Eläinklinikkahommelit

Eilisen ensimmäinen kissapotilas valmiina operoitavaks

Tsori, liukuhihnameininki plokin kans ny. Miä en voi poistua murjulta, kun on yks kissa arestissa kylppärissä ja äitikissa + pennut makkarissa ja terassilla. Ja äitikissalla on tappomeininkifiilikset, pyrkii tuonne kylppäriin ja haluaa hippasen siellä olevaa mirriä höykyttää. Oon tässä ihan siis kotosalla rauhanturvaajan hommissa.

Eilen alko Gili Eco Trustin ja Jakarta Animal Aidin järkkäämät eläinklinikat. Aamusin on heppojen hoitoa tua ytimessä ja iltapäivät kissaklinikkaa Trawangan Divessa. Eilen kävin aamulla kattoos vähä hevosiaki, niille tehtii manikyyrejä siä eli kavioita viilailtiin ja kapsutettiin ja laitettiin uusia kenkiä. Matolääkettä ja vitamiinia konit sai myäs.

Matkalla heppaklinikalle jaoin helvetillisen pinon flaiereita kaikille ketkä hevosten kans vastaan tuli. Meinas räjähtää pää ku yks vitun ukko duunarihevosensa kans otti flaierin vastaan, luki sen (ne on indonesiaks et menee viästi jakeluun paikallistyypeille paremmin) ja rupes sitte et paljoko maksat että tuon tän hevosen sinne. Vittu miulla keitti. Hiukan saatto volyymi kohota ku selvitin hänelle että ymmärrä ny hyvä urpo et tämä on  ILMANEN KLINIKKA, normaalisti siun KUULUIS maksaa että siun hevosta hoidetaan. Vittu. Ihmiset, saatana.

Veli Humma manikyyrissa

Iltapäivällä sit alko kissahommelit. Miä olinkii täl kertaa ihan leikkaussalin pualella jeesimässä. Sheivasin mirrejä ja pesin ja putsasin leikkauskohat ja asettelin kissoja valmiiks operaatiota varten ja sitte ku oli tikit laitettu ja mirri valmis ni kiikutin heräämöön. Klinikal on  kaks eläinlääkäriä hommissa: tuttu naislääkäri viime vuodelta joka on Jakarta Animal Aidista, ja sitte australialainen vanhempi herra, ken on erikoistunu hevoisiin, mutta toki myäs pienemmät elukat on tuttuja. Australialaisen herran vaimo oli apuna myäs, hän kun on eläinten nurse, ni hommat on hallussa. Muut vapaaehtoset oli sit heräämön puolella vahtimassa kännisiä kissoja operaation jälkee. Jakarta Animal Aidista on myäs lauma poikia, jotka osaa kengittää heppoja ja/tai pyydystää kissoja, ja sitte on yks eläinlääkäriopiskelija.

3 tuntia vejettiin, miun laskujen mukaan 13 kissaa siinä steriloitiin. 7 tyttöä ja 6 poikaa. Että kiirettä piti. Enempiki oli mirrejä tulossa mutta piti jo käännyttää poies, et tulkaa huomenna uuelleen, tänää ei enempää ehitä. Harmillista. Miusta ois ollu hyvä et ois ollu yks porukka hevoshommissa ja toinen kissahommissa ni vois koko päivän asioita hoitaa, mutta ku vapaaehtoisvoimin tehää ni resurssit on rajalliset.

Jakarta Animal Aidin lääkäri lääkäröi

Miun kylppärissä parhaillaan oleva kissa on yks Kakkosen Koralpiitsillä hengaavia steriloimattomia pimuja. Häntä oon jo kahesti aiemmin koittanu saaha operoinnin alle, mutta menee aina jemmaan ku ois lääkäri ollu paikalla. Siks varten hänet nyt nappasin heti aamiaiskupposen ääreltä kainaloon ja laitoin arestiin, kert nyt helvetti soikoon, värkit veks ja loppuu se pentujen pykääminen. Toisen hetelmällisen pimukissan koitan pyydystää huomenna. Ni sais jotain tolkkua tähä miun huudilon kissanpentutilanteesee. Heitä on jo ihan tarpeeks ja lisää ei tarvittais kyllä yhtään. Mutta tuohon pari päivää sitte ilmesty yks ihan uus tuntematon roikkutissinen nälkänen äitikissa, sillä on pennut viä jossai jemmassa, mutta se on ny joka päivä tullu surkeesti maukuen kerjäämään ruokaa. Kohta se saletisti tuo vauvat messissä. Perkele sentäs.

Miun pikkupentusöpöläisriiviötyyppien äitee pääsee myäs operoitavaks, vien hänet sit klinikan vikana päivänä eli lauantaina. Pennut on sillo jo 7 viikkoa, ja lääkäri sano että hyvin voi sen äiteen jo laittaa steriiliks, vaikka vielä imettääki. Pennut kuiteski jo syä enimmäkseen muuta ku tissiä, ni nou problm.

Eläinklinikkahommat jatkuu koko loppuviikon, lauantaina viimiin päivä. Kerron sitte kui on mänt ja mitä kaikkee ku on hommat loppuun saatettu. Käyn hevosiaki tässä välillä kattomassa, mutta pääasiassa häärään tua kissojen kans. Tiätty.

