Terveisiä oikeesta maailmasta!

Singaporesta hyvää iltapäivää! Olen työlupahommia hoitamassa tääl oikeessa maailmassa. Oikeessa maailmassa missä on koko ajan sähköä ja hanoista tulee vettä, ihan aina ku kokeilee!!!!!

En ookkaan vissiin pariin vuoteen Singaporessa käyny, koska täällä on niin saatanan kallista. Viisumijuoksut oon hoitanu yleensä Kota Kinabalussa, koska halvempaa ja nopeempi viisumin toimitus. Nyt kuitenki oli tultava Singaporeen, sillä työluvan kanssa en viitti lähtee kokeilemaan miten toimii missäkin, vai toimiiko ja kuinka nopiasti tahi hitaasti. Singaporessa homma hoituu sukkelasti ja ilman sähellystä, joten tänne oli pyhkästävä, oli kui kallista hyvänsä.

Miulle onneks hoitu ilmanen majotus yhen semitutun sukellusukon huushollissa. On oma huane ja kylppäri, sekä seurana hiano kissa nimeltänsä Mr. Fish. Ei siis tarvi maksaa jostain pienestä rupisesta synkästä komerosta viittäkytä egee yä, jeee! Vaikka ahistaakin olla vieraitten nurkissa niin rahatilanne sanelee meiningit tällä hetkellä aika kovasti.

Jurnutin eilen sellaset 13-14 tuntia kotoa tänne Singaporen Panjung Pasariin. Lähin himasta aamulla seittemältä kävellen, sitte vene Lombokille, autokyyti lentokentälle, lento Kuala Lumpuriin, toinen lento sieltä Singaporeen (joka oli 40 minsaa myähässä), parit metrot viälä ja tepastelu metroasemalta Danin oven taakse. Kello oli melkeen yhexän kun oikian residenssin vihdoin löysin ja ryskytin ovee että seessam, aukene, väsynyt matkailija kaipaa yäsijaa.

Dan oliki jo aika hyvässä hönössä ku tulin, oli siinä selvästikin vähän tissutellu iltaa jo, ja samantien tuuttas miulle kaljaa käteen ja vejettiin sitte pitkälti yli pualen yän. Mikä on aika rajua miulle, ja varsinkin matkusteluhelvettipäivän jälkeen. Mutta tuli siinä ns. alkukankeus juotua pois, kun ei kuitenkaan hirveen hyvin tunneta ja sillai, ni olut, se mukavasti vapauttaa tunnelmaa. Juoruttiin Hiekkakikkareen asioista, Danin tyttäristä, sukeltamisesta, kissoista ja vaikka mistä. Siinä vaiheessa kun aihe oli viikingit ja miun piti piirrellä karttoja ja selvittää missä on Norja niin aloin pikkuhiljaa viheltää iltaa poikki. Että tuata, anteeksi, tää on hirviän mielenkiintosta, mutta miun tietämys viikinkeistä perustuu Asterixeihin ja kyllä, juuri nyt on päästävä nukkumaan.

Toivottavasti tänää ei tarvi kukkua yätä myäten kaljan ääressä koska miä en jaksa! On tää toisten nurkissa loisiminen vähä ressaavaa, mutta tekee epäsosiaaliselle mörölle hyvää vähä käyä mukavuusalueen ulkopuolella välillä. Ja onneks on Mr.Fish, jonka kanssa tos ollaan lötkötelty ja luettu kindlestä (nii, miul on sellain, sain synttärilahjaks semmosen + piänen lahjakortin Ämätsönin kindlekauppaan) Stephen Kingin Pitkää marssia. Jumalauta on kyllä hyvä, myäs eklanniks. Suameks oon sen lukenu tiäs kui monta kertaa, mut nyt ostin sen enklanniks Kindleen kans, koska se on sellanen yhä aina uuelleenluettava hyvyys.

Mut enivei. Singapore! Vittu miten ihana mesta! Kaikki on puhasta ja kaikki toimii ja singaporelaiset puhuu hyvää enklantia ja ovat kuuliaisia ja tottelevaisia. Kun eilen lento Lombokilta laskeutu Kuala Lumpuriin ni hyvä kun oli renkaat maata hipassu kun jengi rupes jo könyyn ylös ja nykiin nyssäköitään hattuhyllyltä. Perkeleesti indonesialaisia koneessa siis, ja viidakon lait tyystin valloillaan. Miun piti oikeen ääntä korottaa ku viäressä istunu pölvästi ei millään tajunnu ettei hän kertakaikkiaan voi kiivetä miun yli käytävälle koska aa: sinne ei mahu ja pee: se ei siitä pääse sekuntiakaan nopeemmin yhtään mihinkään koska saatanan kone liikkuu vielä ja ovet on kiinni. Sinnikkäästi vaan yritti siitä jotenki vyärätä ittiään miun yli. Meni hermo ja lopulta karjasin sille ihan vaan perkeleen. Sitte istu kiltisti siihe saakka että nyäkkäsin luvan että noniin, jätkä on hyvä ja liikkuu. Saatana. Mutta kun toka lento laskeutu Singaporeen ni kukaan ei liikahtanu milliäkään ennenkun kone oli todellakin parkkeerattu ja turvavyävalot oli sammutettu. Sitte vasta ja hyvässä järjestyksessä, tönimäti ja kohteliaasti.

Tänää lähin jo puali kasilta aamulla liikenteeseen. Eka rasti oli Starbucks ja sitten Indonesian lähetystö. Työlupapaprut ja passi on sinne nyt jätetty, 132 dollarin käsittelymaksu maksettu (se on vaan murto-osa koko tyäluvan kustannuksista) ja perjantaina iltapäivällä haen passin takasin. Sitte on vielä Lombokilla Imigrasi-konttorilla jotain säheltämistä mutta ikäänku voiton puolella ollaan tän saatanan savotan kanssa.

Gardens By The Bay. Tualla ylhäällä puntti tutis.

