Paluuriemusta paniikkiin, hämähäkki tissillä ja ei sit oikeestaa muuta

Adam antaa hulahulalle kyytiä

OON KOTONA HIEKKAKIKKAREELLA! ELÄMÄ ON IHANAA! JIHUUUU!

Vittu että on oikeesti mukavaa taas olla täällä. Asuu min oikees omas tönös, retkottaa rantamaakamos kissojen kans, katella iltasin ku pändi rämpyttää, sukellella Lutwalan kivojen tyyppien kans, mässätä tempeburgereita tai  fried tempee, ehketä riipasta jopa pintanki sillon tällön. On äärettömän relaksoitunu fiilis.

Tulin tänne siis sunnuntaina. Jälleen sisuskaluja myllänneen ja kuolemanpelkoo sisältäneen höykyttävän pikavenematkan jälkeen fiilis oli et ollos tervehditty oi hiekkakikkare, en veneile enää ikinä, jumalauta. Se oli heppataksi alle ja kotio Kakkosen Koralpiitsille. Ei haitannu vaikkei ollu sijaa heti ihan oikees mökis, vaan jouduin ekat 3 yötä asuu takapihan bambumörskäs ku miun vakiomökis numero 10 oli vierait ihmisii majailemas. Mut keskiviikkona pääsin muutamaan kotiin ja sain levitellä koko omaisuuteni pitkin mestoja ja saan asustella siin nyt ihan rauhas niin kauan ku täs oon. Ai että! Ja oon tässä ny todellakin pitkään. Varsinaisesti en säntäile mihinkää isommin ennen marraskuun puolväliä. Saatan kipasta Gili Airilla moikkaas yhtä sukellustuttua, saatan kipasta Balilla hakees uuen passin (ja sukeltaa samal jossai), saatan käyä heittää jännän Sumbawaseikkailun mitä regeipojat säätää. Tai sit saatan vaa retkottaa täs.

Hertta relaa

Kissat on kaikki tallella ja hyväs kuosis. Meijusuvaksen pongasin ekana ja se meinas ratketa nahoistaan, seuras miuta aivan kintereillä koko ajan ja selitti ihan helvetisti. Oletettavasti asia liitty ruokaan, koska ruoka on asia joka Meijusuvasta kiinnostaa eniten. Ja Hertta oli hetkisen hukassa mutta löyty naapuribaarin keittiöltä.  Hertta on vähä erakon sorttinen mirri, sillä on ehkä vaan palanu täs näien muitten kissojen kaa käämi ja se on todennu et naapurissa saa pizzaa ja siel on vähemmän tohinaa. Hain sen sieltä kotiin ja ny hää tyytyväisnä asuu taas kotonaan.

Tää on tää min himamaisema

Muutenkii tääl on meiningit hyvästi. High season on mänt, toki tohinaa on viel, mutta rauhottunu paljon elokuusta, ja hiljenee vaa. Balilla luin sanomalehestä arveluja, että sadekausi alkanee tänä vuonna jo tos lokakuus. Tervetuloa vaan! Miä oon ollu täällä vasta muutaman päivän ja on jo ihan molo ottassa ku joka paikka on täynnä ruskeeta pölyä. Viidakkopolut on sellasta atominhienoo mutapölyy, joihin uppoo nilkkoja myäten jos kävelee. Ja ku tuppaa tuulemaan, ni se helvetin pöly lentää pitkin huudiloita ja tunkee joka pärkkeleen läpeen. Kyllä on papanaluukkua myäten joka paikka täys, ja sais ripsasta reippaasti vettä, että toi pölinä loppuis, ja sais kahlaa mutavellis mialummin. Oon nyt ollu tietsikan kans täs paaris nakuttamas ehkä 30 minsaa, ja tietsikka on jo ihan pölyn peitossa. Räyh!

Mitäs muuta? Ei tääl kauheesti oo kuulumisia, ja miul on vähä runosuoli tukossa eikä oikee huvita ny mitää paskaa täs jaaritella. No jotain joo ny kuiteskiiii.

