tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vodka Jossin minä teille näytän

Viitaten tuohon salmarijuttuun, saanen esitellä teille Hiekkakikkareen menonaukkujen yggösen! Sen nimi on VODKA JOSS ja se käsittää snapsulasillisen votkulia ja energiajuomapulveripussukan.

Miä en itte noihin pysty. Se on välitön laatta kun tuo paska alkaa turpavärkissä poreilemaan.

Vodka Joss nautitaan näin (mannekiinina Kris):

Otetaan yks pussukka Jossia ja votkanaukku. Ollaan tavattioman innostuneita.

Kipataan pulverit kitusiin ja heitetään votkasnapsu välittömästi perään

Ravistellaan ja nialastaan ja pidätellään oksennusta

Ai ku hyväää!

Tältä se näyttää oikeesti se Jossi. Sellasta keinotekosen makusta sitruunaista poreilevaa lierua, jossa on niin helvetisti kaikkea piristävää ja virkistävää ja vitaminoitua että saletisti laitonta kamaa Mordorissa. Mutta toimii ja korjaa väsymystä vallan hyvin.



No nyt miä oon kotoon -haastis

Vihdoin sain ppdeeähvänä tuon kuukaus sitte jossai sanomalehissä olleen haastattelujutun. Koittakaa tihrustaa tuosta alla olevasta kuvasta, se isonee ku sitä klikkaa ni siitä saa ehkä selvää sitte. Olkaa hyvät. Muutama asiavihre siin on mutta pikkujuttuja. En esim. ole 44 vee vaan 45. Vittu mie oon vanha!

Mutta se pitää paikkansa, että aina miulla oli sellanen olo että ootan JOTAIN tapahtuvaks. Täällä tovin oltuani tajusin yks päivä et hetkinen, herraisä, miä en oota enää. Olen perillä.

Sunnuntaisuomalainen 1.3.2015

Oli muuten varsin ahistavaa kun tomittaja ja kuvaaja kävi täällä tuos vuodenvaihteessa ja käveli parina päivänä muutaman tunnin perässä ja otti tauotta kuvia ja nauhotti kaiken mitä miä paniikissa siin höpötin. Ihan hermona olin.

Kyllä tää miun julkkiksen ura saa nyt olla tässä. Lienee jo miun osalta kuiviin lypsetty tää aihe että ai ku miä niin onneton Mordoris olin ja nyt oon tääl ja kissat ja jee vouhotivouhoti lälläslää. Joo.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

In Finland we have this drink called salmari

Salmari, tuo tahmea ja töpäkkä litku, klassikko ja legenda, nami ja maiskis.

Se ei ihan aina uppoa tuskattomasti tottumattomaan muunmaalaiseen makuhermoon. Kuten kuvasta näkyy.

WHAT THE FUCK WAS THAT?????

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mordorilaissesonki 2014-2015 lopuillaan

Jööses on ollu trafiikkia Mordorin ja Hiekkakikkareen välillä tämän sesongin aikana. Mordorilaissesonki ajottuu täällä yleensä johonki marras-helmikuulle, siihen ku Mordorissa on talvi ja synkkyys ankeimmillaan. Tällä kertaa meininki alko tiukalla varaslähöllä, ku ekat vieraat rojahti saarelle jo syyskuussa.  Ja vimoset tulee nyt huhtikuussa. Sitte jos toviks meininki rauhottuis, ehkä.

On käyny Doni ja Sanna, Hannu ja Petra, Vähänryyppää ja Samira, Vemmu, Kiiskit, Äijälälälälä, Jape ja Merja, Nino ja Netta, Teemu, Visa ja Linda, Niklas perheineen, Miikka ja kouvostoliiton karjut, Jutta ja Matias ja Aava (vauva made in Gili), Riija ja Sini.... unohinko jotain? Varmasti. Ja sitte lisäks kaikki ne mordorilaiset joihin oon tutustunu vasta täällä.

Tulossa vielä Vähänryyppää, jo toista kertaa tällä sesongilla, ja Vauhkis. Huhhutihuijakkaa, miä sanon.

