torstai 18. toukokuuta 2017

Eväksenhakumatka

On se luajan lykky ettei miulla ole enää kissakauppaa Egoisten tiluksillä. Hehän avasivat sinne leipomopuodin jokunen kuukaus sitte, ja kun se oli siinä kissakaupan viäressä ni eihän sieltä kotio päässy koskaan ilman että kävi ostamassa pari patonkipötkylää mukaan. Tai evästeli heiän kasvis-piirakoita. Ja ihan vaan pelkästään vilkasemalla leipomokaupan donitsitiskiä paino nous varmaan kahexan kiloa.

Kissakaupan vimosinä viikkoina alkoki jo vähän sortsit kiristämään ja tissiliivit tuntu jälleen täysiltä. Turposin ku pullataikina, koska hyvä leipä, se on ollu asia jota täältä ei meinaa mistään löytää. Ja kun leipomopuoti aukes ja alko myymään uunituoreita patonkeja niin morjens, miehän mussutin menemään like there's no tomorrow.

Nyt kun oon reilun kuukauen ollu kaukana leipomosta nin pöxyissäin mahtuu taas hengittämään. Toki suhautan sillon tällön leipomolle hakemaan pari pötkylää, samalla kun käyn morjestamassa miun Egoiste-kissoja, mutta se on ehkä kerta viikossa eikä joka helvatun päivä.

Ruokahommat onkin täten muodostunu vähän vaikiaks. Minen jaksa käyä kylillä ostamassa ruokaa, kun en jaksa käyä kylillä muutenkaan, ja lähikioskien pakettinuudelit alkaa tulla korvista. Lisäks keittiökin oli pitkään ihan sekasten ni ei paljo huvittanu ees niitä kämäsiä nuudeleita siä keitellä.

Täten ratkaisu oli seuraava: kartottaa kaikki miun himahuudiloitten warungit eli paikalliset ruokakipsat ja ettiä sellanen mistä saa kasvismätön vaivatta ja halavalla (max eurolla saatava vatta täyteen kiitos koska miä olen persauki ja ruoka on asia johon miuta ei kiinnosta juurikaan rahaa mällätä) ja miälellään  jos sais viä sellasen sapuskan ettei se oo niin tulista että kituset palaa ja perse sylkee tulta.

Esittelyssä eväksenhakumatka, olkaat hyvät.



Tästä lähetään, miun Palatsin edustalta. Rakennusjätettä on polun posket pullollaan mutta kylä ne siitä jossain vaiheessa taas siivotaan.

Isojen puitten alle nous vähän aikaa sitte pari hökkeliä. Tämä etummainen on ruokakipsa eli warung ja siällä täti tekee oivat pöperöt. Mutta nysse oli sulettu. Tuossa kyltissä lukee "JUAL PULSA ALLOVRATOR" ja se tarkottaa että myyvät myös sykettä puhelimiin ja ilmeisesti kaikkien operaattorien liittymiin. ALL OPERATOR siinä kai koitetaan sanoa, mutta ALLOVRATOR on ihan yhtä hyvä, viesti menee perille ainaki miulle.

Hevot tauolla

Hepotalli. Näitten kauramoottorien paskaa miä käyn kottikärrykaupalla nyysimässä miun pihaan, jotta lähtis viidakko rehottamaan.

Siähen nous äskettäin tönö ja siinä asuu näjemmät uuet naapurit.

Kotieläimiä

Tuosta läpi ja kohta ollaan ruokapatojen äärellä

Petoninen valtatiä joka täytyy tässä ruuhkassa jotenki ylittää

Hevoa pukkaa joka suunnasta


Ja perillä, tämä on Warung Gili, tunnetaan myös nimellä "Speedbumb Warung" koska ne laitto tiälle tappavan betonitöyssyn joka koittaa aina kampittaa iloisen pyäräilijän yän hämärissä kun se pikkuhutikassa kaahaa tuhatta ja sataa Golfilta kotio.

Mässytarjonta oli tänää vähän köyhä. Ei ollu ees cyrrya.

Warungin Ibu eli Täti. Miä menen aina oman muavipänikän kanssa hakemaan pöperöt ni ei kattokaas tuu yhtään roskaa miun take awaysta.

Ja sitte takas kohti kotia

Paikallinen bikerijengi pyyhkäs ohi.


Isojen puitten alle on tullu myäs korjaamo. Korjaavat fillareita ja heppakärryjä ja tiäs mitä.

Ja kas, melkeen kotona jo.

Min Palatsi

Päivän mättö oli vähän onneton kun ei ollu curryy mutta jotain ny kuitenki sain henkeni pitimiks: tempeä, jotain heiniä, pualikas muna, maissikakkusia ja riisiä. Hintalaatusuhre ihan kelpo, tämä makso 10.000rp eli vajaat 70 senttiä. Ei o paha hinta päivän sapuskoista. Jää nähkääs sitte enempi rahaa kaljaan eli kasviskeittoon. Asiat on laitettava oikiaan tärkeysjärjestykseen, sitähän miä olen aina hokenu.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Remonttihommat

Palatsini on ollu remontissa syys-lokakuun vaihteesta alkaen. Piti tehdä seuraavaa: tehä miun kettiöön seinät, rakentaa uusi aita tilusten ympärille, uusi terde talon eteen ja pihaan uus heinäkattonen röhnötysalkovi. Hommathan lähtiki liikkeelle vauhikkaasti ja sialuni silmin jo näin kaiken valmiina ennen joulua. Tyhmä kun olen niin miälessä ei ollenkaan käyny, että tyytyväinen saan olla jos kaikki ois valmista ennen ENS VUODEN JOULUA.

Ongelma on lähinnä ollu että raksajätkät häviää kun piarut saharaan tuosta vaan. Miä en oo ees laskenu montako eri hyypiötä on tässä kuukausien aikana käyny vähän jotain nurkkaa hiplaamassa, mutta monta niitä on ollu. Mitään ei ole valmiiks asti saatu tehtyä, kaikkea on alotettu mutta valmista ei oo tullu mistään. Miun puupäähän ei mene tuommonen touhu, koska miä ajattelisin niin, että jahas, aletaas rakentamaan aitaa ja tehään se valmiiks ja sitte alotetaan seuraavaa hommaa. Mutta ei, vaan alotellaan vähän kaikkea eikä tehä mitään valmiiks saakka.

