50, The Wall, Tauski, ihmisen sileys, ääh.


Perjantaita, arvon lueskelijat. Hiekkakikkareella on jo iltapäivä pitkällä. Ukkonen möyryää Lombokin yllä ja jytistelee komiasti. Tänne se ei kuiteskaan taia vyöryä, yritys on viime päivinä ollu raju, mutta myräkkä hilpasee aina ohitte. Pändi tua treenailee rantakuppilassa. Miä istuksin omalla terdellä, kissoja retkottaa jaloissa, lipittelen pintankia, naputtelen tietsikkaa ja kuuntelen uusinta Viikatetta. KAUAN KULKENUT OON MINÄ TÄHTIEN TEITÄ!

Ei, ei ole ikävä Mordoriin, mutta jos ois teleportaatio, saattasin sädettää itteni yheks illaks johonkin keikalle kattomaan vähä kaakosta kumpuuvaa melankoliaa ja tirskumaan Kaakatteen Villen jutuille. Kyllä sellasta yhen illan jaksais, jos sais kuitenki aamulla taas herätä Hiekkakikkareelta ja kopsahtaa rannalle tursuilemaan.

Miulla ei oo sinänsä mitään asiaa ja runosuali ummessa edelleen. Mutta kerron teille taas sekalaisia juttuja, sillä onhan perjantai, sen kunniaks siis papanaa plokiin!

Toissapänä meikä dippas viiennennennenkymmenennenen (50) sukelluksensa. Aika hyvin, ottaen huamioon, että sen ekan suklauksen tein kesäkuun 18.päivä eli jotakuinkii 4 kk sitte. Lisäks sukeltelin ihan vitun hyvin, ei ollu mitään hässäköitä, keskityin hengittelyyn ja oli viä reippaasti ilmaa jälellä ku lähettiin pintaan. Joltaa muulta loppu ennen miuta! Party on ja liput salkoon ja piäni käyrätorven töräytys! Kiitos muuten kaikille vinkeistä tähän hengittelyyn ym liittyen, oon ottanu neuvoista vaarin, ja esmes suhaan tual snorkkelit päässä ees taas ihan vimmalla ja harjottelen samalla hengittelyä oikee sillai ajatuksella ja hartaasti.  Nyt miä piän kuitenki taas piänen tauon suklailuista, ihan budjetillisista syistä. Plus ootan et Lutwala ottaa uusia sukelluskohteita katalookiinsa ja semmosia on kuulema tulossa ihan tuota pikaa. Miä oon nimittäin käyny jo niin monta kertaa Shark Pointilla ja Turbossa et voisin jo vetää sukelluksia sinne. Mut ne on hienoja paikkoja silti, ja Turbo on ehketi miun suosikki suklauspaikka tääl.


The Wall eli Seinä: tilanne on se, että seinä pojottaa tuos edelleen. Siihen on laitettu lisäks kylttejä, et tän seinän takana on laittomia rakennuksia ja turistien ei ole sallittua näissä majottua. Tilannettahan ei kukaa kuitenkaa vissiin vahi, mutta siä on ny muurin takana olevien punkalowien kans ns. asiakkaan markkinat. Halvalla lähtee. Muurin takana olevat paikalliset asukkaat on joutunu purkamaan talonsa ja siirtämään ne uusiin paikkoihin. Majatalot viä sinnittelee eiväkkä oo tehny mitää paitti rakentaneet rappusia muurin ylitte, siirtäny kioskitoimintaa muurin ulkopuolelle ja sellasta. Huhu kertoo myös, että koko saaren rantaviiva tullaan siivoomaan ns. laittomista rakennelmista joskus tässä vuoden parin sisällä. Se tulee tarkottamaan sitä, että rannoilta puretaan KAIKKI kiinteät rakennelmat. Tälle asialle miä huuan hurraa! Ei oo nääs luvallista rakentaa mitään rannalle, mutta homma on riistäytyny käsistä jo ajat sitte. Saaren ytimessä ei varsinaisesti oo kunnolla ees rantaa yhes kohas, koska koko ranta on rivitalomaisesti täynnä ravinteleita. Okei, jos kaikki ois maisemaan sopivaa kivaa heinäkattosta makaamoo ja katosta ja risumajaa, mutta ku vittu tua pojottaa tiäs mitä ankeeta betonikuutioo paraatipaikoilla. Rakennuksia nousee ku sieniä sateella koko ajan, mutta nyt luulis loppuvan, kun kaikki nykysetki tullaan lähivuosina laittamaan maan tasalle.


Tauski tuli pöperölle
Kissalaumaan koittaa kovasti kehräillä ineen yks uus mirri. Hän on lajia kolli, vielä nuori ja tavattoman söpö. Tuolla Melatissa, naapurin popkorni- ja pizzabaarissa,  hää on ikäänku asustellu, mutta yks iltapäivä ilmesty aivan omin nokkinee määkimää miun terassille. Pakkohan se oli antaa sapuskaa ku toinen niin nälkäsen olosena huus patti punasena siin. Sitte alko hengata mein regeipaarissa. Miä oon ny päiväkaupalla kantanu sitä takasin Melatiin, mut eihä se siäl pysy. Tietää jo et Kakkosen Koralpiitsillä on aina raikas juomavesi, kissaystävällinen meno ja sit siel asuu se yks kaheli akka jolla on aina nakkeja kassissa ja jos oikee söpösti kattoo silmät pyäreenä ni aina silt heltiää makupala ja paijaus. Tänää luovutin, ja kävin vaa kertomas Melatin Adille (kenen kissa se ikäänku oli) et se siun katti on tua meil hillumas ja Adi sano vaan et ei se mitää, olkoot siäl sit. Että näin.  Seurailen viel tilannetta et jääkö hää vai palaako takas pizzojen ääreen. Mutta kyllähän miä sitä jo Tauskiks kuttun.

