Nuotiobile

Lutwalassa bailattiin eilen Lutwalapäivää. Jokavuotinen perinne. Oli alkomahoolipitosia juomia ja grilliruokaa. Ihmisiä ja papukaijoja. Ja ehkä isoin nuotio koskaan. Kun pojille sanoo, että hakekaas vähän polttopuuta niin nehän haki. Siivosivat eittämäti koko lähitienoon kuivista palmun lehvistä ja kaikenmaaliman rakennusjämäpuista. Siinä meinas rantabaarin kattokin olla vaarassa kun tuo järetön notski tuikattiin liäkkeihin. Oon varma että muutamalla sankarilla ei oo enää kulmakarvoja. Pikkusen kuumotti.

Villeimmät jatkovat Lutwalasta viä kylille krebaamaan, mutta miä en tiätenkää jaksanu kotia pitemmälle.

Vanhuus, mikä ihana tekosyy.

Pääosin tipukuvia next.

Sota terminaattoreita vastaan ja remonttireiskahommat

Viime viikko oli sikäli hyvä, että sain helvetisti aikaseks. Kun itte tekee ni tulee joskus valmistaki. Saatana.

Penskat uuessa deluxessa ihan riemuissaan

Kissasairaalan uuet deluxe-huoneet on redi ja käytössä, olleet jo viikon, jihuuuuu! Liput salkoon, torvisoittokunta ja ilotulitus!

Se tunne, kuulkaa! Se tunne, kun siirsi lauman kissanpentuja pienestä häkistä isoon deluxe-huoneeseen, ja näki niiden riemun siitä, et on leluja ja tilaa juosta ja leikkiä, voi kiipeillä, on koreja ja laatikoita mihin mennä kytikseen, on tyynyä ja pehmustetta.....sitä oli niin hieno seurata, että teki mieli taas vähän pillittää. Teki mieli hakea kaikki kattomaan, että TÄMÄN VUOKSI miä mäkätin joka saatanan päivä että ONKO MAALATTU MITÄ. Kun kissat voi olla tuollee ilosempana isommasssa tilassa, ni vituttihan se, että noita deluxe-kopperoita ei vaan saatu aikasemmin käyttöön, kun kellää mukamas "ei ollu aikaa" sitä puolta tuntia sutia maalia lattioihin. RÄYH.

Kotonakin oon maalannu. Termiitinperkeleet meinaa syyä miun bandantappobambukalusteet, ja täten olen käynyt aktiiviseen sotaan noita helvetin terminaattoreita vastaan. Ensin bandantappobambuhyllyt aurinkoon jäkittämään ja puteli myrkkyä termiitin järsimistä koloista sisään. Muutama päivä siinä aurinkossa kuumottumassa ja sitte maalia päälle. Tilanne on nyt sellasessa kylmän sodan hiljaisuudessa. Hyllyt nököttää yhä ulkona ja miä kyttään että viäläkö jossain on kolo mistä rapisee bambusahanpurua ulos. Ja jos näin on niin myrkkyä perään ja maalia päälle.

Ja kaikki ruskia on alkanu vituttamaan niin paljon, että samalla kun nyt jo olin maalihommissa ni päätin maalata myäs Palatsin sisäänkäynnin elikäs portin valkoseks. Se on kiva koska siinä näkyy lika niin hyvin. Mutta kotiovi on pimeessä ja hutikassa helpompi löytää kun se loimottaa valkosena eikä oo synkkä ruskia pimeys.

Oon mahoton remonttireiska. Tosin enimmäkseen saan aikaseks pelkkää sotkua. Miussa on enemmän maalia kun portissa ja bandantappobambuhyllyissä yhteensä. Mutta maalaaminen on kivaa, se on semmosta oikeeta tekemistä, missä tyänsä jälen näkee heti välittömästi.

Maalausprojekti. Valmis huomenna.

Muutakin himaremppaa on tulossa miun Palatsille. Toivottavasti. On ainakin luvattu. Olen nimittäin  totaalisen kypsä ulkokeittiöön. Koska kun keittiö on avoin ja ulkosalla, se on koko ajan järkyttävän paskan peitossa. Kissat aivastelee pitkin seiniä, tuuli lennättää paskaa ja kuivia lehtiä pitkin köökkiä ja tulivuoren sylkemä tuhka peittää kaiken. Ja sitte kun sataa, niin kaikki kastuu. Miä en kestä enää. On Talonomistajan kanssa ollu puhetta että jos viittisivät miulle laittaa pari ikkunaa ja oven ja loput kohat tilkitä seinällä. Lupas, että näin tehhään jahka saavat siähen naapurin majataloon tekeillä olevat punkalovit valmiiks. Samalla räjäytetään vähän pihaa uusiks ja tulee uus terassinpatanen talon uuen oven kupeeseen ja sitte katollinen makaamo viiään helvettiin ja tilalle tulee joku toimivampi heinäkatos mihin saisin hämmökin, misä voisin sitte eteerisenä makailla ja olla enää koskaan poistumatta himasta. Kun nää on tehty ni sitte itte vähän viimeistelen (eli sotken) ja maalaan talon ovet ja ikkunanpiälet jollain reippaan pirtiällä värillä. Koska talon ovet ja ikkunanpiälet on nekin jumaliste ruskiat ja miä en jaksa kattella. Ihmiin eli miä tarvittee väriä elämään.

