Kyllä tää kuiteski aina Kouvostoliiton voittaa

Makassar näyttää tältä, ihan sama mistä kohtaa kattoo.

Makassar, tuo eteläisen Sulawesin sykkivä ydin ja jonkinmoinen pääkaupunki. Hmm.  On monia paikkoja joissa mielummin viettäis aikaa ku Makassarissa. Mutta kyl tääl kuitenkii mielummin on ku vaikkapa Jakartassa. Tai - herra paratkoon - Kouvostoliitossa.

No mut ainakin paistaa aurinko, jos ny jotain hyvää pitää laukasta. Ja hyväks lasken myös sen, et tääl miun on ollu pakko mongertaa bahasa indonesiaa, kert enklanti ei oo todellakaan tääl yleisesti hallussa. Oon yhes päiväs sönköttäny enempi bahasaa ku edeltävän 8 kk aikana yhteesä. Bagus! Mutta sekin vähä mitä oon osannu, on ruostunu ihan vitsikkääks jo. Tänää esmes fillarikyydin hintaa tinkasin niin tomerana ja otta kurtussa roimasti ylöspäin ja riemastutin fillarikyydin kuskia ihan suunnattomasti. Meni hetki ennenku tajusin et ny meni Pädeltä numerot aika railakkaasti päin persettä. Mutta opintomatkalla ollaan, sillä asenteella jatkan mongertamista.

Miun suhre Makassarin kans alko jo lentokentällä hieman vastakarvaan silittelyllä. Nähtävästi, koska passissa alkaa olla jo ihan vitunmoinen pino Indonesian viisumeja, immigrationin setät tahi tätit kattovat tarpeelliseksi jututtaa ennenku räimäsevät leimaa viisumin kylkeen.  Höh. Eikö se ny oo hyväksynnän merkki jos on jo jostain lähetystöstä sen viisumin hakenu? Eikö siäl lähetystös (ennenku se viisumi myönnetää) pitäs haastatella ja kuulustella jos katotaan aiheelliseks? Että ku se 2 kuukauen viisumi siä passissa pojottaa jo (kiitos, Indonesian Singaporen lähetystö, sie toimit kuin unelma!) ni mitä siitä ny enää tinkaamaan et miks oon täällä ja kauanko oon ja mitä meinaan tehä ja missä aion käyä ja millon lähen pois. Hiki ottalla tilitin vastauksia ja pelkäsin koko ajan että millon lykkäävät laskua pöytään. Että kai ny jonkinlainen leimasinmaksu ois sopiva jos meinaan tästä matkaa viä jatkaa. Mutta ku vaa kiltisti nöyränä vastailin ni asia sillä selvä ja plöts vaan tuli leima passiin ja olin ihan et jeejee. Siihen saakka, kunnes tuli tullisetien kans asioinnin aika. Se on näemmä meikäläisen olemus täsä reissun aikana sen verran hipahtanu ja kulahtanu, että tullisetät kattoo myäskin tarpeelliseks katsastaa hiukan tarkemmin et mitä tuo luuska maahan kantaa. Perkele, että se minua riepoo kaikista eniten. Kun on hyvin pakattu ja kamat siel Assholes paikoillaan ja nätisti ni sit joku tullisetä haluaa että puran pakaasit ja sitte niitä siin töllistellää ja käännellää ja todetaa kuitenkii lopulta et okei. Ja sit saa pakata kaiken uuellee. Perkele. Mutta työtään hyö vaa tekevät ja ymmärrän toki, että miä saatan näyttää sen verran räjähtäneeltä et syytä onkii vilkasta tarkemmin.

Upee Hotel Delta

Mutta ku maahan pääsin ni alko helpottaa. Miun oman Hiekkakikkareen regeipändin yks rastapoika oli pihalla kaverinsa kans vastassa ja sain heilt autokyydittelyä. Käytii ens jossai lähiössä notkumassa ku piti hakee joku jätkä sieltä ja sit lähettii kohti Makassarin keskustaa ettii miulle majotusta. Vittu ihan älytön liikenneruuhka oli, tai se ei ollu ees ruuhka vaan ihan totaalinen jumi, ja kesti ikuisuuden päästä mihinkään. Miä olin kattonu valmiiks yhen majatalon, ja mentii ekana tsekkaa se, mut se oli niin kauheella alueella, ihan pimees jossai sivukadulla mis huoria vaa keikisteli, plus ku kävin kurkkaa huonetta ni siel vilis kaikenlaista jotain, mitä en halunnu ruveta lajinmäärittelymieles sen enempää tarkastelemaa. Ei kiitsa, totesin, ja sit ruvettii suhailee majataloja läpi kivemmilta alueilta. Onkelmaks muodostu sitte se, et oli jo myöhänen ilta ja miulla oli ehoton yläraja hinnalle, ja käytii joku sata paikkaa kattomassa mut missää ei ollu vapaita huoneita tai jos oli ni tarjolla oli enää liian kallista. Autokuskilla alko patti jo punottaa siihen mallii et miä aloin kans hätääntyy et koht tuo karju paiskaa miut tien poskee romuineni, mut sit tuli vastaan tämmöin nuhjuin motellintapain Hotel Delta. Hermostunu autokuski tuppas mukaa tarkastamaa huonetta, vähä sil meiningil, et kuules akka, jos tää ei kelpaa ni nuku vaikka pihalla. Siinä tilanteessa olin jo valmis ottamaa minkä vaan läävän, makso mitä makso. Kellokii oli jo jotaa kymmenen illala ja kauhee nälkä ja väsy ja jano ja pissitti ja sit se hermostunu autokuski ja sit yks regeijätkä takapenkil joka vaa löhöö ja sanoo et "dount wöri, teik it iisi". Jebaaaaa! Mut okei, miä majotuin, vaikka hinta hiukan kirpaskii mut siin kohin ei enää oikee neuvotteluvaraa ollu, ei autokuskin eikä miun ittenikää kans. Ja sit lähimpää kuppilaa ja tarjosin pojille kaljat ja sapuskat ni se kuumana käyny autokuskikii siit tokeni. Ja kyllä maistu bintangi hyvälle, voi jumalauta. Miä kuiteskii flunssan ja koko päivän matkustamisen uuvuttamana painelin ruuan ja yhen olusen jälkee koisimaa, pojat oli jääny viäl kylille kattomaa jalkapalloa aamuun saakka. Jossai täs miun hotellillakii tais olla kisakatsomo kert heräsin aamuyöl hirveesee huutoo ja mölinää ja olin et aijjaa, joku voitti jotain. Epsanjalle onnet, ilmeisesti heit on tääl kovin kannatettu kert kaupungilla koko päivän porukka huuellu miulle et ESPANJAAAAA! Oon ollu ihan et no vittu olé vaan juu, jalkapallohan kiinnostaa miuta ku kilo paskaa.