Aita on valmis. Maalattu ja kaikkee! Ja viidakkoa on istuteltu!
Aita muurattiin, mutta meni kuukausia enneku siihen jotkut remppajätkät raahautu sutimaan päällystyksiä. Keittiöön laitettiin seinää ja ovi ja ikkunoita mutta jätettiin yks helvetin iso reikä seinään sojottamaan. Pihan uus rötkötyskatos on pystyssä mutta lattiaa siähen ei o laitettu eikä oo seiniä maalattu.

Pihaa ympäröivä aita valmistu vihdoin muutama viikko sitte kun miä väsyin oottamaan että ukot sen maalais. Maalasin ihan itte. Eli reilun 7 kuukautta siitä kun tää remppa alko nin vihdoin ensimmäinen asia on saatu valmiiks. Jos oisin jääny oottelemaan että raksaukot maalais ni oottelisin varmasti vielä pitkään. Oi onnenpäivää kun aita oli valmis, koska sitte pääsin into piukeena istuttelemaan rehuja ja laittamaan viidakkoa taas kerran alulle!



Tuossa pari viikkoa sitten taas viikkojen ellei kuukausien tauon jälkeen pamahti ukkoja pihaan että alkavat maalaamaan keittiön seiniä. Miä olin että vitut alatte, siellä on vielä toi iso reikä seinässä et aivan turha maalata yhtä nurkkaa ja sitte tuutte laastien ja paskojen kanssa sotkemaan kaikki kun joskus toi reikä tilkitään. Ahaa. Meni jakeluun. Joku haki kaupasta lasitiilitä ja lattovat reiän umpeen. Jättivät sen tietysti sillä viisiin aivan kesken että toisestä päästä vielä tiilet sojotti kun toista päätä oli jo vähän siloteltu. Lupasivat tulla "huomenna" jatkamaan.

Huominen tuli lopulta viikon päästä mutta sillonkaan eivät valmiiks saaneet mitään. Hävisivät taas tuosta vaan ja kun kyselin perään niin kerrottiin että ne tulee takas "huomenna" tai "tänään iltapäivällä". Miä vannotin ja vannotin että onko ihan satavarma että tulevat ku miulla ois muutaki tekemistä kun olla kotona kyttäämässä että josko joku vaivautuu paikalle. Juu kylä on aivan varma että huomenna aamulla kello 9.

Maanantaina menin taas kysymään että mitäs vittua ja naapurin duunarijätkät oli silmät ymmyrkäisnä että ai eikö ole keittiö valmis. NO VITTU EN KAI RAVAIS JOKA PÄIVÄ VINKUMASSA JOS OLIS! Naapurin jätkät lupas että no myä tullaan kahen tunnin päästä laittamaan se maalauskuntoon. Vannotin, että kaks tuntia ni varmasti tuutte, etten turhaa taas köki himassa. Juu tullaan tullaan. Neljän tunnin päästä lähin ettimään että missä ne vitun jätkät kuppaa. "Ne on nukkumassa" oli vastaus. Voi hyvä jumalauta saatana.

Sain yhen jätkän hereille ja hän kerto että no eikäku katoppa ku se oikee raksaporukka tuleekii huomenna yheksältä ja ihan satavarmasti tulee ja kyllä näin on. Asia selvä.

Tiistaiaamu koittaa, herään ajoissa raivaamaan keittiön siähen kuntoon että ukot pääsee sotkemaan. Kello tulee yheksän. Ketää ei näy. Menen kysymään. "Juu katoppa kun ne on tuolla toisella raksatyömaalla, ne tulee tänne tuossa iltapäivällä".

Miä aloin itkemään. Turhautumislevelit veti niin yli että romahin. Painuin kotio ja lähetin Palatsini omistajalle viestin missä suorastaan rukoilin apua. Että auta nyt vittu saatana, nää on siun hommaamat raksajätkät ja miä en oikiasti jaksa tätä paskaa, olen nyt muutaman viikon kuunnellu tätä " ihan varmasti huomenna"-komediaa, ja miä kökin kotona ja kyttään että tulisko joku ja mitään ei tapahu, ja miun keittiö on aivan levällään, AUTA!

Kohta tuliki yks naapurin jätkistä kysymään että niin tuata haluatko että laitetaan keittiö kuntoon. HALUANKO? MITÄS VITTU LUULET?

Yks raksajätkistä ilmesty paikalle, veti viimiset laastit seiniin, päin vittuahan ne meni, seinä on kuprulla ja vinossa mutta ihan vitun sama. Luikki sitte hommat tehtyään karkuun ja tuskin häntä enää näkyy.

Omistaja laitto viestiä että ongelma on se, että ne raksaukot ei halua miun talossa olla hommissa koska siellä on KISSOJA.

Voi pyhä paska miä sanon. En ittekään halua olla missään töissä, koska aina siällä on IHMISIÄ, mutta jos miulla on duuni josta maksetaan palkkaa nin kyllä miä duunit teen. En miä tuosta vaan häviä ja painu maan alle ja ilmottele sitte viikon hävyksissä olon jälkee että nii juu kato kun oli niitä ihmisiä siällä tyäpaikalla ni miä en niiku kestä enkä voi.

Eilen ja tänään oon maalannu keittiön seiniä. Se on siivousta vaille valmis. Onnenkyynel. Muusta paskasta miä en nyt jaksa enää ees kitistä. Pihan uuet terassit ja härpäkkeet valmistuu sitte joskus. Viimestää sitte kun miulla on rahaa palkata omat raksajätkät tekemään.

Tätä miun palatsin remppaa ja sen vauhikasta ja laadukasta etenemistä kun on kattellu ni olen kyllä ihmetelly miten tämä maa on koskaan ees laskeutunu puusta. Ja hämmästelen miten kukaan rupiaa täällä tyhjästä rakentamaan yhtään mitään. Rakennushommissa on aina katastrofin ainekset vahvasti läsnä, myäs siellä Mordorissa (yhen talon olen siällä nuoruuden hulluuksissani rakennuttanu ja se oli elämäni kallein ja dorkin virhe), ja täällä rakennusprojekteihin on laitettu niitä katastrofin aineksia oikeen avokätisellä kauhalla ja kaksinverroin tanakammin. Hattu päästä sen hulluuden edessä joka saa jengin täältä ostamaan maata ja rupiamaan silmät loistaen siähen jotain bungaloweja rakentamaan.