Tämä kaikki tapahtuu siis JOSKUS. Ja koska Indonesia, en tässä henkeeni piättele. Mutta odotan kovasti, että remppa tulis ja laittais asiat kuntoon. Ehkä jo ennen ens vuotta, jos tsägä käy. Ois niin kiva.

Kissat on bäk in bizniz

Viime viikolla lisäks hoiettu: kissojen nettisivu pois tiedon valtatien mustilta listoilta. Ilkeitten hakkereitten jäliltä kissojen nettisivu oli yhä listattuna vaaralliseks vaikka missä ja miä olin ihan pää pyärällä et mitä vittua tää nyt on kun on ihan uus nettisivu mutta ihmiset valittaa, ettei tohdi mennä ku selaimet antaa vaan varotuksia et älä mee tuonne, tua kissasivu syä sinut. Huutelin vähän apuja Feispukissa ja sainki sitte hyvää neuvoa ja asiat kuntoon (kiitos kaikki, varsinki KimmoB joka vinkkas miulle yhen nettisivun minkä avuin ja neuvoin kaikki lopulta hoitu). Piti anoa nettisivun uuelleen arviointia ja ootella hetkinen, ni sitte päästiin bannauksesta pois. Nyt tosin hokasin, että viä McAfee-virustorjunta pitää kissoja mustalla listalla, mutta sinnekin justiisa laitoin oikasupyynnön.

Saatanan hakkerit, ihan järetön duuni seuras heiän touhuista. Mutta lopputulema on hyvä. Piän itte uuesta nettisivusta enemmän ku entisestä. Varsinki siks, että olen sen tehny ihan itte alusta loppuun, joten pystyn muutamaan ja hiplaamaan ihan mitä vaan ihan itte, ilman että pelkään et hajotan kaiken. Viälä siäl on pientä hiplattavaa, mutta pitää välillä tehä muitaki asioita.

Viime viikolla oli myös helvetillinen hulabaloo miun työlupahommien kanssa. Nykynen umpeutuu syyskuun lopussa, joten tyäluvan jatko laitettiin vireille. Kaikenlaista paperia ja asiakirjaa taas piti kaivella ja jostain taikoa. Saas nähä miten tää menee. Sanovat että aivan läpihuutojuttu on tämä työluvan uusiminen kun työnantaja pysyy samana, mutta en usko ennenku näen. Koska Indonesia. Toivon, että menee heittämällä läpi. Positiivista on se, ettei tarvitte poistua maasta tällä kertaa, riittää että käyn jossain kohtaa Imigrasissa Lombokilla antamassa taas sadannen kerran sormenjälet ja pojottamassa valokuvattavana. JOS siis Imigrasi hyväksyy työluvan uusinnan tuosta vaan, niiku miulle on uhottu. Paska on housussa enkä huokase, ennenku miulla on passi taas ittellä asianmukasin leimoin ja lipukkein varustettuna. Hintaa tällä työluvan uusinnalla ja 12kk uuella työluvalla on noin 23 miljoonaa rupiaa eli noin 1600 euroa. Rahat tähän lainasin kissoilta ja nyt tarvii sitte keksiä joku kultaa muniva hanhi että tästä selvitään. Koitin kyllä sanoa ittelleni, että tuo summa on nyt miun palkka kissahommista viimiseltä 3 vuodelta, mutta miulla on taas jo olo että varastin kissoilta. Täten ajattelen, että lainasin ja maksan takasin.

Jos ette muista, ni viime vuonnahan tuommosen työluvan hankkiminen ekaa kertaa oli aikamoinen savotta. Lukase täältä, jos huvittaa. Nyt asiaa onneks hoitaa uus lakimiesnainen, joka kuuleman mukaan on topakka ja asiansa osaava, toisin kuin tuo viime vuonna asiaa hoitanut taulapää.

Yllä mainittujen hommien lisäks viime viikolla hoitelin myös tuhat ja yks pikkuhommaa alta pois. Oon säätäny Australiasta tulevia lahjotuksia (kissoille, tietty) ja seuraavaa kissaklinikkaa (1.-10.marraskuuta), tavannu naapursaaren koiraprojektin ihmisen ja lahjottanu heille säkillisen koirakamaa mitä olen itte saanu lahjotuksena. Uusia kissaroinia (kassei ja paitoi) lähtee tilaukseen, kuhan yks pimatsu tekee miun tuherruksista printtikelposet kuvat. Jos tekee. Mutta kun hän on graafinen pro ja tuli saarelle sukellusopettajaks ja ilmotti, että mielellään jeesaa just tommosissa hommissa ni koklataan ny sitte.

Sokee

Kissat kotosalla voi hyvin. Tai hyvin ja hyvin. Sokee sai epileptisen kohtauksen yks aamu, mutta ei oo onneks saanu uusia kohtauksia sen jälkee. Säikäytti miulta kyllä lusikallisen housuun, pelästyin niin perkeleesti. Että tämäkin vielä, jumalauta. Vielä on muistissa Erikoiskissa Seppo, jolla oli aivovamma ja todella pahat kohtaukset. Ja Sepon tarinahan ei hyvin päättyny. Mutta Sokee voi nyt hyvin ja leikkii ja peuhaa uuen kaverinsa kans. Vetävät piktin kämppää ees taas hirviää rallia.