Hauskaa oli myäs et miut oli kirjattu hotelliin nimellä Mrs. Suomi Finland. Pyysivät eilen hetkeks passin et siitä nappaavat tarvittavat sisäänkirjaustiedot ja ku sit myöhemmin kävin maksamas majotustani ni kas vain, siel on ollu hiukan passinlukutaidossa parantamisen varaa. Nimi tuolviisii keturallaa on hiukan hauska, mutta tuo MRS elikäs rouva-lajin siviilisäätyyn viittaava titteli nimen ees nosti miun niskavillat aivan sojoon. Eissaatana. Että rouva, jumaliste. Miä joka piän sitoutumattomasta säädystäni (ja tavarastani) niin tarkasti huolen. Perkele. Onks tää joku enne jostain vai mitvit?

Suomenlinna

Tänää heräsin aamul aikasin (ainaha miä, aikasin, kuten kunnon muumion kuuluukii) ja lähin sit suorittamaa Makassarin ympärikävelyn. Totesin äkkiä, että ei tääl oo mitää näkemistä. Tuos on merenranta, sit on sellain 1500-jotaa-luvulta oleva Fort Rotterdam -linnotus, hullantilaisten pykäämä. Mut jos on käyny Suomenlinnas ni tos Fort Rotterdamis oo mitää ihmeellistä. Kävin yhel ostaril toiveikkaana et pikinit, mut juu ei, tääl ei pikinimarkkinat kukoista. Muslimit ei pulikoi piksuissa, ja jos ny kerran vuotee tulee joku estoton länsmainen punkero käymää ni ei sitä varten paljo kannata uikkarivalikoimaa pitää tarjolla.

Lentokentän jälkeen olen nähny laskujeni mukaan ehketi NELIJÄ länsimaista ihmistä. Tääl ei turistit pahemmin hillu, tai jos hilluu, ni en tiiä mis mut ei ainakaa missää siäl mis miä oon hillunu. Ehketi tästä johtuen kerään aika paljon katseita ja kommentointia. Niin paljon, että rupes jo ahistamaan tuo kaduilla kulkeminen. Camipamihan ärsyynty mein Malesian reisulla ku miuta siel hiukan toljotettii (naisella ku on tatuointeja ni töllistelyntarve kohoaa huimiin korkeuksiin tääl päi mualimaa), mut emmiä sillo juurikaa ees huomannu et kukaa katto, saati jaksanu välittää. Mut tääl se tölläämiin on niin päällekäyvää et rupes kyrpimää oikee tosissaa. Nyt tiedän miltä mahtoi tuntua Kuusankosken ensimmäisestä neekeristä (sori) 1970-luvulla, kun liikenne melkeen pysähty ja lapset (mukaanlukien muaaa) käveli sillan kaiteita päin moisen ihmeen nähdessään.

Bussipysäkille menijöille on asetettu vähän haasteita

Mut miä en sentäs ihan niin eksoottiin oo, liikenne ei pysähy ku miä pojotan tiän poskes. Ja se on yks vittumaisin asia Makassarissa. Täällä voi toki kävellä mihin vaan, ja oon kävellyki, tonne ja tänne, mutta joka saatanan kerta kun pitää ylittää liikennöity katu, ni siin on kuviossa sellanen pien fiilis, että tähän saattaa miun taival katketa. Liikennevaloja jalankulkijoille ei ole. Suojateitä on, harvassa, eikä kukaan niiden kohalla ees hiljennä vauhtia. Ylikulkusiltoja on, ehkä kaks, tuol jossain. Paikalliset ei paljon kävele, eli niitäkään ei voi peesailla tässä tilanteessa. Oon menny katujen yli lähinnä niin, et ensin ootan puol tuntia toiveikkaana tien poskessa, sit toteen et ei, mitään rakoa autojen letkassa ei tuu. Sit koitan näyttää itsevarmalta ja tärkeeltä, ja lähen juoksemalla pujottelemaan ja toivon, et pääsen tois pua katuu hengissä. Extremelaji se on tääki!

PUNK AREA! PUNK NOT DEAD!

Ilta tänää meni siihen mallii, et pojat soitti jossai kohin moi, mikäs meininki, myä tullaa hakee siut nyt. Miä laitan sit vaa kättä lippaa ja pasteeraan pihal ja könyyn autoon ku se pihaan kurvaa. Käytii ens tua huitsinvitus bussiasemalla ostaas miulle aamuks kyyti pois täältä, ja sit istuttii tua jossai meren äärellä lipittääs vähä pintankia. Minuu rupes se kuskijätkä ärsyttää, ku jotenkii se otti vähä sellasii omistajan elkeitä. Paimens minuu koko ajan, et jopa ku menin vessaa ni hää saatto toiletin ovelle ja ootti ulkopuolel et toimitan asiani ja sit kavaljeeras takas pöytää. Miä en tiiä paikallisia tapoja, ehkä tuo kuuluu asiaan, mutta länsimaista reviiristään (ja tavarastaan) tarkkaa luuskaa alko pikkusen nyppimään. No, miä arvostin sinänsä kyllä, et ei tarvinu ku vinkasta ni tyyppi oli valmiina palvelemaan. Ku tahoin kotiin ja esitin et miä lähen tästä, otan pirssin, nou wöriis, istukaa tyä tääl ihan rauhassa, ni härregyyd mikä pöyristys sieltä huoku, et ei todellakaan, siut on haettu ja siut myös palautetaan. Tämä selvä. Kiitollisuuren osotukseks riitti onneks muutamat pintankit ja pien tippi pensoihin. Ei tarttenu kansallisaarretta livauttaa sentäs. Huh. Mut vähä kävi raskaaks sellain kyttäämiin ja paimentamiin. Täst napinasta huolimatta, ihanaa et oli noi pojat, koska tääl ois ollu viel vituttavampaa ilman heitä. Nyt oli helppoo ku pojat kuskas ja hoiti ja sääti. Sai hetken olla neitinä vaa.

Miä muutenkii huomaan ittestäni, et nyt ku oon liki viikon ollu kaupungeissa, ja isoissa sellasissa, ni miul alkaa pinna kiristymää ja rupeen hermostumaa pienistäkii asioista. Kaupungeissa on liikaa kaikkee, liikaa hulinaa ja mekkalaa ja ärsykkeitä ja kaikkee, miä en jaksa enää vittu yhtää. Miul on ote kirvonnu miun zeniläisestä mielenrauhasta, tuol se menee, mut en saa kiinni. Ootan et pääsen vähä rauhallisemmille huudiloille ni josko sais sitte taas napattua mielenrauhaa hännästä kii.

