Kuten huomaatte, blogin ulkoasu on taas vähän muuttunu. Miä en vaan siitä edellisestä tykänny yhtää, se oli ihan paska. Mutta kun bloggerissa ollaan, niin säätömahdollisuudet on rajalliset.
Olen hulluna surffannu pitkin tiedon valtatietä ja ettiny jotain missä ois kaikki hyvin, mutta en oo löytäny mitään kivaa. Saa vinkata jos jollain on hallussa joku helvetin hiano blogialusta joka on ilmanen, helppo, ja mihin sais helposti siirrettyä tän vanhan blogin. Sen pitäis myöskin olla webbisivumainen, mutta täytyy sisältyä näppärä bloginkirjotushomma.
Ja ennenku siellä jo kaikki kaksi lukijaani alkaa naputtamaan fanaattista kommenttia että WordPress on vastaus kaikkeen niin ei kiitos. WP on ihan saatanasta, sen kanssa ei mene kun hermot. Se on sekava ja paska. Sitä kokeiltiin kissojen ekan nettisivun kanssa ja kuinkas sitten kävikään: sivu hakkeroitiin aivan kuralle ja jouduin tekemään koko paskan alusta saakka uusiks. Täten kokemukset WordPressistä ei oo järin vakuuttavia. WP on miulle vähän sama kun kaikki iPaska-laitteet. Kokeiltu on, enkä siihen kelkkaan enää lähe.
Mutta mennään nyt toistaseks yhä tällä bloggerilla ja tämmösellä ankeella ulkoasulla, kunnes jaksan nysvätä paremmaks. Voi mennä hetki, kun on tässä muutakin tekemistä ja persaukisen täytyy keskittyä enimmäkseen asioihin joissa on ees seitinohut rahanansaintamahdollisuus ja on tässä kaikenlaisia hommia muutenki (esmes lauvvantaina Golfin kuppilassa rahankeräystä Lombokin maanjäristysalueelle).
Tästä aimo loikka aasinsillalle ja rättikauppabisneksiin.
Tarkasilmäsimmät kaikki kaksi lukijaani ovat saattaneet jo pongata tämän köpön blogin valikosta uuenkarheen KAUPPA-sivun. Koska kissoilla on jo oma rättikauppa niin tein toisen - tai oikeestaan kolmannen - kaupan ihan vaan ittellein. Olen tehny rättikaupan myös hevoisille, siellä on pari pädedesignia myös myynnissä, mutta niistä fyffet menee Horses Of Gili -projektille, jotka myöskin painii jatkuvassa kiipelissä. Hevojen ylläpito, se on hiukan tyyriimpää ku kissojen.
Miun omassa Rättikaupassa ei ole ensmäistäkään kissa- tahi hevo-aiheista asiaa tiskillä, vaan ihan kaikkea muuta tekotaiteellista ja mukahauskaa. Lisää tulee sitä mukaa kun jaksan kuvia näperrellä. Saa myös esittää toivomuksia, jos oot vaikka pongannu täältä blogista jonku upeen kuvan ja haluaisit siitä jonku rätin ni laita viestiä että tee akka tästä joku kassi tai jotain.
Mut hei mee rättikauppaan kattoo mitä siäl jo on, ja osta jotain jos tykkäät.
Alla muutama esimerkki Päden Rättikaupan huippumuodikkaista luomuksista.
Ja joo, eräs huolestunut lukijani jo on ehtinyt lähestymään kertomalla että Teespring ei ollenkaan vaikuta luotettavalta. MIKÄÄNHÄN ei vaikuta luotettavalta kun tarpeeksi googlailee tai tutkii. Kyseinen pulju on myyny ja myy edelleen miljoonia rättejä vuodessa ja jos se ois ihan pelkkää paskaa joka kopioi siun luottokortin välittömästi ja kusee kaikkien muroihin, niin tuskin se porskuttais. Saatan olla tyhmä, ja olenkin, mutta miä en jaksa epäillä kaikkea mahollista, kaikesta mahollisesta.
Ahkeruuden lisäks persaukisuus lisää myös epätoivoa, eli iloisna menen mihin vaan kelkkaan jos siinä on hitustakaan toivoa saaha ees vähän jotain dollarintynkää henkesäpitimiks. Semminkin kun meillä Hiekkakikkareella on tää high season menny aivan helvetin kuralle ja elannon rääpiminen tyhjästä saaresta on aika lailla mahoton tehtävä. Tulivuorenpurkaukset, maanjäristys, pikaveneliikenne 2 viikkoa seis just kun kuumimman turistisesongin pitäs olla villeimmillään.... kylmä hiki valuu vesiputouksena vähän jokaisessa persvaossa täällä tällä hetkellä.
Mutta kyllä tää tästä ja asiat aina jotenki järjestyy!
1.11.2011 Päde läks menee, menolipulla itsensähoitovapaalle. Heinäkuussa 2013 tuli päätettyä, etten palaakaan Mordoriin. Nyt on koti ja arki Hiekkakikkareella Indonesiassa.
keskiviikko 1. elokuuta 2018
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Maanjäristysuutiset
![]() |
| Eka tieto tapahtuneesta tuli noin 10min järistyksen alkamisesta |
Puhelin alko saman tien piippaamaan. Kaveri Canggusta Balilta laitto viestiä että DID YOU FEEL THAT ja olin että totta munassa jumaleissön, tässähän on paska lähes housussa, mitä helvettiä tapahtuu. Pian puhelimen maanajäristysappsit piippas myös ja samoin tuli tekstiviestiä BMKG:ltä (Indonesian meteorologinen, ilmastollinen ja geofyysinen laitos) ja alko tilanne selviimään.
Maanjäristys oli 6.4 magnitudia, järistyksen keskus tuossa naapurissa Lombokilla, pohjois-Lombokilla tarkemmin, vajaan 60 kilsan päässä Hiekkakikkareesta. Ja kun oli justiisa jalkojen ja käsien tärinä vähän laantunu niin pärähti 5.5 pojon jälkijäristys. Sen perään 5 pojon hytkytys. Kun olin jo siirtyny kissakaupalle, pärähti 5.7 magnitudia ja kakitsu oli taas vahvasti papanaluukulla. Koko aamu oli yhtä säntäämistä pihalle kun torppa tärisee.
![]() |
| Kartassa merkattu ainoastaan yli 4 magnituden järistykset eiliseltä, mie sijaitsen keltasen nuolen osottamassa kikkareessa. |
Jälkijäristyksiä tuli koko eilinen päivä, iltapäivällä joku oli laskenu että yli 120 maanjäristystä siihen mennessä. Ja ne jatkuu yhä. Viime yönä heräsin aamuyöllä yhteen. Kello on täällä tätä kirjotellessa 11 aamulla ja maanjäristyksiä on ollu tänäänki jo ainakin 15. Osa ei tunnu täällä meillä, ovat jo enimmäkseen jotain 4 magnitudia tai alle, mutta tässä on niin säpsähteleväinen olo, että sitä miltei säntää pihalle kun heppakärry ajaa ohi.
Hiekkakikkareella ei tiettävästi mitään vahinkoja tullu, ehkä seiniä vähän halkeillu mutta ei sen kummempaa. Lombokilla sen sijaan tilanne ihan toinen, ihmisiä on loukkaantunu, useita kuollu, satoja rakennuksia tuhoutunu. Meillä täällä alko jo eilen avustuslähetysten kerääminen tuhoalueille: vaatteita, ruokaa, rahaa. Ekat toimitukset lähtee mestoille tänään. Monet ravintolat lahjottaa päivän tai parin tuotot katastrofiapuun tuonne Lombokille.
![]() |
| Lombokilla on tuhoutunu satoja rakennuksia. Kuva pöllitty internetistä. |
Ihmisen pienuus, luonnon suuruus... Melkonen muistutus tästä faktasta jälleen kerran.
En tiedä mitä helvettiä on meneillään, se maailmanloppu kaiketi on vihdoin tulossa. Meillä täällä on viime aikoina ollu ihan vaan seuraavaa hässäkkää:
- Tulivuori Agung purkautuu Balilla edelleen, töräyttelee tuhkaa liki päivittäin
- Meteoriitti pyyhkäs myös Agungin yli ja jäi live kameroihin (hae YouTubesta, miä en jaksa)
- Merellä on todella voimakas nousuvesi ja valtava aallokko. Pikaveneliikenne Balin ja Gilien välillä on ollu seis kohta 2 viikkoa. Meillä pitäsi olla high season mutta tää on enemmän ghost season. Täällä ei oo juuri ketään.
- Järjetön tuuli, älyttömät virtaukset. Tähän aikaan vuodesta ei pitäis vielä näitä olla.
- Aallot on täälläki vyöryny rannoille, rantakaduille, paiskonu rantakalusteet pusikoihin.
- Nyt tää maanjäristyshärdeli
Maapallo on sekasin.
Mutta surffarit Balilla on liekessä. Siellä on tällä hetkellä aaltoja joita harvemmin pääsee vetelemään. Kattokeepa tämä video:
![]() |
| Eilinen aamu oli melkosta hytkytystä |
![]() |
| Kaikki maanjäristykset eilisaamusta alkaen. Palleroita lienee joku pari sataa. |
perjantai 20. heinäkuuta 2018
Maailma muuttuu eli äpsikatsaus
Tässä "Maailma muuttuu, Pätsiseni"-äpsikatsaus. Sillä nykyaika,
jumalavita, on todellakin ajanu meikästä ohi. Balin reissulla piti heti ekana opetella
kaikenmaaliman puhelin-äpsei, sillä on sooooooou lääst siisön esmes
pojottaa tien poskessa ja koittaa huiella ittelleen pirssiä alle. Ei
suinkaan, pitää laittaa luuriin appsi ja sitten sen avulla tilata auto
hakemaan. Ihmeellistä!
Mutta alotetaan äpsikatsaus GoJek-nimisestä nerokkuudesta. Aivan totaalista mahtavuutta! Olen kuullu tästä GoJek hommasta kyllä jo aikoja sitte, muttei oo ollu mitään hajua mikä se oikeesti on. Balilaiset kaverit on maininnu aina välillä että mikset siä sitä ja tätä GoJekitä. Oon ollu että mitä vittua en tiiä mikä on GoJek ja ei meillä täällä Hiekkakikkareella ole GoMitään! Mutta nyt olen GoJekiä kokeillu koska piti lähettää paketti vanhoja giliponien hevoskenkiä yhelle taiteilijalle joka tekee niistä tauluja. Ja todellakin jumalavita, GoJek rules ookoo! Siitä vaan äpsistä naputtelin että olen tässä hotellissa ja olis paketti menossa tämmöseen osotteeseen klik klik, ja välittömästi kuski kuittaa ja wroom mopo suhaa pihaan ennenku ehtii ees tupakkia polttaa! GoJek kertoo mitä kyyti tulee maksamaan ja annat mopojätkälle paketin ja maksun ja viuh vaan mopojätkä lähtee siun pakettia kuskaamaan! Voit tilata GoJekillä mopon myös kuskaamaan ittiäs. Voit tilata mopon hakemaan siulle ruokaa jostain kuppilasta. Voit tilata auton kyytimään jos tarvii kuskata useempaa ihmistä tai isompaa pakettia. Uutena siel näky olevan myös ns.GoLife -puoli mistä voi tilata hierontaa ja siivousta ja luoja ties mitä.