Ei miun täällä asuvilla kavereilla noin paljo ramppaa vieraita. Ovat ihmetelleet ihan ääneeki et mitä helvettiä, koko ajan puali Mordoria notkuu täällä ja kaikki on miun tuttuja. Joko miä oon vitun hyvä tyyppi tai sitte tää Hiekkakikkare vaan vetää miun kavereita puoleensa makneetin lailla. Oli syy mikä hyvänsä, ihan mahtavaa! On niin kivaa nähä kavereita ja muutenki hianoo. Ei lopu hapankorput ihan lähiaikoina, ei todellakaan. Useimmat täällä kipasseet ovat lisäks tykänneet kovasti ja uhoovat uusintaakin. Tervetuloa, mutta antakee miun nyt levätä hetki, kiitos.

Hauskaa on ollu ja on se vaan niin kivaa ku saa höpäjää omalla kiälellä. Ei pääse käymään sit silviisii että rupeis lesoomaan et hei jynou, mä niiku forget toi suomenkieli, ku oon niin raju et living here in ulkomaa. Lisäks ei kukaan muu ku toinen mordorilainen täysin ymmärrä meijjän mordorilaisten puupää-alapää-huumoria. Pissakakkapierupersereikäripulijipii!

Mahtavaa on ollu myös että Sualahen vaneripariskunta Makke ja Vöömi on jämähtäny tänne ja ovat ottaneet huomaansa kaikki miun tänne rojahtaneet kaverit. Kun miulla on kissakauppaa ja muuta puuhaa, ni en ehi olee koko ajan messissä juomassa kaljaa ja lillumassa uima-altaissa ja tallustamassa rantaraittia ees taas, ni Makke ja Vömpatti on pitäny huolta että miun kaverit asettuu, osaavat olla, saavat kännykkäliittymää, kaljaa, saarikierrosta, hyvää pitsaa ja mitä millonkii sattuvat tarvittemaan. Lisäks ovat jeesineet miuta miljoonassa asiassa, ja touhottaneet millo mitäkii pyäränkorjausta, puutarhurointia, tietsikkahuoltoa, taalasmaalailua ja muuta. Miä oon nyt jo ihan paskana kun nuo lähtevät parin viikon pästä menemään. Miten miä pärjään?

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! 

Mordorilainen bintang-mies







Mutkutus



Seitinohut kävijäpiikki täällä plokissa oli tuossa ku se yks lehtijuttu miusta törähti julki joskus alkukuusta. Ja ihmiset on ottanu ahkerasti yhteyttä ja kyselly kaikenlaista, ja toiset oikee avautuu, hämmentävissäkin määrin tyystin tuntemattomalle ihmiselle. Miusta on hienoa että miun tarina inspiroi ihmisiä kattomaan sitä omaa kärvistelyään vähän sillä silmällä että vittu jos tuokii plösö ja rupsahtanu luuska ni miksen miekii. Hyvä, jatkakaa samaan malliin. Se on itte kullakin vaan tää yks elämä, eikä se muutu paremmaks jollei sille ITTE tee jotain. Ei tule haltijakummia pimpottaan ovikelloa ja sanomaan et istuha siä siihe sohvalle ihan rauhassa ni miä tässä muutan kaiken paremmaks. Niin ei tuu käymään, piste.

Vanha sanonta kissasta ja sen hännästä pitää todellakin paikkansa.

Oon näistä asioista kirjotellu useesti ennenki, mutta kerrataan ny vielä, ku on vissiin joku uus lukijaki jääny notkumaan mestoille. Pääpointit on TÄRKEYSJÄRJESTYKSEN TÄRKEYS ja naivi usko siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ne seikat ku on kunnossa, sekä tavote kirkkaana mielessä, ni loput hommat on vaan järjestelykysymyksiä.