Joten huomenna lähen aamusta bussilla yläville maille, pois ison kaupungin hässäköistä. Suuntana on Rantepao, Tana Torajassa, ja se on noin 8-10 tunnin bussimatkan päässä. Miä toivon et siel on lepposaa ja viihtysää, kohtuuhintanen mutta mukava majotus ja muutenkii meininki semmoin, et voisin olla siel ihan rauhassa useemman päivän. Miuta alkaa vituttamaan tää jatkuva siirtyily ja se, et koko ajan pitää olla ettimässä majotusta ja sit purkamas kamoja ja sit taas pakkaamas ja äääh. Haluun nyt johonkii olemaa ihan rauhas hetkeks. Toivon et Toraja ois sellain mesta.

Ni et  Makassar, olet hieman hermostuttava! Olet mölyisä, ruuhkainen, likainen, ankea, kuuma ja varsin haasteellinen kaikin muinkin tavoin. Miä en hirveen hyvin siussa viihy, mut tulipahan käytyä. Ei oo kiire takas ja kun on elokuun lopulla lento täältä takas Kuala Lumpuriin ni onneks se on iltalento ja koitan säätää saapumiset silläviisii ettei tartte täällä ollenkaa yöpyy eikä muutenkaa lorvailla. Moi vaan!

Ja nyt miä painun takas kämpille (wifi ei toimi huanees, vaan ainoostaan hotlan ulkopuolella pienessä pihakuppilassa, misä juurikin nyt istun lipittämässä kaljaa) ja pakkaan Assholen ja sit käyn koisimaa. Huomenna on eesä helvetin pitkä päivä, mutta vaihtuupa maisema oletettavasti tyystin toisenlaiseks. Ja se jos mikä on aina jännää ja kivaa.

Tää pariskunta meni eilen naimisiin ja mainostivat sitä tua kadun varressa futiskentän kokosella mainoksella. No mikä ettei.

Losarin rantsu

Yks kaupungin noin tsiljoonasta moskeijasta

Paikallinen razastajapazas

Näsinneula. Vai onks toi Sauronin silmä?

 

Klikatkaas kuvaa isommaks ja kattokaa mikä paita tolla patulla on kekä on fillarikyydin kuski. Musta paita, valkoset sortsit. Eka oikein vastannu voittaa ehkä savusuolatun kaivonremmin.

Ilta pimenee satamassa

Otimma pari pintankia

Hulinaa

Tääl on helvetisti kissoja. Koiria oon nähny yhen (loput on kai syöty). Tää kissanpentu oli niin pelokas, ja asu sisarustesa ja äiteen kans katukiveyksen halkeamassa lasinsirujen seassa. Miun syrän hajos kappaleiks. Kattokaa tuota katsetta. Nyyh.

Lääkäriä ja kreisishopinkia Kualassa

Myäs Kuala Lumpur on ihana! Astetta rähmäsempi ja sekavampi kuin Singapore, mutta sellanen lievä kulahtaneisuus on miusta vaan mukavaa. Ja Kualassa hintataso on kohillaan. Aijjettä.

Kyyti Singaporesta tänne Kualaan meni mukavasti, kuuntelin musaa ja tuijottelin pimenevää iltaa bussin ikkunasta. Bussikyyti kesti vajaat 6 tuntia, kuski ajo välillä sellasta kyytiä että siä sai rystyset valkosena puristaa käsinojia, mutta arvostin toki ettei kuhnailtu. Kyydistä ulospotkasu tapahtu kuitenkii vasta siinä vähän ennen kymmentä illalla, Berjaya Times Square -ostarin eteen, tuonne Bukit Bintangiin. Ei ollu perjantai-ilta ja megalomaanisen ostarin sulkeutumisaika se ihanteellisin kellonlyämä ruveta ettimään taksikyytiä. Vaikka taksilipukkeen sai luukulta ilman jonoa ostettua, pirssejä ei yksinkertasesti tullu. Onneks taksijononjärjestäjä äkkäs ruveta väsäämään kimppakyytejä ja survomaan ventovieraita samoihin pirsseihin jos suunta oli yhtään sama, ja homma alko silviisii sujua. Oli se silti jo jotain yhentoista hujakoilla, ennenku miä tupsahin Chinatowniin. Majotus tutusta Chinatown Boutique Hotellista, josta sain täl kertaa ikkunattoman pienen komeron sijaan ihanan ison huoneen, jossa on...IIIKKKK.... ikkuna. Lisäks ekasta yöstä eivät kyniny ku 70 ringittiä, koska tulin niin myöhään, ja tokan yönkii sain satasella (listahinta on kuiteski 120 RM/yö). Arvostin ja kaatusin saman tien petiin.

Tämä matolääke toimii!

Eilisen alotin kipasemalla ihan alkajaisiks Petronaxen tötteröille lääkäriin. Ilmastoinneissa hilluminen teki taas tehtävänsä ja yön aikana pärähti aimo lunssa. Ja koska täl kertaa alko korvakin juilimaan ni totesin et nyt on paree kurvaa tohtorin kautta, kert pitäs tuotapikaa lentää Sulawesille ja miä en oo ihan vakuuttunu et sieltä löytyy laadukasta lääkäriä ihan helpolla, jos tarvis tulee. Ja näin ku nyt oon raju sukeltelija niin noi korvaröörit on syytä olla ees jonkinmoisessa kuosissa.  Tohtorisetä toteskii lievän korvatulehuksen ja perusflunssan ja anto hirveen kasan lääkkeitä. Kurkkukipuun tuli sellasia puuduttavia imeskelytapletteja, jotka on ihan vitun hämmentäviä. Lutkutin yhen ni tuntu niiku olis koko pää pamahtanu tunnottomaks. Ja lääkäriltä pyysin myös kasan matolääkkeitä, vaikka huomasinkii jälkeepäin et noita toimivia lääkkeitä saa ihan perus-kemppareista täältä jos osaa vaa kattoa sinne alimmille hyllyille mihi on vissii häveliäisyyssyistä matolääkkeet jemmattu, sinne kaikkien peräpukamasuppojen (terveisä Toimitusjohtaja Sppokeisarille tähän väliin!) ja anaalirasvojen ja sienilääkkeitten sekaan. Pistäkee lääkepoksin ulkonäkö muistiin, jos tarvis tulee! (Ja joojoo, miä tiiän kyllä että matoja tulee elukanpaskasista rantahiekoista, mutta emmiä pysty olee koko aikaa kumisaappaat jalas ja kokovartalokortsu päällä. Se on tuurista kii, ja jos on pienikii haava jossai ja sattuu kakka alle ni voi mato möyriä nahan alle. Riskillä mennään, mutta lääkkeet matkassa mukana. Elän reunalla!)

