keskiviikko 22. elokuuta 2018

Itsenäisyyspäivä



Anteeksi. En ole jaksanu blogia kirjotella. Päivät menee sumussa ja täytyy pysyä kiireisenä niin ei ehi pelkäämään. Elämästä maanjäristysten keskellä lisää laters. Nyt muuta asiaa.

Indonesian itsenäisyyspäivää vietettiin 17.elokuuta. Hiekkakikkareella järjestettiin oikeen kunnon kinkerit itsenäisyyspäivän aamuna. Vähän niinku tunnelman nostatusta ja tsemppausta meille ketkä täällä edelleen kärvistellään. Edellisiltana sain viestin että juhlallisuuksia on luvassa ja toive olis että mahollisimman moni vääntäytyis paikalle. Luvassa seremoniallinen lipun nosto, paikalla paljon mediaa. Asia selvä, sinne siis. Mikä tahansa mikä vie ajatuksia pois tästä tilanteesta: iso hervoton megapeukku!

Tilaisuus järkättiin tuolla Vila Ombakin biitsillä. Aikamme siinä ooteltiin, rantaa siivottiin ja koristeltiin ja sitte lopulta kuulutettiin että nonnii aletaas järjestäytymään. Porukkaa oli aivan perkeleesti. Paikallisia, armeijaa, poliiseja ja ties mitä univormuäijää mestat pullollansa. Meiät bulet eli ulkomaalaset kasattiin yhteen läjään ja vietiin sitte asettumaan. Paikalliset taputti kun käveltiin rannalle. Kaikki asennettiin siisteihin riveihin ja sitte joku tärkiän olonen univormusetä piti meille pikakurssin siitä miten pitää käyttäytyä lipunnostoseremoniassa. Kun hän huutaa näin niin kättä lippaan, kun hän huutaa näin niin käet selän taakse, kun hän huutaa näin ni lepo. Myä sekoiltiin harjotuksissa ihan täysillä ja lopulta setä totes turhautuneena että JUST DO IT. Asia kunnossa!

Poliisihelikopteri pörräs, ja Lombokilta alko kaahaamaan venemuodostelma valot vilkkuen ja sireenit ulvoen. Joku todella iso ja tärkee gubbe sieltä saapuikin ja sitte juhlavasti ja naamat vakavana nostettiin lippu. Kun oli lippu saatu salkoon, oli puheita, imaamin tai jonkun rukous, ja sitte se oli ku joku ois nappia painanu nin kaikki vakavuus katos zup vaan. Alko hervoton kreisibailaus. Jengi laitettiin kahteen riviin ja esiin rullattiin hervottoman kokonen punavalkonen (lipun värit) kangas jota heilutettiin ja nosteltiin ja jonka alla tärkeet univormusetät juoksenteli ja laulo ja tanssi ja kätteli ihmisiä. Merdekaa (tarkottaa itsenäisyyttä) huuettiin kurkut suorana.

Hyvät kemut ja tarpeeseen tuli. Kuvat ja videot kertoo paremmin.










































Ei kommentteja:

Tsekkaa myös nämä