Kyllä olis elämä helppoa jos Balilla asuis ja vois GoJekittää itteleen ihan mitä vaan. Salee siellä on joku palvelu kans, mistä voi tilata vaikka jonku kuuman kikkolon. Soitto vaan ja sonni tulee!
Vaikka GoJekillä voi tilata kyytejä myös itteleen, nin minä kaavoihin kangistuneena kääkkänä halusin käyttää oikeaa taksia. Täten piti asennelle MyBlueBird puhelimeen. BlueBird on luotettavaksi koettu pirssifirma ja heitä olen ennenki käytelly. MyBB toimii samalla periaatteella kun GoJek, eli kerrot missä olet ja mihin olet matkalla ja suikkaat tilauksen ineen ja tuossa tuokiossa joku lähistöllä olevista BlueBirderistä ottaa tilauksen vastaan ja suhaa paikalle. Äpsi kertoo myös hinta-arvion, mutta mittari raksuttaa ja lopullinen hinta riippuu tietysti siitä kauanko kökitään ruuhkissa ja mitä reittiä ajellaan.
Miun kutkuttavan jännittävät seikkailut MyBB-äpsin kera vaati yhen mojovan hutin ennenku hokasin, ettei kannata luottaa Google Mapsiin ihan umpipöljänä.
Olin lähössä Kumbasarin markkinoilta kohti uima-allasta ja tarvittin taksia. Pirssiä tilatessani en ollu ihan markkinoilla vaan seikkailin vähän matkan päässä jossain rähmäsillä sivukaduilla pällistelemässä huudiloita ja räpsimässä kuvia. Aattelin että tilaan pirssin nyt sinne Kumbasarin markkinalle ja jahka tästä kävelen takasin sinne ni taksi lienee jo oottamassa. Tilaus ineen, noutopaikaksi Kumbasar Market, kuski kuittaa ja tulossa on. Minä jolkotin noutopaikalle ja oottelin. Ja oottelin. Ja oottelin. Seurasin appsista että tilattu taksi kyllä lähestyy noutopaikkaa mutta näyttää kestävän ihan helvetin kauan. Lopulta kun appsi kerto että taksi on mestoilla enkä miä näe lähistöllä minkäännäköstä pirssiä nin palaneen käry haiskahti hiukan. Soitin kuskille joka oli jossain muutaman kymmenen kilsan päässä paikassa jossa Google maps väittää Kumbasarin markkinan olevan. Kuski sano että ihmetteli vähän ittekin mutta totteli tilausjärjestelmään ja meni sinne mihin käskettiin. Käski miun perua tilauksen ja tilata uuelleen, mutta nyt ottaa sijainti ihan sen mukaan missä taksi-appsi kertoo miun olevan. Kitooos ja uus tilaus ineen ja välitön soitto kuskille heti kun apssi kerto kuka on tulossa, ja tivaus siitä että tietäähän mihin pitäs tulla, että Kumbasarin markkinoille mutta ei sinne Google mapsin kertomaan mestaan ku tänne missä miä oikeesti olen. Nyt homma onnistuikin, kuski tuli viuh vaan ja vei miut hotellille.
Näin otin tuntumaa nykyaikaan. Jännää on tämä maaliman meno.
Mutta pidän valtavasti tämmösistä vempaimista, koska kun kaiken voi hoitaa äpseillä, ei juurikaan tarvitte soitella mihinkään. Koska puhelimessa puhuminen on aivan saatanasta. Kaikki mikä helpottaa soittelun välttelyä niin täältä iso ja tanakka peukku!
Oispa meil Hiekkakikkareellaki joku GoMunamankeli-äpsi millä vois tilata fillarijätkän toimittamaan kaikenlaisia asioita! Aiettä! Paitsi että kaikilla miulla paitsi miulla on henkilökuntaa jotka suhaa asialla kuin asialla ihan ilman mitää äpsejäkin. Höh.

Pikareissu Balille
Kävin Balilla. Ekaa kertaa yli kolmeen vuoteen! Oli asioita hoiettavana/noudettavana sekä piti saaha ees ihan vähäsen pelkkää lepuutusta. Alko pikkusen viirata päässä nimittäin.
Fiilis oli niiku olis menossa melkein ulkomaille, matkoille, lomalle ja oli vahvasti seikkailunhalua messissä. Männävuosina olin luonu päässäni mielikuvan Bali-reissuista, että ensinnäkin hädintuskin hengissä selviää venematkoista ja toisekseen jos perille pääsee niin vähintää jää heti mopon tai auton alle. Jouduin nyt korjaamaan tätä käsitystä kovin. Koska pääsin hengissä perille ja hengissä myäs takas kotio.
![]() |
| Tämmösellä paatilla menin. |
Tätä kirjotellessa sen sijaan veneliikenne Balin ja Gilien välillä on pistetty sulki pariks päiväks. (EDIT: heti kun sain tän julkastua tuli tieto että veneliikenne seis ainakin 25.päivään saakka). Semmoset tyrskyt on Balin suunnalla että ei liiku mikään pikavene ennen lauantaita. Jo keskiviikkona kun tulin Balilta kotio nin oli Padang Bain satama tyystin sulettu isojen aaltojen takia. Miun vene onneks lähti Benoan satamasta ja kyyti oli mitä tasasin, ei minkäänlaista keikutusta.
Balilla asetuin tutuille huudiloille eli Sanurin Saattohoitolaan. Sen osalta ei ollu paljon meininki muuttunu, Sanur oli yhä sama Hanur. Samat kaupat ja samat baarit ja minuutin välein joku tuputtamassa kyytiä tai hierontaa. Mestoilla hilluvien turistien keski-ikä yhä jossain satasen tuolla puolen. Aina mukavaa kun tuntee ittensä nuoreks, ja siihen Sanur on justiisa hyvä. Kun siellä rollaattori-corpsejen seassa tepastelee ja rusinoitten vieressä uima-altaalla makailee niin todellakin tulee tyttömäinen olo.
Maanantaina miulla oli tarkotus pitää eka ihan oikea vapaapäivä pitkään aikaan. Vapaapäivällä tarkotan sitä, ettei tarvi suhata mihinkään minkään aikataulujen mukaan, eikä tarvi suoraan sängystä sännätä kaupalle siivoomaan kissanpentujen paskalaatikoita eikä tarvi olla koko ajan online ja kytätä sähköposteja tai Airbnbtä ja olla ihan saatanasti tavotettavissa. Ei velvollisuuksia eikä aikatauluja, siitä on vapaapäivä tehty. Oli aikomus retkottaa uima-altaalla aamusta iltaan, mutta päivähän alkoi ensin 4.7pojon maanjäristyksellä ja sitten suikkas aurinko pilveen. Päätin lähteä oottelemaan auringon paluuta pienelle seikkailulle. Jonnekin missä en ole koskaan ennen käyny!
![]() |
| Joku sivukuja Kumbasarin markkinan lähellä Dempasarissa |
Olin ihan liian aikasin liikenteessä ja täten suurin osa kaupoista oli viä kiinni. Ja koska olin ainoa ulkomaalasen näkönen pötkylä mestoilla, sain välittömästi selkänahkaan kiinni äärimmäisen ärsyttävän täti-ihmisen, jonka homma oli yrittää vängätä minua puoteihin sisään. Jumalavita että rupes hermo kiristymään. Koitin juosta akkaa pakoon mutta aina kun vilkasin selän taakse ni siinä se taas oli hokemassa et MADAM MADAM COME WITH ME, SHOP IN 2nd FLOOR VERY GOOD. Lopulta hirtti hermo ihan täysin ja huusin kuula punasena sille että nyt vittuun hönkimästä niskaan tai en saatana osta mitään keneltäkään. Täti hävis kuin pieru saharaan välittömästi ja sain täten keskittyä rauhassa tärkeimpään: kissarojun mettästämiseen.
Homma oli menestys: kävin kahessa tilpehöörikaupassa jotka oli auki, käskin kaupan pimujen esitellä kaikki kissa-aiheiset roinat, törsäsin noin 50 euron verran rupioita ja sain saaliiks kaks julmettua kassillista kissarojua: puisia kissapatsaita ja koriste-esineitä, avaimenperiä, jääkaappimagneetteja, parit pienet taulut ja luoja ties mitä. Enempiki ois voinu haalia mutta ostoskassit tuli jo täyteen ja sitäpaitti alko aurinko paistamaan ja tuli kiire uima-altaalle. Takasin hotellille siis.
Loppupäivän röhnötinkin uima-altaan reunalla nenä kirjassa ja päivän tavote tuli saavutettua: illalla vattanahka punotti oikeen hianosti! Aiettä, tietää lomailleensa kun punottaa!
Tiistai miulla oli julmettua ravaamista paikasta toiseen, piti hoitaa kaikki asiat mitä olin Balille tullu hoitamaan. Balillahan tämä tarkottaa lähinnä liikenneruuhkassa kärvistelyä. Aamusta tepastelin Mordorin konsulaatille noutamaan miun uuen passin ja sitte lähin muutamaks tunniks istumaan ruuhkiin. Kävin hakemassa uusia rokotteita kissoille yhteistyö-eläinlääkäriasemalta sekä noukkimassa 300 uuen kangaskassin tilauksen painofirmalta. Matkat ei ollu pitkät mutta Balilla siirtymiset kestää kun on autoa ja mopoa tiet tukossa liki ympäri vuorokauden. Oli siistiä.
Ja tiistai-iltana menin oikeen baariin! Illalla pimeellä, nimittäin. Jumalavita miten kreisiä revittelyä. Mutta oli pakko pykertää kattomaan entisen Unelmien Rastasulhasen Arayn keikkaa, kun hän sattui rämpyttelemään Sanurilla liki miun hotellin vieressä sijaitsevassa baarissa. Täten piti sinnitellä hereillä jopa yli auringonlaskun, ja temmeltää mestoille pällistelemään, kun tämmönen ihme kerta tapahtu että Sanurin Saattohoitolassa jotain merkittävää tapahtuu.Ja perkele sentään, meni Aray sitten vetäsemään coverina Wicked Gamen ja komiasti vetelikin ja olin ihan kaniksilla. Täten hänestä tuli nyt Unelmien Hipsterisulhanen. Onnea hänelle. Jatkossakin miulla siis vintti pimenee täysin ja taannun mykäks puupääks kun hän koittaa tulla tervehtimään ja juttelemaan ja olemaan ihan mukava ja ystävällinen.