Muutoin miä oon tääl vaa taas kävelly ympäriinsä, ja tykkään Kualasta kovasti myäskin siks, että täällä voi kävellä kohtuullisen helposti mihin vaan. Hiukan on katujen ylitykset jänniä, kun liikennevaloja ei joko oo, tai jos on ni ne ei toimi, tai niitä ei kukaan noudata. Paras tapa päästä autoja tukossa olevan kadun yli on seurata paikallisia porukoita ja kipittää tiukasti heijjän peesissä.

Ja oon shoppaillu, ihan kreisinä! Rojuvarastot on täydennetty, kaikkea on ny sen verran että pärjään 2 kuukautta vaikka en näkis yhtään kauppaa missään. Ainoo mitä piti hankkia ja mitä en saanu, oli parit uuet pikinit, ku entiset alkaa lahota ja on niin virttyneitä et ei meinaa pysyy päällä. Mut juu ei oo uusia piksuja, kert missään ei ollu sellasia kokoja joihin miun mordorilaiset onnettomat munkit menis. Tissivaatetuksessa aina aikasemmin luotettava ollu Marks&Spencerkii tarjos vaan kauheita mummouikkareita, ja niitäkin ihan vääriä kokoja. Vitun tissit, ne on aina tiällä.

Ja nytpä tähä rakoon se lopullinen kesäkuun budjettikatsaus: kesäkuussa meni... oo-äm-gee... 2 800 euroa. Kiitos lentely Floresille, sukeltelu, Singapore ja hajonnut kamera. Ilman noita kalliita pikku tsydeemejä ois ollu ihan siedettävä alle kahen tonnin kuukaus. Mutta miä oon lomalla, en oo köyhä enkä kipee, enkä jaksa kauheesti pillittää rahahommista. Vielä. Katotaa, miten tuo sukeltelu rupiaa kiristämään lompsaa. Kääk.

Ei muuta. Miä lähen nyt vetäsee aamiaiskahvetta johonkii katukuppilaan, ja sit rupian pikkuhiljaa siirtymään kohti lentokenttää. Eessä noin 3 ja pualen tunnin lento Sulawesille Makassariin. Siistiä! Ja jännää, kert ihan tyystin uuet huudilot. Onneks miuta tulee joku rastakolli lentokentältä hakemaa ni ei tarvi heti olla ihan helvetin tohkeissaan ja ihmeissään kaikesta. Seuraavat uutiset tulee sit joskus jostain, jos löytyy internetti. Tsau vaan!

Metrojuna-asemalla

Kuhinaa Jalan Petalingilla

Regeibaarissa pitää aina käyä sipasemassa yks olut. Ainakin yks.

Tiikerijuttu kiinalaisen temppelin seinässä

Kuvia Singaporesta

Singapore on ihana. Miä tykkään. Oon nyt 2 päivää kävelly täällä ees taas ristiin rastiin, pitkin shoppailuhelvettien täyttämiä katuja, ihanilla veden äärellä pojottavilla rantapulevaardella, pilvenpiirtäjien seassa, kiinalaisilla kuhisevilla pikkukaduilla. Kävin jopa Marina Bayn Arts&Science Museumissa kattomassa Andy Warhol -näyttelyn, josta tykkäsin kovasti, vaikken noin yleensä jaksakaan missään museoissa homehtua.

Warhol-näyttelyssä ois saanu askarrella itellee Warhol-pahvilasit. Miä en jaksanu.

Miä oon kuitenki taas parin kuukauden ei-niin-sivistyksessä-olon jälkeen arvostanu ehkä eniten länsimaisia ketjukuppiloita. Starbucksin frappet! Subwayn patonkipötkylät! Ai jumpe! Vaikka PITÄIS varmaan syyä jossain ruokamarkkinoilla paikallisten kans, järsii siel jotai friteerattuja rotan häntiä ja jossain vihrees kiisselis kelluvia taskuravun kepexiä tms jännää ja PÄRÄYTTÄVÄÄ, mut ihan vitun sama. Miä en oo kulinaarimatkailija, miulle ruoka on vattantäytettä, eikä mikää elämys. Vaikka ohan hyvä ruoka hyvää, mut välillä sitä tarttee vaan ihan jotain tavallista paskaa.

Singaporessa on siistä ja turvallista ja puhasta. Tavaroissa on hintalaput, jopa jossain tuol katumarkinoilla. Ei tartte koko ajan olla tinkimässä ja sit miettimässä et kuinkahan paljon miä maksoin liikaa. Eikä oo sellasta päälle hyökkivää tuputustoimintaa, korkeintaa vienosti kujerretaa et saisko olla jalkahoitoo tai muuta.

Singapore on paikka, missä miä haluisin olla tekemässä töitä, kun kerta töitä pitää ihmisen tekemän. Miä oon vähä kateellisena tuol pilvenpiirtäjien seassa kattellu kiireisen ja tärkeen näkösinä kipittäviä bisnesihmisiä, et voi juma, noi senku asuu ja elää ja tekee töitä täällä. Hirveesti on meinaan länkkäri-ihmisiä tuol kans hiki pääs puolijuoksemas touhukkaina johonkii tärkeisii bisnesasioihin.

Singapore on siisti ja toimiva. Metro vie mihin vaan, mutta ytimen alueella kävelee ihan iisisti paikasta toiseen, kun ei kiirettä piä. Singapore, ai lav jyyyyyy (paitsi et siun hintataso on ihan liian tyyris)!


Et näin.  Nymmiä tapan täs lähinnä aikaa ja teen erinäisiä internetillisiä selvityshommia tulevia matkakohteita silmälläpitäen. Huoneen luovutus klo 12, sit kylille hillumaan (ekana lähimpään Starbucksiin hakemaan joku maukas frappe), oottamaan et klo tulee 15 ja saa hakea passin Indonesian lähetystöstä. Sen jälkee pirssi alle, kaahaus hakemaan Asshole hotellilta, kaahaus Golden Mile Complexille ja sieltä ensmääne mahollinen bussikyyti Kuala Lumpuriin ja hus pois täältä porsastelemasta. Kualaan saapunen joskus helvetin myöhään tänään, mutta ei se mitää. Huominen siellä, varusteiden lopullinen täydennys, ja sitte sunnuntaina Sulawesille, jeeee! Siel on eka kohe Makassar, kaupunki jota kukaan ei tiettävästi oo koskaan kehunu, mutta ei se ny niin hirvee voi olla ku vaikkapa Jakarta. Plus miulla on siellä tällit yhen regei-lyömäsoittaja-klopin kans, en oo ihan varma kenen kans, mutta Hiekkakikkareen regeipändin pojat sano että kyllä miä oon sen tavannu. Tämä selvä. Elikäs paikallisopastusta luvassa ja hää lupas jopa tulla lentokentälle vastaan jos kerkiää. Kivaa!