Kuvia täsä, olkaa hyvä. Sit en enää tänää höyryy mitää, lähen iltapäiväks tuonne kissaklinikalle ja sitte onki bileen aika sen jälkee.

Uuet töppöset saa heppa kohta

Klinikalle tuotiin yks persialaiskissa, jonka ympärillä tuossa kuvassa kaikki häärää. Hän oli totaalinen saatana. Ei meinannu taju lähteä millään ja yritti tappaa kaikki ketkä tuli lähelle. Hän oli hiukan, sanoisinko, huomionhakuinen.

Pallit veks nips naps

Mirrit heräämön pahnoilla

Miulla on uusi kamera ja tämä on mainos ja täs on Trawangan Ladyboys

Anteeks, tämä on kaupallisen tuotteen yletöntä kehumista. Tää näin alkuun varotuksena.

Kun miun kaveri Leanne tulee tänne käymäsilleen, se on aina ku joulu. Leanne raahaa selkä vääränä tuliaisia pualelle saarelle ja lisäks tua toivottujakin juttuja jos niitä erikseen hokaa pyytää. Miä sain täl kertaa tiäs mitä sälää ja kissoille kaulapantoja.  Ja sitte tarvittin uuen kameran, koska edellinen hyvä ja kiva imas kitusiinsa kosteutta ja pimeni. Tiättävästi, vesitiiviin kameran kyseessäollessa, vika löytyy käyttäjästä, eli tais olla luukut huanosti sulki ku kameran kanssa hyppäsin mereen. Sit kävi noin et mykistys tuli ja se siitä vekottimesta.

Eli Leanne toi miulle tuliterän sikahianon uuen Olympuksen kameran (olen Olympus-beibe elikäs heiän kamerat on ainoat kamerat jos miulta kysytää ja jos joku Olympukselta lukee ni miulle saa lähettää ilmasia kameroita, kiitos vaan, otan vastaan, käytän, arvostan ja lupaan kehua!). On mahtava tämä uusi, vaikka onki miltei sama ku mikä miulta meni pimiäks, mut uuessa on piäniä kivoja uusia juttuja sek'ä pikkiriikkisiä parannuksia entiseen. Tää miun uus hiano on koordinaateiltaan Stylys Tough TG-630 ja hintaa tälle tuli noin pari sataa euroa. On 5 metriin vesitiivis (jos ääliö muistaa sulkia luukut kunnolla) ja sen voi paiskata vaikka seinään eikä oo milläskää. Parasta täs kameras on kuiteski aa: helppokäyttösyys elikäs miunki kaltanen idiootti osaa ja pee: käyttökelposet valmisasetukset (esmes pimeessä kuvaamiseen on nyt laitettu joku viritys joka ei vaadi kameran tyystin paikallaan olemista) ja - miun suasikki - see: päheet, mahtavat ja välillä hupsut erikoistehosteet. Erityisesti arvostan uusia ns. Beaty-asetuksen muokkaustoimintoja, millä otetaan ihmiskasvokuvia ja sitte voiaa vähä poskia kohottaa ja naamaa kaventaa ja säkenöintiä lisätä ja pistää meikit ja tekoripset ja huulipunat ja mitä viälä. Myä on ulvottu naurusta tuon tsydeemin kanssa ny jo monta päivää, ku on laitettu rastapojat poseeraan tuon virityksen alle. Välillä noi jutut ei ihan osu kohilleen, millo vetää silmät spuukisti killillee ja huulipunat ihan väärään kohtaan mutta kyl on vitzikäs meininki, varsinki jos vetää kaikki maholliset jutut mitä tuolla voi tehä ni aivan täysille.

Hiekkakikkareen Rastapojat esittää: Trawangan Ladyboys! Olkaat hyvät!

Lapsista nää tsydeemit tekee kyllä ainoastaan pelottavia. Tosin lapset on pelottavia noin lähtökohtasestikin.

Hiekkakikkareen meripäivät

Lauantaina oli World Ocean Day tai jotain. Sen kunniaks Hiekkakikkareellaki oli erikoistoimintaa, varsinaiset meripäivät ja karnevaalit. Päivällä urheilulliset kisas Finathonissa, elikäs jonkinmoisessa triathlon-skabassa ja illalla bailattiin muuten vaan. Rahaa kerättiin Gili Eco Trustille ja Project AWARElle.

Itsehän keskityin enemmänkin tuohon illan viihdeosuuteen. Sanomattakin selvää, eikö?

Ens oli kemu Trawangan Divessa, misä tosin sade pisti illan paletin aika sekasin. Pändit soitteli taivasalla ja siin ei pal sähkösin soittimin pimputella ku trooppinen kaatosade rojahtaa niskaan. Mutta aivan riittävästi tuli musiikkia kuiteski. Mein Kakkosen Kuppilan S2B soitteli ja sitte Ray D'Sky, jossa laulaa Unelmien Rastasulhanen, tätä nykyä tosin jo Unelmien Ex-sulhanen, mutta miä oon sukkela mielialan muutoksissain. Pändi on kyllä sikahyvä ja miäs komea, mutta ei se aina riitä.