Antakaas ku avaan ihan rautalankatasolle:


"Kyllä miekii mutku...." -tyyppisiä viestejä oon saanu koko reissun aikana paljon. Kenellä on asuntolaina, perhe, maailman tärkein duuni, tulee ikävä kavereita, ei oo rahaa jne jne jne. TEKOSYITÄ, sanon miä! Miuta tietty helpotti ettei ollu asuntolainaa riippakivenä, tahi ukkoa joka määkis siinä et akkojen kotkotusta tommonen ulkomaille lähtemisestä haaveilu ja mikä siellä maailmalla muka ois paremmin, ei ollu ipanoita joilla koulu ja kaverit mitä ei voi jättää, ei ollu maailman tärkein duuni enkä eläny kuplassa kuvitellen olevani korvaamaton, ja olin ja olen epäsosiaalinen mörkö joka viihtyy yksin eikä koe olevansa surkee parka jos vaikka menee johonki kuppilaan yksin syömään.

Tossa mutkuttamisessa on kyseessä siun elämän tärkeysjärjestys. Mitä siä elämältäs oikeesti haluat? Siinä on järki ja tunteet vastakkain ja pitää miettiä kumpaa kuunnella. On tietysti helpompaa kuunnella järjen ääntä, ku mellastaa elämän läpi pelkästään tunteitten perässä. Niin miekii tein ihan liian kauan, olin aina se pinkee järki-ihminen ja suorittaja. Kelasin et vaan vastuuttomat lusmuilevat hipit ne lähtee maailmalle lorvimaan, saatanan pummit, ja kaiken lisäks vittu miun verorahoilla, varmasti.

Asunnosta ja duunista ja muusta saa helposti tehtyä ittelleen ylipääsemättömii tekosyitä sille, että emmiä voi koska sitä ja tätä, on yhtä sun toista estettä lähtemiselle ja elämän muuttamiselle. Järki sanoo että pitäis se asuntolainakin maksaa, oma koti on ihmisellä oltava. Tunteet sanoo, että toi hirsitalo on yks helvetin riippakivi, olis paljo helpompaa ilman sitä. Kuuntele tunteitas ja laita torppa myyntiin, tai vähintäänkin vuokralle. Järki sanoo, ettei kannata häipyä töistä vuodeksi tai pariksi, putoaa pahnan pohjalle ja muut jyrää yli. Tunteet sanoo, että eihän nää hommat ole kiinnostaneet pätkääkään enää aikoihin. Herää  ja tajuu, että kyseessä on vaan työpaikka! Jollet oo just keksimäs teleportaatiota tai parannusta syöpään, niin mitä todennäköisemmin teet elääkses duunia, jolla ei loppujen lopuks oo järin suurta merkitystä, noin universaalissa mittakaavassa. Ja hei, aim sou sori, mutta siä et ole korvaamaton, vaikka haluaisit niin uskoa.

Ja jos siinä lähtemisessä se isoin este ei ookkaan duuni tai asuntolaina vaan ihminen ni kyllä nekin esteet on ylitettävissä. Lapset ei oo ongelma jollei niistä tee ongelmaa. Penskat on sopeutuvaisia ja oppivaisia ja jumatsuiggeli minkä elämyksen ja näkökulman maailmaan niille tarjoaa lyhkäsempiki reissaaminen, jos mennään vähän perus-kanarioita kauemmas. Penskoista saatta siten kasvaa kielitaitosia ja avarakatseisia kunnon ihmisiä, jotka tajuaa että elämää on Kouvostoliiton ulkopuolellaki. Ne saattaa jopa oivaltaa, että ihmiset on ihmisiä muuallaki, oli niien iho minkä värinen hyvänsä ja harjottivat ne mimmosta uskontoa tahansa. Eikä ne ipanat heti kuole johonki hyttysen pistoon tai turistiripuliin. Täällä tropiikissaki ihmisillä on jälkikasvua eikä ne tual heti oikase koipiaan jos konttaavat vähä lehmänpaskaan.

Jos kapulana rattaissa on puoliso ni siihe miä toteen vaan että jääköt akka tai ukko sit sinne Eskolanmäen kerrostaloon kärvistelemään ihan keskenään. Jos siä uhraat unelmas jonkun toisen ihmisen takia ni siitä ei seuraa mitään hyvää, kenellekään. Ajan myätä niistä siun toisen ihmisen takia haudatuista haaveista kasvaa vaan valtava katkeruus. Ja onko sitte kivaa? Ei ole.


