Elämää hytkyvällä Hiekkakikkareella

Yllä oleva kartta kertoo ehkä jotain siitä, mikä meillä on ollu meininki 29.heinäkuuta alkaen ja 20.elokuuta saakka. Pylpyrät kartalla on maanjäristyksiä ja mitä isompi pylpyrä, sitä voimakkaampi järistys. Kuvasta ehkä saa jonkinlaista käsitystä siitä, että en liiottele kun sanon että on eletty kohta 4 viikkoa miltei tauotta hytkyvällä maaperällä.

Tapahtunutta sitten viimesimmän tilannetiedotuksen:

Sähköä on tätä nykyä miltei ilman katkoja. Vettä tulee noin kello 9-18, satunnaisesti pidempäänkin.

Muutin takasin kotiin viikko sitten. Aaaah. Oma rauha ja epäsosiaalisuus. Telkkarikin toimii. Kotona oleminen on kuitenkin stressaavaa. Sitä kuuntelee jokaista rasahusta ja on jatkuvassa valmiudessa juoksemaan pihalle. Evakuointikassi on koko ajan käen ulottuvilla (sisältää muutaman vaatteen, hyttysmyrkkyä, sarongin, särkylääkettä, kosteuspyyhkeitä, vesipullon). Ovia ei uskalla lukita koska on päästävä pihalle ihan sähläämistä avainten kanssa. Suihkussa ja vessassa käyminen on helvetin nopeeta, koska ei huvittais juosta pihalle pillusillaan jos maanjäristys iskee.

Raivaus pääs vauhtiin mutta loppu heti alkuusa

Hiekkakikkare oli taas jo hyvällä mallilla tuossa viime viikonloppuna. Pikaveneliikenettä Balilta rupes olemaan päivittäin, tuovat tarvikkeita ja täällä asuvia ihmisiä takasin, mutta kyllä sinne sekaan oli eksyny satunnaisia turistejakin. 4Paws International -järjestön kriisitiimi tuli saarelle (vapaaehtosia + eläinlääkäreitä). Kauppoja aukes ja naapureita muutteli takas koteihinsa. Pari kaivinkonetta saatiin mestoille ja raivaus pääs kunnolla alkuun. Elämä alko seitinohkasesti normalisoitumaan.


Mutta sitten tuli 19.elokuuta, sunnuntai-ilta/yö ja noin kello 23 lojahti uus 7.0 magnitudin järistys. Sähköt poikki välittömästi, säntäys pihalle. Jälkijäristykset välittömästi perään ja ei auttanu taas muu kun lähteä evakkoon. Kissakaupalle tsekkaamaan että kauppa on pystyssä ja Gili Palmsille huoneen terassille yrittämään nukkumista. Sisätiloja ei voinu ees ajatella.

Olo oli epätodellinen ja epätoivonen. Eikö tää paska lopu koskaan? Millasta elämä oli vielä muutama viikko sitten kun ei koko ajan pelottanu? On ihan vitun raskasta ja väsyttävää elää jatkuvassa valmiudessa ja pelossa. Akka alkaa olla aika finaalissa täällä.

Aamu 20.elokuuta. Yö vietettiin pihalla.

Tuo 19.elokuuta järistys oli voimakkuudeltaan sama kun se 5.elokuuta ollu megapläjäys, mutta ei tuntunu ihan niin rajulta. Hirviä se toki oli tämäkin, mutta järistyksen keskus oli meistä pikkusen kauempana joten ei ollu ihan niin paha. Tiettävästi Hiekkakikkareella ei tullu ainakaan merkittäviä lisätuhoja (kaikki heikommat pytingit on jo matalana ennestään). Miulla lisää halkeamia seinissä ja aidoissa, mutta muuten torppa kunnossa. En tiiä montako uutta rytinää murju tai kauppa enää kestää, mutta asialle ei voi mitään tehä, pitään vaan ootella ja kattoa mitä tapahtuu.

Aamulla ton uuen 7.0 järinän jälkeen saari tyhjeni taas aika totaalisesti, mutta jäi sentään muutamia paikallisia naapureita ettei miun huudilot sentään ihan ghost townia taas ollu. Sähkö ja vesi tuli takasin aamupäivän aikana, mikä oli ihan mahtavaa. Sähkölaitos PLN ja vesilaitos BAL on ollu tän kaiken keskellä todellisia supersankareita, on käsittämätöntä miten nopeesti ne on saanu hommat korjattua.

Tällä hetkellä tilanne täällä on rauhallinen. Vähän liiankin rauhallinen. Ei juurikaan järistyksiä viime päivinä. Hermostuttaa kun ei voi tietää mitä on vielä tulossa. Porukka levittelee huhuja ja uskoo kaikenmaailman noitatohtoreita ja huijareita jotka väittää pystyvänsä ennustamaan maanjäristyksia ja uhoovat mm. että isompaa on vielä tulossa. Sunnuntaina 26.päivä elokuuta kuulemma tulee hirviä järistys ja saatanallinen tsunami. Viimesin huhu on että meiän sähkölaitos on muka asentanu jonkun maanjäristyshälytysjärjestelmän, että jos valot vilkahtaa 3 kertaa niin kohta rytisee ja kunnolla. Ei vittu mitä paskaa. Jengi on ihan tarpeeks säikkynä jo muutenki ni ei tarvis näitä huhuja levitellä.

