Elämää hytkyvällä Hiekkakikkareella

Yllä oleva kartta kertoo ehkä jotain siitä, mikä meillä on ollu meininki 29.heinäkuuta alkaen ja 20.elokuuta saakka. Pylpyrät kartalla on maanjäristyksiä ja mitä isompi pylpyrä, sitä voimakkaampi järistys. Kuvasta ehkä saa jonkinlaista käsitystä siitä, että en liiottele kun sanon että on eletty kohta 4 viikkoa miltei tauotta hytkyvällä maaperällä.

Tapahtunutta sitten viimesimmän tilannetiedotuksen:

Sähköä on tätä nykyä miltei ilman katkoja. Vettä tulee noin kello 9-18, satunnaisesti pidempäänkin.

Muutin takasin kotiin viikko sitten. Aaaah. Oma rauha ja epäsosiaalisuus. Telkkarikin toimii. Kotona oleminen on kuitenkin stressaavaa. Sitä kuuntelee jokaista rasahusta ja on jatkuvassa valmiudessa juoksemaan pihalle. Evakuointikassi on koko ajan käen ulottuvilla (sisältää muutaman vaatteen, hyttysmyrkkyä, sarongin, särkylääkettä, kosteuspyyhkeitä, vesipullon). Ovia ei uskalla lukita koska on päästävä pihalle ihan sähläämistä avainten kanssa. Suihkussa ja vessassa käyminen on helvetin nopeeta, koska ei huvittais juosta pihalle pillusillaan jos maanjäristys iskee.

Raivaus pääs vauhtiin mutta loppu heti alkuusa

Hiekkakikkare oli taas jo hyvällä mallilla tuossa viime viikonloppuna. Pikaveneliikenettä Balilta rupes olemaan päivittäin, tuovat tarvikkeita ja täällä asuvia ihmisiä takasin, mutta kyllä sinne sekaan oli eksyny satunnaisia turistejakin. 4Paws International -järjestön kriisitiimi tuli saarelle (vapaaehtosia + eläinlääkäreitä). Kauppoja aukes ja naapureita muutteli takas koteihinsa. Pari kaivinkonetta saatiin mestoille ja raivaus pääs kunnolla alkuun. Elämä alko seitinohkasesti normalisoitumaan.


Mutta sitten tuli 19.elokuuta, sunnuntai-ilta/yö ja noin kello 23 lojahti uus 7.0 magnitudin järistys. Sähköt poikki välittömästi, säntäys pihalle. Jälkijäristykset välittömästi perään ja ei auttanu taas muu kun lähteä evakkoon. Kissakaupalle tsekkaamaan että kauppa on pystyssä ja Gili Palmsille huoneen terassille yrittämään nukkumista. Sisätiloja ei voinu ees ajatella.

Olo oli epätodellinen ja epätoivonen. Eikö tää paska lopu koskaan? Millasta elämä oli vielä muutama viikko sitten kun ei koko ajan pelottanu? On ihan vitun raskasta ja väsyttävää elää jatkuvassa valmiudessa ja pelossa. Akka alkaa olla aika finaalissa täällä.

Aamu 20.elokuuta. Yö vietettiin pihalla.

Tuo 19.elokuuta järistys oli voimakkuudeltaan sama kun se 5.elokuuta ollu megapläjäys, mutta ei tuntunu ihan niin rajulta. Hirviä se toki oli tämäkin, mutta järistyksen keskus oli meistä pikkusen kauempana joten ei ollu ihan niin paha. Tiettävästi Hiekkakikkareella ei tullu ainakaan merkittäviä lisätuhoja (kaikki heikommat pytingit on jo matalana ennestään). Miulla lisää halkeamia seinissä ja aidoissa, mutta muuten torppa kunnossa. En tiiä montako uutta rytinää murju tai kauppa enää kestää, mutta asialle ei voi mitään tehä, pitään vaan ootella ja kattoa mitä tapahtuu.