Ai ja tulee ikävä kavereita ja putoot kaiken sosiaalisen portaikon alimmille rappusille jos hilpaset vaikka vuodeks maailmalle? Herraisä, siä oot aikuinen ihminen, et siä voi roikkua kavereissas niiku mikäki läheisriippuvainen tollo, elä omaa elämääs!. Kaverit kyllä pysyy, jos ovat pysyäkseen. Eikä nykypänä yhteyksienpito vaikka tois pua maalimaa oo mikään onkelma. Ku on toi kansainvälinen tietoverkko missä feispuukit ja skypet ja whatsappit ja meset huutaa tauotta. Ja tuutpa poissa ollessas näkemään, että ketkä on oikiasti ystäviä, ketkä pysyy siun elämässä ja pitää yhteyttä. Ja hulluimathan saattaa vaikka riipasta jossain kohtaa siuta jonneki maaliman kolkkaan morjestamaan.

Ja mitä siihen aiheeseen raha tulee, ni se on vaan järjestelykysymys sekin. Jos siä mialummin shoppailet sälää ja tuut siitä onnelliseks ni jatka samaan malliin. Mutta jos siä haluat lähteä reissuun pidemmäks aikaa, ni laitahan se lähteminen rahankäytössäki tärkeysjärjestyksen ykköseks. Hämmentävän paljon ihminen voi karsia menojaan ja säästää, kuhan on tarpeeks haluttava tavote. Ei miullakaan ollu mitään rahakasaa jonka päällä istuin ku lähtemisestä päätin. Ei ollu kultalusikkaa perseessä poikittain. Duunia tekemällä ja vimmatulla säästämisellä ja kaiken tilpehöörin myymisellä miä reissurahat haalin. Enkä ole hetkeekään ollu täällä räkimässä rentona palmun lehvästöihin kenenkään muun verorahoilla, joka lati on miun omasta persnahasta riivitty. Ja edelleen maksan Mordoriin veroja miun pienistä tuloista, jotta tyä raukat siel pysytte pyöräteissä ja ilmasissa kouluissa. Sen sijaan itte en saa Mordorin yhteiskunnalta mitään, en ole oikeutettu ees kela-korvauksiin missään asiassa, jos vaikka joskus jollain Mordorin lomalla pitäs lääkärissä käyä. Koska Kela heittää pihalle kun oleilee yhtäjaksosesti ulkomailla vähintään vuoden. Että olkaa huoleti kallisarvosten verorahojenne suhteen, ne ei päädy miun taskuihin.

Pointti tässä vaahtoomisessa lienee se, että mieti mitä siä elämältäs OIKIASTI haluat. Ja sitte eiku laikka punasena sitä tavotetta kohti.

Ja btw, seki vanha sananlasku et yrittänyttä ei panna, sekin pitää paikkansa. Jos et ees koita ni mitään et elämässäs saa. Se on satavarma, ettet voita lotossakaan jollet ees lottoa.


Kuvan lottovoittaja ei liity aiheeseen


torstai 26. maaliskuuta 2015

Regeifestarien metalli-ilta



Kuinka omituinen idea on kahen päivän regeifestivaaleilla METALLI-ILTA! Mie arvostin, jumaliste että mie arvostin. Oli Dreads Conspiracy -niminen pändi soittamassa ja ne veti Panteraa ihan persäsuolet lotkollaan. Helvetin siistiä! Siin ei hourittu mistään good vibrationeista tahi smiling&shining-lässytyksistä, oi brother from another mother, siinä mätettiin. Aaaahhhhh!

Muutoin vestivaali oli myöskin mainio. Arvostin, että kahen päivän festivaaliranneke maksoin huikeat kolme ja puali euroa, joka summa sisälsi myös yhen juoman, esim. ison bintsun. Hinta-laatusuhre sisäänpääsyn suhteen oli täten mitä muikein.