Kaikki on säpsynä ja varpaillaan. Paikalliset on oppinu uuen sanan, TRAUMA, ja tätä traumaa hoetaan joka välissä. Ei voi tulla töihin koska trauma, ei voi tehä töitä koska trauma, ei uskalla sitä eikä tätä koska trauma, on kipeä olo koska trauma, väsyttää koska trauma, tämä on Pulau Trauma eli Traumasaari, trauma sitä ja trauma tätä.


Vaikka takaraivossa jyskyttää jatkuva pelko, koitan ite ylläpitää jonkinlaisia rutiineja ja pitää itteni touhukkaana. Kun puuhastelee jotain koko ajan, ei vello vainoharhasuudessa ja kyttää jokaista rasahusta että onko tää nyt seuravaa iso järistys. Miä heräilen aamulla aikasin, kuuen seiskan maissa. Siivoan kissojen paskalootat kotona, laitan ruokaa ja vettä pihan kissoille ja täytän isot ämpärit vedellä että kanat ja vuohet ja lehmät ja muut otukset saa juotavaa. Tuun kaupalle, siivoan ipanat (pieniä pentuja + emo asuu kaupalla). Täytän juomasammiot pihalla. Ruokakupit kaupan eessä (kissoille ja kanoille). Täytän ruokakupit Gili Palmsilla. Käyn ruokkimassa ja laittamassa vettä lähitienoon kissojen ruokintapisteisiin. Väsään kaupalla kissanruokapussukoita joita jakelen jengille ilmasiks. Siivoilen. Nyrkkipyykkäilen. Puolilta päivin lähen ruokkimaan kissat miun huushollin tienoilla, on useempi ruokinta/juoma-piste sielläkin. Käyn ehkä Lutwalassa kissasairaalassa (pari miun kissaa on kipeenä ja ovat potilaina siellä). Fillaroin ehkä muuallakin, ruokin kissoja jos niitä tulee vastaan. Tai touhuilen kotona, pesen pyykkiä, katon telkkaria, ehkä päivänokoset. Iltapäivällä takas kaupalle syöttämään pennut ja muuta touhuilua. Sen jälkeen ehkä pari kaljaa Golfin kuppilassa (se avattiin pari päivää sitten eli jipii bintang time!) ja sitten kotiin. Unta, jos maaperä sallii.

Uni, sitä jos sais lisää. Sellaset 2 viikkoa putkeen kiitos. Ehkä maailma olis kahessa viikossa vähän asettunu ja vois helpommin hengittää.

Tämmöstä täällä vielä on monessa paikassa

Vila Ombakin uima-allas baari romahtanu

Kattokaa tota kattoo!

Roskaponi Rambo on jo töissä.

Itsenäisyyspäivä

Anteeksi. En ole jaksanu blogia kirjotella. Päivät menee sumussa ja täytyy pysyä kiireisenä niin ei ehi pelkäämään. Elämästä maanjäristysten keskellä lisää laters. Nyt muuta asiaa.

Indonesian itsenäisyyspäivää vietettiin 17.elokuuta. Hiekkakikkareella järjestettiin oikeen kunnon kinkerit itsenäisyyspäivän aamuna. Vähän niinku tunnelman nostatusta ja tsemppausta meille ketkä täällä edelleen kärvistellään. Edellisiltana sain viestin että juhlallisuuksia on luvassa ja toive olis että mahollisimman moni vääntäytyis paikalle. Luvassa seremoniallinen lipun nosto, paikalla paljon mediaa. Asia selvä, sinne siis. Mikä tahansa mikä vie ajatuksia pois tästä tilanteesta: iso hervoton megapeukku!

Tilaisuus järkättiin tuolla Vila Ombakin biitsillä. Aikamme siinä ooteltiin, rantaa siivottiin ja koristeltiin ja sitte lopulta kuulutettiin että nonnii aletaas järjestäytymään. Porukkaa oli aivan perkeleesti. Paikallisia, armeijaa, poliiseja ja ties mitä univormuäijää mestat pullollansa. Meiät bulet eli ulkomaalaset kasattiin yhteen läjään ja vietiin sitte asettumaan. Paikalliset taputti kun käveltiin rannalle. Kaikki asennettiin siisteihin riveihin ja sitte joku tärkiän olonen univormusetä piti meille pikakurssin siitä miten pitää käyttäytyä lipunnostoseremoniassa. Kun hän huutaa näin niin kättä lippaan, kun hän huutaa näin niin käet selän taakse, kun hän huutaa näin ni lepo. Myä sekoiltiin harjotuksissa ihan täysillä ja lopulta setä totes turhautuneena että JUST DO IT. Asia kunnossa!