Yks ilta kävelin itteni kans romantillisesti rannalla, aurinkonlaskua ootelles niiku, nousuvesi liplattelee kohti. Siin rannassa makas kissa, vesi jo loiski sen perseelle jotta arvasin heti et nyt ei hyvä heilu. Menin tietysti tarkastamaan et mitä. Kolliraukka siinä. Silmät ja nenä muurautunu tyystin tukkoon räästä ja rähmästä. Suun kautta puuskutti. Menin siihe sit höpisemää ja kissa alko heti huutaan apua. Miä koitin ensteks nenäliinal vähä putsaa mut oli niin kivettyny kuiva rähmäkuori turpavärkis et siit ei tullu mitää. Ei muuta ku kolli kainaloon, juoksua kotio, kissa vesihanan alle ja lärvin pesu ja röörit auki. Alko meinaan sellanen kehräys ku rupes visio kirkastuun ja henki kulkemaan et pörr vaan. Ruuttasin viäl aimo annoksen antipioottia turpaan ja vettä ruiskulla suuhun kans ku tuntu et katti on ihan kuivettunu. Palautin sitte sinne löytöhuudiloille, laitoin vähä ruokaa viereen ja toivotin hyvää jatkoo. Syrän kappaleina ku piti se sinne jättää oman onnesa nojaan, mutta en voinu sitä tähänkää ottaa, tartuttamaan miun kissoja (joilla jo räkää ihan omastaki takaa hiukan, et lääkitty on kaikki miunkii kissit täs). Oon käyny ettimässä kollia sieltä täs joka päivä mut en oo nähny. Ehkä ku hää sai silmät auki ni läks takas johkii kotinurkillee. Toivon parasta, en muutakaa voi.

Kissanpentusesonki tääl on nyt kans kuumana ja miä koitan kovasti olla laput silmillä enkä vilkuilla mihkää kissapesueisii.

Meijusuvas retkottaa miun terassin pöyällä

Ja sit miun sukelluksista. Jumaliste. Se oli toissapäivänä, miun sukellus numero 42, ja syvälle suuntautuva sukellus kaikenlisäks, ku meikäläinen koki ekan oikee kunnon paniikkikohtauksen merenpohjas. Siin meni jotenkii heti alusta kaikki päin vittua. Miul on uus oma virtaviivain seksikäs märkäpuku, jonka kans on ollu vähä opettelemista ja säätämistä, ku sen vaikutus lisäpainojen tarpeeseen on vähä ollu hakuses. Kovasti se kelluttaa, saatana. Ni suklaus nro 42, oli hirveetä tappelua päästä ylipäätään yhtää veden pinnan alle. Sit ei toinen korva suostu ollenkaa vinkasemaan paineita ja sen kans kauhee ähräämiin. Sit iski hirvee virtaus kimppuun (hirvee täs yhteydes tarkottaa ei-juur-mittää-jos-verrataan-Lembonganin-kyyteihin). Siinä kohin miut valtas syvä hulluus ja tuntu et nyt vittu pimenee vintti ihan täysin, mie sekoon, en pysty tähän, miun on päästävä pintaan, on saatava huutaa, aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa-äääääääääääää, hengitys meni hulluks läähätykseks, rintaa puristi ja oli vaan ihan vitullinen hätäännys päällä. Vaati kaiken ja vähän päälle, sekä kivan Joshin läsnäoloa ja käestä pitämistä, että sain itteni rauhottumaan. Päällä oli jotakuinkii 22 metriä vettä, siin ei voinu oikee totaaliseota, vaan piti vaan laittaa silmät kiinni, kerätä itestää KAIKKI zeniläinen mielenrauha viimistä pisaraa myäten, luottaa tuttuihin suklauskavereihin et ne ei anna mitää pahaa miulle tapahtua ja ruveta siitä sit rakentelee hommaa ihan uusiks. Ihme kyllä, en keskeyttäny sukellusta, mut se on taas tää et vittu, tästä on maksettu, kesken ei jätetä, saatana. Ja muutenki, miä en anna paniikille valtaa, sen peräs kert melko varmasti tulis pelko, ja miuta ei ny huvita mikää jänistyshomma yhtää. Koska, vittu, sukeltaminen on siisteintä mitä oon ikiin tehny ja haluun sukeltaa foevaaaaah.