Miulla jo kylmä hiki virtaa vuolaana persvaossa että mitenköhän tuon kissakonttorin rakennushommat oikeen sujuu. Onneks siellä on puikoissa sellanen jengi joka tekee eikä märise. Samat jätkät rakentaa uusia Gili Palmsin villoja, ja ensmääne on noussu tyhjästä ihan parissa kuukaudessa ja alkaa jo olla sisustelua vaille valmiina kohta. Ja se villa on stadionin kokonen julmettu lukaali, jotta kyllä luulis että miun piäni kissakioski  hoituu tuosta vaan.

Huomatkaa, miten miä puupää yhä jaksan ajoittain olla toiveikas! Tyhmähän se miäkin olen!


2 viikkoa sitten alkovat tilkittemään keittiön seinän reikää.

Jättivät sen tämmöseks.

Viikko sitten tulivat jatkamaan.

Jättivät sen tämmöseks.

Itkupotkuraivareiden jälkeen sain seinän eilen tähän kuntoon.

Tänään aamulla sain kaikki keittiön seinät vihdoin maalattua. Hän on (siivoiusta vaille) valmis!



Mirrikonttorin suunnitelmat

Olen täällä ja hengissä. Tilanne on vaan semmoinen, että läppärini vetelee viimesiään (saan uuen ens viikolla kun Eijja tulee kaukaa Mordorista tänne vihdoinki käymää jihuu) ja kotinurkilla ei toimi internetti nimminkään vekottimen kautta kuin silloin tahi tällöin jos tuulet on suotuisat ja biorytmit positiivisessa asennossa. Ja sitte kun tiedon valtatie miun Palatsin suostuu tavottamaan niin on niin hias että mitään kuvien latailua tai muuta on turha ees yrittää. Nyt olen Edenissä Taalasmaakeikalla ja täällä netti suihkii piirun paremmin, joten ehketi saan jemmaan kirjoteltuja juttuja jopa julki!

Alotetaan tästä: mirrikonttori. Tonttihan miulla on, mutta ei vielä mitään muuta. Hiukan rahaa jemmassa myös muttei läheskään tarpeeks. Raksapiirrustukset sain joku aika sitte ja niin hyvältä näyttää! Pieniä muutoksia piirustuksiin teen, siirtelen ovien paikkoja ja lisään ikkunoita/lasitiilivirityksiä, jotta konttorissa on valoa, eikä tarvitte pimiässä äheltää.

Tuommonen siitä tulee. Siin on kauppa, varasto ja sitte perimmäisnä eläinlääkäriklinikkatilat.


Tontti rehotti villinä ties mitä heinää ja liaania ja vanhoja kaatuneitten puitten raatoja, mutta myäpä käärittii hihat ja laitettii savottahommat käyntiin ja siivottiin tuo maatilkku yhessä Mr.Robertin ja Mr.Jarin kanssa. Moottorisahamiäs kävi laittamassa puitten raadot palasiks ja naapurin raksajätkät pisti nuotion tulille. Mirrikonttorin maatilkku on nyt jotakuinkin valmis vastaanottamaan äksöniä. Mahollisesti ens viikolla aletaan kaivaa perustuksia ja siitä sitte tiili kerrallaan rupiaa torppa nousemaan.

Ja koska Indonesia, niin en elättele minkäänlaisia toiveita aikataulun suhteen. Se on valmis sitte kun se on valmis. Mitä nopiammin, sitä parempi, tietysti, jotta saan kaupan auki ja kissoille rahaa. Sen olen täällä nyt kantapään kautta oppinu (siitä lisää piakkoin...), että mikäänhän ei aikataulussa valmistu. Joten parempi liänee, ettei mitään aikataulua ees ole. Se on kattokaas se, että pessimisti ei pety!

Slowly slowly, kuten maan tapa on. Huokaus.



Mr.Neil teki piirustukset miun luonnosten pohjalta. Huomatkaa "NUT REMOVAL ROOM". Kuvat tuli sähköpostilla joka oli otsikoitu että "PUSSY CLINIC". Ai että myä ollaan hauskoja!

Tontti näytti vähän aikaa sitte tältä.
Myä raivattiin rehut veks
Moottorisahamiäs moottorisahaili
Sitte meillä oli tontillinen pöllejä

Raivattiin pöllitkii pois. Rakentelu vois jo alkaa!


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Lopun Aikojen Luontokatsaus

Hiekkakikkareen luontoa vihreimmillään. Ties mitä kärmehiä noissakin pusikoissa vaanii....


Hiekkakikkareemme on käymistilassa. Helmikuussa oli tuo rantojen raivaus rakennuksista ja niitä ravintelien ja hieromalaitosten ja kauppojen raunioita on tuolla pitkin rantoja edelleen. Miltei samaan syssyyn saaren piällikkö lähti tiettävästi linnaan, roskahuolto meni seis, island security otti hatkat ja tilanne oli aikamoinen soppa. En ihan tarkkaan ees tiiä mitä kaikkea oli ja on yhä meneillään, mutta moni asia on yhä jopa enemmän päin vittua kuin aikasemmin.

Voitte kuvitella mitä tapahtuu kun kukaan ei käy tyhjentämässä kadunvarsien ja bisneksien roskiksia. Turistimäärä mikä täällä ramppaa päivittäin tuottaa aivan helvetisti roskaa. Meiän kaatopaikka on tursunnu yli jo vuosia, Gili Eco Trust tekee minkä pystyy mutta ihmeitä nekään ei saa aikaseks, varsinkin kun asioita pitää hoitaa kaikenmaailman virallisten tahojen kanssa, jotka ajattelee etupäässä rahaa. Roskahuollon loputtua rantakadun varteen alko helvetin nopeesti muodostumaan hirveitä jätekasoja, jotka rupes tietysti haisemaan ja keräämään kärpäsiä. Tervetuloa Paratiisisaarelle,elä välitä vaikka täällä haisee mätänevät jätteet ja tuhat biljardia raatokärpästä pörrää ympärillä. Jumalauta.


