Kyllä tää kuiteski aina Kouvostoliiton voittaa

Makassar näyttää tältä, ihan sama mistä kohtaa kattoo.

Makassar, tuo eteläisen Sulawesin sykkivä ydin ja jonkinmoinen pääkaupunki. Hmm.  On monia paikkoja joissa mielummin viettäis aikaa ku Makassarissa. Mutta kyl tääl kuitenkii mielummin on ku vaikkapa Jakartassa. Tai - herra paratkoon - Kouvostoliitossa.

No mut ainakin paistaa aurinko, jos ny jotain hyvää pitää laukasta. Ja hyväks lasken myös sen, et tääl miun on ollu pakko mongertaa bahasa indonesiaa, kert enklanti ei oo todellakaan tääl yleisesti hallussa. Oon yhes päiväs sönköttäny enempi bahasaa ku edeltävän 8 kk aikana yhteesä. Bagus! Mutta sekin vähä mitä oon osannu, on ruostunu ihan vitsikkääks jo. Tänää esmes fillarikyydin hintaa tinkasin niin tomerana ja otta kurtussa roimasti ylöspäin ja riemastutin fillarikyydin kuskia ihan suunnattomasti. Meni hetki ennenku tajusin et ny meni Pädeltä numerot aika railakkaasti päin persettä. Mutta opintomatkalla ollaan, sillä asenteella jatkan mongertamista.

Miun suhre Makassarin kans alko jo lentokentällä hieman vastakarvaan silittelyllä. Nähtävästi, koska passissa alkaa olla jo ihan vitunmoinen pino Indonesian viisumeja, immigrationin setät tahi tätit kattovat tarpeelliseksi jututtaa ennenku räimäsevät leimaa viisumin kylkeen.  Höh. Eikö se ny oo hyväksynnän merkki jos on jo jostain lähetystöstä sen viisumin hakenu? Eikö siäl lähetystös (ennenku se viisumi myönnetää) pitäs haastatella ja kuulustella jos katotaan aiheelliseks? Että ku se 2 kuukauen viisumi siä passissa pojottaa jo (kiitos, Indonesian Singaporen lähetystö, sie toimit kuin unelma!) ni mitä siitä ny enää tinkaamaan et miks oon täällä ja kauanko oon ja mitä meinaan tehä ja missä aion käyä ja millon lähen pois. Hiki ottalla tilitin vastauksia ja pelkäsin koko ajan että millon lykkäävät laskua pöytään. Että kai ny jonkinlainen leimasinmaksu ois sopiva jos meinaan tästä matkaa viä jatkaa. Mutta ku vaa kiltisti nöyränä vastailin ni asia sillä selvä ja plöts vaan tuli leima passiin ja olin ihan et jeejee. Siihen saakka, kunnes tuli tullisetien kans asioinnin aika. Se on näemmä meikäläisen olemus täsä reissun aikana sen verran hipahtanu ja kulahtanu, että tullisetät kattoo myäskin tarpeelliseks katsastaa hiukan tarkemmin et mitä tuo luuska maahan kantaa. Perkele, että se minua riepoo kaikista eniten. Kun on hyvin pakattu ja kamat siel Assholes paikoillaan ja nätisti ni sit joku tullisetä haluaa että puran pakaasit ja sitte niitä siin töllistellää ja käännellää ja todetaa kuitenkii lopulta et okei. Ja sit saa pakata kaiken uuellee. Perkele. Mutta työtään hyö vaa tekevät ja ymmärrän toki, että miä saatan näyttää sen verran räjähtäneeltä et syytä onkii vilkasta tarkemmin.

