Sokee

Sokee

Joskus puoli vuotta sitte joku löys jostain pienen surkeen kissanpennun. Sillä oli hirviä silmätulehus ja oli muutenki sellasessa kunnossa, että ei paljon toivoa ollu. Mutta kuin ihmeen kaupalla hän tokeni ja tervehty. Silmät tosin räjähti päähän ja mitä jälellä oli ni poistettiin eläinlääkäreien toimesta meiän huhtikuun klinikalla. Sokeella ei siis ole ollenkaan silmiä.

Kissaraasulle koitettiin löytää kotia, mutta kun terveittenki kissanpoikasten saaminen adoptiokotiin on aika toivotonta, ni eihän näitä vammasiakaan kukaan halua. Sokee kyllä adoptoitiin jo kertaalleen, mutta runkkarit toivat sen takasin "koska se maukuu". Tovi aateltiin, että mirri jää Lutwalaan asumaan, muttei siitäkään mitään tullu. Tie menee siitä ohi ja sokee säntäili muutenki mihin sattuu. Piti pitää hänet häkissä, ettei satu mitään.

Miä en kyenny kestämään ajatusta, että tuo sokia kissaparka vaan siä sairaalan häkissä kärvistelee. Kaiken sen jälkeen mitä on läpi käyny ni hän ansaittee parempaa ja ansaittee kodin missä saa olla ja missä on turvassa ja missä hänestä huolehitaan. Hän on tavattoman ihana ja hellyyrenkipiä, ja niin pehmoinen on turkki, että ei mitään tolkkua. Kun sairaalaan meni, niin Sokee huus kurkku suorana huomiota sieltä häkin kaltereitten takaa, ja kun otti syliin ni kehräs aivan raivolla ja tunki päätä kainaloon, että piä minut, piä minut.

Jetläkipäissäni kun yhen yön valvoin ja miätin vaan Sokeeta siä häkissä yksinään ni ratkasu mikä siitä seuras oli aika selvä. Pyyhälsin aamulla Lutwalaan ja ilmotin, että Sokee lähtee miun kotio sisäkissaks, piste.

Sokee kakalla

Toin Sokeen kotio ja näytin hänelle että tässä on siun vessaloota ja tästä kun tällee tähän suuntaan tepsutat ni on ruoka- ja vesikuppi. Loput mööpelit ja tsydeemit tutkiskelepa ihan itte. Sokee oli vartissa täysin kartalla.

Hän löytää vessan ja sapuskat, leikkii leluilla (on leluja mitkä tekee ääntä, eli kulkusella varustettua hiirtä ja semmosta), osaa hypätä sänkyyn ja sieltä pois. Hän kulkee vähän seiniä pitkin paikasta toiseen, jotta pystyy hahmottamaan missä on menossa. Hän haluaa myös haistaa, maistaa ja koskettaa kaikkea, myös minua.

Sokeella on kaveri Otis, joka pääty miulle Edenistä. Oli sinne jostain ilmestyny, koitti asettua taloks, mutta muut Edenin kissat eivät hänestä yhtään tykänneet. Otis ei aluks tykänny Sokeesta lainkaan, mutta nyt ne jo leikkii yhessä ja välillä jopa nukkuvat sievässä pinossa. Otis varmaan jossain kohin lähtee ulos asumaan, mutta ehkä vasta sitte kun Sokeelle tulee joku uus kissakaveri. Siihen tuskin pitkää aikaa menee. Sairaalassa on adoptiovalmiita pentuja, ja jollei niitä joku kohta sieltä hae ni mihinkäs muuallekaan ne päätyis ku miun hoteisiin.

Syrän rakkaudesta pakahtuu. Olen onnenpossu kun Sokeen kanssa saan elellä. Hän on kertakaikkiaan aivan silkkaa ihanuutta. Tuhat ja yx syrämmen kuvaa tähän. Lööööööv.

Otis ja Sokee