Kuolemasta, elämästä ja onnesta, ufoista, aaveista ja jumalista, perheistä, parisuhteista ja 300-elokuvan spartalaisista


Tässä kun oli tuollanen kovan puoleinen kokemus, että joutui vierestä seuraamaan pienen elämän loppumista, ni pistihän se miettimään. Elämää ja kuolemaa. On asia ollu mielessä ennenki, ja tän reissun aikana erityisesti Sulawesin Torajalla kun ihmisluissa kahlasin ja hautapaikoilla ahkerasti vierailin. Ja sillon kun kaveri kuoli Thaimaassa mopo-onnettomuudessa. Että niin kissanpennun kuin ihmisenki kosminen  pierunhenkäys voi loppua millon vaan, ja meistä ei jää jälelle ku kasa luita.

Lohduttavaa olis uskoa niihin vihreisiin niittyihin ja muihin tuonpuoleisiin, mutta emmiä kyl oikee tiiä. Kyllä miulla on vahva epäilys siitä, et kun tää loppuu ni tää loppuu. Jos ei loppuis, ni oishan sieltä ny jumalauta joku jo tullu asiasta kertomaan, sillä tavoin ettei siitä olis epäilystäkään, eikä mitenkää vähä läpikuultavana hahmona jossain kartanon vintillä haamuillen.

Mutta totaalinen loppukin on parempi ku et joutuis vaikka Kouvolaan, ikuisesti sinne asemalle katsomaan kun junat menee jonnekin muualle, mihin tahansa parempaan, mutta kyytiin ei jumaliste koskaan pääse.


(kuva nyysitty feispukista kaverin seinältä. osu änd uppos!)

Ärsyttää muuten nää tämmöset ns. uskon asiat, oli ne sit ufoja tai aaveita tai jumalia tai muita tuonpuoleisia tai mitä vaan ihmeitä. Jos niitä on, ni ystävällinen, rakentavassa hengessä annettu vinkki sinne toisiin todellisuuksiin: lopettakaa toi onneton häröily ja tulkaa tekemään asianne tiettäväks niin et viesti menee perille. Ihan vitun turhaa käyä suhaamassa jossain rakeisessa valokuvassa leikkimässä lautasta tai pistää naamakuva ilmestymään johonki helvetin paahtoleivän kulmaan. Ei myä pölvästit tajuta vihjeitä ja jakseta ratkoo arvotuksii. Läiskäskää todisteet kunnolla tiskiin ja lopettakaa toi pelleily. Niin, saakeli.

Kuoleminen, siis oma, ahistaa ihan vitusti jos sitä alkaa tarkemmin miettimään. Että jos jää asioita hoitamatta ja elämä kesken. Ois kohteliasta, et tulis vaikka tekstari ees viikkoa ennen, et "Ikävä velvollisuutemme on ilmoittaa Teille, että noutaja saapuu viikon päästä klo 11:30. Terveisin Kosmisen Pierunhenkäyksen Päättämisvirasto. Ps. Päätöksestä ei voi valittaa." Ni ois aikaa jakaa vähäinen omaisuus, järjestää muutkii asiansa sekä pitää järettömät läksiäiskemut.

Tommosta tiedotusta ei ehkä siks tuu, et se Joku Taho joka meiän kans kuurupiiloo leikkii, haluais et myä ite ymmärrettäis elää elämää sillai, ettei tarvittis sitte kauheesti katua ku se viiminen kylmä pieru lojahtaa. Että eläis elämänsä sillai et ei tarvis sit katkerana kattella taaksensa et miks tää paska oli tämmönen, vaan vois olla sillai et ihan kivaa oli. 

Kukaanhan tosin ei voi elää tekemättä virheitä. Jo pelkästään siks, et ihmisen älyllinen kehitys on hidasta ja vähintään ekat 30 vuotta menee täysin kompastelun, törppöilyn, erehtelyn ja sitä kautta oppimisen parissa. Miten tää onkii tällee hoiettu? Et esmes siinä iässä kun on pahin idiootti mitä voi olla, kun luulee tietävänsä kaikesta kaiken muttei tajua sitä ettei oikeesti tiiä mistää vielä MITÄÄ, ni sillo pitää päättää esmes opiskeluistaan. Asia, joka aika pitkälle, vuosien päähän, tulee määrittämään elämässä aika vitun ison osan, eli sen mitä tekee työkseen, jos mitään työkseen ylipäätään tulee tekemään.