Lisäksi olin todella vaikuttunu siitä, että tällä kertaa festari oli järjestetty tosi hyvin. Että perusasiat, kuten ketä esiintyy ja mihin kellonaikaan, oli tiedotettu yleisölle jo ENNEN kun festaivaali alko. Normaalistihan mitään aikatauluja oo näkyvillä ja jos koittaa käyä kuppilasta kysyys et hei ketä tääl esiintyy ja mihi aikaa se-ja-se soittaa ni vastaukset on I don't knowta ja maybeetä.

Arvostin myäs, että oli kaikkia kivoja pändejä soitteloimassa, semmosia mitä ei täällä joka ilta näe. Unelmien Rastasulhain oli useemmalla kokoonpanolla eli oli lavalla ihan solkenaan. Komea on hän edelleen, kelpas kattella kyllä. Oli ihkut S2B:n poijaat kans ja muutenki kaikki meininki kohillaan.

Silti, helpotuksesta huokasin ku homma oli ohi. Ei vanha nauta jaksa tollasta helvetin karnevaalia koko ajan.

Einin takaraivo etualalla. Eiku Ninon.




On se. Ihana.




Nylon Beatles

Kissakuvia next.

Min kämppäkaverit Nylon ja Beatles. Vähäks söpöi. Beatles on vaan niin hellyyrenkipiä, ettei saa öisin nukuttua ilman että nuo molemmat telkeää kylppäriin.

Nylon

Beatles


Sitte muita mirrei muutama.


Kissakaupan kissa nimeltänsä Kauppa

Morkkis

Lulu

Maaliskuun kolumni

Kaiken helvetillisen häpeningin keskellä ihan olin unohtanu että nii joo kolumnistihan olen ja juttua pukkaa kerran kuussa.

Maaliskuun kolumni ilmesty jo ajat sitte, klikatkaa tästä ja lukekaa indonesialaisesta työkulttuurista.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Persekissa!

Kissaklinkan paras asia oli, että sinne heti ekana päivänä tuotiin Persekissa eli Bad Ass! Plokia pidemmän ajan seuranneet muistanevat Persekissan tarinan. Hän löyty joulukuussa 2013, puolet selästä ja takajalat palovammautuneena, iho palanu pois ja kissa sellasta märkää työntävää avointa lihaa. Persekissa asu nelisen kuukautta miun vieraskammarissa ja oli suurimman osan aikaa palohaavakapaloissa. Paraneminen oli pitkä rupeema, mutta lopulta Persekissalla oli ehjä iho ja hänet saatto päästää ulkosalle. Kyllä se siinä huudiloilla parisen viikkoa pyöri, mutta sitte hävis. Oon useesti miettiny että mitähän sillekii kävi, onkohan hengissäkään enää.

Voitte uskoa miten oli riemukas olo kun lääkärit tuuppas miulle justiisa operoinnista valmistuneen kissan ja miä huomasin sen arpisen ja kaljun perseen ja tajusin että jumalaare, tämon miun PERSEKISSA! Sitä riamunkiljahtelun määrää!

Vein Persekissan kotio toipumaan sterilointileikkauksesta ja mahto se olla ihmeissään. Että jumalauta, joku nappaa miut koriin, sitte lähtee taju, ja herään tässä samassa saatanan vieraskammarissa missä vuosi sitte asuin monta kuukautta. Tyytyväisnä hän kehräili miulle ja rapsutuksia vastaanotti.

Ku leikkaushaava oli parantunu ni päästin Persekissan ulos. Se vähän kintuissa kiähnäs ja kähis (siit ei lähe ääntä lainkaa, sellanen pihinä vaa) kiitokset ja sitte hilpas menemään. Ei oo sen koommin näkyny, mutta oli siistiä kun kävi kylässä ja näin että hän voi hyvin.

Ennen ja jälkeen kuvat next.