Meil oli lystiä ja porukkaa oli paljo. Jatkettiin iltaa viälä SamaSama-baariin, missä oli riehakas meno ja perkeleesti porukkaa. Joku Tsiisöksen näkönen parrakas karju pyrki vähän hipelöimään mutta ehä miä taas tajunnu tilanteen tarjoamia mahollisuuksia. Kun on kaljaa ja kavereita ni siinä kerkiä muita juttuja miettimään. Ja Ray D'Sky könys SamaSamassaki lavalle jotta sekin siinä viälä suuntas miälenkiinnon ihan muualle ku näsäviisaisiin jeesuksiin.

Kolmen aikaan yällä istuttiin rannalla SamaSaman eessä, meininki oli jo vahvasti mongert-mongert ja örvel-örvelt. Siitä miä älysin lähteä kotio. Tulin kotiin helikopterilla.

Hilpeä ilta ja seuraavanma päivänä oli kauhea olo. Mutta hauskaa oli. Mitä siittä enempiä vaahtoomaan, kattokee kuvia.

Seuraava kemujen yä onki täällä jo tänää. Kakkosen Koralpiitsin viisvuatisbailut. Party On!

Tulin kemujen yästä kotiin helikopterilla

Söpöt tyypit ja flirttailua mordorilaiseen tyyliin

Tuli vaativa palaute että kissanpennuista kuvia, kiitos. Tässä niitä, sain eilen muutaman räppästyä ku hyä vihdoin nukkuivat, eli olivat hiljaa ja paikallaan. Söpöt tyypit täyttää tänää 6 viikkoa. He ovat kreisejä! Reippaasti ulkoilevat jo, aina ku oon kotosalla piän oven auki ja nehän säntää hännät viivasuorana terassille riehumaan. Oma-alotteisesti eivät viä uskalla pitemmälle, mutta askel kerrallaan. Äitikissa ottaa jo vähän etäisyyttä ja hänelle piän ikkunaa koko ajan auki ni saa mennä ja tulla niiku huvittaa. Pienet kiipeilee kaikkialle, tavarat sinkoilee, verhot putoilee. Viime yänä meni hermo ja piti heiät teljetä taas kylppäriin loppuyäks ku miuta ei järin kovasti kello kolmelta aamuyällä leikittäny, eikä siinä paljo kylkeä saanu käännettyä ku kissanpentu puree korvaa ja toinen kainaloa.

Ovat he niin söpöjä. Syrän pakahtuu ja tulee varmasti olemaan viälä moneen kertaan heijjän kans syrjällään, jahka hyö ottavat isompaa reviiriä ja alkavat kunnolla nuohota pihalla.

Tän aamun oon suhannu fillarilla ympäri saaren pohjoista puolta ja vähä muuallaki, oon teipannu eläinklinikka-postereita sinne tänne, pysäyttäny jokaisen vastaan tulleen heppakuskin ja antanu flaiereita, käyny kaikissa heppatalleissa jotka kohalle osu ja muutenki oon touhottanu ja levittäny ilmasen eläinklinikan ilosanomaa. Toivottavasti tieto leviää ja tulee sekä eläinpotilaita, että vapaaehtosia auttamaan.

Eilen illalla istuksin pahaa aavistamati, aivan muina punkeroina, Kakkosen Kuppilassa kattelemassa regeitä. Asiakkaita ei tainnu miun lisäks olla ku pari. Sitte baariin tupsahti Unelmien Rastasulhanen. Meni pintanki väärään kurkkuun, unohin miten enklantia puhutaan, enkä saanu suusta taas yhtään järkevää sanaa ulos kun tuo komea könsikäs tuli vetään yläfemmaa ja koitti jotain siin haastella (ollaa kattokaas tosi läheisii frendei, koska männäviikol rohkenin häntä feispukis lähestyä kaveripyynnöllä ja se hyväksy, eli... IIK!). Piipitin vaa jotain onnetonta sössötystä ja sitte menin mykäks kun se istu viereiselle baarijakkaralle, en uskaltanu ees kattoa kohti. Asiaahan ei auttanu yhtään sekää että kaikki Kakkosen Kuppilan pojat kikatti päät punasena miun selän takana. Oon tässä viikon vaahonnu ku Unelmien Rastasulhain vihdoin tulee keikalle tänne, ni pojat tiätää että oon ihan lääpällää ja et tuo karju on miusta Indonesian komein uros. Onneks tua tyyppi ei kauaa paarissa viihtyny, kävi vaan morjestamassa kaikki, ja jatko sitte matkaa. Kakkosen Kuppilan pojat mäkätti miulle sen jälkee et mitä siä oikee pelleilet, siä et oo viikkoon muusta höpissykää, ja siihen se nyt tuli ja oikee viereen kävi istumaan, mutta siä kattot vaa pois päin ja oot hiljaa. Nii-i. Näin meillä kattokaas Mordorissa flirttaillaan, eli ollaan hiljaa eikä olla huomaavinaankaa. Kumma ku ei oikee tunnu toimivan, viesti ei niiku näytä menevän perille. En tajuu. Ihme juttu.

Että näin miun meiningit. Tänää mennää illalla Leannen kanssa kattomaan ku se soittaa keikan. Se on myäs Leannen mielikuvituspoikaystävä. Siä myä ollaa sitte vanhat kulahtaneet akat eturivis kualaamas ku mitkäkii pissikset.