Poliisihelikopteri pörräs, ja Lombokilta alko kaahaamaan venemuodostelma valot vilkkuen ja sireenit ulvoen. Joku todella iso ja tärkee gubbe sieltä saapuikin ja sitte juhlavasti ja naamat vakavana nostettiin lippu. Kun oli lippu saatu salkoon, oli puheita, imaamin tai jonkun rukous, ja sitte se oli ku joku ois nappia painanu nin kaikki vakavuus katos zup vaan. Alko hervoton kreisibailaus. Jengi laitettiin kahteen riviin ja esiin rullattiin hervottoman kokonen punavalkonen (lipun värit) kangas jota heilutettiin ja nosteltiin ja jonka alla tärkeet univormusetät juoksenteli ja laulo ja tanssi ja kätteli ihmisiä. Merdekaa (tarkottaa itsenäisyyttä) huuettiin kurkut suorana.

Hyvät kemut ja tarpeeseen tuli. Kuvat ja videot kertoo paremmin.

Meillä on sähköä ja vettä ja kissanruokaa!

Lauantai 11.elokuuta - ÄKSÖN! VETTÄ JA SÄHKÖÄ JA KISSANRUOKAA!

Heräsin viiden maissa maanjäristykseen. Muutaman sekunnin rytkytys, sen verran iso että herätti, mutten jaksanut edes nousta sängystä. Näitähän riittää. Polttelin terassilla tupakkia ja odottelin auringonnousua. Kun tuli valosaa, kävin kaupalla kattomassa emon ja pennut. Yksi pentu oli kuollut yön aikana, oli odotettavissa, muut vauvat yhä hengissä. Äitikissa imetti mieluusti ja osotti muutenkin normaalia kiinnostusta kakaroitaan kohtaan. Kaikki hyvin.

Äitikissa ja kuusi vauvaa. Kaikki on taas ihan hyvin.

Kahvin keittelyä ja jotain puuhastelua puuhastelun vuoksi. Kaikki kytättiin kelloa.

Ilmassa nimittäin oli vähintäänkin kutkuttavaa jännitystä: vesilaitos ilmotti eilen että kello yheksän aamulla alkaa vettä lorottamaan, olkaa valmiina, ja ne kellä ei ole vielä sähköä niin generaattorit laulamaan, pumput käyntiin ja vesitankit täyteen.

Meillä Palmsilla alkoikin vesisammiot olla melko tyhjillään, ilman lisävettä suihkussä käyminen loppuisi parissa päivässä. Joten tää veden saaminen oli aika helvetin kova juttu. Jos vettä tulee ja saa ittensä kerran päivässä kuurattua hiestä ja paskasta niin erittäin jees!

Ja tadaa: vähän ysin jälkeen vettä rupes tulemaan. Kissakaupalla ei ole mitään varatankkeja vaan sinne vesi tulee suoraan putkia pitkin vesilaitokselta. Ai että kun sai hanasta vettä! Sai siivottua vähän paremmin ja täyteltyä vesipulloja kissansyöttörundeille, pysty laittamaan nyrkkipyykkiä likoomaan ja touhuttua muutenkin.

Heti aamusta kissakaupalla ramppasi porukkaa hakemassa kissanruokaa ja tajusin nopeesti että kissanruokavarasto hupenee parissa päivässä jos tahti on tämä. Lisää pitää saaha ja vähän äkkiä. Eläinkauppa Lombokilla, mistä yleensä haen autuokuormallisen kissanruokaa kerran pari kuussa, olisi kyllä auki mutta kertoivat ettei heillä ole yhtään isoja ruokasäkkejä, kai on mänt eikä tietoa millon tulee lisää. Rupesin viestittelemään ympäriinsä, muihin eläinkauppoihin, järjestöihin Balille, tutuille ja puolitutuille. Huutelin facebookissa että tietääks joku mistä sais lastin isoja kissanruokasäkkejä. Tuttavan autokuski sattu olemaan lähellä jotain eläinkauppaa Lombokilla, ja lähetti kuskin sinne tsekkamaan mitä ois saatavilla. Sieltä löytyi kaks 20kg säkkiä ja erä pienempiä 8kg säkkejä. Piti sitten soittaa sinne ja mie jos kuka vihaan puhelimessä puhumista yli kaiken, mutta eniten vihaan puhelimessä puhumista kielellä jota en kunnolla osaa. Eläinkaupan setähän ei sanaakaan englantia puhunu. Sain asiani kuitenki jotenki mongerrettua ja hoiettua ja tilasin vaatimattomat 80 kiloa kissanruokaa, maksoin pankkisirrolla, autokuski otti sapuskat takapaksiin, hoiti ne veneelle ja tänne Hiekkakikkareelle. Gili Eco Trustin tiimi botskia vastassa ja supersankari Phil polkas 80kg kissanruokaa kaupalle. Puuh, asia vähäksi aikaa hoidossa.

Phil tuomassa 80kg kissanruokalastia . Ei, mie en tiiä onko Phil vapaa vai varattu. Sitä on jo akat ympäri maailmaa kyselleet sen jälkeen kun tän kuvan eilen someen tööttäsin.

Kun olin saanu akuutin kissanruokapaniikin hoidettua niin tuttava täältä laitto viestiä että hei on tulossa kissanruokaa saarelle hevos-avustus-lähetyksen mukana, että etkö siä sitä tiiä. No vittu en täiiä kun kellään ei oo näköjään käyny ees mielessä että kissanruoka saattais olla asia joka saaren yhtä ja ainoota kissamuijaa vois ehkä hiukkasen kiinnostaa. Pää meinas räjähtää, enhän käyttäny ku jonkun 2-3 tuntia aamusta ja reilut 2 miljoonaa rupiaa siihen että saan kissanruokaa jostain säädettyä.