Tältä Persekissa näytti sillon ku hän löyty
Ja tässä Persuli nyt

Tommonen arpinen kalju arse sille sitte jäi

Maaliskuun kisasaklinikka

Jutta kävi tääl lomalla ja piirs tämmösen kyltin klinkoita varte

Oli kissaklinikka, regeifestarit ja levon tarve. Tsiljoona mordorilaista pultsaria käymässä ja kaikenlaista hulabaloota. Sitte hajos läppäri, mutta nyt alkaa uus (sekin vanha) vekotin olla sen verran säädetty että pystyypi tekemään asioita. Jihuu! (PS. vittu mie vihaan tietokoneita! Mikä ihme miut aikoinaan ajo IT-alalle? Vahinkohan se oli, ku en muutakaa keksiny ni hätäpäissäni hain kouluu ja pääsin, vaikkei alalle ollu suurempia lahjoja eikä varsinkaan kiinnostusta. Plus meil ei Kouvostoliitossa opinto-ohjaajat ikinä kertonu että maailmassa on sellasiaki ammatteja ku sipulikupolinkultaaja tai muuta mielenkiintosta, se oli vaan sitä helvetin tuputusta että tehtaalle tahi toimistoon tahi toho naapurin arsemarketin kassalle. Nimim. En ole katkera mutta kuitenkin -69)

Alotan plokiuutisoinnin kissaklinikkahommista. Vejettiin siis 10 päivän härdeli. Oltiin ens viis päivää tääl kotikikkareella, sit viis päivää Gili Airilla ja vikana päivänä pari eläinlääkäriä kävi tekemässä erikoiskeikan Gili Menolla. Kaikkiaan 262 kissaa kävi eläinlääkäreitä tapaamassa ja heistä 203 vapautettiin lisääntymiskyvystänsä. Jei! Great success, siis.


Gili Airilla oltiin Oceans 5 sukellusresortissa. Siel on aina hyvä olla.
Jokaiselta klinikalta oppii jotain. Tästä opin sen, että miun on pijettävä jatkossa tiukempaa kriteeriä sille, mihin lähetään mukaan ja mihin ei. On opittava sanomaan EI ja se on sanottava tiukasti. Menolla oli uus porukka klinikkaa järkkäämässä ja heiän kanssa oli hippasen ylimäärästä päänsärkyä. Vinguin päivätolkulla infoa että MISSÄ klinikka sijaitsee ja missä eläinlääkärit majottuu. Ei vastauksia, tai korkeintaan ku utelin et onks asiat hoidossa et tarttisin tietoa, ni tulee todellinen informaatiopläjäys jonka sisältö kokonaisuudessaan oli "Yes.". Vasta kun ilmotin muutamaa päivää ennen aiottua Menolle menoa että peruutamme sinne tulon koska ette oo miun  useista pyynnöistä huolimati vielkää laittanu infoo että missä helvetissä klinikkaa ois tarkotus pitää, ni sitte alko puhelin laulamaan ja kauhee poru ja itku. Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin ni toteen vaan että toki lopulta kaikki meni ihan hyvin, mutta mordorilainen järjestelmällinen mielenlaatu veti ihan vitullisia kierroksia. Ja kaikki tää säätö ja mölinä samaan aikaan ku kissaklinikka jo pyörii muualla ihan täysillä ni miulla ikäänku oli muutaki tekemistä. IHMISET! Perkele!

Klinikan jäliltä miulla on huushollilla tietysti muutamakin uus mirri. Vieraskammarissa emo ja pari pientä vauvaa. Makkarissa seurana jo vähä isommat piänet tytöt Nylon ja Beat-Les. Pihalla uutukaisina kaks nuorta oranssia veljestä ja yks vanha kiltti ykssilmänen kollinkuvatus. Niistä lisää ku ehin joskus kotosallaki räpsiä kuveja.

Seuraava iso klinikka meil on vasta joskus loka-marraskuussa. Tällä välin on toki eläinlääkärivisiittejä mutta hiukan pienemmässä mittakaavassa. Ihan hyvä, mie oon aika finaalissa ni jos nyt tarvis samantien ruveta häsläämään seuraavaa jättiklinikkaa ni pimahtaisin varmaan.

Cats Of Gili, tää miun mirriprojekti, on siis käynnistyny tossa puoltoista vuotta sitte. Oon sinä aikana järkänny viis isoa klinikkaa, joilla on miun laskujen mukaan käyny 1415 kissaa, joista on steriloitu 1047. Luvut voi heittää mirrillä tahi muutamalla, suuntaan tahi toiseen. Että ihan hyvä saldo, miun mielestä.