Ainii. Miä jouduin ostamaan täällä uuen kameran. Vanha taantui käyttökelvottomalle tasolle. Uus kamera on Olympuksen punain ja söpö ja vesitiivis TOUGH-sarjan mainio vempele, jossa on valmiina kaikkia hienoja erikoistehosteellisia kuvausasetuksia, mm. PUNK-asetus. PUNK ratkas pelin, sen jälkee ei tarttenu enää muita kameroita hiplailla. Miä en siis oo mikää valokuvaaja, miä vaan räpsin, eli tartten aina kameran joka on tehty idiooteille, eli ei vaadi mitään osaamista, eikä varsinkaan minkäänlaisten manuaalien tavaamista.

Täsä teille siis kivakumara, ku vähä uuen kameran kans oon pelleilly. PUNK-kuva heti ekaan. Kuvat on siis kaikki ihan suoraan sellasenaa ku kamerasta tulee. En oo käpistelly (koska en osaa enkä jaksa) muuten ku rajaamalla ja pienentämällä. (PS. jostain syystä ainakii miulla osa kuvista näyttää ihan tuhnusilta ku ne iskee tänne plokkeriin, en tiiä miks, enkä jaksa selvittää. Mut OIKEESTI ei oo suttusia kuvia nämä vaan ristallinkirkkaantarkkoja. Kiitos, Olympus.)

Singapore goes PUNK!

 

 

 

 

Sananen sukeltelusta

No nyt niihi sukellusjuttuihin. Skipatkaa jos ei kiinnosta tää aihe, mut miun pitää nyt avautua, huolella ja pitkästi, jaaritellen ja jauhaen.

Vaikkasiis... miähän en haluis olla sellain rasittava sukeltelija, joka ei muusta puhukkaa ku sukeltamisesta. No mut sori, miä oon tuore tulokas alalla, miul on oikeus ny vähä mesota. En hirveesti oo ajatellu muuta ku sukeltelemista täs ny sen jälkee ku sain sen elämäni ekan hyvän sukelluskokemuksen viime viikon...öö... maanantaina. Taisin mainita jo jossai kohin et ku miä jostaa innostun ni miul on paha tapa sännätä asiaan ku asiaan sellasel kaikki-tai-ei-mitään-tyylillä. Että nyt sitte on vuorossa tää sukeltaminen, saatana.

Enkö halvempia pillastumisen aiheita pysty keksimään? En.

Miä oon nyt sukeltanu 6 kertaa (tai oikeestaa 7, mutta en laske sitä 2 vuoden takasta kauhukokemusta mukaan, koska se ei ollu sukeltamista, se oli maksullinen paniikkikohtaus), eli nythän miä tiiän aiheesta kaiken (tai siis "tiiän" ja "kaiken") ja miulla on asiasta mielipiteitä. Tää varotuksena mainittakoon näin alkuun.

Sukelluksista 2 viimosta ollu sellasia "oikeita", eli miä oon ollu virallinen kurssin läpässy sukeltaja, enkä mikää paniikissä räpiköivä oppilas. Molemmat oli Gilillä ja Lutwala Diven järkkäämiä, tiäteskii. Näist kahesta sukelluksesta eka oli kivan Jamesin kans, jonka kans sain ihan kahen kesken pulikoia. Se oli hyvä, sain rauhallisesti harjotella sukeltamista jonkuu muun ku miut kurssittaneen ihanan Davidin kans. Ja meil oli Jamesin kans sikahyvä pulahdus, missä miäkii osasin melkee kaiken. Nähtii paljon kaikkia juttuja ja oltii niin syvällä ku miun kanssa saa olla ja oli ihan sikasiistiä. Mutta ku sukelluksen lopussa nähtii eagle ray -fisuja, ni miä huomasin et miun ykkösongelma on et jos miä innostun tai jos muuten tapahtuu jotaa erityistä, ni miun hengitys sekoaa, ja sillo katoaa totaalisesti tilanteen hallinta. Ja nyt ku ne eagle rayt tärähti näkökenttään ni miä meinasin pökertyä innostukseen, unohin hengittelyn, hukkasin kaiken opitun ihan saman tien. Aloin sit vaa ihan korkkina kohota pintaan, enkä päässy takas alas enneku James tuli nappaamaan kiinni ja hinas miut takas syvyyksiin. Mutta nymmiä tiiän onkelman ja osaan ens kerral ehkä sen kans jotenkii paremmin toimia, ilman että tartten apua.

Toka "oikee" sukellus oli pienes ryhmäs, vetäjänä oli sellain joku gimuli, jota en aikasemmin ollu tavannu ja jonka kans ei ollu niin kivaa sukeltaa ku Davidin ja Jamesin kans. Sukelluksen aikana tuli jotenkii olo et sitä tyyppiä ei kauhiasti kiinnostanu paimentaa meit alottelijoita, tuntu et meit ei viety niin syvälle ku ois voitu ja et tuupattii pintaan vähä jotenkii hätäsee, et äh ei jaksa enää. Se ei myäskää havainnoinu siel meres oikeestaa mitää, ihan toisin ku David ja James jotka pongas koko ajan vaikka mitä otuksia. Miä en tiiä kuuluuko se asiaan, et se ns. sukellusopas myös osottelee jos vastaan tulee jotaa erityistä, ehkä miä vaan opin semmosille tavoille ku David ja James oli molemmat sellasia intoilijoita et ettivät oikee kaikkee jännää mitä miulle sit sai esitellä. Ja se on miusta ihan mahtavaa, koska ku ei oo ite täs paljoo sukeltanu ni ei osaa viel huomata kaikkia juttuja mitä tuol meres voi nähä. Et aika paljon menee ohi jos ei oo joku viksumpi siin sormel osottamas et katoha, tuol kivenkolos on mureena. Mut on koettu ny sit tämmönenki, et joutuu sukeltaa ihmisen kans jonka kans ei kemiikat oikee kohtaa.

Et tämmöset kokemukset oli miun 2 ekaa "oikeeta" sukellusta ja ootan innolla et pääsen sukeltelee lisää.

Mutta siis sukeltaminen noin yleensä. Oon miättiny sitä ihan vitusti, ja kaikenlaisia siihen liittyviä juttuja. Ja on mielenkiintosia tuntemuksia mitä siihen hommaan liittyy.