Paniikkisukelluksen jälkee oli sit viel yks saatanallinen shokkikokemus, ku märkäpuvun riisuin ja kas, tissilläni pojotti iso hämähäkki. Jestas sitä huudon ja neiteilyn ja spektaakkelin määrää mikä siitä tilanteesta sukeutu. Miä en tiiä oliko se otus siä miun märkäpuvussa jo ku sinne menin, kävikö se miun kans 30 metrissä sukeltaaskii, vai hyppäskö se tissiin jostaa veneestä tai muualta, mut yhtä kaikki: JUMALAUTA!

Mut eniveis, otin paniikin siis ihan jännän kokemuksen kannalta, ja olihan se opettavaista juu. Onneks saattu täällä, mis oli tuttu sukelluspaikka, tutut sukelluskaverit ja sillai syvä luottamus porukoihin. Aikamoisen ylpee oon itestäni kyl, että tuokaan kokemus ei miuta nujertanu, vaan tappelin vastaan ja voitin! Meikä on supermän.

Sit räjähti polkupyärästä gummi, et tän tason kreisee jännitystä on elämäs ollu. Pyäränkumin räjähtämiin ei onneks kalliiks tullu, tuol yhel konkelipajal korjaamiin kustans alle 2 euroo, et konkurssia en tehny tän insidentin johdosta.

Muuta uutisoitavaa ei miul nyt oo. Lähen täst suihkuu ja lepuuttelee ja keräilee voimia huomiseen. Huomenna miä ikäännyn, TAAS, ja sitä murheen päivää aion viettää sillai, et meen aamul ens suklaa, of koors, sit retkotan rannalla kissojen kans, ja sit vedän rehelliset, reippaat lärvit. Kaikki tutut ja puolitutut on kuttuttu mukaan bailaamaan ja juomaan votkaa. Pändi soittaa ja ilmassa väreilkööt suurta juhlaa. Päivän antisankari tod näk nuupahtaa jo alkuillasta jonnekin hietikolle jokeltamaan, mutta se kuuluu asiaan. Arvokkaasti voi jotkuu vanhentua, mutta miä en kuulu siihen porukkaan.

Iso-Stigu, sil on ehkä narkolepsia

Pirkko

Mini-Stigu

Pändi soittaa

Yks ilta oli BINTANGTIME. Katikatikatiiii vahtii kaljoja.

Pändi soittaa siäl, Ritva ja Katikatii kääntää niille vaa selät

Edi ja Kucit. Kucit The Tatuointitaiteilija is back. Tarkottaa sitä, et ens viikolla miuta sattuu ja kovasti.

Ritva rannalla, ilta hämärtyy

Musavideo Hiekkakikkareelta

Hiekkakikkareelle paluun kunniaks uunituore fiilistelyvideo miun suosikkipändiltä, olkaats hyvät. Video on kuvattu Gilillä ja pändi on Ray D'Sky. Ai että.

Viisumihommat ja tatuointihommat Kissakaupungissa

Kuching, tuo mukava Kissakaupunki, on jo taakse jäänyt, mutta nyt viä sieltä asiaa, ku menin lupaamaan. Kaikkia kiinnostaa, kiviäkin, ihan vitusti!