Tältä näytti rannat sen jälkeen kun meri oksens meiän biitseille
Kun lisäks kissaklinikan aikana jylläs hirveet kaatosateet ja meri oli ajoittain helvetin raivokas, meiän rannoille ajautu järjetön määrä meressä lilluvaa roskaa. Muovipaskaa lähinnä. Rannat oli ihan hirviän näköset, täynnä kaikkea saatanan kuonaa: varvastossuja, pulloja, pillejä, hehkulamppuja herrätiäs mitä. Ja kun miettii, että se meiän rantahietikolle ajautunu sonta on vaan yks kärpäsen paska siitä määrästä mitä tuolla merissä lilluu ja jatkaa lillumistaan... ei jumalauta. Ihmiskunta ei ansaitse tätä planeettaa, kun meininki on pelkkää tuhoamista. Vittu kun ahistaa ja maailmantuska välillä vetää fiilikset sellaseks että tekis mieli ampua kaikki, itteni mukaanlukien.

Rehellisesti sanottuna: jos olisin itte ollu turisti tulossa tänne ekaa kertaa ja oisin tohon satamaan saapunu just sillon kun tilanne oli pahimmillaan ni olisin lähteny seuraavalla veneellä ihan jonnekin muualle.Sillä oikeesti: kuka haluaa viettää lomansa keskellä paskaa ja kaaosta? Ei kukaan.



Mutta rannat on nyt siivottu roskasta, rakennusjätettä siellä yhä toki on mutta pikkuhiljaa niitäkin raivataan. Jonkinlainen jätehuolto pyörii taas ja roskakasat häviää katujen varsilta jotenkuten. Tilanne on silti yhä ihan hervoton, kun ei tämmösen pienen kikkareen sietokyky riitä sille kuonamäärälle mitä täällä päivittäin syntyy.

Miun tekis mieli lyödä jokaista vitun ihmistä, jonka näen kaupassa ottavan muovipussin. Jos jumalauta ostat yhen tölkin kokista ja askin röökiä, ja siulla on reppu selässä tai joku vitun rantakassi kylessä ni mihin vittuun tarvit muovikassia? Jollet jaksa ostoksias laittaa omaan kassiis, ni siulla on kaks kättä, voit ihan vaikka kantaa sen kokistölkin ja röökiaskin siihen tien toiselle puolelle rannalle mihin oot enivei menossa.

Puhumattakaan kun käy Lombokilla shoppailemassa. Kassajonossa katton aina silmät ymmyrkäisnä, kun joku ostaa vaikka vaippapaketin. Jossa on jo kantokahva valmiina, että ei tavis kun maksaa se paketti ja tarttua kantoremeliin ja poistua.. Mutta eikö mitä, se saatanan vaippapaketti pakataan ei yhteen vaan KAHTEEN päällekkäiseen muovipussiin. Siinä sitte tuhisen syvää vihaa ja heiluttelen omia mukana raahaamiani kangaskasseja, että kattokaa taulapäät, sitä vois tuua ostoskassin mukanaan, jumalauta. Räyh.

Kanat lajittelee roskakasaa

Kaikkea ekoa ja vihreetä ja kierrätystä ja lajittelua täällä kovasti yritetään, mutta jos ihan suoraan sanon niin asiaan liittyvä tiedotustoiminta takkuaa aika tavalla. Esimerkiks tämmönen yksinkertanen asia: vesipullojen täyttöpisteitä on olemassa jo ihan vitusti. Niistä on tehty kartta mihin on merkattu kaikki mestat mihin voit lampsia täyttämään vesiputelis, joissain paikoissa jopa ilmasiks, joissain se maksaa muutaman tonnin (mutta kuitenkin vähemmän kun uuden vesipullon ostaminen). Mutta mistä sen kartan löytää mihin nää täyttöpisteet on merkattu? Helvetin hyvä kysymys. Välillä se feispukissa seilaa mutta jos tarttisin sitä just NYT kun kävelen tässä ja hokaan et min juomaputeli on tyhjä ni mistä voin tsekata missä on lähin täyttöpiste? En tiiä. Joku appsi ja nettikartta on tulossa, "piakkoin". Kuulemma.

Ommmmmmm.... koitan hakea sisäistä rauhaa ja huolehtia vaan omista jätteistäni ja laittaa miun ähellysvoimavarat kissaprojektiin. Koska koko maailmaa en voi korjata. Asia ois toinen jos olisin Maailman Kuningas. Jumalauta hommat olis sillon tip ja top.

Murhattu cobra

Ja nyt kun tässä luontokatsauksessa ollaan, niin kerrottakoon että Hiekkakikkareen matelijaskene voi hyvin. Tuossa muutama ilta sitte tulin kotio piänessä siävässä ja heti huomasin että jotain on meneillään kun kaikki kissat kasaantunu yhteen nurkkaan tuijottamaan jotain. Menin kattomaan ja siällähän olikin cobra vastassa ja hyökkäysasennossa. Sinkosin naapuriin kun kuulin että ukot istuu siä henkilökunnan tiloissa iltaa viettämässä ja vedin kunnon neiti-momentin kirkumalla koobraa patti punasena. Ukkoja tuliki sitte piha täyteen samoin tein, aseistautuneina lapioin ja kivenmurikoin. Kärmesparka pääsikin pian hengestään. Siitä jäi paha miäli, koska eihän se kärmeen vika ole että eksy miun pihaan, mutta tuommosten äkästen myrkkyotusten kanssa ei ole leikkiminen. Onneks se ei ehtiny lahdata miun kissoja.

Ja sitten naapuri postas alla olevan kuvan feispukkiin eilen. Pieni sisilisko oli hänen pihaan ilmestyny. Ja minä taas laskemaan kissoja että onhan kaikki tallella.

Sisilisko naapurissa
Ja liittyen vielä luontohommeleihin: tuo yks saaren nurkka, josta meri on syäny tiluksia jo muutaman vuoden, se nurkka vaan kutistuu. Aallokko vie hiekan, siitä on lähteny rantapuut ja kaikki. Joku aika sitten asennetut katuvalot pötköttää puoliks meressä. Muutama sähkötolppa siinä vielä sinnittelee mutta on vaan ajan kysymys millon nekin pötkähtää mereen. Tätä samaa rantaeroosiota tapahtuu ympäri saarta. Kun rannat rakennettiin täyteen ties mitä kioskeja, puut sai väistyä. Kun ei ole puita, hiekkaa ei pitele paikallaan mikään.