Olen sosiaalisten tilanteiden sankari ja supliikkivosu numero yx. Kaukana on ne ajat kun sitä tuosta vaan suikkas ns. vitsillä sisään, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Meitzistä on tätä nykyä hauskuus aika helvetin kaukana.
Balin plussaa: KAIKKEA ON, senku ostaa/hakee. Aivan kreisiä se elämän helppous, että mihin vaan pääsee autolla eikä ostosten kotiin saaminen vaadi auto-vene-heppa-kyytihelvettiä. Kohtuulliset hinnat (enimmäkseen), niin kaupoissa kuin baareissa.
Miinusta: liikenne on karmee, autoja ja mopoja tiet tukossa ja ruuhkissa kökkimisessä menee aikaa. Jatkuva "mädäm mädän, transport transport, massage massage" -huutelu kun tepastelee missä vaan. Ruoka oli karmeeta paskaa, mutta söin varmaan väärissä paikoissa, kyllä Balilta hyvääkin safkaa löytyy.
Mutta tulipa oltua kolme yätä melkeen niiku ulkomailla! Keskiviikkona tulin takas kotio Hiekkakikkareelle. Bali kiva eikä yhtään niin kauhee kun olin mukamas muistavinani. Mutta kotikikkare paras!
Nyt ei toivottavasti tarvi matkustaa mihinkään vähään aikaan, vaikkakin luultavasti pitää tehä ostosmatkoja Balille hiukan tiuhemmin kuin kolmen vuoden välein. Kissakaupalla kauppa käy ja kissa-aiheisella tilpehöörillä on kysyntää. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!
Ps. Rättikauppamiljonääriys antaa kuitenkin vielä odotella ittiään. Mutta kyllä sielläkin pikkusen kuhinaa on. Siitä lisää joskus toiste.
Ps2. Kohta tulee toinen Bali-postaus, mikä käsittelee kutkuttavan jännitäviä puhelinappseja joita piti opetella käyttämään, ettei vaikuta ihan jälkeenjääneeltä muumiolta.
![]() |
| Ulkomailla Balilla join myös kaljaa |
![]() |
| Bali street art |
![]() |
| Pläski altaan reunalla |
![]() |
| Koira |
![]() |
| Juma. Ens kerralla asumaan Mahapalaan ja siellä sit kunnolla antaa mahan palaa altaan reunalla lötkötellessä. |
![]() |
| Maisema min hotlahuoneen terdeltä |
![]() |
| Tämä mirri toimitti seuralaisen virkaa hotellilla. Päivysti miun huoneen ulkopuolella koko ajan ja räimäs kynsillä kinttuun kun menin huoneeseen sisään enkä enää häntä paijannu. |
![]() |
| Unelmien Hipsterisulhanen |
maanantai 2. heinäkuuta 2018
Tie rättikauppamiljonääriksi on avattu
Avasin vihdoin kissoille nettikaupan. Tämä on ollu tyän alla jo ikuisuuden, mutta ikuisuudesta suurimman osan jumitin siinä tuskassa että kun ei ole saarella ees postikonttoria niin tavaran liikkeelle saaminen on helvetin työlästä ja vaikka oiski posti ni paikallinen postilaitos on mitä on ja ääh hirvee homma.
Mutta istu ja pala ja well helou nykyaika, ja kiitos guuglailun, kaikkeenhan on nykyisin ratkaisu ja internetillä hoituu mikä vaan. Ei tiätenkä miun tarvi mihinkään helvetin postittelupaskaan lähteä, senkin homman voipi ulkoistaa! On tää maalima ihmeellinen.
Kun olin aikani surffannu pää savuten ja opiskellu dropshippingin ja print-on-demandin alkeet, kyylänny läpi ties kuinka monta palvelua tarjoovaa nettisivustoa, kokeillu tavaroitten suunnittelua yhessä sun toisessa mestassa, vertaillu kustannuksia ja ties mitä kiemuroita, niin oli päätösen aika, jotta tästä tulee joskus jotain. Päätin täten ottaa haparoivat ensiaskeleeni internetin rättikauppabisneksen parissa Teespring-sivuston avulla.
Teespringin valitsin siksi, että niillä on tuotearsenaalissa kangaskassit ja t-paidat, jotka on tärkeimmät olla. Lisäks niien sivusto on helppo käyttää ja miun tasonen puupääki osaa sinne oman kaupan tehä sekä omia tuotteita väsätä. Sisäänpääsy Indonesiasta on sallittu (toisin kuin joillain muilla sivuilla, olen törmänny semmoseenki että sori, tälle sivulle ei ole asiaa koska Indonesia). Tavaroien väsäyksen ja postituksen voi hoitaa euroopasta käsin (suurin osa potentiaalisista asiakkaista on kuitenki Mordorissa, eli heille kätsympää kun hinnat on euroina ja tavara tulee ilman mitään tullihärdeleitä).
Tärkein seikka oli kuitenki tämä: Teespringistä ei ole kuukausittaisia kuluja. Rahat on niin kortilla, etten halunnu ainakaan näin alussa ruveta laittamaan penninlatia mihinkään spektaakkelimaisiin nettikauppavirityksiin, jos tässä käy niiku miun onnettomissa virityksissä usein käy, eli että miljoonat jää tienaamati. Jos alkaa kassit ja paidat rivakasti liikkumaan ja rahaa virtaa ovista ja ikkunoista, ni sitte kyllä lähen johonki mistä vähän vaikka maksaakin, jos niillä on tarjota esmes enemmän tuotteita, joista voi ehdalla Päde-designilla tuunata just semmosia kun miä haluan. Haaveissa siintää jo ura esim. suihkuverhojen ja varvastossujen suunnittelijana!
Tätä kirjotellessa nettikauppa on ollu auki reilun vuorokauden ja muutama tuote on jo myyty. Penniäkään rahaa en ole viälä nähny, kattotaan sitte kun sieltä jotain massia tulee, että kuinka hyvin tää loppujen lopuks toimii.
Nerokas systeemihän tämä on, jos homma toimii niinkun lupaavat (minen usko mitään ennenku näen): kunhan olen tuotearsenaalin tuutannu eetteriin ni senku istun perseelläni ja oottelen että miljoonat alkaa valumaan kohti! Ja vaikka massit menee kissoille, nin jos alkaa kauppa oikeen julmetun hyvin suihkimaan ni jumalavita, kuukausipalkanmaksu kissamuijalle käynnistyy hep vaan!
KLIKKAA TÄSTÄ JA OSTA JOTAIN!!!!!
Alla vähä esimerkkejä mitä siä kissojen nettikaupassa on tyrkyllä.
perjantai 29. kesäkuuta 2018
Tulivuori ja suuruudenhulluus
![]() |
| Tänää aamulla klo 7 |
Piti kirjotella muita juttuja mutta otetaas ensin taas tulivuoriuutiset. Tilanne tänään: Agung alotti isomman purkauksen eilen iltapäivällä ja pukkaa tuhkaa taivaan täydeltä. Balin lentokenttä on sulettu aamuyöllä ja on tiettävästi kiinni ainakin iltaan asti.
Tuulet puhaltaa tällä hetkellä tuhkaa länteen päin, eli meillä täällä Hiekkakikkareella ei oo ees tuhkallista hätää. Kaikki on ookoo, mitä nyt jokaisella helvetin kylmä hiki persvaossa. Agung pisti jo meiän joulusesongin viime vuonna ihan kuralle, ja nyt olis isompi high season just alkamassa ja rahaa pitäs tehä vähän jokaisen, ni tässä sitä ollaan taas. Jos lentokenttä Balilla pysyy pitkään kiinni, tai on välillä auki ja välillä kiinni, niin tukalat paikat tulee. Turistit menee muualle. Bisneksiä kaatuu ja ihmisiltä lähtee duunipaikat alta.
Ei hirviästi naurata. Miäki niin olen oottanu high seasonia, tilannu kissakaupan täyteen paitoja ja uusia kasseja, ja ollu fiiliksillä että nyt saatana kissakauppa tekee massia niin perkeleesti että niin kissat kuin miekin senku kylvetään timanteissa. Saapi nähä miten käy. Tilanne on se, että rahaa on ruvettava valumaan miun suuntaan ihan just näillä näppäimillä tai katkiaa verisuoni päästä. Semminkin kun kaiken persaukisuuden keskellä velloessani en suinkaan nöyristele ja vetäydy siltojen alle itkemään ja syämään kiviä, vaan pyörittelen pähkä- ja suuruudenhulluja suunnitelmia oman minitalon rakentamisesta.
Mutta hei eiks tääki oo just siistiä, että akka ei muuta tee ku valittaa kuinka on persauki ja ihan vitun väsyksissä ja näännyksissä, ni sitte rupiaa miettimään että koska ei ole rahaa eikä enerkiaa eikä aikaa ni let's rakennetaan talo!
Voisko joku tulla ja antaa avokämmentä ja painot jalkoihin? Ni loppuis tää leijuminen ja riehuminen.
Aijoo ja peeäs, tuota Balin möyryyvää vuorenjärkälettä voipi tuijottaa livenä YouTubesta, tieteskii.
![]() |
| Eilen illalla auringonlaskun aikaan. Kuva by Tori Taylor |
![]() |
| Hieno internetistä pöllitty kuva, saa jakaa, kuhan kertoo että kuvan otti eilen illalla Rio Helmi. |
![]() |
| Hiljasta on lentoliikenne Balin ympärillä juuri nyt. Screenshotti FlightRadarista. |
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Henki pihisee ja siitä on paperit
Hengissä ollaan, fyysisesti. Kuuppa on yhä jumissa ja pääkopan kasailu on edelleen työn alla. 7 kuukauden putki duunia ilman yhtään vapaapäivää veti muijan aikamoisiin tiloihin ja sieltä koitan yhä rämpiä pintaan. Menee tovi, semminkin kun ei ole oikeen ollu mahista vetää lonkkaa ja lepuuttaa.
Täten en ole jaksanu blogia kirjottaa. Olen yrittäny, luoja että olen yrittäny, mutta mitä olen saanu kirjotettua on ollu niin hyytävää paskaa että parempi olla sellasia ruikutuksia julkasematta kun ei ole ollu mitään järjellistä asiaa tahi kerrottavaa.
Mutta nyt on! Kävin Kuala Lumpurissa kaiken kattavassa lääkärintarkastuksessa. Melko hämmentävä kokemus on moinen kun asioidaan siveässä muslimimaassa, missä paljas iho on kauhistus ja peljästys. Ja kun itte tulee Mordorista missä on tottunu siihen, että jos menee lääkäriin sanomaan että varpaassa on pipi niin ekana käsketään ottaa paita pois. Se on värkit esiin, ilman sen kummempaa hässäkkää. Toisin hoituu Malesiassa, voin kertoa.
Alotetaas tarina kuitenkin aivan alusta.