Säälittävää. Mut mitä välii! Ei mitää! Elämä o hianoo, oli siinä Rastasulhasta tahi eli ei!

Indonesialainen istuskelukulttuuri

Jännä miten jopa entistäki rentoutuneempi olo on tullu, kun oon ruvennu elämään täällä nyt vähän toisenlaista elämää. Sellasta jonkinlaista arkea, mihin sisältyy velvollisuuksia ja tekemistä. Tähän saakkahan meininki on ollu lähinnä aamulla rantamakaamoon raahautumista ja siinä lötköttelyä kirjan kanssa. Iltapäivästä suihku ja ehkä nokoset, viieltä kissoille ruuan keittäminen ja kas, sehän onki jo Happy Hour eli Bintang Time. Kaljaa, pimenevä ilta, sitte vähä regeitä. Nukkumaan. Huomenna sama uusiks.

Aikahan ei pitkäks käyny, miä olen sisimmältäni laiska ja mukavuurenhalunen, ei kiinnosta rehkiä väkipakolla tai siks et joku velvote tai paine siihen ajaa. Siinä lienee syy siihen, et oon vetelä enkä mikään jäntevä ja kiintee tiukka kinkku. Ei oo noi urheiluhommatkaan paljo vieny mukanaan, aina muutama kuukaus max hirveetä riuhtomista  ja sit sohvan vetovoima on voittanu hyvät aikeet ja käsi käy juustonaxupusilla enempi ku Esportin ovenkahvassa.

Niin kauan ku miulla on lukemista, ni voin olla tekemättä oikeestaan mitään järkevää.

Nyt ku oon sekä perheellinen (kissanpennut) että ihan omasta halustani sukellusorjana, ni meininki on asettunu sellaseen tyystin toisenlaiseen muottiin. Aikanen aamuherätys, sellanen oikeen kellonsoitolla varmistettuna, ei lomaan kuulu, mutta täällä se 6:30 tapahtuva Obla-Dii-Obla-Daan (=herätysäänenäin min luurissa) iloinen luritus ei saa paiskaamaan puhelinta seinään. Ulkona on tuohon aikaan valosaa, aurinko on justiisa noussu, linnut huutaa ja kissanpennut roikkuu verhoissa. Kissojen hiekkalootien siivous, vesikuppeihin raikkaat veet, paijausta, äitikissa pihalle, Mini-Sosikselle aamulääke (hän voi jo hyvin, mutta lääkekuuri jatkuu) ja aamunakit ja häätö pihalle. Kissalaumalle aamupala keittiön nurkalle, miulle munakokkel, kahvi ja mehu. Fillari alle ja sukelluspuljulle noin kasiks. Kotio viieks, kissoille ruuan keittäminen (kalaa ja riisiä), suihku, ehkä piipahus paarissa ja bintang, tai sitte suorilta jo pötkölleen. Huomenna sama uusiks. Jonain päivinä, jossain välissä, vähän siivoan ja vaihan ehkä lakanat (olen hiano asukas tässä ku poikien ei tarvitte enää ees siivota miun mörskää).

Elämä on sellasta lepposaa ja kivaa. Jos jostain stressaantuu ni vaikka siitä et voi vide, viimestää ylihuomenna pitää polkasta kylille ostamaan lisää kissanruokaa tai tarttee käyä pankkiautomaatilla. Kyseiseen toimitukseenhan menee ehkä jopa miltei puali tuntia, jos oikeen hidastelee, mut pitäähän sitä pari päivää miettiä ja siitä vähän stressata. Miusta on hyvän elämän merkki, että tuon isompia stressin aiheita ei löyä keksimälläkään.

Jännää, että vaikka toi sukelteluorjan homma on aika fyysistä raatamista, ni ei se miuta väsytä. Tai oon kyllä ihan tuusan nuuskana ku kotio pääsen päivän ähräämisen jälkeen, mut  se on sellasta toisenlaista väsymystä, ku mitä on Mordorissa kokenu vaikka hirveitten duunijaksojen jälkeen. Tää väsymys on sellasta terveempää, siihen ei liity toivetta eikä ees tarvetta nukkua viikkoa, tai jos viikon nukkuminen ei oo mahollista, ni halua ampua itteensä. Johtuu ehkä siitä, et on enempiki ruumiillisesti poikki ku et pää ois ylikuormitettu. Seuraavaa päivää oottaa innolla jo nukkumaan mennessä et oispa jo aamu ja pääsis takas kantelemaan tankkeja ja kasaamaan sukelluskamoja ja sit sukeltelemaan.

Kun puuttuu kaikki sellaset auton kaivamiset kinoksesta ja aamuruuhkassa matelu ja tuhat lukematonta duunisähköpostia ja palavereissa juoksemiset ja yleinen paperinpyöritys ja puoleen yöhön saakka päivystäminen ja ruokakaupassa käyminen ja pyykin peseminen ja toi-ja-toi telkkariohjelma on pakko kattoa ja sen-ja-sen pändin keikka nähä ja oispa jo perjantai että voi vetää pään täyteen ja nollata tän paskaviikon... en kaipaa noista asioista yhtäkään. En tiiä osaisko nyt tän lorvimisen jälkeen suhtautua tuollaseen mordorilaiseen työssäkävijän arkeen ja elämään rennommin ja jotenki terveemmin. Kyllä se kaukaselta tuntuu.