Punasen viirun kohalla meni joskus muutama vuosi sitten tie/polku ja sen jälkeen oli vielä aimosti rantaa ennenku alko vesi.

Se on ollu kyllä kiva huomata kun rakennukset rannoilta lähti, et on siellä vielä puitakin jälellä. Mutta lisää vois istutella kilvan, tilaa on! Tästäkin on puhetta ollu, että jonkinmoinen Plant A Tree -projekti ois kova. Ongelma on tiättävästi ollu oikeenlaisten puuvauvojen löytäminen. Sellasten mitkä viihtyy suolasessa hiekassa.

Mutta vaikka puita istuteltais nin kyllä myö ollaan tää homma jo niin kuralle vedelty ihan koko planeetan suhteen, että ei hyvältä näytä. Aliens, come nuke us all. Aijoo mutta ei tarvita siihenkään vissiin apua ulkopuolelta, taitaa sekin hoitua ihan omin voimin kuhan nuo muutamat Suuret Johtajat alkaa kunnolla kalistella pieniä pippeleitään.

Ommmmm ajattelen vain kissoja ja kuopsuttelen omaa kompostiani ja istuttelen puita Palatsini pihaan ja odottelen viimeistä loppua ommmmmmmm.

Vittu että ahistaa.

Ja sillon kun oikeen alkaa maalimantuska vetämään hartioita lysyyn niin kannattaa lähteä kävelylle. Jotta näkee myös sen toisen puolen ja muistaa, miten nättiä täällä yhä on, kun lähtee vähän tuolta pahimmista ryysiksistä poies. Silmä ja mieli rauhottuu.

Hiekkakikkareen maisemaa parhaimmillaan. Meinaa välillä unohtua miten nättiä täällä yhä kuitenkin on.



Katuvalo on hävinny taistelun

Tätä betonikuonaa on vielä rannoilla paljon

Lepposampi villieläin


10 käskyä


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Huhtikuun mirriklinikka

Kissaklinikkaviikon kelit oli lähinnä tämmöset


Täällä ollaan, joskaan ei aivan täysillä käyvänä. Jos ois takki, se ois yhä tyhjänä. Ollu seitinohkasesti tekemistä viime kuukaudet ja vaikka nyt on melkeen niiku ois lomalla, niin rauhottumista joutuu oikeen opettelemaan. Hermo on kireellä ja pikkusen kaikki ärsyttää. Oispa valiumia.


Viime aikojen suurimmat ähellykset oli tuossa kuun alussa pietty kissaklinikka ja samaan syssyyn piti tyhjentää vanha kissakauppa ja roinavarasto Egoistesta. Molempiin hommiin tietysti liitty paljon kaikenlaista, myäskin tunteiden vuoristorataa. Kun on sisältä kuollut Tuonelan tienviitta niin tunteminen se vasta ottaakin koville, jumalauta.


Kissaklinikka oli 7 päivän hulabaloo (4 päivää Trawanganilla ja 3 päivää Airilla) ja niikun aina, olin jo ennen klinikan alkua aivan puhki. Kun ennen klinikan alkua piti jo pakata kissakauppa ja tyhjentää sieltä roinaa, tartti käyä Lombokilla shoppaamassa, kuurata ja puunata kaikki kissakorit ja kantokopat ja häkit, organisoia yhtä sun toista, nin klinikan vihdoin alkaessa oli jo selkä paskana ja helvetillinen väsymys päällä. Itku ei ollu kaukana kun siihen lisukkeeks heitti järjettömät kaatosateet koko klinikkaviikolle (yleensä huhtikuussa ei juurikaan sada) ja vanhan kissakaupan kattohan vuoti kuin seula. Ei ollu tunnelmat korkeella meitzillä ja olinkin koko klinikan ajan ku perseeseen ammuttu karhu.



Kissanpyydystäjäsankarit

Vapaaehtosia apulaisia ei juurikaan täällä Trawanganilla ollu, Airilla sentään porukkaa tuli jeesimään,niikun siellä aina tulee. Onneks kaukaa Borneon viidakoista tuli veljekset Doni & Adi pyydystämään kissoja, ja hyö tulivat jo tänne miun omalle Kikkareelle. Doni ja Adi oli sellasia kissanpyydystäjä-supermiähiä että ei mitään tolkkua. Jätkät ravas saarta ympäri ja toivat kissoja klinikalle liukuhihnatyylillä. Vettä tuli ku esterin perseestä mutta sekään ei tahtia hidastanu. Huikeet jätkät ja toivottavasti saan heiät seuraavallekin klinikalle. Jostain räävin rahat että maksan heiän lennot, jos se siitä on kiinni.

Eläinlääkäreitä oli tällä klinikalla vaan kolme, mutta heillä pärjättiin mainiosti. 7 päivää ja meillä kävi reilut 250 kissaa eläinlääkäreien pakeilla ja niistä hiukan yli 200 mirriä steriloitiin. Greit sakses!

Eläinlääkäri Rini hommissa
Parasta oli, että tällä klinikalla meillä ei juurikaan ollu sairaita kissoja. Miltei kaikki kissat oli hyvässä kunnossa ja pullukoita. Yhtään kissaa ei jouduttu klinkan aikana lopettamaan, ja ainoostaan kaksi kissaa menehtyi. Toinen oli tosi sairas pentu joka ei jaksanu elää ja toinen kissa sai erikoisen reaktion ilmeisesti ehkä anestesialääkkeistä ja oikas koipensa muutamia tunteja leikkauksen jälkeen. Sellasta ei ole koskaan tapahtunu aikasemmin ja se olikin koko klinikkaporukalle melkonen järkytys.


Jos muistelee kolmen vuoden takasia ekoja klinikoita mitä järkkäsin niin ero entiseen on aivan huikee. Sillon oli klinikoita, missä varmaan päivittäin piti eutanasioida kissoja, jotka oli niin huonossa kunnossa ettei muuta ollu tehtävissä. Eläinlääkäreillä meni välillä suurin osa päivistä sairaiden kissojen hoitamiseen, sen sijaan että oisivat tehny sterilointeja. Eli saarten kissapopulaation kunto on tässä 3-4 vuoden aikana huomattavasti parantunu ja se miältä tietenki hirviästi lämmittää. Että on tällä miun äheltämisellä jotain saatu aikaan, ei oo ihan hukkaan heitettyä ollu kaikki aika ja raha ja mielenterveys mitä tähän kissaprojektiin olen syytäny.