No whatever, pääasia että mirreillä ruokahuolto pelittää myös ensi viikolla. Lisää kissanruokaa on tulossa muualtakin, tiettävästi joku eläinkauppa Balilta lahjottaa 200kg ja mm. Villa Kitty Balilla kerää lahjotuksia joilla ostetaan meiän mirreille mässyä. Ja nyt kuulun myös johonkin helvetin poniryhmään whatsappsissa, jotta voin ihan itte seurata missä eläin-aiheiset avustuskontit ja muut lähetykset on menossa, ni tiedän millon sitä safkaa saarelle tulee.



Kun tää kissanruoka-homma oli selvitetty ni oli aikaa muille asioille. Vihdoin blogipäivitys. Kissanruokintarundi. Tuttuihin törmäilyä. Mun vakkari tupakkikioskin setä tuli vastaan ja ikinä ei olla juuri mitään juteltu ku huomenet ja moikat, mutta nyt vaihettiin kuulumisia. Niin kivaa nähä tuttuja naamoja, tuo vähän sellasta normaaliutta kaaokseen.

Iltapäivästä Palmsiin pärähti joku kypäräpäinen gubbe. Jumalauta, sähkölaitoksen jätkä! Halus tsekata kaikki tienoon pömpelien sähkömittarit, kyseli onko generaattoria käytetty ja jos on ni onko kaikki toiminu okei. Kyllä ja kyllä. Jätkä totes että asia kunnossa, teille lojahtaa kohta sähköt päälle.

Puolisen tuntia ja jumalauta, sähköä on! Pätkiväistä on sähkömme yhä, hän tulee ja menee, mutta että sitä on! Ihme keskellä katastrofia!

ALLE VIIKKO siitä kun koko saari ja Lombok järistyy pillun päreiksi ni meillä on jumalauta vesi ja sähköt päällä!

Indonesia - maa, joka jaksaa hämmästyttää aina uudelleen.

Tästä tää Hiekkakikkare 2.0 alkaa nousemaan! Jee!


Lopuksi infoa heille ketkä haluaa jeesata rahallisesti, avustuksia kerätään tsiljoonalla tavalla mutta tässä nyt muutama vinkki:
- Pituq Community Foundation pituq.com on suomalaisen Jaanan vetämä homma ja tekevät tuolla Lombokilla yötä päivää duunia tuhoalueilla
- Mun kissaprojektille voi lahjottaa tätä kautta: Cats Of Gili

Isoista kissanruokasäkeistä teen tämmösiä pienempiä nyssäköitä joita annan ihmisille jotta saavat kissansa syötettyä.

Käyn joka päivä ruokkimassa lähialueen kissat (Gili Eco Trustin kissapartiot hoitaa muun osan saarta). Kuvassa Mini-Stigu, mun vanha tuttu kissa jo vuosien takaa.

Kakkosen Koralbiitsin uima-allas on tässä kunnossa.

Indonesian valtion tiedote maanjäristykseen liittyen. Meillä on odotettavissa vielä 2-3 viikkoa jälkijäristyksiä.

Maanjäristyspäiväkirja: katastrofi ja sen jälkeiset päivät

Blogi taitaa nyt muuttua pitkäksi aikaa jonkinlaiseksi katastrofikertomukseksi, sekä tilitykseen siitä miten tästä rämmitään takasin ja saahaan saari takasin pystyyn. Mutta alotetaan nyt alusta eli viime viikonlopusta.

Lauantai 4.8.2017 - päivä ennen katastrofia

Järjestettiin Golfin kuppilassa fundraising Pituq Foundationille, jotka jeesaa 29.heinäkuuta sattuneen 6.4pojon maanjäristyksen uhreja. Saatiin kasaan jotain yli 5 miljoonaa rupiaa.

Sunnuntai 5.8.2017 - kun kaikki muuttui

Heräsin aamulla ja läksin käymään kissakaupalla siivoomassa ja syöttämässä kaupalla suvat pennut. Sanoin heipat Robertille (Gili Palmsin ja Golfin kuppilan australialainen omistaja), joka oli lähdössä Balille ja sitten kotiin Ausseihin.

Menin aamiaiselle Pituq Warungille ja samalla toimitin Jaanalle (Pituqin omistaja) edellisenä päivänä Golfilla kerätyt rahat. Juteltiin niitä näitä heidän Pituq Foundationin tekemästä hyväntekeväisyysduunista ja kaikesta muusta.

Kotiin päivänokosille. Iltapäivällä takasin kaupalle tsekkaamaan ja syöttämään ipanat. Sitten kotiin ja epäsosiaalisuusiltaa viettämään. Murhadokkareita telkkarista ja lötköttelyä.

Kuva muutama minuutti järistyksen jälkeen. Naapureilla katto tuli niskaan.