Lähetystövisiitin jälkeen lähin kattomaan uusia nähtävyyksiä eli suuntana Gardens By The Bay ja ennen sitä tepastelua lähipuistikoissa. Eipä vähän oo hiano toi Gardens -mesta! Rahavaroista johtuen en menny kattomaan kaikkia spektaakkeleita mitä tarjolla ois ollu, ostin vaan yhen elämyksen piletin (15 dollarii) semmoseen johonki pilvi-jutskaan misä oli ilmastoa jos jonkinmoista ja pääs helvetin korkeelle katteleen jotain saatanan saniaisia. Mut se oli oikeesti sikahieno mesta, vaikka miulla puntit kyllä aika kovasti tutiskii ku katon rajassa olevia ramppeja pitkin käpöttelin. Hippasen varpaat jääty kun paikoittain oli vaan +5 lämpöastetta, mut se oli ihan jees, koska ulkona on kuuman kosteeta ja hiestys on mahoton. Ja riitti toi yks elämyskohde, ei miuta niin paljon mitkään saatanan kukkaset kiinnosta et ois tarvinu nuohota kaikki vimpan päälle. Jätän jotain vaik ens kerralleki, nääs. Myäs Singaporen Zoo on yhä käymäti mutta en tiiä haluanko ees mennä ja jos haluan ni ens kerralla vaikka sitte.

Saniaisten ja sammalten ja muitten rehujen ihmettelyn jälkee viä laahustelin huudiloilla, kävin jopa Marinan Shoppes-ostarilla olemassa se joka ei kuulu joukkoon (siä on vaan kaikkia saatanan kalliita kauppoja, ja miä siäl hiki päässä muodittomat ja muodottomat saarirytkyt päällä persaukisna ihmettelin et vittu miks kukaan haluaa maksaa noin paljo noin rumasta vaatteesta vaikka se kuinka ois joku helvetin versatsi tai saneli tai praada) ja sit pyhkäsin Chinatowniin ihan muuten vaan pällisteleen. Ei ollu mestat eikä krääsävalikoimat juurikaan muuttunu viime kerrasta. Samaa paskaa kaikki kojut täynnä niiku aina ennenki. Ostin uuen lonpsapussukan ja uuen ostelukassin, missä on hianoja pöllökuvia. Ku halvalla sai. Siinä on miun sellaset hömppäsopinkit tälle reissulle. Muuten en oo ostanu ku tarpeellista pakkohankintaa, hammasharjaa ja semmosta. Kualassa teen sit hirveen hamstrausshopingin, seuraavaks vuodeks kaikkee mitä ei Indonesiasta saa tahi mikä siä maksaa ihan älyttömiä. Esimerkiks tanppooneja kandee hamstrata Malesiasta, koska Indonesiassa niitä ei saa juuri mistään koska vissiin on syntiä laittaa pildeen ees tanppoonia, ja jos niitä jostain löytää nin maksaa ihan helvetisti. Itze en niitä kauheesti ees käytä, koska pimperoni on ekolookinen kuukuppituhero, mutta joskus tarttee oopeetä jos tietää menevänsä mestoille misä ei kuukupin kanssa pysty toimimaan (eli on vessa misä ei oo pillupuhelinta eikä ees lavuaaria).

Huamenna koitan nukkua pitkään ja sitte sen ku jotain päämäärätöntä laahustelua jossain. En tiiä viälä missä, mutta ohan täällä Singaporessa koluumista.

Perjantaina iltapäivällä saan passin takasin ja sitte niivitän taksilla tonne Golden Mile Complexille ja otan siältä ekan mahollisen bussin Kuala Lumpuriin. Se tietää 5-6 tunnin bussikuolemaa mutta miulla on ollu niin hektistä viime ajat että tekee hyvää kun saa hetkeks pysähtyä ja tuijotella ikkunasta ja kuunnella musiikkia ja mietiskellä ja ihmetellä asioita ja elämää. 5-6 tuntia sellasta zeniläistä olemista ittensä ja omien ajatustensa kanssa vaan. Ja sit majotus yheks yäks johonki murjuun ja lauvvantaina lentokentälle Vähistä vastaan ja ollaan yä lentsikkahotlassa. Sunnuntaiaamuna lento Lombokille ja kotio, aaahhhh!

Vaikka Singapore onki ihana ja oon ihan kuumana tärkeen näkösiin sliipattuihin pukumiähiin (mistä tää johtuu? Joka helvetin kerta kun tuun Singaporeen ni sama juttu!) ja on niin siistiä kun kaikki toimii ja hommissa on sellanen tehokkuuden viba, ni kyllä on ikävä kotio Hiekkakikkareelle. Oma Hiekkakikkare ja oma hima, missä kaikki on ihanasti rempallaan ja mikään ei toimi. Siä on kissat ja lepposa tunnelma. Vasta eilen aamulla lähin ja nyt jo oon ihan kaipuusta solmussa.

Se on mukava tunne kun kaipaa kotiin. Ei oo sellasta tunnetta ennen Hiekkakikkarretta koskaan ollukaan. Siitä tiiän, että oon paikkani löytäny.

Oikeen maailman ostareilla voi mennä gondoomilla

Chinatownin kissa

Kotihuudilot

Majailen tossa tönössä

Kotikatu

Mr.Fish

Karkaileva puutarhuri

Viime viikko oli helvettiviikko osa 2, mutta olen toiveikas että tää viikko ei ole ihan silkkaa paskan lentoa päivätä toiseen. Positiivisia merkkejä on ilmassa: kahtena päivänä on satanu vähäsen! Ilma on raikastunu ja huudilot ei pöläjä niin perkeleesti enää! Edenin emäntä tulee takasin keskiviikkona! Se meinaa sitä, että miulla loppuu tuli perseen alla säntääminen paikasta toiseen ja saan jopa nukkua aamulla yli kuuteen jos nukuttaa! Tosin tästä reilun parin viikon Taalasmaakeikasta on varmasti pianoinen jetläki päivän tai pari, mutta iha sama, se tekee jo paljon että on vapaus nukkua jos nukuttaa!

