Koirapuku

Jumalauta. 4 viikon päästä tähä aikaa oon jo karistanu Mordorin loskat tennareista ja jöpötän lentsikassa suhaamassa kohti jännää. Vittu. N-E-L-J-Ä vaivasta viikkoa. Matkakuumetta joku tsiljardi astetta, ellei enemmänki.

Nyt on alkanu myös viiminen rypistys asioitten hoitamisessa. Viime viikon huilasin reissupuuhista mutta nyt veän täysillä taas. Kotona on menossa Murjun Tyhjennyksen terminaalivaihe, eli nurkissa hyörivää tavaraa pahvilaatikoihin ja pahvilaatikoita kellariin. Hyvältä näyttää silläkin rintamalla. Hommat on sillä mallilla, että oon paperisotiaki hoitanu jo. Maistraattiin oon käyny tekemässä lapun missä kerron, että oon ens kuun vaihteesta alkaen koditon kulkuri, jossain päin maailmaa. Ja tänää kävin Indonesian suurlähetystössä viemässä sinne passin ja nivaskan papereita. Ylihuomenna saan mennä hakemaan hianolla 60 vrk:n viisumilla koristellun passini takas. Ai jumpe!

Lähetystökäynnissä parasta oli ku sai sanoo pari sanaa indonesiaks. Olin niin innoissani etten pystyny sen kummepaa ku et huomenta ja sit lopuks kiitos, mutta ku miulle vastattiin kans indonesiaks ja tajusin ni meinasin tikahtua. Eihän toi nyt kummosta kielitaitoo vaatinu, mut hei, yhtä kaikki, noin 100% enemmän osasin ku tossa reilu vuos sitte.

Oon siis jotakuinkii kesästä 2010 päntänny itekseni bahasa indoneessiaa, eli indonesian kieltä, välil ahkerasti ja välil vähä vähempi ahkerasti. Miul on käytössä netistä saatava ilmanen kurssi, ja sit oon ihan kirjakaupoista tilannu pari sellasta "oikeeta" kurssia, joista toinen on ihan okei ja toinen paska. Koitan kuunnella indonesian kiälisiä radioasemia netistä ja sanastoa hakkaan päähän Quizlet-sivuston flashcardseilla. Ja jotain oon jopa oppinu, vaikka oonki vanha kääkkä ja kielipääni on puupää. Kyllä sen viime syksyn ja kevään reissuilla huomas että tajuaa sanan siält ja toisen täält, ja osas iteki hoitaa pieniä asioita indoneessiaks (vaikka yks laivalippuluukun setä Banda Acehissa ehkä vieläki hihittää miun epätoivoselle mongertamiselle...).

Sitäpaitti, saanpahan kielen oppimiseen vedoten jonkinlaista perustelua Indonesiassa ramppaamiselle. Et on niiku vähä syvempääki intressiä ku pelkkä Bintang-olut, lepposa fiilis ja hurja luonto. Opintomatkailua, muka! Voin sit esmes lentokentillä levitellä kurssikirjaani ja rapistella touhukkaana papereita, et kaikki ne jotka menee vaik Balille pelkästää dokaa ja surffaa ni saattaa huomata et katos, tuo punkero tuol onki (omasta mielestään) vähä hienompi matkustelija.

Pänttäämistä ja asioissa etenemistä on kyl häirinny vähän sellanen epäolennaisuuksiin keskittyminen. Että selvittelen kaikenlaisia hölmöyksiä, joilla ei oo mitään käyttöä siinä kohtaa kun on ihan kusessa jossain bussiasemalla eikä kukaan tajua mihin miä haluan mennä. Mutta välil on piettävä hauskaakin. Nahgamaggara on siis (miun mielestä) indoneessiaks kulit sosis. Ja eihän sitä tiiä, jos oikee onnistaa, ni saatahan tollakin olla jossain tilanteessa käyttöä. Olen valmistautunut KAIKKEEN!

Koirapuku

Mut asiaan: Indonesiahan on itseasiassa helvetin helppo kieli. Ei sen oppiminen mitään neroutta vaadi, mutta hyvä muisti olis hyödyks. Kielioppi ei kummosta ole, sanoja ei taivutella eikä muutenkaa oo ylimääräsii kotkotuksii. Sitä kirjotetaan oikeil kirjaimil eikä millään ihmeellisil koukeroil tai risuaidoil, ja sanat lausutaan suurinpiirtein niinku ne kirjotetaan. Rajusta härmäläisestä ärrän surauttamisesta on myös suurta etua, ei mee aikaa sen opettelemiseen (tuntuu olevan vaikea asia englantia äidinkielenään puhuville, sen verran sitä asiaa nois kielikurssien ääninauhoissa tankataan).

Tarkkana pitää kuitenki sen lausumisen kans olla. On paljo sanoja jotka on hyvin lähellä toisiaan: esmes anjing tarkoittaa koiraa, mutta angin tuulta. Siin saa olla kieli keskellä suuta jos meinaa selvittää että meil Mordorissa kaikilla on tuulipuku ku ne menee ulkoilemaan. Ettei se kuulosta siltä että tääl hiippaillaan puistikoissa koirapuvut päällä.



Asiasta sadanteen: aina oon ajatellu että tulen kuolemaan vitutukseen, mutta nyt tuntuu siltä että paskan hapen sijaan saatanki tukehtua tähän ylettömään onnellisuuteen. Eilenkii ku töistä ajelin kotiin, harmaata ankeutta loputtomiin joka suunnassa, ruuhkassa jumitusta, sataa kaatamalla... meinas tulla onnen kyynel. Että enää muutama viikko tätä ja sen jälkeen ihan jotain muuta. Epätodellista.

Elämä on hianoo! (kaikenlaisii syrämmenkuvia ja ilosii hymiöitä tähän)

Mordorin viimeinen vessapaperi

Viis viikkoa lähtöön. VIIS VIIKKOA. 35 yötä. Olen enää 5 viikonloppua Mordorissa. Et siis niiku nyt on tää viikko, sit on ens viikko, ja sitä seuraava viikko, sit onki jo tokavika viikko, ja sit vika viikko, ja sit sen jälkeisen viikon alussa lähen. Meinaa iskeä paniikki, vaikka asiat onki jo ihan hyvällä mallilla. Mut silti. PÄNIK!

Herkistävä vessapaperi

Ihmeellisiä asioita miettii tämmösessä tilanteessa. Kaupassa käydessä melkeen oikee herkistyy ja liikuttuu ku siinä joku vessapaperipaketti kainalossa kassajonossa pojottaa, et voooooooi että, tää saattaa olla viiminen vessapaperipaketti minkä Mordorissa vähään aikaan ostan. Jännä tunne.

Lähteminen jotenkin uppoaa kyllä tajuntaan, mutta kestää varmaan hetken ennenkun ymmärrän että paluupäivää ei ole. Normaalistihan stressaan jo ennen matkalle lähtemistä sitä, että aika menee ihan vitun nopeesti ja osaanko nyt varmasti sit arvostaa jokaista matkallaolohetkeä tarpeeks, koska ennenku huomaankaan niin istun paluulentokoneessa ja kaikki on ohi. Missähän kohtaa matkaa sen ymmärtää, ettei ole kiire mihinkään? Että ei tarvi rystyset valkosena arvostaa koko ajan, saa vaan olla?

Mutta on täs kaiken pohdiskelun ja avautumisen lomassa ihan käytännön asioitaki hoideltu. Kävi sellanenki hieno juttu, että miun kaverit muuttaa tähä miun murjuun, ja sovittiin että saan pitää nykysen kellarikomeroni tavarajemmana. Ei tarvittekaan raahata paffilootia Kallioon kaverin kellariin, vaan voin kiikuttaa ne kätsysti hissillä alas vaan. Ja muutenki menee se viimisen viikonlopun säätäminen helposti ku ystäväin kanssa asiat on sumplittavissa paremmin ku jonkuu vieraan ihmisen kans. Mahtavaa!

Pangandaranista löysin Vähikselle ja miulle ihkun majatalon. Sieltä ei vaan voi varata huoneita etukäteen, mutta toivottivat kuitenki tervetulleeks ku sinne meilailin (heittelin siin meilis sujuvasti indonesian kielisiä tervehdyksiä, kirj.huom.), et tulkaa tänne vaan, katotaa sit mikä tilanne on. Ja et jos heil ei satu sillo just olee tilaa ni hoitavat sitte majapaikan jostai läheltä. Ja neuvoivat ihan pyytämäti et miten Bandungista sinne päästään ja muutenki loistopalvelu jo näin etukäteen. Vähikselle laitoin viestiä et kuule nyt löyty sikakiva majapaikka mut et joustaako siun matkabudjetti ku huoneitten hinta on vähä erikoinen. Vähis oli hiukan et aijjaaaaaa, no mitäs niiku häh. Ku aivan 6,5 euroa per yö maksaa yhen hengen huoneet. Kreisi hinta kertakaikkiaan.

Viimeisten viikkojen ohjelma:

• vanheneminen (TAAS! Mutta harvinaista kyllä, tänä vuonna se ei olekaan kriisin paikka, ei vois vähempää häiritä, olen ns. sinut elämäni ehtoopuolen kanssa)
• Von Hertzen Brothersien keikka Tallinnassa
• passikuvassa käynti
• paperisodat maistraatin, Kelan, postin ja Indojen suurlähetystön kanssa
• kampaajalla käynti (viiminen luksustelu vähään aikaan)
• läksiäiskemut
• erinäisten romujen roudaamista tyypeille jotka niitä on ostanu (telkkari ym)
• kissojen muutto sijaiskotiin (AAARGH AAARGH AAARGGGHHHHHHHHH)
• säilytettävien kamojen hinaus kellariin
• työpisteen paketointi ja TÖIDEN LOPETUS!
• huonekalujen saattelu ovesta ulos, murjun viimeinen siivous ja avainten luovutus kavereille
• Assholen pakkaus
• survival-matkalaukun pakkaus (matkalaukullinen vaatetta, oikeeta kenkää, ym perussälää jonka joku saa tuoda lentokentälle vastaan jos satun palaamaan kylmällä säällä) ja sen säilöön toimitus johonkin
• siirtyminen Kallioon viimeisiksi päiviksi
• auton luovutus työkaverille
• viimeiset karpalolonkerot kavereitten kanssa
• lentokentälle siirtyminen

VIIS VIIKKOA! Ou. Mai. Gaad.

Punkeron pelkotilat

Pelottaa!!!!!

Paskannanpa taas tyhjentävän ja analyyttisen vastauksen yhteen kysymykseen. Ja kysymys on se, että eikö yhtään pelota? Eiks vähä hirvitä kuitenkii lähtee tolviisii? No vittu totta helvetissä pelottaa, monikin asia. Mutta ei tietenkää pelota niin paljo että pätkääkään tulis olo et hei emmiä lähekkää. Kyllä päällimmäisin fiilis on silti et tää on siisteintä IKINÄ.

Mutta asiaan, eli saanen esitellä: varhaiskeski-ikäisen punkeron pelkotilat. Olkaat hyvät. Alotan siitä mikä hirvittää eniten, eli....


Pelkotila 1: että näkee/kokee pahoja asioita

Kun on tämmönen länsimaisessa pumpulissa kasvanu punkero, joka ei oo koskaan kokenu mitään oikeesti pahaa ja kauheeta, niin saattaa tuolla tyystin toisenlaisis kulttuureis välillä tulla vastaan asioita, joita ei haluais kohdata. Kurjat ihmiset ei niinkää huoleta, oon sitä mieltä, et ihmisille on kuitenki annettu kyky huolehtia itestään, ees jollain tavalla. Enkä nyt muutenkaa ihmisistä niin kauheesti piittaa, sen verran hyvin ollaa sössitty nää hommat että hävettää olla homo sapiens. Sen sijaan se, mitä ihmiset aiheuttaa välinpitämättömyyksissään muille luontokappaleille ja luonnolle, sellasiin asioihin törmääminen on ihan kamalaa. Ihan joku vallaton roskaaminenki hiertää hermoo, mutta kun näkee kauheita eläimiin kohdistuvia juttuja niin sellaset meinaa pistää miut ihan täysin tolaltani. Niillä kohin tekis mieli tappaa ensin kaikki muut, ja sit lopuks ittesä, koska ei vaan kestä elää tämmöses maailmas.