Noin varttia vaille kaheksan illalla kaikki muuttui. Maanjäristys iski täysillä. 7.0 magnitudin helvetti. Sähköt meni poikki miltei ennen kun talo alkoi heilumaan. Vaatekaapit ym huonekalut siirtyi paikoiltaan, tavarat lenteli, lasia hajoili. Säntäsin ulos. En oikein muista noista hetkistä mitään, kaikki meni vähän sumussa, mutta ymmärrys oli heti että nyt on tosi kyseessä. Pihalla näin naapureita paniikissa. Vastapäisen talon sukellupimulla oli pää veressä kun talon sisäkatto romahti päälle. Olin yöpuvussa ja koitin käydä sisällä laittamassa vaatetta päälle mutta talo heilui yhä ja steppasin ees taas sisälle ja ulos. Sain lopulta laitettua kuteet päälle ja kerättyä tärkeimmät tavarat kassiin. Oli järjetön hätä kaupan kissanpennuista joten välittömästi polkasin kaupalle. Polut oli täynnä pakenevaa jengiä ja suunta saaren kukkulalle.

Kävin kaupalla ja se oli yhä pystyssä. Sisällä hirveä sekasotku on tavarat oli lennelly ympäriinsä. Kissanpennut peloissaan mutta hengissä.

Saaren kukkulalla evakossa

Kaikki olivat suuntaamassa kukkulalle joten läksin sinne. En uskonut että tsunamia tulee mutta kun ihmisvirta vei kukkulalle niin eikun jonon jatkoksi. Törmäsin kukkulan juurella naapurissa asuvaan Rubyyn ja liityin porukkaan. Kiivettiin ylös ja istuksimaan. Kukkulalla oli hirveä hulabaloo, ihmiset huutelivat kavereitaan, puhelimet pirisi ja kaikki jonkinlaisessa shokissa.

Jälkijäristykset oli hirveitä. Ensin kuului matalaa jytinää ja sitten tuli ryskytys. Paikalliset kirkui ja rukoili ja huusi Allahia.

Olin tässä vaiheessa saanut laitettua Robertille viestin että nyt on tämmönen juttu. FUCKING MASSIVE EARTHQUAKE! oli viestin sisältö. Robert oli maanjäristyksen aikana lentokoneessa Lombokilta Balille ja kun laittoi puhelimen päälle niin näki mun viestin ja koitti soittaa. Yhteydet pätki saatanasti kun kaikki koittivat saada kontaktia läheisiinsä. Mutta saatiin sen verran puhuttua että kerroin mikä on tilanne, missä olen. Robert ilmotti välittömästi että tulee takasin heti kun pääsee, seuraavana aamuna toivottavasti. Pyysi että kun menen kukkulalta alas, käyn katsomassa Gili Palmsin ja Golfin ja Villan tilanteen.

STT otti yhteyttä ja jossain vaiheessa annoin heille messengerin kautta haastattelua. Vai oliko se joku toinen päivä? Ainakin olin heihin yhteydessä jo kun kukkulalla vielä istuttiin.

Kun tsunamivaara oli virallisesti ohi, läksin ensimmäisten joukossa kukkulalta alas. Kukkulalla oli ahdistavaa, hirveästi paniikissa olevia ihmisiä ja ja jälkijäristykset tuntui hirvältä kun istui perse maassa nyppylän päällä joka heiluu. Talk about vibrator, jumalauta.

Ajoin fillarilla saaren läpi rantakadulle. Aaveimainen tunnelma. Ihmisiä yhä suuntasi kohti kukkulaa, taluttivat vanhuksia, kantoivat lapsia, patjoja, peittoja. Kaikkialla pilkkopimeää.

Tuhojen laajuutta ei pimeässä nähnyt, mutta sen mitä taskulampun valossa näki, antoi vähän osviittaa että nyt on käynyt todella, todella pahasti. Vasta aamulla kun aurinko on noussut, näkisi kunnolla miten paskana tää rakas Hiekkakikkare oikein on.

Kissakaupalla hirveä sekasotku mutta tärkein eli ipanat hengissä

Tulin takasin kissakaupalle. Kaupan vieressä istui Palmsin Villaan samana iltana vähän ennen järistystä saapunut perhe, jotka olivat täysin shokissa. He olivat tulleet saarelle ja tsekanneet villaan sisään ehkä noin vartti ennen järistystä. Koitin rauhoitella ja kertoa sen vähän minkä tässä vaiheessa tiesin, tärkeimpänä että tsunamivaaraa ei enää ole.

Golfin kuppilassa hajosi vain kaljaa

Seuraavaksi huolehtimaan Golfin ja Palmsin asioista. Hain kassaboksin Golfilta ja vein sen Palmsin toimistoon ja lukitsin oven. Koitin soitella Palmsin paikalliselle managerille Memetille, muttei vastausta. Lähetin tekstarin että toimisto on lukittu ja avain on mulla.

Menin kissakaupalle siivoamaan hieman, nostelemaan tavaroita takasin hyllyihin. Jälkijäristyksiä tuli kuitenkin tauotta ja oli helpompaa olla ulkona. Villan asiakkaat tulivat koko ajan kysymään tiedänkö mitään enempää. Koitin roikkua netissä ja seurata puhelimen maanjäristys-appseja.