Angry Birds -automaatti

Hoidin Kuchingissa jälleen yhen 60 vuorokauden viisumin Indonesiaan. Sepä hoituikin hämmentävän helposti ja nopeesti! Kuchingin Indonesian konsulaatti sijaittee vähä ytimen ulkopuolella, pirssillä sinne siis. Papereitten vastaanotto on aamuisin klo 9-12 ja nouto klo 15-17. Viisumia varten piti olla yks passikuva, 170 ringittiä rahaa, voimassa oleva passi, paperi jossa vapaamuotosesti kertoo missä aikoo Indonesiassa hillua, menopaluu-lentoliput, sekä luottokortti tahi muu todistus siitä, että rahaa on millä mällätä, jumaliste. Miä suhautin pirssillä mestoille ja valahti melkeen lusikallinen housuun ku totesin, et vittu täällä parveilee noin 200 ihmistä jo, tästä tulee vitun pitkä, hikinen ja kauhee hässäkkä. Mutta ku ovet avattii, ja sujautti sukkana sekaan ryysimään ja tappelemaan kohti jonotusnumeroita jakavia vahtimestareita, ni asiat alko lutviutumaa. Miä sain jonkuu jononumeron ja välittömästi piippas valotaulu, että miun numero ekana. Hokasin siin kohin että juu, taidanki olla ainoo joka on ns. turistiasioilla, koko muu ihmismayhem oli jotaa muuta vailla. Kireeilmeinen täti anto viisumianomuslomakkeen täytettäväks, otti valokopion miun luottokortista ja niputti kaikki muut lipareet ja käski tulla takas kolmelta. Koko homma ohi 10 minuutissa. Menin mestoille hakemaan passia takas jo kahen jälkee, ku taksikuski sano et on se auki jo, ja kas, heti ku lampsin sisään, vartija nappas hihasta ja kipitytti miut jonojen ohi sen saman tiukan tätin pakeille. Tätillä oli siin joku muu asiakas, mutta ojens siitä sivusta hetimiten miun passin ja toivotti hauskaa Indonesiaa. Jumaliste! Harvoin voi sanoo, että Indoneessian viranomaisten kans asiointi on sujuvaa ja varsinki sukkelaa, mutta nyt oli. varsinkin arvostin asian hoitumista yhen päivän aikana. Oi jospa olis Singaporenkii lähetystön viisumihomma tuommonen, ei tartteis aina siäl hillua kolmee päivää tekemässä konkurssia! Mut jihuu ja jee, uus ja tuore rapsakka 2 kuukauden viisumi pojottaa passissa, oi onnea!

Viisumiasianhoitopäivän miä vietin muuten suhaamalla kattomassa Kuchingia. Oli se kissamuseovisiitti ja sille taksimatkalle sattu niin kiva kuski, et hänen kans tehtii diili, et ajellaa ympär kaupunkia kattomassa maisemia, ja sitte mennää hakee se miun passi sieltä konsulaatista. Mahtava meininki. Koitin sopii jotaa köntsäsummaa, mut setä totes, et laitetaa mittari päälle ni tulee siulle edullisemmaks. Ja näin muuten kävi. Taksikuskit Kuchingissa harvemmin lähtee mittarilla ajelemaa, aina tarjoovat valmista hintaa, joten miul oli jo jonkinmoinen käsitys et mitä maksaa yks kyyti kissamuseoon ja konsulaattiin ja noin. Mutta muutaman tunnin suhailu mittarilla tuli todellakin halvemmaks ku et oisin vetäny pelkät kissamuseot ja konsulaatit könttäsummilla. Taksikuski vei miuta näköalatörniin töllistelee maisemia korkeelta ja kiinalaisella hautuumaalla käytii ja sit hianossa friendship-puistossa kattomassa kiinalaisia pytinkejä ja kissapatsasta ja siel oli toivomuslähde ja heitin sinne pari kolikkoa. Toivoin rahaa ja aisaa.

Majapaikan kanssa miä en kertakaikkiaan löytäny yhteistä säveltä. Siel oli jatkuvaa kohellusta miun majotuksen kans, millon luvattiin et juu siulle on nyt loppuajaks se omavessanen huone mutta ei sitte tietty ollukaan ja muuta kaikkee ähräämistä. Vitutti ja käämi meinas palaa täysin. Olin ihan huuli pyöreenä et mikä vittu tässä ny mättää ku kaikki kehunu niin saatanasti tätä paikkaa, ja miul ei tääl onnistu mikää. Mutta syykin selvis: siä ei ollukaan se "oikee" jätkä töissä, vaan joku tuuraaja. Ilmankos. Miä en saanu siltä puunaamaselta tuuraajalta mihinkää asiaan mitää tietoo, miun paras informaatiopalvelu oli naapurimajapaikan kloppi, joka hengas siin pihal aina ja tuli heti juttusille ja ties kaikesta kaiken ja hoiti miun asioita ja piti seuraa ja oli muutenkii ihan mahtava tapaus.