Mutta ajan kans oppii elämään virheittensä kans, oppii tajuumaan mitkä asiat omassa elämässä merkitsee, mistä nauttii ja mitä täst elämästään oikee haluaa irti saaha. Kyllä miulla on asioita mitä miä kadun, mutta otan ne hommat oppimisen kannalta. En olis tää ihmiin joka nyt oon, jos en ois käyny läpi tätä elämää mikä takana on. Olen ollu tyhmä, olen tehny virheitä, olen ollu löysä lapanen joka on vaan soljunu sinne minne millonki on soljuttanu, olen kuunnellu liikaa muita ja liian vähän itteeni, oon tuhlannu vuosia elämästäni kaikenlaiseen paskaan. Mutta kaiken sen paskan se on vaatinu, että lopulta oon ymmärtäny että tää on MIUN elämä, ei kenenkään muun. Ja että vastuu siitä, mitä miun elämä on, se vastuu on yksin miun. Hyvä elämä ei tuu tarjottimella, ei kenellekään. Siulla voi olla syntyessäs tarjotin täynnä rahaa ja täydellistä perhettä ja mahtavia geenejä, mut spektaakkelimaisinkaan lähtökattaus ei takaa, et oisit elämääs tyytyväinen.

Omasta elämästä voi aina tehä paremman, ku siivoo siitä vituttavat asiat pois. Ja tekee sen heti eikä viiestoista päivä. Paska ei paremmaks ajan kuluessa muutu, se on fakta. Uskokaa.



Luin just Ilta-Sanomain sivulta mainosmaisen jutun Anna Perhon (kuka vittu hän onkaan) kirjottamasta Superarkea!-kirjasta. Blah-blah-blah, "Olin ennen todella boheemi ihminen. Äidiksi tultuani ymmärsin, etten voi enää jatkaa huoletonta ja vastuutonta elämää, vaan minusta piti tulla aikuinen, jolla on paljon velvollisuuksia ja vähän vapauksia" ja sit siin oli lopussa listattu "vinkkejä parempaan elämään". Osa niistä on ihan diibadaabaa, osassa jonkinlainen tolkun hiven oli aistittavissa. Särähti aivoon tämä:  "Todellinen onni asuu isoissa asioissa kuten terveydessä, ihmissuhteissa ja toimeentulossa. Siksi huolellinen fokusoituiminen näihin asioihin tekee ihmisestä onnellisen". Mitä? Mitä tarkottaa "huolellinen fokusoituminen"?  Entä "TODELLINEN onni"? Onko miun onni nyt jotenki epätodellista jos miul on vähä ihottumaa takapuales, miulla ei ole ihmissuhetta eikä varsinaisesti toimeentulookaan?



Kuvan lapsi ei liity asiaan
Miuta ärsyttää suunnattomasti sellanen vallalla oleva näkemys, et perhe on kaiken aa ja oo. Koko Mordor on ainaki rakennettu perheille, vaikka ihan vitun iso osa ihmisistä asuu ja elää yksin. Mut se ei oo normaalia, kert se ihmissuhre pitäis olla ja mielellään lapsia. Kaikesta muusta kirpoova onnellisuus, varsinki jos siitä ääneen tohtii sanoa, ni sitä pietää vähä sellasena et joojoo, mut kato ku siä et tiiä ku siul ei oo sitä eikä tätä. KYLLÄ SINÄKIN SITTEN KUN SAAT LAPSIA. Ja jos on koittanu vikistä et niiku ei ni KYLLÄ SINÄKIN SITTEN KUN TAPAAT SEN OIKEAN. Helvetin helvetti. Joillekin se toimii, varmasti, mutta eihän se perhekään ei oo mikää ihmeistä tekevä onnen tae. Valitettavan usein se tuntuu olevan pikemminki just se asia, joka elämässä on eniten päin vittua.

Kuinka usein kukaan on istunu kaveriporukan kans baarissa keskustelmassa siitä miten vitun hyvin himassa menee?

