Rannat rannoiks, kakkospäivän kaaos

Egoisten kissa ihmettelee että hetkinen, eilen tässä oli vielä ravintola, nyt on vaan jumalaton hiekkalaatikko.

Kävipä eilen melkonen rytinä pitkin Hiekkakikkareen biitsejä. Polliisi ja armeija on täällä edelleen vahtimassa että rakennukset kaatuu ja rannat siivotaan. Paikoin näyttää niikun olis pommi räjähtäny, ja toki tämmösen kaaoksen siivoominen hetkisen kestääkin. Mutta muutamat mestat ovat oitis putsanneet kaikki ryänänsä veke ja avot näyttää kuulkaa oikein kivalta.

Rantakatua tepastellessa tahi pyäräillessä nyt vieno tuuli mereltä kivasti leuhottaa ihokarvoja, kun ennen tossa rantsuraitilla posotus oli kun jotain hikistä tunnelia olis menny. Meri liplattaa siinä, porukkaa loikoilee rantahietikolla ja rantaa.... sitä on, eessä ja takana, esteetönnä.

AI LAV IT!

Kattokee kuvia, ihan itte otin tuossa äsken.

Siinä on kuulkaa Kakkosen Kuppilan baarin jäänteet. 

Kakkosen Koralbiitsin ranta rupiaa näyttämämään samalta ku sillon kun tänne vuosia sitte ekaa kertaa tulin.

Siinäki oli ravinteli ihan vasta äsken

Suunnitelmaa Hiekkakikkareelle. Mitähän tästä oikein tulee?

Egoisten biitsi meren ääreltä päin

T'ässä vielä hetki menee ennenku biitsit on joka kohasta siivottu

Törmäsin vanhaan tuttuun! Mr.Indiana ja hänen asumuksensa. Sinnittelevät vielä biitsillä, mutta eiköhän lähtö kohta tule.

Kissakauppaa ei tarvinnu avata tänään. Tällä hetkellä rannoilla ei saa olla MITÄÄN. Ei pöytiä, ei tuoleja, ei rantapetejä, ei MITÄÄN. Näin ollen Egoisten tiluksilla joka läpi on täynnä heiän kalusteita. Pääsin tuosta jotenki luikertelemaan sisään sen verran että sain kauppakissoille haettua ruokaa ja heiät syätettyä, mutta totesin että tässä on ihan turha yrittää mitään kauppaa tänää tehä. Lupasivat roudata romujaan muualle säilöön eli ehketi jo maanantaina bizniz äs juusual.

Tuomiopäivä

Noniin. Tänään on se päivä kun saarelle on tullu laivalasteittain univormupossea. Rantojen tyhjentämisen deadline-päivä on tänään.

Jo muutaman viikon on ollu rytinätä biitseillä kun rakennelmia on purettu, ja tällä viikolla homma on ollu ihan helvetillistä kaaosta. Paikoin on näyttäny niiku tsunami olis pyhkässy yli. Rantarakennuksia puretaan, ja tiän tois pua rakennetaan. Rakennusjätkät on ihan helvetin kysyttyjä just nyt. Hevoiskärryt on suhannu ees taas roudaamassa paskaa pois ja rakennustarvikkeita tilalle.

Mutta kyllä näyttää jo kivalta niissä kohissa mistä ranta on jo putsattu! Jumalavita, kun ajaa pyärällä rantakatua niin peräti näkee meren!!!!! Hurraa!

Vielä on kuitenkin valtavasti mestoja, jotka ei oo tehny yhtään mitään. Joko naivina olettavat, että myö kato ku tunnetaan Oikeita Ihmisiä ni myähän tästä luistellaan eikä mikään muutu, tai sitten kenties aikovat laittaa kovaa kovaa vastaan. Tahi ihan vaan kelaavat että vittujakos myä vaivaa nähää minkään purkamiseen, jos nuo univormujätkät tekee sen ilmatteeks. Tiijjä häntä.

Itte en ole viälä tänää kerenny kylille kattomaan mikä mayhem siellä on päällä. Kuukauden pesti Edenin Taalasmaana alko tänään ja tässä on nyt kaikenlaista. Kuten esim.... TADAAA..... ystävämme MATI LAMPUUUUUUUUU!  Mutta jahka tuossa tunnin päästä lähen kissakaupalle ni samalla tuleepi nähtyä mikä on meininki.

Alla hiukan kuvia tältä aamulta, iloisna varastin internetistä, kun kaikki niitä nyt pitkin feispukkia postailee. Ja muuta asiaa kirjottelen laters, kunhan pääsen johonki misä on sähköä. Läppärin akku loppuu justiisa, mutta toivottavasti ehin tän julkasemaan ennen kun laskeutuu pimeys miun tietzigaan.

Luonnon armoilla ollaan

Golfilla sataa

Kikkareemme on hiljainen. Veneliikenne Balilta ja Balille on jälleen seis ja on vielä ainakin maanantaihin saakka, ehkä pidempäänkin. Alkuviikosta ei seilanneet venhot edes Lombokille joten oltiin täysin  motissa. Meri on ollu räyhäkäs, aallokko hirviä, tuuli on puhuroinu ihan raivona. Ja sataa, jumalavita että sataa! Ei nyt ihan tauotta mutta sitte ku hana aukiaa niin sitä vettä nimittäin tulee. Vihriää on, jopa miun kirotussa puutarhassa rehottaa. Kylä siitä viä hyvä viidakko tulee!

Sadekauden saarimuotia. Kuuminta hottia!

Lisäks on ollu sähkökatkoja, pisimmillään osa saarta  on ollu 30-40 tuntia putkeen ilman sähköä. Vesi on pätkiny myöskin, taivaalta sitä kyllä tulee muttei aina hanoista. Ja lisäks miä olen kärvistelly ilman telkkarikanavia kohta jo 2 kuukautta. Indovision, kenen satelliittitsydeemi miun huushollissa on, he ovat paskoja. Ukot on käyny kahteen kertaan jo korjaamassa jotain, minkä lopputuloksena kanavat näky noin vuorokauden ja sen jälkeen ne hävis taas. Oottelen heitä takasin. Vuokraisäntä on soittanu niille jo sata kertaa mutta eivät suostu uskomaan että kanavia ei näy. "Vastahan myö käytiin korjaamassa, kyllä ne näkyy" olivat sanoneet. VITTU KUN EI NÄY! Haluan ja tarvin miun murhadokkarikanavan takasin ja vähän äkkiä!

Kun ei ole telkkaria niin mitäs helvettiä sitä iltasin tekis? Mie en tiijjä. Täten olen lähinnä istunu Golfin kuppilassa juomassa kaljaa ja jauhamassa paskaa, harvase ilta. Eihän tämäkään peli voi loputtomiin jatkua, jumaliste.

Että näin elellään nyt. Luonnon armoilla ja teknisten onkelmien uuvuttamina. On tämä rankkaa.