Eikä välttämättä hommat ihan aina ees vaadi ihmisen välitöntä sekaantumista asiaan. Joskus vaan vastaan tulee surkeita juttuja, joille ei voi yhtään mitään. Se avuttomuus ja voimattomuus ja turhautuminen, kun ei voi auttaa hädässä olevaa ja kärsivää elukkaa on ihan kauhia. Miä en oo vieläkää toipunu viime reissun kissanpentu-insidentistä, on mahottoman vaikee ees kattoa tuon matkan lomakuvia ku tiiän et kohta sieltä tulee kuvia siitä kissanpennusta, joka miun mökin alle kuoli, vaikka miä kaikkeni yritin. Nytkii tulee tippa silmää ku asiaa muistelee. Voi vittu.

Todellisuus ei oo niiku disney-mettässä

Toisaalta kaikki tommonen on kuitenki todellisuutta, ja sellanen pitäs kyetä kohtaamaan. Ja kykenenhän miä, mutta vittu ku en halua. En HALUA nähä kärsiviä elukoita. Enkä halua nähä ihmisten julmuutta eläimiä kohtaan, varsinkaan jollei miulla oo siinä kohas ladattua asetta käes ja license to killiä taskussa.

Mutta todellisuudelta ei voi, eikä kaiketi piäkkään, sulkea silmiään. Silti pelottaa ihan vitusti ne hetket, kun pahuus läsähtää silmille. Sillä väistämätöntähän se on, ei tässä mihinkään Disney-elokuvaan olla lomalle menossa.


Pelkotila 2: sairastuminen

Oon tieteskii huolissani siitä, että tuun matkalla pahasti kipeeks. Oli se sitten joku trooppinen tauti tai sitte jotain peruspaskaa, niin kipeenä jos koskaan tulee ikävä kotiin. Matkavakuutus onneks kattaa hoitokulut ilman ylärajaa, eli vaikutus matkabudjettiin ei stressaa, mutta oishan se nyt ihan vitun ankeeta jäähä jonku pöpön tai onnettomuuden takia jumiin johonki lasarettiin.


Pelkotila 3: paluu, sitten joskus

Sairastumiset, ryäväämiset, reissuvitutukset ym on pientä verrattuna siihen, miten saatanasti pelottaa se paluu Mordoriin, sitten joskus.

Pelottaa, kun ei oo kotia kun palaan. Mihi miä meen lentokentältä sit ku Mordoriin joskus rojahdan?

Miten miä kykenen enää ikinä "oikeisiin" töihin tän jälkeen? Vaikka täs saattaa hyvinki käyä niin, että siisti toimistoduuni maistuu tän reissun jälkeen ihan mahtavalta ja oon aivan liekeissä omasta työpöydästä ja arkisista rutiineista. Mutta ei voi tietää. Pelkään, että pitää hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle ku tuun takasin.

Pelottaa, ettei miul oo enää ketää kavereita ku tuun takas. Kaikkien elämä on jatkunu, huolimatta siitä, että miä en oo ollu maisemissa. Miten se on mahollista? En tajua! ETTE VITTU ELÄ TÄÄLLÄ SIL AIKAA KU MIÄ OON POISSA, PERKELE! Jostain syystä on aina matkaan lähtiessä tunne, että painan elämälle täällä pausea, ja lähen vaan vähän epätodellisuuten käymään, ja kun palaan takas niin jatketaan siitä mihin jäätiin. En tajua mikä siinä on, mutta jotenkin tajuntaan ei meinaa upota että elämä Mordorissa jatkuu vaikken miä ookkaan mukana. Ihmiset bailaa ja pariutuu ja eroaa ja elää ja vanhenee ja kokee asioita, ja piiri pieni pyörii. Jo lyhkäsessäkin ajassa henkinen välimatka ihmisiin kasvaa joskus valtavaksi ja on niiku joku ois kuopassu kauheen kuilun miun ja joittenki ihmisten väliin. Takastulon jälkeen sitä ei kaikkien kans niin vaan jatketakaan siitä mihin jäätiin. Sitä on ensinnäkin ite muuttunu ihan vitusti tuol maailmalla, mut ei ne ihmiset tääl Mordorissakaan ennallaan pysy. Nyt ku lähen ainaki vuodeks, tulee oikeestaan nähtyä kunnolla se, kenen kans ollaan oikeesti ystäviä ja kenen kanssa se koneksön säilyy vaikkei välttämättä vuoteen nähä. Ketkä jaksaa pitää yhteyksiä, lähetellä emailii ja skypetellä ja kertoilla mitä Mordoris tapahtuu.

Mut kuinka paljo miä jaksan itekää olla kiinnostunu Mordorin asioista? On aina ollu vähä vaikee tuol reissussa olla pätkääkää kiinnostunu siit et olipa hyvä keikka tuol ja se pani sitä ja ne eros ja noi alko seukkaa ja se on paksuna ja oltiin niin kännissä ja vau ku hyvät pileet ja hei se-ja-se on siis niin seonnu ja ne-ja-ne on riidois jne jne jne. Jos on ite ollu just kattomassa orankeja ja nähny mulkkunenäsen apinan metrin päästä tai päässy peuhaan leikkisän ja riehakkaan karhunpennun kanssa ni jotenki sitä tulee tahtomattaanki vähä ylimieliseks ja sillai nirppanokkana tuhahtelee siel tropiikis ylevänä et ai että ku työ siel Mordoris ootte niin pinnallisii ja miä tääl luontoelämysteni kans oon niin syvällinen, muka. Ihan vitun rasittavaa ja ärsyttävää, ai nou. Mut emmiä tahallaa, sitä vaan ihmisen kiinnostus kaiketi muotoutuu ympäristön mukaan ainakii vähäsen. Ja joskus se henkinen välimatka on muutenkii ihan saatanan pitkä, pitempi ku se fyysinen välimatka, vaikka sekii ois kymmenentuhatta kilometrii.

Mordoriin paluu, sitten joskus, pelottaa siis enempi ku mitkään hämähäkit ja luonnonmullistukset ja taskuvarkaat ja ripulit ja muut.

Ehkei miun siis piä palata tänne enää ikiin?

Pelkotila 4: sekoaminen

(Lisää kanasarjiksia täällä)

Tavallaan pelkotilaan numero 3 liittyen pelottaa myös että mitä miulle tuol matkalla tapahtuu. Siis noin niiku psyykkisesti. Että sekoonko ihan ja höyrähän ja tuun takas sellasena valaistuneena leuhkana puita halailevana hippinä (joissa ei sinänsä mitään pahaa ole, kirj.huom.), joka vähä maailmaa nähneenä luulee olevansa jotenki paremmin jyvällä asioista. Oonko sit sellanen rasittava besserwisseri (joka toki olen jo nyt) jonka naamalla on koko ajan sellanen ylimielinen, kanssaihmisiä säälivä hymyntapanen, jota yrittää epätoivosesti verhota sellaseen maailmalla valaistuneen ymmärtäväisyyteen. Että täs on kuulkaa vähä elämää nähty, maailmaa kiärretty ja siellä  valaistuttu ja työ pinnalliset materialistit tääl ette siis niiiiiiiiiin tajua mistään mitään, mutta koska miä oon niin henkistyny niin ymmärrän teitä vääräuskoisia kyllä.

Pelottaa siis et millanen ihminen tuolta sit joskus tulee takasin. Okei, olen jo nyt vaikee ja ärsyttävä kusipää, eli sinänsä ei varmaan oo paha jos matkalla vähän valaistun, mutta antakaa sit avokämmenellä ja kunnolla jos takas tullessa oon viel kauheempi rasittavuus.

Satavarmaa on, että korvienvälissä tulee tapahtumaan kaikenlaista. Toivottakoon, että siellä tapahtuu kuiteski vaan hyviä asioita. Kiitos.


Pelkotila 5:  rosmot ja muut pahikset

Yksin kun enimmäkseen reissaa, ja ku on vähä tämmönen torvi, niin hirvittää että joku rosmo tulee ja vie kaiken. Tai sattuu jotain muuta pahojen ihmisten aiheuttamaa ikävää. Paljolta paskalta toki välttyy kun mukana on terve järki, mutta ainahan voi käyä ihan vaan paska tuuri.

Ja sit on se et "no eikö pelota ku yksin reissaat ja naisena ja sillai". No vittu ei pelota. Ei oo kyl kokemusta et miten yksin naisena matkustaminen eroaa yksin miehenä matkustamisesta, mut en oo koskaa kokenu mitää uhkaavia tilanteita missää nimenomaan siks että oon nainen. Okei, varmaan jos oisin simpsakka plondi joka vetelis tuol narutopissa ja hotpäntseissä ja heiluttelis tissejään ja heittelis tukkaansa ja ois sellanen "siis ou mai gaad ku mä siis vaan oon niin hirvee flirtti"-pimu ni ehkä saattas päätyä tilanteisiin missä iholle tullaan vähä liianki kanssa. Mutta ku on tämmönen rupsahtanu sammakon näkönen tatuoitu pullukka, niin se kiinnostus mitä yleensä herättää on kyl ollu lähestulkoon aina ihan puhasta uteliaisuutta. Rasittavaa sekin useimmiten on, aina ei jaksais sitä tenttaamista et mist siä oot ja onks poikaystävää ja mis noi tatuoinnit on otettu, mutta oon yleensä jaksanu suhtautua noihin tilanteisiin huumorilla ja ottaa ne sillai et tässä on oiva tilaisuus kartuttaa kielitaitoa. Ja jos sit joku hampaaton ukkeli alkaa käymää liian tuttavalliseks ni mullahan on niitä tilanteita varten sellain maailman komein ja ihanin ja vahvoin ja rajuin ja isomunasin mielikuvituspoikaystävä, jonka tapaan tos ihan koht tuol yhes paikas.

(Pee ääs. Yksin matkustamisesta naputin jo tos viime kevään plokiin ja siel osittain samaa asiaa ku tos yllä. Lue se tilitys klikkaamalla tästä.)


Pelkotila 6: reissu-uupumus

Tätä meininkiä saattaa tulla ikävä

En oo koskaan näin pitkään ollu reissussa, ja voi vittu miä sanon jos täs käykii silviisii et jo muutamas kuukaudes tulee olo et ei huvitakkaa enää, tahon takas toimivaan skändinääviään ja tahon oman sohvan ja rutiinit ja kuukausipalkan ja työkaverit ja pirkka-pestokastiketta ja karpalolonkeroa. Helpolla en sellasta oloa tule myöntämään ees ittelleni, se on varma. Että ku tämmöstä haavetta pääsee toteuttamaan ni ohan se nyt vittu jos heti alkumetreil huomaakii et ääää emmiä tätä haluukkaa enää.

Reissaajasivuilta oon paljo lukenu että saattaa jossain kohtaa tulla sellanen totaalinen kyrpiintyminen, mutta et sen yli pitää sit vaa päästä. Oon siis henkisesti jo valmistautunu siihen, et viimeistää ens kesänä ku kaverit lähettelee viestejä festareilta, ja miä paahdun jossain kämäsel saarel, ni saattaa tulla pikkusen olo et vittu täs oo mitää järkee, näit saaria on jo nähty ja perkele en jaksa Assholee raahata enää senttiäkään mihinkään ja saatana, tahon Hakunilan urheilupuistoon juomaan ylihintasta kaljanlirua muovituopista ja kattomaan miljoonatta Viikatetteen keikkaa ja jauhamaan paskaa suomeksi. Mutta oon jo tehny suunnitelman mitä teen sit kun iskee reissuvitutus: painun johonkin siivoon mestaan, majotun mukavasti, ehkä jopa lievästi luksustellen ja keräilen itteeni ihan rauhassa ja ootan että mielenhäiriö menee ohi.