Olen viimeks asioinu "oikeissa" lääkäreissä noin 7 vuotta sitten kun vielä Mordorissa asuin ja tein lähtöä tälle reissulle, jossa yhäkin olen. Kaikenlaisilla puoskareilla on täällä lorviessa tullu käytyä, mutta rehellisesti sanottuna ei oo lekurivisiitit ollu järin luottamusta herättäviä. Perseimpänä esimerkkinä visiitti klinikalla Perhentian saarilla, kun kroppa oli täynnä luteen puremia ja ihon alla möyri yli 70 matoa. Siinä oli vitsit vähissä ja Perhentianin klinikan "lääkäristä" ei ollu mitään iloa. Jotain saatanan huulirasvaa se anto matoihin. Auttoi ei yhtään.
Enivei, alko olla sellanen tutina että ois kiva saaha jotain verikokeita ja muita katottua, että montako syöpää ja muuta tappavaa tautia mahtaa olla muhimassa kun ei oo aikoihin lääkärissä tullu käytyä. Kun lisäks ikää alkaa olla jo ihan vitusti ja jotain kohtaa koko ajan kolottaa, ni oli hiukan fiilis että pitäskö jo varata aika krematorioon. Kun äiti kuitenki lupas maksaa lääkärintarkastukset ni päätin mennä ekana moiseen ja vasta sitten krematorioon, jos aihetta on. (PS. Kuin siistiä on että liki viiskybäsellä akalla ei ole rahaa edes lääkäriin, vaan äitin pitää moiset maksaa? Hävettää. Mutta se onkin toinen juttu se.)
Miulla oli ohjelmassa pakkovisiitti johonkin Suomen suurlähetystöön uuen passin hakemista varten, joten aattelin samalla reissulla hoitaa jonkunlaisen terveystarkastuksen. Tämä kokovartalotarkastusten tarjoominen maksukykysille länsimaisille punkeroille tuntuukin olevan kasvava bizniz täällä päin maalimaa. Health Screening -osastoja löytyy ihan helvetin monesta laitoksesta ympäri aasiaa. Tarjontaa on perkeleesti ja siinä meni hyvä tovi guuglaillessa hintoja ja paketteja että millasta ronkintaa millä rahalla mistäkin saa.
Päädyin Kuala Lumpurissa sijaitsevaan Gleneagles -sairaalaan ja heiän tarjoamaan kattavaan tarkastuspakettiin, joka oli erityisesti suunnattu miun kaltasille viiskybäsille mätisäkeille. Siinä oli kaikenlaisia verikokeita ja ultaääniä ja röntkeneitä ja juttuja ihan helvetisti. Heiän Health Screening -paketteja ja niien sisältöjä&hintoja voi pällistellä tästä linkistä. Lisäks buukkasin visiitin selkälääkärille koska selkä on ollu ihan vitun paskana jostain viime lokakuusta saakka. Että kattotaan ny kaikki samalla ni tietää sitte miten paljon on elinaikaa jälellä.
Sitte eiku Kuala Lumpuriin. Meni pari päivää passihommia ym hoiellessa, selkälääkärikäynnillä ja sitte oli yks kokonainen päivä varattu tähän mätisäkkitarkastusspektaakkeliin.
Melkonen lasaretti muuten olikin tuo Gleneagles Hospital. Jumalaare, siä oli jopa Starbucks!!!!! Sairaalassa!!!!
Health Screening osasto oli uuen kiiltävässä erillisessä rakennuksessa ja sinne suikkasin aamulla ineen. Olin kelannu, että saletisti menee niin että tässä nyt kirjaudun täällä sisään ja sitte loppupäivän saa juosta ympäri sairaalan rakennuksia labrasta röntgeneihin ja ultraääniin ja muihin. Mutta ei! Oli viksusti kasattu tuonne Health Screenin osastolle kaikki tarvittava, ei tarvinu liikkua sieltä mihinkään. Se oli yhteen huoneeseen ineen jotain asiaa varten, sieltä ulos, hoitsu vastassa, istumaan seuraavan huoneen edustalle oottamaan vuoroa ties mihin ja sama uuelleen kunnes vimonen rasti oli suoritettu ja pääs käymään syämäsä ja sitte takas oottelemaan tuloksia ja keskustelua lääkärin kanssa.
Mutta sitten siihen yleiseen paljaan ihon pelkäämiseen. Jumaliste. Koko terveystarkastuspäivänä en ittekään nähny omaa nahkaani ku sillon kun piti vaihtaa ylle lasaretin kaapua, kyllä piettiin huoli ettei vaan vilaha mitään minkä ei ole pakko vilahtaa. Jestas. Ollaan kuitenki sairaalassa, hoitohenkilökunta oli kaikki naisia, on niillä itteläänki esim tissit eli tuttua tavaraa luulis olevan, mutta ei herra paratkoon siä suinkaan valtoimenaan voinu hinkkejään heilutella ees saatanan mammografiassa. Sielä varovasti sairaalakaavun raosta tarvittava tissi laitteeseen ja muuten kaapu tiukasti päällä. Röntkeneissä ei missään pitäny ottaa mitään ruumiinosia vaatteettomiks, vaan kaikki röntkenit räimittiin vaatteet päällä. Miä oikeen mielenkiinnolla ootin, että millähän helvetillä ne ottaa pildestä papakokeen, koska herraisä, ei saletisti hoidu sillai reteesti että perse paljaaks ja saxet auki, niiku Mordorissa.
Eikä hoitunutkaan. Lääkärin luona piti ottaa verhon takana vaatteet pois ja laittaa sairaalakaapu ylle. Erillisellä peitolla lääkäri sitte suojas etten miä ittekään ees vahingossa nää vilaustakaan mistään siveettömästä ja hän sitte varovasti sieltä jostain kaapujen ja peittojen raosta tuikkas jotain ineen ja ruopas tarvittavat näytteet.
Aikaa tähän koko härdeliin meni joku 6-7 tuntia, josta suurin osa toki oli odottelua millon mihinki ronkintaan ja testauksiin. Menin kaheksalta ineen ja pääsin puoli-kolmen maissa ulos. Osa tuloksista ei yhessä päivässä valmistu ja tulee emaililla tällä viikolla, mutta suurimman osan sai saman päivän aikana. Ja hämmentävää kyllä, olen fyysisesti ihan simpsakassa kunnossa (ellei sitte jotain ole täysin perseellään noissa testeissä joiden tuloksia viä oottelen). Muutamaa asiaa pitää vähän tulevaisuuessa seurata, mutta ei mitään mistä pitäs järin huolissaan olla. Selässäkään ei ole muuta kun iän tuomaa kulumista ja siihen tuli lääkkeeks liikuntaa ja kipunappeja.
Ikä, saatana, se pilaa ihmisen elämän!
Krematorioon ei täten vissiin tarvi ihan vielä mennä. Hieno homma ja hyvin hoitu kaikki ja rahaa tähän hauskanpitoon meni rapiat 500 egeä. Tuolla hinnalla sai vähäksi aikaa mielenrauhaa sekä nivaskan papereita & cd-levyn joista löytyy kaikki miusta päivän aikana tongitut, testatut ja kuvatut asiat.
Kiitos, äiti!

torstai 26. huhtikuuta 2018
Puhelinnumerohelvetti, osa 2
Yhä hengissä! Ja huhtikuun kissaklinikka on suoritettu. Vaikka sen aikana hajoili niin fyysinen kuin henkinenkin terveys, niin ohi on! Jäkihoito toki jatkuu, kissoja ja kissanpentuja on kissasairaala, miun huusholli sekä kissakauppa piukassa, mutta näinhän se aina klinikoien jälkeen on. Palaan kissaklinikka-aiheeseen myöhemmin, kun jaksan asioita ees aatella.
Mutta aiheeseen puhelinnumeron rekiströinti, niin moni siitä on kysyny ja ilmeisesti aivan yäunensa menettäneet. Taustat tarinalle löytyy tästä linkistä.
Tuon helmikuussa kirjotetun raportin jälkeen menin vielä helmikuun lopulla NELJÄNNEN kerran XL-operaattorin palvelupisteeseen Lombokilla taistelemaan tätä saatanallista numeron rekisteröintiasiaa. Se on se suamalainen sisu, havuja perkele, periksi ei anneta. Neljännellä kerralla osuin sellasen pimun palvelutiskille, joka puhu sujuvaa enklantia, ja haki paikalle jopa konttorin pomon. Taas otettiin kopiota passista ja työluvasta hirviän touhotuksen kanssa ja tämän jälkeen konttorin pomo esitteli miulle excel-taulukon jossa miun puhelinnumero (ja tsiljoona muuta ulkomaalasten omistamia numeroita) kökötti. No nyt jumaliste, vautsivau, bumbtsipum, numeroni ei tokikaan ole rekisteröity mutta se on sentään EXCEL-TAULUKOSSA! Täten rauhallisin mielin pois operaattorin konttorista, että kyllähän tää tästä varmasti viä rekisteröitymiseks muuttuu.
![]() |
| Numerosi on rekisteröity! |
Kakkukahveen paikka, suorastaan!
Puhelinnumeroni on nyt siis miun ja miun nimissä. Tai en tiedä kenen nimissä se on mutta ainakin on rekisteröity. Vielä kun tuo paskaoperaattori XL tekis jotain, että täällä Hiekkakikkareella nettiyhteys, tai edes helvetin puhelinverkko, toimis kunnolla. Mutta ei. Nettiyhteys, olkoonkin olevinaan kuinka 4G hyvänsä, on aivan onneton paska, puhelinverkkokin tarjoaa pelkkää "emergency calls only"-tilaa useita kertoja viikossa. Alkaa mennä hermo.
Täten olenkin hankkinut toisen, kuuleman mukaan paremmin skulaavan, operaattorin SIM-kortin ja numeron. Katotaas kuinka sen numeron rekisteröinti sujuu kun ens viikolla menen heiän konttorille asiaa hoitamaan.
Mutta nyt keskityn lähinnä lepäilyyn ja ihmisraunion rippeiden keräilyyn. Se ensmäinen vapaapäiväkin sitten lokakuun alun häämöttää jo aivan tuossa. Sunnuntaina! En meinaa tehä MITÄÄN! Paitsi juosta hoitamassa ja siivoomassa kissoja, mutta ne ei onneks ole ihmisiä.
tiistai 10. huhtikuuta 2018
Henki pihisee ja hammas jomottelee
Onks siä enää ketään? En ihmettele jos tyhjyyteen huutelen, tässähän on ollu 2 kuukauden totaalinen ummetus blogisuolessa. Pahoitteluni. Toivon, että kaikki ovat kuitenki kyenneet jatkamaan elämäänsä mitä reippaimmin.
Lyhyesti selitettäköön, että tässä on nyt mennyt reilu 6kk ilman yhtäkään vapaapäivää. Kun siähen sitten laitetaan lisämausteeksi ensin infernaalinen selkäkipu, sen poistamiseksi napsitun pillerikuurin tyrmäävät sivuvaikutukset, ja näiden jälkeen iskeny järjetön hammaskipu, niin on tämä blogin kirjottelu ollu aika totaalisesti tärkeysjärjestyksen sijoilla tsiljoona. Lisäksi nettiyhteydet on ollu täällä aivan paskana muutaman kuukauden eli mistään ei tuu mitään, ja jos tuleekin niin tulee erittäin hitaasti.