Mutta tärkiämpiin uutisiin eli jo aikasemminkin mainittemaani rantojen putsaukseen! Pikkuhiljaa on hommat ruvennu etenemään, mutta yhä ollaan tilanteessa jossa huhuja ja juoruja liikkuu, eikä kellään oikeen oo yhtä varmaa tietoa esim. päivämääristä jolloin pitäis olla rannat siivottuna. Tänään kuulin huhua että takaraja on 23.helmikuuta, tai niillä tienoilla. Tuolloin, jollei ole jatkoaikaa hakenu ja sitä saanut hyväksytettyä, on oltava rantapytingit poistettuna. Tulossa on lauma tiettävästi armeijan ukkoja ja alkaa lekat heilumaan mikäli jotkut vielä sinnikkäästi, ja ilman lupia, rannalla jotain koittaa äheltää.. Rakennukset laitetaan nurin, piste. Turha inistä, näin tapahtuu.

Saaren sukkela juoruverkosto tiesi myöskin kertoa, jotta muutamat isoimmat biznexet ovat tyynesti ilmottaneet, että vitut tehään mitään ja turha tulla lekojen kanssa uhkailemaan. Ounastelen, jotta luvassa on melkosta hässäkkää ja kuumia tunteita puolin ja toisin. Saapi nähä millanen mellakointi täällä on valloillaan tuossa parin viikon päästä.

Elämme jännittäviä aikoja!

Tuosta on jo joku ravinteli laitettu matalaks.

Perus-turistillehan tämä rantojen siivous ei sinällään aiheuta mitään härdeliä. Toki tällä hetkellä monessa paikassa näyttää niiku olis pommi räjähtäny, kun on ravintelit ja muut jo purettu, mutta rakennusjäte makaa kasana tien poskessa. Mutta jahka tämä tilanne tästä selkenee ja siivous on tehty, niin kylä sitten kelpaa olla. Rantakadun meren puoleinen osa tulee oikiasti olemaan rantaa. Meren liplatusta voipi eteerisenä tuijotella pyärällä suhatessaan, kun näköesteenä ei ole tiäs mitä hieromalaitosta ja rihkamakauppaa ja ravintelikatosta. Mutta hetki tässä varmasti viärähtää, ennenkun siivoushommat on sillä mallilla että voi tuossa huokailla että kylläpäs nyt kelpaa, rantaa on, senkun menee ja pötköttää.

Kyllä nyt nimittäin kelpais olla laittamassa uutta ravintelia pystyyn johonkin. Hiekkakikkareen osto-myynti-palsta Feispukissa on tukossa ilmotuksista missä rantakuppilansa purkamaan joutuvat tyypit koittaa muuttaa ravintelikalusteita ja astioita ja kylmälaitteita ja ties mitä ees jonkinlaiseks rahasummaks.

Perkele kun olis rahaa nin kylä Sulo Vileeninä ostasin uusia huonekaluja, mitä tarvitten kunhan miun keittiöremppa joskus valmistuu. Myäs uuteen tulevaan kissakonttoriin tarvitten vaikka mitä kalustetta ja sälää. Mutta persaukisen on turha intoilla. Tärkiämpää on nyt ensin rääpiä jostain rahat oman Palatsini vuokraan sekä sen uuen kissakonttorin rakentamiseen. Huonekalusteita miätin sitten kun nuo tärkiämmät hommat on maksettu.

Aaaaaai ja kappas, se on kuulkaa taas MATI LAMPU elikäs lamppu on guallu elikäs sähköt veks.  Johan tässä sähköä onki koko päivän jo ollu. Just kun miätin että tänään en ainakaa mene illalla mihinkään juomaan kaljaa mutta jos tämä mati lamputus jatkuu pitkään ni ehän miä saatana pimiässä hikisessa Palatsissanikaan voi kököttää.

Siinä toisen edesmenneen kuppilan jäännökset

Rantakadun tois pua on rakenteilla uutta syömälää/juomalaa

Harmaata on. Tuolla pilvien sisällä on Lombok. Meri näyttää nyt tuossa saaren itarannalla kohtuullisen rauhaisalta, mutta saaren pohjosrantsussa jyllää jumalattomat surffiaallot. Enkä halua ees kuvitella millasta allokkoa on tuossa Lombokin ja Balin välillä avomerikohissa. 

Kissojen uus pääkonttori

Tuohon nousee uus kissojen pääkonttori!

Kattokaas, luuska on hengissä! Tänne paskantaminen on jääny nyt kaiken muun jalkoihin tyystin täysin, mutta katos vaan kun ämmä aktivoituu heti kun on jotain vailla. Tällä(kin) kertaa se on raha. Antakaa sitä, ja paljon! Mutta antakees kun kerron ensin että mihin ja miks.

Menossa olevan rantojen putsaamisen seurannaisvaikutushan onpi sellainen, että miun piäni ja rämä kissakauppa joutuupi jyrän alle. Koska Egoiste-ravinteli, jonka tiluksilla kauppa on, joutuu myöskin laittamaan rantakuppilansa matalaks, niin hyö luonnollisestikin tarvittevat tiän toiselta puolelta kaiken tilan mitä järjestettävissä suinkin on. Näin olen miun kauppa ja varastokoppero joutuvat väistymään. Yllätyksenä tämä ei suinkaan tullu, ounastelinkin että lähtö tulee mutta kyllähän siinä sitte vähän alahuuli väpätti kun asia miulle virallisesti ilmotettiin. Että mitäs vittua miä nyt teen? Ei ole rahaa mihinkään mistä jotain vuokraa pitäis maksaa, ja vaikka oliskin rahaa niin kun tuo rantasiivous on menossa ni kaikenlaiset tilukset edes siedettävällä sijainnilla on tyystin kiven alla.

Pyhkäsin tuona uutispäivänä kaupalta Golfille särpimään oluen pahimpaan hermoomiseen ja sanoin sitte miun kaverille Robertille että semmonen homma ois että tarvin uuen kissakaupan, tuli Egoistesta häätö. Robert ei silmää räpäyttäny, vaan totes välittömästi että no myähän rakennetaan siulle tuohon uusi kauppa. Mitäs laitetaan? Eikö tehä samalla vähän parempi ja isompi pytinki? Laitetaanko erillinen klinikkahuone? Kauppaan isot ikkunat ja eteen komia terassi missä kissahullut shoppailijat voivat istahtaa? KYLLÄ KIITOS!

Robert ja pari sen kaveria omistavat Golfin ja Gili Palmsin ja niillä on siinä viälä perkeleellinen tontti tyhjillään. Siähen nousee villoja pikkuhiljaa mutta tilaa toki on survoa siähen piäni pääkonttori kissoille. Heti seuraavana päivänä piirreltiin jo suunnitelma, minkä perusteella joku tekee oikeet rakennuspiirrustukset. Värväsin Edenin Suzannen pusaamaan rahankeräystapahtumaa (helmikuun 19.päivä Golfilla). Rupesin vaahtoomaan pitkin someja et tämmöstä. Vonkaan rahaa ja rakennustarvikkeita. Palkintoja meiän kissatapahtuman skaboihin. On ihan saatanasti tekemistä mutta onneks nyt on porukkaa messissä jeesimässä.

Toiveena on kerätä aimo köntsä kahisevaa, jotta saatais rakennuskustannuksista ees suurin osa kuitattua eikä aussiukkojen tarvitte omasta taskustaan kaikkea laittaa. Semminkin kun saan sitte loisia heiän tiluksillaan ja hyö on miuta muutenkin jeesiny vähän joka käänteessä kun jotain tarvin.

