Matkapäivä 193

Mielenrauhaa huokuva saarimaisema

Nonii. Nyt niitä tunnelmia ja huomioita kun on yli puol vuotta matkusteltu. On menossa reissupäivä numero 193, jos tarkkoja ollaan. Lyhyesti, asioita mitenkään jaarittelemati ja järjestelemäti, tämmösiä tuntemuksia ja huomioita kirjasin ylös:

Edelleen olen sitä miältä, että lähteminen on ollut elämäni paras idea.

En ole katunut hetkeäkään. En edes sillon kun torakka putos päähän, tai lautaselle. Tai kun gekko paskansi päähän. En kuumeessa, ripulissa enkä kutinassa. En edes sillon kun luteet söi perseen tai kun madot alkoi kaivella nahan alla käytäviään.  Aika on jo kullittanu nekin muistot ja tehny niistä matkan varrelle osuneita jännittäviä sattumuksia.

Mordoriin ei ole ollut ikävä.  On ikävä miun kissoja kyllä.

Yksin on mukava matkustella. Suosittelen kaikille.

Tykkään pitkistä bussimatkoista, missä ei voi tehä muuta kun tuijottaa ikkunan takana ohi vilisevää maisemaa, kuunnella musiikkia ja ajatella asioita.

Asioiden ja elämän ajatteleminen on tärkeää.

Asioiden ja materian omistaminen ei ole tärkeää. Ihminen pärjää helvetin vähällä. Rinkkaan ja reppuun mahtuu kaikki mitä tarvii, ja paljon ylimäärästäkin.

Hermostuttaa ajatella paluuta Mordoriin, vaikkei paluu vielä ookkaan ajankohtasta. Siellä on miulle uusi asunto rakentumassa. Asuntoon pitää hankkia tavaroita, joita asunnoissa on oltava. Kattiloita ja kaikkee. Ajatus kattiloiden omistamisesta saa miut ihan pois tolaltani. Kattiloissa kiteytyy joku pysyvän asumuksen ydin.

En ole yli puoleen vuoteen tehnyt itse ruokaa. Jos ei lasketa sipsipussin avaamista ruuanlaitoks.

Puoli vuotta ilman meikkiä ja rispaantuneissa vaatteissa hilluminen on alleviivannu sitä, että ulkonäköön keskittyminen on tyhmää ja turhaa. So what jos on tukka huonosti ja finni ottassa ja vähä puserossa sauma ratkennu ja housun perseessä purkkaa?

Maailma ei lopu eikä luotokappaleet putoa kuolleina puista vaikka retkotan vapautuneesti pursuillen pelkissä pikineissä ihmisten ilmoilla.

Lukeminen on parasta! Ja kissat!

Mordorista ei paljon yhteydenottoja tule. Siistiä kuitenki, että siel ees muutama tyyppi jaksaa viestitellä ja juoruilla kuulumisia. Kiitollinen olen, että on sit ehkä ees muutama ystävä jälellä ku joskus palaan.

En ole oppinu puhumaan indonesiaa. En ole koskenukkaan miun kurssikirjoihin joita oon raahannu sinnikkäästi mukana koko ajan.

Tykkään saari- ja rantahommista miljoona kertaa enemmän ku kaupungeista. Kaupungeissa on liikaa kaikkee. Tulee stressi.

Fried tempeh on sikahyvää. Tempeburgerikin on sikahyvä.

Indonesia on yhä miun suosikkimaa. Indonesialaiset ihmiset on mukavia ja rentoja ja hauskoja. Ja indonesialaiset miehet on toisinaan ihan naurettavan komeita.

Sutinaa ei ole silti ollu. Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa, plus olen epäsosiaalinen rupsahtanut vanha nirso mörkö, joka ei varsinaisesti siis oo kuuminta eikä helpointa hottia. En myöskään ole enklanniksi läheskään yhtä verbaalisesti lahjakas ku suameks, joten tässä ei ole ees sitä mahista että ns. vitsillä sisään. Ja sehän se alkaa olla täs elämän ehtoopuolella se ainoa mahis joka enää jälellä on.


Regei on ihanaa ja sopii kuin nyrkki perseeseen rantamusiikiks.

En koe itteeni säälittäväks jos syön ravintolassa yksin.

Museot ei kiinnosta.