Sitä on vaan koittanu saaha pakolliset hommat hoiettua, kaljaa juotua ja jotenki haparoiden suorittaa elämää, päivä kerrallaan. Hermo on ollu kireällä, ja anteeksi kaikki joille en ole juuri muuta tehny ku vittuillu. Sori. Olen toki muutenkin aika helvetin hurmaava persoonallisuus, mutta kun olen väsyny ja kivuissa, niin herttaisuuteni kohoaa aivan uusiin mittasuhteisiin. Pusipusi vaan kaikille.
Mutta nyt koitan hissuksiin palata kirjotteluhommiin. Hissuksiin on avainsana tässä, sillä ens viikolla alkaa kissaklinikkahärdeli ja sen säädöissä ja hoitamisessa ja purkamisessa meneepi seuraavan kahen viikon kaikki aika mikä "oikeilta" töiltä liikenee. Mitään blogiromaaneja on täten turha ootella. Aion kuitenkin nyt vähän verryttelymielessä riemastuttaa teitä kertomalla hammaslääkärikokemuksesta.
Poskihammas alkoi juilimaan tuossa jo aikapäiviä sitte. Koitin kärvistellä ja aattelin että kun tuossa kesällä joudun kuitenki käymään Kuala Lumpurissa ja Balilla passiasioita hoitamassa ni käyn leekolekurilla sitte samalla. Viime viikolla tilanne otti ja kärjisty ihan uusiin ulottuvuuksiin. Varasin ajan hammaslääkäriin tälle viikolle, kun olin muutenkin menossa Lombokille asioille. Tuskat ylty viikonloppuna kuitenki niin hirveiks, että alko vitsit olemaan vähissä. Turpavärkki turvoksissa, hampaita ei voinu ees yhteen laittaa, syömistä ei voinu ajatellakaan (onneksi on kasviskeitto eli Bintang). Hammaslääkäriaika oli tiistaille, mutta ei helvetissä voinu sinne saakka ootella.
Soitin hammaslääkäriin lauantaina, että mulla on tiistaille varattu aika, mutta on niin kipiä tuo hammas että tarttee päästä nopeemmin lekuriin. Eli oooteko auki sunnuntaina?
- Ei olla auki sunnuntaina.
- No voinko siirtää mun ajan tiistailta maanantaiaamulle?
- Jees your appointment is Monday at 2pm.
- Mitä vittua, eihän ole, kun aika on varattu tiistaille klo 11, mutta voiko sen siirtää maanantaiaamuun?
- Haluat siis hammaslääkäriin maanantaina ja tiistaina? Jees, your appointment is Monday at 2pm and tuesday at 11am.
- EI OLE! Kun on tiistaina klo 11 aamulla mutta voiko sen siirtää maanantaiaamulle?
- Nou doktor on Monday. THURSDAY JEES!
- EN OLE TULOSSA TORSTAINA, HALUAN MAANANTAIAAMUNA!
Tässä kohtaa puhelimeen tulee uusi pimu ja keskustelu alkaa alusta ja kas, ajan siirto tiistailta maanantaiaamuun onnistui.
Olo alko kuitenki olla sellanen, että jos ois ladattu ase niin ampuisin itteäni suuhun. Mettästelin Lombokin sairaaloita että missä ois hammaslääkäriä, jos jossain ois jo sunnuntaina joku dentist monster mestoilla. Hyväksi sairaalaksi kehuttu Harapan Keluarga lasaretti kehuskeli nettisivuillaan, että hammaslääkäri löytyy. Soitin sinne:
- Please dial 9 for service in English. Minä naputan ysiä.
- Please dial 1 for emergency, 2 for making an appointment. Minä painan kakkoseen.
Kukaan ei tietenkään vastaa puhelimeen.
Soitan uuelleen, ja valitten enklanninkiälistä palvelua ja hätätila-ykkösen. Jo vastataan puhelimeen. Minä kysymään, että puhutko enklantia. Vastataan että NOU ja hätääntynyttä kiherrystä perään ja luuri korvaan. Huoh.
Tässä kohin jo huutelin feispuukissa että onko kukaan rohjennu käyä meiän Hiekkakikkareen hammaslääkärissä (täällä on semmonen mutta en tiä uskaltaisko siellä käyä). Kukaan ei ilmeisesti ole rohjennu siellä käyä mutta useampi henkilö vaahtos Tohtori Halidasta, että paras hammaslääkäri Lombokilla ehottomasti ja löytyy Sairaala GUMista. Jaahans. Minäpä soittamaan oitis.
Jestas perkele, vastasivat puhelimeen oitis, puhuivat erittäin hyvää enklantia, pahoittelivat että Tohtori Halida ei ole sunnuntaisin töissä, mutta maanantaina alottaa vastaanoton klo 11 ja voivat laittaa miut heti ensmääseks potilaaks. Asia kunnossa, nähään maanantaina. Toisen hammaslääkärin ajan peruutin ihan vaan whatsappilla, en jaksanu ees koittaa soittaa ja selittää että haluan perua varauksen, ties vaikka oisivat taas varannu lisää aikoja.
Maanantaina eiku Lombokille ja Sairaala GUMiin. Jumatsuka, iso kiiltävä uus hiano pytinki ja kaikkee. Kävelin ovesta sisään ja sieltä heti kipitti joku heppu vastaan että Miss Susanna???? Jeees. Ilmeisesti olin päivän ainoa ulkomaalanen asiakas kun kaikki oli varpasillaan oottamassa että kohta sieltä joku eksoottinen pullukka tulee. Vastaanottoheppu vei miut sisäänkirjautumistiskille, missä piti täytellä lipui ja lapui ja antaa passi kopioitavaks ja sitte sain oman hianon muovisen asiakaskortin. Passittivat yläkertaan, missä oli taas joku pimu vastassa ja kyseli että mikä on hätänä ja kyseli kaikenlaisia taustatietoja ja otti verenpaineet ja pakotti puntariinki (vain 5 kiloa olen lihonu sitte viime puntaroinnin joskus en-ees-muista-millo. Lisäkiloista vilpitön kiitos Golfin kuppilaan avatulle pitserialle).
Lopulta pääsin hammaslääkärin pakeille. Hieno lääkäritäti oli, puhui erittäin hyvää enklantia ja osas hommansa. Tuuttas pään täyteen puudutuspiikkejä, jyysti hampaaseen hirviän kraatterin ja lutkutti mätää ja paskaa sieltä pois. Täytteli röörin pumpulilla, määräs antipioottia ja kipulääkkeitä, käski takasin parin päivän päästä ja anto lähetteen röntkeniin. Kiitos ja moi. Alakertaan apteekin tiskille hakemaan nappeja, kassalle maksamaan (350.000rp lääkäristä ja toiset 350.000rp lääkkeistä, yhteensä siis noin 40 egee), vastaanotosta tilaamaan uus aika torstaille ja sitte ulos ja kohti röntgenseikkailua.
Röntkenihomma oliki hiukan erikoinen. Sairaalassa on kyllä röntgenosasto mutta ilmeisesti ei ole turpavärkin kuvaamiseen sopivaa laitetta, joten röntgeniin piti painua tois pua kylää johonki erittäin hämmentävään läävään. Lähetteen kanssa tiskille, maksu (150.000rp, noin 9egee) ja sitte oottelemaan. Voi hyvä luoja että saikin ootella. Kaikki tapahtu ku hidastetussa filmissä. Siellä oli yks jätkä ottamassa kuvia ja kehittämässä niitä. Henkilökuntaa oli muuten kyllä ihan vitusti, mutta niistä suurin osa istuskeli kaikennäkösten pöytien takana kaivelemassa kynsiään tai räpläämässä luurejaan. Yks ukko hoiti yksinään sen kaiken röntgenöinnin ja porukkaa oli jonossa aivan pipona. Meni puoltoista-kaks tuntia ennenku miun vuoro vihdoin tuli.
Kuvaus hoidettiin sinänsä ihan mallikkaasti, mitä nyt suussa piettävä muovilusikan tapanen kapistus oli kääritty vessapaperiin ja sen pureminen oli täten varsin epämiellyttävä kokemus. Kun miun kuva oli vihdoin valmis, niin joku niistä istuskelijoista sai tehtäväks laittaa miun purukalustokuvan ruskeaan kuoreen ja kirjottaa siihen päälle päivämäärän ja miun nimen. Herrajumala että siihen meni aikaa! Miä tuhisin siinä hermona vieressä että vittu sudi nyt saatana ne asiat siihen ja anna se vitun kuva tänne, miä tahon kotio NYT. Mutta eiiii kun hän otti aikansa ja käänteli sitä miun röntgenlähetettä etuperin ja takaperin ja piirteli jokaisen kirjaimen niiku olis jotain saatanan kalligrafiataideteosta siinä tekemässä.
Lopulta sain sen kuvan ja pääsin vihodoin lähtemään kotimatkalle. Huoh.
Hampaaseen ei enää satu. Useemman päivän infernaalisten tuskien jälkeen olo on jotakuinkin euforinen. Ylihuomenna takasin hammaslääkäriin ja sitte tuo paskahammas ehketi revitään irti. Tuskin siitä enää purukalustoa tulee.
Se siitä. Henki pihisee, vaikka kunto rapisee, sillä vanhuus ei tule yksin. Se tulee kaiken helvetin kolotusten ja vaivojen kera.
Kyllä tämä tästä. Reilun parin viikon päässä siintää jo ehta ja oikea VAPAAPÄIVÄ, ensmääne sitte syys-lokakuun vaihteen. Semmonen päivä kun ei tarvitte tehä mitään! Ei tarvi tsekkailla sähköposteja eikä pitää ees puhelinta päällä jos ei huvita. Ei tarvi poistua himasta eikä nähä ihmisiä!Sitä kohti ja sitten lepo!
Mitähän miä sillä kaikella vapaa-ajalla sitte oikeen teen? Ihan ekaks en muuten tee yhtään mitään. Olen vaan.

| Aistikas purukalustoni. "Hampaat on ku paskahuussin rappuset", niiku meilläpäi Kouvostoliitossa sanottiin |

torstai 15. helmikuuta 2018
Tulivuori- ja sääuutiset
Tulivuoriuutiset
Tulivuoriasioista kysellään kovin. Että mikä on tilanne ja uskaltaako tulla lähellekään vai pitääkö mennä lomalle ihan vaan Kouvolaan. Tilanne kaikessa lyhkäsyydessään on se, että tuo Balin suuri ja mahtava Agung on yhä ärhäkällä tuulella. Päästelee paineita ja jytisyttää huudiloita ja sylkee tuhkaa ja kiviä välillä. Viimeks toissapäivänä töräytti taas kunnon satsin. Lentokentät on auki, eikä meillä täällä ole mitään hätää.
