Moottoritiellä on puuma: Remonttihommat

Palatsini on ollu remontissa syys-lokakuun vaihteesta alkaen. Piti tehdä seuraavaa: tehä miun kettiöön seinät, rakentaa uusi aita tilusten ympärille, uusi terde talon eteen ja pihaan uus heinäkattonen röhnötysalkovi. Hommathan lähtiki liikkeelle vauhikkaasti ja sialuni silmin jo näin kaiken valmiina ennen joulua. Tyhmä kun olen niin miälessä ei ollenkaan käyny, että tyytyväinen saan olla jos kaikki ois valmista ennen ENS VUODEN JOULUA.

Ongelma on lähinnä ollu että raksajätkät häviää kun piarut saharaan tuosta vaan. Miä en oo ees laskenu montako eri hyypiötä on tässä kuukausien aikana käyny vähän jotain nurkkaa hiplaamassa, mutta monta niitä on ollu. Mitään ei ole valmiiks asti saatu tehtyä, kaikkea on alotettu mutta valmista ei oo tullu mistään. Miun puupäähän ei mene tuommonen touhu, koska miä ajattelisin niin, että jahas, aletaas rakentamaan aitaa ja tehään se valmiiks ja sitte alotetaan seuraavaa hommaa. Mutta ei, vaan alotellaan vähän kaikkea eikä tehä mitään valmiiks saakka.

Aita on valmis. Maalattu ja kaikkee! Ja viidakkoa on istuteltu!

Aita muurattiin, mutta meni kuukausia enneku siihen jotkut remppajätkät raahautu sutimaan päällystyksiä. Keittiöön laitettiin seinää ja ovi ja ikkunoita mutta jätettiin yks helvetin iso reikä seinään sojottamaan. Pihan uus rötkötyskatos on pystyssä mutta lattiaa siähen ei o laitettu eikä oo seiniä maalattu.

Pihaa ympäröivä aita valmistu vihdoin muutama viikko sitte kun miä väsyin oottamaan että ukot sen maalais. Maalasin ihan itte. Eli reilun 7 kuukautta siitä kun tää remppa alko nin vihdoin ensimmäinen asia on saatu valmiiks. Jos oisin jääny oottelemaan että raksaukot maalais ni oottelisin varmasti vielä pitkään. Oi onnenpäivää kun aita oli valmis, koska sitte pääsin into piukeena istuttelemaan rehuja ja laittamaan viidakkoa taas kerran alulle!

Tuossa pari viikkoa sitten taas viikkojen ellei kuukausien tauon jälkeen pamahti ukkoja pihaan että alkavat maalaamaan keittiön seiniä. Miä olin että vitut alatte, siellä on vielä toi iso reikä seinässä et aivan turha maalata yhtä nurkkaa ja sitte tuutte laastien ja paskojen kanssa sotkemaan kaikki kun joskus toi reikä tilkitään. Ahaa. Meni jakeluun. Joku haki kaupasta lasitiilitä ja lattovat reiän umpeen. Jättivät sen tietysti sillä viisiin aivan kesken että toisestä päästä vielä tiilet sojotti kun toista päätä oli jo vähän siloteltu. Lupasivat tulla "huomenna" jatkamaan.

Huominen tuli lopulta viikon päästä mutta sillonkaan eivät valmiiks saaneet mitään. Hävisivät taas tuosta vaan ja kun kyselin perään niin kerrottiin että ne tulee takas "huomenna" tai "tänään iltapäivällä". Miä vannotin ja vannotin että onko ihan satavarma että tulevat ku miulla ois muutaki tekemistä kun olla kotona kyttäämässä että josko joku vaivautuu paikalle. Juu kylä on aivan varma että huomenna aamulla kello 9.

Maanantaina menin taas kysymään että mitäs vittua ja naapurin duunarijätkät oli silmät ymmyrkäisnä että ai eikö ole keittiö valmis. NO VITTU EN KAI RAVAIS JOKA PÄIVÄ VINKUMASSA JOS OLIS! Naapurin jätkät lupas että no myä tullaan kahen tunnin päästä laittamaan se maalauskuntoon. Vannotin, että kaks tuntia ni varmasti tuutte, etten turhaa taas köki himassa. Juu tullaan tullaan. Neljän tunnin päästä lähin ettimään että missä ne vitun jätkät kuppaa. "Ne on nukkumassa" oli vastaus. Voi hyvä jumalauta saatana.

