Miulla on hiukan kirjotusplokki, ja vähän on sellanenki olo et vittuakos miä tässä tilitän ku tänne päinkää ei kukaan kuulumisia kertoile. Jotta nyt ku en kerro mitää, ni hähä, ette tiiä ollenkaa kuinka säpisevää, jännittävää ja eksoottista elämää tää maailman paras elämä tääl Hiekkakikkareella mahtaakaan olla. Ai että ku tiätäsitte esmes miten... no mut ettepä tiiä! Tänne asti oikee kuuluu ku kihisette uteliaisuudesta siäl!
Kirjottelen siis ihan muunlaisia juttuja, semmosia mitä mieles on pyöriny tai mitä täs nyt oon merkille panenu. Ja sehän onkin sitä ainoota panemista, se merkille paneminen, mitä tämmönen elämän ehtoopuolella oleva kulahtanu räähkä enää nykysin harjottaa. Se on hyvä se. Säästyy monelta päänsäryltä, nimittäin.
Panemisesta puheenollen, panemallahan lapsia tehään, tilataan ikäänku haikara. Näin oon biolokian tunneilla joskus oppinu. Ittehän en oo koskaan panenu.. eiku siis, piti sanomani, että en oo koskaan lapsia halunnu, ei oo kiinnostanu ipanat, ei yksinhuoltajan elämä, eikä näissä miun geeneissä oo mitään niin erityistä, et niitä pitäs pistää eteenpäin jonkun viattoman vaaleenpunasen pötkylän riesaks. Ja ohan toi itte valittu lisääntymättömyys ihan ekolookinenki asia. Ei tänne maapallolle tarvita enää yhtään idioottia lisää, ja miä en ainakaa ole sellasia tänne lisää valmistamassa. Ja laitetaa tähä listan lopuks viä vaikka ihan lastensuojelullinenkin näkökulma: tiedän, että olisin paska äiti, joten miusta on hyvä, ettei siitä asiasta tarvitte kenenkään kärsiä. On hienoista hienoin asia, että tuon seikan - lisääntyäkö vaiko eikö - saa nykypäivänä itte päättää. Kiitos, ehkäisykeinot!
En siis halua omia lapsia, enkä erityisemmin pidä vieraistakaan lapsista. Lapset on vähän jopa pelottavia otuksia, kun niihin ei päde mitkään järjestyssäännöt eikä järki. Useasti en pidä myöskään vanhemmista, koska se porukka on yleensä jopa enemmän sekasin ku se niiden jälkikasvu. Näin jos niiku raaaaaaaaasti yleistää.
Että tältä pohjalta kirjotan teille nyt lapsista. Ja että millä oikeudella, siellä jo valmiiksi tuohtuneena äitit ja isit kysyvät, koska pääsääntöisestihän lapseton ihminen ei yksinkertaisesti tiedä aiheesta mitään, eikä sillä varsinkaan ole oikeutta omata aiheesta mielipiteitä, eikä jumalauta varsinkaan oikeutta sanoa mielipiteitään ääneen. No mutta miä kirjotan nyt vaikka sillä oikeudella että oonhan miekii joskus lapsi ollu, joskus sata vuotta sitte. Kokemuksen syvä rintaääni täällä iltaa vaan.