Hänen avustuksella sain myös ährättyä tapaamisen Borneoheadhunters Tattoon mahtavan tatskataiteilija Erneston kanssa. Ernesto on niin kova jätkä, et sille pitää varata aika et pääsee varaamaan aikaa varsinaiseen tatuointiin. Otin asian siin iltakaljalla istuskellessani puheeks et vittu ku oon käyny siä tatskaliikkeen ovella raapimassa jo vaikka kui monta kertaa ja aina se on kiinni, ni se oli samantien yks puhelinsoitto ja miulla oli heti tapaaminen hoiettu. Kipitin mestoille siltä istumalta. Miul oli vähä omaakii ideaa tatuoinnista, mutta Ernesto pitää tiukasti kiinni traditioista ja totes, et jos siä tahot jotaa viriteltyä hässäkkää ni hää voi koneella tehä mitä vaan , mutta jos tahot borneolaista perinnekuvaa perinteisella borneolaisella bambutikkumenetelmällä ni hää tekee just eikä melkeen, vain ja ainoastaan, tismalleen niitä perinnekuvia, ja mustalla, mistään väreistä on turha ees haaveilla. Asia sitä myätyen selvä. Koko homman jujuhan oli nimenomaan ottaa borneolla borneolainen perinnekuvitus borneolaiselta tatuointistaralta borneolaisin perinnemenetelmin. Borneo. Makso mitä makso, jos vaan justiisa tuolle tyypille aikoja sattuu saamaan. Yhteisymmärrys löyty, aika keskiviikkoillalle järjesty (yleensä vähintää 2 viikon jonot), hinta oli hirvee, mutta tää oli niiku kerran-elämässä-tatuointi.

Ernesto tekee hianoo

Tatuointi tehtii miulle siis keskiviikkoiltana ja siitä tuli ihan vitun hieno. AI LAV IT! Eikä ees sattunu, ja niin muistelinkii, et bambutatskat ei satu läheskää niin paljo ku koneella tehdyt. Ernesto on tuon alan guru, on voittanu vaikka mitä palkintoja ja on lisäks ihan vitun mukava heppu. Sillä oli hyviä tarinoita ku on kaikenmaaliman rokkitähtiä tavannu ku on matkustellu messuilla ihan perkeleesti. Nikki Sixxkii ois siltä ollu tatuointia vailla, mut Erneston jonojen ohi ei kiilaille kukaan, ni jäi ilman ku aikoja ei ollu saatavilla. Mahtava tyyppi ja voin sanoo, et tatuoinnin jälki on ku olis printterillä laitettu, niin tarkkasti on bambulla tikutettu et huh. Se on hianoo ku joku osaa asiansa. Olen fani. Jännää oli myös et Ernestolla oli assistentti, joka hoiti kaiken muun paitti sen varsinaisen tatuoimisen. Se hoiti ajan varaamisen ja raha-asiat ja pyyhki veret ja putsas sotkut ja laitto kelmut ja kaik.

Se valmis tatuaatio

Kuching oli kaikkinensa tosi kiva kaupunki, ja siel ois helposti ollu pitempääki. Ois ollu viel vaikka mitä elämysretkiä mitä ois voinu tehä, mutta joku toinen kerta sitte. Torstaina miä jo lensin Kuchingista Kuala Lumpuriin. Kualassa ohjelmas oli kauhee kaljatorni-karnevaali ja Kapas-kokoontumisajot, ku sattu silviisii et komee Hans (+ hurmaava tyttöystävänsä) sekä yks Kapaselta tuttu sikakiva hollantilaispariskunta sattu kans olee Kualassa. Tärskyt Chinatownin regeibaarissa, missäpä muuallakaan, ja hirveetä läträämistä. Mutta hauskaa oli ja myöhään meni. Eilen aamulla ei sitte paljo naurattanukaa ku kello soi kuuelta ja piti lähtee lentokenttäbussille. Se oli aamulento Balille, nimittäins

Sanurin geriatrisessa lomakeitaassa oon taas varikkostopilla. Hullua varusteiden täydennystä (OMA MÄRKÄPUKU ON OSTETTU!), hyvää ruokaa, yleistä lorvailua. Huomenna aamulla suhautan pikaveneellä takas kotiin Gilille.