Sain yhen jätkän hereille ja hän kerto että no eikäku katoppa ku se oikee raksaporukka tuleekii huomenna yheksältä ja ihan satavarmasti tulee ja kyllä näin on. Asia selvä.

Tiistaiaamu koittaa, herään ajoissa raivaamaan keittiön siähen kuntoon että ukot pääsee sotkemaan. Kello tulee yheksän. Ketää ei näy. Menen kysymään. "Juu katoppa kun ne on tuolla toisella raksatyömaalla, ne tulee tänne tuossa iltapäivällä".

Miä aloin itkemään. Turhautumislevelit veti niin yli että romahin. Painuin kotio ja lähetin Palatsini omistajalle viestin missä suorastaan rukoilin apua. Että auta nyt vittu saatana, nää on siun hommaamat raksajätkät ja miä en oikiasti jaksa tätä paskaa, olen nyt muutaman viikon kuunnellu tätä " ihan varmasti huomenna"-komediaa, ja miä kökin kotona ja kyttään että tulisko joku ja mitään ei tapahu, ja miun keittiö on aivan levällään, AUTA!

Kohta tuliki yks naapurin jätkistä kysymään että niin tuata haluatko että laitetaan keittiö kuntoon. HALUANKO? MITÄS VITTU LUULET?

Yks raksajätkistä ilmesty paikalle, veti viimiset laastit seiniin, päin vittuahan ne meni, seinä on kuprulla ja vinossa mutta ihan vitun sama. Luikki sitte hommat tehtyään karkuun ja tuskin häntä enää näkyy.

Omistaja laitto viestiä että ongelma on se, että ne raksaukot ei halua miun talossa olla hommissa koska siellä on KISSOJA.

Voi pyhä paska miä sanon. En ittekään halua olla missään töissä, koska aina siällä on IHMISIÄ, mutta jos miulla on duuni josta maksetaan palkkaa nin kyllä miä duunit teen. En miä tuosta vaan häviä ja painu maan alle ja ilmottele sitte viikon hävyksissä olon jälkee että nii juu kato kun oli niitä ihmisiä siällä tyäpaikalla ni miä en niiku kestä enkä voi.

Eilen ja tänään oon maalannu keittiön seiniä. Se on siivousta vaille valmis. Onnenkyynel. Muusta paskasta miä en nyt jaksa enää ees kitistä. Pihan uuet terassit ja härpäkkeet valmistuu sitte joskus. Viimestää sitte kun miulla on rahaa palkata omat raksajätkät tekemään.

Tätä miun palatsin remppaa ja sen vauhikasta ja laadukasta etenemistä kun on kattellu ni olen kyllä ihmetelly miten tämä maa on koskaan ees laskeutunu puusta. Ja hämmästelen miten kukaan rupiaa täällä tyhjästä rakentamaan yhtään mitään. Rakennushommissa on aina katastrofin ainekset vahvasti läsnä, myäs siellä Mordorissa (yhen talon olen siällä nuoruuden hulluuksissani rakennuttanu ja se oli elämäni kallein ja dorkin virhe), ja täällä rakennusprojekteihin on laitettu niitä katastrofin aineksia oikeen avokätisellä kauhalla ja kaksinverroin tanakammin. Hattu päästä sen hulluuden edessä joka saa jengin täältä ostamaan maata ja rupiamaan silmät loistaen siähen jotain bungaloweja rakentamaan.

Miulla jo kylmä hiki virtaa vuolaana persvaossa että mitenköhän tuon kissakonttorin rakennushommat oikeen sujuu. Onneks siellä on puikoissa sellanen jengi joka tekee eikä märise. Samat jätkät rakentaa uusia Gili Palmsin villoja, ja ensmääne on noussu tyhjästä ihan parissa kuukaudessa ja alkaa jo olla sisustelua vaille valmiina kohta. Ja se villa on stadionin kokonen julmettu lukaali, jotta kyllä luulis että miun piäni kissakioski hoituu tuosta vaan.

Huomatkaa, miten miä puupää yhä jaksan ajoittain olla toiveikas! Tyhmähän se miäkin olen!