Hauskaa oli tällä klinikalla, että vapaaehtosena pyöri yks gimuli joka tuli yhestä Sumatran eläinsuojelujärjestöstä kattomaan miten miä tätä hommaa pyöritän. Vähän niinkun oppimistarkotuksessa. Olin ihan että häh, emmiä tiiä yhtää teenkö hommia mitenkään erikoisen hyvin, kun olen kaikki hommat itte kehitelly, kun eihän miulla oo mitään kokemusta miten vastaavia klinikkahärdeleitä ns. "oikeemmat" järjestöt pyörittää. Mutta ilmeisesti miun itte keksimät systeemit on toimivaks ja hyväks koettu ja ehkäpä Sumatralla alkaa jossain vaiheessa kissaprojekti, jossa mirrejä seuraa pahviset numerolaput koko niien klinikalla olemisen ajan ja missä tehään asioita tälleen ja tolleen ja samalla tavalla niiku täällä.


Min hima näyttää nyt tältä. Romuvarastolta.

Klinikan jälkeen olin aivan loppu mutta piti vielä pari päivää jaksaa äheltää. Piti tyhjetää kaikki vanhasta kissakaupasta Egoiste-ravintelin tiluksilta. Siinä sai heppakärryllisen jos useemmankin roudata kamaa ennenku oli koko kauppa tyhjänä. Romut on nyt miun palatsilla varastoituna, uutta kissakonttoria oottamassa.

Vaikka vanhan kissakaupan sulkemisen ajankohta oli tiedossa, ja siihen olin valmistautunu, vähän alahuulio väpätti kun viiminen hevoskärryllinen roinaa lähti. Että tässä se ny sitte on, yhen ajanjakson loppu. Ei niin että vanhaa kauppaa ikävä sinänsä tulis: katto vuoti ku seula, ei valoja, lavuaari ei ole koskaan vetäny pätkääkään, hiiret mellasti ja pasko ympäriinsä, termiitit nakers kaiken mikä oli puuta. Mutta se oli kuitenki miun kissakauppa.

Olo oli todella tyhjä kaupan tyhjennyksen jälkeen ja kävin viä monta päivää ihan ylikierroksilla. Oli vaikia rauhottua kun vimoset 3 vuotta elämää on rytmittäny kissakaupan pitäminen. Olin ihan hukassa että mitä vittua miä nyt teen kun ei ole mitään luomassa päivään järjestystä.

Olo on vähän hukkanen vieläkin ja hermostuttaa ihan perkeleesti, koska uuden kissakonttorin rakennushommia ei oo vielä ees alotettu. Kissat ei tällä hetkellä juurikaan saa rahaa, lahjotuksia lukuunottamatta, ja siitä miulla on hirviä stressi. Kun pitäis rakentaa ja samalla pitää kissasairaalan mirrit sapuskoissa ja lääkkeissä. Raha, se on se mitä puuttuu ja mikä stressaa.

Toiveena on, että uus pytinki alkais ens kuun alussa nousemaan. Se on saatava pystyyn piakkoin, jotta kauppa alkaa pyörimään ja mirrien kirstuun alkaa ropista tuloja.

Steriloituja mirrejä

Vitamiinia kissoille

Eläinlääkäri Liz. Hän on Balilta ja tulee toivottavasti tulevaisuuessa käymään täällä säännöllisesti pitämään päivän tai parin miniklinikoita. Sitte joskus kun uus kissakonttori on valmis.

Huhtikuun kissaklinikan jengi.



tiistai 14. maaliskuuta 2017

Spurgutravels Oy



Kämppämurrosta on toivuttu ja vitutuskäyrä sen suhteen laskeutunu normilukemiin. Vahtihanhea tahi -saatanaa en ole vielä hommannu, mutta harkinnassa yhä on.


Miun Taalasmaahommat jatkuu vielä ens viikon lopulle saakka, ja jumalauta, kakkua pöytään, ens viikon sunnuntaina miulla on vihdoin VAPAAPÄIVÄ! Sen vietän oletettavasti massivisessa kankkusessa, sillä edellispäivänä Golfilla on hirviät pirskeet. Palmsiin pärähtää ens viikon aikana kaikki huoneet täyteen omistajaukkojen kavereita ja ens viikon lauantaina Golfilla bailataan ankarasti erään pirkon pyäreitä synttäreitä. Saapi nähä mikä on meininki, kun liki kolmisenkymmentä elämän ehtoopualella olevaa aussia (+ myä täällä asuvat kutsuvieraat) laittaa koreesti kreisibailaten. Veikkaan että kemut on rajut ja jälkiä siivotaan vielä pitkään.

Edenin altaalla on tilaa
Saari on tällä hetkellä varsin hiljanen. Onhan yhä low season, ja hiljaisuuden tuntua lisää tuo rantojen putsaus. Kun ei oo ranta täynnä kuppiloita ja älämölöä niin tuntuu ihan autiolta. En tiiä onko täällä sinänsä vähemmän ihmisiä kun normaalisti tähän aikaan, vai onko porukka vaan enemmän levällään pitkin saarta. Näppituntuma on -  ja kanssakikkarelaiset on pitkälti samaa mieltä - että aivan helvetin hiljasta on. Majatalojen huoneet ammottaa tyhjyyttään ja muillaki ku miulla alkaa olla vahvaa persaukisuutta ilmassa. Meillä Edenissäki on ollu ku huopatossutehtaalla. Ollaan perjantaihin saakka ihan tyhjillään, ellei ny jostain tupsaha turisteja taloon.

Paikoin "rannat" näyttää vielä tältä. Mutta siivous jatkuu ja kylä tää tästä viä hyväks muuttuu!