Tässä reissun aikana on tullu nähtyä lomailevia lapsiperheitä. Ei ne yleensä järin paljon miun elämää oo häirinny, useimmat on ollu ihan okei, vanhemmilla on ollu aivot ja lapsilla rajat. Mutta joskus kyllä on ollu sellasia huusholleja mestoilla, että on keittäny ja isolla tulella. Jos kakarat on sellasia universumin keskipisteitä, jotka saa mesota niin paljo ku niitä huvittaa, eikä niille oo opetettu pienimpiäkään käytöstapoja, ni sillon tulee fiilis et en tiiä pitäskö ekana antaa tukkapöllyä vanhemmille vai sille ipanalle. Miten esimerkiks vanhemmat ei sano mitään, jos pentu kiipeilee vieraan ihmisen (eli miun) rantapetillä like there's tomorrow ja mylvii siinä sadalla desipelillä? Ku miä koitan siinä laiskaa päivää viettää ja lukea kirjaa ni näytänkö jotenki siltä että kaipaan siihen jotain 5-vuotiasta räkänokkaa temmeltämään ja paiskomaan hiekkaa? Ei sanota vittu mitään, kattellaan vaan pää kallellaan ku se meiän Stuart-Elisabeth ei sitte yhtään ujostele ja noin ketterästi kiipeileekin, oijoi, vähän potkas tota äkäsen näköstä tätiä siinä samalla, mutta lapset, ne on lapsia, evribadi loves lapset. Ei pyydetä edes anteeks, ei ees siinä vaiheessa ku miun pään päälle alkaa muodostua sienen muotonen pilvi ja kerään kimpsuni ja kampsuni ja siirryn toiseen päähän rantaa?
Tai sitte ku ei komenneta jos kakara kohtelee kissoja tyylillä, joka saa epäilemään et siinä kasvaa ehta psykopaatin alku? Oon nähny pentuja jotka on potkinu kissoja, heitelly hiekkaa niiden päälle ja ihan vaan jahdannu kissoja niin et katit on ihan hätää kärsimässä. Ja vanhemmat ei sano vittu mitään. Siinä kohin miulla keittää aina ihan totaalisesti, ja käyn asiaan kyllä puuttumassa. Kissoille ei vittuilla, jumalauta, luontokappaleita pitää kohdella nätisti ja se pitää lapsille takoa kalloon, piste. Ylipäätään luontoa pitää opettaa kunnioittamaan, ihan sellaset perusasiat niiku vaikka et roskien paikka ei ole maassa vaan roskiksessa.
Ku Milja oli käymässä täällä ni tossa pyöri yks leuhka ja kiree ämmä jolla oli täysin kuriton poikalapsi. Se lapsi oli lisäks vähän outo, ei ollu ikäänku kaikki inkkarit samassa kanootissa. Se oli sellanen lapsi, josta varmaan kasvaa isona aikuinen, joka ei vaan tajuu. Pentu häiriköi koko ajan, pojotti esmes miun rantapedin vieressä sitkeenä sissinä, joko tuijotti vaan tyhjillä silmillään tai sit höpötti jotain kieltä jota en ihan tunnistanu. Käämi meinas palaa, olin ihan et mene nyt vittuun siitä, ku ohan se nyt hiukan häiritsevää et joku seisoo siinä miun reviirillä ja tuijottaa ja puhuu siansaksaa ku miä koitan siinä vaikka syyä tai lukee tai haaveilla. Ja sitte se jahtas kissoja. Sanoin aika vitun monta kertaa nätisti, et toi vois loppua toi homma et hei, be nice to the cats. Mutta eihän se riiviö tajunnu mitään. Kun se sitte hetkisen pöllytti kissanpentuja niin et kissanpoikaset oli aivan totaalipaniikissa ni karjasin että PERKELE ja että STOP THAT NOW. Ni katos, siinä kohin sitte pojan äitiä vihdoin rupes kiinnostaa et mitä tapahtuu, siinä kohin se sentäs otti hetken rusketuksensa trimmaamisesta ja kiinnostu et mitä sen jälkikasvu oikein touhuaa. Tuli siihen niin vitun lesona et "onks täällä joku ongelma" ja vastasin että kyllä on, ku tuo siun lapsi jahtaa ja kiusaa kissoja eikä tottele vaikka oon kieltäny jo monta kertaa. Äitihän veti hirveet kilarit, ja totes mm. että "saari on täynnä kissoja" (mikä logiikka! saari on myös täynnä lapsia, eli niitäkin saanee siis jahdata ja säikytellä?) ja jotain-jotain, mäkä-mäkä. Lopetin kuuntelun siihen ja totesin et vittu tähän keskusteluun en rupee. Milja sen sijaan anto sen äiteen kuulla kunniansa, et on se nyt jumalauta kumma jos ei huonosti käyttäytyvää lasta saa vieraski aikuinen ohjeistaa ja jos on jo monta kertaa nätisti sanottu eikä mene jakeluun ni saa vähän ääntäki korottaa. Akka läks siitä sit Miljan ripityksen jälkeen niskojaan nakellen ja kovaan ääneen sano sille kakaralleen et "MENNÄÄN POIS, ME EI OLLA TERVETULLEITA TÄNNE". No vittu ette todellakaan ole, saatana, jos ette osaa käyttäytyä. Räyh.