Vieraskammarissa potee Lola, jonka voinnista en oo ihan varma. Olin tietävinäni, että Lolalla on aivan varmuudella FIP (tappava virus, johon ei ole hoitoa eikä rokotetta, jos kissa sen saa niin kuolee varmasti). Hänellä oli vatta turvoksissa ja hengitysvaikeuksia, mutta meillä ei ole enää pisaraakaan eutanasialääkettä, joten piti tuoda Lola sairaalasta kotiin kuolemaan. Nyt on menny yli viikko ja alan olla aika ymmälläni. Lola ei oo syöny eikä juonu itte juuri lainkaan, joten syötin ja juotin väkisin ruiskulla. Eilen hän varovasti maisto ruokaa ja tänää aamulla söi itte hiukkasen. Hän kävelee ja kehrää ja maukuu. Hengittää yhä vähän vaivalloisesti, mutta paremmin ku viikko sitten, eikä vaikuta järin vaivalloiselta oleminen. Makaa kyllä pesuvadissa, ja nojaa päätä pesuvatin reunaan, lienee siinä asennossa helpompaa hengitellä, mutta heti kun menen vieraskammariin kattomaan Lolaa niin se ponkasee tassuilleen ja kampeaa syliin. On laihtunu, mutta myös vattan turvotus on hävinny. FIPissähän vattan turpoominen yleensä vissiin vaan pahenee loppua kohen, ainakin mitä oon täällä FIP-kissoja nähny. En uskalla toivoa Lolan suhteen yhtään mitään, mutta kattellaan. Arvostaisin kovasti, jos hän toipuis, eikä lähtis Vihreemmille Niityille. Siellä kun on jo ruuhkaa.

Miulla oli tossa yks päivä ihan järjetön tylsistyminen päällä. Että ku en oikee käy missää enkä tee mitää muuta ku kissahommia ja sit illat töllötän silmät tapillaa Australian Master Chefiä telkkarista.. Et elämä, pitäskö mennä siellä käymään taas? Tuli ikävä saarelta lähteneitä kavereita ja ikävä aikoja, kun aina saatto vaan polkasta Kakkosen Koralpiitsille ja siä oli aina jotain menoo ja tuttuja. Ei tarvinu sopia mitää sen kummempaa et missäsä tänää ja jaksaaks kukaa lähtee ja mitähä. Nyt miul ei oo ees ketää semmosia kaljakavereita, joille vois kilauttaa ku posottaa Golfin ohi, et hei, mite ois, bintsut tai parit täsä Golfilla nyt ja luurista sanotaan vaan et okei, viis minsaa, mie tuun. Kaikki on jossain saatanan australioissaan tai euroopissaan. Ihan orpo olo. Onneks kohta taas alkaa paluumuutto Hiekkakikkareen suuntaan ja ees jotkuu asiat normalisoituu. Jo perjantaina tulee yks miun aussikaveri takasin eli tää Golfilla ekstemporekaljan sipaseminen onnistuu sen jälkee enitaim.

Ja kohtaha se alkaa taas mordorilaissesonkikii. Tuokaa hapankorppuja, mummon muussia, karpalolonkeroa ja Turun Sinappia (toin tuupin tuliaiseks Edenin emännälle  ja hänhän meni ihan pähkinöiks että tätä on saatava lisää!).

Huomenna on Indonesian itsenäisyyspäivä. Saarta siivotaan ja koristellaan hirviällä vimmalla ja jo eilen raketit paukku kaiken iltaa. Huomenna on varmaan kauhia karnevaalimeininki. Kääk.

Katotaan telkkaria. Tai Sokee kuuntelee vaan.

Ei oo hetken rauhaa meiän Palatsilla. 

Saarella on hirviästi porukkaa koska on sesonki kuumimmillaan. Senpä takia ei paljo viitti kylillä käyä eikä varsinkaan iltasin. Mutta maanantaisin voi mennä iltapäivällä puali-viijen jälkeen Samasaman rantabaariin. Pojat soitteloo, ei ole ryysistä, voi siinä tuijotella merta tai ratakadulla ohi vellovaa hulluutta.

Kun tua keskustassa alkaa tunnelma tiivistymään ni voi hilpasta pohjosen suuntaan ja muurin tienoilta valita minkä vaan kuppilan. Missään ei oo ketään. Saa olla rauhassa. Saa nauttia olusensa rannalla ja kuunnella aaltojen pauhua. Varpaatkii tykkää olla hiekassa.

Jos koirat on siun juttu ni tsekkaa Kuta-Lombok Dogs. Kuvassa yks heiän paapoma koira, jolla on ihan uus Gilin mirrien lahjottama kaulapanta kaulassa. Sain nääs kassillisen koirakamaa lahjotuksena joten laitoin ilon kiertoon ja lahjotin ne etiäpäin Lombokin koiraprojektille.

Maalasin. Saatana.

ON MAALATTU SAATANA!