Mutta siis miähän en tiiä kuinka ihanaa miunkii elämä sit oikee olis ku miul ois joku hampuusi tuos, jakamassa arkea ja laskuja, ja kantamassa kotiin klamydiaa ja satiaisia. Saati et jos miul ois hampuusin kans tehtyjä ipanoita. Mut ku ipanoita en oo ikiin halunnu enkä lapsista noin ylipäätään ees hirveesti pidä. Parisuhretta oon kokeillu, myös paria muunlaista suhretta, mut eipä niistäkää oo yleensä lopuks tullu muuta ku lähinnä vitutusta ja joskus hiukan paha miäli. (Ainii, mut ku en oo viä tavannu SITÄ OIKEETA. Vittu, jos SE OIKEE lukee tätä ni voisko laittaa vaikka textarin ja ilmotella olemassaolostaan et tääl ollaa? Ni vois miunkii elämä sitte muuttua ihan oikeesti täydelliseks, jumalauta.)


En usko niihi sellasiin romantillisiin ikuisiin tosirakkaus-parisuhteisiin. EI NE KESTÄ KUITENKAAN. Ja miks pitäiskään? Määräaikanen sopimus on ihna hyvä, ihmiset muuttuu ja kiinnostukset vaihtaa kohdetta muissakii asioissa. Miusta ihmissuhteisiin ei pitäs suhtautua niin vitun vakavasti ja tehä niistä väkisin kauheeta draamaa ja ladata niihin järkkyjä odotuksia. Mut tääkii on asia, mistä en oo oikee ihmiin sanomaan mitää, ku en esimerkiks ihmisrakkaudesta tiiä mitään.



Mutta sen tiiän, että elämäänsä - ja sitä onneensa - ei pitäis koskaan rakentaa toisen ihmisen varaan. Se on hirvee virhe. Ensinnäkin siks, että sehän on kauhee taakka kaataa toisen ihmisen niskaan, et nyt vittu siä piä miut onnellisena ja oo miun elämän kantava voima.  Kukaa ei jaksa riippakivee ja ripustautujaa kauaa kattella, tai jos jaksaa ni siin on sit kaks mielipuolta löytäny toisesa ja mäts meid in heven. Ja toisekseen, jos jotain sattuu, se ihminen tavalla tai toisella siun elämästä poistuu, ni aikamoiset oltavat tulee, jos ei oo elämässä mitään omaa.



Kaikki ei halua elää saman käsikirjotuksen mukaa ja et toiset haluu elämässään toisenlaisii asioita, eikä oo mitää yleismaailmallista reseptiä et elä tällee ni elämä hymyilee ja ruusuilla vaan danssataan. Onnellinen elämä ku voi tarkottaa jokaiselle vähä eri asiaa.

Miulle itelleni hyvä onnelliin iloin fiilis tarkottaa olotilaa, mis ei tarvi jokaiseen aamuun herätä kyrpä ottassa ja valmiiks jo lyötynä. Ja et on useemmin se fiilis, et onpa kivaa olla elossa, ku et miettis et eikö tää vitun paska ikinä lopu.

Tällä hetkellä tää miun elämä on ihanaa. Tää elämä on nyt ehkä jopa hiukan epätodellista, onnellisuus on miulle niin uus juttu et ei tätä meinaa todeks uskoo, mutta tykkään tästä olotilasta ja soisin tän jatkuvan.

Mitä miä haluan viäl elämässäni tehä? Haluan jatkaa tämmöst iloisna, tyytyväisnä elämistä. Siitä huolimatta, haluan - uskokaa pois - tulla vielä Suomeen. Yhen kerran vielä, kattomaan millasta siel on ja oisko täällä reissussa nyrjähtäny pää nyt sellaseen asentoon, et osaisin elää Mordorin arkeekin toisella tavalla, ahistumatta ja musertumatta. Haluan lähteä Mordorista pois, jos tuntuu, että ote onnesta lipeää. Haluan sukeltaa epyktissä ja filippiineillä ja komodolla ja kaikkialla, haluan nähä mantoja, valashain, vasarapäitä, delffiinejä, merihevosia ja haluan häkkisukellukselle missä näkee valkohain. Haluan safarille äfrikkään. Haluan matkustaa, edelleen. Haluan kirjottaa, haluan kirjottaa hyvin ja jotain oikeeta ja järkevää, enkä vaan tämmöstä paskaa miä-siä-kikkelis-kokkelis-hiekkakikkare-kissat-suklaus-kalja-kakka-jee-plokia. Haluan vielä ees yhen kerran muhinoia, oikee sillai olan takaa ja kaikissa muissakin kamasutrissa, jonkun miähen kanssa joka ei ole idiootti, ja josta miä tykkään ja joka tykkää miusta. Haluan olla parempi ihminen, yleismaailmallisessa mittakaavassa: haluan kuluttaa vähemmän, omistaa vähemmän ja muutenkin olla vähemmän haitaksi maailmalle. Haluan kiivetä vuorelle (Kota Kinabalu 2014 olkoon se eka, näinhän oon jo uhonnu aiemminkii). Haluan elää omaa elämää, just niiku haluan sitä ite elää, vitut muista. RÄYH.