Kolleista tuli miäleen se yks veistoksellinen nuari miäs, josta aikasemminkii mainittin. No miähä jouduin vahingossa sen kanssa ikäänku treffeille, maailman paskimmille sellasille. Tai siis luulen, et ne koitti niiku olla treffit, ainakii sen klopin miälestä, mutta ehä miä osaa, plus miuta ei niin vittujakaan kiinnostanu mutta homma vaan meni niin että jankutuksen kautta ikäänku menin lopulta sanomaan et no okeiokei, tulen sinne-ja-sinne kello sillon-ja-sillon. Vaik miä aina uhoon et juu, kuhan on pulssi ja pippeli ni kyllä kelpaa, täs iäs ei oo varaa nirsoilla, mut ei se ny ihan niinkää kyllä ole. Miulla ei ollu tommosen kaksvitosen jätkän kans mitään  puhumista ja seki vähä mitä yritin epätoivosesti länkyttää ni siitä mitää tullu ku jätkä ei pal enklantia puhu. Sitä tuntu kiinnostavan kyllä erikoisen paljon että oonko yksin reissussa ja onko miul poikaystävää tai aviomiestä ja ku sanoin et ei oo ni tuntu olevan oikee vastaus. Mut voi vittu saatana, miuta ei tilanne lopulta enää ees naurattanu. En kykene olee se ketä kaikki säälivästi vilkuilee, et katos, täti on ostanu ittelleen ilopojan. Plus kamoon: tyyppi näyttää livenäki siltä niiku se olis photoshopattu, ni ei saatana. Ihmisen ei piä olla niin epäluonnollisen silee, jos se koittaa luikerrella rupsahtaneen vanhan naudan suosioon, jumalauta.

No, oli elämäni ankeimmat ja vaivaannuttavimmat tunti tai pari mitä sen hyypiön kans kärvistelin. Lopulta se onneks tajus häipyä. Moikataan yhä jos nähää, vaik miä parhaani mukaan väistelen. No, eiköhä seki hokannu et tosta kääkästä ei irtoo mitn, on syytä kattella helpompaa apajaa jostaa. Ja niitä kyllä riittää, en epäile hetkeekää.



Et juu, ei miust oo mihinkää. Mut tuokaapa kuulkaa joku mordorilainen kulahtanu pitkätukkanen hampuusi tänne, joka ehkä on supliikkimiähiä, ymmärtää huonojen vitsien pääle, kenties vähä kitaraaki rämpyttää, saa olla vaikka satanisti, tatuoinneista plussaa, ni olen melko varmasti heti ihan lääbällään.


Voisin kirjottaa tämmösest ihmissuhre-aiheesta ehkä jopa romaanin, vaikken selkeesti asioista mitää tiiäkää, mut sellasen tunnevammasen ihmettelyjä sisältävän hämmästelyteoksen. Mut en jaksa. Ainakaa just nyt. Toteen vaa lyhkäsesti et nää ihmissuhreasiat ei oo miun juttu ja miä en vittu tajua. Miten vittu ihmiset ikinä päätyy mihinkään naimisiinmenojuttuihin ihmisten kans joitten kaa niil ei oo ees yhteistä kiältä? Joojoo, internäsiönääl längvits of lööv, kikati-kikati, mutta miten siä nussimalla kerrot toiselle että tuokko hei kaupasta juustoa ja murjaset muutaman tunnelmaa keventävän vitsin? No, rakkauren nimissä sitä kai ihminen menee vaikka solmuun ja paskat keskustelusta, se liänee toisarvonen hommeli. On se ja yhenlainen mielenterveysongelma, oikeesti. Siis se rakkaus. Siihe ois syytä keksiä joku lääke.


Röökilakko on muuten taas alkanu! Jeeejee! Viies päivä menossa eikä tee tiukkaakaan. Ja huom: röökilakko piti jopa sen maailman piinaavimman treffin. Lähellä oli etten lähteny hakee sataa askia röökiä kesken sen vaivautuneisuuden, mutta totesin et tää tilanne on niin naurettava, ettei tää oo sen arvosta et rupeen taas polttamaan.

Hiekkakikkareelta ei tälläkään kertaa rajumpia uutisia. Mutta kattellaan mitä ens viikolla on kerrottavaa. Tänne töpsähtää huomenna tuttuja Mordorista (PÄÄSEE PUHUU SUAMEE!)  ja maanantaina on Ray D'Skyn levyjulkkarikeikka tua saaren säpiseväs ytimes. IIIKKK!

Sekalaisii kuvii lopuks ja sit miä lähen kaljalle. YKSIN. Saatana.


Katolliset rantamakaamot
Aurinko laskee
Aaltoja!
Jätskiauto
Kääpiöt pestään tääl tällee
Tien päälystelyy
Yks rantapaari tua pohjoses
Indy kurvas kuvaan just ku olin ottamassa The Wall -fotoo
On sulla muodot veenuxen, daa-dirlan-jne
Meijusuvas tuli käymään
Tauski ottaa Ritvasta mittaa
Meijusuvas ja Tauski
Meijusuvas on...ööö... no, läski se on, mitä sitä kaunistelemaan.
Kreisi pelleilykuva Ritvasta



Kommentit

Tsekkaa myös nämä

Persaukinen vanha pläski ihmisraunio

10+1 kysymystä ulkomailla asuvalle suomalaiselle

Raksahommat

Raksaprojekti loppusuoralla!

Hiekkakikkareen kuulumiset: kobra, kissabile, siämenneste, vuohet