Jo viime joulu-uusvuossesonki tuntu normaalia hiljasemmalta, vaikka porukkaa olikin ihan helvetisti. Reissaajat menenevät kenties jonnekin muualle, jossain on joku kuumempi saari joka on enemmän IN, ounastelen. Ja kun soppaan lisätään netissä kulkevat stoorit kuinka armeija tulee kaivinkoneen kanssa ja hajottaa ravintelit ihmisten ympäriltä, ja kun rannat yhä monessa kohtaa näyttää niiku olis pommi jysähtäny, ni emmiä lainkaan ihmettele, että jengi äänestää rinkoillaan ja menee jonneki missä on stabiilimmat olosuhteet.

Itse olen niin pöljä, että miusta on kivaa kun Hiekkakikkare ei oo tukossa jengiä. Vaikka kissakaupalla en ole myyny juuri mitään moneen päivään eli mirrienkin lonpsa alkaa olla kuralla, ni niin tyhmä miä olen, että oon vaan et jeejee, siistiä kun on hiljasta.

Vittu miä olen kyllä aivan puupää. Pitäs ajatella rahaa rahaa rahaa rahaa ja eritoten sen rahan tekemistä. Varsinkin nyt kun koitan jonkinlaista Sprugumatkat Oy Ab CD ehkä jopa DVD ja Bluray -toimintaa kehitellä.


Tilannehan on siis edelleen tämä: rahat on finaalissa. Palkallista duunia Edenin Taalasmaana on toki juuri nyt, mutta seuraavan kerran pestiä Taalasmaana on mahollisesti luvassa vasta loppuvuodesta. Jos silloinkaan (Eden on yhä myynnissä ja persettä kylmää että jos se lipsahtaakin kaupaks...äääk!).

Toistan itseäni, koko ajan, mutta sanon taas: persaukisuus pitää ihmisen touhukkaana. Nyt voinkin kertoa teille, että ne päivät ovat muisto vain jolloin ihan tuosta vaan supporttailin tuttujen bisneksiä tunkemalla kaikki tänne tulevat entisten naapureitten kaimojen serkkujen jumppakerhon kahvakuulamuijat noihin tuttujen majataloihin. Iloisna hoitelen majotusjärjestelyjä niitä vonkaaville edelleen, mutta homman nimi on nyt se, että persaukisen aika ei enää ole ilmasta.

Opettelen olemaan sorkka ojossa, että miulle jotain kans. Jos rapsutan siun selkää ni siä rapsutat miun selkää. On vähän ahne olo, mutta fakta on, että noihin majotussäätöihin kuitenki saa tuhraantumaan aika paljon aikaa kun pitää tsekkailla onks tilaa ja mitä maksaa ja lähetellä kuvia et kelpaaks tää ja sitä ja tätä ja tota. Ja vaikka majatalon omistaja sanoo kiitos ja vieraat tuo hapankorppuja, ni ei niillä vuokraa makseta. Kylmä käteinen, se maalimaa pyärittää!

Miun kautta voipi varata mm. tämmöstä privaattivillaa, misä on 2 makkaria ja oma piäni pulahteluallas


Täten olen tässä tovin jo säätäny diilejä erinäisten majatalojen kanssa. Että jos minä tuon jatkossakin teille asiakkaita niin antakaa miulle jotain. Maksattehan tyä kaikenmaaliman nettisaiteillekin prosentit varauksista ni provikkaa rahaa kaching-kaching minulle myäs kiitos. Kaksi aivan kelpo majataloa (Villa Rika, mistä oon saanuki jo provikkaa joulukuusta alkaen ja nyt uutena messisä myäs Trawangan Oasis) on jo katalookissa. Koitan saaha viä yhen tai kaks lisää. Eli varailkaa edelleen majotuksia miun kautta, ni ensinnäkin saatte huonetta aika hyvällä hinnalla (spesöl prais ounli for jyyyy!) ja toisekseen miä saan sitte majatalolta siivun siitä mitä tyä majotuksesta maksatte. Win-win situeissön, teille majaa ja miulle fyffee!

Lisäks sukelluspakettidiilit on Lutwalan kanssa sovittu elikäs tuuppaan sukeltajat sinne jatkossakin, mutta nyt saan kaikista miun tuomista maksavista asiakkaista piänen provikan.

(Gili Palmsin ja Edenin huoneita varaan myäs, mutta niistä en kinua provikkaa koska Edenissä olen töissä ja Edenin omistaja syättää ja juattaa miuta niin helvetisti että oon periaatteessa koko ajan saamapuolella enivei, ja Palmsin omistajat supporttaa miuta niin järettömästi, etten voi sitä heille ikinä mitenkään korvata, täten koitan ees tuua heille asiakkaita, sekä ryypätä ahkerasti heiän baarissa)

Ja sitte koitan viä ährätä jotkut tseydeemit jotta saan provikkaa myäs kyytien järjestelyistä Balilta tahi Lombokin lentokentältä, ni kappas vaan Päden Pakettimatkapalvelu ois valmis.

Jahka miun kattava majotus-ym-katalooki on valmis nin laitan kuvien kera et mitä on tarjolla ja mitä kaikkee huvitusta ja perseensuristinta miun kautta voi varailla! Pitäsköhän joku nettisivukin tälle hommalle tehä? Ehketi. Ku ehin/jaxan.

Vapise Tsätsätsätsäärepori! Päden Spurgutravels valtaa markkinat!

Ps. Olen aktivoitunu Instagramissa, siis muutenkin ku kissojen suhteen, ja tuuttailen sinne kuvan tai muutaman miltei päivittäin. Menkää ja seuratkaa Instapuumaa, klik klik tästä.



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Täytyy hankkia vahtihanhi. Tai Vahtisaatana.

Palatsiini murtauduttiin eilen. Taas. Vitutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla. Vaikka tällä kertaa mitään voro ei vieny (opin läksyni viime kerrasta, en pidä kotona enää mitään arvokasta.... enkä tosin mitään arvokasta edes omista) niin vituttaa silti niin helvetisti että pää meinaa räjähtää.

Tulin kotio käväseen iltapäivällä ja kappas vaan, makuukammarini ovi on auki, molemmat lukot totaalisen pillunpäreinä. Kissoja kämppä täynnä, kaikki tavarat ja vaatteet pitkin lattioita, sänkyä myäten myllätty koko huusholli.