Ihmisiä on kiva tarkkailla. Tykkään seurata sivusta toimintaa, mielummin ku olla ite messissä kaikessa tohinassa.

Paljain jaloin on ihana tepastella. Vaikka saattaakin silläviisiin saaha matoja jalkoihin. Niitä odotellessa iloisna kirmailen paljain varpain, huoletonna. Madot on miulle jo ihan rutiinia.

Vihaan luteita.

Olen juonut ihan älyttömästi kaljaa. Ja tupakoin aivan liikaa.

Ärsyttää kanssamatkailijat, joilla on asennevammoja. Esim. ollaan ylimielisiä paikallisväestöä kohtaan. Tai oletetaan että lähtökohtasesti joka ainoa paikallinen haluaa vaan kusettaa. Tai kuvitellaan, että kaiken pitäis olla lähes ilmasta. Tai roskataan. Tai seisoskellaan korallien päällä. Tai ollaan tissit paljaana muslimimaan rannoilla. Tai ei muutenkaan kunnioiteta luontoa eikä paikallisia tapoja.  Jne jne jne.

Oon oppinu itestäni paljon asioita, ihan vaan siks että on ollu aikaa ajatella ja miettiä elämäänsä. On aika helvetin tasapainonen olo.

Oon oppinu myös kärsivällisyyttä aikataulullisten asioiden suhteen. Asiat tapahtuu sillon kun ne tapahtuu, eikä tilanne siitä mikskään muutu vaikka siinä ootellessa kuinka sais hermoromahduksen ja repis ihokkaan yltään. Jos lento tai bussi tai vene on myöhässä niin se on myöhässä. Perille päästään kuitenkin, vaikkei ehkä ihan luvatussa aikataulussa. Jatkuva kiireen tuntu on kadonnu.

En myöskään jaksa stressata asioista joille en itse mitään voi. Tulivuori voi purkautua tai maa järistä tai ruokamyrkytys rytistää sisuskalut pihalle vielä jossain kohin reissua, mutta sitä voi säikähellä sitte jos sellanen tilanne tulee eteen.

Kiinnyn paikkoihin ja kissoihin. En ihmisiin. Tykkään olla kivassa paikassa pitkään ja palata sinne aina uudelleen. Miulla ei oo tarvetta ahnehtia maailmankarttaani mahollisimman paljon nuppineuloja. Miä jumitan sujuvasti kuukausitolkulla hyvällä hiekkakikkareella, jos siellä kerran viihdyn ja koen elämän mukavaks.

En ole koskaan ollu näin pitkää aikaa yhtäjaksosesti onnellinen. Elän elämäni parasta aikaa.

Palaan Mordoriin kenties keväällä 2013.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kuulostaa hyvältä. (On kai meitä lukijoita 3.)

T
Anonyymi sanoi…
Tässon neljäs, ja joka jakson oon kattonu. Hieno reissublogi kyllä, ja kissat tuntuu kuin omilta, niistä välittää.
Anonyymi sanoi…
Viides lukija ilmoittautuu (en ole kommentoinut aiemmin). Aika lailla samoja fiiliksiä kuin itsellä oli viime vuotisen pidemmän reissun aikana. Itsellä puoli vuotta reissussa oli liian lyhyt aika... Nauti!
Anonyymi sanoi…
Ja viitoslukijan kommenttina vielä, että onneks tempeä saa Vii Voanista Hkissäkin. Ja kantsii käydä ehdottomasti Sulawesilla kun oot siinä huudeilla
Jussi sanoi…
Ai miten siistii :-). Terkut Niskalasta
Anonyymi sanoi…
Rispectiä pädelle. Fron tapanila. Halataan kun palaat. Terveisin antti
Taina - MoveMe sanoi…
Juu, kyllä meitä lukijoita (vaikka ihan tuntemattomia) täällä piisaa :)
Anonyymi sanoi…
Seitsemäs ilmoittautuu. Ja vaikka en nyt olekkaan mikään "cat-lover", niin seurattua tulee joskus - introvertti(vai mikäsenytoli) kun olen itsekin... ;)
Anonyymi sanoi…
Oot mun idoli.

t. Merja

ps. en jaksa kirjautuu ku saunaan menossa, joku toinen kert.

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Työlupasirkus vm. 2017

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely

Järjestysnatsi