Kavereita alkoi tulla paikalle ja mentiin Golfin kuppilaan. Se on tehty bambusta joten tuntui turvalliselta olla siellä. Robert soitteli ja kerroin tilanteesta. Hän ilmoitti että kalja on ilmaista, juokaa pois mikäli ehjiä pulloja vielä on ja että hän sai aamuksi lennot ja tulee paikalle puolenpäivän jälkeen. Joimme kaljaa ja jaoimme tietoa tuhoista. Se-ja-se paikka täysin tuhoutunut, siellä-ja-siellä tie poikki. Paikalle tuli myös jonkun verran lähistön hotelleissa asuneita turisteja matkalaukkujensa kanssa, ja järjestettiin heille yösijaa Golfin kuppilan koriskentältä, istuintyynyjä ja Palmsin aurnkopetien patjoja.

Läksin kotiin joskus kahden jälkeen. Nukkumisesta ei tullut mitään mutta jossain vaiheessa torkahdin ehkä tunniksi.

Maanantai 6.elokuuta - Elämä katastrofialueella alkaa

Uusi voimakas jälkijäristys herätti joskus viideltä ja sen jälkeen odotin lähinnä että aurinko nousee ja tulee valoisaa. Läksin kissakaupalle tsekkaamaan ja syöttämään ipanat ja sitten läksin katsomaan mitä on oikein tapahtunut.

Ruumiita odottamassa kuljetusta Lombokille

Rantakatu oli täynnä ihmsiä vaikka kello oli hädin tuskin 7. Kaikilla suunta satamaan ja hinku päästä täältä pois. Tuhot oli hirveitä: romahtaneita kattoja, kaatuneita seiniä, hajonneita ikkunoita. Shokissa olevia ihmisiä. Kaikki oli pahempaa kuin mitä edellisyönä pystyi edes kuvittelemaan. Satamassa 6 ruumista kankailla peitettynä odottamassa kuljetusta Lombokille. Vieressä pop-up sairaala jossa hoidettiin loukkaantuneita. Täysi kaaos ja hirveä tungos.

Tosta kuvan vasemmasta reunasta lähti ennen Jalan Kelapa eli Kelapa Road joka vie saaren läpi. Ei lähe enää kun naapurirakennus romahti tielle.

Tulin takasin kissakaupalle ja Palmsin manager Memet oli välittömästi vastassa. Löi mulle nipun avaimia kouraan että tässä nämä. Olin vähän että mitäs vittua, mitäs teoän avaimet mulle kuuluu, en ole täällä töissä, vaikka tavallaan olenkin, mutta Memet ilmoitti että kaikki lähtee pois ja tässä on firman kaikki avaimet, heippa. Laitoin Robertille viestiä että tämmönen homma, ja hän soitti Memetille ja käski odottamaan muutaman tunnin koska hän on tulossa paikalle. Memet lupasi odottaa ja sanoi mullekin että odottaa kunnes Robert saapuu mutta seuraavaksi löi mulle lisää avaimia käteen ja lähti pois. Jäin yksin Palmsiin odottamaan Robertia. Kävin kotona hakemssa kassillisen vaatteita ym pakollista, koska oli selvää etten jää yksin kotiin asumaan vaan muutan Palmsiin.

Ihmisiä rannalla odottamassa venekuljetusta pois

Kävin rannalla tossa lähellä missä näin edellisyönä Golfilla yönsä viettäneitä Gili Palmsin asiakkaita odottamassa kyytiä pois. Yks nainen itkeskeli ja tuli halaamaan (KÄÄK!) ja  kiitteli että piettiin huolta edellisenä yönä. Toivoteltiin hyvät jatkot ja turvallista matkaa heille ja turvallista olemista meille jotka ollaan jäämässä saarelle.

Varastelu ja perseily alkoi heti. Kun tulin himareissulta, joku länsimainen paska käveli muita miehinä Palmsista ulos sipsien ja kaljan kanssa. Vähän ajan päästä sama jätkä ja pari muuta oli Golfilla nyysimässä kaljaa jääkaapeista. Oli onneksi just pari kaveria käymässä ja ajettiin ne pois. Parin tunnin päästä kyseinen mulkku koitti tulla takasin Palmsiin mutta hätistin sen vittuun ja seurasin kuinka se kuikuili viereisiin hotelleihin. Tässä vaiheessa mestoilla oli vielä ihmisiä joten jätkä lähti kävelemään pois. Robert saapui juuri samalla hetkellä ja sanoin että toi mulkero tuolla on käyny täällä jo pariin otteeseen pöllimässä tavaroita. Robert juoksi perään ja ripitti jätkän.

En muista tästä maanantaista kauheasti. Tuttuja ja satunnaisia turisteja jotka eivät vielä olleet päässeet saarelta pois  tuli Palmsiin yöpymään. Huhut alkoi kierrellä ryöstöistä ja muusta yleisestä perseilystä. kaikki oli kaoottista kun ei ollut oikeaa tietoa saatavilla ja huhut velloi villinä. Ruby kokkasi spagettia ja juotiin kaljaa. Nukkumaan jossain vaiheessa mutta yöllä tuli useita isoja jälkijäristyksiä ja piti koko ajan sännätä ulos. Siirryin huoneen terassille torkkumaan, mutta en käytännössä nukkunut yhtään.