Voihan se olla, et nyt nuokin kaikki asiat osais ottaa vähän vähemmällä kireydellä eikä polttais päreitään sillä siunaamaan sekunnilla kun joku törppö Länsiväylällä vähän kiilaa. On se mahollista. Mutta enemmänki miusta tuntuu et jos ja kun tuohon elämään joudun palaamaan, en yksinkertasesti kestä tahi osaa. Miulle on kehittyny aika vahva sellanen välinpitämättömyys tiettyjä juttuja kohtaan, ku on huomannu että kaikki jutut ei vaan merkitse loppujen lopuks hevonvittua. On jotenki vitun vaikia suhtautua vakavasti asioihin, jotka ennen ehkä vei yöunet ja sai seinät kaatumaan päälle. IT-alan projektipäällikön hommissa ei välttämäti oo hyvä, jos suhtautuu kaikkeen, esmes ja erityisesti asiakkaan kriiseihin, sillai et hei, mitä välii, noin niiku universumin mittakaavassa, zeniläistä mielenrauhaa vaan, ommmmmm, töissähän tässä vaan ollaan, ei missään henkiinjäämistaistelussa hei. (Terveisiä vaan tyäkavereille sekä miun asiakkaille ja yhteistyötyypeille! Tuskin maltatte oottaa että tuun takasin! Rojektit tulee olee tosi rentoja... jos miuta enää puikkoihin päästetään! Pingotus kiälletty! Asiat toimii sit ku ne toimii! Älkää ressatko! Levätään tässä välillä vähän ja mietitään sitte! Peace and love! Good vibrations! Keep on smiling and shining!)

Aina on aikaa istuskella

Pidän indonesialaisesta istuskelukulttuurista. Se on sitä, et kaikilla näyttää aina olevan aikaa istuskella. Tienposkessa tai kaupan rappusella tai mihin ny perseelleen voi hetkeks käyä. Kyllä sen lattian voi lakasta tuossa myöhemminki. Tärkeempää on hetki istuskella, jutustella, poltella tupakki, moikkailla ohikulkijoille, kysellä mihin ne on menossa ja sillai. Ei oo sellasta meininkiä, et hei, miul ois vähä asiaa, katottaisko kalentereista aika et koska kerettäis pualisen tuntia nähä vaikka kahvilla ni avaudutaan.

Pidän myäs siitä, et asiat hoituu, vaikkei aina niinku on luvattu mutta hoituu kuitenki. Miulla hajos fillari tuos yks päivä ja olin sitä lähössä viemään korjaamolle, ku en löytäny miun vakkari-Mäggaiveria joka sitä aina on fiksaillu. Kerkesin taluttaa konkelia tuoho naapurin popkornipaarille saakka eli jokusen kymmenen metriä ehkä, ku sieltä jotkut klopit heti kysymään että mitäs nyt on käyny ja voi kamala ja ai korjaamolle viet, sinnehän on kauhia matka (ehkä 10-15 minuuttia pyörää talutellen, tuonne moskeijan taakse), myä korjataa se huomenna. Asia selvä. Huomenna menin illalla hakemaan pyärää ja siellähän se nojas edelleen paskana samassa paikassa johon sen edellispänä olin jättäny. Korjauksen luvanneita jätkiä näkyny missään. Mutta ei se oo täällä niin nuukaa, siinä heti 2-3 muuta jannua asiaa pähkimässä ja et NO WORRIES, myäpä katotaan tuota asiaa. Kerkesin takas kotio ja just tulin suihkusta ku ovea jo koputeltii et noniin, tässä ois korjattu menopeli. Asiat hoituu, vaikkei justiisa niin ku on luvattu.

Pidän myäs, osa 3, siitä että asiat tulee miun luokse. Tuosta menee ohi millon jätkiskauppiasta, millon riepukauppiasta, kalamuija tulee joka aamu, mitä vaan saapi hankittua ihan vaan notkumalla tuos mestoilla ni kaupat tulee tykö, jos asioita tarvittee.  Ei oo joka asian takia pakko raahauta johonki keskitettyyn ostosmestaan.

Elämä on yksinkertasta. Se voi näyttää tehottomalta, kun  yhtä pientä asiaa säätää kolme ihmistä, mutta mitä väliä? Siinä on kolmella ihmisellä työpaikka ja vaikka asiat voi vähän kestää ku on semmoista niiku viestikapulan siirtoa pienestäki jutusta, mut näin ku hommat tehää, ni kellään ei oo kiire eikä tuu stressi ku ei tarvi pää kolmantena jalkana höyrytä. Jää aikaa vaikka istuskeluun. Länsmaisessa kulttuurissahan mennää justiisa päin vastoin, et yks ihminen tekee kolmen ihmisen duunit, ja sit se on ihan tiltissä ja hajoo ja tulee burn-out ja elämä on yhtä helvetin raatamista eikä oo aikaa sen vertaa, että kerkeis ymmärtää mitkä asiat omassa elämässä oikeesti jotain merkitsee. Ei oo aikaa istuskella ja "think about nothing", niiku täällä pojat tapaa sanoa.