Ei pelota!

Äh, tämmöstä negatiivissävystä paskaa nyt tuli näin pitkä lätinä. Et eiköhän täs nyt ollu enempi ku tarpeeks pelkotiloja? En nyt ainakaa heti keksi mitää enempiä aiheita olla puntit tutisten. Eikä nuo yllä mainitut pelotukset millään tavalla ollenkaa tuo fiilistä et emmiä lähekkää mihinkää. Emmiä tommosia oo märehtiny ollenkaa, paitti nyt ku tän vuodatuksen naputin. Jos antaa pelolle vallan ni sitte voi linnottautua kotiinsa ja pysyä siellä. (Muistakee kuiteski et kotiinsa on moni kuollu, siellä se nimittäin vasta vaarallista on...)

Ja on paljo asioita jotka ei pelota sitte pätkääkään. Ei pelota luonnonmullistukset, nille miä en mitää voi, ja jos sellanen on tullakseen ni paska tsägä. Ei pelota ötökätkää enää (kovin paljoo) (paitsi hämähäkit) (ja luteet) (ja itse asias kaikki mitkä puree ja on joko myrkyllisiä tai sit muuten vaan...ööö... on). Kärmeitä en pelkää (kuhan pysyvät kaukana) (okei merikäärmeitä pelkään) (ja myrkyllisiä kärmeitä) (ja isoja käärmeitä) (ja ovelia käärmeitä). Tota... jätänpä tän lätinän nyt kyl tähän. Olen nynny ja säikky, mutta ei se matkustamista haittaa.

Ovelat, myrkylliset kärmexet (pöllitty täältä)

Joku viisas on sanonu että jos asialle voi jotain tehä ni eihän siitä sit kannata olla huolissaan, ja jos sille asialle ei voi mitään tehä, ni eihän sille sit mitään voi, ihan turha stressata. Kukahan mikähän se nyt oli ja mitenkäs toi oikeesti meni.... hmmm... Joo. Kiitos google, se oli Dalai Laman viisaus:

"If you have fear of some pain or suffering, you should examine whether there is anything you can do about it. If you can, there is no need to worry about it; if you cannot do anything, then there is also no need to worry."

Siispä turha märehtiä etukäteen. Hyvillä mielin, huoletonna, iloisna matkaan vaan! (Enää 5 viikkoa ja 2 yötä lähtöön!)

Ripulilutka has left the building

AAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH! Ette usko miten vapautunu ja hulvaton ja kertakaikkisen ihana tunnelma kun on päässy (lähes) kaikesta turhasta rojusta eroon! Jumaaaaalaare, miä vaan sanon! Ikinä en enää kapitalistiseen kulutushysteriaan kapsaha, se on varma. Oikeesti, ihminen (tai ainakaa miä) ei tarvi  kuuen hengen astiastoa ku asuu yksin eikä varsinaisesti mitään illalliskutsuja pitele, eikä se tarvi sataa paria kenkiä eikä 350 mustaa t-paitaa mis on pändilogo tai pääkallo tai joku hassu muka-vitsikäs teksti (jep, myös "RIPULILUTKA"-paita lähti kiertoon...sori vaan, Kotiteollisuus, mutta eihän se naurattanu enää edes minua... sitäpaitsi paidan laatu oli yhtä paska ku pändinki). Tai, vittu, tarvitteeko jotain helvetin seurapelejä, ku ei oo alkuunkaan seuraihminen? Eikä tarvi ostaa omaks joka vitun elokuvaa jota joku on joskus jossain kehassu eikä, hyvänen aika, kirjoja tarvi ostaa uutena (muutaman erikoiskirjailijan tuotoksia lukuunottamatta). Jos... eikun siis kun.... joskus palaan reissusta ja asetun uuteen kotiin ja alan väsätä pesää (heh) elämäni ehtoovuosia varten, niin vannon, etten saatana kasaa ympärilleni mitään helvetillistä tilpehöörilinnaketta. Minimalistinen asketismi is the way to go kohti hautaa, ja käytettynä ostettu olkoon hankintamenetelmä kaikelle muulle paitsi vessapaperille.

Tämä rojuläjä poistui nurkista. AAH!

Nokkelimmat saattovatki jo arvata että em. vuodatus tuli ikäänku alustuksena sellaselle tilannetiedotukselle, että päiväni kirpputorimuumiona (osa 2) oli menestys ja kaikki mikä jäi myymäti on lahjoitettu Hesyn kirpparille. Roju on poistunut Puutteenkujalta! Täällä on tyhjiä kaappeja ja enää kaksi lautasta! Koko tuo viereisessä kuvassa näkyvä paskavuori on siis muutettu kolikoiksi tahi toimitettu muuten kiertoon. Ihan mahtavaa!

Tämmönen ylimääräsestä rojusta eroonhankkiutuminen on miulla ollu ns. pilkkeenä silmäkulmassa varmaan sata vuotta, mutta aina se on jotenki jäänny. "No tänä kesänä miä meen toho Hiatsun kirpulle"-virttä on veisattu joka kevät jostain viime vuosituhannen alkuhämäristä saakka. Mutta ku oon vähä sellanen laiska paska ni en saa mitää aikaseks ennenku on pakko tahi tarpeeks hyvä tavote, jonka eteen ponnistella. Nyt on nimittäin tavotteet kohillaan, jumaliste, jos ette oo sitä jo huomannu.

Kirpparilla on sinänsä ollu varsin mielenkiintosta käydä sontaa myymässä. Hämmentävät asiat tekee kauppansa, ja käsiin jää sit just sellanen roina, mistä kuvitteli et ne ekana revitää käsistä. Mut ehei. Puutteenkujan Paskakasan suosikkituotteita olivat mm. virttyneet vanhat t-paidat (ne pääkallo-bändi-ripulilutka-lumput) sekä kaikenlaiset kännyköiden oheissälät (vanhoista nokian latureista miltei tapeltiin).

Kirpparilla käyvät asiakkaat on sit kans yks oma lukunsa. Kaikenlaist hiihtäjää tuli nähtyä. Viime sunnuntaina kun sattu aurinkoinen hieno keli olemaan ni kyllähän sen huomas, että nyt on jonkun laitoksen potilailla vissiin ulkoilupäivä. Kaikenlaist höpöttäjää siin kävi rojuja ronkkimassa ja kyselemässä ihan kummallisia. Ykskii huus sylki lentäen ja pää sinisenä siin jotenkii vaikees asennos pojottaen et ONKO OLAVI VIRTAA??? ONKO OLAVI VIRTAA??? Herrantähre, ei ooo, anteeks kamalast!

Ja sitte ku on tämmönen vähä epäsosiaalinen ihmisvihaaja ni tuos tulikii ihmiskiintiö vähäks aikaa täytee. Kertakaikkiaan.

Mitäs muuta täs on saatu aikaseks sitten edellisen tilityksen? Ööö... asunto on irtisanottu, hyvänenaikasentään, herranjestas, oikeesti, koht miul ei oo kotia! Kännykkäliittymän tyyppi vaihettu kaikenmaailman puhe-multimedia-textari-netti-paketteja sisältävästä spektaakkelista sellaseks mis ei oo mitään ja maksaa vaan 1,99 euroa kuussa + ne kulut mitä sitä käyttää. Viimisille Mordorin öille on löytyny majapaikka (KIIIIIIIIITOS ystävät, sekä ystävienystävät jotka kotejaan luovuttavat miltei tuntemattomien harakoitten käyttöön... ja kiitos myös facebook, ei tarvi ku pikkusen jotai asiaa siel kysellä ni kaikki hoituu!). Mitäs viel.... emmiä muista, kaikkee pientä sekalaista pikkuasiaa oon selvitelly.

Vielä pitää hoitaa paperisotahommat (maistraatti, kela, posti, Indonesian suurlähetystö), raahata paffilaatikoita kaverin kellariin, nähä kaikkia tyyppejä, käyä viel kerran kattomassa Von Hertzen Brotherseja, muuttaa kissat sijaiskotiin (voiluojavoiluojavoiluojavoiluoja), tehä loput duunit, kreisibailata läksiäiset, kattoa ku muuttomiähet kantaa kalusteet ulos, kuurata kämppä, palauttaa asioita ja avaimia ja luovuttaa auto.

Ja kaiken tän jälkeen ei sitte tarvi tehä enää muuta kun painua lentokentälle ja lähteä.

Epätodellinen olo. Ulkopuolinen olo. Onko tää oikeesti miun elämää? Tämmönen hienous ja parhaus? Jumalauta.

Kuus viikkoa lähtöön. JUMALAUTA.

Pena muutti pois. Snif.

Huh huh. Vajaat 7 viikkoa lähtöön. Pidin pienen rellestystauon matkaan liittyvistä hommista, mutta nyt taas täydellä tohinalla eteenpäin ja asioita nippuun.

Tilattu lokakuun lopulle Nouto-Sortti hakemaan romu sohva ja aikansa palvellut sänky pois. Sohva on täysin raato: yhteensä neljä eri kissaa on sen parissa ahkeroinu viimeiset ööö... 8 tai 10 tai jotn vuotta, joten superloonit ja muut pehmukkeet tursuaa käsinojista. Sängyn joustinpatjan joustavuus on löhötty lähinnä tasoon "upottaa ja hajottaa selän" joten näistä rojuista ei ole enää mihinkään kierrättymään. Meinas tulla ressi että milläs vitulla ne saa johonki kaatikselle, mutta kappas, on olemassa toi nerokas Nouto-Sortti-kyyditys, joka hakee himasta tuommoset hirvitykset ja toimittaa ne ns. vihreemmille niityille. Arvostan! Lisäksi on buukattu muuttofirma viemään säästettävät huonekalut sijaiskotiin Espooseen.

Pena

Ja Pena muutti pois!!!!  Se lähti toimistorehuksi, miun työkaverin hellään hoivaan. Aikamoista, ei oo enää viherkasvia olkkarin nurkassa. Vähän jotenkin rajua. Mutta onneks nähää Penan kans vielä joka päivä, koska Pena asuu samassa toimistossa miun kans. Ja kyllä se siellä tuntuu pärjäävän, on ehkä enempi valoa kun Puutteenkujalla, ja ainaki enemmän elämää ympärillä. Jotenki pirtsakamman tuntusena se siinä toimiston ovella pojottaa. Go, Pena!

Telkkari on myyty ja häipyy huushollista lokakuun puolivälissä. Pesukone lahjotetaan äitille. Yks rypistys kirpputorilla on vielä eessä, ja mikä ei siellä muutu rahaksi niin lahjotan Hesyn kirpparille. Sen jälkeen alkaa olla kämpässä enää säästettävät kamat sekä sellasta roskiin menevää rojua (viimesiään vetelevää kattilaa ja paistinpannua ja mukia ja pyyhettä ja sälää ja sellasta), joilla pärjäilen loppuajan.

Tuntuu vähä hurjalta kun asiat alkaa tälviisii konkretisoitumaan. Että kalenterissa on tommosia merkintöjä et "sohva ja sänky lähtee" ja muuta. Vähäsen meinaa välillä iskee paniikki et mitä vittua miä oon tekemässä, mut ei sit kuitenkaa. Enempi on sellanen olo, et pääsispä jo menee. Mitä vähemmän aikaa lähtöön, sitä kärsimättömämmäks ( <-- vittu mikä sana) alan tulla.

Silti, on täs viel ihan riittävästi puuhaa. Ei nimittäin tuu aika pitkäks sitä menolentoo ootelles.

Hyttyset, nuo ovelat perkeleet

Kävinpä tossa lääkäriasemalla laittamassa rokotuksia kuntoon. Samassa yhteydessä työterveyshoitaja uteli matkasuunnitelmaa ja selvitteli sitten tuonne aasian suunnalle suositeltavia rokotuksia ja muita terveyshommeleita. Muistutti myös käsihygienasta (daaaaaa!) ja mistähän vielä.