Vissiin olen joskus jotain tehny oikein kun tuommosia ystäviä miulle on siunaantunu. Kiitollisuurenvelkani on valtava, sitä en pysty koskaan takasin maksamaan, mutta jos ees rahallista velkaa saa kuitattua niin pystyn elämään. Ja toki supporttaan heiän pisneksiä majottamalla kavereita heiän hotelliin sekä ryyppäämällä Golfin kuppilassa harva se ilta. Se nyt on vähintä mitä voin vastapalveluksena tehrä, jumaliste!

Armaat lukijat, tukijat ja varsinkin kissaihmiset: kaivakee kuvetta ja antakaa euro tai tuhat. Klikkaa tästä kissojen lahjotussivulle.

Myös crowdfunding-kampanja on tulossa, rupian sitä ähräämään next.

Lisää infoa on mirrien tuoreimmassa uutiskirjeessä. Klikkaa tästä ja lue.

Renppajätkien paluu!

OOOHHHHH!

Jumalavita! Ihmeiden aika jne!

Heräsin tänään ja painelin pihalle aamukaffelle ja tupakille ja syättämään kissat. Tukka pystyssä siinä yävermeet päällä ja ihan unipöhnässä yhä ja eikö siä aidan takaa välittömästi nouse parikin jätkän päätä ja hirviä mökä että avaa ovi avaa ovi. En tajunnu yhtää mitä tapahtuu mutta menin avaan oven ja kas, palatsini portista alko vyärymään tavaraa sisään ja jätkiä kauhee lauma. Remontti is bäk! Hurraa!

Tässä kun on kuunnellu kuukausitolkulla sitä "maybe next week"-tyyppistä aikataulutiedotusta ni aikalailla olin jo toivosta luapunu ja nöyränä, joskin kyrpä otzassa, olen siivonnu paskaa keittiöstä ja ajatellu että no josko sitte seuraavan sadekauden sais jo olla sisätiloissa. Luonnollisestikin olin palatsini omistajalle sanonu että okei, minen kysele enää et millos millos mitäs häh, mutta pliide varota sitte vähän etukäteen kun hommat miun huushollilla joskua meinaa oikiasti jatkua että tiiän vähän laittaa romuja kasaan ja pois tiältä.

Eihän se tiätenkä mitään ilmottanu, asia tola kävi ilmi kun sirkkeli alko laulamaan, mutta aiiiivan sama, pääasia että keittiööni vihdoin nousee seinää sekä oven ja ikkunoinen raameja.

Siinä muuten onki jätkillä erikoisprojekti rakennella mitään kun koko ajan on kissa tai kaks istumassa laastikasassa tai säikkymässä millon vasaraa ja millon sähköjohtoa ja jahtaamassa millon mitäki vaakanarun pätkää.

Oisin muuten itte halunnu että rakentavat ensin miulle eteerisen loungen siähen pihaan, jotta saisin sinne tyhjennettyä keittiön rojuja katoksen alle, ja ois paikka missä olla pois raksajätkien jaloista. Oisin myäs toivonu että ne ois ennen sitäki tehny pihan uuen aidan päälystelyhommat, jotta sillä välin ku ne rakentaa muuta, ni miä voisin jo istuttaa vimmalla viidakkoa aidan vieruksiin.

Mutta niikun sanottu, pääasia että jotain  tapahtuu. En napise mistään, olen vaan tyytyväisnä että vihdoin tääkin päivä koitti. Remppa jatkuu!

Toho tulee ovi

Oven viäree tulee kaks ikkunaa

Cisse Häkkinen tsekkaa että oven karmit on suarassa

Nimittäin kyllä on kannattanu selkä vääränä kantaa hevosen pökäleitä pihaan. Papaijafarmi kukoistaa. En oo ikinä ennen saanu papaijoita kasvamaan näin isoiks! Kohta pukkaa etelän hetelmää ihan omassa pihassa! 

Mahollisesti myäs tomaattifarmini on menestys. Toivoa ainaki hiukan on. Huomatkaa köyhän ruukkuviritys: kissaruokasäkki skulaa tähän hommaan täydellisesti!

Mirriuutiset

Olen kuula punasena säätäny viime aikoina kissoihin liittyviä juttuja. Saatana kun olis joku sihteerikkö, joka hoitais näitä asioita mutta ei ole ja vaikka oliski ni miä olen niin kireepiponen kontrollifriikkinatsi, että helpommalla pääsen kun teen itte. Onpahan kaikki sitte just niiku miä haluan ja jos jotain on päin persettä ni ei voi ku ittiään piiskata. Tämä on sairaus, tiedän. Diktaattorin elämä on raskasta.

Ensmäänen asia joka on valmihiksi puserrettu on kissaprojektin uutiskirje. Historian eka "MEOWSLETTER" lähti justiisa liikenteeseen. Sen voi tsekata klik-klik-tästä.

Postituslistalle voi liittyä joko menemällä mein nettisivulle ja liittymällä siellä olevalla lomakkeella tai sitte, ku kuitenki ootte laiskoja klikkaileen, ni laitetaa se tilausjutska nyt tähänki eli laita tuohon siun sähköpostiosote ja klikkaa tota nappulaa ja sitte seuraile ohjeita jotka pamahtaa siun meiliin:

Tilaa mirrien uutiskirje!

Toi ehkä toimii tai sitten ei, mutta yritys on kova. Seuraavana ohjelmassa on saaha miun kissatuotteitten nettikauppa julki. Siinä on viä vähän säätämistä, mutta tavote on kuun loppuun mennessä. Sitte jumaliste ostatte KAIKEN jotta miun ja kissojen elämästä tulee täällä yhtään mitään. Tilaatte niin perkeleesti kangaskasseja, että miä en muuta ehi tekeekään ku paketoita niitä ja juosta Lombokilla postikonttorissa. Kiitos.

Toivoo mitä nöyrimmin nimim. Vuokrakin pitäs maksaa muttei oo rahaa -69

2017 ja muutoksen vieno tuulenvire

Vuotta on täällä Hiekkakikkareella perinteisesti vaihdettu seuraavasti: hirveät lärvit, filmi poikki ja vuoden ekat 5 päivää krapulassa ja sielun myymistä Saatanalle siitä hyvästä että tämä hulluus loppuis joskus.

Tällä kertaa meni vähän toisin. Vuosi vaihtui täällä melko erikoisissa merkeissä. Noin ihan yleisesti ottaen. Itte otin vähän iisimmin koska duunia evri dei. Ja tietenkin saari oli tuttuun tapaan piukassa porukkaa, mutta uutena oli ilotulituskielto. Raketteja sai ampua vaan luvan kanssa. En uskonu hetkeäkään että kiellolla olis mitään vaikutusta, oottelin että tauoton pauke alkaa jo jouluna ja kestää pitkälle tammikuun puolelle. Mutta jumaliste: ei lennelly kun satunnaisia raketteja harvakseltaan. Vasta siinä tismalleen puolilta öin täys ralli päälle ja miäääääälettömät shout. Erikoista.