Täällä omalla Hiekkakikkareella huomaa jo sellasenki että on miltei helpompaa pongata kissa, jolla jo on korvassa lovi merkkinä siitä että hän on käyny meiän klinikalla, ku pongata mirrejä ilman merkkiä. Se on hyvä se.

Alla kuveja muutamista mein potilaista ja pari muutaki kuvaa.








Tää monsterihämis väijy Airilla mein klinkkatilan ulkopuolella

Maaliman tehokkaimmat kissapyydystäjät Vöömi ja Piia. Mordorilaisella tahdonvoimalla ja touhottamisella tuli tulosta!

Joku oli jättäny meille terveiset

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hermoromahuksen tynkää, kauppasälää, vuohen pentu


Puuuhhhhhh... on ollu vähän kaikenlaista ja hermoromahuski aika hilkulla. Kissoja on saanu hautailla taas. Miulta on lähteny nyt 11 kissaa vihreemmille niityille. Tai kahesta ei ole varmuutta, Hämäläisen Santtu ja Koukku on vaan hävinny, oranssit veljekset otti ja lähti, kohtalosta ei mitään tietoa. 9 kissaa olen kuopannu takapihalle vimosen noin kuukauen aikana. Suurin osa pentuja, pienet reppanat ei vaan jaksa elää. Mutta aikuisemmista kissoista Dannyn ja Tarjan lisäks lähti myös Ylisöpö Von Hertzen. Ylisöpö sairasti pitkään, tassuun ja kaulaan tuli kasvaimia, hengitys oli puuskuttavaa, ja tiesin kyllä että lähtö tulee, eutanasiakin oli jo mielessä ja ootin vaan et saahaan eutanasia lääkkeitä, mutta Ylisöpö ei jaksanu enää. Oli se hirviää. Pää hajos hetkellisesti ihan täysin, ja tuli olo että miä en yksinkertasesti jaksa tätä jatkuvaa kuolemista enää pätkääkään.

Mutta niikun on kaverit muistuttanu ni pitää iloita niistä ketkä on hengissä ja voi hyvin. Niitä riittää onneks vielä. Huushollilla on kissakadon myötä mirrien väliset organisaatiot vähän muuttunu. Zorro on ottanu selkeen pomon aseman, Adam on ruvennu hengaamaan keittiöllä paljon enemmän ku ennen, ja yks Lumikin kääpiöistä, Pertsa Peruskissa, on älyttömän hellyydenkipiä, kiipiää väkisin syliin ja näykkii miuta nenästä ja poskesta ja mistä ikinä kiinni saa. Lisäks pihaan ilmaantu ja siihen jäi yks pieni tyttökissa, Kinky, joka tosin luuhaa myös naapurissa ja antaa niien ymmärtää että hän on heidän kissa. Saa siellä maitoa ja hellyyttä ja sitte kipittää miun pihaan esittämään nälkästä.


Morkkiskis kuvakollaashi.
Kämpässä sisällä asuu Morkkiskiskis, Mama Airin aino henkiinjääny pentu, sekä Egomama ja hänen yks biäni pentu (3 muuta kuoli jo). Morkkiskiskis on mainio tyyppi, topakka ja pullukka. Egomaman pentu on vähän reppana, ei osaa pitää kieltä kokonaan suussa ja murisee koko ajan. Maukumista se ei oo viel tajunnu, aukoo suutaan mutta mitään ei kuulu.

Tällä hetkelle kaikki jälellä olevat kissat on terveen olosia, ja toivottavasti pysyvätki kunnossa.

Kissakauppa porskuttaa hyvin ja sain just koe-erän uusia juttuja myyntiin. Paitoja ja kasseja (KIH!) ja postikortteja. Painatin roinat Lombokilla ja nyt kun totesin et jälki on kelvollista, hinta on kohtuullista ja homma toimii ni tilaan lisää roinaa jahka ehin.