Japanin aivokuume -rokotusta ehdottomasti suositteli, mutta koska riski kuitenkin aika pieni, ja rokotuksen hinta hirveä (vaatii 3 rokotuskertaa, noin sata euroa tsibale, eikä todellakaan mene työterveyshuollon piikkiin), en ala moisia piikityksiä ottamaan.

Malaria-estolääkityksestä oli pitkät lätinät, vaikka heti kärkeen ilmoitin etten ala sellasia napsimaan. Koska aa: olen matkoilla kauan, enkä todellakaan aio nappailla mitään lääkkeitä noin pitkää aikaa (en muutenkaan popsi pillereitä kuin äärimmäisen pakon edessä, oon vähä sellain anti-lääkitys-hihhuli), pee: estolääkitys maksaa helvetisti, see: suurin osa sitä aasiaa missä ehkä eniten aikaa vietän on matalan malariariskin aluetta (ks. kartta tos vieres, se on pöllitty täältä) ja dee: mikään estolääkitys ei anna 100% suojaa malariaa vastaan. Joten seikkailumielellä moskiittojen sekaan! Jos kuitenkin lähden jonnekin korkean malariariskin viidakoihin hillumaan, saatan sit hankkia sen kuurin jostain paikanpäältä. Myöskin, mikäli menen paikkoihin joista ei tuosta vaan sairaalaan pääse, hankin malariaan ensiapu-lääkekuurin valmiiksi. Jos malariahorkat iskee, niin niiden nappien avulla kaiketi pysyy tolpillaan sen aikaa kun kiirehtii lähimpään lasarettiin.

Otan siis harkitun ja tietoisen riskin. Älköön kukaan kuitenkaan seuratko miun esimerkkiä, vaan kukin ottakoot ite asioista selvää ja päättäkööt sitte mikä on se oman seikkailunhalun taso näitten hommien kanssa. Ei se mikään vitsailun ja leikin asia sit ole jos se malaria iskee, mutta toisaalta.... kotiinsa on moni kuollu. Ei kaikkea voi, eikä pidäkään, hysteerisenä pelätä. Shit häpens, jos on häpensikseen. (Täh???)

Niin malarian kuin jaappanialaisen aivokuumeenkin voi saada hyttysen pistosta. Sen lisäksi hyttyset levittää dengue-kuumetta, johon ei ole mitään ennaltaehkäisevää lääkitystä tai rokotuksia. Joten vaikka olis aivokuumerokotukset ja malariapillerit niin on enivei pelkästään ton denguenkin takia oltava kohtuullisen topakkana hyttysten pistoilta suojautumisen kanssa. Ja siinä hommassahan olen ilmiömäinen. Tsup-tsup siellä ja tsup-tsup täällä kun meitsi suihkii hyttyssuihketta like there's no tomorrow. Tulikohan viime kevään reissulla (noin 5 viikkoa, pääasiassa Indonesiassa) yhtään hyttysen tuikkausta? Ei muistaakseni. Muurahaiset kyllä tekivät hirveetä jälkeä ja meduusat iskivät tissiin, mutta hyttysistä ei koitunut harmia.

On ne silti yksiä ovelia perkeleitä. Räyh!

Raha

Kauhian moni on kysyny että kui tämmösee itsensähoitovapaaseen on varaa ja että paljoko on suunnilleen pudjetti ja mikä on lähtiessä pankkitilin saldo ja kui oon säästäny fyffee ja mitähän viälä. Tässä siis asiaa aiheesta RAHA.

Mitä tää (ehkä) kustantaa?

Reissun menoarvio on osin hihasta ravisteltu ja osin menneisiin matkoihin perustuva. Puhutaan kuitenkin lähinnä villistä arvauksesta, ja todellisuus tulee varmaan olemaan ihan jotain muuta. Luulen nimittäin että rahankäyttö tulee olemaan pikkusen erilaista tällä reissulla ku sillo ku on kuukauden tai parin palkallisella lomalla.

Muutamien viimesimpien reissujen kustannusten perusteella oon arvioinu, että jos oon vuoden liatsussa aasiassa, ni 20 000 euroa pitäs riittää. Tuon pitäis kattaa vuodeks asumiset ja syämiset ja oluet ja siirtymiset paikkojen välillä ja satunnaiset retket ja muut maksulliset härpäkkeet ja ehkä vähä shopinkiaki ja sellasta kaikkee perushommaa. Siihen päälle tulee toki ennen lähtöä shopatut lennot ja muut reissuhommat, sekä noin tuhat euroa jotka laitan megajemmaan sitä varten, että sillä pääsen takas Mordoriin miltei mistä maailman kolkasta tahansa. Mikäli pimahan ja lähen säntäilemään muille mantereille niin kustannukset varmasti nousee, jo ihan pelkkien lentojenkin takia, ei se ilmasta oo siirtyy jostai Indoneessiasta vaikka Peruun, jos sellasta päähäni saan. Kustannusten nousu tosin tarkottaa käytännössä matkan lyhentymistä, koska rahaa on rajallinen määrä eikä sitä mistään taivaasta lisää tipahtele. Eli kun lompsa tyhjenee, on palattava Mordoriin ja mentävä töihin, se on valitettava fakta. Aikomus onkin pysyä halvassa aasiassa, ihan siks että rahat riittää sitte ehkä pidempään.

Toi 20 000 euron arvio perustuu siis edellisten reissujen kustannuksiin. Miähä oon matkustanu sillai reteesti ja porsastellen, meiningillä ”lomalla ei olla köyhii eikä kipeitä”. Et en oo paljo kattonu mistä sen kaljan oon sipassu, oon asunu rannoilla hienois ilmastoiduis söpöis bungaloweis, syöty on hyvin, bailattu just niin paljo ku on huvittanu. Siirtymisiä on taitettu pirssillä vaikka bussejaki menis, on shoppailtu säkkikaupalla tuliaisia ja otettu tatuointeja ja kaikin tavoin reissailtu sillai et vittu ihan sama mitä maksaa, töihinhän täältä mennään, palkka juoksee. Luulen siis, että jos pikkusenkaa, ees sillon tällön, mietin valintojani ni kustannukset pienenee ihan vitusti. Mutta teen mieluusti nää kustannusarviot yläkanttiin ja yllätyn ilosesti. Se on mukavampaa silviisi. Ei ois yhtää kiva ihan kesken reissun huomata että vittu jaaha, nyt ei ookkaa enää rahaa mihinkää.

Mukavuudenhalu ehkä joustaa, mutta ei näin paljon.

Mukavuudenhalu ei oo mihinkää poistunu, enkä tälläkää matkalla aio asuu missää puhvelin esinahalle löyhkäävis mätänevis risumajois enkä aio syyä suoraan tunkiolta, vaikka sielt kuinka halvalla särvintä sais. Ei täs iäs enää ihan taivu sellaseen viileen kuuliin meininkiin, et mitä surkeemmat olot ni sen rajumpaa ja, vittu, päräyttävämpää. Pitäkää päräytyksenne, tahon että on mukavat oltavat, piste. Mut ei tää uhoominen tarkota sitä, että luksusta tarttis olla. Kuhan on siistiä ja mukava ympäristö ni okei. Koitan pitää majotushommat sillä tasolla, että 25 euroa yö on ihan ehoton katto, sitä enempää ei sais maksaa ku pakon eessä (esim. Singapore ja HongKong). Koska matkan kesto on suoraan sidoksissa rahaan, luulen että aika helppoa on pikkusen joustaa siitä mukavuudenhalusta, jotta säästää asumiskuluissa.

Mielenkiinnolla seuraan kyllä kustannuksia, ja koitan pitää kohtuullisen tarkkaa kirjaa kuluista. Tiedottelen kyl sit tääl plokissaki välillä että montaks tsiljoonaa oon jo törsänny ja joko kirstun pohja uhkaavasti pilkottaa. Pyrkimys on siihen, että pudjetti alitetaan ja reissussaoloaika ylitetään.

Pihtausvinkit

Mainitten heti alkuun, että joka helvetin penni tälle reissulle on miun ite hankkima. Että jos siäl joku puhisee että helppo se on tommosen rikkaan porsaan lähtee vuodeks maailmalle vähä palmuja halailemaan ja ettimää itteään ja henkistymään ni haistakaa vittu. Ilmasiks en oo mitään saanu, enkä tule saamaan. En oo rikas, ei oo ees rikkaita vanhempia, ei kultalusikkaa perseessä poikittain, ei lottovoittoa, ei taivaasta tipahtanutta omaisuutta muutenkaan. Töitä tekemällä ja vimmasella säästämisellä tässä matkustellaan.

En ole lähdössä vuorotteluvapaalle, eli en tule saamaan tässä(kään) asiassa mitään tukia yhteiskunnalta, mikä täten mainittakoon. Kenenkään verorahoilla en siis röhnötä trooppisilla rannoilla kaljaa juomassa. Yhteiskunnalle tää maksaa vaa sen verran minkä se menettää ku en oo maksamassa veroja, mutta koittakaa ny jotenki pärjätä.

Sulo Vilén

Kun tein päätöksen siitä, että lähen, alotin ihan vimmatun säästämiseen. Oonki huomannu tän asian kans, että vittu, miä pystyn näköjään suoranaisiin ihmeisiin kunhan tavote on tarpeeks hyvä. Piäntä Sulo Vilénin vikaa on ennenki vähä ollu, mutta nyt pihtaaminen on saavuttanu ihan uudet sfäärit.

Totaalinen shoppailukielto nasahti heti päälle ku menolipun ostin ja alko hirvee nuukailu arkielämässä. Pihtaaminen on menny viittä vaille siihen pisteeseen jossa alan pöllimään vessapaperit töistä tai baareista. Niin alas en oo (vielä) vajonnu, mutta tunnustan että samppoota, pyykinhuuhteluainetta ja tiskiainetta laimennan vedellä ni riittää pitempään. How noloa is that???  Lisäks miä, joka oon ennen ihan huoletta porsastellu luottokorttien kans ja ostellu mitä huvittaa sen kummemmin harkitsematta, kyttään ruokakaupassa nykysin jotain tarjouksia ku mikäki mummeli. Ömeising!

Sitä mukaa kun on tullu jotain laskuja postiluukusta, oon perunu kaikki maholliset tilaukset ja maksulliset asiat. Ei tuu enää Hesaria, ei Seiskaa, ei näy Animal Planet. Ei ole kuntosalijäsenyyttä, enkä kirmaile kirjakaupoissa. Kissojen hiekkakii vaihtu halvempaan, eikä mirrejä enää katkaravuilla lellitä. Ankea on arki Puutteenkujalla.

Erillisen matkakassa-tilin oon avannu jo vuosia sitte, ja sinne laitan automaattisesti joka palkasta muutaman satasen, ja muutenki aina jos vähäkää ylimäärästä on ollu ni kaikki sinne. Lisäks tuos pari kuukautta sitte aktivoin verkkopankissa ePossu-palvelun. Se on ihan silkkaa neroutta! Joka kerta ku maksan pankkikortilla, ePossu pyöristää summan seuraavaan 5 egeen ja laittaa ne ylimääräset suoraan reissutilille.

Yritän olla vetämättä röökiä (huonolla menestyksellä) ja jokaisesta päivästä jonka oon polttamatta laitan reissutilille röökiaskin hinnan eli 5 euroa. Oon kantanu kirjoja ja levyjä divariin, kaikenlaista rompetta oon myyny kirpputorilla. Kavereille on kaupiteltu muutamat huonekalut ja vempaimet, kassikaupalla kirjoja ja levyjä ja vaatteita ja muuta roinaa on myös eräät innokkaat käyny hakemassa. Halvalla oon myyny, mutta  jokainen hilu jonka romuista saa kasvattaa matkakassaa. Vähän kerrallaan, mutta kuitenkin.