Kavereitten kanssa meillä oli suunnitelma viettää uuen vuuen aatto Windy-bungalowien regeibailuissa tuolla saaren pohjoisrannalla. Bileethän oli järjestetty perinteiseen tapaan: kukaan ei tiiä mistään mitään, ei lainkaan mainosteta kemuja jottei paikalle vaan ihmisiä tulis. Kun koittaa kysellä aikatauluja tahi esiintyjiä niin vastataukset on ristiriitasia ja MAYBE on suuressa roolissa. Mentiin kuitenki seittemän aikoihin paikalle, että kai siellä ny sitte jotain tapahtuu. Eipä juurikaan tapahtunu. Siäl ei ollu oikeestaan ketään. Ja kun kaljan hintaan oli läiskästy juhlalisä ja bisse oli lisäks kusilämmintä, ni miä rupesin olemaan aika vitun pahalla tuulella. Mielenosotuksellisesti hain kylmää kaljaa lähimmästä kaupasta, kunnes päätettiin että vittu paskimmat bileet ikinä ja lähettiin pois.

Mieletön bile Windyssä.

2017 alko näin

Vaihettiin vuosi tutussa ja turvallisessa Kakkosen Kuppilassa. Siäkään ollu mitään menoa, mutta sentäs pörrösiä kissoja ja paikan omistaja hilpeessä tuiskeessa viihyttämässä meitä hupsuilla jutuillaan. Tai ensin Mister Kakkosen Koralbiits tuppas vaan meiän makaamoon istumaan, oli hiljaa tunnin pari, kunnes hutikka tuotti taas kyvyn puhua enklantia. Melko suomalaiseen tyyliin siis: ei sanaakaan kunnes känni mahollistaa jopa kiälillä puhumisen. Lupsakka herra on hän, mitä nyt hieman alko loppuvaiheessa olemaan turhan tuttavallinen ja oli vähän sellasta hassuttelua että kertoo vitsin tai murjasee jotain muuta ja kuittaa sen tuttavallisesti laittamalla kättä reidelle tai vastaavaa. Mikäs siinä, tässä iässä se on vaan positiivista että ylipäätään kukaan pukkaa iholle.


Kun oltiin raketit katottu ja huuettu uutta vuotta ni lähettiin menee. Aateltiin koukata Windyn kautta et josko siä ois bileet jotenki kuitenki lähteny vauhtiin. Olihan ne. Jo Windyn takaa pusikosta löyty uupunu juhlija. Jätkä makas jossain pusikossa/roskaläjässä, täysin tiedottomana, mutta silmät auki. Luulin sitä ekana kuolleeks ja aika kovin peljästyin. Tsekattiin, hengittää, mutta ei reagoi mihinkään. Ei ollu kyllä pelkkä kännimeininki, veikkaan että on jotain kovempaa settiä napattu ja överit vedetty. Ravaus Windyn baariin ja huuto jätkille että vittu yks teiän frendi makaa tuolla takana överitiloissa että voisitteko vittu kattoa kavereittenne perään, kun vetelette ties mitä huumeita napaan. Kyllä siitä sitte eniten tolkuissaan olevat ponkaski pystyyn ja käytiin taskulampun kanssa ettimässä se gubbe sieltä puskasta ja vietiin parempaan mestaan tokenemaan. Vittu miä sanon.

Kemut oli loppumaisillaan, porukka sekasin ku seinäkellot. En tiä mitä viagraa oli pojat popsineet, mutta jutut ja meininki oli aikamoista. Pariutumisen tarve oli joillakin suunnaton. Eräskin sankari pyöri siinä käsi munissa ja nylkytti ties mitä pylväitä paremman puutteessa ja ulvo hätäänsä.

Kun itte en ollu normaaleissa uuden vuoden promilleissa, niin meno oli ajoittain hiukan raskasta. Mutta kylllä sai vatta kippuralla nauraa kun jutut oli ihan järetöntä. Miltei aamuunhan siinä taas vierähti.

Oli eilen ihanaa herätä kuuen jälkeen ja lähteä töihin, kun oli nukkunu vaan pari tuntia. Mutta viime yänä vetelin reippaasti 12 tuntia unta kuulaan ni kylä taas jaksaa pakertaa.

Ja elämme täällä nyt jännittäviä aikoja, kuulkaa. Uusi vuosi, uudet kujeet! Muutoksen vieno tuulenvire puhaltelee, mikäli huhuihin on uskominen.

Jo viitisen vuotta sitten kuulin huhuja, että jossain kohin rannat raivataan. Tämä on nyt tulossa todeks, eli ihan tässä lähiaikoina rantsut on siivottava rakennuksista. Tarkoittaa siis sellasta, että kaikki kiinteät rakennelmat pois rannoilta ja rannat takasin rannoiks. Faktahan on, että jossain kohin täällä ei enää edes ole rantaa, vaan suoraan vesirajasta lähtee ravintelirakennelmat ja ties mitkä hieromalaitokset. Tiettävästi sääntö on ollu, että 35 metriä nousuveden vesirajasta sisämaata kohti on oltava rakentamatonta. Tämä on ollu kaikkien tiedossa, tai olis ainaki pitäny olla, ja jumalavita jos miäkin tämmöstä huhua kuulin jo vuosia sitte, niin ei tämän mikään ylläri pitäs kenellekään olla. Siitä huolimatta viime vuosina on vaan rakennettu lisää. Massiivisia ravintelivirityksiä ja ties mitä. Turha se on nyt sitte vollottaa, sellasta se on et aina ei voi voittaa kun riskiä ottaa.

Viksuimmilla paikoilla on pietty rantarakennelmat keveinä ja helposti siirrettävinä, ja on ollu valmiit suunnitelmat mitä sitten tehään kun tää homma ajankohtaseksi tulee. Pöllöimmät on viis veisanneet, pykänneet rannalle ties mitä järettömiä palatseja ja rantatien toisen puolen niin täyteen ettei sinne enää mahu ravintelia tms siirtämään.

Saa nähä mikä myllerrys täällä kohta käy. Toisaalta: uskon vasta sitten kun näen, koska niikun sanoin, jo 5 vuotta sitten kulki huhut että "ens vuonna tää tapahtuu".

Toinen potentiaalinen jännitysmyllerrys täällä on tuo Balin ja Gilien väliä suhaava pikaveneliikenne. Siitäkin on liikkunu villejä huhuja jo hyvän aikaa ja kreisein niistä semmonen, että pikaveneet ei sais enää lainkaan rantautua Gileille vaan kaikki ihmiset matkatavaroineen potkastaan ulos Lombokilla Bangsalissa ja tulkoot turistit sieltä sitte ties millä paikallispurtiloilla tänne. Tiettävästi jonkun Lombokin ison päällikön ajatus on, että näin saahaan ihmiset ja varsinki heiän rahat valumaan Lombokille eikä tänne Gileille. Toinen versio on, että veneet saa yhä Gileillä käydä, mutta ennen kun saavat lähteä takasin Balia kohti niin niiden on pakko töräyttää tuonne Bangsalin satamaan, oli sinne muuta asiaa tai ei. Siellä on käytävä, piste.

Bangsalin satama tuossa Lombokilla on ihan hirviä persereikä. Kyllä se ihan varmasti herättää ihmisissä halun jäähä Lombokille, ihan vaan jos heiät käytetään siellä väkisin kattomassa et kui makeeta siäl onkaan.