En ihan tiiä miks miä innostuin tästä nyt niin täysillä. Ehkä miä viäl leijun täs ihan siitä syystä, et tuo sukelluskurssin läpäsy oli miulle sellain asia jota en ikipäivänä voinu ees kuvitella että suorittaisin, saati että sen läpäsisisisisisisisisisin. Pää meni sekasin pelkästään siitä syystä, et tein jotain joka on miulle oikeesti ollu ihan 100% varmuudella ei-ikinä-tason hommia. Mutta ittensä ylittämisen lisäks miä oon aivan pähkinöinä siitä, et pääsen näkemään asioita joita ei oikee muulla tavalla pääse kattomaan. Oon toki yhä sitä miältä, et herra ties mitä otuksia meressä elää, kaikkia ei todellakaan tartte tavata, mutta ohan se ny ihan mahtavaa päästä kunnolla pinnan alle. Se on ku toinen todellisuus, toisenlainen maailma. Ja ne otukset mitä siäl on... emmiä tiiä. Ohan tota variaatioo maallakin, mutta vittu mitä tyyppejä tuol meris elää. Pistää miun uskon evoluutioon koetukselle. Ei voi olla et noi kaikki on vahingossa kehittyny jonkun sattuman kautta, et eka oli big bäng, sit pulputti alkuliemi, tupsahti joku yks solu ja tuli snadi mutaatio ja zzzzäp, seuraava mitä tajutaa ni meil on hummereita ja tiikereitä ja haikaloja ja Von Hertzen Brothers. Epäilen, et mein evoluutio on ollu tarkotuksella ohjattua toimintaa by ulkoavaruuden olennot. Uskokaa pois!

Yleisen uuen maailman kattelun lisäks sukeltelutoiminnas on miulle muutakii jännää. Ensinnäkii, huomasin jo siinä kurssia äheltäessäni, et sen lisäks et opettelen sukeltamaan, joudun opettelemaan aika nöyränä muutamia muitaki asioita. Päällimmäisenä ehkä sellain et ku sukelletaa, nii siinä on pakko luottaa toiseen ihmiseen, ja useimmiten vieläpä ihan ventovieraaseen. Miä oon sitä miältä, noin lähtökohtasesti, että ihmisiin ei piä luottaa, ennenku ne luottamuksen ansaitsee. Sukelteluhommassa joutuu tästä tinkimään, ja luottamaan siihen, et se siun sukelluskaveri ei siun selän takana polskiessaan sahaa siun ilmaletkua poikki, eikä täytä siun rotsin taskuja kivillä. Pitää luottaa siihen, että jos tulee hätä, ni tuo ihminen auttaa, vaikkei miuta ollenkaa ees tunne.

Sitte sellanen läheisyys ja koskettelu, ilman panemistarkotusta. TODELLA outoa miulle ja miulla oli hyvin epämukava olo jo kurssin aikana ku piti opettajan kans olla läheisis tekemisis ja kosketella ja muutaman sukelluksen aikanakii on oltu ihan märkäpuku märkäpukuu vasten tai menty jopa käsi käessä. Miun se oma sellain reviiri on aika iso ja ahistun heti jos on ihmisiä jotka tulee seisoo liian lähelle tai muuten tuppaa miun ilmatilaan ni hermostuttaahan se.  Sukellushommissa joutuu olee vieraitten ihmisten lähellä, välil melkeen älästi ja enimmäkseen märkäpuku päällä. Tosi jännää hommaa miulle.

Ja ylipäätään se sellanen vähä rasittavakii sosiaalisuus nois sukelluspiireis. Ollaa niin big happy familyy heti ja noin. Et pikkusen miulle vaikeeta toimintaa, välil, ku ei koko ajan jaksais jaaritella jotaa ja olla koko ajan länkyttämäs joittenkii ventovieraitten kans et no mist siä oot ja kauanko oot ollu tääl ja missäs oot sukeltanu ja blaablaa, ku ei miuta vittu kiinnosta tietää jokaisesta samas venees istuvasta kaikkee, tai oikeestaa yhtää mitää. Mut sukellushommis on se hyvä puoli, et ku mennää sinne meree ni loppuu se smooltoolkki, saatana, siel ei kommunikoia ku viittomakielellä. Ja okei, myännän, että siihe sukelluskurssin suorittamiseen verrattuna tommonen pienimuotonen sosiaalinen toiminta on ihan pala kaakkua. Tai ainakii pitäis olla.

Mutta koska miä oon mikä oon, eli seitinohkasesti moniongelmainen, ni miulle on ihan hyväks ja opettavaista että joudun nyt väkisin olemaa sosiaalinen ja peuhaamaan ventovieraitten ihmisten kans, jos meinaan tätä harrastusta jatkaa. Ja meinaanhan miä, saatana. Miulla on jo nyt hinku syvemmälle, mutta räpiköin nyt näillä luvilla sen aikaa että alkaa sujumaan ilman ylimäärästä hermoilua. Sitte ku sujuu ilman häslinkiä ni sit alan kattelee jotaa jatkokursseja.

Sukeltamisesta vois aatella et siin on erotiikkaa ja kiimaa kehissä koko ajan, et sukellusresorteissa on varmaan rietas meno. Kyllähän melkee kaikki sukellusjätkät ketä oon nähny on ihan vitun komeita ja niist huokuu joku sellanen itseluottamus ja yleinen cooleus, mikä on aina vetoavaa, ja miä niit aina oon jo ennenkii ihaillu sillee varovasti salaa et ohhoh, onpas siinä, ja kylläpäs kertakaikkiaan huh-huh. Ja oon miettiny et varmaan pelkkää vonkaamista ja flaksia toi noittenkii, ja ylipäätään kaikkien ketkä sukeltelee, elämä.  Ku siin kuitenkii vähis vaatteis peuhaillaan ja aurinko paistaa ja matkalla sukelluspaikalle ja sieltä pois makoillaan puolnakuina veneen katolla ja ollaan kuumia ja ruskeita. Mutta kyl miun miälestä sukellushommista on erotiikka ihan helvetin kaukana. Ensinnäkii toi märkäpukuhan on ihan pitkiin kalsareihin verrattavissa oleva seksintappaja, sanoisin. Ei tullu yllätyksenä, että märkäpuku yllänsä ihmiin ei varsinaisesti tihku seksiä. Mutta se kui paljon sukeltamiseen liittyy sellasta räkää ja limaa, se oli aika ylläri. Ei tietty kaikilla, mutta miulla ainakii tuntuu et sisuksista tulee ämpärillinen jotain liisteriä ulos ku tunnin puljaa merenpohjas. Pintaan tullessa tuntuu joka kerta et maski on puolillaan räkää ja eka minuutti pinnalla on ihan pelkkää visvan kaapimista naamasta. Mut miä toivon et toi homma rauhottuu, jahka keuhkot on saanu tuupattua kaiken paskan pihalle näin röökinpolton lopettamisen jälkitunnelmissa.