Tilannehan on ollu päällä syyskuusta alkaen, marraskuussa tuli ekat purkaukset ja tämmösenä tämä saattaa jatkua vielä kauan. Ei voi tietää, tulivuori tekee tulivuorihommia eikä se niistä hirviästi tiedottele etukäteen.
Jännä kuinka nopiasti sitä tottuu tämmöseenki luonnonmullisteluun ja ihmeellisyyteen. Kun ekat purkaukset tuli ni hirviä täpinä ja ai että oli jännää. Nyt sitä ei korvaasa lotkauta kun näkee feispukista kuvia että aijjaa taas se sylkee paskaa taivaalle, ihassssama.
Lombokin Rinjani on onneks lerputtanu ihan vaan lepotilassa nyt jo pitkään. Hyvä niin, sillä ei tähän kahen rintaman tuhkapörinöitä ollenkaan kaipailla.
Sääuutiset
Sadekausi on meneillään ja se tarkottaa, että sataa. Tämä tulee joillekin matkailijoille yllätyksenä. Olen saanu tiedusteluja huolestuneilta turisteilta, että ai kauhee, pitääkö siellä vaan istua sisällä, eikö voi tehä mitään. Juu kylä näin on. Se on sen tason katastrofi kun vettä sataa, että koko maailma pysähtyy ja huoneessa pitää vaan pönöttää ja kuolla nälkään. Aivan kuin siellä siun kotimaassakin ni koko yhteiskuntahan lakkaa olemasta aina kun sataa eikä ulos voi ollenkaan mennä.
Mutta vaikka on sadekausi, niin ei täällä silti koko ajan sada. Viime aikoina on ollu enimmäkseen aurinkoiset päivät ja sitte iltasella tahi yällä sataa ja ukkostelee. Ja sadekauden pitäs olla kaiken jären mukaan jo aika lähellä loppusuoraa, mutta mistäs sen tietää. Vimoset vuodet kelit on tehny vähän mitä niitä huvittaa. Välillä on läähätetty 8kk ilman pisaraakaan vettä, ja viime vuonna sato vielä huhtikuussaki ihan saatanasti.
Ja onhan tämän sadekauden kanssa lähellä ollu ettei koko saari pysähtyny. Tuossa pari viikkoa sitten. Niskaan lojahti järjettömin sade mitä olen täällä kuunaan kokenu (oisko tää nyt miun seittemäs sadekausi täällä?). Vettä ja ukkosta tuli vesitykkivoimakkuudella noin 12 tuntia putkeen, siinä jäi kaikenlaiset esterin perseet tyystin toiseks. Olin miltei koko yön hereillä kun ukkonen ja kaatosade ravisteli huudiloita ja meteli oli hirviä. Miulla oli kotipihassa terden perustus justiisa muurattu ja kuhan aurinko nous ni pääsin verhon raosta kurkistamaan, että mitähän vittua tuolla ulkona tapahtuu. Kas, torppani edessä onkin tänään uima-allas! Perustukset täynnä vettä, jee!
Oottelin vesitykkisateen rauhottumista parisen tuntia mutta loppua ei näkyny joten oli pakko lähteä töihin. Sadekaapu päälle ja fillarin selkään ja eiku Majatalolle. Matka tyssäs puolenvälin kohalla kun töräytin fillarilla reippaasti yli polven ulottuvaan mutavesimereen. Joka siis normaalisti on tie. Pyärällä ei voinu polkea, oli pakko työnnellä fillaria ja kahlata siinä liejussa viimiset sata metriä majatalolle. Varvastossut jäi liejuun ja ne piti sielä kaivella kun ei oo varalipokkaitakaan, ja paljain jaloin sitte vaan rämpimistä ja viestittelyä henkimaaliman tontuille, että pliis ei käärmeitä eikä lasia tai nauloja jalkoihin, tänkjyy veri meni.
Majatalolla vesi tulvi portista sisään, uima-altaan vesi vyöry reunojen yli, kanojen piha oli täysin järvenä.
Sade onneks lakkas siinä aamupäivän aikana, mutta kesti päiviä että huudilot rupes kuivumaan. Semminkin kun sitä vettä kuitenki joka yö sato pikkusen lisää. Usiamman päivän piti tulla töihin sukellustöppöset jalassa kun piti fillaria työnnellä viimiset kymmenet metrit mutaliejun läpi.
Meillä oli Majatalolla samaan aikaan amerikkalaisia asiakkaita jotka olivat aivan kauhuissaan ja valittivat tietysti kaikesta. Minkäs minä saatana säälle voin, en minkään. Enkä voi sillekään mitään että saaren tiet tulvii. Heiän 2 viikon varaus muuttu välittömästi kolmeksi yöksi ja sen kolme päivää ne istuvat huoneessaan aivan hädässä ja kuittasivat sitte pihalle ja lähtivät Balille johonkin saatanan Mariottiin tai vastaavaan luksusresorttiin. Kertovat varmaan kotona että ai kamala oltiin kolme päivää nälkää näkemässä Gilillä kun siellä oli vedenpaisumus, että oli kyllä melkonen selviytymiskamppailu, just ja just jäätiin henkiin.
Ja säätila tänään: harmaata ja märkää! Litsläts! Kontiorunkkarin unelmakeli!
![]() |
| 13.2.2018 (kuva: Mount Agung from my side - FBsivu) |
Tulivuoriasioista kysellään kovin. Että mikä on tilanne ja uskaltaako tulla lähellekään vai pitääkö mennä lomalle ihan vaan Kouvolaan. Tilanne kaikessa lyhkäsyydessään on se, että tuo Balin suuri ja mahtava Agung on yhä ärhäkällä tuulella. Päästelee paineita ja jytisyttää huudiloita ja sylkee tuhkaa ja kiviä välillä. Viimeks toissapäivänä töräytti taas kunnon satsin. Lentokentät on auki, eikä meillä täällä ole mitään hätää.
Tilannehan on ollu päällä syyskuusta alkaen, marraskuussa tuli ekat purkaukset ja tämmösenä tämä saattaa jatkua vielä kauan. Ei voi tietää, tulivuori tekee tulivuorihommia eikä se niistä hirviästi tiedottele etukäteen.
Jännä kuinka nopiasti sitä tottuu tämmöseenki luonnonmullisteluun ja ihmeellisyyteen. Kun ekat purkaukset tuli ni hirviä täpinä ja ai että oli jännää. Nyt sitä ei korvaasa lotkauta kun näkee feispukista kuvia että aijjaa taas se sylkee paskaa taivaalle, ihassssama.
![]() |
| Rinjanin lepotila |
Lombokin Rinjani on onneks lerputtanu ihan vaan lepotilassa nyt jo pitkään. Hyvä niin, sillä ei tähän kahen rintaman tuhkapörinöitä ollenkaan kaipailla.
Sääuutiset
Sadekausi on meneillään ja se tarkottaa, että sataa. Tämä tulee joillekin matkailijoille yllätyksenä. Olen saanu tiedusteluja huolestuneilta turisteilta, että ai kauhee, pitääkö siellä vaan istua sisällä, eikö voi tehä mitään. Juu kylä näin on. Se on sen tason katastrofi kun vettä sataa, että koko maailma pysähtyy ja huoneessa pitää vaan pönöttää ja kuolla nälkään. Aivan kuin siellä siun kotimaassakin ni koko yhteiskuntahan lakkaa olemasta aina kun sataa eikä ulos voi ollenkaan mennä.
Mutta vaikka on sadekausi, niin ei täällä silti koko ajan sada. Viime aikoina on ollu enimmäkseen aurinkoiset päivät ja sitte iltasella tahi yällä sataa ja ukkostelee. Ja sadekauden pitäs olla kaiken jären mukaan jo aika lähellä loppusuoraa, mutta mistäs sen tietää. Vimoset vuodet kelit on tehny vähän mitä niitä huvittaa. Välillä on läähätetty 8kk ilman pisaraakaan vettä, ja viime vuonna sato vielä huhtikuussaki ihan saatanasti.
![]() |
| Tuossa menee normaalisti tie |
Ja onhan tämän sadekauden kanssa lähellä ollu ettei koko saari pysähtyny. Tuossa pari viikkoa sitten. Niskaan lojahti järjettömin sade mitä olen täällä kuunaan kokenu (oisko tää nyt miun seittemäs sadekausi täällä?). Vettä ja ukkosta tuli vesitykkivoimakkuudella noin 12 tuntia putkeen, siinä jäi kaikenlaiset esterin perseet tyystin toiseks. Olin miltei koko yön hereillä kun ukkonen ja kaatosade ravisteli huudiloita ja meteli oli hirviä. Miulla oli kotipihassa terden perustus justiisa muurattu ja kuhan aurinko nous ni pääsin verhon raosta kurkistamaan, että mitähän vittua tuolla ulkona tapahtuu. Kas, torppani edessä onkin tänään uima-allas! Perustukset täynnä vettä, jee!
![]() |
| Majatalon kanapuisto tulvi |
Majatalolla vesi tulvi portista sisään, uima-altaan vesi vyöry reunojen yli, kanojen piha oli täysin järvenä.
Sade onneks lakkas siinä aamupäivän aikana, mutta kesti päiviä että huudilot rupes kuivumaan. Semminkin kun sitä vettä kuitenki joka yö sato pikkusen lisää. Usiamman päivän piti tulla töihin sukellustöppöset jalassa kun piti fillaria työnnellä viimiset kymmenet metrit mutaliejun läpi.
Meillä oli Majatalolla samaan aikaan amerikkalaisia asiakkaita jotka olivat aivan kauhuissaan ja valittivat tietysti kaikesta. Minkäs minä saatana säälle voin, en minkään. Enkä voi sillekään mitään että saaren tiet tulvii. Heiän 2 viikon varaus muuttu välittömästi kolmeksi yöksi ja sen kolme päivää ne istuvat huoneessaan aivan hädässä ja kuittasivat sitte pihalle ja lähtivät Balille johonkin saatanan Mariottiin tai vastaavaan luksusresorttiin. Kertovat varmaan kotona että ai kamala oltiin kolme päivää nälkää näkemässä Gilillä kun siellä oli vedenpaisumus, että oli kyllä melkonen selviytymiskamppailu, just ja just jäätiin henkiin.
Ja säätila tänään: harmaata ja märkää! Litsläts! Kontiorunkkarin unelmakeli!
![]() |
| Tuo kaikki missä on vettä on normaalisti vihriää heinikkoa missä lehmät ja vuohet parveilee |
![]() |
| Tänää on ollu tämmönen harmaa ja märkä päivä |
keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Puhelinnumerohelvetti
Täällä on lähes kaikilla pre-paid kännykkänumerot. Semmosen on saanu, senku menee ja ostaa sim-kortin ja tuuttaa sen luuriinsa. Ei kysellä henkkareita eikä oo ketään kiinnostellu, että mikä numero on kenenkin.