Elämme miälenkiintosia aikoja, todellakin. Saapi nähä mitä tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään. Kaikkihan voipi olla taas vaan mölinää ja aikataulut ja deadlinet siirtyy ja sitä sun tätä. Uskon vasta kun näen. Koska Indonesia.

Joujoujou!

Se on joulu taas. Suatanas sentäs. Onneks täällä Hiekkakikkareella hömpötys ei ole aivan lapasesta lähteny, vaikkakin enenevissä määrin on kauheita muovikuusia pojottamassa siellä sun täällä. Joulu, PYH!

Itse vietän tämän joulun tukevasti duunissa. Taalasmaana Edenissä. Tämäpä onkin jännää aikaa, koska meri - tuo kalojen vilpola - on tällä hetkellä niin raivokkaalla tuulella, että veneliikenne on aivan kusessa. Aallot on hirviät. Balilta kulkevat pikaveneet on enimmäkseen peruttu, ja jopa Hiekkakikkareen ja Lombokin väliä suhaavat public boatit on seis. Bangsalin satama Lombokilla on sulettu. Majataloon pitäs tulla tänään kolme huoneellista asiakkaita, mutta saapi nähä pääseekö niistä kukaan perille. Tiettävästi tänne on yhä mahdollista jotenkin rantautua, jos tulee Lombokin kautta. Privaatti-pikabotskeja voi vuokrata, ne kulettaa. Kyyti on varmasti melkosta höykytystä, mutta sentäs nopia. Kuolemanpelkoa ei tarvi kitua ku vartin verran.


Pitkemmittä löpinöittä (miun tarttee jatkaa oikeita töitä) joten tiptap, tähän kuvaa ja tunnelmaan, moido!

PS. Jos on herkkää joulun tunnelmaa sukkiksissa ja antavainen miäli, lahjotuksia saa tuutata tulemaan! Klikkaa tästä ja anna roponen. Miulle tahi mirreille. Tai vaikka molemmille!

Lombokin shoppailupäivähelvetit

Epicentrumissa oli viime maanantaina noin kaks miljoonaa ipanaa. Helvetti valloillaan.

Käyn noin kerran kuussa Lombokilla ostoksilla. Lähinnä ostamassa muutaman sata kiloa kissanruokaa ja muita juttuja kissaprojektille, mutta toki samalla myös ittelleni pari kassillista kaikkea tarpeellista. Esimerkiks hyvää leipää, makaroonia, pestoa. Siivouskamoja, hyttysmyrkkyä, samppoota ja muuta paskaa. Kaikki on Lombokilla niin paljon halvempaa, että Sulo Vilen hamstraa kyllä.

VIHAAN näitä Lombokin retkiä. Syystä että.

Meri saattaa olla räyhäkäs ja miä pelkään ku syätävä aallokkoisella merellä. Kyydit on siis aina sellasia mitä jännitän ihan vatta kippuralla jo monta päivää etukäteen.

Autokuskini on ruvennu viime kertoina ärsyttämään miuta niin suunnattomasti, että jo sen naaman näkeminen nostaa verenpainetta. Olen käyttäny häntä jo muutaman vuoden eli olen vakkariasiakas, ja buukaan häntä myös aina jos kaverit tarvii kyytejä lentokentältä ja sinne takasin. Tuon tälle gubbelle siis aika paljon asiakkaita ja täten tuloja. Kohteleeko hän miuta kuten luottoasiakasta? Ei todellakaan. On viime kertoina tullu aina vähän myöhässä miuta Lombokin satanasta noutamaan. On hakenu paskalla autolla jossa ei millon toimi ilmastointi, ovi ei mene kiinni, moottori keittää puolen tunnin välein tai joka kerta kun se koskee jarruun niin auto piipittää henkesä hädässä. Suikkailee miun kauppastoppien välissä hoitelemaan omia asioitaan ("sori, ihan vaan pikanen pysäys tuolla yhessä paikassa...."), säätää miulle niin paskoja veneitä takasin kotio Hiekkakikkareelle että hirvittää ja muuta kaikkea paskaa. Ja jollei hän itte pääse miuta kuskaamaan ni lähettelee jotain puupäitä jotka ei löydä ensimmäistäkään kauppaa mihin tarvii mennä ja miun pitää roikkua koko vitun päivä puhelimessa kysymässä ohjeita ja antamassa luuria kuskille että voitko saatana kertoa tuolle tollolle missä on Epicentrum! (Epicentrum on vain ja ainoostaan Lombokin isoin ostari, ohan se ny varma että työksee autoa ajava jätkä ei sitäkään löydä...)

Shoppailu ylipäätään on ihan perseestä ja jos miulla ois varaa niin palkkaisin personal shopperin.

Kun auto on täynnä ja on kotiinpaluun aika, se tarkottaa että Lombokin päässä auto tyhjennetään pieneen pikaveneeseen, joka tuo miut takasin Hiekkakikkareelle, ja rantautuu tuohon Kissakaupan lähimmälle rannalle. Hyvässä tapauksessa veneen jätkät auttaa kantamaan rojut veneestä rannalle, paskassa tapauksessa ne ojentelee miulle kamat ja joudun ite raahaamaan kaiken rannalle. Samalla kun aallokko läimii päin näköä, jos oikeen moukan tuuri käy ja keli on vähän semmonen, niikun se monesti saattaa olla.

Tämän jälkeen se pahin helvetti vasta alkaa. Miulla on parhaassa tapauksessa reilut 250 kiloa kissanruokaa, joista isoimmat säkit painaa 22kg kappale. Lisäks on nyssäköitä ja laatikoita, missä on millon mitäki roinaa. Rannalta matkaa kissakauppaan on joku 50 metriä, jos on päästy veneellä just ihan lähelle. Yleensä rantautuminen on tuossa vähän sivussa eikä ihan lähimmässä kohassa. Siinä on ravintelit täynnä asiakkaita ja ranta piukassa diskovartaloita grillaantumassa, kun miä alan hiki päässä ja pyärtymisen partaalla roudaamaan rojuja kaupalle. Yheksässä kerrassa kymmenestä kukaan ei tule auttamaan. Joskus todella harvoin jotkut raamikkaat rantaurokset ja joskus jopa piukat fitnespimut säälii miuta sen verran, että tulevat kysymään tarvisinko apua. Miltäs näyttää? Miä saatanan vanha vetelä luuska joka en oo lihaksilla pilattu ni siinä raahaan näitä 22kilon jättisäkkejä niin suorituskykyni äärirajoilla, että henki meinaa lähteä. Kyllä kiitos, apu olis tarpeen. Itku meinaa yleensä tässä kohin tulla, joko vitutuksesta jos kukaan ei auta, tai sitte silkasta kiitollisuudesta sillon ku se harvinaisuus tapahtuu, että joku ees vähän jeesaa.