On ihan helvetin hyvä fiilis. On ihanaa mennä takas omalle Hiekkakikkareelle, houm sviit houm, ja ai että on rento tunnelma ku nyt saa olla siel ihan rauhassa vaikka 2 kuukautta jos ei huvita säntäillä mihinkään. Ja paikallaan pysyminen on nyt ihan budjetillisista syistäkin suotavaa, eli ohjelmas on rentoo oleiluu vaa, hieman toki sukeltelua, mut muuten ei saa rahaa mennä ku asumisee ja kurkusta alas. Oih, oma hiekkakikkare! Parhautta! Ja ku siel on miun kissat! Iiikkkk!

Eli lähen tästä nyt tekee viä tärkeimmät hankinnat Hardy's Supermarketista. Sata kiloa kissanruokaa, siis.

Seuraavat kuulumiset, tietenkin kissauutisten ja -kuvien kera, tuleepi joskus muutaman päivän päästä, kuhan maltan tietsikalle taas istahtaa.

Kuching

Valaanpunain moskeija!

Näsinneula, kävin tuol ylhääl.

Kiinalainen hautausmaa

Ystävyyspuiston portti

Söpöt penkit oli puistossa

Patsas

Rakkauskissapatsas

Ystävyyspuistikon suihkulähe

Tatuointia! Jihuu!!!!

Luontoelämysretki Bakoon

Kävin koko päivän luontoelämysretkellä Bako National Parkissa eilen. Luonto on hieno ja hyvä ja komee, suuri ja mahtava, sitä siätääkin käyä pällistelemässä, jotta muistaa sen oman pienuutensa ja mitättömyytensä, ja oman kosmisen pierunhönkäyksesä lyhyyden ja merkityksettömyyden. Nii. Mee siis luontoo siekii, se tekee sialullekii hyvää. Eikä oo pakko juosta Bakoon, ohan sitä luontoo kullakin lähempänäkii, jos oikee tarkasti kattoo. Menkää!

Koska oon laiska, eikä nyt oo yhtää seikkailunhalua, ni tänkii retken suoritin ns. pakettimatkana. Ooo Haa Tours & Travel -toimisto järjesti. Se on hyvä toimisto, siellä asuu kissa, ja paikan boss on sutjakkasananen myyntimiäs, joka myis varmaan vaikka lunta Lappiin, jos tilaisuus tulis. Käsittääkseni tua "ooo haa" on myäs sellanen hilpee huudahdus jota paikalliset mylvähtelee laseja kilistellessään, eli siis vois sanoo että Kippis Matkat Oy Ab Cd Dvd oli kyseessä. Lankesin Mr. Bossin myyntipuheisiin ja "special price only for you"-meininkiin, eikä kaduttanu kyllä pätkääkään. Miä sain just mitä halusin, elikäs koko päivän seikkailun luonnonpuistoon, silviisii helpolla että joku hakee ovelta ja opastaa ja osottaa sormella että katoppa tätä jos on jotaa näkemistä, sekä palauttaa siihen oman majan ovelle ku on elämykset koettu.  Bakoon voi mennä ihan omatoimisestikii, bussilla pääsee viuh vaan, ja varmaankii hiukkasen on säätämistä ja sellasta, mutta tuskin ny mitää järin vaikiaa kaaosta.