Tämä estoton pelleily on nyt loppumassa. Anonyymit numerot ei kohta ole enää sallittu. Turisti tarvittee SIM-korttia ostaessaan passia ja saanee jonkun määräaikasen numeron. Meiän muiden pitää se oma numero rekisteröidä, jos haluat saman numeron säilyttää. Rekisteröinti pitää tehä tän kuun loppuun mennessä. Jos olet Indonesian kansalainen ja siulla on henkilönumerot ja ties mitä kortteja, niin voit rekisteröidä numeros ihan vaikka tekstiviestillä. Myö vaikeat ulkomaalaset täällä asuvat joudutaan käymään puhelinoperaattorin pakeilla passin ja viisumin kera, jotta tämä rekisteröinti hoituu. Jos hoituu.
Miulla on numero operaattori XL:ltä. Olen nyt käyny 3 kertaa heiän palvelupisteessä Lombokilla rekisteröimässä miun numeroa. Arvatkaa onko miun numero rekisteröity? No ei tietenkään ole.
Numeron rekisteröintiyritys on menny seuraavasti:
Menen XL:n palvelukonttoriin. Otan jonotusnumeron. Palvelutiskin pimut alkaa hermona kihertää ja vilkuilla toisiaan, että apua kenenköhän tiskille toi pullukka turisti tulee kääk. Jollain heistä käy flaksi ja miä lampsin tiskille. Kysyn että puhuuko neiti enklantia. Useimmiten ei puhu, mutta osaan esittää asiani indonesiaks että haluan rekisteröidä puhelinnumeroni. Neiti pyytää miun passin ja työluvan ja ottaa niistä kopion. Kirjottaa paperiin miun puhelinnumeron ja sanoo että asia kunnossa, saan muutaman tunnin sisään vahvistusviestin, että numeroni on rekisteröity. Vahvistusviestiä ei koskaan tule ja numeroni tila on edelleen rekisteröimätön.
Viime viikolla kävin tätä asiaa hoitamassa kolmatta kertaa. Otin autokuskinkin messiin, ettei satavarmasti ole kielimuuriestettä. Autokuskini kertoo, että mädäm tässä on nyt pyytämässä puhelinnumeronsa reisteröintiä kolmatta kertaa, että voisiko neiti nyt ystävällisesti sen tällä kertaa hoitaa kuntoon. Ilman muuta. Kopio passista ja työluvasta, puhelinnumeron kirjotus kopiooiden kylkeen ja tiedotus että ihan kohta muutaman tunnin päästä tulee vahvistusviesti. Minä naputan, että niin vittu kun ei sitä ole aikasemmillakaan yrityksillä tullu, että saisinko jonkun yhteystiedon, johon voin sitten soittaa kun sitä viestiä ei ole vielä huomennakaan saapunu. Saan neidin numeron.
Vahvistusviestiä rekisteröinnistä ei tule koskaan. Laitan seuraavana päivänä neidille viestiä että hei kuule, ei oo tullu vahvistusviestiä, numero on yhä statuksella ei-rekisteröity, että mitäs helvettiä. Hän lähettää takasin kuvan tietsikkaruudusta jossa näkyy miun puhelinnumero ja nimi, että kyllä on rekisteröity, don't worry. No, minähän worryan, ja soitan XL-operaattorin puhelinpalveluun. Esitän asiani ja pyydän että tarkistavat onko miun numero rekisteröity. Mädäm, ei ole, teidän täytyy käydä meidän palvelupisteessä rekisteröitymässä. Niin mutta kun olen käyny jo KOLME kertaa eikä tää asia vaan onnistu, että mitä tässä voi tehdä. "Please wait 24 hours". Justiisa. Kiitos avusta!
Kyselen palveluneidiltä useempaan otteeseen, että hei, ei oo numero rekisteröity että voitko asian hoitaa. Hän vannoo ja vakuuttaa, että ei ole ongelmaa, asia on kunnossa. Vaikka heiän oma puhelinpalvelusetä katto heiän järjestelmästä että miun numero ei ole rekisteröity, vaikka miun XLappi puhelimessa huutaa että numero täytyy rekisteröidä, vaikka saan tekstiviestejä joissa lupaillaan ilmasta datagigaa ja luoja ties mitä jos vaan rekisteröisin miun numeron. Ja - jumalauta - vaikka välillä kun koitan soittaa johonkin, puhelu yhdistyy johonkin XL-operaattorin rekisteröintipalveluun, eikä sinne minne yritän soittaa. Mutta näistä kaikista huolimatta miun ei piä olla huolissani, numero on kyllä rekisteröity, Lombokin palvelupisteen neiti vannoo.
Elämme jännittäviä aikoja. Toimiiko miun puhelinnumero enää tuossa kahen viikon päästä kun kuukausi vaihtuu? Toivoa on, koska jos eivät ne saatana saa numeroa rekisteröityä, ni ehkei ne saa sitä myöskään katkastua. En voi todellakaan muuta tehä kun piätellä hengitystä ja kattoa mitä tapahtuu.

| Tästä huolimati numeroni on kuulemma rekisteröity |

Remonttihelvetit
Remonttiblogista hyvää päivää. Ois muutaki asiaa mutta kerrotaan nää jouheet remontti- ja katastrofiuutiset ensin ni pääsen sitte rähjäämään esimerkiks puhelinnumeron rekisteröimisestä, joka on pakko tehtä mutta kun se ei vaan saatana onnistu. Mutta siitä lisää laters.
Aluksi hyvät remppauutiset: Palatsini terde eli terassi sekä varastokatos valmistu vajaassa kahessa viikossa ilman suurempaa draamaa. Se oli helppo hommeli, enkä ollu asian suhteen pilkkuja nussimasa ollenkaan ja kyttäämässä viivottimen kanssa että jokanen kaakeli tulee justiisa suoraan. Ote tuohon projektiin oli, että kuhan jotain tulee valmiiks misä on katto ja lattia ni kelpaa miulle, se on tsiljardi prosettia parempaa kun entinen tilanne ilman minkäänlaista terassia, vuotavan heinäkatoksen kera.
Raksajätkät pykers hommat vauhilla ja miä kattelin sivusta. Mettästin ilmasta puutavaraa sekä ilmaset kivetykset, koska rahaa ei juurikaan ole, ja muutenkin pidän kierrättämisestä. Kaikki mikä on ilmasta on plussaa. Valmista tuli viime perjantaina, ja sen jälkeen miä viälä vähän maalailin tolppia ja varastonurkan seinää, Mäkelän Sähkömiäs kävi laittamassa terden kattoon valon ja homma on ikäänku siinä. Lopputulos on yllättävänkin katsetta kestävä. Ilmaset pummitut kaakelikiveksetki on ihan sievät. Niihin tarvii sutittaa vielä joku helvetin kivessuojaus, ja sen teen ku ehin. Sitte voi asentaa terdelle soffan ja riippumaton ja siinä eteerisenä kissojen kanssa pötkötellä, joskus sitte toukokuussa kun on pötköttelylle aikaa. Ja toki pitää viä myllätä koko etupihan noin muuten, tehä siihen Viidakkopiha Osa 666. Aijjettä!
Helpotus oli valtaisa kun raksajätkät poistuvat pihasta, miä aloin olla aika vitun kypsä jatkuvaan paukutukseen ja sirkkelöintiin ja varsinki jätkien puheripuleihin, kun yhteistä kieltä ei hirviästi ole. Nyt on huusholli taas miun ja kissojen oma rauhaisa epäsosiaalisuuslinnake, mihin ei ole kenelläkään kutsumatta asiaa.
Sitte pääsinki keskittymään Majatalolla muhiviin helvettiprojekteihin ja katastrofeihin, joista tärkeimpänä omistajan talossa tapahtuva veden lorina sieltä mistä veden ei pitäs lorista, eli katosta. Siellähän rupes tulemaan vettä kylppärin lattian kohasta alakertaan, alakerran katto alko vetämään homeeseen ja meininki täten akuutti. Koska raksamaister ei suvainnu ilmestyä paikalle, ei voitu ku kytkee vedet talosta pois ja ootella. Puhelimella ei tavottanu ja jos tavotti ni hän lupas tulla "huomenna" tai "torstaina" tai joskus, mutta ei koskaan ilmaantunu sillo ku oli luvannu.
Viime perjantaina iltaäivällä arvon Raksamestar vihdoin ilmesty paikalle. Arvatenkin koska terdeprojekti miun talolla valmistu ja hän oli liksaa vailla. Esittelin vuotavan katon ja sanoin että nonii, hommiin siitä. Juu ei katoppa ku josko tiistaina tullaan. EI KÄY! Tää olis pitäny korjata jo 10 päivää sitte, että jumalauta nyt töihin. Avatkaa ees se katto ja kattokaa mikä siellä on vialla. Myöntyivät tähän ja touhukkaana tikaspuita ottivat alle ja työkaluja esiin. Minä totesin, että hyvä ja lähin kotio tarkistamaan että terdeprojektista ei ole naputtamista ja voin maksaa liksat.
Seuraavana aamuna menin takas Majatalolle ja kas, olipa vitun hyvin se katto avattu. Olivat tehny siihen pari pientä viirua sahalla ja thäts it. Ei sen vertaa että ois voinu ees kurkistaa sisään ja koittaa paikallistaa, että mistä se vesi vuotaa. Puhelut Raksamestarille eivät menneet mihinkään tai jos meni ni ilmotti vaan että tiistaina tullaa. Voi jumalauta.
Koittaa tiistai eli eilinen. Ei tullu ketään aamulla. Soitellaan perään, kukaan ei vastaa. Joskus iltapäivästä joku hampuusi soittaa että tulee mestoille kuha ens käy syömässä ja rukoilemassa. Parin tunnin päästä jätkät Majatalolta soittaa että nyt ne raksaukot on täällä. Käskin niien repiä sen vitun katon auki ja ettimään mikä siellä vuotaa ja tulen kissakaupan sulkemisen jälkeen kattomaan ja sovitaa sitte että mitä tehään.
Menen mestoille ja kattoon on tehty pieni kolo mistä mahtuu pää sisään. Alla on tikapuut ja miulle annetaan taskulamppu ja kehotetaan menemään kurkistamaan sisään. Kurkistan enkä tiiä mitä pitäis kattoa. Lauma ukkoja on siinä voitonriemusena että ei siellä mikään vuoda, kaikki on ihan kunnossa ja kuivaa, jotta no problem, everything okei. NO EI KAI VITTU VUODA MIKÄÄN KUN TALOSTA ON KYTKETTY VESI POIS JO 10 PÄIVÄÄ SITTE! Kuivasta putkesta tuskin mitään vuotaa, sen verran miäki tajuan vaikken putkimiäs olekaan. Että eikö ammattilaisherroilla käyny miälessä jotta kytkee veden taloon ja laittaa vähä hanoista lorottelmaan ni näkis mikä kohta siellä fuskaa? Jaa niin no tätähän ei kukaan tullu ajatelleeks. Laitettiin vesi päälle, pistin ukot muihin hommiin ja sanoin että kattotaan aamulla mistä siellä vuotaa kun annetaan olla vesi päällä yön yli ja lorottelen aamusta hanoja ja suihkua ja vetelen vessaa. Että tulkaa tänne kello 8 aamulla ni eiköhän jostain vesi lorise. Asia selvä.