Tämmösiä ajatuksia tänää, ku on perjantai, eikä oo tarvetta vetää päätä täyteen nollatakseen kulunutta viikkoa ku ei täs ny oo mitään nollattavaa (pankkiautomaatilla ja kissaruokakaupassaki oon jo käyny). Istun tässä miun terasilla, kissanpennut kirmailee tuos ja järsii miun varpaita. Hiki virtaa. Illalla ehkä muutama bintsu miun yhen sukellusopen kans ja vähä regeitä. Vasemman korvan tulehus on parantunu, mutta viime yönä alko oikean korvan oireilu. Sukellushommissa oon sukeltanu, suorittanu teoria-osuuksia, sutinu loppukokeen ekan osan jo alta pois (3 väärin, 60 kysymystä, räyh) ja nyt piän reilun viikon breikin kaikesta sukeltelusta, koska on muuta tekemistä. Huomenna tulee Leanne, miun kaveri ausseista ja hänen kans varmaan aika paljon ihan vaan jauhetaan paskaa ja tissutellaan. Leanne tuo miulle myäs uuen kameran, jee!  Huomenna täällä on Triathlon-hyväntekeväisyysskabat (Project AWARE -hommia) ja iso bile, missä esiintyy mm. miun Unelmien Rastasulhanen. Maanantaina alkaa iso Jakarta Animal Aidin ja Gili Eco Trustin järkkäämä kissaklinikka, jossa oon vapaaehtosena koko viikon. Tiistaina on Kakkosen Koralpiitsin 5-vuotis-kemut ja se tulee olee iso ja kreisi bile, luulen.

Elämä o hianoo. Vielä toistaseks.

Korvatulehuspäivää

Joku ihmeen regatta lilluu ohi melkeen joka aamu

Korvatulehduksesta, hyvää aamupäivää! Tulee vallan lapsuus mieleen kun sai yhen yön valvoa julmetun korvasäryn kanssa. Puoli päätä oli jomottavassa tilassa, hyvä kun pysty ees suuta aukaseen ku kipu säteili korvasta ympäri kuuppaa. Ankea siis oli toissa yö ja siinä lähinnä auringonnousua oottelin, ku en jaksanu pimeellä lähtee klinikalle fillaroimaan. Mutta eile aamulla siinä kuuen jälkeen ku oli taas valosaa ni lähin pää kallellaan fillarilla suhaamaan tohtorin pakeille. Oli vaikiaa pyöräileminenkii ku jokainen töyssy tuntu korvassa. Ja vitutus, sehän oli ultimaattinen. Klinikalla miä uikutin tuskasta, lääkäri kurkisti kipiään korvaan, totes sen liki täysin umpeen turvonneeks, anto antipioottia, kipunappeja ja korvatiboi, sekä määräyksen ettei saa ollenkaa telmiä vedessä ainakaan kolmeen päivään. Asia selvä.

Samalla ku siälä ny olin ni löin lääkäripojalle (sillä poika se on, enkä oo ihan varma onko se ees lääkäri, mutta siellä klinikalla se kuiteski potilaita vastaanottaa) eteen miun dive master -paperipumaskan ja sieltä lääkärintodistussivun ku sellanen todistus pitääpi olla jos aikoo Dive Master Of The Universeks. Ni että ku ny tässä oon ni voisisisisisitsä tän lapun samalla täytellä. Jotenkin kuvittelin, että sen paperin täydennystä edeltää ny vähintääki muutama kysymys, ehkä jopa vaik verenpaineen mittaus ja syrämmen kuuntelu ja sellasia perusjuttuja, mutta ei se tääl ny niin nuukaa oo. Poitsu kysy et jaa missäs oot divemasterismias tekemässä ja kerroin et Lutwalassa ja siinä se haastattelu sitte oliki. Pläts leima lappuun ja allekirjotus ja täten olen sukelluskelpoiseksi terveydeltäni todettu.

Korva on ehketi paranemaan päin, ei ainakaan satu enää ihan koko aikaa. Mitäänhän en tosin tuolla tulehtuneella lerpalla kuule, mutta tokkopa kellään miulle mitään tärkiää asiaa oliskaan. Sukeltelemaan tuskin pääsen vähään aikaan, suattaapi vierähtää usiampi päivä ennenku oon siinä kunnossa että viittii lähtee ees kokeilemaan. Vituttaa. Vituttaa ihan vitusti. Vittu. Miulla oli just niin hyvä buugie menossa sukellushommien kans, ni sit tulee tämmöin paskahomma ja kuivalla maalla on pysyminen. Mälsää.

Mut sikäli okei, et nyt on aikaa päntätä teoriaa ja hoiella asioita joissa ei piä olla veen alla. Ja okei on ihan kiva saaha viettää aikiaa kotosalla kissanpoikasten kans.