Ois helvetin kivaa jos olis helvetisti rahaa ja oma pizniz, joku piäni majatalo ehketi. Säännöllinen tulonlähde, ettei tarvis hermota koko ajan että mistä ens kuun vuokrarahat kasailee. Mutta nyt kun oon ollu Taalasmaana ni ei hirviästi majatlon pyöritys hillu siellä toive-elämän kärkikahinoissa. Koko ajan on jotain hässäkkää. Jos ei jotain jossain hajoa, ni vähintäänki on vittumaisia asiakkaita jotka kitisee olemattomista (mitä, ei wifiä? En pysty olee! Ja maininta siitä, et täällä ei oo wifiä kyllä lukee Edenin nettisivulla ym) ja sit tää saaren ikuisuusongelma eli karkaileva henkilökunta.

Edenissä on ollu muutaman kuukauden puutarhuri kuopsuttamassa pihaa. Alkuun näytti hyvältä, tyyppi oli tikkana seiskalta joka aamu tua kapsuttamassa ja rehut kukoisti ja kaikki oli koko ajan tiptop. Sitte alko vähän homma lipsumaan. Puutarhuri ei aina ilmestynykään töihin, tuppas tulemaan ja menemään ihan miten sattu huvittamaan. Viime viikolla jätkää ei juurikaan näkyny ja sitte ku näky ni alko kinuumaan liksaa ennakkoon. Sanoin ei. Jatko kinuumista. Jahtas miuta pitkin saarta tän vinkumisen kans ja pärähti mm. Golfin kuppilaan yks iltapäivä kun olin siäl juoruumassa ja sama jankkaus jatku, että rahaa pitäs saaha. Montako kertaa pitää sanoa EI, että menee perille? Liksa maksetaan kuun lopussa, piste, ja jos et siä vitun taulapää ees viitti ilmestyä töihin ni ei muuten oo paljo liksaakaan tulossa. Sitte jätkä hävis pariks päiväks ja kuulin huhua että oli karannu koko saarelta jonku baaripimatsun kanssa. Puutarhurihan on luonnollisestikin perheellinen, naimisissa ja lapsia on. Vaimo on Malesiassa piikomassa ja ukko siis häärää täällä ja livistelee baaripimujen kanssa. Kelasin, että eipä taija tyyppi tänne enää ilmestyä, mutta niin vaan se oli tänää aamulla tuolla taas haravoimassa niiku ei ois mitään tapahtunu. Mutisee jotain aina kun kävelen ohi ja onneks en kuule enkä ymmärrä, koska olettettavasti se siinä kitisee jotain rahasta ja siitä että olen vittumainen biaats kun en anna, vaikka pyyetään.

Vittu miulla menee hermo.

Hermo on menny myös tsiljoonista muista syistä, mutta nillittäminen ei asioita miksikään muuta ni antaa olla. Oon vähän ollu drama queen, vetäny hirveitä pultteja pienistäki asioista, koska oon ollu niin saatanan väsyny et toleranssi on aika niukilla. Kun esmes pyärästä puhkes kumi just kun olin saanu kaverilta viestiä että verottaja muisti 1200 egen mätkyillä (oli miun oma moka, unohin ilmottaa vuokratulot ennakkoon viime vuonna ja tiesin et rankasu tulee mutta tuli vähän isompi ku olin laskeskellu ja tässä taloudellisessa tilanteessa tuommonen summa maksettavaa on aikamoinen pommi) ni miun nuppi meinas hajota ihan täysin. Itku oli ihan just siinä hilkulla.

Onneks Edenin muu henkilökunta tota puutarhurin persereikää lukuunottamatta on ihan silkkaa timanttia, korjasivat miun fillarinki ihan silmänräpäyksessä ja kiillottavat sitä muutenki harvase päivä ihan pyytämäti. Muutenki hommat sujuu nyt tosi hianosti. Alussa ne tietty taas vähän testailivat että kui kovasti voi pelleillä, ja ku miä oon aika huano komentamaan, ni oli sellasta lipsumista. Mutta piti sitte vaan laittaa pomohattu päähän ja hiukan ojentaa, et elkää ny jumalauta viittikö. tai jos viittitte ni huolehtikaa ny helvetti ees sen verran, etten miä huamaa. Että jos nukahatte kesken töitten ni nukahtakaa ees johonki piiloon eikä tuohon keskelle saatanan pihaa.


Oon selkeesti pienen breikin tarpeessa, mutta ennen sitä on viä helvetisti tekemistä. Pitää tilata uutta sälää kissakaupalle (tulee törkeen hienoja kasseja ja paitoja, ihan itte oon piirrelly yhen kissakuvan ja toisen nysvänny kissakaupan seinässä olevasta graffitista) ja yhtä sun toista säätämistä on. Mutta viikon päästä hilpasen muutamaks päiväks täältä poies. Vielä viimeinen keikka Singaporeen, sitten on työlupa ja saa seuraavan vuoden olla rauhassa. Ja olenkin, koko saatanan rahalla, sen verran tuo työlupa maksaa.

Singaporesta pyhkäsen pikasesti Kuala Lumpuriin, misä on tärskyt Vähänryyppään kanssa. On taas se aika vuodesta, että Vähis tulee mestoille. Nähään Kualassa ja sitte tullaa yhtä jalkaa tänne Hiekkakikkareelle.

Vähän huolestuttaa, koska miun toleranssi alkoholin suhteen on ihan onnettomissa kantimissa. Vielä joku aika sitte kolme kaljaa piti imuroia ennenku alko hutikka päässä vippaamaan, mutta nyt jo kahen bintsun jälkeen oon valmista kamaa kotio. Ni miten miä kykenen mihinkään kaikkien mordorilaisten pultsareitten kanss, ku se sesonki nyt taas alkaa?

Mutta kai tuo tissuttelu on niiku pyärällä ajo, kyllä sen osaa, pitkänkin tauon jälkeen. Kattotaa kui ihmisraunion käy!