Lasten suurin ongelma aika usein on niiden omat vanhemmat. Se on fakta.
Täällä Indonesiassa ja ainaki tääl miun Hiekkakikkareella paikallisilla on aika paljon ipanoita. Niistä ei kuitenkaan tehä minkäänmoista numeroa, sillä lailla niiku tunnutaan, ehkä, emmiä tiiä, aika monessa huushollissa siel sivistyneis länsimaissa tehtävän. Sellanen käsitys miulla ainaki on. Täällä niitä lapsia on, paljon. Tuossa ne kasvaa, muun elämän ohessa. Universumi ei pyöri niien kakaroitten ympärillä eikä niitä kohdella silkkihansikkain ja ylisuojella kaikelta maholliselta. Litsaria tulee jos pahojaan tekee, ja se siitä. Kakarat hilluu tuol kylillä ja rannoilla keskenään, möyrivät hiekassa ja keksivät ite omat viihdykkeensä. Ei ne näytä kaipaavaan mitään valmiita karnevaaleja, hoploppeja ja pleikkareita, ku ei ne semmosista oo koskaan kuullukaan. Jos ne löytää pallon ni sen kanssa mesotaan päiväkausia tuos kadulla, jos löytyy pala styroksia niin sitte seilataan sen kanssa meressä. Yhestä ilmapallosta revitään riemua kokonainen päivä. Ja hauskaa näyttää olevan. Eikä äiti ja isi saa rytmihäiriötä ja hysteeristä kohtausta jos se meiän piäni konttaava käärö laittaa vaikka hiekkaa suuhun tai ryömii lehmänpaskaan. Sellasta sattuu, ja oppiipahan sitte. Eikä oo kukaan huutamassa et AJATELKAA LAPSIA joka helvetin asiaan. Tuossa nuo regeibaarissa miunki huudilon penskat hilluu, ihan vaikka siinä rastajätkät pössyttelee marihuanaa ja turistit kittaa bintangia, eikä nuo kersat näytä mitenkään traumatisoituvan.
Suomalaiset viranomaset ku näkis ni nuohan otettais huostaan joka ipana. Lehet kirjottais kauhutarinoita. "Lapset baarissa paratiisisaarella", ääääkkkkkkk! Muistan yhä sen käsittämättömän keskustelun, joka vello sillo ku Citymarketeissa ruvettiin myymään dildoja. Että voi kamala, eikö kukaan ajattele lapsia? Jumalauta, ohan se ny selvä että jos taapero näkee dildon niin sehän
traumatisoituu täysin, sille tulee vähintäänkin ADHD ja alkaa pissaamaan housuunsa. Mitä vittua, oikeesti? Mitä helvettiä dildot lapsille kuuluu? Kuka muuten ees käskee viemään kakaroita sinne dildohyllylle?
Miusta on jotenki vähän terveempää menoa semmonen oikeenlaisen kasvamisen vapauden antaminen. Se on vähän sellasta niiku 70-luvulla oli Mordorissa. Kyllä sitä sai ihan keskenään temmeltää pihalla ja kahlata mutasissa ojissa ja pykertää käpylehmiä mettässä ja harjottaa järjestäytynyttä salapoliisitoimintaa ja mitä ny kullonki tyhjyyttä kumisevassa kakaran pääkopassa sattu mieleen tulemaan. Ei siinä ollu kukaan vahtaamassa ettei vaan satu mitään. Välillä aina jotain ehkä sattuki, mutta eihä se oo elämää eikä mitään jollei välillä oo paikat ruvella, saappaassa vettä ja pöksyn lahje polkupyärän kettinkin välissä.