Kissasairaalan uuet deluxe-potilaskammarit on maalattu. Arvatkaa kuka maalas? Miä tiätenki. Kuuntelin näitä "jees maalataan tänään"-juttuja ja joka päivä ku kävin kattomassa ni vittu mitään ollu tapahtunu. Lauantaina palo päreet ihan totaalisesti. Itkin vähän ja halusin tappaa kaikki. Sen sijaan vedin kännit (koska kännillä suomalainen kriisejään hoitaa) ja sunnuntaina menin aamulla krapularaivotiloissa läiskimään maalit lattiaan. Kyllä siihen nyt joku vitun ukko löyty heti "auttamaan". Totesin että joo kiitos ei tarvi apua saatana. Että kun ei ole kellään ollu sitä aikaa tähänkään mennessä ni painukaa kaikki vittuun nyt, MINÄ MAALAAN SAATANA. Ja maalasinkin. Sellanen sutin suihkina kävi, että alta pois. Hommaan meni puoli tuntia, ni onhan se ymmärrettävää, ettei kenelläkään oo ollu vimoseen 2-3 kuukauteen aikaa tätä asiaa hoitaa.

On siis maalattu. Huomenna menen sisustamaan. SAATANA. Siihen en viitti ees yrittää löytää ketään hoitamaan hommaa, vaikkei kyse oo ku tyynyjen ja piänten pahvilaatikoitten yms härpäkkeitten asettelemisesta tiluksille. Ei se tulis kuitenkaan tehtyä ikinä. Ja siinä ajassa kun etin jonku joka lupaa asian hoitaa ja sitte nalkutan tuhat kertaa eikä mitään tapahu koska kiire tai saarelta ei löydy yhtään tyhjää pahvilaatikkoa (jollei ne kävele syliin niin eihän niitä varmasti missään ole) tai tyynyt ja pehmusteet on vaikeat asetella, ni miä olen jo moneen kertaan sisustanu nää kopperot. SAATANA.

Hermo on siis ollu vähän kireellä tämmösten juttujen takia, ja mieli on ollu maassa muutenki.

Heikki lähti vihreemmille niityille

Henkinen romahus tapahtu tuossa männä pänä kun löysin miun Heikki-kissan kuolemankiälissä talon takaa. Heikki, joka on ollu miulla melkeen 3 vuotta, ja joka tuli miulle piänenä rääpäleenä joka oli täynnä kirppuja ja matoja. Tuttipullolla syötin aluks ja olin varma ettei hän selviä, mutta niin vaan porskutti ja kasvo isoks kolliks. Mutta ilmeisesti sähkömopo tai heppakärry Heikin kohtaloks koitu. Jonkun asian alle oli varmaanki jääny, koska hän oli fyysisesti murskana. Eutasia oli ainoa mitä voitiin tehä.

Jotenkin olen oppinu hyväksymään pienten pentujen kuolemiset, niien kanssa se on aina sellasta että mitähän tästä tulee ja kasvaako tämäkään rääpäle aikuiseks. Mutta kun sitte aina välillä saa kissan piettyä hengissä aikuiseks saakka ja se siinä pyörii huudeilla, pysyy terveenä ja elelee ihan muina mirreinä... sitä jotenki on jo huokassu että hänen kanssa onnistuttiin. Sitte käy jotain tämmöstä. Oli kyllä niin rankka paikka ettei vollottamisesta meinannu loppua tulla.

Vaikka kissoja on tilukset täynnä, niin Heikin puuttuminen tuntuu kyllä. Hän oli niin iso ja semmonen lempee hahmo siinä aina hengaamassa. Keittiön viereen kukkapenkkiin hänet hautasin. Vielä löyty pihasta siis yks kohta mihin voi lapiolla tökätä ilman että rikkoo kenenkään hautarauhaa.

Miulla on tunne, että kissoilla on yliluonnollisia voimia. Kun Heikki oli haudattu, niin seuraavana päivänä pihaan lampsi Pertsa Peruskissa. Hän hävis noin puoli vuotta sitte eikä oo näkyny vilaustakaan sen koommin. Nyt hän ilmesty pihaan ihan niiku ei ois missään ollukaan, kävi syämässä ja pyöri jaloissa kehräämässä. Ihan kun ois tajunnu, että no nysse akka tarvii jotain positiivista uutista elämäänsä, käynpäs ilmottautumassa että hengissä olen, terve ja läski, mutta asustelen vaan muualla.

Uutukainen

Ja tokihan huushollissa on uus kissanpentuki. Sairaala on piukassa adoptiovalmiita pentuja, mutta ei järin kiivasta liikehdintää kohti uusia koteja siellä näytä käyvän. Yks pieni meni kassiin ku kävin eilen maalamassa (SAATANA!). Suloinen on.

Tuhat ja yks asiaa on tekeillä. Kissojen nettisivuja pitää päivitellä, kissaplokia tarttis kirjottaa, seuraavaa kissaklinikkaa orkanisoia, leikkausinstrumenttien sterilointivehje on rikki ja pitää hankkia uusi tahi korjauttaa vanha (tääkin on ollu 4kk yhes paikas et "joo me korjataan" mut arvatkaa onks tapahtunu mitää?), tarttee selvittää mistä voiaan tilata lääkkeitä ja rokotteita ilman että joku totaalisen sekopäinen hevosämmä tulee lankoja pitkin kimppuun ja haukkuu pystyyn (jep, näissä eläinsuojeluympyröissä sitä vasta hullua sakkia pyöriikiin), uusia paitoja/kasseja/yms pitää tilata ja uusia kissakuvia niihin suunnitella. Vastailla ihmisten älyttömiin viesteihin ("kissa käveli ohi kun oltiin rannalla, onko mulla nyt rabies?", "Nähtiin 6kk sitte sen-ja-sen majatalon lähellä oranssi lyhythäntänen kissa, voisiks käydä kattomassa onko se siel vielkii ja viiä sille ruokaa/rokottaa/laittaa kaulapannan/rapsuttaa/ottaa kuvia/jutella mukavia?", "Moi! Oon täällä Sumatralla/Sulawesilla/Malesiassa/Uranuksessa ja löysin just kissanpennun, mitä teen, voitko auttaa?" jne).