Tiistai 7.elokuuta- Zombie Apocalypse fiilis

Kaksi yötä miltei kokonaan nukkumatta. Olo oli sekava ja epätodellinen. Zombie Apocalypse -fiilis.
Huhuja aseellisista ryöstöistä ja raiskauksista. Ahdisti ihan vitusti. IHAN VITUSTI. Mutta meillä oli onneksi iso porukka Palmsissa asumassa joten oli sikäli turvallinen olo.

Hevosia juoksentelee vapaana ympäri saarta. Niitä pitää vähän varoa. Ovat säikkyinä ja orhit tappelee keskenään ihan perkeleesti.

Muutin himasta sisäkissat mun Palmsin huoneeseen ja osan kissakaupalle. Oli helpottavaa että kissat oli mun kanssa eikä tarvinu joka järistyksen jälkeen miettiä onko talo romahtanu niiden niskaan. Kävin laittamassa ruokaa pihakissoille ja naapurin mirreille myös. Alotin myös lähialueen kissojen ruokinnan ja juotannan. Juomavedestä kaikilla eläimillä on nyt pulaa.

En muista tiistaista enempää. Tuntuu että siitä on ikuisuus (kirjoitan tätä perjantaina 10.elokuuta).

Keskiviikko 8.elokuuta - Päivä 3 ja pientä henkistä hajoamista

Paljon kavereita lähti saarelta koska heillä ei ollut turvallinen olo. Itellä ahistus oli aika megalomaanisissa lukemissa, itkeskelin ja olin ihan paskana. Kaikki koettu oli jo ihan hirveää, ja oli kamalaa sanoa heipat kavereille jotka lähti pois.

Päivän aikana kuitenkin fiilis alkoi parantua. Meillä oli hyvä porukka Palmsilla ja tuttuja jotka jäivät saarelle piipahteli vaihtamassa tilannetiedotuksia. Joitakin poliiseja saapui saarelle ja pääsin mukaan whatsapp ryhmään jossa tietoa jaettiin paremmin kuin facebook-ryhmissä.

Mr.Mark ja Mr.Robert tulossa lailliselta ryöstöretkeltä jostain

Tyhjenneltiin jo eilen ja myös tänään lähitienoon hotellien keittiöitä (luvan kanssa) ruuasta. Kasattiin avustuspaketteja Lombokille.

Yö oli rauhallinen ja nukuin kuin tukki.

Torstai 9.elokuuta - Päivä 4: tunteiden vuoristorataa ja uusi iso järistys

Osa Palmsissa majailleista ihmisistä lähti ja porukka alkoi käydä vähiin. Ahisti, mutta oli aika positiivinen fiilis. Muutenkin fiilikset on menny helvetillistä vuoristorataa. Olo on ollut epätoivoinen ja toiveikas, on pelottanu ja itkettäny, mutta naurattanukin välillä. Mustaa huumoria on heitelty.

Armeija ja lisää poliiseja saapui saarelle. Sähkölaitos toi 30 ihmisen porukan mestoille ja oli toiveita saada osaan saarta sähköt takaisin parissa päivässä. Vesilaitoksen väkeä saapui myös ja paljon paikallisia työntekijöitä. Huudeltiin helouta ja velkam bäkkiä ja vilkuteltiin iloisna. Käytiin vetämässä kissanruokintarundi.

Nälkäsiä ja janosia kissoja

Piti laittaa suurin osa kaupan pennuista ulkoruokintaan, koska kaupalle himasta siirretty äitikissa flippasi kaupalla. Oli tappanut yhden pennuistaan ja oli sitä syömässä kun menin aamulla kaupalle. 2 kaupalla asunutta isompaa pentua muutti mun huoneeseen ja loput ulos. Jakelin kissanruokapussukoita ihmisille jotka käyvät muussa osassa saarta syöttämässä kissoja.

Mutta fiilis oli positiivinen. Tuntui että kyllä tää tästä, kohta saadaan sähköä ja ehkä juoksevaa vettä. Se tarkottais että monet palaa saarelle ja päästään kunnolla hommiin ja raivaamaan tilanetta.

Yhden jälkeen päivällä kaikki kuitenkin hajosi taas käsiin. 6.1magnitudin järistys iski ja koko saari heilui. Lähellä kaatui iso pätkä jo valmiiksi romahtamispisteessä olevaa aitaa ja tiettävästi lisää tuhoja on pitkin saarta.

Sähkölaitos poistui saarelta eikä tietoa milloin ne tulee takaisin.

Ahdisti ja sekä henkinen että fyysinen väsymys alkoi todella syödä muijaa. Tuntui että päivän järistys imaisi kaiken energian ja tilalle tuli täydellinen lamaantuminen. Vittu miä en jaksa tätä paska enää, voisko maaperä nyt pysyä paikallaan, tässä olis ihan vitusti tekemistä.

Ihme kyllä, nettiyhteys puhelimella toimi koko päivän aika hyvin. Viestittelin Lombokilla oleville tutuille. Kaikki on kunnossa mutta esim mun autokuski Saefulin koko kylä on maan tasalla. Eläinkauppa Lombokilta kyseli olenko kunnossa. Kangaskassipaino Balilta kyseli myös. Edenin pojat on kaikki hengissä. Hamzenin täti kuoli järistyksessä mutta muu suku on kunnossa. Hamzenin talo on tuhoutunut.