Bako National Park sijaittee tuolla Kuchingin lähistöllä. Puolisen tuntia ens autolla krokotiilisen joen varteen, mistä kaahaus veneellä luonnonpuiston pääkonttorille hienolle rannalle viidakon kylkeen. Alko heti jännästi ku siä joen äärellä venekyytiä ootellessa parveili tsiljuuna muutakii ihmistä, ja pongasin sieltä tutun: hispanjooli Roberto, ken oli yhtäaikaa Kapasella ja jonka kans tultii samalla linjuriautolla viikko sitte Kuala Lumpuriin. Voi että noita latinoja, sanon vaa, melkosia hamesankareita kuulkaa. Niin oli Kapasella nelikätistä ihmishirviömäisyyttä yhen sveittiläisen pimun kanssa, ja ny oli Robertolla jo uus nätti suttura pykälässä. Mikäs siinä, kolli on komia ku saatana, tarttuuhan sellasen lahkeeseen helpolla suttura jos toinenkii, ei sen varmaan tarvitte ku tallustella vaa ja hätistellä rumimpia kauemmas.

Jihuu! Nenäapina! Kattokaa ny gtuon tyypin klyyvaria, jumaliste! Eikö oo hieno!

Miun retkiseurueen (miä + kaks pariskuntaa, aina näitä vitun pariskuntia saatana, alkaa taas pikkuhiljaa tympäsemää) rantautuminen Bakoon alko kans hianosti. Siä oli heti rannan ekassa pusikossa lauma niitä maaliman hianoimpia apinoita joilla on tosi jännät nenät. Siis mulkkunenäsiä apinoita, heitä oli siin oitis mesoomassa ja rytyyttämässä puunlatvoja! Olin liäkeissä! Mulkkunenäset apinat on miun suasikkiapinoita, muutenhan en apinoista niin välitä, miä pelkään niitä, mutta nää kenen uroksil on lerssimäinen julmettu klyyvari, nää on hianoja. Ja harvinaisia, niit ei oo ku tääl Borneolla. Sabahissa oon käyny Labuk Bayn Proboscis Monkey Sanctuaryssa aikasemmin heit töllistelemäs, siel ne oli vähän semisti kesyyntyneitä, mutta nää Bakon tyypit on ihan villejä ja niien näkeminen on hirvee tsägä.

Kivekset

Päivän ohjelmas oli jolkotusta viidakon halki yhelle rannalle (misä oli taas lauma nenäapinoita puskassa kahistelemassa), sieltä veneily yhelle toiselle rannalle, missä uimista ja yleistä hiekan kuopsuttelua ja kivillä kiipeilyä, sieltä veneily takas pääkonttorille lounastamaan, siellä hillitty kiireinen säntääminen mettään ku siäl oli lisää nenäkkäitä apinoja killumassa, pääkonttorin pihamaan villisikojen pällistelyä, vittumaisten varastelevien apinoien pelkäämistä ja väistelyä, ja lopuks viä piän uus jolkotus viidakossa. Nähtii niin perkeleesti elämää, oli kaikenlaisii apinoita ja possuja ja kärmeksiä ja yks ihan vitun kauhee hämähäkki (ei o kuvaa, muutuin heti naiseks ku sen hirviön huomasin ja juoksin kiljuen kauemmas) ja lepakoita ja kaloja ja rapuja ja joku erittäin outo puussa roikkuva otus josta en tiiä mikä se oli mutta sellanen joku orava-lepakko-apina-tyyppinen sekavuus se oli (ei o kuvaa, oli liian puun siimekses ja kaukana). Oli sillä joku nimikii, opas valisti kyllä, mutten ollenkaa muista enää.

Päivä oli pitkä, kuuma, hikinen ja hiano. Ei oo napisemista mistää.

Mutta kyl miä nyt oon nähny vähäks aikaa ihan tarpeeks apinoita, oli nillä millaset kärsät tahansa.

Ja miulta tulee! Nimittäin viel yks ns. loppuraportti Kuchingista, mutta sitä saatte henkeenne piätellen ootella pari päivää. Miulla on täsä nyt lähipäivien enssijasessa ohjelmassa nääs siirtyilyä paikoista toisiin ja kaikkee touhotusta sen tiimoilta. 

Joka paikas oli varotyuskylttejä millo mistäkii tolloo turistia luonnossa uhkaavasta vaarasta.

