nyt jumalauta loppuu tää pelleily, miä oon maksava asiakas ja miun ei tarvi tämmöstä paskaa enempää kestää. Karjasin puhtaalla suomella sen viiksitolvanan korvaan ens että PERKELE ja sitte perään enklanniks että nyt vittu ihan oikeesti HILJENNÄ ja AJA VAROVASTI, miä oikeesti pelkään täällä ihan vitusti. Viiksiäijä tais siinä sitte sen verran miusta kuoriutunutta she-deviliä säikähtää että ihan pysäytti motskarin ja otettii pieni rauhottuminen siinä. Miulta meinas lähtee jalat alta ku pääsin kyyistä pois, sen verran olin ollu siel kyydissä varma kuolemasta. En pystyny taaskaa ees kattomaan sitä äijää kohti, piti kävellä vähän matkan päähän rauhottumaan ennenku kykenin menee takas ja selventää asiaa huutamatta. Yhteisymmärrys sitte keskustelun kautta löyty ja matka jatku, nyt todellakin hitaasti, rauhallisesti ja turvallisesti.

NAHKHIIR! Lepakoita! Ti-di-di-di-di-di-BÄTMÄÄÄÄÄN!

Käytii kattomassa lepakoita, ne oli törkeen siistejä, niitä oli sellanen iso bambupuska ihan täynnä. Hirveetä mekkalaa ne piti kyllä, ja kakkasivat kauheesti, pusikon alunen oli ihan pätmänien paskassa. Ja sit viel yks sellain hautauskallio syynättii lopuks.

Retki oli joo ihan okei, kaikki noi paikat mis käytii oli sikajees, mutta toi kyyditys oli ihan perseestä ja viiksiäijä ei ollu yhtää kiva. Mutta NYT olen nähny Torajasta niin tarpeeks et enää ei tartte nähä mitää. Kyllästyttää, ja jos ihan rehellisiä ollaan ni vituttaa myös, olla täällä edelleen. Eli on todellakin aika liikahtaa.

Mutta nyt, se jonninmoinen yhteenvetely Torajasta, koska tää on paikka joka yhteenvetelyn ansaittee. Mistähä alottais?

Toraja on mielenkiintonen, upee, mahtava, jännittävä, maaginen, erilainen yms seikkailunhalua lietsovaa. Mutta Toraja on myös aika rankka ja raaka paikka, varsinkii jos on yhtää heikkohermonen ja/tai kokee vaikeeks eläimiin liittyvät ikävät hommat. Miulle on ollu tosi kovia paikkoja noi kaikki eläinjutut. Vaikka oon koittanu parhaani mukaan välttää näkemästä kauheita, jättämällä väliin esmes noi kaikki seremoniahommat, ni täällä ei pysty liikkumaan ilman et väkisin törmää ikäviin eläinjuttuihin.

Puhveli viimeisellä matkalla

Miä en oo kaikesta näkemästäni tänne ees kirjottanu, koska miun on niin vaikee niitä juttuja ees ajatella. Mutta miä olen nähny tapettuja koiria ja kokonaisia grillattuja koiria, oon nähny miten justiisa tapetulta possulta vedellään sisuskaluja ulos tuol ihan reteesti tien varressa, oon nähny sidottuja huutavia possuja joita kannetaan bambukepissä roikottamalla, oon nähny uhrattavaksi talutettavia puhveleita (puhvelit menee hiljaa, mutta possut, ne on viksuja, ne tajuaa että tästä ei mitään hyvää seuraa, ja jumalauta ne huutaa, ja se on ihan hirveetä kuultavaa). Eikä tässä ees kaikki, mut asioitten tola tuli varmaan selväks.

Noita Torajan hirveyksiä kun on vastaan tullu ni on tullu tietysti paha mieli ja oon itkeny ja oon voinu pahoin ja oon järkyttyny ja pelästyny ja kaikkee muuta vastaavaa. Myö ihmiset, myö ollaan siellä ravintoketjun yläpäässä, ja siitä ei muille luontokappaleille oo seurannu mitään hyvää. On hävettäny olla  ihminen ja on tullu sellanen olo et mille taholle miä voisin anteeksipyyntöjä oikee esittää? Ja sit on tullu myös vähän sellanen toivoton olo, koko meijjän maailman puolesta. Että kun myö ollaan niin olevinaan se evoluution huippusaavutus (vittu mitä paskaa! Paitsi et Von Hertzenien veljekset ja Johnny Depp on kyllä tismalleen sitä, evoluution huippusaavutuksia siis), valtavilla älynlahjoilla varustettuja olentoja. Ja mitä myä niillä kaikilla älyillämme ja tarttumaan kykenevillä peukaloillamme oikeen tehää? Myö tapetaan ja tuhotaan ja paskat välitetään mistään muusta ku ittestämme. Niin viksuja myö ei sit kuiteskaa olla et tajuttais, että tässäpä myä nyt kustaan - ja suorastaan paskotaan - omiin muroihimme.

Miä vittu niin toivon, että tuolta jostain maailmankaikkeudesta vielä yks kaunis päivä tulee joku taho, joka on meitä kehityksessä valovuosia edellä ja joka näyttää ihmiskunnalle ns. närhenmunat.

Toraja on kaikesta hurjuudestaan huolimatta ehottomasti käymisen arvonen paikka. Miulle noi vuoristoiset maisemat ja erityisesti kaikki huikeet erikoiset hautapaikat on ollu semmosia elämyksiä, etten unoha koskaan. Varsinkin nuo hautapaikat, ne on ollu miulle henkilökohtasesti se Torajan mahtavin asia ja ne on laittanu miun muutenkii sekavassa tilassa olevaa päätä viäl enemmän pyärälle. Hautapaikat ja ihmisluissa kahlaaminen pisti ajattelmaan, ne herätti ja ne suorastaan potkas perseelle, sen lisäks et ne oli ihan vaan pelkästään vitun hienoja, erikoisia ja jänniä paikkoja. Täältä Torajalta jää kyllä mieleen myös elämäni hirveimmät näyt, joita en haluis mukana kuljettaa, mutta joista ei varmaan koskaan eroonkaan pääse (jotain hyvää seuraa siis dementiastakin, jahka se iskee). Voipahan vilpittömästi sanoa, että Toraja ei jättäny kylmäks. Ei todellakaan.

Toraja on siis nähty ja koettu, matka jatkuu huomenna. Miulla on aamuks bussilippu Tentena-nimiseen kylään (TEN-Tena, Lady-Tena, mitä näitä Tenoja nyt onkaan). Sinne on arviolta joku 10-12-14 tunnin bussimatka. Ei haittaa, miulla on soittimissa helvetisti musaa, miulla on evästä, miulla on ikkunapaikka, miulla on loputon kiinnostus tuijottaa ikkunan takana vaihtuvaa maisemaa ja miun pää on täynnä asioita joita mietiskellä. Tentena on jonkuu ison järven rannalla ja pitäs olla piän ja rauhalliin paikka. Näin toivon. Siellä piän lyhkäsen max kahen yön varikkopysäyksen ennenku jatkan matkaa sinnikkäästi kohti Togean Islandseja.  Ja niille syrjäsille hiekkakikkareille pääsy vaatii vielä Tentenankin jälkeen jonkinmoista busseissa istuskelua, ainakin yhen varikkopysäyksen ja lopuks vielä reipasta veneilyä. Toivon kovasti kuiteski tuikkaavani varpaani Togeanin rantahiekkoihin viälä tän viikon aikana. Ja sit alkaa nimittäin sellanen sukeltelu et ei mitään järkee! Kaipaan jo ihan kreisinä saarille ja meren ääreen ja lämpöseen ja sellaseen rauhalliseen olemiseen.  Nää vimoset pari viikkoa ku on ollu aikamoista suorittelua ja elämyssulakkeet on surrannu kuumana.


Tää vuodatus loppuu ny tähä. Seuraavat kuulumiset ehketi sielt Ladytenasta, jos sinnekii tää tiedon valtatie ulottuu. Moiksa vaan ja vimoset Toraja-kuvitukset perään!

Maisemat on niin hienoja täällä! Ja vihreitä.

Ihmisten koti

Lisää koteja

Vuoret on hienoja

Riisipellon äärellä siin joku heppu tuijotteli maisemaa ja mitä lie mietiskeli.

tau-taut vahtaa

Tuo ihmisten kotien vieressä pojottava kallio on täynnä hautoja

Kuvaan tuli vahingossa jännä meininki. Nuo mustat tuherot puskien päässä on kaikki lepakoita.

Kameran "heijastus"-säädöllä saa aikaan taidetta! Mist niit apurahoi voi anoo?

Kuva-arvotuksen vastaus

Ainiin. Pitäähän miun kertoa Makassarin kuva-arvotuksen (löytyy sielt aika lopusta ku plärää niit kuvii) oikea vastaus. Kas, alla olevasta kuvasta oikea vastaus selkenee. Setän paita oli Cradle Of Filth -yhtyeen veikee ja pirtsakka loimi.

KUKA ON SYÖNY MIUN BONAT????

Cradle Of Filth on se sellain bändi missä laulaa se yks semmoin äkäsen vauvan näkönen tyyppi. Silt on varmaan pieneen piilotettu tutit vähä liian aikases vaihees.


Kisaan osallistu yks henkilö (jeee, hyvä Zepa!) mutta valitettavasti vastas väärin. Palkinnoks uhattu savusuolattu kaivonremmi jää siis aarrearkkuun oottamaan jos keksin jonkuu uuen skapan. Sellasii ns. vuorovaikutteisia juttuja pitää kunnon plokeissa vissii olla, oon huomannu. Et on joko kilpailuja et "vastaa niin voit voittaa sukkahousuja koko loppuelämän tarpeisiin" tai sit sellasia ryhmäterapeuttisia avautumisia että "Miulla on ummetus. Kakka ei vaan tuu. Oletko sinä kärsinyt ummetuksesta? Kirjoita ummettavista kokemuksistasi kommenttiboksiin!".

Tai jotain. Näin.


Tähän liittyen miä haluun mainita et luen kyllä ihan oikiasti kaikki päheet kommentit mitä tyä tyypit ootte laitellu. Mutta oon näköjään ihan sikahuono niihin vastailee. Sori, emmiä tahallaa, mutta se on vaa rajallinen se aika minkä jaksaa tätä vitun läppäriä naputtaa. Miä enivei tykkään ku kommentoitte, tulee sellain fiilis et lukee tätä kai muutkii ku miun äiti.

Nymmiä rupeen näprää viimistä Toraja-raporttia. Pitäkee pipoistanne kiinni, se tuleepi tuos joskus myöhemmin tänää.

Epätodellista ja erilaista on Toraja

Mahtavat maisemat vuoristossa. Ja kukot kiekuu, saatana.

Päivää taas. Anteeks, että oon koko ajan tääl mölisemäs, mutta olen jäänyt Torajalle jumiin (linjuriautoissa haluamaani suuntaan ei ollut sijaa ennenku keskiviikkona, eli matka ei jatku ennen sitä) ja aikaa on tässä jotenkin kulutettava. Eikä tää oo semmonen mesta jossa kreisibailattais tai kreisishoppailtais tai muutenkaa tehtäis kreisinä oikeestaa mitää, paitti retkeiltäis. Ja miul on retkistä välipäivä. Vähä koitin tuol kylillä aamusella tutkimusmatkailla, mutta....

Tuli tutkimusmatkalla vastaan koiragrillaamo, joka veti kaikki "avoimin mielin toisenlaisissa kulttuureissa"-sulakkeet käppyrälle. Sieltä kaivertui verkkokalvoihin sellanen näky, ja tärykalvoille äänimaailma, jotka ei vähään aikaan tuu ees haalistumaan, eikä varmasti unohdu ikinä. En kuvaile sitä sen enempää, ei oo heikkohermosille, eikä oikeen kellekään muullekaan. Siinä senku sora pöllys kun meikäläinen otti uu-käännöksen ja poistui salamana kohti kotia. Pysyn  siis täten loppupäivän majapaikassa ja sen lähistöllä, täs ei  nyt uskalla enää yhenkään vieraan kulman taakse kurkistaa kun ei tiiä mitä vastaan tulee, ja miulla ei nyt oo jälellä enää tippaakaan kapasitettia hanskata yhtään mitään tuommosta kauheeta.

Oon varma että tässä paikassa on ennen juhlittu pippeleitä eikä kuolemaa

Eilen käytii miun mopohepun kanssa vuoristoretki. Oli ihan mahtavaa, vaikka keli oliki välillä vähän pilvinen, eikä ihan huikeimpia maisemia siis kunnolla nähny. Mutta oli huikeeta silti. Mielettömiä vihreitä riisipeltoja, huikeita näkymiä laaksoihin, mielenkiintosia kiviin kaiveltuja hautakoloja, epätodellisen tuntusia bambumetsiä.  Hymyilytti, kun reissun lopuks oltii jo melkee takas Rantepaossa ku mopoheppu pysäytti mopon ja kysy että tahtosinko mie viel ehkä nähä vähän pääkalloja ja luita, tos ois aika lähellä mesta mis ois historiallinen vanha seremoniapaikka sekä paljon hautoja, ja siel on pääkalloja kans. Hihkasin vaa että YA, LET'S GO! Mopoheppu on hiffannu mistä miä innostun, näemmä. Mahtava tyyppi. Ja se mesta oli ihan ältsin hieno, siel oli upeita kivipaaseja siel ympyrämuodostelmas. Miulle tuli niistä vaan kovin fallistinen fiilis. Miusta on myös hienoo, että noita isoja kiviparruja pystytellään edelleen. Sekii muinainen perinne elää täällä viel. Hieno homma.

Jesssshhhhhh!

Huomenna mopoheppu vie miut vielä kattomaan kaiken lopun mitä ei oo viel käyty kattomassa. On jotain vesiputouksia ja semmosta, saa nähä. Ku emmiä jaksa tääl kämpilläkään koko aikaa lorvailla, ja miusta on ihan mahtavaa istuu siel mopon takapenkillä, tuijotella ohi kiitäviä maisemia ja velloo sellases oudos epätodellisuuden tunnussa, mikä miulla täl hetkel täs päällimmäisenä fiiliksenä on. Toraja on niin erilainen, sekä hyvässä että pahassa, ku mikään paikka missä oon ollu, et täs on välillä itellä sellanen epäilyksen tunne, et onko tää ees todellista. Se epätodellisuuden tuntu tosin liittyy koko miun tän hetkiseen elämään, hyvällä tavalla toki. Koska (nyt myös miun) elämä on juhla, kuten ihana Samuli Putro asian on aikanaan oivasti kiteyttäny.

Mut miä en länkytä tän enempää, laitan teille vaa hirveen läjän kuvia. Länkytän sitte tos varmaankii tiistaina ihan vitusti, ku koitan jotenkii sekä itelleni että teille, oi armaat tsiljoona lukijaani (teitä on jo pelottavan paljon), jotenki vetää tän hämmentävän Torajan yhteen. Sitä järisyttävää spektaakkelia ootellessa voitte kattella jänskei kuvei miun vuoristoretkeltä sekä Rantepaon lähitienoon tutkimusmatkalta.

Sitä tärkeemmän suvun talo, mitä enempi seremonioisa uhrattujen puhveleitten sarvia siihen on ripustettu. Tämä tönö ei siispä oo minkää ihan tyhjänpäiväsen suvun möksä.

Laitetaan vissiin riisiä kuivumaan siihen

Hiano hauta. Miäki tahon sit itteni johonki koloo ja tommosen sonnin siihe jäkittään.

Vihreyden yliannostus tuli näien riisiterassilaaksojen kaa

Kyllä kissa kreisin kätleidin tunnistaa. Tämä ku heräs päivänokosilta niin jestas sitä puskemisen ja kehräämisen määrää. Ja kukko huutaa taustalla.

On kaunista ja vihreetä, joojoo

Kamera sanoo näist asetuksista että se tekee kuvista "uhkaavia". Uhkaavat riisiterassit siin nyt sit.

Vuoristopuro

Kreisiä oli vuoriston pilvien temmellys. Ens on kirkasta, sekunnin pääst ollaa ihan sumussa, ja sit taas koht zzzäääpppp vaan eikä pilvistä tietookaan. Komiaa.

Torajan pohjoisosissa harrastetaan isoihin kivenmurkoihin hautaamista. Tässä yks isoimpia. SAI-raan siistiä!

Ihmisten koti

Hautoja, asumuksia, puro

Taas yks ältsin miältsin pähee hautakivenmurikka

Panaanikauppa kadun varressa

Koteja joen varressa

Aina jotenki uhkaava tunnelma kun on kirkko

Markkina

Mopotaksei

Puukko-ukon puukkokauppa

Tääl on toki myös muslimeja, mutta vähemmistönä. Enemmistö on ristittyjä, ja vissiin katolisia sellasia. Kirkkoja on ihan vitusti.

Markkinahumu

Kansainvälisten käsimerkkien muistomerkki, otaxun

Elämä on juhla. Syrämmiä, kukkasia, perhosia, pupuja, bambeja, sateenkaaria ja hattaraa kaikille!