Tosin, se et miä pärskin räkää ja näytän märkäpuvussa vanhalta kurttuselta makkaralta, ei tarkota sitä etteikö kaikkien muitten sukeltelijoitten elämä ois yhtä eroottista festaria. Mut ei se mitää, miä keskityn sukeltelemisee.

Oiskohan täs nyt kaikki mitä miul on asiasta sanottavaa, täl hetkel? Ehkä. Paitsi ainii, sellasen oon kans huomannu et aika ei mee missää niin nopeesti ku meres. Joka kerta oon ollu pintaan tulles sitä miältä et vastahan myä tonne jorpakkoon kuperkeikattiin, ja aina yllätyn ku oon kuullu et siel syvyyksis sujahtikii keskimäärin se tunti, mitä siel uppeluksis aina suunnilleen ollaa. Jännää. Ehkä se paine kuiteskii tuuttaa myös ajan jotenki lyttyy? Tai ainakii ajantajun.

Nii, sit lopuks viel, huamiooooo, sukeltelevaiset menstruaalisessa iässä olevat naiset, miul on kymysys! Uskaltaahan varmaan käyttää kuukuppia jos menee sukeltaa sillai et on menkat? Varmaan joo? Rupesin vaa miettimää et mistäs miä tiiän mitä noi paineen vaihtelut tekee, et emmiä taho sellastakaa tapahtumaa olla kokemas et ku tullaa pintaa kohti ni miulta sinkoo kuukuppi pildestä suoraan takana tulevan ottaan. Näin niiku kärjistäen, ku antaa mielikuvituksen vähä laukata.

Aiheesta ei muuta tällä erää. Täs menee nyt ehkä pari viikkoa, ennenku oon seuraavan kerran sukellushuudiloilla. Sulawesillehan siis oon suuntaamassa ja siel käyn ensteks vähä muualla ku rannoilla tahi saarilla. Mutta viimestään kun saavutan Togeanin saarikikkareet niin painelen hetimiten merenpohjaan, molskis ja loiskis vaan!

Kaupungin kuhinassa

Singapore on tänää tämmöin

Iltaa vaan. Miäpä olen jo varikkostopilla Sinagporessa. Moneskohan kerta tällä reissulla ku tätä kautta kurvasen? Aika mones. Mut ei se mitää. Täällä on edelleen mukavaa, mutta kallista. Majapaikkakii on ihan kauhee koppero, ja maksaa ihan pöyristyttävät 50 egee yö. Mut onneks nyt en asu kaukana kaikesta ja keskellä iloisia taloja ja jännää hutsuäksöniä, vaan vähän toisella lailla sykkivillä huudiloilla Chinatownissa. Paikka on nimeltäns Econ Inn @ Chinatown. Sijainti on sikajees, kaikki on ihan täs lähel, mutta muuta hyvää täst murjusta ei oikee voi murjasta. Okei, en oo viä nähny yhtään torakkaa, se olkoon kans plussaa.

Tulin Singaporeen eilen illalla myöhään. Oli ihan kauhee matkustuspäivä, koska oli ihan kauhee rapula. Ku jotenki se viimisen Hiekkakikkare-illan vietto maanantaina siin kotibaarissa lipsahti ihan mahottomaks kaljan lipitykseks ja örveltämiseks. Mut oli ihan älyttömän hauskaa ja ei vaan saanu itteään potkastua ihmisten ajois nukkumaan, oli niin mukavaa ku poijjaat rämpytteli kitaroita ja laulovat ja tähet loimotti taivaalla ja kaikki oli vaan sillee ihan helvetin kivasti. Ni piti sitte ikäänku bailata vähä varastoon ku nyt ei sit Hiekkakikkareen tähtikirkkais illois muutamaan kuukauteen istuskella.  Ja sen varastoon bailaamisen sain todellakin tuta kun eilen noin 12 tuntia ähelsin erilaisten kulkuneuvojen kans että pääsin Gililtä Singaporeen. Ei paljo hymyilyttäny.

Itketti muutenkii Hiekkakikkareelta lähtö, kissojen hyvästely ja kaikki sellain. Ja sit siihen viel  krapulainen ahistus päälle, ni oli lähellä etten Balille saapumisen yhteydessä repiny päitä irti kimppuun hyökkiviltä kaupustelijoilta. Vittu miä sanon. Ku ei auttanu ees että painu autoon istumaan ja pakoon, sieltä sinnikkäimmät kampes perässä ovesta sisään määkimään joittenki vitun aurinkolasien tai saatana vaikka vanhojen naulojen kans et OSTA OSTA OSTA. Voin kertoo että hiukan hiersi ihmistä siin kohtaa.

Oon shoppaillu, mut täst kaupast en tarttenu mitää

Mutta Singaporeen pääsin tappamatta ketään. Oon tääl tänää rampannu hoitamassa asioita: viisumianomukset Indonesian suurlähetystöön, Camipamille kenkien ostaminen ja niien postiin tuuppaus, miulle pientä varusteiden täydennystä hajonneitten/hajoavien romujen tilalle (tosin suurimman osan varusteiden täydennystä jätän Kuala Lumpuriin, siäl o halvempaa). Shoppailun ohessa oon  puolihuomaamatta kävelly varmaan sata kilsaa. Oon hiihtäny tual ympäri kylää siihen mallii et saa nähä pystyykö huomenna kävelemään metriäkään mihinkään. Jalat rakkuloilla ku pitkästä aikaa on tarttenu oikee läpsyjä käyttää, saatana ku nekii ahistaa. Varpaat tykkää olla hiekassa eikä varvastossussa.


Niin, ja  tärkein asia, jota miettiessä siel varmaan muutamatkii tyypit on viettäny unettomia öitä. Se mato joka miun jalassa on temmeltäny: hän on menehtynyt. Sain eilen jo illalla lentokentällä apteekista oikeet lääkkeet, samoja nappeja ku viimekskii vetelin ku jylläs se vitunmoinen matohässäkkä. Haen niitä tepsiviä pilsuja viä puoli repullista lisää ennenku lähen mihinkään. Ihan vaan varmuuen vuoks.

Mut juu, kyllä Sinagpore on mukava, vaikka oonkii enempi saarihommien suuri ystävä, enkä kaupunkien kuhinasta niin välittäis. Mut jos jossain kylil pitää olla ni ihan mielellää miä tääl oon. Viälä mialummin oisin Kuala Lumpurissa, mutta sinne pääsen onneks jo perjantaina. Miä saan perjantaina passini takas Indojen lähetystöstä ja sen jälkee miun hippulat senku vinkasee ku lähen halvempaan Malesiaan.