Potilas Mini-Sosis

Tai nyt oikiastaan on sellanen tilanne, et kissapoikaset ja äitikissa on totaalieristyksissä kylppärissä (ihan jees, pienet keksi pari päivää sitte kuinka kiivetään sänkyyn ja se riehumisen ja miun varpaitten järsimisen määrä rupes käymään jo yöunien päälle aika tanakasti). Makuukammarin pualella on nyt sairastupahommat ja siellä majailee Mini-Sosis. Hän on yks näitä tässä pyörineitä pihan kissanpoikasia, ei tosin ollenkaan poikanen enää vaan sellanen murrosikänen neiti jo. Hän hävis tiistaiaamun jälkeen ja arvasin heti, et nyt on jotai vialla ku Mini-Sosis ei todellakaan lähe mihinkään tästä. Eilen aamulla ku tulin korvalääkäristä ni Mini-Sosis (eli suomeks Mini-Makkara) oli ilmaantunu tuoho uima-altaan kupeeseen, makas siinä vaan laihtuneena, nestehukkasena, naama kuivuneen räkäkuoren peitossa ja yleisesti ottaen ihan vaan hirveessä kuosissa ja täysin uupuneen olosena. No slaaginhan miä sain, et eiku Mini-Sosis kainaloon ja murjulle pesemään naama ja antibioottia kitusiin ja paijausta ja nenän pyyhkimistä. Nyt, reilun vuorokauden hellän hoivan jälkeen, Mini-Sosiksen vointi on piirun eilistä parempi. Kärsä ei vuoda enää ihan solkenaan ja hänessä alkaa olla kissamaisia eleitä jo hieman. Juo vettä ihan itte, mutta ei oo viä syäny muuta ku vitamiinigeeliä mitä oon väkisin tunkenu kitusiin. Ääntä hänest ei lähe lainkaan, vaikka Mini-Sosis on nimenomaan tunnettu mainioista äänitehosteistaan, hän on ollu hulvaton viihdenumero ku pitää hilpeetä mekkalaa syädessään. Nyt hän on mykkä, aukoo suuta mut mitn ei kuulu. Tai mist miä tiiän, voiha sielt jotai pientä kuuluaki, mutku miä oon kuuro. Olen toiveikas et hän toipuu kyllä.

Biänet riehujat ulkoilee

DiveMasterismi-hommelit on änywäys korvatulehukseen saakka edenny tosi jees. Sain painaa ihan hulluna hommia tuos muutaman päivän ennenku korva tilttas, oli sellasta et 3 sukellusta päivässä ja hyvä ku kerkes syämään tahi vessaan niien välillä ku orjalla on hiukan puuhaa, semminkin jos hän yrittää vimmatusti tehä ittestään korvaamatonta, kuten miä yritän. Mein sukellusopettajista, keit on ollu 5kpl, ni 3 oli pois vahvuudesta (tänää on taas kaikki paikalla ja meininki normalisoituu), siks varten meininki oli sellasta et sai ihan peräsual lotkottaen sännätä yhen homman parista heti seuraavaan. Mutta kivaa oli, tykkäsin ku meno oli vauhikasta. Oon saanu jo olla yksin merenpohjas sukellusasiakkaitten kans, toki osittain sillee et on oikee sukellusope vähintäänki näköetäisyydellä. Yhen sukelluksen oon tehny jo sillai et vaan miä ja yks asiakas, ja se tuli vähän sillai etten ittekää tiänny et näin tulee tapahtumaan. Oli vaatelias asiakas, sellain vanhempi ranskalainen harmaantunu herra, shölölölölöööö vaan, jota rupes kyrsiin ku jouduin sen kans uimaan vaa ympyrää sillä välin ku sukellusope Daniel teki tehtäviä oppilassukeltajien kans. Oli miulle hyvin tuttu sukelluspaikka, joka on lisäks myäs helppo, senku riutan reunaa seurailee ja polskii menemään. Oli erittäin kokenu asiakas. Ni ku asiakas rupes viittilöimään vitutusta ja tylsistymistä, ni Daniel viittilöi miulle et menkää vaa. Jesssss, myä mentii ja nähtii kilpikonnii ja jellonakaloi ja yks sinitäpläreiska ja giganttinen barracuda. Enkä ollu varmaan ihan paska divemaster koska asiakas tuli myähemmin buukkaa lisääkii sukelluksia Lutwalalta. Sitte oli yks toinen sukellus mis miul oli 3 sukeltajaa paimennettavana sil välil ku Daniel oli pinnalla tekemässä oppilaitten kaa temppuja. Kolmen sukeltajan paimentaminen oli ihan vitun stressaavaa. Yks ui miun kylessä kii koko ajan, kaks muuta touhus ihan omiaan. Ai perse että olin ihan kilahtamispistees. Et sellast on ollu, ja kaikenlaist muutakii.

Yksisarvisia ON olemassa, tässä kuva

Intialainen rinsessa on yhä mestoilla ja ajaa kaikki hulluuden partaalle. Hän on aiheuttanu jo ainaki yhen ihan oikeen vaaratilanteen meressä, ja kyllä en voinu piätellä pientä myhäilyä kun vierestä korva hörös kuuntelin tilanteen jälkeen ollutta palautekeskustelua. Siinä hieman volyymitasokin keskustelussa kohos. Ja se oli aivan oikein. Kyllähän tuo intialainen  erikoishahmo on huomattavasti kehittyny tässä, se myönnettäköön, ja ihme on jos ei olis ku hänel on vitun hyvät opettajat, mutta jos ihmiseltä puuttuu täysin sellanen tilannetaju sekä vastuun ottaminen omista ratkasuistaan ja kyky myöntää et mokasin, ni kyllä on raskas tapaus. Et joka asiaan alkaa vastaus et ei ei, emmiä... tai mutku... tai jotain muuta seliseli. Viä joku kolmisen viikkoa jälellä, sit tuo hahmo häipyy. Luulen et sillo myä muut bailataan!