Iso mirriklinikka alkaa maanantaina ja on helvetillinen säätö asioitten kans, mutta kyllä se tästä.

Kuhan klinikkrypistys on ohi ni miä piän kissakaupan muutaman päivän kiinni ja lepään. On otettava aikaa välillä myös ittestään huolehtimiseen, pitää saaha levätäki joskus.

Seuraavat pari viikkoa voipi olla täällä plokissa hiljasta, koska ährään mirriklinikalla pää punasena kaiket päivät. Palaillaan laterrrrrr!





Kissasairaalassa kävi myös pieni vuohen pentu jolla oli koipi poikki

Lutwalan Tori kyhäs kilivauvalle paketin koipeen

tiistai 3. maaliskuuta 2015

UKK

Hei, nopeest tämmönen juttu (koska on tullu hiukan taas yhteydenottoja):

Ne jokka lomiaan sunnittelee ja kysyy yleisiä matkailuvinkkejä tyyliin "miten sinne pääsee" ni ottakaa muna käteen, nimittäin silmämuna", ja tosta plokin yläreunan valikosta klikakkaa toi GILI UKK. Siellä on - edelleen - kaikki tarvittava tieto siitä miten ja millä tänne tullaan ja mitä tääl on tekemistä ja rahat ja viisumit ja majotukset ja malariat ja muut. Lukekaa se ja jos on sitte viel kysyttävää ni sit saa toki kysyä lisää.

Muihi asioihin palaan jahka ehin. Molo!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kouvostoliitto ei jätä rauhaan

Arvostan suunnattomasti miun kavereitten kekseliäisyyttä tuliaisten suhteen. Ei ne veitikat pelkkiä hapankorppuja tänne kanna. Kattokaapa nyt tätäkin:


Laitettiin tää antiikkinen pähee viiri Golfin kuppilaan koristeeks. Sinne voi sitte kaikki saarella ramppaavat kouvostoliittolaiset tehä pyhiinvaelluksia ja kuvauttaa ittiänsä tuon koti-ikävää lietsovan vintageviirin kanssa.

Huudilot on piukassa kavereita ja lisää on tulossa. Tämon ollu aika poikkeuksellista, toki koko ajan on käyny niin vanhoja ku uusiaki tuttuja, mutta nyt on ollu oikeen ruuhkaa. Villa Rikassa on parhaimmillaan (pahimmillaan?) ollu kolme huoneellista miun tuttuja ja naapurin Palmsissaki varauskirja tötteröllään meitsin puukkauksia. Siistiä! Lisäks tuntuu että likimain kaikki saarella vierailevat mordorilaiset piipahtaa kissakaupalla sanomassa moi ja ihmettelemässä miten läski Alepa on.

Alepa harrastaa keskikehonrakennusta. Kuvassa rankka treeni just menossa.


Kirppari oli great success


Muutoin on ollu kiireistä, pijettiin kirpputoria ja kissaklinikkahommat alkaa viikon päästä ja viisumihelvettiä ja flunssaa ja korvatulehusta ni on kaikenlaista säätämistä tässä ihan tarpeeks.

Vuodenvaihteen hujakoilla kävi yks toimittaja ja kuvaaja täällä miun touhuja vahtaamassa ja juttu ilmesty eilen. Kuhan saan jutusta kopion (ei oo netissä kokonaisuudessaan, pien maistiain vaan) ni laitan tänne luettavaks kans. Lupaan, että nyt en vähään aikaan horise missään läpysköissä tästä aiheesta, eiköhä oo miun sammakkonaama jo kulunu näissä "Mordorisa miuta vaan vitutti ja sitte miä lähin ja nyt saarilaiffii ja ooh kissat ja elämä on hianoo"-henkisissä avautumisjutuissa. Eiköhän tää miun  tarina oo jo kerrottu tarpeeks monta kertaa. Vaikkakin tää eilinen lehtijuttu ei ollu ihan sitä lässytystä vaan, vaan toisenlainen juttu hiukan.





Näin kivaa on ku tulee kavereita kylään!
Ja näin hauskaa on kun kavereitten vauvvasta otetaan kuva Lady Boy -asetuksilla