Ja sitä kangaskassien nettikauppaa pitäs keretä katteleen mutta tärkeemmät asiat tarvii hoitaa ens.

Vaikka kai se pitäs olla tärkeysjärjestuksenä ykkösenä sellanen homma joka tois rahaa huusholliin? Mutta eiku kissat ens.

PS. Vituttaa olla näin pahalla päällä koko ajan. Mutta onneks voi sit aina lukittautua kotiin ja ottaa kissanpennun kainaloon ja kattoa Australian Master Chefia ja unohtaa kaikki murheet.

Aallokko on ollu viime päivinä niin kreisinä, että meri pukkaa jo tielle

Meri

Naapurin kääpiöt

Niin. Kissaprojektihan tämä on mutta viime viikolla tämmönenki potilas vastaanotettiin.

Eikä tääkään sano miau mutta siä se on kissasairaalassa tuttipullosyätännässä. Hänen emo pykäs NELJÄ vauvaa. Yleensä mein vuohet tekee yhen tai kaks pentua. Neljästä emo ei jaksanu huolehtia joten tämä jäi orvoks kun emovuohi paineli matkoihinsa kolmen muun vauvansa kanssa.

Pertsa Peruskissa kävi kylässä.

Piti vetää känni kun vitutti kaikki niin paljon. Oli ihan kiva regeikemu yhes mestas täällä meiän päässä saarta. Mutta pojat oli keksiny jostain synasta tms kaiku-nappulan ja aattelivat et täähän on makeeta, laitetaa tää kaiku täysille koko illaks. Ai että!

Rinjanilla on grilli kuumana

Muutama hiano kuva tuosta naapurisaaren tulivuorenpurkauksesta. Kyllä kelpais tuolla maggaraa paistella!

Kuvat estottomasti aivan muina voroina nyysitty Mount Rinjani National Parkin FB-sivulta.

Siellä siis on purkautunu varsinaisen Rinjanin kraatterissa oleva pienempi tulivuori. Mikä on kyllä tosi hyvä, koska jos toi iso vuori posahtaa niin se oli sitte siinä. Sen jälkeen tuskin on näitä hiekkakikkareitakaan enää.

Sokee

Sokee

Joskus puoli vuotta sitte joku löys jostain pienen surkeen kissanpennun. Sillä oli hirviä silmätulehus ja oli muutenki sellasessa kunnossa, että ei paljon toivoa ollu. Mutta kuin ihmeen kaupalla hän tokeni ja tervehty. Silmät tosin räjähti päähän ja mitä jälellä oli ni poistettiin eläinlääkäreien toimesta meiän huhtikuun klinikalla. Sokeella ei siis ole ollenkaan silmiä.

Kissaraasulle koitettiin löytää kotia, mutta kun terveittenki kissanpoikasten saaminen adoptiokotiin on aika toivotonta, ni eihän näitä vammasiakaan kukaan halua. Sokee kyllä adoptoitiin jo kertaalleen, mutta runkkarit toivat sen takasin "koska se maukuu". Tovi aateltiin, että mirri jää Lutwalaan asumaan, muttei siitäkään mitään tullu. Tie menee siitä ohi ja sokee säntäili muutenki mihin sattuu. Piti pitää hänet häkissä, ettei satu mitään.

Miä en kyenny kestämään ajatusta, että tuo sokia kissaparka vaan siä sairaalan häkissä kärvistelee. Kaiken sen jälkeen mitä on läpi käyny ni hän ansaittee parempaa ja ansaittee kodin missä saa olla ja missä on turvassa ja missä hänestä huolehitaan. Hän on tavattoman ihana ja hellyyrenkipiä, ja niin pehmoinen on turkki, että ei mitään tolkkua. Kun sairaalaan meni, niin Sokee huus kurkku suorana huomiota sieltä häkin kaltereitten takaa, ja kun otti syliin ni kehräs aivan raivolla ja tunki päätä kainaloon, että piä minut, piä minut.

Jetläkipäissäni kun yhen yön valvoin ja miätin vaan Sokeeta siä häkissä yksinään ni ratkasu mikä siitä seuras oli aika selvä. Pyyhälsin aamulla Lutwalaan ja ilmotin, että Sokee lähtee miun kotio sisäkissaks, piste.

Sokee kakalla

Toin Sokeen kotio ja näytin hänelle että tässä on siun vessaloota ja tästä kun tällee tähän suuntaan tepsutat ni on ruoka- ja vesikuppi. Loput mööpelit ja tsydeemit tutkiskelepa ihan itte. Sokee oli vartissa täysin kartalla.