No ja okei jos oikee lähetää haaveilee, sinne epärealistisuuden leveleille, ni haluan vitusti rahaa, jotta voisin tehä sillä rahalla asioita. Hyviä asioita, niin ittellein ku muillekin. Haluan olla 10 vuotta nuorempi ku nyt, ikuisesti. Haluan näyttää Natalie Portmanilta ja koinia Bruce Willisii, Robbie Williamsii, kaikkia Von Hertzen Brotherseja sekä 300-elokuvan kaikkia spartalaisia. Noin aluks.


Ei miul tän enempää näist asioist täl erää. Tulipas täst pitkä ja sekava vuodatus, mut on ollu päässä paljon ajatuksia ja ne nyt tähä ribuloin sitte. Sori.

Ja spartalaisia sotureita silmäinruuaks tähä loppuun.

Ei haittais, jos noi laittais.

Kommentit

Zepa sanoi…
Olin muistaakseni noin 12 vee kun sanoin koulukaverinin vanhempien kans syödessä, että mulle alkaa perhe-elämää riittää, en ikinä aio perustaa omaa perhettä. Voi sitä hirnunnan määrää! Just nää "kunhan se oikea" ja mitä vittua.

Kun eihän 12-vuotias voi tietää, haluaako se elää elämänsä silleen kuin ensimmäiset 12 vuottaan, eli pakollista jakamista ja riitelemistä ja menemistä ja tulemista ja tilittämistä toisten ihmisten kanssa, vai haluaisiko se olla rauhassa. (sarkasmia)

Just taas eilisiltana mietin, miten onnellinen elämä mulla on kun on jo pienenä rokotettu perhe-elämää vastaan. Oma koti ja kaksi kissaa, EIKÄ KETÄÄN MUITA IHMISIÄ. No kamuja tietty, mutta nehän ei asu meillä.
Patzy sanoi…
Toi on hyvin sanottu toi et on piänenä rokotettu perhe-elämää vastaan! Ite en tiiä missä kohin se oma rokotus on isketty, pikkusen sitä on tuikattu pitkin matkaa pennusta saakka. Mutta suoja on ainakin nyt hyvällä mallilla.

Yksin asuminen on PARASTA! Ja kissat, tiäteski.

Ja Zepa: Pallirahasto kiittää jälleen! Syrän!
Anonyymi sanoi…
Mä luulin et mutkin oli rokotettu, ei ollu saatana. Tykkään muksustani ihan hirmusti, mut mut... olisko sitä vähemmän onnellinen jos ei olis tota mukulaa, tuskin. Se on vaan jotenkin erilaista. En ole lapsi-ihminen vieläkään ja kirppu ahdistaa ja ottaa mua päähän todella aina sillon tällöin. En sano että kaduttaa, vaikka ehkä kaduttaa jossain määrin. Mutta näin olen valinnut ja tämän kanssa mennään... onnellisenakin. Ja onhan mulla mun kissatkin <3
Anonyymi sanoi…
siis herrajumala ja helvetti sentään että on muuten järkeenkäypää tekstiä.... ja minä kun oon luullu olevani jotenki outo erilainen hullu ja itsekäs lehmä =D en halua lapsia (mies kyllä löytyy.. kaivelemassa napanöyhtää <3 ) mutta toi onnellisuus asia muun elämän puolesta.. odotan koko ajan että pääsen pois suomesta.. ollaan jo kyllä puhuttu että sitten eläkeiässä muutettas espanjaan (klisee.. kyllä =) ) mutta se ei tunnu mulle riittävän! tässä maailmakikkeudessa ihmisikä on lyhyt.. miks helvetissä pitäis olla sellanen lammas joka tekee kaiken niinkuin muutkin.. haluun pois täältä , johonkin.. Hienoo, että löydin dun blogis.. tiedän että en ole ainut! =D =D (selkee ja järkevä kommentti..)
Anonyymi sanoi…
ja hienot kirjotusvirheet.. olkaa hyvä! =) t.sama anonyymi

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Järjestysnatsi

Työlupasirkus vm. 2017

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely