Leppoistettua vitutusta

Ajatella, joskus vituttaa vaikka maisema on tämä.

Nyt ku oon lässyttäny niin perkeleesti siitä et oih kui oon niin onnelliin ja elämä on ihanaa ja trallalaa, ni liänee aika tirvasta sellanen suppo suoleen joka laittaa kertomaan totuurenmukasesti näistä pienen saarenkikkareen vittumaisista puolista. Vaikka tää elämä tääl onki silkkaa rantahietikossa danssahtelua ja aurinkonpaisteessa lekottelua, ni ohan tääl, kuten kaikkialla muuallakii, myäs vituttavia asioita. Täs tulee, tän hetken vitutusasiat, järjestys sekava, ei siis mitenkään lajiteltu vituttavuusjärjestykseen.



Yletön positiivisuus. Vitutan itteenikin välillä ku oon niin vitun hyvällä tuulella ja positiivisella meiningillä. Ei ole normaalia! Päässä on vikaa! Vai onko? Sitähän ei tiiä!

Näitä monstereita on liikeellä ihan vitusti.

Ötökät. Miä olen oppinu sietämään hyvin paljon kaikenlaista vipeltäjää, mutta kyllä välillä vituttaa. Esimerkiks tuos viime viikolla kun heräsin yöllä siihen et no nyt on joku kömpiny kainaloon, eikä se ole kissa saati kikkolo. Se oli torakka. Iso. Tänään olin jo aamulla hereillä, ja raukeena tuos petillä venyttelin, ku silmäkulmaan sattu liikettä tyynyltä. Siin pään viäressä pötkötti torakka. Piäni, mutta torakka yhtä kaikki. Torakathan kestän kyllä, mutta en petikaveriks sois heiän tällä vimmalla tuppaavan. Hämähäkkejä en kestä edelleenkään sit yhtään. Skorpioneja pelkään ihan vitusti, sen jälkee ku kaveri kerto kuinka oli yks yö könynny nukkumaan ja suikannu peiton alle pötkölleen ja siä oliki sitte skorpiooni oottamassa ja tuikkas koipeen. Kuulema tuskat oli helvetilliset, "kuin lauma pieniä rapuja koittais syödä elävältä" ja tää fiilis kesti muutaman päivän. Onneksensa kyseessä oli ruskee skorppari, se on vaa tuskallinen. Musta skorpioni halvaannuttaa. Ja nyt tääl on joku hullu sesonki semmosille helvetin isoille koppakuoriaistyypeille. Niitä on joka paikka täys. Ne ei pelota mutta sanotaanko suaraan ni KAIKKI mikä ryömii ja vipeltää tai luikertelee ni voisin elää ilmankii. Tässä nimittäin kulkee se miun eläinrakkauren raja.

Hautova kuumuus. Täällä on nyt sellanen ilmasto, että on aivan vitun kuumaa ja kosteeta. Joskaan ei oo kauheesti satanu viime päivinä eikä öinä, mutta ilmankosteus on kuiteski aika tuhti. Tämähän tarkoittaa ns. mätäkuu-meininkiä. Ihovauriot ei parane millään. Olen mätänemistilassa itsekin. Pahimmat tulehtuneet tai muuten vammaset ihottumat/paiseet/puremat/haavat sijaitsevat niskan puoleisessa hiusrajassa, nilkassa sekä perseessä. Perse on siinä kuosissa että tekis mieli vaan maata takapuoli pystyssä ilman housuja suoraan tuulettimen alla. Valokuvaa en teille perseestäni nyt kuitenkaan laita, se keräis ihan liikaa huomiota (plokini ylivoimaisesti luetuin postaus tähän menessä on se, missä on kuva luteiden syömästä perseestäni, se on kerännyt jo tuhansia klikkauksia, kun muut jutut saa maksimissaan joitakin satoja klikkejä... mitä tämä kertoo nykypäivän maailmasta, häh? Sen, että asia kun asia muuttuu kiinnostavaksi kun siihen liittää hieman persettä.)

Sähkökatkot. Sähköt katkeilee koko ajan. Okei, ollaan piänellä saarenkäppänällä ja sähkö tulee jostain muualta, meil oo tääl omaa olkiluotoo sykkimässä tai mitään, ja sit täällä rakennetaan ja rempataan huudiloilla koko ajan jotain, jatkuva vasaran naputus ja sahaaminen ja höylääminen. Ja ukkostaa välillä ihan perkeleesti. Sähköt tulee ja menee, zzzzäp zzzzäp. Ei haittaa päivällä mut illalla ku koteloituu murjuunsa ja sitä persettään koittaa tuulettimen alla vilvotella ja kirjaa siinä lueskella ni siinä viiennen sähkökatkon kohalla alkaa vituttaa.

Ihmiset. Ihmisvihani on toki reissussa seestymisen ja valaistumisen ja sekoomisen myätä huomattavasti laantunut, mutta ohan ihmiset silti aina ja foevaah loputon vitutuksen lähde. Tarviiko ees selittää? Lähinnä kanssaturistit riepoo mieltä ajoittain kovastikin, jos ne on sellasii ettei ne osaa olla, mutta joskus palaa käämi myäs paikallisväen kanssa. Naapurissa on esmes töissä yks ihan vitun outo tyyppi, joka on suoranaisesti vähän pelottava. Puhuu aivan kummallisia, en juuri koskaan ymmärrä sen jutuista mitään ja sillä on sellanen hulluutta huokuva katse. Kylmää värettä tulee hänestä. Enää en ees tervehi ku vituttaa et sit se aina mussuttaa jotain pimeetä ja sekavaa.

Huumeet. Vituttaa kun on nähny mitä ns. kovemmat huumeet tekee ihmisille. Jotkut ennen niin raikkaan näköset pojat ovat nyt toisenlaisia aivan, käytökseltään tietty mutta kyllä se alkaa muutamassa tutussa jätkässä naamastakin näkymään et poltellaan muutakin ku ruahoa. Mitä järkee? Luulis et tääl jos missä elämä ois parasta huumetta ku paratiisisaarella ollaan.

Raha. Money makes the world go round, right? Raha on muuttanu tätä saarta eniten. Rahaa rahaa rahaa, kaikki (melkein) ajattelee vaan rahaa. Bisnes bisnes. Kyllähän sen toki ymmärtää, mutta se tekee vähän hallaa fiilikselle kun matkailijat otetaan kiiluvin silmin vastaan ensisijaisesti lompakkoina. Meitä länsimaisia läskejä pidetään poikkeuksetta rikkaina. Vituttaa, et tietyissä kaupoissa on ruvettu nostamaan hintoja jos käyn tarpeeks usein sieltä hakemassa jotain yhtä asiaa. Esmes yhestä viidakkokaupasta sai aina halvimmalla pieniä maitopäniköitä (kissoille, tiätty). Kun siä aikani ramppasin maitoa hakemassa ni eipä aikaakaan ku sen piänen maitopänikän hintaa ruvettiin nostamaan ja lopulta koittivat nyhtää tuplahintaa. Siin kohtaa meni hermo ja sanoin et asia selvä, en osta teiltä enää MITÄÄN. Aina löytyy joku muu kauppa jossa se hinta on yhä edullinen. Ja toinen asia: miulle samat tyypit, kerta toisensa jälkeen, selittää että mikset osta täältä maata tai majataloa, meik sam bisnes, ja vastaan  aina että ihana ajatus mutta MINULLA EI OLE SIIHEN RAHAA. Ei mitään reaktiota, ei mene jakeluun, vaan sama tyyppi kuukauden päästä esittää saman asian. Nykysin aina jo vähän kiihdyn ja volyymi nousee kun selvennän jälleen, että ymmärrätkö, se vaatii rahaa, jota minulla EI OLE, en omista mitään, miulla loppuu saatana rahat tähän täällä olemiseenki ihan just. "Jees, mutta ostat ensin pienen palan maata ja pari bungalowia laitat siihen ja sitten pikkuhiljaa lisää". EI OLE RAHAA SIIHEN PIENEEN PALAANKAAN, TAJUUTKO? Vastineeksi tulee vaan kummastunut, epäuskoinen katse. Ja sama keskustelu käyään kohta taas uuelleen. Joo ja sit vituttaa se, että mulla ei sitä rahaa ole, ei siihen maaplänttiin, pisnekseen eikä kohta täällä muutenkaan hillumiseen. Perkeleeeee!