On aina ihan sikasiistiä saaha oikeeta vanhanaikasta fyysistä postia tänne Hiekkakikkareelle. Tämmönen tuli viime viikolla Honolulusta. Kiits Hane ja Petra!

Tulitikkuleikki

Ei ole satanu kuukausiin. Tiet on muuttunu paskapuuterisiks monttusiks helveteiks, kaikki on ruskiaa, puut on kaljuja. Normi-turisti tuskin asiaa kauhiasti huomaa, jos vaan rannalla retkottaa ja könyy baarista toiseen. Mutta esmes eräät jotka asuu pusikossa keskellä saarta ni kyllä huamaa.

Saari on siis tällä hetkellä kuiva kun korppu. Tilanne on tulenarka. Eikä meillä tiätenkään mitn palokuntaa olo.

Kun sitte Villa Rikan ja Gili Golfin tyhjää naapuritonttia joku taulapää päätti siivota polttamalla, ni meinas käyä huonosti. Tuikkasivat tulitikulla yhtä nurkkaa ja  woooooooshhhhhh se oli sekunti ja liäkit löi pitkin taivaita. Jimillä oli pikkusen hiki persvaossa, koska oli tuulista ja äkkiäkös Villa Rikan tahi Golfin heinästä tehdyt katot ottaa kipinää.

Kun Jim äkkäs mikä on meininki, siällä oli jo useempi tusina paikallista pällistelemässä ja ottamassa kännykkäkuvia. Tiätenkään kellään tullu miäleen, että tarttisko jotain tehä ennenku koko saatanan Hiekkakikkare roihuaa. Mutta joukot saatiin siitä pikasesti liikkeelle, letkujen ja vatien kanssa lappamaan vettä ja naapurusto saatiin pelastettua.

Sadekausi sais jo tulla. Mutta jostain justiisa luin että El Nino -sääilmiö (ei sukua Laurennen Ninolle, terveisiä vaan) mesoaa maapallolla ja aiheuttaa nyt suunnatonta kuivuutta. Jollain alueilla Lombokilla on jo kaivot ja joet kuivettunu ja ihmisillä ja eläimillä alkaa olla tukalat oltavat.

Että kun toisilla on juomavedestäki pulaa ni mitä miäkii kehtaan inistä jos ei suihkusta aina vettä tule. Mutta olenhan länsimainen kermabärsse, jonka hipiä vaatii ruiskua.

Palotarkastaja Onni tsekkaamassa tulipalon jälkiä

Kaik on kuivaa ja pölystä

Tuohonki ku tuikkais stidillä ni kylä lähtis!

Lasaretin mirrit

Viime viikko oli helvettiviikko. Hirvee shopinkireissuähellys Lombokille, kissanpennun kuolema, tulin ihan helvetin kipeeks (Äiti, oon kunnossa jo! Elä ressaa!),  Taalasmaahommat majatalossa oli yhtä saatanan hässäkkää koko viikon ( ja sitte ku näytti et rauhottuu ni katkes vesiputki ja tuli tulva.... jipijai!), ja mitähän kaikkee. Tuntu että juoksin ku päätön kana koko viikon paikasta toiseen ihan peräsuoli lotkollaan. Saatana että olen poikki. Toivottavasti tää viikko on vähän vähemmän helvetistä.

Toleranssi kaiken suhteen on vähän niukilla, miä en nyt just jaksa yhtään mitään idiootteja ja paskaa läppää. Ei oikeen naurata mikään.

Mutta oli viime viikossa kivaakin. Oli mukava ilta nuotion äärellä Lutwalan rantabaarissa. Parasta oli ilmanen kalja ja Lutwalan papukaijat jotka oli eniten bilemoodissa koko porukasta. 4 papparia istu puussa ja hokivat "OH MY GOD" ja naurovat paskasesti päälle. Mahtavia tyyppejä.

Lutwalan kissasairaalassa on vähän rauhallisempi meininki, ei oo häkit ihan piukassa potilaita tällä hetkellä. Meiän sairaalahuonehan on pieni, mutta parempi kun ei mitään. Miuta toki ahistaa kun siä kissat on häkeissä mutta niien on oltava, jotta voiaan heitä hoitaa. Kissalle kun ei voi sanoa että tuu sitte joka aamu klo 8 ja joka ilta klo 8 ottamaan lääkkeet ja syämään. Miä tiätty haluisin et joka potilalla ois sellanen viien tähen hotellimajotus, mutta kun rahat ja resurssit on rajalliset ni sä et saa koko maailmaa, Taavitsainen!

Sairaalahuoneessa on sellanen komerontapanen, ja meillä on nyt plääni, että komero laitetaan lihoiks ja siihen rakennetaan äitiysosasto, missä majailee emokissat joilla on poikasia. Meil on melkeen koko ajan imettäviä emoja, ja myä pietään niitä tuolla niin kauan että emo on steriloitu ja pennut imetetty. Se tarkottaa joskus helvetin pitkää häkkielämää emolle ja se ahistaa tietysti. Kuhan saahaan äitiysosasto rakennettua ni tulee paremmat oltavat, emoille tulee mahis ottaa vähän vapaata ja loikata jolleki hyllyntapaselle vähä lepäämään, ei oo vauvat koko ajan rämpimässä siinä ja järsimässä tissiä. Ja lisäks näin saahaan piettyä emot ja pennut erillään muista potilaista vähän paremmin ku nyt. Toivottavasti saahaan tuo rakentelu piakkoin hoiettua.