Laura suomessa organisoi ex-tempore rahankeräyksen ihan vaan mulle, että selviän seuraavat kuukaudet kun tuloja ei tule olemaan pitkään aikaan. Itketti taas ihan vitusti että ihmiset välittää ja elää hengessä mukana tän tilanteen keskellä. Kissat on saanu myös hirveästi lahjotuksia, jotka kaikki tulee tarpeeseen kunhan tässä päästään hommiin joskus.

Eläinlääkäri Rini Jakartasta on ollut koko ajan yhteydessä ja ilmoitti eilen ettei pysty nukkumaan kun on niin huolissaan, hän ja Doni Borneosta tulee tänne auttamaan heti kun pääsevät. Se tieto oli taas itkun paikka.

Illalla aikasin nukkumaan mutta en saanut unta. Päivän iso järistys oli sen verran kova paikka että hermot oli pinnassa. Heräilin pitkin yötä ja hermoilin.

Perjantai 10.elokuuta - Päivä 5: hyviä uutisia alkaa valua

Oltiin Rubyn kanssa kahdestaan Palmisilla koko päivä. Robert lähti lombokille hakemaan tarvikkeita ja lisää bensaa generaattoriin sekä tuomaan pari henkilökunnan poikaa tänne takaisin (jotka ei tietenkään lopulta tulleet). Robert lupasi myös tuoda tupakkaa. Se on ainoa mistä on pulaa.

Meillä on ruokaa ja juomavettä ja kaljaa. Ollaan lähetetty ruokaa Lombokillekin. Lombokilla tilanne on aivan hirveä. Simo Sukellusopettaja on Lombokilla auttamassa ja on vähän kertonut tilanteesta. Ihan täysi katastrofi siellä. Meillä on siihen nähden asiat ihan hyvin.

Pennut saa vihdoin ruokaa kun äiteeltä laitettiin taju kankaalle

Kissakaupalla äitikissa sekoili edelleen. Ei ollu syöttäny pentuja koko yönä. Tissit jumalattoman turvoksissa maidosta, selkeesti saatanan kipeät, ei antanu koskea edes. Pennut nälissään. Konsultoin eläinlääkäri Riniä ja Rinin ohjeilla annoin äitikissalle lievän rauhoituksen. Kun se nukkui, pennut pystyi lutkuttamaan tissejä tyhjäks. Syötin pentuja myös ruiskulla lisää. Äitikissalle myös lääkitystä ja nesteytystä. Koko päivän juoksin tunnin välein kattomassa tilannetta.

Kävin kotona piipahtamassa. Eilinen jälkijäristys oli kallistanut pihan ympärillä olevaa aitaa ja se on kaatumaisillaan. Ilmastointikone repsottaa seinästä valtoimenaan. Muuten ok. Pihakissat hengissä ja ok.

Iltapäivällä alkoi tulla hyviä uutisia. Osaan saarta tuli sähköt takasin.Vesilaitos ilmotti että heillä on vettä, saa tulla hakemaan ja huomisaamuna ysiltä laittavat vettä tulemaan muutamaksi tunniksi ihan putkia pitkin. Saaren suurvisiiri eli päällikkö perheineen palasi takasin ja tästä laitettiin dokumenttia oikeen kuvien kerä, että paikalliset näkis että takasin voi tulla. Tuli tieto, että saarelle pääsee vähän vapaammin: huomisaamusta alkaen parin sukellusfirman veneet tuo porukkaa parin tunnin välein. Jokaisen pitää todistaa henkilöllisyys, ja ainoastaan täällä asuvat, töissä olevat ja bisnesten omistajat saa tulla. Turisteilla ei asiaa vielä vähään aikaan.

Päivän aikana tuli pari jälkijäristystä, mutta pyh, jotain 5 pojon pikkusia vaan. Ei tunnu enää missään.

Illalla tissuteltiin kaljaa. Menin nukkumaan ajoissa, mutta muut ei menny. Poliisitkin (tai jotain) oli käyny paikalla. Alla oleva kuva todistusaineistona.

Katotaan mitä huomenna tapahtuu. Fiilis on varovaisen toiveikas että kohti parempaa ollaan menossa.


Kirj.huom.
Kaikki yllä kerrottu on aika suimuisia muistikuvia, koko ilta ja yö järistykseen jälkeen meni jonkinlaisen puolittaisen black-outin tyylillä eikä ensimmäisistä päivistäkään ole tarkkaa muistikuvaa. On muistikuvia sieltä ja täältä mutta tätä kirjotellessa joutuu tosissaan miettimään mitä tapahtui ja missä järjestyksessä. Paljon on hävinny sumuun, päässä ei meinaa pysyä mikään.

Änd myös mainittakoon: mulla ei ole missään vaiheessa käyny edes mielessä että lähtisin täältä evakkoon. On kissoja ruokittavana ja perkele Hiekkakikkaretta ei jätetä, varsinkaan tässä tilanteessa.

Alla lisää kuvia meiän Hiekkakikkareesta katastrofin jälkeen.