Vimmattu säästäminen ja rojujen myynnistä kertyvät roposet tulee kattamaan reissun budjetista ehkä pikkusen yli puolet. Loput rahoittuu sillä, että pidän reissun aikana pois kaikki jemmassa olevat lomapäiväni, sekä vaihan palkallisiks vapaapäiviks kaikki lomarahat ja ennen matkaa tehdyt ylimääräset tunnit (ja niitähän on, en oo nimittäin kesällä paljon vapaata pielly...). Siirrän nuo palkalliset ajanjaksot nokkelasti ens vuoden puolelle, jolloin on nihkeesti tuloja ja saan siten veroprosentin pieneksi. Ja kun Mordorissa ei oikeastaan ole muita kuluja matkan aikana kuin puhelinlasku, muutaman kuukauden palkalla porskutan aasian suunnalla pitkään.


Että tuolviisii reissu rahottuu.

Tärkeysjärjestyksen tärkeys

Lopuks vielä se olennaisin asia, joka mahollistaa tämmösen matkustelevaisen elämäntavan (tästä oon vaahonnu edellisissäkin reissuplokeissa, koska aina joku ihmettelee miten vitussa miulla on varaa matkustella tälviisii koko ajan). Ja se tärkein seikka on, että asiat elämässä on matkailua suosivassa tärkeysjärjestyksessä. Emmiä halua omistuskotia joka on sisusteltu tiptop enkä merkkivaatteita enkä tuhatta parii kenkii ja sataa pulloo haisuvettä, en haluu käyä viikon välein kampaajalla ja kasvohoidoissa ja kynsistudioilla, en tarvi audii tai mersuu, enkä muutenkaa tajuu minkää hianon ja kalliin päälle ollenkaa. Sellaset asiat ei merkitse yhtään mitään. Rahalle on parempaakin käyttöä.

Ja rahaa saa kun käy töissä. Okei, en ehkä tee mitään yhteiskunnallisesti merkittävää duunia tai universaalissa mittakaavassa tärkeää, tai edes sellasta joka olis jotenki erikoisen "kivaa" tai johon tuntisin jotain helvetin "intohimoa". Puurran perushommaa toimistossa, se on ehkä joittenki mielestä mälsää, mutta miulle ihan sama, elätän sillä itteni eikä tarvi olla persaukinen ruikuttaja joka oottaa jotain ihmettä tapahtuvaks. Oisinhan miäki voinu istuu viimiset 25 vuotta jossain kuppilassa suunnitelemassa vaik mestestysromaanin kirjottamista ja vältellä töissä käymistä ettei luovuus kärsi, ja ootella että joku kustantaja tulee sinne räkälään tarjoomaan rahakasta sopimusta, mutta ois kai se täs vaihees jo vähä katkeroittanu. Siel vielkii istuisin raakkumassa että sitte ku sen kirjan kirjotan ni vapiskoot Sofi Oksanen. Harva täs maailmas loppujenlopuks omaa sellasta lahjakkuutta että pystyy elättämään ittensä tekemällä jotain "kivaa".Töistä saa palkkaa ja siks töissä pitää käyä, vaikkei se aina ookkaa siistiä ja seksikästä ja jännittävää.

Rahalla saa kokemuksia ja elämyksiä. Kun miä kualen ni emmiä haluu siin miettii sitä et ai juma ku miul on ollu hienoja kenkiä tän elämän aikana et olipa kuulkaa ihan vitun onnistunu laiffi, kyl kannatti hei. Mielummin mietin että tulipa snorklailtua kilpikonnien kanssa ja sulatettua varvastossujen pohjaa tulivuorella, olipa aika jännää, ja voin sitte seesteisin mielin ryömiä krematorin uuninluukusta sisään.

En silti oo täs arvostelemas (ainakaa kovin paljon) niitä joilla elämäs ne kenkät ja sisustetut omistuskodit ja komeet autot ja laitetut kynnet on tärkeitä. Ehkä pikkusen ylimielisesti vähän nokan vartta pitkin saatan kattoo, mutta oon silti sitä mieltä et kukin tehköö ja hankkikoo asioita joista tulee iloseks ja jotka ittelle merkitsee jotain. Miä matkustan, koska en oo keksiny mitään muutakaan joka tekis miut yhtä onnelliseks.

Aamen.

Hommat etenee, muttei lopu koskaan

Näin ne hommat etenee.

Pangandaran

Lento Kuala Lumpurista Bandungiin on ostettu. Luonnollisestikin Air Asialta, vihdoinkin tuli tarjoushinta. Ei siltikään mikään överihalpa, mutta täyttä hintaa en silti maksanu. Vähä päälle 50 euroa kustansi. Ja saatanan aikanen aamulento, mutta mikäs siinä. Ajoissa perille, jynöy. Oon muutenki sellanen hätähousu että jos johonkin oon menossa ni mennää sitte ja vauhilla, ni saa sen jälkeen asettua ja olla rauhassa. Aikasen saapumisen takia rupesin nyt arpomaan josko siitä suoraan painelis bussiasemalle ja jatkaisi Pangandaraniin. Siel on nimittäin meri! Tuntuu houkuttelevalta, koska ei sinänsä oo hinku notkua kaupungeissa. Mutta tätä voi vielä pähkäillä.

Balilta varasin Vähikselle ja miulle omat kopperot Sanur Beachilta Swastika Guesthousesta, 17 euroa ja hilut yö. Rojahetaan Balille illalla pimeellä ni ei sitä jaksa ruveta Asshole selässä laahustamaan majapaikkojen perässä, on kiva tietää mihin pirssillä lentokentältä hurauttaa. Aikasemmin oon Sanurilla majottunu Swastika Bungalowsien puolella, mutta nyt testataan Guesthousen halvemmat murjut. Tavote on, että seuraavaks aamuks hoituu kyyti Gilille eikä tarvi siel Sanurin saattohoitolassa olla yhtä yötä kauempaa. Venekyytejä ei osteta nyt etukäteen, koska halvemmalla ne ehkäpä irtoo ku ostaa sielt paikanpäältä.

Puutteenkujan romukauppa piti avoimet ovet yks ilta, ja roinaahan lähti ovesta ulos helvetilliset kuormat. Kiitos, toverit! Yks kirpputorimummoilu-sunnuntai on myös buukattu ja sillo ois syytä lähtee lopun krääsän kiertoon.

Läksiäisbilepaikka on varattu, Duo Nahgamaggara buukattu esiintymään, kutsut laitettu jakoon ja rajuja kemuja senku oottelen.

Rokotukset tsekattu ja aika muutaman piikityksen uusintaan buukattu.

Nettiliittymä ja autopaikka irtisanottu. Parin lehen tilaukset laitettu holdiin. Säilytettäviä tavaroita laitettu varastolaatikoihin.

Vapaaehtoishommia tropiikista alustavasti tiedusteltu ja vastaukseksi tervetulotoivotus saatu. (tästä lisää myöhemmin)

Indonesin kielikurssia raivolla kerrattu (ja todettu että kielipääni on edelleenkin puupää, joskin kuuntelujutuista sentään ymmärrän sanoja sieltä ja toisia täältä, mutten tajua mistä loppujenlopuks puhutaan).

Mutta ei tässä todellakaan ole kaikki. Vielä hoidettava mm. passikuvissa käynti (viisumianomuksiin tarvii niitä), hammaslääkäri, kissojen lekurit, lisää tavaroiden pakkausta ja murjun lopullinen tyhjennys, paperihommat maistraatin, postin ja kelan kanssa, viisumihommat Indonesiaan, viimeisen yön majoitus Helsingissä, jne jne jne jne jne.

Vaikka paljon on vielä kesken, asiat alkaa olla jo käsiteltävässä mittakaavassa. Paniikin taso ei enää veä polvia hyytelöks ja aivoja solmuun.

9 viikon päästä tähän aikaan murju on tyhjä ja on enää 2 yötä lähtöön. (apua pien paniikki nyt kuitenki täs.... aaarghhhh....)

Moottoripuuma vapautuu

Uuh. Oon arponu ja arponu ja arponu ja lopulta nyt sitte taipunu siihen että vapautan Moottoripuuman. Aikasemmat reissublogit oon pitäny visusti sillai että niit ei löyä mistää jollei oo linkki tiedossa, eli on joko miun kaveri tai sitte omaa oikeanlaisia suhteita (eli tuntee niitä ketkä tuntee minut). Jotenki oon hirveesti arastellu sellasta et antaa paskan levitä mihi vaa. Mutta ku oon saanu huomata että ohan noi edellisetki reissublogit ihan itestää levinny ties mihi eikä miul oo hajuakaan ketkä niitä oikee lukee... ni antaa mennä sit.  Iloisna paskaa jakoon kaikille!

Oon nyt sit laittanu linkkiä jakoon tavallista enemmän ja vastannu myöntävästi ku kaverit on kysyny et saako laittaa etiäpäin ja lainailla muualla ja laitella linkkiä ties mihi. Guuggelinkin meinasin antaa löytää tänne, mutta kun testasin miun kirjablogin kanssa tota holtittomaks heittäytymistä ja näin tilastosta että sinne tullaan googlesta pääasiassa hakusanalla "porno" ni alko arveluttamaan et millasta porukkaa tänne reissuplokiin sit oikeen eksyy ihan jo pelkästään siks että miun rinkan nimi on Asshole ja se täällä varsin usein tullaan mainitsemaan? Eli ei, asetuksissa on yhä ruksi siel kohas mis kielletään guuggelin sekaantuminen asiaan suoraan (jos muualla tätä plokia linkitellää ni sieltä ehkä sit guuglekii haistaa).

Jännähän se on ollu tos kesälläki ku muutaman kerran jossai karnevaalihommissa joku miulle tyystin tuntematon kaverin-kaverin-serkun-tuttavan-veli tuli selittämään et ai siä oot SE, vittu siun matkablogit on mainioita ja ai ku miäkii niin itkin ku se kissanpentu kuoli ja koskas lähet seuraavan kerran ja millo tulee uus blogi. Mukavahan se on kuulla kehuja, mutta et ihan tuntemattomilt ihmisilt.... siin kohtaa tulee sit  heti vähä sellanen olo et voi paska pitäskö sitä oikeesti ees VÄHÄN miettiä mitä vittua noihin blogeihin kirjottaa. Et tiedotteet suolentoiminnasta ja kaikenlaiset muut pöljäilyt ni onks pakko koko maailmalle avautuu. Toisaalta, kai sitä pitäs enempi miettiä siltä kantilta et mitä avautuu niille ihmisille jotka oikeesti tuntee, tai joittenka kans tekee töitä, et vitunko väliä tuntemattomilla ihmisillä? Äääh, emmiä tiijjä. Lopputulos on kyl kuiteskii se, et ihan vitun sama. Oon tullu siihen ikään et ei paljon jaksa välittää siitä mitä muut ajattelee (kuhan eivät tuu kertomaan sitä miulle).

On myös ehotettu blogin myymistä johonki. En tosin usko hetkeekään että tästä paskasta kukaan mitään maksais, mutta vaikka maksaiski ja raha guud, mahollistaa matkustelun, mutta ei vittu. Tahon pitää ihan omissa hyppysissä nää plokihommat ja miättikää ny jos nää jossai...ööö... Pirkka- tai Gloria-lehen nettisivulla olis ni siel ei sais saletisti sanoo vittu eikä kertoo kuinka paljo kaljaa on juotu ja varmaan muutenkii tulis vähä ohjeistusta että mitäs pitäs olla. Ja alkasko näitten nakutus sitte tuntumaan työltä ja rupeisko kirjottamiseen tulee semmonen hienostelu-piirre alitajusesti mukaan, et alkasin tietämättäni esittämään jotain Folke West -tyyppistä matkailutoimittajaa ja kertoilee vaa jostaa nähtävyyksistä et "vuonna 1886 tällä aukiolla pidettiin vihannestoria" ja sensuroisin kaikki muut hommat siivommaks ja oisin niin polleeta asiantuntijaa ja maailmanmatkaajaa? Rupeis tulee jotain sponsoroituja kilpailuja ja sirkuttaisin siel jotain paskaa jostaa aurinkorasvojen hyvyydestä.... Ei helvetissä, kyl miä luulen että parempi on ku nää plokit pysyy omis käpälis, ni voin naputtaa mitä huvittaa, millon huvittaa. Ja varsinki voin edelleen kuvitella nakuttavani lähinnä itelleni ja muutamille kavereille ja antaa sielt tekstistä ihan vapautuneesti huokuu sen että oon sellain pienestä innostuva ja vähä (=kovasti) urpo enkä mikään yyber-cool madventuristi, joka vaatii extremee et ees vähä lähtis sellanen (omasta mielestään) jo kaiken nähneen ja kokeneen besserwisser-travellerin ylimielinen ja tympääntyny ilme naamalta. Että joo, aion jatkossakin kertoa onko kakkani kiinteää vai ei.