Sitte myä kerätään justiisa rahaa että voitas ostaa sellanen joku verta analysoiva vekotin. Miä en tajua asiasta juuri mitään, muuta ku et jos meil ois sellanen, ni se mahollistais hiukkasen paremman diagnoosin tekemisen kun sairaita kissoja koitetaan hoitaa. Saatais aina oikee lääkitys alotettua, eikä homma ois sellasta arvailua ja kokeilua ja semmosta et no tää näyttää nyt siltä että saattaapi olla munuaiset kosahtanu. Ollaan jo saalistettu ihan hyvä summa varoja tohon vehkeeseen, mutta viälä hiukan uupuu. Kissasairaalan Tori perusti Indiegogo-kampanjan millä koitetaan kerätä loput massit. Noin 800 USD puuttuu viälä. Lahjota siäkii, vaikka 5 dollaria, kaikki auttaa!

Askel kerrallaan kohti parempaa! Pitää muistaa että noin vuos sitte ei ollu minkäänlaista kissasairaalaa eikä kissakauppaakaan. Tiäs millaset tilukset meil on vuoden päästä! Eihä sitä koskaan tiijjä, jos joku tsiljonääri tulee ja lahjottaa maltaita!

Kekkä tänne tulee ja sukeltaa, ni sukeltakaa Lutwalassa. Koska ne on kissaporukoissa niin heitä täytyy supportata muutenkii. Kattokeepa tuo alla oleva video sukelteluhommista! Ei pöllömpää!

Lutwalan takapihalla on myäs punkaloveja 6 kpl. Ne o hianoja.

Lutwalan baaripoikien kissa. Toivat sen Lombokilta käymään rokotuksissa. Meijän mielestä se vois ihan hyvin jäähä tänne asumaan.

Papparit on päivät duunissa Lutwalan toimistossa, illat baarissa, OH MY GOD ja yät ne nukkuu omassa semmosessa semi-ulkohuoneessa mikä on rakennettu Torin ja Joen kylppärin jatkeeks.

Hautajaiset

Siellä lepää Elmu

Kissanpentu Elmu sairasti viikon verran, meni huonompaan, sitte vähä parempaan, takas huonompaan ja taas parempaan. Kaikki lääkitykset kokeiltiin, oli suonensisäsessä tipassa, eläinlääkärit tutki, ei selkiää kuvaa mikä on vaivana, eikä mikään auttanu. Mirri ei suostunu syömään, oksenteli ja ripuloi. Toissapänä teki käännöksen vähän parempaan, oli aktiivisemman olonen, mutta kun eilen kissakaupalta tulin kotio niin oli kunto ottanu totaalisen romahuksen. Elmu koriin, hirviää parkua pyärän kanssa Lutwalaan ja apua ulvomaan. Apu oli eutanasiapiikki, oli aika Elmun kärsimykset lopettaa, sen tajusin jo kun Elmun löysin kusi/oksennus-lätäköstä makaamasta. Tori anto piikin, miä vollotin, silittelin kissapojan vihreemmille niityille ja paketoin ruumiin tyynyliinaan. Tulin edelleen parkuen Edeniin (Taalasmaaviikot menossa) misä pojat tietysti meni ihan hepuleihin, koska ne ei ylipäätään kestä naisten itkemistä, saati sitte että tän hetkinen pomo tulee ja ulvoo pärstä kirjavana ja räkäsenä. Sain kerrottua että min kissanpentu kuoli ja Hamzen lähti heti hakemaan lapiota, että haudataan se tänne. Tuohon Edenin aidan taakse kaivoi montun, laitettiin Elmu sinne ja rakenneltiin kumpare siähen ylle. Siällä lepää.

Viikon ahistava ressi mirrin voinnista loppu siähen, ja veti miut aika kappaleiks. Uupumus lojahti niin joka soluun, että hyvä kun kotio pääsin. Vieläki on jotenki ihan helvetin pöhnänen olo ja selkee tunne univelasta, mutta kyllä tää tästä.

Ja onneks on terveitä pullukoita kissanpoikasia huushollissa. Elmun veli Kelmu, muun muassa. Ja ihana piäni Lauri. Lohduttaapi kyllä.

Elmun lisäks on ollu muutaki stressiä ja äheltämistä. Eläinlääkärit kävi pitämässä klinikkaa joten sen asian kanssa oli tekemistä. Piti käyä Lombokilla vetämässä kreisishopinki (250 kg kissanruokaa, sellasen läjän roudaaminen saarelle ei oo mikään iisi homma, saatana) ja passia hakemassa. On kavereita saarella ja kaljalla on tarvinu käyä. Ja sit perushommat eli kissakauppa ja omaki huusholli on hoiettavana. Tartteis talkkarin tai jonku siivoojan mutta manimanimani.

Mistä tuliki miäleen että valtava tattis kaikille kekkä on miun kerjäyskampanjaan lahjottanu rahaa. Työluvan hinta on kohta kerätty, koska oon täällä Hiekkakikkareellaki saanu ihan käteislahjotuksiaki siihen asiaan. Että "ohan tämä asia hoiettava, tossa on dollareita". Mykkänä ja ihmeissäin olen, mutta näemmä miut koetaan tarpeelliseks.

Nyt on menossa muutaman viikon Taalasmaakeikka, tai siis jeesaan vaan kaveria tässä trallalaa. Ens viikolla meil on kirpparitapahtuma, millä kerätään varoja marraskuun kissa- ja hevosklinikoien kuluihin. Sitä marraskuun kissaklinikkaa pitää säätää. Rahalahjotuspokseja tartteis kerkee käyä tyhjentämässä. Inventaario, lääketilaus. Uusia postikortteja ja t-paitoja pitää tilata.

Vittu mie tarvin lomaa. Loppukuusta on muutaman päivän pikavisiitti Singaporeen kun käyn hakemassa sen työluvan, ehkä siinä ohessa kerkiää vähän huokasemaan kans. Ainaki saapi syyä Subwayn pötkylöitä ja juua Starbucksin frappeja. En koske nuudeliin kyllä kertaakaan ku pääsen ns. oikeeseen maailmaan.

Elmu sillon ku se vielä ootteli adoptiota meiän kissasairaalassa. Miähän Elmun ja sen velipojan Kelmun sitte adoptoin. Ku ei kukaa muukaa.