Eikä paska lopu siihenkään, kun kaikki rojut on saatu raahattua kissakaupalle. Tämän jälkeen miulla on yleensä muutama laatikollinen kissaruokapurkkeja, jotka on menossa kissasairaalaan, sekä vähintään 4-5 niitä 20-22 kilon valtavia nappulasäkkejä, joista suurin osa on menossa miulle kotio, ja loput kissasairaalaan. Tämän lastin liikutteluhan vaatii heppakärryä. Heppataksit eli cidomot liki järjestään kieltäytyy, syystä tahi toisesta, ottamasta miun kamoja kyytiin. Pojotan siis tuossa tien poskessa ja odotan, että tulee ns. rahtihepo eli dongol. He auttavat aina ja he ovat kivoja. Ukkojen kanssa lastataan hevoskärry ja sitte miä alan posottaa pyärällä eellä ja hevo seuraa perässä. Osa lastista tipautetaan miun Palatsille ja sitte pyhkästään viemään loput Lutwalaan kissasairaalaan.
Tämän jälkeen kotona on vielä kamojen purku, mutta yleensä se saa ottaa huomiseen. Olen yltä päältä hiessä, suolaveessä ja hiekassa, ja tilanne vaatii hetken ihan vaan istumista ja tupakin polttelua ja huokailua että vittu aaaaah, ei tarvihe kuukauteen ainakaan mennä uuelleen.

Rahaa näihin reissuihin palaa reippaasti, mutta toisaalta eipä tarvi sitten täällä Hiekkakikkareella ostella vaikkapa hyttysmyrkkyä (puteli myrgyä Lombokilla noin 11.000rp, täällä 20-25.000rp). Kyyditykset maksaa seuraavaa: paikallisvene Lombokille aamulla 15.000rp, auto+kuski päiväks 400.000rp, privaatti pikavene takasin 300.000rp, dongol-hevosrahtikyyti 100.000rp.

Viimeks kävin nyt maanantaina vetämässä tän helvetin läpi. Tällä kertaa miulle oli taas laitettu uus autokuski, mutta hänpä olikin aivan hyvä. Sellanen lyhyt ja pieni jannu, puhui hyvää enklantia, löysi kaikki kaupat mitä tarvittin sekä järjesti miulle todella hyvän veneen takasin kotio. Pummin häneltä heti käyntikorttia, että ens kerralla soitan suoraan siulle ni mennää sitte taas.

Ilahduin myös valtavasti, kun kävin Gramedia-nimisessä kaupassa. Sieltä haetaan yleensä toimistotarvikkeita, mutta indonesialaiseen tapaan siellä myydään myös mm. musasoittimia ja laukkuja ja mitä nyt millonkin. Tämä on maan tapa: kaupat ei oikeen osaa keskittyä yhteen asiaan, vaan varmuuen vuoks myyään pikkusen kaikkee, jos joku vaikka ostais. Mutta Gramediassa miut ilahduttu kun löysin kunnollisen, oikeanlaisen, englanninkielisen KALENTERIN! Sellasta etin vuosi sitte pää savuten, mutta missään ei ollu muuta ku jotain koraanin lauseita tuuppaavia höpöhöpöjuttuja. Nyt oli jopa paria erilaista kalenteria tarjolla eikä ees maksanu paljo mitää. Jumalaare että miun 2017 tulee olemaan niin helvetin organisoitu ettei mitään järkee! Vaikka kalenteriton laiffi tuntu jossain kohin ihanan vapauttavalta, fakta on, että miulla on nykysin lusikka niin monessa sopassa, että mistään ei tuu mitään, jollei asioista piä minkäänlaista kirjaa.

Kipollinen oikeeta maailmaa

Miulla on näillä Lombokin reissuilla aina vakio-pysäkit missä käyn ostamassa tietyt asiat. Tuolta ostan nää jutut, ja tuolta nuo. Viimeinen pysäkki ennen kotiinpäin suuntaamista on aina Epicentrum. En sieltä välttämättä mitään tarvitte, mutta siellä on Starbucks. Kyllä ihminen ees kerran kuussa tarvii tuopillisen oikeeta maailmaa ja miulle se kulminoituu Starbucksin frappeen. On niin järkyttävän kallis (55.000rp noin, hinta jota hyvin harvoin ees kuvittelisin laittavani esim. ruokaan), mutta kerran kuussa sallittakoon tuommonen hulluus ja holtittomuus.

Tällä kertaa visiitti Epicentrumiin oli aika hirviä. Oli joku pyhäpäivä, joten koulut kiinni ja Epicentrumissa joku helvetillinen karnevaali lapsille. Saatana kun ahisti, mutta hoitelin hommani ja suikkasin sieltä mitä pikimmiten ulos.

Olin etukäteen valmistautunu siihen, että Epicentrumissa sijaitseva paikallinen Prisma, eli HyperMart olis hirveissä joulufiilareissa, koska viime vuonna näin oli. Kauppa oli puolillaan hirveitä muovikuusia ja krääsää, mutta nyt ei ollu. Sen sijaan siellä oli mestat täynnä Star Wars -juttuja. Uus leffa tulee täällä ensi-iltaan tänään, ja Epicentrumissa sijaittee Lombokin vissin ainoa leffateatteri. Puoli Hiekkakikkaretta onkin siellä tällä hetkellä, tai myöhemmin tänään, vetämässä popkornia napaan ja kattomassa mitä Darth Vader puuhailee.

Minä en ole. Olen kissakaupalla, ja odotan että eräs ihana turistirouva tuo miulle yhen kissapotilaan. Mirri oli Gili Airilta ja sillä retkotti persesuoli ulkona. Rouva vei hänet tänään Lombokille eläinlääkäriin missä kissaraukan perse on korjattu ja on nyt tulossa takasin tänne päin. Kissa tulee miun huusholliin toipumaan.

Sepä onkin vasta viides kissa joka miun hoiviin tällä viikolla päätyy. Kissasairaala on jotakuinkin täynnä, sadekausi on räjäyttäny tautihelvetin valloileen ja tässä alkaa taas olla vitsit vähissä. Riittämättömyyden tunne on läsnä koko ajan, sen minkä epätoivolta sijaa saa.

Lisää kissoista later.

Sisäänkäynti paikalliseen Prismaan eli HyperMarttiin oli koristeltu miuta suuresti miellyttävällä tavalla.

HyperMartin kassat. Niitähän on siis helvetillinen määrä, mutta IKINÄ ei ole auki kun yks tai kaks. EI IKINÄ!

Karnevaali helvetistä.

Eläinkaupoissa on pakko käydä kissaruokaostoksilla. Tekis aina mieli ostaa myös kaikki kissat jotka siä häkeissä surkeena oottaa että joku veis kotio.

Blogihommelia

Meiän ulkosuomalaisten blogosfäärissä, ja varmaan muuallakin, kiertää vimmatusti tämmönen Blogger Recognition Award -vouhotus. On otettava koppi, kun tunnustuksia on tullu tänne miunki kämäsen blogin suuntaan jo pari tsipaletta. Ihme juttu, koska omasta miälestä tää miun blogi on aika näivettyny ja ittiään toistavaa paskaa tällä hetkellä. Runosuoleni on tukossa ja jotenkin on ollu viime ajat hirviän vaivalloista saaha mitään tekstiä paskannettua. Ajatukset ja aika on tuhlaantunu kaikenlaisessa muussa hömpötyksessä. Oon huano ihmiin! Mutta kylä kivalta tuntuu tunnustuksia saaha, semminkin kun tulevat kanssabloggaajilta.