Toki tässä on myös yleisen kainostelun ja ujostelun lisäks vähän sellanen suorituspaineellinen homma. Oon aika paljon lukenu muitten reissuplokeja ja monet on ihan mahottoman hienoja ja upeita ja viksuja ja sivistyneitä. Ku miun valokuvatkii on kauheit räpsäsyjä vaa ja muil on jotai taidepläjäyksii blokit pullollaa ja tekstit on asiallista ja järjellistä ja aikuismaista. Toisaalta, oon kyllä lukenu muutamaa niin puuduttavan paskaa reissublogia et suorituspaineet sikäli on kyllä laskeutunu ojan pohjalle et vittu jos noiki on tuol blogiensa kans levällään koko maailmalle ni täs oo mitää hätää. Pari reissuplokii on oikee vihaks pistäny ku et siel ollaa maailmalla exoottisis olosuhteis eikä blokissa ole mitään mielenkiintosta vaikka PAKKOHAN siellä on saatana olla muutaki kerrottavaa ku et ostinpa uuet varvastossut ja tänää söin riisiä.... (koska onhan se paljo kiinnostavampaa et käy joka päivä kertomas et "no tänää oon maannu rannalla ja lukenu ja snorklannu ja sit oon paijannu kissaa ja illal meen regeipileisiin juomaan kaljaa, ei muuta, moi")


Hirvittää myös se, että tänne pärähtää jotain ammatti-vittuilijoita kyttäämään ja alkavat sit tuol kommenttiboksis huuella et vittu siäki saatana läski vanha lehmä siäl vaa makaat lahnana rannalla ja kittaat kaljaa ja kyttäät nuorii komeit poikii et tonko takia pitää maailmanääriin mennä. Jos sellasia nipottajia tänne plokiin eksyy ni niille sanoisin, että jep, kyllä, tiijjän, olen läski vanha lehmä joka makaa lahnana rannalla ja juo kaljaa, ja kyllä tasan kattoo jos komeita nuoria poikia ilman paitaa siin näköpiiris kirmailee. Et ei sitä tarvi miulle erikseen tulla kertomaan.

Yhteenvetona näin lopuksi todettakoon, et tää on miun ploki, kerron miten miä lomailen, mitä siel reissussa teen, millasii ihmisii törmään ja mitä kaikkee tapahtuu tai on tapahtumatta, millaset on fiilikset, mitä ajatuksii pääs pyörii (ja mitä vessassa tapahtuu). Jos ei oo säkenöivää meininkii ni ei oo, kerron sitte senkii. Mutta ei näis reissuplokeis silti ole koko totuus, vaikka välil voikii vaikuttaa siltä toi akkahan suoltaa ihan ilman sensuuria kaiken sonnan ihmisten silmille. Paljon jää myös ihan vaan omaan tietooni.

Lukekaa, jos tykkäätte, poistukaa jos alkaa tympäsee tai vituttaa. Ymmärtäkää paskaa huumoria, yritteliästä sarkasmia ja vahvaa liioittelua, älkääkä polttako päreitänne jos oon välillä (köh!) vähän (köh!) pöljä. Laittakaa kommentteja, mutta älkää olko ilkeitä. Kiitos.

Shoppaa, shoppaa!

Kilpavarustelu meinaa riistäytyä käsistä. Koko ajan keksin jotain mitä ilman ei muka voi lähtee mihinkää. Mut hei, oikeesti, on melkee pakko. Vuodeks ku lähtee niin alkaa pikkusen merkitä tavaroitten laatu, ja kestävyys, ja paino, ja koko, ja tavaroilla aikaansaatu mielenrauha. Ja... no, vittu, oon tyttö (vaikkei aina uskois) ja semmoset joskus shoppailee. Ja ku mitään muutakaa en oo saanu ostella sen koommin ku alko vimmattu säästäminen tätä reissua varten ni kaikenlaisee matkailushaisseen oon sitte hädissäni törsänny. Kaikki roina kyllä tulee ihan oikeesti tarpeeseen. Tulee tulee! Uskokaa, tahi älkää, mut täs muutama makupala, olkaat hyvät.

Ostin vaan yhen tommosen, en noita kaikkia.

Silkkilakanamakuu-pusi. On aina ollu yks saronki mukana ikäänku lakanaks tahi unirievuks, mutta pongasin netistä hostellihommia tonkiessani Suomen retkeilymajayhdistyksen kaupan. Siellä ei pal mitää myyäkkää, paitti jäsenkortteja ja silkkilakanapuseja, jotka on hinnoteltu varsin nasevasti. Vietnamilaisten yksinhuoltajanaisten valmistamia, mainitaan selosteessa. Olettaisin siis, että menee vähän hyvää tekemään tähän ostokseen sijoitettu 25 euroa, tai ees osa siitä. Tärkeintä tässä on se, että tuo menee paljon pienempään tilaan ja painaa paljon vähemmän kuin saronki. Ja kun vielä ite kyllästän sen semmosella textiileihin suihkutettavalla hurjalla myrkyllä, niin tän pitäis suojata myös kaikenmaaliman ryömiviltä ja purevilta ja pistäviltä ja muutenki vittuilevilta hyönteisiltä. Joiden suhteen olen ehkä hieman hysteriaan taipuvainen, se myönnetäköön (ja silti luen ihan vimmalla kaikkia kauheita nettikeskusteluja aiheesta.... AAARGH). Halvemmalla tämmöin löytyis varmaan tuolt reissusta, mutta tahon et ei tarvi tuol juosta heti ekana hätä käes tekemäs vitullista määrää hankintoja.

Termoskortsu. Kuvan mirri ei liity tapaukseen.

Seuraava ostos on sit ihan silkka turhake ja hifistelyä ja neitimäistä hienosteluu. Mutta jotain luksustakin saa ihmisellä olla ja ku tykkään kylmästä vedestä, jopa enemmän ku kaljasta (uskokaa pois!). Kotona on aina pakkases puolentoistlitran vissypulloi mitkä on laitettu puolillee vettä ja sit pakkasee. Sielt sit napataa semmonen jäätyny pullo, täytetää vedellä ja aijai, saa koko illan naukkailla jääkylmää vettä. Parempaa ku mikään (paitsi Von Hertzen Brothers). Aikasemmin miul oli semmonen pähee reppu, mis oli kylmätasku, ja se oli niin loistava tuol reissuis, koska siel pysy vesipullo viileenä ihan helvetin kauan. Mutta kun se hieno reppuvanhus lopulta menehtyi, jäin ns. kuseen, tai pikemminkin kusenlämpöisten juomien varaan. En kestä! Metsästin siis kaikenmaaliman retkeilykaupat ja nettipuljut vastaavanlaista reppua mut ei löytyny, ja rupesin sit ettimään vaan jotain termos-viilennys-kortsu-asiaa johon menee 1,5 litran vesipullo sisään. Mut eeei, mistää ei löytyny ku liian pieniä tai sit joilleki design-pulloille tehtyi erikoiskortsuja. Kunnes lopulta, toivon jo hiipuessa, Amazonilta löytyi: ihana 1,5 litran pullon sisäänsä imaiseva termoskortsu, merkkiä Ezekil, ei hajuukaan onks se joku termareiden kingi vai mikä, mut ihan sama. I'm in lööööv. Ajatelkaa: minä ja viileät juomat, rannalla, trooppinen ilmasto, aurinko polttaa, mutta juomani pysyy kylmänä. Kylmänä! Kylmänä, kuten minä!

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Koska melkein tv-shoppi-tuotteeseen menin kapsahtamaan... mutta ku se tekee ihmeitä! Oikeesti! Ja minä pidän ihmeistä! Jostain reissublokista tai jostain netti-jostain-eniveis kehuja tästä oivasta tuotteesta luin, ja ku halvalla sai (Clas Ohlsonilta, tuo ihmeitä puoli-ilmatteeks kauppaava tavaratalo) ni.... noh, semmosia vakuumi-pakkaus-pussukoita menin sitte ostamaan. Laitetaa loimet sisään, suletaan pusi, rullataan ilmat pihalle ja kas, ennen niin muhkea lumppupino on muisto vain, ja tilalle on ilmestyny kiintee ja piukka kiree lettu minkä sisäs on hämmentävä määrä vaatetta. IHME! Ja mikä tahansa joka saa Assholeen mahtumaan enemmän tavaraa on ehoton pakko hankkia. Koska seuraavan vuoden ajan Assholessa on kaikki, koko omaisuus, siinä on oikeestaa KOTI. Ja hei oikeesti, ohan toi nyt... kattokaa, uskokaa, hämmästykää. Todistusaineistoa kuvassa alla (pino sisältää kahet pöxyt, kax minihamosta, yhen mekon, 3 t-paitaa ja yhen huivin... tarkkasilmäsimmät saattavat ihmetellä kun kaikki kuteet ei ookkaan mustia, mut ku matkoille lähteeki pirtsakka ja sosiaalinen ja terhakka ihmetyyppi, eikä se normaali synkkä ja vittumainen tuonelan tienviitta, joka miä tääl Mordoris olen, ja se matkustelevainen sosiaalinen tollo saattaa viipottaa viidakkopolkuja jopa punaset pöxyt jalassa.... ihme tyyppi ja ihan vitun rasittava tapaus.).

Ylimmässä riepupino ennen pusitusta, ja alla sen jälkeen ku ne on sullottu tohon plästik pusiin ja pistetty ilmat pihalle. Onko vähä siistiä, häh, onko?

Ai kauhee. Täähä alkaa nyt tuntumaa ihan sellaselta höpöhöpö-plokilta mis kerrotaa et mitä on shoppailtu ja kehutaa niit tuatteit ja mainitaa ostospaikat ja semmoset ja siin muka huomaamatta sit vähä kalastellaa jotain  ilmasii näytesamppoita ja sälää ja toivotaa salaa kutsukorttei johonkii uuen leivinpaperin lanseerauspileisiin mis on koko Mordorin kerma paikalla. Kääk. Ei oo tarkotus.

Hei te kaikki miljoonat sponsorointikohteita etsiskelevät lukijani: EI TÄNNE! HUS POIS! ETTE PERKELE LÄHETÄ MITÄÄ ROJUA, KIITOS. (Mut rahaa saa lähettää!)

Vakuutan

Ainoostaan hölmö matkustaa ilman vakuutusta. Ja hölmöhän miä en ole, vaikka sellaselta näytänki. Siispä matkavakuutus oli hankittava.

Aiemmat reissut on hoitunu aina kotivakuutukseen sisältyvällä matkavakuutuksella, mut ne on yleensä vaan max. 3 kk yhtäkestosille reissuille. Ja ku eihä miul oo kohta kotiakaan ni ei oo kotivakuutustakaan. Siispä eiku soittelemaan ja kyselemään et millastas vakuutusta pitäs ottaa ja paljo se maksais. Voi jumalauta. Meinas jo mennä hermo kaikenlaisten ihmeellisten kiemuroitten kans. Millon vaadittiin lääkärintodistuksia öbaut kaikesta mitä on sairastanu viimisen 5 vuoden aikana, tai sit lukee vakuutusehdoissa jotain et "ei korvata hyönteisen pistosta aiheutuvien sairauksien hoitoa" tai jotain. Helvetin pätevää joo, kert jos ois lääkäripapruja  laitettu arkistoon ja jään auton alle, ni vois kai ne olla korvaamatta mitään ku ne vois kattoa et ahaa, akka on sairastanu masennusta, varmaan hyppäs auton alle tahallaan. Tai jos tulee vitullinen dengue-kuume, jota levittää hyttyset, ni näppärää sanoo et ei myä lähetä olleskaa tämmösii korvaamaan. Hinnatki pyöri järestään jossain 700 euron hujakoilla (siis ihmis- ja tavaravakuutus yhteensä), eikä millään ollu mahista jatkaa vakuutusta yli 12 kk (haluan tässä vaan hoitaa hommat niin että on ns. kaikki ovet levällään joka suuntaan, jynöy). Yhestä sanottiin jopa, että 6 kk pitää olla tiukasti kotona jos meinaa heiltä uutta matkavakuutusta saada. Täh?