Viime viikon to-pe-la oli eläinlääkärit Balilta kylässä. Pijettiin perjantaina vastaanottoa.

Siin on noin 250 kiloa kissanruokaa. Voin kertoa et tän läjän roudaaminen oli hiukkasen haastavaa. Autosta veneeseen, veneestä rantaan, rannalta kissakauppaan. Meinas lähtiä taju.

Kun tuntuu että maalima potkii päähän ni onneksi on pieni Lauri, joka on reipas ja pullukka ja ihana.

KÄÄÄÄÄÄK. Kä.

Täytän tänään 46. NELKYTÄ KUUS! Jumalauta.

Synttärilahjaksi toivon partakoneenteriä, rasvattua köyttä ja ladattua asetta.

Tää on ainaa tää syyskuun kaheskymmenesyheksäs tämmönen että jo aamusta saakka on järjetön meisseli ottassa ja itsesääliä valuu niskaan saavikaupalla.

Huomenna on taas parempi mieli. Rapula saattaa olla, koska taitaa tää vaatia muutaman bintsun. Sen verran kiristää ikäneidolla vanne pään ympärillä.

Työluvasta ja kerjäämisestä

Kuvan keskellä on lehmän pentu

Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Saatana.

Facebookissa min blogin sivua seuranneet tiätävätkin jo hyvän osan, mutta toistetaan täälläkin. Seliseli. Sukeltelin. Se johti vääjäämättä korvatulehdukseen, siihen loppu meressä peuhaaminen taas. Järjestin pää savuten kissaklinikkaa lokakuun alkuun, kun vapaaehtosiksi ilmottautuneet eläinlääkärit laitto meiliä tuossa alkuviikosta et ei myä halutakaa mitää kissoja nyt operoida. Alote alunperinkin tuli heiltä ja kaikki piti olla oo ja koo mutta sitte yhtäkkiä näin. Korvaavan eläinlääkäripäivän pikaista kasaankursimista. Viisumisäätöä kaiken ohessa, tottakai. Kissasairaalaa pitävä Tori läks lomalle, joten miun piti rampata aamuin illoin lasaretin mirrejä lääkittemässä. Sitte justiisa kun oli helvetillinen meilirumba tuon korvaavan kissaklikkapäivän säätämisen kanssa ni läppäri päästi hirveen sähkösen piarasun ja pimeni tyystin, eikä tokene. Siähen oheen PMS, orastava täysikuu, rahahuolia, kilometrin lista tekemättömiä asioita, rankkaa ihmisvitutusta ja muuta kivaa. Alko elämän ehtoopualella olevaa pullukkaa hiukkasen kiristämään.

Hän on Hulk. Hulkin tarina löytyy enklanniks kissaplokista.

Mutta nyt on tilanne rauhottunu. Uus eläinlääkärivisiitti on järjestetty ens viikon lopulle. Romukasasta on kaivettu vanha paska miniläppäri, joka on hidas ja heittää volttia, mutta parempi kun ei mitään. Korva alkaa olla parantunu. Passi on laitettu viisumimiehelle viimeistä visa extensionia varten. Tori on tullu takasin. Kissaplokia on päivitetty (käykää tsekkaamassa vimosin päivitys, kissasta joka oli pulahtanu maalipänikkään).

Asiat aina järjestyy, tavalla tai toisella.

Työlupani on vihdoin hakemista ja sen jälkeisiä virastohärdeleitä vaille valmis. Viimosen paperin sain pari päivää sitte ja nyt on kasassa kaikki mitä tarvittee, jotta voin lokakuun lopulla pyhkästä Singaporeen Indonesian lähetystöön työlupalätkää passiin hakemaan. Sen jälkeen on vielä käytävä täällä Imigrasi-konttorilla valokuvassa ja sormenjäljissä ja jossain ja sitten, vihdoin, hail Satan, saan olla rauhassa vuoden. Ja mikä parasta: seuraavaa työlupaa varten sitte vuoden päästä ei tarvi poistua maasta, sen saa hoidettua ihan tuossa Lombokilla. Yksityiskohtanen selostus tästä ns. Iisakin Kirkko -tyyppisestä paperisotahelvetistä tulee sitte ku on viimisetki häslingit saatu hoidettua.

Työluvan varmistuminen oli tietysti ilonen asia, yksi jatkuva stressinaihe poistuu elämästä, mutta aiheutti välittömästi valtavaa päänsärkyä. Työlupa on kallis, kaikkinensa siihen menee noin 1500 euroa. Miulla on ehkä just ja just sen verran rahaa tilillä, mutta kun tarvis maksaa vuokria, syyä, juua ja muutenkin elää ni hienoinen hiki nousi pintaan. Ja mitä jos jotain sattuu, jos tarvii yhtäkkiä hammaslääkäriä tai jotain, ja tili on tyystin tyhjänä? Mielenrauha vaatii että on ees vähän jonkinlaista bäkappia, se pahanpäivän vara.

Hiukan pukkas unetonta yätä, että miten miä tästä oikein selviän.

Menin kaverin luokse ihan stresseissä lokkimaan kaljaa ja marisemaan. Sain kaljaa, saarnausta, motkotusta, ideoita ja potkun perseelle. Kissahommista palkan nostaminen oli yks iso asia mutta se saa miut vaan vaivautuneena kiemurtelemaan että emmiä, ku emmiä saata, ku kissojen rahat, emmiä voi. Mutta sitäkin on pyöritelty ja ehkä saan sen asian jotenkin kallooni taottua ja järjesteltyä niin, ettei oo fiilis että varastan kissaraukoilta. Ratkaisu lienee lahjoitusvarojen ja kissakaupan myynnistä tulevien roposten erottaminen. Lahjotukset pysyy kissoilla vimosta rupiaa myäten, mutta kenties kissakaupan myynnistä osan pystyn nostamaan ittelleni palkkana. Kenties, ehkäpä. Kattellaan.