Tota jokee miäkii veneen kyyis pyyhälsin

Tervetuloo!

Maisemat on komiat

Hieno autio ranta

Viidakosta tuli puro rantaan

Luonto teki taiteen rantahiekkaan

Villisika! Obelix söis ton heti.

Apina varasti yheltä tyypiltä juoman

Pelottavia nää tyypit

Villisiat alko vähä nahistelee

Puiston pääkonttorin ranta laskuveden aikana. Oli ihan silkkaa mutaa.

Hyvin tuolla ilman opastaki osais trekkailla, polut on hyvässä kunnossa ja hyvin merkattu. Mutta läheskää niin paljon kaikkee ei näkis jos ei oo paikallisopas koko ajan pongaamassa mettästä millo mitäkii jännää nähtävää.

Villi possuäitee ja pikkupossut ylitti joen uimalla

Kiitos vaan, oli kivaa ja valtavan hianoo!

Iron Maiden kissamuseossa

Kissamuseon sisäänkäynti

Sitte kävin tänää vihdoin onnistuneesti Kuchingin kissamuseossa, elikäs Muzium Kucingissa. Se oli nyt jopa auki! Kissamuzeuum sijaittee tualla kaukana kaupungin ulkopuolella, pohjosen City Hall -pömpelin alakerrassa. Pömpeli itteessään on jo ihan komia nähtävyys, ja kun se pönöttää nyppylän laella, ni sieltä oli vallan huikeet maisemat. Mutta miä olin tullu kattomaan kissamuseoo enkä mitää maaliman reunaan saakka loimottavia näkymiä.

Siäl oli miä ja kaks bussilastillista koululaisia. Jumalauta. Murhanhimo oli taas tosiasia.

Museo sinänsä oli... mitenköhän sen nyt tiivistäis... vitsikäs. Se oli vitsikäs. Kyllä. Mitäpä muuta sitä oikeestaa vois olettakaan, kissamuseolta? Siel oli ihan asiaakin kissoista toki, mutta enimmäkseen kyse oli kokoelmasta kissa-aiheista tilpehööriä ja kaiken maaliman krääsää ja julisteita ja postikortteja ja tauluja ja roinaa ja rompetta. Oli siellä epyktiläinen kissamuumiokin juu, sellanen musta köntsä. Se vissiin oli eniten ns. tiukkapiposta museokamaa. Muu sälä oli.... no, kuvat puhutkoon puolestaan (ja sori taas ku kuvat on paskoja, kaikki hauska oli lasin takana ni heijastelee bling-bling).

Mainittakoon, että sisäänpääsy kissamuseoon oli ilmanen. Ainoostaa piti maksaa noin euron verran jos halus räpsiä kuvia. Arvostan. Täällä on muutenki ollu aika paljon ilmasta hubaa. Yhes asiallises ja kuivakas museos kävin sunnuntaina, sekii oli ilmain, ja tänää poikkesin semmoses näköalatornitötterös, sinnekää ei maksanu mitää. Lompsalle ystävällinen olis tämä Kuching, jollen ois riehaantunu heittelemään rahaa ihan villisti kaikenlaisiin muihin erikoisjuttuihin (ja niistä kerron joskus myöhemmin, kuhan kylmä budjettihiki ottalta kuivettuu).

Öööö.... hieno?

Nää on miun suosikkitilpehöörejä

JUMALAUTA. Mirrit ei näytä et heil on ollu hauskaa ku tätä kuvaa on otettu.

Oli siellä asiaakin seassa

Pakko olla hyvä leffa

Saati sit tää!

Pussy! *tirsk*

Mitä tässä tapahtuu? Miksi tämä on museossa? Ja mikä on tuo raiskattu levynkansi? Mää en tajua tästä hevonpersettä.

Öhhh....????? Tää on kai joku pändi. Pakko olla hyvä.

IRON MAIDEN kissamuseossa!

Kissamuseo sijaitti tässä ufon näkösessä pömpelissä

Pömpelin ympärillä komia puisto

Hianot maisemat

Kuching on kissakaupunki, ja kaupungin vaakuna vissiin tämä