Luonnolisestikaan ketään ei kaheksalta tullu vaan tuossa vähän ennen puoli kymmentä joku laahusti paikalle että noniin. Miulla jo atomipommipilvi pään päällä valmiiks. Mutta eipä jänskää että nyt ne vuotokohat sieltä yllättäen löytyki, eikä se veden tulo sieltä katosta ollukaan vaan hysteerisen ämmän mielikuvitusta. Ai katos joo, tuolta vuotaa ja tuosta kans, yes boss, there is a problem. NO SHIT?
Ongelmat on paikallistettu ja ongelma onkin oletettua isompi. Taitaa vaatia yläkerran kylppärin räjäyttämisen, ja siitä vasta lystiä sitte tuleekin. En tiiä vielä mitä tän asian kanssa tehään, huushollin omistaja nyt miettii että mitähä ja kertoo miulle sitte.
Indonesiassahan, kuten muuallakin tämän suunnan maissa, on kaikenlaisessa asioimisessa tärkeää ettei hiilly. Pitäis hoitaa kommunikointi rähjäämättä ja huutamatta, pitäis hymyillä vaan ja olla kohtelias, vaikka hommat kusis kuinka paljon. Miä en siihen yksinkertasesti pysty. Miulla hirttää hermo ja miusta tulee äksy ärripurri äänensäkorottaja. Huushollin omistajalle sanoin, että en ihmettele jos raksajätkät heittää hanskat tiskiin, että tuolle noidalle myö ei remontoida enää yhtään mitään, mutta miä en näissä tilanteissa yksinkertasesti pysty hillitemään ittiäin. Onneks Suzanne, omistaja, on yhtä herkkä kiihtymään, ellei vielä pahempi, joten ymmärsi kyllä ja sano että ei hänkään kykene hillittemään hermojaan näissä asioissa. BITCH POWER!
Tästä tulee vielä hauskaa! Remonttihelvetti to the max!
Mutta niikun oon enneki sanonu, ni ois helppoo jos ei ois vaikeeta. Ja remontti/rakennushommat jos mitkä on niitä just jotka ei ole helppoja. Se on ihan sama missä päin maailmaa ollaan, niin vituiks menee aina jotain jos joku tarttuu ees vasaraan. Se jos mikä on varmaa.
![]() |
| Ilmaset sievät kivekset! |
Raksajätkät pykers hommat vauhilla ja miä kattelin sivusta. Mettästin ilmasta puutavaraa sekä ilmaset kivetykset, koska rahaa ei juurikaan ole, ja muutenkin pidän kierrättämisestä. Kaikki mikä on ilmasta on plussaa. Valmista tuli viime perjantaina, ja sen jälkeen miä viälä vähän maalailin tolppia ja varastonurkan seinää, Mäkelän Sähkömiäs kävi laittamassa terden kattoon valon ja homma on ikäänku siinä. Lopputulos on yllättävänkin katsetta kestävä. Ilmaset pummitut kaakelikiveksetki on ihan sievät. Niihin tarvii sutittaa vielä joku helvetin kivessuojaus, ja sen teen ku ehin. Sitte voi asentaa terdelle soffan ja riippumaton ja siinä eteerisenä kissojen kanssa pötkötellä, joskus sitte toukokuussa kun on pötköttelylle aikaa. Ja toki pitää viä myllätä koko etupihan noin muuten, tehä siihen Viidakkopiha Osa 666. Aijjettä!
![]() |
| Meikän terde |
Sitte pääsinki keskittymään Majatalolla muhiviin helvettiprojekteihin ja katastrofeihin, joista tärkeimpänä omistajan talossa tapahtuva veden lorina sieltä mistä veden ei pitäs lorista, eli katosta. Siellähän rupes tulemaan vettä kylppärin lattian kohasta alakertaan, alakerran katto alko vetämään homeeseen ja meininki täten akuutti. Koska raksamaister ei suvainnu ilmestyä paikalle, ei voitu ku kytkee vedet talosta pois ja ootella. Puhelimella ei tavottanu ja jos tavotti ni hän lupas tulla "huomenna" tai "torstaina" tai joskus, mutta ei koskaan ilmaantunu sillo ku oli luvannu.
Viime perjantaina iltaäivällä arvon Raksamestar vihdoin ilmesty paikalle. Arvatenkin koska terdeprojekti miun talolla valmistu ja hän oli liksaa vailla. Esittelin vuotavan katon ja sanoin että nonii, hommiin siitä. Juu ei katoppa ku josko tiistaina tullaan. EI KÄY! Tää olis pitäny korjata jo 10 päivää sitte, että jumalauta nyt töihin. Avatkaa ees se katto ja kattokaa mikä siellä on vialla. Myöntyivät tähän ja touhukkaana tikaspuita ottivat alle ja työkaluja esiin. Minä totesin, että hyvä ja lähin kotio tarkistamaan että terdeprojektista ei ole naputtamista ja voin maksaa liksat.
Seuraavana aamuna menin takas Majatalolle ja kas, olipa vitun hyvin se katto avattu. Olivat tehny siihen pari pientä viirua sahalla ja thäts it. Ei sen vertaa että ois voinu ees kurkistaa sisään ja koittaa paikallistaa, että mistä se vesi vuotaa. Puhelut Raksamestarille eivät menneet mihinkään tai jos meni ni ilmotti vaan että tiistaina tullaa. Voi jumalauta.
Koittaa tiistai eli eilinen. Ei tullu ketään aamulla. Soitellaan perään, kukaan ei vastaa. Joskus iltapäivästä joku hampuusi soittaa että tulee mestoille kuha ens käy syömässä ja rukoilemassa. Parin tunnin päästä jätkät Majatalolta soittaa että nyt ne raksaukot on täällä. Käskin niien repiä sen vitun katon auki ja ettimään mikä siellä vuotaa ja tulen kissakaupan sulkemisen jälkeen kattomaan ja sovitaa sitte että mitä tehään.
Menen mestoille ja kattoon on tehty pieni kolo mistä mahtuu pää sisään. Alla on tikapuut ja miulle annetaan taskulamppu ja kehotetaan menemään kurkistamaan sisään. Kurkistan enkä tiiä mitä pitäis kattoa. Lauma ukkoja on siinä voitonriemusena että ei siellä mikään vuoda, kaikki on ihan kunnossa ja kuivaa, jotta no problem, everything okei. NO EI KAI VITTU VUODA MIKÄÄN KUN TALOSTA ON KYTKETTY VESI POIS JO 10 PÄIVÄÄ SITTE! Kuivasta putkesta tuskin mitään vuotaa, sen verran miäki tajuan vaikken putkimiäs olekaan. Että eikö ammattilaisherroilla käyny miälessä jotta kytkee veden taloon ja laittaa vähä hanoista lorottelmaan ni näkis mikä kohta siellä fuskaa? Jaa niin no tätähän ei kukaan tullu ajatelleeks. Laitettiin vesi päälle, pistin ukot muihin hommiin ja sanoin että kattotaan aamulla mistä siellä vuotaa kun annetaan olla vesi päällä yön yli ja lorottelen aamusta hanoja ja suihkua ja vetelen vessaa. Että tulkaa tänne kello 8 aamulla ni eiköhän jostain vesi lorise. Asia selvä.
Luonnolisestikaan ketään ei kaheksalta tullu vaan tuossa vähän ennen puoli kymmentä joku laahusti paikalle että noniin. Miulla jo atomipommipilvi pään päällä valmiiks. Mutta eipä jänskää että nyt ne vuotokohat sieltä yllättäen löytyki, eikä se veden tulo sieltä katosta ollukaan vaan hysteerisen ämmän mielikuvitusta. Ai katos joo, tuolta vuotaa ja tuosta kans, yes boss, there is a problem. NO SHIT?
Ongelmat on paikallistettu ja ongelma onkin oletettua isompi. Taitaa vaatia yläkerran kylppärin räjäyttämisen, ja siitä vasta lystiä sitte tuleekin. En tiiä vielä mitä tän asian kanssa tehään, huushollin omistaja nyt miettii että mitähä ja kertoo miulle sitte.
Indonesiassahan, kuten muuallakin tämän suunnan maissa, on kaikenlaisessa asioimisessa tärkeää ettei hiilly. Pitäis hoitaa kommunikointi rähjäämättä ja huutamatta, pitäis hymyillä vaan ja olla kohtelias, vaikka hommat kusis kuinka paljon. Miä en siihen yksinkertasesti pysty. Miulla hirttää hermo ja miusta tulee äksy ärripurri äänensäkorottaja. Huushollin omistajalle sanoin, että en ihmettele jos raksajätkät heittää hanskat tiskiin, että tuolle noidalle myö ei remontoida enää yhtään mitään, mutta miä en näissä tilanteissa yksinkertasesti pysty hillitemään ittiäin. Onneks Suzanne, omistaja, on yhtä herkkä kiihtymään, ellei vielä pahempi, joten ymmärsi kyllä ja sano että ei hänkään kykene hillittemään hermojaan näissä asioissa. BITCH POWER!
Tästä tulee vielä hauskaa! Remonttihelvetti to the max!
Mutta niikun oon enneki sanonu, ni ois helppoo jos ei ois vaikeeta. Ja remontti/rakennushommat jos mitkä on niitä just jotka ei ole helppoja. Se on ihan sama missä päin maailmaa ollaan, niin vituiks menee aina jotain jos joku tarttuu ees vasaraan. Se jos mikä on varmaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tsekkaa myös nämä
-
Mataramissa on autoja ja mopoja Kävin eilen Lombokilla vetämässä shoppailukierroksen. Lähinnä ostamassa kissanruokaa, siis. Miun p...
-
Tää on nyt vaan tosi nopia tiedote. Lyhyesti. Yritän ainaki. No jaaritteluks menee kuitenki mut what can I do? Lukekaa kissaplokista mill...
-
Iltasanomat haastatteli aiheesta, että miltäs nyt tuntuu kun siellä tropiikissa on jo jokunen vuosi lorvailtu . Tiedän, lupasin jossain ...
-
Miun Palatsiin murtauduttiin eilen. Päivällä. Kun olin töissä. Vietiin 18 miljoonaa rupiaa kissojen rahoja. Noin 1500 egee. KAIKKI kissojen ...
-
Tsau tyypit! Jos ei kiinnosta sukeltelut ni poistukaa! Nyt ei nimittäin juurikaan muusta tuu höpinää tässä postauksessa. Oon ollu pe-la-s...