Hepulikohtauksen ja hermoromahduksen sain välittömästi. Suurin hätä oli Sokeesta, koska hän ei näe mitään ja oli rikotusta ovesta painellu pihalle. Itkua siinä jo tuhersin ja säntäilin ku päätön kana ees taas ihan valtavan hädän  (ei kakka-) kourissa, ja sitte vasta itkettiki kun Sokeen pongasin talon takana papaija-puskien juurelta nuuskimassa huudiloita. Pääasia, että Sokee on tallessa! Myöskin 2 muuta sisällä asuvaa mirriä, pennut Pocari ja Pepsi, olivat tallella. Pocari äärimmäisen pelästyneenä yöpöydän alla piilossa ja Pepsi vieraskammarin hyllyssä silmät ymmyrkäisnä. Kissat tallella ja hengissä, eli ei sen suhteen hätää. Miun mieliala lähenteli kuitenkin hysteriaa.

Naapurista tuli heti jätkät mestoille, rupesivat hetimiten korjaamaan ovea, uusia lukkoja ja salpoja ja tsydeemeitä joku ravas kaupasta hakemassa ja poraus ja paukutus alko välittömästi. Laitoin töihin viestiä, etten oo nyt Edeniin tulossa koska tämmöne tilanne, ja sieltäki yks jätkistä hilpas heti paikalle että tarvinko apua ja mitä helvettiä oikeen tapahtuu. Postasin feispukkiin että vittusaatana ja siitä noin 5-10 minuutin päästä pihaan pamahti 3 poliisia. Pyytämättä aivan! Herraisä sentään. Mutta kyseisillä polliiseilla ja miulla on yhteisiä tuttuja, ja ilmeisesti yhteinen tuttu oli pongannu miun feispuk-postauksen ja polliisit sattuvat just olemaan heiän tiluksilla kaljalla tai jollain, ni oli viesti välitetty. Polliisit oli tavattoman mukavia, ja totesivat että kun kuulivat että se on miun talo nyt mihin on voro menny ineen, ni ottivat heti pyärät alle ja tulivat kattomaan. En tienny että ne tietää kuka mie oon, saati että missä miä asun, mutta mikäpä täällä Hiekkakikkareella salassa pysyis. Eipä polizait mitään tapahtuneelle pysty tekemään, mutta lähtiessään sanoivat että miä olen myös heiän ystävä ja antovat puhelinnumeron johon voin soittaa vaikka keskellä yätä jos joku hätä tulee tai tarvin apua. Asia selvä!

Ovi korjattiin, lukot ja salvat uusittiin, keittiön seinässä oleva reikä tilkittiin väliaikaisratkasulla (lautoja naulattiin, nin ei mahu siitä ihminen läpi ilman ähräämistä). Sit ei tarvinu enää kun siivota sotku. Ja sitten tarvittikin kaljaa ja aika vitun nopiasti, koska oli erittäin hermoheikko ja säpsähteleväinen fiilis. Oli pakko vetää nopeet ja äkäset tumut että sai jotenki nukuttua.

Se on meinaan vittumainen tunne kun joku on siun kotona ollu ja möyriny kaikki siun kalsarit ja likapyykit ja ihan kaikki. Saatananvittu sentään. Seuraavat puoli vuotta nukun taas vasara käessä.


Yhillä oli jopa kassakaappi murrettu auki

Miun huusholli oli 24 tunnin  sisään kolmas talo mihin murtauduttiin. Mahtava meininki. Yhillä oli jopa ihan oikee kunnon kassakaappi/tallelokero-tsydeemi, joka oli sekin laitettu päreiks ja sieltä viety kaikki. Tuommonen se on jo ammattilaisten hommaa.

Miten tästä eteenpäin? Keinot saaha turvallisuuen tunnetta takasin on oltava kohtuullisen edullisia, koska miulla ei yksinkertasesti ole varaa mihinkään vitun valvontakameroihin ja miinakenttiin. Panostan siihen, että palatsiin pääseminen on tehtävä vieläkin vaikiammaks ja tyäläämmäks.

Nythän miulla on jo ikkunat ruuvattu pysyvästi sulki, ne ei aukene mistään eikä mitenkään, ellei lasia riko. Laseissa on hälyttimet eli alkaa pilli huutamaan jos lasin rikkoo. Ovissa on ollu sekä normaali lukko, että tukevalla salvalla viritetty munalukko-lukitus (nämä lukot ei siis voroa pidelleet. Se on joutunu oikiasti tekemään töitä että on sisään päässy.) Talon omistajan kanssa tsättäilin eilen ja se lupas nyt mahdpian tehä miun keittiörempan ees siihen pisteeseen, ettei seinässä ole enää reikää, sekä rakentaa miun palatsin ympärillä olevan aidan sen verran korkiammaks, ettei siitä ihan tuosta vaan tulla yli. Sen jälkeen: keittiön ikkunat ruuvataan pysyvästi umpeen. Keittiön oveen vitullinen lukkoarsenaali. Hälyttimet laseihin.



Vahtikoira tai vahtipossu olis kiva, mutta koirat on kiälletty ja possullekaan ei varmasti hyvin kävis jos tänne tulis. Vahtihanhi on harkinnassa, hanhet on kuulemma vitun äkäsiä ja käyvät päälle jos tulee vieraita ihmisiä heiän huudiloille.

Pohdin myös, että kun indoneessialaiset on aika helevetin taikauskosta porukkaa ja kummituksia pelkäävät ihan perkeleesti ja muuta vastaavaa, ni iskisin tuohon akilleen kantapäähän oikein näyttävästi. Pitäisin talossa huomiota suuresti herättävän Mustan Messun tai jonkun muka-satanistisen rituaalin, missä hiippailtais mustissa kaavuissa taloa ympäri kyntilän valossa naamat valkosina ja  möristäis ja öristäis ja huueltais Saatanaa, taustalla norjalainen bläkkis raikais niin että kuuroinki kräkin vetäjä sen kuulis. Sitte koristelisin talon ja pihan kaikenlaisilla pääkalloilla ja saatanien kuvilla ja pentagrammeilla, ja laittaisin sanaa kiertämään, että talossani legendojen mukaan majailevat Hyvät Henget kun ei saanu piettyä järjestystä yllä niin miä oon kuttunu helvetin syvimmistä onkaloista mestoille sellaset henkimaailman hiipparit joitten kanssa ei ole leikkiminen.

Tarvitsen Palatsiini siis Vahtisaatanan.





Tsekkaa myös nämä