Miä jouduin tekee miun pelastustehtävän sillai et intialainen esitti uhria. Mutta vittu kun ei se tajuttomanakaan oleminen meinaa onnistua. Teki mieli pelastamisen sijaan hukuttaa se ruikuttaja, ku miun piti siinä ihan oikeesti yrittää hoitaa homma hyvin ku tehtävästä tulee papruihin arvosana, piti pysyä tekohengitysrytmissä samalla ku tekee tuhatta muuta asiaa, ja sit miun "tajuton" uhri sätkii ja vinkuu et ai siä tukistit ja iik meni nenään vettä. Karjasin sille yhes kohtaa et VITTU SIÄ OOT KUALLU, OO PAIKALLAA JA HILJAA ET VOIN PELASTAA. Saatana sentään. No, sain tehtävästä nelosen (asteikko on et 5 on bestein ja 1 on paskoin), joskin kommentilla et ehkä tylyin pelastus koskaan ikinä missään. Sain varmasti hieman hyvitystä siitä et uhri ei meinannu millään pysyy tajuttomana.



Kellumistehtävästä vetäsin muuten täyet viis pojoo. Jess, tuli tarpeeseen, sillä miulla on viä pari uimiskoetta tekemäti ja ne ei tuu menee hyvin. Uimis-yms-kokeita on viis: 15 minuutin kelluminen josta vikat 2 minuuttia käet ilmassa, 800 metriä uimista snorkaluskamoilla (sain siitä vaan 3, oli helvetillinen  virtaus toiseen suuntaan eli sai potkuttaa ihan raivona et pääs yhtää eteenpäin), 400 metriä ihan vaan pikineissä perusuintia (tää tulee olee miun paskoin suoritus, olen tyytyväinen jos saan ees kagosen), 100 metriä väsyneen sukeltajakamun hinaamista ja sit vikana on kaikkien sukelluskamojen (märkäpukua lukuunottamati) vaihtaminen  sukelluskamun kans veen alla samalla ku jotkut tyypit häiriköi ja nyysii millo mitäki kamoja. Näist pitää saaha yhteensä vähintää 15 pistettä. Miulla on ny siis 2 tehtävää tehtynä ja 8 pinnaa kasassa.

Ai ja hei: se on kesäkuuuuuuuuuuu! Aika on budjettikazauksen! Toukokuussa meni rahaa taas melko mojova läjä: noin  2 250  euroa. Siitä 630 euroa (!!!!) on sukelluskuluja (sukellukset tääl Hiekkakikkareella huhtikuun pualvälin tienoilta aina tuonne rescue kurssin loppuun). Lisäks meni Singaporessa kipasuun joku vajaat 250 euroa. Eli ns. peruselämiseen tääl Hiekkakikkareel on mänt joku  1300 -1400 egee. Se sisältää aika paljon kaljaa, siinä kohin ku oli kaveri tääl käymässä... 

Ai ja hei, osa 2: nyt on tullu tiato että miun virhehankinta eli asunto Helsingissä valmistuu muuttokuntoon elokuun lopussa. Sen tiedon myätä meni yöunet ja meinas tulla hengenahistus ja paniikkikohtaus ja itsemurha, mut sit päätin et en ajattele asiaa nyt sen enempää. Se on kuiteski vaan valmis asunto. Ei se oo mikää naula arkkuun tai elinkautinen. Asioilla on tapana järjestyä. Kaikella on joku tarkoitus. Oonko sanonu nää joskus aiemminki? Ehkä. Enivei, paluuta en ajattele viä lainkaan. Kattellaan ny ens kui täsä elämä ojentuu seuraavien parin kuukauen aikana. Sitähän ei tiiä että mitä ja hä!


Tämmöstä täältä tänää. Ny miä pualikuuro plösö meen Mini-Sosiksen kans pötköttelee ja luen vähä sukelluskirjoja. Illalla ehkä hiukan kaljaa. Ku ei kerta sukeltamaankaa pääs ni juuaan sitte bintangia, saatana!

Ainii ja joo. Pahoittelen kuvien vähyyttä ja köpöyttä. En o kerenny/jaxanu kuvailla ku on vaa toi vanha paska kamera. Onneks min kaveri ausseista tulee taasen tänne lorvimaan tuos noin  viikon päästä ja tuo samalla miulle uuen hianon Olympuksen kameran. Ja sit, aim sou sori, koittakaa kestää: dramaattinen zombie -efekti is back!

Syrämmenkuvia tähä!

Sit jos tulee sellain fiilis et noubadi lavs mii ni ei tarvi ku kurkistaa ikkunasta miun terassille ni tulee heti sellanen kaivattu ja tarpeellinen ja rakastettu feelis, tiättekste.