Eläinasiat, eli lähinnä kipeät kissat. Tämä asia sekä vituttaa, että tekee surulliseksi. Tällä hetkellä olen tilanteeseen myös aika uupunut, jatkuva huoli ja murhe ja suru on vetässy vähä henkisen voinnin väsähtäneeks. Kiroan välillä itteeni et miksi pitää olla tämmönen vitun daiju että kiintyy näihin kissoihin tällä tavalla, että välittää. Helppoa olis olla jos vaan kääntäis pään pois ja olkapäätä kohauttais et no tämmöstä tää on. Ylipäätään elämä ois helppoa kaiken suhteen jos ei tuntis mitään, tunteet on tuskan synonyymi, niiku oon ennenki todennu. Mutta kun en pysty kattomaan toiseen suuntaan, enkä varsinkaan näien tuttujen kissojen kans, ketkä oon pennusta saakka tuntenu. Voi ku kaikil ois hyvä olla ja terveyttä. Snif.

Hmm... vituttaakohan mikään muu? No vituttaa varmaan, mut ei niin paljo et tulis just nyt miäleen mitää. No eiku ainaki se, et mein mainio regeipändi senku hilluu jossai jaavalla eikä oo viäkää tullu takas tänne rämpyttelee. Buuu!

Yllä olevista seikoista hualimati tääl on ihanaa. Ja vaikka oon ajottain ollu vähä stresseis et ku pitäs matkustaa-matkustaa enempi, ni nyt oon hokannu et itse asiassa on vitun hyvä, et oon jumittanu nyt täällä. Tää on miulle testi, et kuinka kauan jaksan saarielämää paikallani, eikö tuu kaipuu virikkeellisempiin ympyröihin. Että kokeilen sellasta, et voisko tämmösissä olosuhteissa ihan oikeasti elää pysyvästi. Kyllä nimittäin vois! Ei tuottais mitään onkelmaa! Miä ihan sukkana viihtyisin tääl vaikka kuinka pitkään, kuhan välillä pääsee käymää Kuala Lumpuris tai Singapores vetämäs Starbucksin frappeja ja Subwayn pötkylöitä, ni kyllä täällä Hiekkakikkareella vois hyvinki loppuikänsä elää. Tulee kattokaas elämään sellasta hyvää laiskuutta, kun ei oo jatkuvaa virikettä ja touhotusta ympärillä. Ei ole aikatauluja, eikä - mikä parasta - kiirettä!

Mordorin elämässä muuten vitutti - monen muun asian lisäks - sellanen vähä niiku teeskennelty kiire, jota monet potee, ehkä ihan itekin siihen uskoen. Se on sitä sellasta kiirettä, jolla koitetaa tehä ittestään tärkeen olosta, et aijai kuulkaa miul on niin kiire ku on miljoona asiaa tehtävänä ja sata ihmistä nähtävänä ku siis - huomaathan - olen haluttua seuraa, et soitellaa kuule ens kuus ja katotaa jos tonne syksylle mahtuis kalenteriin kahvitauko, tai laitetaa ens textari ja sovitaa aika millo ehin soittelemaan.

Leppoistettu elämä

Onks tää kiireettömyydestä eroominen nyt sit niiku sitä leppoistamista vai mitä downsiftaamista se olikaan? Meikä on nimittäin niin leppoistanu ja siftannu daun et moiiiido! Tämmöstä elämää suosittelisin kaikille, kannattaa kokeilla. Tuutte hämmästymään siitä seikasta, että maailma jatkaa pyörimistään ja asiat hoituu, vaikka työ hetkeks pääkallopaikoilta poistuisitteki.

Tekee ihmiselle itte kullekin hyvää huomata, ettei ookkaan korvaamaton. Se voi olla rankka paikka, mut arvakkaa mitä? Maailma ei siihenkää lopu!




Peeääs. Tän jutun kirjottamisen aikana sähköt katkes vaa kolme kertaa.


Peeääs2. Otin kommenteista veke sen vittumaisen sanatarkistuspaskajutun koska niistä suttusista kärpäsenpaskan kokosista tuhnuista ei ota erkkikään selkoo ja on tullu vähä palautetta et oisin kommentoinu mut. Nyt siis vittuilu miulle on helpompaa myäs tätä kautta.

Peeääs3. Löysin eilen IHAN VITUN HYVÄN plokin: This Is Not The Life I Ordered. Parasta paskaa mihin olen vähään aikaan törmänny. Lukekaa ja naurakaa, on ihan huippumainiot jutut tualla.

Min fillarissa on uusi satula. Tämähän ei liity mitenkään mihinkään mut kyllä kelpaa kuulkaa nyt suhailla viidakkopolkuja. On myäs pitkästä aikaa JARRUT! Pari ekaa ajoreissua jarrullisella konkelilla päätty ilmalentoon ku en muistanu et tää vehe oikeasti pysähtyy ku jarrua hipasee.

Yks ötökkä