Uskon, että kasvatti sellasta omaa ajattelua, kun jokaista hetkeä ei oltu ylisuojeltu eikä varsinkaan aikataulutettu, järjestetty eikä organisoitu. Mielikuvitus ainaki sai vapaasti kasvaa ja kehittyä. Ei ollu sellasta että noniin, Jean-Risto-Nyyrikki, maanantaina koulun jälkeen siulla on shakkikerhoa, tiistaina on ohjatut ja valvotut leikkitreffit naapurin Jenna-Viktooria-Esmeraldan kanssa kello 16-18 ja keskiviikkona on nokkahuilukoulua koko ilta ja torstaina sitte trapetsitreenit ja perjantainahan siulla alkaakii sitte se japaninkielen kurssi ja lauantaina pääset koko päiväks mummin ja vaarin kanssa retkelle Tuurin kyläkauppaan ja sitte sunnuntaina siun futistreenien ja pyhäkoulun ja partiokokouksen ja kuoroharjotusten jälkeen jos äiti ja isi ehtii ni voiaan kattoa yhessä hetki telkkaria ja sen jälkeen saat pelata loppuillan pleikkaa. Ja ens viikolla sama uusiks!
Paikalliset lapset on myös aika nättejä, vauvoina ainakin. Se on miulta aika kova tunnustus, että oikeesta, ilmielävästä lapsesta toteemaan et toihan on ihan söpö. Kakkosen Kuppilan pomo Rosen pien tyttökii on söpö ku nukke. Nappisilmänen mustatukkanen nätin värinen pullukka. Ei mikää sellanen kelmeen vaaleenpunanen ruma isopäinen kalju pötkylä, niiku mordorin lapset useesti on.
Lapset kuuluu täällä elämään. Kaikki niistä tykkää ja kaikki hankkii omia, sellasen käsityksen oon saanu. Lapsia muuten imetetään tääl 2-vuotiaiksi. Näin ainaki kotikuppilan Rose kerto, jolla on kohta vuoden ikänen piäni tyttölaps, se söpö. Siinä se on tississä kiinni samalla ku Rose puuhaa töitä. Ei siitäkään mitään numeroa tehä. 4-vuotiaana kersat pistetään jonkinlaiseen esikouluun. Ja aika nuorna ne alkaa jo koulun ohessa tekemään töitä, ainaki täs miun huudiloilla. Koulupäivän jälkeen arkikuteet niskaan ja minimarketin kassalle duuniin.
Mutta vaikka oon nähny söpöjäkin lapsia ni ei miulla yhäkään o minkäänlaista tarvetta hössöttää kakaroitten ympärillä. En halua niitä syliin (lapset on aina jotenki tahmeita), olkoon miten nuken näkösiä nappisilmiä hyvänsä, eikä miuta muutenkaan kiinnosta mikää peuhaaminen ja lässytys ipanoitten kanssa. Sitte ku niien kanssa voi puhua jo jotain, sitte ku niistä rupee tulee ihmisiä, ni sit niitä jotenki jo vähän jaksaa, jo senkin takia ku jonkinlainen järjellä käsitettävä kommunikaatio rupee toimimaan.
Ni että näin pitkälle on tää miun reissussa sekoominen menny: pystyn kattomaan lasta ja toteemaan et no mut katos, eihän toi ruma oo. Ja jotenki muutenki on sietokyky kyllä kasvanu, en ihan heti kavahda jos kakaroita hiipii lähelle.
(Mutta näkisittepä miut kissanpentujen kanssa. Sitä lässytyksen ja hössötyksen määrää!)