Mut, tadaa, sallikaa miun mainostaa: Fennia! 12 kk vakuutus, matkatavaroita 1500 euron eestä, korvaa hoitokulut ilman ylärajaa, kuolemakorvaus on pienehkö (ja sehän ei minua kiinnosta vittujakaan siin vaihees jos oon jo ns. vihreemmillä niityillä), ja - tadaa -  puhelinsoitolla tahi emaililla voin reissusta ilmottaa että oonkii kauemmin ni vakuutus jatkuu  sen 12 kk jälkeeki ilman mitää kitinää ja nikotteluu. Hintaa tuli 465 euroa. Helvetin jees! Ja lisäks oli ihan sikahyvää palvelua sekä puhelimessa että konttorilla. Arvostan.

Homma hoiettu, jihuu, voi tänki asian ruksia listasta pois. Lisäks oon irtisanonu autopaikkaa ja sähkösoppareita ja noit perus-kotivakuutuksii ja muita. Silti, tuntuu ettei näitten hoiettavien asioitten lista lyhene, vittu, ikinä.

10 viikon päästä miul ei kuiteskaa oo enää kotia. Hui. Ja varsinkin vau! Tulee kyl yhä välil sellasii paniikkipuistatuksii mut enemmän sellasii kohtauksii et meinaa tirahtaa onnenkyynel. Vittu, elämä on hianoo, ja paranee vaan!

Seikkailumatkalla alotetaa

Noniin. Puutteenkujan Seikkailu- ja Seuramatkat Oy Ab Cd - ehkä jopa DVD - on nyt säätäny ja arponu ja lopulta jopa saanu aikaseks jonkinlaisen jännän suunnitelman alkumatkalle. Ihan oon hatusta (=netistä) repässy nää koordinaatit, ku Vähikselläkää ei mitää toivomuksia ollu, se ilmotti vaan et seikkailunhalu on luokkaa "arkussa takasin" eli et kaikki käy. Bagus! Olen matkanjohtajana(kin) joustamaton diktaattori, ja ohan noi tommoset ennenki mukana olleet onneks jo oppineet että on paras vaan sanoo kaikkeen joo ja kävellä perässä ja ostaa lippuja ja ojentaa rahaa sillon kun se natsi käskee.

Koska tuo maanmainio Children Of Bodom tuli sekottamaan alkuperäset laiskat suunnitelmat (=suorinta tietä Gilille), luvassa onkin jännittävä Seikkailumatka Jaavalle ja siellä katotaan sit Jakartassa mikä on heviskene Indonesiassa. Bodomia olis tarjolla myös mm. Singaporessa, ja sinnekin menoa hetki harkittiin, mutta todettiin sit että eiköhä yks keikkaelämys riitä. Semminkin kun Singapore ei suoranaisesti ole tunnettu halvasta majoituksesta tahi edukkaasta oluesta, ja koska Vähis kurvaa kotimatkalla sen kautta enivei, ja miullakin tulee varmasti siellä useasti tässä poikettua, ni olkoot nyt. Että pientä seikkailua Jaavalla ja yks Bodomi-shou riittää... Kyl sitä sen jälkee pitää jo päästä löhöömishommiin ja laittamaan aivot vähäks aikaa narikkaan ja ihmetellä sitä todellisuutta, että tässä sitä nyt sit ollaa.

Tuonne mennään seikkailemaan.

Homma menee siis niin, et meil on Vähiksen kans tärät Kula Lumpurissa marraskuun alussa. Siel ollaa pari päivää, ja sit lähetään Indoneessiaan, Jaavalle, missä meil on suunnilleen 10 päivää aikaa hillua jossain. Ei kuitenkaan hirveesti säntäillä, en ollenkaa tykkää sellasesta matkustamisesta että koko ajan on siirtymistä paikasta toisee ja saa purkaa ja pakata Assholee joka helvatun ehtoo (vaikka juur tota tää alkumatka nyt kyllä vähän kuiteski tulee olemaan). Lennetään ensin kaiketi Bandungiin (lento viel ostamatta, kytätään yhä edukasta hintaa), misä koitetaan suorittaa vaiks joku tulivuori-seikkailu ja jotain sellast elämystyyppistä toimintaa. Sieltä bussilla Pangandaraniin, missä on ilmeisestikin ranta ja surffareita, ja vaikkei ranta vissii mitenkää loistokuosissa ole ni so what, jos siel on rantabaari ja bintangia ja ees pari jotain ahavoitunutta surffaria siin kantelee surffilautaa ees taas ni riittää miulle. Ja on siel jotai vissiin aika hienoi juttui lähistöllä, mitä voiaan käyä pällistelemäs. Niil huudiloil ollaa melkee viikko, jos viihytää, ja jos ei viihytä ni jatketaa matkaa muualle. Marraskuun 14.päivä eniveis on ohjelmassa hinautuminen tavalla tahi toisella Jakartaan, misä sitte 15.marraskuuta katotaan ku Bodomit soitaa vähä heavymetallia jossain urheiluhallissa.

Stigu

Sielt on sit seuraava etappi Bali (suora lento Jakartasta, AirAsialla, liput ostettu, makso vähä alle 38 euroo), missä pakko olla yks yö, ku illalla tullaa eikä etiäpäinkää siitä samointein oikee pääse. Mut heti seuraavana aamuna riipastaa kyl vene alle ja kaahataa kohti Giliä katsastamaan huudilot ja meiningit ja morjestamaan tutut ja varsinki Stigu, maailman paras rantapummikissa. Sitte voi juurtua siihen rantamakaamoon kirjapinon kans eikä tarvi hetkeen ees ajatella liikkumista mihinkään. Vähis lähtee kotimatkalle kyl jossai marraskuun vikoina päivinä, mutta miä en tee ennen tammikuuta varmaan muuta ku luen ja käännän kylkee ja snorklailen ja käyn ehkä vähä regeikemuis (jos jaksan valvoa iltasin yli seittemää).

Tasan 11 viikkoa lähtöön. Se on ihan vitun vähän. Alkaa taas tulla stressi ja paniikki, tähän järettömän matkakuumeen rinnalle. Se on taas ruvettava vaan riehumaan ja järjestämään asioita. Argh argh argh.

Suunnitelmat uusiks!

Kääk. Kerkesin tossa ostamaan sikahalvan Bali-Singapore-lennon (28 euroa ja hilut) tammikuulle, kun sellanen poistumislento Indonesiasta on oltava jotta voi asioida suurlähetystön kanssa viisumiasioitten takia (60vrk:n viisumi oli niiku pilkkeenä silmäkulmas). Menolentookaa ei tieteskää oo hankittuna, koska Sulo Vilén ei osta ennenku tulee tarjoushinta tai viiminen pakko.

Ja hyvä on etten ollu ostanu ku kävikii silviisii että kaik simppelit alkumatkan suunnitelmat (= menen miltei suoraan Gilille ja olen siel 2 kk enkä tee mitn) meni ihan plörinäks. Osviittaa suunnitelmia muuttaneesta hässäkästä tuos oheises kuvas.... jihuu!

Nyt siis on menossa vimmainen internetin ja Lonely Planettien plärääminen ja matkasuunnitelmien uuelleenjärjestely. Saattaa olla, että alkureissu meneekin suoritushommiks ja hurjaks retkeilyks, ja siin ohes vähän hevimetal-tyyppiseks toiminnaks.

Joku nokkela siel saattaa jo puhista että just joo, akka marisee Mordorista yhtenään mut ans olla ku jotkut espoolaiset pitkätukkaklopit tulee ees samaan maanosaan ni luuska pistää kaikki suunnitelmat uusiks ja lähtee sinne läähättämään. Nii just. Mut hei, kamoon, BODOMIT! En ehkä tule monia asioita Mordorista kaipaamaan, mutta kyllähän täältä maaliman paras musiikki tulee. Ja sitä saattaa tulla ikävä. Jossain kohtaa kert varmasti löytyy se raja kuinka paljon ihminen regeitä jaksaa...

Ja ohan se ihan vitun siistiä nähä millanen on meininki tuommosilla keikoilla tuolla päin maailmaa. Jännää!

Palaan asiaan, jahka tässä hommelit pikkusen selkenee.

Kontrollifriikki kreisishoppaa ja kilpavarustelee

Oon tällä viikolla laittanu tuulemaan. Alkuviikosta oli viel ihan pinna pinkeenä ja kauhee paniikki, mutta ku pistin vähä töpinäx ni alko tapahtuu. Ja jos en rauhotu ni ihan tuota pikaa istun tyhjässä murjussa patjalla eikä miul oo muuta ku yks muki ja lusikka ja kattila ja tietokone ja joku patjanreuhka.... saattais tuntua se jälellä oleva 12 viikkoa aika pitkältä ajalta tuolviisii. Tavaraa on siis tällä viikolla lampsinu ovesta ulos ihan huikeeta tahtia, ja samassa yhteydessä reissutili on sanonu KA-ching KA-ching! Mahtavaa!

Mutta oon myös laittanu rahaa palamaan oikeen urakalla. Sulo Viléniä vähän ahistaa tämmöin kauhee kreisishoppailu, mutta en oo mitään ostanu mikä ei olis reissuun välttämätöntä. Tai ehkä ei välttämätöntä, voishan sitä mennä ilman mitään, luottokortti ja passi taskussa, mutta sellasia asioita oon hankkinu mitä omasta miälestäni tarvin, ihan mielenrauhanki vuoks. Kaikenlaisia turvallisuusjuttuja oon vaa ostellu, siis.

Lähen reissuun pääasiassa yksin, ja se on ihanaa. Mut yksin reissaamisessa on kuitenki yks helvetin iso ongelma johon ei oikein oo ratkasua. Se on se, että ei oo ketään joka vahtii kamoja esim sillä välin ku käy vessassa tiristämässä ruskean kyyneleen, tai mitä siel nyt sit onkaa tarvis touhuta. Kaikenmaailman lentokenttien ja bussiasemien vessoihin ei aina ees mahu rinkan ja romujen kans. Tai mitä jos matkustan yön yli jollain junalla tai laivalla, ni nuku siinä sit jotenki toinen silmä auki, kert jos nukahtaa ni siit voi helposti lähtee Asshole menemää, pienemmist kamoist puhumattakaa. Miul on jumalauta kerran meinaan nukkuessa pöllitty junassa jopa puoliksi syöty sämpylä ja vajaa limupullo (Kuopio-Helsinki-juna). Ja sit on kaikenlaisii hapertuneit bungalowei, mis ei oo mitää tallelokeroita ja seinistä voi melkee kävellä läpi. Entäs sit trooppiset ja  kosteet olosuhteet? Kaikenmaailman puhelimet ja läppärithä poksahtaa samantien ku jollai veneellä mennää ja loiskuttaa niin perkeleesti. Voro voi tulla vastaan ja sanoo että rahat tai henki, ja vaikka mitä voi käyä. Toivottavasti mitää ei käy, eikä oo koskaa käynykkää, toi nyysitty sämpylä on melkeen vakavin reissu-homma mitä ikiin on ollu. No okei, viime vuonna Pulau Wehillä kävi voro bungalowissa ja vei miljoona rupiaa (noin 90 egee), mutta se oli kohtelias voro, koska siin lompakossa oli 4 miljoonaa rupiaa ja luottokortti, ja se vei vaan sen miltsin.