Kaveri kerto myäs GoFundMe-yhteisörahotussivustosta, missä nimenomaan vingutaan varoja henkilökohtasempiin tavotteisiin, ku mitä muilla vastaavilla sivuilla. Siältä löyty vaikka mitä. Ja oli paljo tollompiaki kerjuukampanjoita, ku mitä miulla alko mielessä kuplimaan. Eikä siinä mitään menetä, jos kokeilee tuommostakin.

Kerjäyskampaja

Näin ollen syntyi "Helping cats in Gili Islands"-rahankerjäyskampanja, missä kinuan lahjotuksia miun työluvan kustannuksiin sekä yhden vuoden vuokraan. Jos edes työluvan saan kuitattua lahjotuksilla, olen enemmän ku tyytyväinen ja miun elämä helpottuu ihan helvetisti. Jos saan vielä vähän vuokra-avustusta niin aina parempi. Työluvan turvin voin tehä duunia avoimemmin ja oikeemmin ja enemmän, ainakin sen verran että muut elämisen kulut täällä kuittaantuu. Paljoahan en elämiseen tarvi, kun en ravinteleissa syä ja aika niukasti kaljaakin nykysin juan. Ja kun rahasta ei oo jatkuva ressi niin jääpi enempi aikaa ja enerkiaa laitella kissojen asioita vieläki paremmaks.

Jos joku plokin lukija siäl nyt kylpee rahoissansa eikä tiiä mihin niitä tunkis, ni laita kuule viis tai kymmenen tai ihan vaikka viis tuhatta tai biljoonaa egee miun kerjuurahastoon! Menee hyvään tarkotukseen. Kampanjan tavote on hirveet 6 000 egee ja jos käy tsägä ja tulee ihan törkeesti lahjotuksia, ni luonnollisestikin kaikki ylimääränen siirtyy suoraan kissoille! Sehä on päivänselvä seikka! Lue tuolta kampanjan sivulta tarkemmin, siä on perustelut ja selvitykset et mihin ja miks miä kerjään täl viisii.

Kampanja on ollu auki nyt noin 3 päivää ja hiukan päälle 600 egee on lahjotuksia jo tullu, eli 10% tavotteesta on kasassa. On kuulkaa nöyrä ja kiitollinen olo jo nyt! Ihan roska silmässä melkeen oon.

Sanomattakin on selvää että myös hävettää ja nolottaa. Se on se mordorilainen kasvatus että itte pitää pärjätä ja mitään vinguta keneltäkään. MINÄ ITTE, HAVUJA PERKELE. Mutta niikun miuta on muistutettu, niin ähellän ihan saatanasti hyväntekeväisyyshommaa saamatta siitä itte muuta ku tusinoittain kissoja huusholliin. Että ehkä se on ihan totta, että tässä tilanteessa on apua ja avustusta osattava pyytää ja sitä varsinkin on kyettävä vastaanottamaan ilman mitään mordorilaisia häpeäntunteita.

Anteeks silti. Mutta nyt viimestään hei voi kaikki olla huoletta että just SIUN verorahoilla miä en täällä hippeile. Enkä ole hippeillykään. Mordorilaisen yhteiskunnan tuin ja verorahoin en ole täällä sekuntiakaan puita halaillu. Tämä vaan kertauksen vuoks, koska se on aina asia joka ihmisiä hiertää. Ei toki miun plokin lukijoita, työ tiijätte miun kuviot jo ja ootte viksua porukkaa. (Huomatkaa täysin pyyteetön perseennuolenta. Ja tässä vielä linkki sinne kerjäyskampanjaan, klikkaa klikkaa ja luottokortti valmiiks siihen viereeen!)

Että näin alas on vajottu! Voi ei.

Mutta nyt miun tarttee lähtee tuo hajonnu läppäri kainalossa Lutwalaan kattomaan jos siellä Mr. Joe sais siitä vielä jotain irti. Miulla tietty oli hiukan kulunu aikaa vimosesta bäkapista, joten hippasen hävis tiedostoja ja kaikenmaaliman tärkeitä asioita. Toivoa on, että siältä sais viä jotain kaivettua esiin.

Loppuun kuva Laurista. Eikö ole suloinen? On on on! Ja ihan tässä lähiaikoina tuleepi lisää settiä tänne, kuhan kerkiän kirjotella. Ja jos tää vanha romu läppäri pysyy sen verran tolpillaan, että saa hommia hoieltua. Molo vaan!

Paluu kalojen vilpolaan

Oon palannu mereen. Sukeltanu joka aamu tällä viikolla.

Edellisestä sukelluksesta oliki hujahtanu taas reilut 3 kuukautta. Mutta kun ei mukamas ehi. Aamut menee lorvaillessa, pihaa kastellessa ja kapsuttaessa, sit on kissakauppa ja sit onki jo liian myähästä ja kaljaaki tarvii juua.

Tähän oli tultava muutos. Pihassa kualee kaikki enivei, kastelin rehuja aamuin illoin tahi en, joten pitäkööt tunkkinsa, saatanan risut. Saavat pärjätä iltasuihkulla, jos silläkään.

Tajusin, että oon ihan liian käpertyny ihan liian pieniin ympyröihin. Hima-Kissakauppa-Eden/Golf, ja thäts it. Jotain tarttis tehrä ja koska ei kiinnosta baareissa notkuminen ja umpituiterissa röntyily (vanhuus, tätä se nyt sit on) ni muistin että ainii, ois toi sukeltaminen. Se on ensinnäki ihan vitun hianoa hommaa, ja toisekseen samalla tulee käytyä kattomassa meiän kissasairaalan potilaita ja kolmaaks siä joutuu olee tekemisissä jopa uusien ihmisten kanssa (ÄÄÄK) ja neljääks se on myäs mukavasti fyysistä hommaa, mitä esim. sänkyssä makaaminen ja murhadokkareitten töllääminen ei ole. Ja halvempaa, miulle, ku kaljan kittaaminen. Ja koska en pysty sukeltamaan rapulassa ni kaljan kittaaminen vähentyy kovin kun on aamu-ysiltä suikattava syvyyksiin.