Hän löytää vessan ja sapuskat, leikkii leluilla (on leluja mitkä tekee ääntä, eli kulkusella varustettua hiirtä ja semmosta), osaa hypätä sänkyyn ja sieltä pois. Hän kulkee vähän seiniä pitkin paikasta toiseen, jotta pystyy hahmottamaan missä on menossa. Hän haluaa myös haistaa, maistaa ja koskettaa kaikkea, myös minua.

Sokeella on kaveri Otis, joka pääty miulle Edenistä. Oli sinne jostain ilmestyny, koitti asettua taloks, mutta muut Edenin kissat eivät hänestä yhtään tykänneet. Otis ei aluks tykänny Sokeesta lainkaan, mutta nyt ne jo leikkii yhessä ja välillä jopa nukkuvat sievässä pinossa. Otis varmaan jossain kohin lähtee ulos asumaan, mutta ehkä vasta sitte kun Sokeelle tulee joku uus kissakaveri. Siihen tuskin pitkää aikaa menee. Sairaalassa on adoptiovalmiita pentuja, ja jollei niitä joku kohta sieltä hae ni mihinkäs muuallekaan ne päätyis ku miun hoteisiin.

Syrän rakkaudesta pakahtuu. Olen onnenpossu kun Sokeen kanssa saan elellä. Hän on kertakaikkiaan aivan silkkaa ihanuutta. Tuhat ja yx syrämmen kuvaa tähän. Lööööööv.

Otis ja Sokee

Onneks on sisua

Kissojen takia miä menen vaikka perse eellä puuhun

Vastuun jakaminen ja hommien delegointi on kaunis ajatus. Mutta siitä hyvin usein seuraa se, että menee vitusti aikaa siihen ootteluun ja kyselemiseen, että onko tää asia hoiettu. En tiiä kumpi nostaa stressikäyrää enemmän: se että ittellä on kilometrin lista asioita jotka tarttee hoitaa, vai se että nakittaa niitä muille, jotka sanoo jeesjees, of koors, no worries ja sitte saa 3 kuukautta repiä ihokastaan ja kysellä miljoona kertaa että onko hoiettu ja mitään, MITÄÄN, ei tapahdu. Parhaassa tapauksessa juokset sata kertaa kattomassa jotain hommaa kun on luvattu että "tänään tehää" ja sitte ei oo kuitenkaan tehty. Turhautuminen tommoseen ottaa välillä niin kovasti hermon päälle, että meinaa tulla itku.

Itkun sijaan usein tulee sellasella marttyyriviitalla koristeltu raivo. Että vittu vaikka minä en osaa ehkä tajua enkä ehtis ni saatana teen sitte itte jumalauta. Onhan google josta löytää ohjeita hommaan ku hommaan. Tuleepahan tehtyä ja jos ei tuu, ni ei voi räyhätä ku ittelleen. Tämmönen on varma tie ylettömään stressiin, pahantuulisuuteen ja vitutukseen. Mutta kuten sanottu, ainakin asiat tulee ees jotenkuten tehtyä.

(Tähän sopii jälleen se vertaus parisuhteessa tapahtuvaan roskapussin viemiseen. Ihan sama homma. Saatana minua parisuhteilta jatkossakin varjelkoon, miä en jaksais jos kotonaki pitäs jotain aikaasaamatonta nahjusta kattella.)

Miun reissun ajaks nakitin tutuille, että napatkaa Balilla käyessänne mein eläinlääkärikumppaniasemalta yks säkillinen rojua mukaan. Kassillinen kissakamaa oli jätetty sinne säilöön. Lahjottaja oli nähny kauheen vaivan rojujen haalimisessa ja pommitti miuta viesteillä, että onko haettu. Oli huolissaan, että pakaasi häviää eikä päädy sinne mihin oli tarkotettu, eli Hiekkakikkareen kissoille. Luonnollisestikaan lahjotuskassia ei oltu miun loman aikana haettu, vaikka Balilla oli rampattu.

Nakitin internettinörtit hoitamaan kissojen virallisen nettisivun osotteen siirron. Vanha nettisivuhan hakkeroitiin tuossa jokunen kuukaus sitte ihan pillun päreiks ja tein ennen Mordoriin lähtöä hirviällä kiireellä uuet kissasivut, mutta toi ns. domainin siirto on miulle ihan hepreaa ja täten pyysin et vanhan nettivun pykänneet klopit tän asian hoitais. Luonnollisestikaan eivät tehneet asialle mitään.

Nakitin, että jo kuukausia sitten kissasairaalaan rakennettujen uusien isompien kissahuoneiden lattiat maalattais. Tätähän toki luvattiin hoitaa "viimeistään tällä viikolla" useiden viikkojen ajan jo ennenku lomalle lähin. Ei sitte kuitenkaan ikinä "ehitty". Luvattiin hoitaa miun loman aikana. Luonnollisestikaan ei ollu maalin pisaraakaan lattioihin laitettu kun takasin tulin.

Eipä mitään. Eiku hommiin. Kissaroinalahjotuskassi on nyt haettu ja tänne saatu. Kissojen virallinen webbiosotedomain vie nyt meiän uudelle nettisivulle.