Mutta koska olen kontrollifriikki ja  hysteriaan taipuvainen ja vähä paranoid ja lukenu liikaa nettikeskusteluja, ni haluan varautua kaikkeen. Olen siis hankkinut seuraavia varusteita:

Pacsafen turvaverkko Assholen ympärille. Sillä voi lukita Assholen vaikka johonkii tolppaan tai putkeen kiinni, tai johonki sänkyn jalkaan. Vähän ton ostamista mietin, se painaa kuiteskii puoli kiloa, vittumaista raahata mukana jos ei sitä käytä, mutta toisaalta toi takaa mielenrauhan just jos vaikka matkustaa yöjunalla tai laivalla, ku voi nasauttaa Assholen johonki kiinni ja lukkoon. Maksoi noin 45 egee, Amazonilta. Suomessa hinta yli 70 egee.

Pacsafen TravelSafe, ns. tallelokero. Voronkestävä pussukka jonne voi sujauttaa rahat ja muut pienet arvokamat ja lukita pussukan sitte johonki kiinni. Tää ois niiiiin auttanu siihen Pulau Wehin rosmo-hommaan mutta ei ollu sillo tämmöstä mukana. Ainahan ei oo majapaikoissa minkäännäköstä tallelokero/kassakaappi-systeemiä tarjolla, joten sixsixsix ostin tän. Maksoi jotain alle 40 egee, Amazonilta myös. Suomesta saa suunnilleen samalla hinnalla.

Haglöfsin DryBag läppärille. Miun reissaaminen saapuu nyt nykyaikaan, koska ekaa kertaa mukaan lähtee tietsikka. Oon siis ihan hermona et se paskahan hajoaa samantien, kastuu tai kolahtaa johonkii ja sit kuuluu vaa PUF ja nousee savu ja se oli sit siin. Onneks löyty sit yhest nettikaupast tommoin pehmustettu drybagi läppäreitä varten, tilasin heti. 29 euroa, Scandivanvia Outdoor Storesta (ulkomaan kaupoist ei löytyny helpolla, enkä jaksanu tonkia)

Ja sit oon ostanu ihan perus-rahavyön. En tiiä tuleeko käytettyä, simmottist ei oo koskaa ollu, mutta nyt sit on. Enkä oo ikiin kokenu tilannetta mis ois tullu yhtää olo et voi vide ku on rahat ja passit nyt täs käsväskys eikä jonnekii papanaluukkuu sullottuna. Mut koklataa nyt. Voi ainaki jos on vähä hermostuttavis paikois (en kyl tiiä missä niitä olis) ni laittaa osan tärkeistä jutuista vaatteitten ja vattamakkaroitten alle rahavyöhön jemmaan. Voihan toi olla kätsy vaikka jos jollai bussilla matkustaa ni laittaa suurimman osan rahoist ja sit passit ja luottokortit tonne. Jos sit nukahtaa ja joku nyysii nyssäkät ni jää sit ees jotain.

Semmosia. Kauheeta tuhlaamista ja shoppailua, mutta uskon että noi kaikki tulee oikeesti reissussa tarpeeseen. Ja näitä ei lasketa matkan kustannuksiin, ne on ostettu ihan eri rahalla, ja pysynevät käytössä seuraavillakin reissuilla.

Vähä alkaa hirvittää noin yleisestikin se pakkaaminen tätä reissua varten. Oon ajatellu että vittu sitä tarvitte enempää kamaa ku kuukauden reissulle, mutta jotenki nyt meinaa karata kilpavarusteluks ja hifistelyks tää homma. Ommmmmmmmmmmm..... rauha rauha..... ommmmmmmmm..... älä osta enää MITN.... ommmmm.....

Elokuu ja kasvava paniikki

Nyt on jo elokuu. Sen jälkeen tulee enää syyskuu ja sit viel lokakuu ja sit miä meen. Lähtöön on tismalleen 13 viikkoa. Se on ihan saaaaaaaatanan vähän. Siis ei ens, eikä sit, mut SIT kuun eka päivä lähen, eikä paluusta oo tietoo. Jumalauta. Olo on epätodellinen, ja tuskin muuksi muuttuu ennenku homma alkaa kunnolla konkretisoitumaan. Vaikkapa siin kohtaa kun vien kissat uuteen kotiin. Ja kun laitan viimisen kerran miun Puutteenkujan kaksion oven kiinni. Kun lentokoneen renkaat nousee Mordorin maaperästä.

Mutta oon jo saanu paljo asioita hoidettua. Oon myyny rojujani ja saanu niistä jo liki tuhat ylimäärästä euroa matkakassaan ja viel on vaikka mitä roinaa josta hieron kauppoja koko ajan. Rompetta oon kantanu divareihin ja kaverit on käyny kotoo hakemassa. Kirpputorilla on myäskin ensimmäinen kerta käyty sälää myymässä ja vallan hyvällä menestyksellä, vaikka kaveri vieressä motkottikin että saa hävetä silmät päästään koska miä olen "asiakkaille" kamalan "agressiivinen" ja "epäkohtelias". No vittu kumpi myi enemmän rojua, kysyn vaan! Miä joka rähjäsin jokaiselle joka vähäkää jarrutti kohalla et OSTAOSTA HALVALLA LÄHTEE, OTA TÄÄ KANS, OSTAOSTA vai se kohteliasta ja säyseää teeskentelevä ystävätär? (Mainittakoon, että siihen on syynsä etten miä oo koskaan hakeutunu asiakaspalvelualalle... se nähtiin tual kirpullakin kyllä).

Ihme ät Puutteenkuja: tyhjä yläkomero.

 

Vaikka paljon on tapahtunu raivaamisen suhteen, ni silti on jotenki hirveen hermostunu olo kun sälää on vielä ihan vitusti. Kyl sitä riittää, voiton puolella tosin jo reippaasti ollaan. Ja on  muuten ollu jollain lailla terapeuttista käydä läpi sellasia 20-25 vuotta avaamatta olleita pahvilaatikoita joita oon vaa kuljettanu kellarikomerosta ja kanakopista toiseen. Ja varsinki tommosten laatikoitten sisällön roskiin/nuotioon kantaminen on ollu ihan järjettömän vapauttavaa. Eläköön materiasta luopuminen ja minimalismi!

Sellasen oon pistäny kyllä merkille tässä näitä rojuja raivatessa, että jos oisin nuarena laittanu opiskeluun ees puolet siitä energiasta minkä oon näemmä käyttäny kaikenlaisen paskan ja tilpehöörin järjestelmälliseen säilömiseen ni olisin ehkä jo käyny kuussa, keksiny parannuskeinon syöpään ja parisuhteisiin, sekä keränny pari kolme Nobelia. Mutta oon sillo koulu/opiskeluaikana näköjään kokenu tärkeemmäks esim. tyhjien (käytettyjen) kirjekuorten säilömisen jälkipolville... sellasia oli meinaan yks pahviloota vintillä puolillaan, loput siitä laatikosta oli täynnä jotain lehtileikkeitä, joidenkin nuoruusvuosien ulkomaanreissujen sälää (luultavasti KAIKKI kuitit, hammastikut, purkkapaperit yms tärkeä mitä on jollain amerikan matkalta sattunu käen ulottuville) sekä sekava valikoima niin tärähtäneitä valokuvia ettei niistä saa mitään tolkkua. Mut oon kai ajatellu että josko näitäki joskus tarvii. Ai niiku mihin? Mitä vitun-vitun-vittua?

Koti, vielä hetken.

Haluaisin kämpän jo nyt siihen kuntoon että siel ois vaa patja lattialla, tietokone, pari astiaa ja muutama vaate. Mut kyl tää murju täst tyhjenee, hitaasti mutta varmasti, ja on tuol kuulkaa jo sellasiaki ihmeitä ku tyhjiä hyllyjä kaapeissa ja roinattomia yläkomeroita. Ömeising!  Ja sellasta ns. pesäeroa oon henkisesti jo ruvennu ottamaan, pakannu muutamia jemmaan meneviä pahvilaatikoita ja ottanu tauluja pois seinältä. Tekee ehkä sit lähdöstä helpompaa kun jo nyt rupee suhtautumaan kotiin sellasena "kämppänä", josta kohta lähetään eikä takasin enää tulla. Nimittäin pari kertaa on iskeny sellain uneton yö -tyyppinen homma ku oon tajunnu et muutaman kuukauden päästä en enää asu täs. Puutteenkujan kaksio on kuitenki sellain miun ensimmäinen oma koti joka on oikeesti tuntunu kodilta. Kaikki aikasemmat asunnot on ollu vaan asuntoja, ei koteja, enkä niis oo koskaan kauaa viihtynykkää. Et tulee todellaki erään aikakauden päätös ku tuosta viimisen kerran lähen. Ja se on muuten ihan vitun jees. Muutostahan miä täs oon kaivannu, ja muutosta miä nyt vihdoin tulen saamaan. On korkee aikakin jo, jumalauta.

Ja tiijjättekö mitä? Yhdyn täysin siihen mitä ihana Marco Kosonen kirjotti Rock'n'Roll Suicide Bar -reissukirjassaan (paras reissukirja ever, btw, ja miun hehkutuksen siitä voi lukee tästä). Ihana Marco kirjotti siellä että se on pistäny merkille et elämä menee sellasissa 10 vuoden sykleissä, ja että 10 vuoden välein tapahtuu jotain jolla on iso merkitys jatkon kannalta. Ainaki miun elämässä 1991 ja 2001 on ollu sellasia vuosia että sillon oon tehny päätöksiä, tai ajautunu juttuihin, jotka on aika vitun isosti vaikuttanu elämään. Ja johan on vittu jos tää vuanna 2011 tapahtuva arjesta karkaaminen ei tuu millään tavalla vaikuttamaan miun jälellä olevaan elämän ehtoopuoleen. Perkele. Jos ei muuta niin ainaki vuodeks elämä muuttuu ja kun (jos?) tulen takas ni ainaki asun jossain muussa osotteessa. (Joskin siis osoite pysyy samana: Puutteenkuja it is missä vaan majailen, mutta sijainti on joku muu ku nykynen murju).

Se näist henkevist pohdiskeluist. Takasin käytännön asioihin. Murjun tyhjentämisen lisäks oon selvitelly kaikenlaisii byrokraattisii asioit joita tämmöin maailmalle lähtö heittää eteen. Kaikkee ei osannu tulla ees ajatelleeks. Oon soitellu maistraattiin ja kyselly et mitä pitää tehä ku tällee lähtee eikä oo niiku kotia Mordorissa (=pitää käyä siel täyttämässä lapui ja lipui, ja sama rumba myös Kelan kans). Oon avannu uuen sähköpostiosotteen ja päivitelly sitä ties mihin paikkoihin kert vanha meili lähtee samalla ku lähtee nettiliittymä ja koti. Oon soitellu vakuutusyhtiöihin ja setviny matkavakuutusta 12 kk ajalle (paras tarjous toistaseksi Fenniasta) ja peruutellu kaikenlaisia tilauksia ja posteja ja maksullisia asioita. Meilaillu pankkiin ja kyselly mikä neuvoksi ja miten hoituu kaikenlaiset asiat reissun aikana. Viel on vaik mitä asioita hoiettava, mutta pikkuhiljaa hommat etenee. Silti, kasvava paniikki on tosiasia tasan siihen saakka kunnes on kaikki hoiettu ja olen jossain omenahotellissa oottamassa seuraavana aamuna lähtevää lentoa, silmät ymmyrkäisnä, koditonna, seikkailu eessä ja Asshole takana.

Kaiken täs Mordoriin liittyvän puuhastelun ohes pitäs viel tota reissuakii vissii suunnitella. Mitään ei oo tapahtunu sitten Kuala Lumpurin komeron buukkaamisen. Air Asia pihtaa tarjouksiaan, eli ei oo vielkää lentoo Balille tahi sielt pois. Mutta oon miä tarjousten kyttäämisen ohes kaikenlaist jännää matkahommaa tsekkaillu. Niistä lisää sit ku jotain oon päässy buukkailemaan.