Jotenki sukellushomma vaan on jääny. Ja koska miun oma märkäpuku on nyysitty ni senki takia ollu vähä että EN MEE koska ei oo omaa märkäpukuu. Tekosyy, tosisyy on vaan yleinen laiskuus ja vetelöityminen.

Siispä sukeltamaan. Heti maanantaiaamuna kello yheksän ja vähä oli jännäkakitsua kalsongissa ku edelliskerrasta oli niin pitkä aika. Mutta sehä on ku pyärällä ajo, heti muistaa et ainii näin tää menee. Hermostutti kyllä kun heti ekalla sukelluksella ope joutu lähtee yhen asiakkaan kans pintaan jo puolen tunnin kohalla ja viittilöi miulle että otaha kuule koppi, vetele etiäpäi tää sukellus lopun porukan kans. Mutta hyvin se meni ja kaikki tuli henkisä pintaan. Samalla sukelluksella näin öbauts kaiken mitä täällä meressä on nähtävää: ison hain, piäniä haita, mustekaloja, kauhian merikärmeksen, kilpikonneja ja tiäs mitä.

Eilen vahingossa sukelsin oman syvyysennätyksen. 34 metriä ja hilut. Ei ollu tarkotus mutta oltiin mestassa missä yleensä ei syvälle mennä, matalalta nytki alotettiin, näkyvyys oli ihan törkeen hyvä ja suihkittiin menemään vaan ku hianolta näytti. Yhtäkkiä vilkasin suklitietsikkaa ja kattoin että perkele sentäs, 34,5 metriä, hippasen ollaan syvyyksissä, dekolukemat on 4 minuuttia että taianpa tästä vähän sutia yläkertaa kohti. Muut hokas asian tilan samaan aikaan ja polskittiin sitte säädyllisempiin syvyyksiin koko lössi.

Uus syvyysenkka meinas tulla tänää aamulla ihan väkisin. Oli ihan  vitun hirviä sukellus jos ihan rehellisesti sanotaan. Totaalisen einuksesta ja syvältä sieltä. Siinä meni vituiks suunnilleen kaikki. Okei, sukelluskamoista ei hajonnu mitään mutta noin muuten kaikki meni päin helvettiä. Oli toki tarkotuskin mennä syvälle heti aluks, mutta polskutella sieltä sitte matalempiin vesiin. Näin ei kuitenkaan kyetty tekemään, kiitos järkyttävän virtauksen joka vaan tuuppas meitä syvemmälle. Vaikka koitti uia like there's no tomorrow, merenpohja vaan luisu kauemmas ja kauemmas. Tietsika näytti 33 metriä, miulla sekos pää koska menin liian vauhilla liian syvälle,  tuli valtava paniikkikohtaus, ei ollu mitään mihin tarttua kiinni tilannetta rauhottamaan, koko ryhmä levis ihan joka suuntaan, väsyin uimiseen, hengitys meni paniikin takia haukkomiseks, pyörrytti, pelotti, ahisti, vitutti. Ryyppäsin ilmatki niin vauhilla että vartissa olin jo alle sadassa barissa. Olin justiisa viittomassa sukellusopelle että meikän osalta tää seikkailu loppuu nimittäin justiisa tähän, MIUN ON PÄSTÄVÄ VITTUUN TÄÄLTÄ HELVETISTÄ JA VÄHÄN ÄKKIÄ, kun Joe onneks viittilöi että sukellus keskeytetään ja lähetääs pintaa kohti. 10 minuuttia luisuteltiin pintaa kohti ihan silkassa sinisessä ja miuta ahistaa sinisyyski ihan kyrpänä ja olin aivan romuna. Mutta jossai 15 metrin kohalla alko onneks pää kasaantumaan ja paniikkikohtaus hellitti otetta ja lopun pysty senku lillumaan ja olemaan et jei, selvisin tästäki.

Hyvä muistutus taas kerran siitä, että kalojen vilpolassa kun ollaan niin siin ei luonnonvoimia vastaan oo piänellä ihmispullukalla juur mitään sanomista.

Veneesen päästyä oli fiilis että en muuten sukella hetkeen, riitti toviks, mutta eihän sitä tohdi jättää paskaa kokemusta alle. Se on se, et jos hevosen selästä lentää ni on kavuttava uuelleen satulaan. Siispä huomenna aamulla takasin mereen, tuli mitä tuli.

Tilasin myäs uuen märkäpuvun. Halvimman mahollisen sukan mitä löytyy, kai sellasen jonku köpön noin miljuunalla saa. Ihan sama kuhan on pitkät hihat ja puntit ja 3mm paksuutta. Rahaahan siihen(kään) ei ikäänku ole, mutta se on pakkohankita. Vedet on sellasta 26-27 asteista ja miä kermapersehän jäädyn tuommosis lämpötilois jos pitää lyhkäsellä puvulla sukeltaa. Ja säästän sen nopeesti kaljoissa jos vaan sukellan menemään enkä kittaa bintsua yhtenään.

Olkoot uusi märkäpuku miulle miulta syntsälahja, koska ikäännyn taas tuossa loppukuusta. Äääk. Vittu tätä vanhuutta, se niin nopiasti tulee ja vie mennessään.

Ja joojoo, on se dive master vieläkin kesken. Joskus sitte ku jaksan keskittyä ja ku miulla on joku apulainen joka pitää kissakaupan auki sillä aikaa ku miä masteroin.

Eihän tässä oo kiire, mihinkään.

Big Ben, melko varmasti saaren läskein kissa

Kissasairaalassa oli aamusella kuus häkillistä potilaita. Siel on Lassie joka on flunssassa, Hulk joka on maalissa, kaks pientä orpoo pentuu, yks emo neljän pennun kans, yks tyttökissa jolla oli pentuja jotka kaikki kuoli kissaruttoon, ja sit viel yks laiha köhivä piäni rääpäle.

Sukelluksen jälkee lähin kotio ni oli taas roadblock