Sairaalahuoneiden maalaukseen järjestin lauman vapaaehtosia, jotka meni mestoille eilen, mutta joku jätkä meni sanomaan, ettei tarvitte koska hän HALUAA itte maalata ne lattiat "tänään illalla" (siis eilen). Oletin, että kun olen kertonu vapaaehtosporukalle, että menette ja maalaatte ne lattiat, ni ne menee ja maalaa ne lattiat ja paskat kyselee mitään sen enempää. Mutta ei. Koska joku urpo sanoo, ettei tarvi maalata, ni ei sitte.

Kävin äsken (taas) kattomassa että miten hianosti on eilen illalla laitettu hommat kuntoon. Ei tietenkään oltu maalattu mitään. Lupasivat hoitaa taas tänään. Hermoromahdus ja itkupotkuraivarit on todella, todella lähellä. Käyttänen siis maalaamiseen ens sunnuntain, joka pitäis olla miun viikon ainoa vapaapäivä. Mutta jonkunhan ne saatanan lattiat on maalattava, että saahaan ne uuet sairaalahuoneet käyttöön. Miä en kestä, että meillä on kipeet kissat tai pentulaumat pienissä häkeissä, kun vieressä on 3 tyhjää isoa huonetta, jossa mirrit mahtuis olemaan ja leikkimään ja liikkumaan, mutta homma on yksien parin neliön lattioitten maalaamisesta kiinni. Pää räjähtää.

Koitan hokea ittelleni, että sillä on tultava toimeen mitä on, enkä miä voi vaan sormia napsauttamalla ja kauhiasti tahtomalla taikoa asioita paremmaks. Mutta kyllä kaihertaa kateus ja turhautuminen, kun jossain muualla on jotain eläinsuojeluprojekteja joilla on tilukset ja toimistot ja HENKILÖKUNTAA, jonka tehtävä on ihan vaan pelkästään eläinasioittein kanssa puuhastelu.


Jos jotain positiivista, niin sen verran työltä tää kissahomma alkaa tuntua, että ihan kohta pystyn ehkä maksamaan ittelleni palkkaa. Siis ihan rahaa, enkä pelkästään kissanpentuja. On vähän olo, että vittuako miä ilmasiks tän paskan kanssa painiskelen, kun tää viä miun kaiken ajan ja korvaukseks en saa juuri muuta kun kehuja että "teet niin hienoo duunii, aivan mahtavaa, jatka samaan malliin". Mutta kun koitan huuella apuja asiaan ku asiaan ni vastassa on yleensä vaan syvä hiljasuus tai tyhjiä lupauksia.

Onneks on suamalainen sisu sisäänasennettuna. Ja koska tärkeintä on kissat, kissojen takia miä jaksan, periksi en anna, menen vaikka perse eellä puuhun jos siellä on kissa pulassa.

Vielä joku päivä joku miljonääri kävelee ovesta sisään ja tekee tilanteen paremmaks. Et tossa on rahaa, osta tontti, rakenna tilukset ja palkaa sitä henkilökuntaa. Kiitos.

Paluu Hiekkakikkareelle, ruutitynnyrin ylle

Kotiinpaluu Mordorista oli pitkä ja kivinen tie. Hassun Hattubileen jälkeen oli arvatenkin aika rapsakka olo, eikä tilannetta auttanu yhtään, että lennot oli Turkin kautta ja Turkin tilannehan on vähäisen  jännä ja epävakaa. Ahisti myös se, että joutuu keskellä yötä kökkimään kolmisen tuntia siä turkkilaisella perseenreikälentokentällä ennen jatkolentoa Singaporeen. Mordoriin päin lentäessä oli sama homma, ja se käsitti älytöntä jonottelua transfer-turvatarkastukseen ja sitte istuskelua paskasilla lattioilla, kun ei ollu penkkejä missään.

Kun välilasku koitti, olin ihan pää pyörällä. En tiedä missä helvetissä konetta vaihdettiin, mutta se ei ollu kyllä yhtään sama kenttä tahi ainakaan terminaali, missä Mordoriin päin lentäessä kärvistelin. Nyt vaihto oli kiiltävässä uudessa mestassa, missä ei ollu mitään transfer-turvatsekkausta. Oli penkkejä pilvin pimein missä istua, kaikki oli siistiä ja kiillotettua ja ihan uutta.  Liekö vaihtaneet terminaalia tai ihan vaikka koko kenttää sen kuukauen takasen pommi-iskun jälkeen, tiiä häntä, mutta en valittanu. Ainakaan paljoa.

Lento Singaporeen meni elokuvia kattelessa, koska en kyenny yhtään nukkumaan. Singaporessa maahan tullessa meiät ohjattiin koko koneellinen ylimääräseen turvatarkastukseen, ennenkun päästiin edes immigrationiin. Lisäks meiän ruuman matkatavarat meni ylimääräseen tsekkiin, joten matkatavaroita sai oottaa yli tunnin. Kun lento oli valmiiks jo tunnin myöhässä, miulla alko hikee pukata. Olin varannu 3 tunnin vaihtoajan Sporeen, ja siellä normaalisti kaikki toimii älyttömällä teholla, joten luulin et kolmessa tunnissa ehin hyvin tulla maahan, tsekata jatkolennolle Kuala Lumpuriin, syyä pötkylän Subwayssa ja juua sammion frappea Starbucksissa ja poltella askin tupakkia. Ehei, ei tällä kertaa. Ehin just ja just tulla maahan, etuilemalle tsekata sisään jatkolennolle ja juosta lähtöportille ja suoraan koneeseen. Piti miälen virkeenä tommone  piäni hermoominen.