Asiaan: kiitos täten Life In English- ja Pala suklaata -blogeille, jotka miuta tällä haasteella heitti. Lukase enämpi alla olevista linkeistä:
http://lifeinenglish-australia.blogspot.co.id/2016/11/blogitunnustus-laatublogeille-ja.html
https://palasuklaata.wordpress.com/2016/12/03/blogitunnustus/

Ja hommaan kuuluu, että nyt pitää vastata pariin bloggaamiseen liittyvään kysymykseen.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Kirjottelin ekoja näsäviisastelevia blogeja jo joskus pari sataa vuotta sitten, kun internetti oli vielä lähinnä savumerkein toimiva tiedon hiekkatie. Niihin blogeihin kerty myös matkarapsoja, joitten pykääminen oli kivaa. Kun oli kerranki jotain jännää kirjoteltavaa, eikä vaan jotain tylsää valittamista ja vatvomista että katoin tänää telkkarista sitä ja vittu kun ihmiset on perseestä ja oispa kaljaa. Keskityinki lopulta kirjottelemaan vaan reissublogeja, ja kuten kaikilla muillaki tän alan nysvääjillä,  tarkotus oli lähinnä kollektiivisesti raportoida äitille ja kavereille että missä mennään, hengissä ollaan ja toimiiko vatta. Kaverit alkoki sitte jakamaan miun matkaplokilinkkejä etiäpäin ja lukijamäärät rupes nousee pelottaviin sfääreihin.

Tämän blogin missä nyt ollaan ni alotin 2011 (lue se ihan eka postaus tästä!), kun olin saanu ährättyä päätöksen, että laitan elämän Mordorissa pakettiin ja lähen noin vuodeksi kiertelemään mualimaan ja ettimään ittiäin ja valaistumaan ja muuta paskaa. En tiänny sillon, että reissaamisesta jaaritteleva blogi muutuu toisenlaiseks aivan ku jämähän tänne Hiekkakikkareelle. Ja btw, tän blogin nimi vituttaa miuta suunnattomasti tällä hetkellä, mutta olkoot nyt. Puumailut ei oo paljo kiinnostellu, eikä miun motarikaan enää kutsuvasti loimota, kun ei ole rahaa matkustella, eikä oikeen ees huvitustakaan. Mutta pysykööt tuo pöljä nimi, toistaseks ainaki,

Miulle blogin kirjotus on kuulumisten kertoilun ja suolen toiminnasta uutisoinnin lisäks nykysin lähinnä sellasta pääkopan tuulettamista. Saa asioita ittestään ulos ja justiinsa tismalleen sillä lailla kun ne haluaa itte sanoa. Kirjottaminen on miulle jotenkin puhumista helpompaa, pysyy ajatukset paremmin kasassa ja sillai.

Ohjeita alotteville bloggaajille?

Emmiä tiiä.  Selväähän on, että pitää kirjotella säännöllisesti ja höystää postauksia kuvilla. Kuvien on hyvä olla muutaki ku 200 otosta siitä mitä siulla on tänää päälläs. Ja on hyvä osata kieltä jolla blogia kirjottaa (miäkii osaan suamee tosi hyvin vaikka täällä lässytän lähinnä kymiks), ja kieliopin perusteet kannattaa olla hallussa. On hirviä lukee tekstiä, jos yhdyssanat on järestään päin  persettä, mutta ei miun miälestä silti tarvi olla asian kanssa fanaattinen että jokasesta pilkusta soittelee kielitoimistoon ja kysyy onks tää oikein. Itte en hinkkaa tekstejäni juurikaan, suurin osa lähtee julki jotakuinki suoraan kirjottelun jälkeen. Ja usein sen kyllä huomaa... seuraavana pänä kun itte lukasee tekstinsä ni hokaa välittömästi jokaisen virheen ja korpeaa kaikki tyhmästi muotoillut asiat, mutta meni jo, turha vollottaa kun paska on jo housussa. En käy oikeestaan koskaan jälkeenpäin tekstejä korjailemassa.

Toki jotain tekstejä olen nysvänny pitkäänkin, varsinkin jos niissä on jotain vähän sellasta arkaluantosempaa/henkilökohtasempaa asiaa tai koen muusta syystä tarvetta miettiä tekstiä kunnolla, jotta saan asiani julki niin, ettei jää ihan älyttömästi tilaa väärinymmäryksille.

Sellanen aitous ehketi on kova juttu, joka kenties tulee paremmin läpi kun ei jokaista tekstiä vatvo sataa vuotta ennenku tohtii julkasta. Kun tämä ei mitään journalistista pullistelua kuitenkaan ole, eikä tällä Pulizer-palkintoa olla hakemassa. Sopivassa suhteessa yleistä plörinää ja henkilökohtasta antia, ni hyvä tulee. Ja huumoria, jumaliste, huumoria kehiin!

Miusta bloggaamiseen, niikun ei moneen muuhunkaan asiaan, piä suhtautua tosikkona tahi veren maku suussa. Puhun nyt nimenomaan tämän tyyppisistä blogeista, mitä itteki kirjotan. Joitten takana on ihan vaan ihmiin, joka kirjottelee lähinnä omaks ilokseen, kavereilleen ja tuttavilleen. Ammattibloggaajat on sitte asiat erikseen.

Jos on sellanen tutina, että miäli tekis blogia kirjottaa, ni antaa mennä vaan. Kirjottaminen on hyvää terapiaa ja eihän sitä blogilinkkiä oo pakko heti julkiseks laittaa. Voi vaan kokeilla suoltaa tekstiä ja kattella vähän että miltä tuntuu, onko loppujen lopuks mitään asiaa ja sanottavaa, onko aikaa ja kiinnostusta säännölliseen kirjotteluun vai näivettyykö into ihan heti alkuunsa.

Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi?

Ääh. En oo pitkään aikaan lukenu juuri mitään blogeja (pitäis kyllä lukea, mutta en vaan jaksa). Epäsäännöllisen säännöllisesti seuraan lähinnä tuttujen ja kavereitten blogeja, joista mainittakoon Jennin Reissausta ja Ruokaa, Katjan Kavioliitossa-hevostelublogia ja Teemun ulkoilu-kiipeily-elämä-blogit. Lisäks aika usein kurkkaan mitä  Thaimaanrannan maalareille kuuluu, koska kiinnostaapi lukea muittenki Mordorista tropiikkiin paenneiden elämästä. Satunnaisesti lueskelen jotain rändom-blogeja myös, jos tualta Ulkosuomalaisten bloggaajien FB-ryhmästä jotain mielenkiintosta feisbuuk-fiidiin tupsahtaa.

Tuo Kavioliitossa-blogi on muuten täydellinen esimerkki blogista, missä on aivan kaikki kohdallaan. Sitä seuraa vaikkei aiheesta, tässä tapauksessa hevoisista, tajua muuten yhtään mitään. Mutta kun teksti on sujuvaa ja verbaalisesti ihanan nokkelaa, tekstistä huokuu kirjottajan innostus asiaan ja jutut on höystetty huumorilla, niin kyllähän tuon parissa viihtyy, vaikkei olis hevosta ikinä ees nähny. Katjan blogi on heittämällä maailman paras, eikä muut pääse lähellekään. Osaispa itteki kirjottaa tuollee hienosti!