Tääl Singaporessa ku on ihan vitun kallista kaikki. Rahanmeno ahistaa ihan perkeleesti, koska tää kuukaus on muutenkii ihan budjetillinen disasteri kaikkine Floresin reissuineen ja sukelluskursseineen (ja niist sukellushommista miä tuun tilittämään täs ihan lähipäivinä enempi, ne hommat vaatii ihan oman postauksensa). Mut katoaa tos muutaman päivän päästä kuinka järkyttävän vituiks tää kesäkuu rahallisesti oikeen menee.

Lopuks vähä kuveja viel. Ja sit eiku hyvää yätä, miä painun nukkumaan ja toivon et aamulla pystyy kävelemään. Aattelin et huomenna jatkan tutkimusmatkailua elikäs tallustelen kaupunkia ristiinrastiin. Jos rakkulat sen suinkin suo.

Viimisen illan kemut täs aluillaan. Ihanat pojat.

Pojat soitti ja huus

Bile!

Ja ai että meil olimukavaa!

Singaporen kotikatu on tällä kertaa tämmöin

Piäni temppeli tuli vastaan jossain sivukadulla mis seikkailin

Hianoja noi tommoset talot

AMPIAISMIÄS!

Chinatownis on kauhee markkinahumu

Buddhan hampaalle on rakennettu pieni temppeli

Krääsää

Taidekuva

Lähtö lähenee, seikkailu odottaa, ääääääää

Aurinko just nousi

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKKKKK! Tokavika päivä omalla Hiekkakikkareella alkaa kääntymään kohti iltaa. Viimeiset regeit on luvassa tänään (koska huomenna pändillä onpi vapaapäivä) ja huomenna pitää pakata Asshole. ÄÄÄÄÄKKKK. Miun on pakko siis nyt pikasee tilittää viimiset Gili-kuulumiset vähään aikaan. Huomenna ei kerkiä kun on viimiin päivä ja kaikenlaista tekemistä (mm. SUKELTAMISTA! Jepjep, koukussa ollaan ja konkurssi tulee!) ihan vitusti aamusta iltaan. Koitan lätistä lyhkäsesti ja olla vain hiukan sekava ja laitan tyhmiä kuvia aimo läjän.

Tääl on ollu vimoset kaks viikkoa ihan ältsin kivaa. Ainahan tääl on ältsin kivaa, mut nyt jotenkii viel enemmän ja vähä eri tavalla ku aikasemmin. Miul on outo fiilis päänupissa, siel on joku ratas nyrjähtäny taas uuenlaisee asentoo, tai jotaa muuta kummallista täs on ny ilmassa. Ehkä miun elämä vaan tuli johonkii kosmiseen pisteeseen, minkä kohalla alkaa taas tapahtumaa.

Sukeltamiin on tietty se isoin ja ihmeellisin asia mikä täs on tapahtunu (mut siihe aiheeseen miun pitää palata ihan  erillisellä avautumistilityksellä, miul on aiheesta jo vaikka kuinka paljon sanottavaa, olenhan kurssin läpäissyt virallinen sukeltelija). Lisäks oon lopettanu tupakinpolton (jo 12 päivää polttamatta!!!). Oon ollu sosiaalinen ja tutustunu aimo liutaan ihmisiä. Ja ihan selvinpäin, en oo juonu kaljaakaan ku parina iltana täs vimosen parin viikon aikana. On ollu kyllä mukavaa. Miä oon tääl vaan niin hyvillä fiiliksillä koko ajan et välil pitää oikee nipistellä itteesää et onks tää ees todellista.

Miä en varsinaisesti haluis lähtee täältä yhtään mihinkään, miä haluisin jäähä tänne asumaan foevah, mutta meen ny suhauttaan Sulawesin Seikailun ku oon uhonnu.  Lähen siis tiistaina, hilpasen ensteks Singaporeen köyhtymään, siellä hiukkasen mm. viisumiasioita hoitelen, ja sitte heti ku saan passini asianmukasin viisumein varustettuna takasin ni jyrään kiireenvilkkaa bussilla halvempiin olosuhteisiin elikäs Kuala Lumpuriin. Kualasta lento Sulawesille Makassariin ens viikon sunnuntaina. Sulawesille oon varannu aikaa 2 kuukautta ja ootan sitä kovasti, miul on tunne et siel on jännää ja erikoista. Jos suoritan nopeemmin kaiken mitä siel meinaan suorittaa, ni miul on takataskus muutama ns. Plän Bii (niistä lisää jos tarvis tulee). Syyskuun aikana miä meinaan käyä parit mestat Malesiassa, ennenku sit syyskuun ihan lopulla palaan takas tänne Gilille. Bailaan miun synttärit täällä, regein tahdissa. Tervetuloa kemuihin, evribadi!

Ni että ku tiistaina lähen täältä ni oon poissa liki 3 kuukautta. Voi saatanan perse. Tuleepi saletisti tippa silmään ku jäähyväisiä tääl jättelen.

Ei miul muuta. Palaan asioihin jossai kohin ens viikkoa! Heit tein heiluville!

Hän on valmis! Allasbaari on viel hiukan kesken, höh.

Jani ja Tanja lähetti miulle paketin ja siel oli tämmöin! Ehkä maaliman hienoin ALUS! Tsiljoonat kiitokset!

Välil ku menee aamiaiselle ni ei meinaa löytyä sijaa makaamoista, ku voipuneet juhlijat on vallannu ne...

...tosin, pändilavakin käy vuoteesta...

...tai sit on vaa muuten hirvee bileen jälkeinen sotku.

Superhessupähkinät on ehoton apu kun lopettaa röökinpolton. Saa jotain näpertämistä, eikä oo koko ajan pölli mielessä.

Yks päivä oli kauhee aallokko ja sit kävi taas näin.

Bläk (vasemmal) on mahtava yhen miähen viihdytysjoukkio. Se on ihan huikee taikatemppujen tekijä.

Setä menee kalastaa

Värjäsin tukan. Eka väri väitti olevansa ruskee, tukasta tuli violetti. Ostin sit tämmösen korjaussarjan. Nyt on nimittäin ihan vitun musta ja synkkä vooki. Mutta parempi sekii ku sellain pirkkoliinamaa.

Hänen nimeks tuli Pehmee. On niin pehmoin turkki,.

Tempeburger. Parasta!

Iso-Stigu lähettää Helmille terveisiä et "emmiä aina oo unisen näköin, kato ny, ihan skarppina tässäkii!"