Kualassa yks yä lentokenttähotlassa ja aamulla lento Lombokille. Se hoitui ilman mitään ylimäärästä häslinkiä.

Pääsin kotio Hiekkakikkareelle. Kissoja oli piha täynnä ja aika pian pongasinki heiät kaikki. Lauma on nuhassa mutta hengissä, kaikki hyvin syötettyjä ja lellittyjä, koska naapurin sukelluspojat heitä hoiti.

Voro on koittanu mennä sisään

Muut hommat huushollissa oliki sitte ihan päin vittua, vaikkei ees laskis kämpän sisällä olleita kuolleita torakoita (niitä oli nimittäin melkonen määrä!). Vierashuoneen ovesta oli koitettu murtautua sisään, onneksi siinä onnistumatta, mutta toinen lukoista oli rikottu. Ja olishan se pitäny arvata, ettei naapurin majatalon jätkät ollu siivonnu tahi kastellu miun pihaa, niinkun sovittiin. Olis pitäny arvata, ettei miun sähköongelmille oltu myöskään tehty mitään (miun talossa on sähköt pätkiny ihan vitusti jo pitkään, en oo voinu esim. ilmastointia pitää päällä juuri ollenkaan koska talosta menee heti sähköt jos laitan airconin huutamaan). Olin väsymyksestä ja matkanteosta niin pinna kireenä, että yhtään ei ollu huumorisulakkeita. Menin pää punasena huutamaan naapurin majatalon jätkille ja soitin myös miun talon omistajalle (jolla noi naapurin majatalon jätkät on töissä). Että vittu täällä ei ole tehty mitään ja miun sähköt pätkii ihan koko ajan edelleen ja nyt en kestä enää.

Omistaja sai hepulikohtauksen myös ja oli ihan että eikö ne jumalauta ole korjannu sitä sähköä et nyt saatana. Hän oli Sumatralla mutta soitti pari puhelua tänne päin. Kohta oliki vihdoin sähkölaitoksen ukko pihassa ja seuraavana aamuna miun talo kytkettiin uusiin kaapeleihin. Nyt on sähköä. Silloin kun sitä on noin muuallakin. Mikä on useimmiten, mutta ei koko ajan.

Kotiinpaluu oli siis vähän hermoja kiristävä, ja kun tän jälkeen alko vielä noin viikon kamppailu elämäni hirveintä jetlägiä vastaan ni fiilis oli sellasta sumua ja vitutusta suurimman osan aikaa. Semminkin kun oli tuhat ja miljoona asiaa hoiettavana, kun ei oikein mitkään muut hommat ollu miun loman aikana edenny. Ei tietenkään. Jollet tee itte, ni mitään ei tapahu.

Regei

Elämä täällä on aika usein vähän niiku ois parisuhteessa. Pienestäki asiasta saa mäkättää miljoona kertaa, mutta vasta kun pää räjähtää ja totaalisesti menettää hermonsa ni hommat rupee etenemään. Ihan sama kun parisuhteessa vaikka roskapussin vieminen. Sanot siitä 50 kertaa et voitko viiä ton roskapussin tosta eteisen nurkasta ja äijä sanoo joojoo ja oho kappas pussi saa kököttää siinä tasan siihen asti kunnes joko aa) siä viät sen itte tai pee) siä huuat niin että ikkunat helisee ja uhkaat ukkoa kirveellä että nyt vittu jollei tuo roskapussi liiku ni siun pää on tuolla jäteastiassa seuraavaks ja btw minä otan eron NYT.

Vasta kun sain ekaa kertaa nukkutua sillon kun täällä on yö (noin viikko kotiinpaluun jälkeen), alko elämä voittamaan ja tuli sellanen äärimmäisen onnellinen fiilis et täällä taas, kotona Hiekkakikkareella, aijjettä!

Oon käyny vähän bintangeilla ja kattomassa vähän regeitäki. Maistuhan se, mutta vaihtasin esim. Stam1naan enidei.

Ylimäärästä jänskää on tuonu eilen aamulla ollu aika iso maanjäristys tuossa lähiseuduilla (itte nukuin koska se oli aikasin aamulla, enkä täten huomannu mitää) ja ehketi sen seurauksena tulivuori Rinjanin herääminen ja tuhkapilven sylkäsy taivaalle. Lentokenttä meni kiinni ja Balillakin peruttiin paljon lentoja. Mutta tän hetkinen tieto kertoo, että tuo oli vaan yks tommonen reipas röyhtäsy ja tulivuori on nyt taas asettunu lepotilaan.

Jännää tämä ruutitynnyrin päällä istuskelu!

Kissojen asioista tuleepi erillinen postaus ehketi huomenna. Koska on huushollissa uusiakin mirrejä ja on kaikenlaista kissajuttua meneillään. Tiätenki!

Ruosteinen rämä fillarini pimpattiin tyystin uuenlaiseks miun loman aikana. Joku asia sentään oli tehty niiku oli luvattu!

Jetläki piti miut niin sumussa ja ruokahaluttomana että ekan viikon jääkaappi näytti tältä. Nyt oon kyllä jo ostanu vähän ruokaakin.

Samasama regeibaari vietti synttäreitä. Oli vaikka mitä hässäkkää.