Loppuun vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Hiekkakikkareen parhaat pöperöt

Ruokaa!

Päivitin justiisa sanaset ruokahommista tuonne Gili UKK-sivulle, mutta aihe ansaitsee hiukan enemmän tilaa. Vaikken itte enää olekaan neuroottinen syömisteni kanssa, ja ruoka on miulle aika merkityksetön asia (kuhan jotain kitusiinsa saa että jaksaa tehä asioita), ni aihe ihmisiä tuppaa kiinnostamaan. Tässä siis ruokaplokinysväystä, vassoQ.

Saarihan on tässä vuosien aikana hippasen päivittyny, kaiken suhteen, ja täällä on ravintelitarjontaakin nykysin ihan mihin makuun hyvänsä. On intialaista ja italialaista ja jopa itävaltalaista, on ruottalainen kuppila mistä saa lihapullia ja pyttipannua, on kepappia ja burgeria ja pitsaa. Ja on yhä piäniä rähmäsiä kojuja mistä saa taatusti aitoa paikallista mässyä.

Ei kylläkään oo (vielä) mitään suomibaaria, misä sais hernekeittoa ja karjalanpaistia ja riisipiirakoita ja lenkkimaggaraa. Ihme juttu, mutta ei kai siähenkään kauaa mene. Kohta on joku läävä jossain mihin tuuaan villeimmiks viikoiks Johanna Tukiaisen kristilliseroottinen tepastelushou ja Kake Randelin ja Bät&Ryyd. Sitä ootellessa!

Perus-ravinteliuoka maksaa ravintolassa mitä tahansa 25 000 rupian tietämistä alkaen, mutta jossai hianommis kuppilois pöperöön ja juomaan saa helposti hujahtamaan 150 000 rupiaa. Useissa paikoissa laskuun lisätään viä veroja ja palvelumaksuja, saattaa olla joskus jopa 20% laskun hinnasta, eli kannattaa aina tsekata onko ruokalistassa maininta tästä.

Paikallispöperöä löytyy lähes jokaiselta listalta, mutta aidoimmat saa pienistä rähmäsistä katukioskeista, mitä on joka nurkalla ja varsinki tuolla sisempänä saarta, kun poistuu tuosta rantakadulta vähän syvemmälle saaren ytimeen. Semmonen yleisin mättö, mitä paikalliset vetelee, on nasi campur. Se on yleensä semmonen vahapaperiin pakattu nyytti, mis on riisiä ja sitte saa itte valita mitä kaikkia lisukkeita riisin kylkeenlaitetaan: kanaa, kalaa, tofua tai vastaavaa, rehuja ja semmosta. On hyvää, eikä o hinnalla pilattu. 15.000rupiaa ja siitä ylöspäin, riippuen paikasta sekä siitä, mitä siähen nyyttis pyyät latomaan. Perus-indo-safkaa on myös nasi goreng (paistettu riisi, misä seassa on vihanneksia ja kanaa/mereneläviä ja mitä millonki, vähän niiku paikallinen pyttipannu) ja mie goreng (sama kun nasi goreng, mutta nuudeleilla). Kandee myös testailla curryja, on nimittäin nam ja maiskis, jos on oikeen kunnolla tehty. Curryja saapi tofulla, tempellä, kanalla, kalalla, munalla ja herra tiäs millä, eli jokaiselle jotai, kaikille kaikkee.

Kasvissyöjien on Indonesiassa helppo porskuttaa. Tofua ja tempeä on tarjolla ihan joka mestassa missä listalla on indonesialaista sapuskaa. Vegebuumi on tännekin ryömimässä, jos siitä mitään voi päätellä että löytyy jo pari nimenomaan ja pelkästään kasvisruokaa tarjoovaa kuppilaa.

Meitsi suosittelee koesyämään ainakin seuraavat mestat:

Pituqin mättöjä. Kuva by Vähänryyps.

• Regina Pizza, se on Hiekkakikkareella jo aivan legenda. Sieltä saa oikeesti maaliman parhaat pizzat. Oikeesti. Auki ainoostaan iltasin klo 17 etiäpäin. Mene ajoissa, mesta on aina täynnä ja joskus saapi ootella että pöytää vapautuu. Itte teen kavereitten kanssa useimmiten niin, että tilataan Reginasta pitsat johonkin ihan muualle. Toimittavat ilmasiks, jos ehtivät. Täällä oli justiisa koko saari aivan hädässä, kun Regina oli pari viikkoa remontin takia kiinni. Jumalavita sitä riemua kun pitsauuni vihdoin taas lämpes parin viikon tauon jälkeen! 
• Warung Kiki Novi tuolla keskustan aukion nurkassa, siinä laitureitten luona. Törkeen hyvä mässyt! Siellä on vateja vitriinissä ja siitä sitte vaan osottelemaan että tota ja tota ja tota kiitos. 20.000rupialla saa jo sellasen säkin ettei tarvitte muuta koko pänä syyäkään. Auki vaan päivisin eli ihan paras lounastelumesta. Sieltä saa ruokanyytin mukaan (sano tilatessa että "bungus" niin tajuuvat että on take away) tahi voi istua pöytään ja evästää ihan siinä.
• Pituq Cafe. Täysin vegaaninen ravinteli, jonka on perustanu ja omistaa mordorilainen Jaana. Pituq on ollu täällä jo jonkun aikaa, mutta persaukisna miulla ei oo juurikaan varaa käyä ulkona syämässä. Mutta kun kaverit makso ni pääsin koklaan. Jumalavita! Tajunnan räjäyttävän hyvää, heittämällä saaren parasta ruokaa, sillon kun ei oo pitsapäivä. Ja ihan semmoset vannoutuneet pihvinpurijatkin siellä käy ja kehräävät vallan tyytyväisnä että miten voi olla vegaanisafka näin hyvää. Lisäks sapuskat on kohtuuhintasia, annokset on isoja ja tuhteja (sipsikaljavegaanisessa hengessä) ja kuppilan sisustus on viihtysä ja meiniki ekolookinen. Mene ajoissa, pöytää voipi lounas- ja dinneriaikana joutua jonottelemaan. Jos haluat särpiä sapuskas kanssa kaljaa, ni viä oma bintangi mukana, koska Pituqissa ei myyä alkoholeja. Pituq harjottaa myös kaikenlaista hyväntekeväisyyshommaa, eli antavat yhteisölle jotain takasin: justiisa parhaillaan keräävät vaatteita ja leluja ja kaikenlaista, mistä tekevät paketteja jotka lahjotetaan Lombokin vähäosasille lapsille. Jaana on myös antanu mojovia lahjotuksia miun kissaprojektille, ja Pituqin tiskillä pojottaa kissojen keräysboksi.

Eiku syämään! Paitsi että itte vetelin jo tänään Kiki Novin mätön, ni ei tarvi enää mitää muuta ku mennä kotio ja käyä vattan viäreen pötkölleen.

Hippasen muikeena oltiin kun Reginan pitsaa taas parin viikon tauon jälkeen sai. Huom pitsalaatikot oli helvetin isoja, eli pitsat on ihan kunnon kokosia, laatikot oli vaan kokoa "koko joukkueelle".

Pituqin joku leipänen. Niin järettömän hyvää että järki lähtee!