Aamulla ton uuen 7.0 järinän jälkeen saari tyhjeni taas aika totaalisesti, mutta jäi sentään muutamia paikallisia naapureita ettei miun huudilot sentään ihan ghost townia taas ollu. Sähkö ja vesi tuli takasin aamupäivän aikana, mikä oli ihan mahtavaa. Sähkölaitos PLN ja vesilaitos BAL on ollu tän kaiken keskellä todellisia supersankareita, on käsittämätöntä miten nopeesti ne on saanu hommat korjattua.

Tällä hetkellä tilanne täällä on rauhallinen. Vähän liiankin rauhallinen. Ei juurikaan järistyksiä viime päivinä. Hermostuttaa kun ei voi tietää mitä on vielä tulossa. Porukka levittelee huhuja ja uskoo kaikenmaailman noitatohtoreita ja huijareita jotka väittää pystyvänsä ennustamaan maanjäristyksia ja uhoovat mm. että isompaa on vielä tulossa. Sunnuntaina 26.päivä elokuuta kuulemma tulee hirviä järistys ja saatanallinen tsunami. Viimesin huhu on että meiän sähkölaitos on muka asentanu jonkun maanjäristyshälytysjärjestelmän, että jos valot vilkahtaa 3 kertaa niin kohta rytisee ja kunnolla. Ei vittu mitä paskaa. Jengi on ihan tarpeeks säikkynä jo muutenki ni ei tarvis näitä huhuja levitellä.

Kaikki on säpsynä ja varpaillaan. Paikalliset on oppinu uuen sanan, TRAUMA, ja tätä traumaa hoetaan joka välissä. Ei voi tulla töihin koska trauma, ei voi tehä töitä koska trauma, ei uskalla sitä eikä tätä koska trauma, on kipeä olo koska trauma, väsyttää koska trauma, tämä on Pulau Trauma eli Traumasaari, trauma sitä ja trauma tätä.


Vaikka takaraivossa jyskyttää jatkuva pelko, koitan ite ylläpitää jonkinlaisia rutiineja ja pitää itteni touhukkaana. Kun puuhastelee jotain koko ajan, ei vello vainoharhasuudessa ja kyttää jokaista rasahusta että onko tää nyt seuravaa iso järistys. Miä heräilen aamulla aikasin, kuuen seiskan maissa. Siivoan kissojen paskalootat kotona, laitan ruokaa ja vettä pihan kissoille ja täytän isot ämpärit vedellä että kanat ja vuohet ja lehmät ja muut otukset saa juotavaa. Tuun kaupalle, siivoan ipanat (pieniä pentuja + emo asuu kaupalla). Täytän juomasammiot pihalla. Ruokakupit kaupan eessä (kissoille ja kanoille). Täytän ruokakupit Gili Palmsilla. Käyn ruokkimassa ja laittamassa vettä lähitienoon kissojen ruokintapisteisiin. Väsään kaupalla kissanruokapussukoita joita jakelen jengille ilmasiks. Siivoilen. Nyrkkipyykkäilen. Puolilta päivin lähen ruokkimaan kissat miun huushollin tienoilla, on useempi ruokinta/juoma-piste sielläkin. Käyn ehkä Lutwalassa kissasairaalassa (pari miun kissaa on kipeenä ja ovat potilaina siellä). Fillaroin ehkä muuallakin, ruokin kissoja jos niitä tulee vastaan. Tai touhuilen kotona, pesen pyykkiä, katon telkkaria, ehkä päivänokoset. Iltapäivällä takas kaupalle syöttämään pennut ja muuta touhuilua. Sen jälkeen ehkä pari kaljaa Golfin kuppilassa (se avattiin pari päivää sitten eli jipii bintang time!) ja sitten kotiin. Unta, jos maaperä sallii.

Uni, sitä jos sais lisää. Sellaset 2 viikkoa putkeen kiitos. Ehkä maailma olis kahessa viikossa vähän asettunu ja vois helpommin hengittää.

Tämmöstä täällä vielä on monessa paikassa

Vila Ombakin uima-allas baari romahtanu

Kattokaa tota kattoo!

Roskaponi Rambo on jo töissä.