Heihei 2018 ja huh huh ens vuotta!

Kuva papukaijasta ihan muuten vaan

Vuoden todennäköisesti viimeinen blogitöräys tässä. Ens vuonna jatketaan, joko näin tai toisin, mutta kattelen sitä tossa myöhemmin. Nyt ensin lopetellaan tää ikimuistonen persevuosi ja sitte mietitään uusia juttuja tarkemmin.

Tää viikko on ollu yhtä helvettiä. Alkuviikon olin ihan zombierobottina, koska en saanu nukuttua juuri mitään. Silti on pakko toimia ja hoitaa asioita, koska miun elämässä ei hoidu mikään jollen itte tee. Pyykit ei juokse pyykkärille itekseen eikä kissanpennut siivoa paskalaatikoitaan itte. Olin ihan sumussa enkä tienny mikä helvetin päivä edes on. Mutta nyt on vähä helpottanu, kun on saanu ees vähän nukuttua ja myöskin suurimman osan asioita hoiettua sille mallille että loppuvuoden voi ottaa vähän iisimmin. Huomenna tulee kavereita mestoille ja kaikkee. Se on hyvä, nuo kaverit Mordorista. Ne on ihmisiä, jotka puhuu muustaki ku maanjäristyksistä ja muista Hiekkakikkareen asioista. Ja tuovat (toivottavasti) karpalolonkeroa ja hapankorppuja.

Oi 2018, mikä saatanan vuosi! Ei tule unohtumaan ihan äkkiä. Eikä tän persevuoden yli pääse vaikka kuinka vuosiluku vaihtuu, menee vielä hyvä tovi ennenku kaikki psyykkinen oireilu loppuu. Se tie on vasta alussa, luulen, mutta kyllä tää tästä.

Ens vuonna keskityn siihen, että kissakaupalla menee ihan järjettömän hyvin. Niin hyvin, että kauppa pystyis elättämään miut. Paljon en tarvi, ihan vaan sen verran että saa vuokran ja työluvan maksettua, sekä useimpina päivinä myös ruokaa, kaljaa ja tupakkaa. Miä en yksinkertasesti jaksa säntäilyä elannon perässä enää, olen vanha, ja käy aika raskaaks ravata hirviää rallia sillon kun on Taalasmaahommissa ku pitää suhata himan, kissakaupan ja majatalon väliä monta kertaa päivässä, eikä missään saa mitään hoidettua kunnolla kun koko ajan kiire toisaalle.. Täten kaikki munat yhteen koriin, eli kissakaupasta tultava järetön suksee jotta kissat voi vihdoin maksaa miulle pientä mutta riittävää palkaa. (Mainittakoon, että kissaprojektille tulevat lahjotukset menee jatkossakin, aina ja ikuisesti, täysmääräsenä kissoille. Lahjotusvaroista ei tulevaisuudessakaan ota kukaan mitään siivuja. Kyse on ainoastaan kaupan tilpehöörimyynnin tuomista roposista, joista pitäs saaha miulle liksa).

Unelmahima. Se on puhallettava eli saletisti turvallinen myös maanjäristyksissä!

Toivon myös, että ens vuoden aikana saan itelleni puisen pienen talon. Tai jonkun vaahtomuovista ja kumista ja silikonista rakennetun hyllyvän jurtan, ihan minkä vaan kevyen hässäkän, mikä ei ole betonia (eikä varsinkaan halkeillutta betonia). Koska olin kotona kun Big Bäng tapahtu, niin luulen että se traumatisoi miut aika saatanasti, koska ennen SITÄ viihyin himassa oikein hyvin mutta SEN jälkeen kotona oleminen - varsinkin selvinpäin - on ollu erittäin hermostuttavaa. On jatkuva varpaillaanolo ja sen mitä saan nukuttua, nukun toinen silmä auki ja säpsähtelen pitkin yötä hereille joko todellisiin tai kuviteltuihin pieniin järinöihin. Koko ajan on valmiustila päällä. Että jos NYT alkaa rytinä niin mitä teen.  Ei ihme jos vähän väsyttää ja on hermo kireenä. Täten tarvin jonkun kevytrakenteisen tiipiin, joka ei tapa vaikka kaatuis päälle. Ja nimenomaan PIENEN mökin. En kaipaa mitään saatanan kartanoa. Joku 20neliön tai jopa pienempi pilvilinna riittää ihan hyvin ja puutarhaks kelpaa jos siihen mahtuu muutama kissa paskomaan ja yks kukkaruukku yhteen nurkkaan. Kiitos. Paljon en vaadi.

Sen enempää en ens vuodelta toivo. Pieni minikoti ja kissoilta vähän liksaa, kiitos.

Vielä mukamas naurattaa kun ikä alkaa yhä nelosella. Kattellaan ens syyskuussa uuelleen, voi nimittäin pikkusen ahistaa.

Edellä kerrotut tavotteet joko onnistuu tai ei, mutta yks varma asia ens vuonna taphtuu. Täytän 50. VIISKYTÄ, jumalauta. Hirviää. Kyllä, naama ja ruho on jo satavuotiaan, joka läpeä särkee ja niin on vaivanen ja kankee olo, mutta aivot on yhä siinä uskossa, että mitäs vittua, just ja just puperteetti tässä on ohitettu, ei oo keski-ikä viä lähimaillakaan. Se se onki kamalinta näissä ikävuosissa, kun pään sisus ja ulkoset puitetteet ei mätsää mitenkään.

Tuskin mitään bileitä jaksan järjestää, mutta jos joku/jotkut välttämäti haluaa ni tervetuloa tänne tossa syyskuun lopulla ens vuonna kattomaan kun miä vedän ihan tolkuttomat tumut, todennäkösesti itken vähän ja sitte hyväksyn faktat ja laitan toisen jalan hautaan.

Nii ja hei, moneltako se viienkympin villitys alkaa? Kysyn vaan! Sitä tässä oottelen innolla, tosin sitte pitääki kiirettä kun se villitys pamahtaa päälle. On nuaria komeita isovehkeisiä rakastajia jonona oven takana aamusta aamuun ja jos panemiselta ehin ni sipsuttelua bileistä toisiin ja jotain kuolemanpelkoa uhmaavia uusia harrastuksia pitää keksiä ja ostaa joku saatanan komea uus fillari joka on isompi ja hianompi ja nopeempi ku naapureitten fillarit.

Nimittäin melkonen vuosi tulee tuo 2019 olemaan, voi pojat!

Näihin tunnelmiin, heippa, palaillaan ens vuonna! Ja okei hyvää joulua heille keille se jotain merkitsee.