Upee Hotel Delta

Mutta ku maahan pääsin ni alko helpottaa. Miun oman Hiekkakikkareen regeipändin yks rastapoika oli pihalla kaverinsa kans vastassa ja sain heilt autokyydittelyä. Käytii ens jossai lähiössä notkumassa ku piti hakee joku jätkä sieltä ja sit lähettii kohti Makassarin keskustaa ettii miulle majotusta. Vittu ihan älytön liikenneruuhka oli, tai se ei ollu ees ruuhka vaan ihan totaalinen jumi, ja kesti ikuisuuden päästä mihinkään. Miä olin kattonu valmiiks yhen majatalon, ja mentii ekana tsekkaa se, mut se oli niin kauheella alueella, ihan pimees jossai sivukadulla mis huoria vaa keikisteli, plus ku kävin kurkkaa huonetta ni siel vilis kaikenlaista jotain, mitä en halunnu ruveta lajinmäärittelymieles sen enempää tarkastelemaa. Ei kiitsa, totesin, ja sit ruvettii suhailee majataloja läpi kivemmilta alueilta. Onkelmaks muodostu sitte se, et oli jo myöhänen ilta ja miulla oli ehoton yläraja hinnalle, ja käytii joku sata paikkaa kattomassa mut missää ei ollu vapaita huoneita tai jos oli ni tarjolla oli enää liian kallista. Autokuskilla alko patti jo punottaa siihen mallii et miä aloin kans hätääntyy et koht tuo karju paiskaa miut tien poskee romuineni, mut sit tuli vastaan tämmöin nuhjuin motellintapain Hotel Delta. Hermostunu autokuski tuppas mukaa tarkastamaa huonetta, vähä sil meiningil, et kuules akka, jos tää ei kelpaa ni nuku vaikka pihalla. Siinä tilanteessa olin jo valmis ottamaa minkä vaan läävän, makso mitä makso. Kellokii oli jo jotaa kymmenen illala ja kauhee nälkä ja väsy ja jano ja pissitti ja sit se hermostunu autokuski ja sit yks regeijätkä takapenkil joka vaa löhöö ja sanoo et "dount wöri, teik it iisi". Jebaaaaa! Mut okei, miä majotuin, vaikka hinta hiukan kirpaskii mut siin kohin ei enää oikee neuvotteluvaraa ollu, ei autokuskin eikä miun ittenikää kans. Ja sit lähimpää kuppilaa ja tarjosin pojille kaljat ja sapuskat ni se kuumana käyny autokuskikii siit tokeni. Ja kyllä maistu bintangi hyvälle, voi jumalauta. Miä kuiteskii flunssan ja koko päivän matkustamisen uuvuttamana painelin ruuan ja yhen olusen jälkee koisimaa, pojat oli jääny viäl kylille kattomaa jalkapalloa aamuun saakka. Jossai täs miun hotellillakii tais olla kisakatsomo kert heräsin aamuyöl hirveesee huutoo ja mölinää ja olin et aijjaa, joku voitti jotain. Epsanjalle onnet, ilmeisesti heit on tääl kovin kannatettu kert kaupungilla koko päivän porukka huuellu miulle et ESPANJAAAAA! Oon ollu ihan et no vittu olé vaan juu, jalkapallohan kiinnostaa miuta ku kilo paskaa.

Hauskaa oli myäs et miut oli kirjattu hotelliin nimellä Mrs. Suomi Finland. Pyysivät eilen hetkeks passin et siitä nappaavat tarvittavat sisäänkirjaustiedot ja ku sit myöhemmin kävin maksamas majotustani ni kas vain, siel on ollu hiukan passinlukutaidossa parantamisen varaa. Nimi tuolviisii keturallaa on hiukan hauska, mutta tuo MRS elikäs rouva-lajin siviilisäätyyn viittaava titteli nimen ees nosti miun niskavillat aivan sojoon. Eissaatana. Että rouva, jumaliste. Miä joka piän sitoutumattomasta säädystäni (ja tavarastani) niin tarkasti huolen. Perkele. Onks tää joku enne jostain vai mitvit?

Suomenlinna

Tänää heräsin aamul aikasin (ainaha miä, aikasin, kuten kunnon muumion kuuluukii) ja lähin sit suorittamaa Makassarin ympärikävelyn. Totesin äkkiä, että ei tääl oo mitää näkemistä. Tuos on merenranta, sit on sellain 1500-jotaa-luvulta oleva Fort Rotterdam -linnotus, hullantilaisten pykäämä. Mut jos on käyny Suomenlinnas ni tos Fort Rotterdamis oo mitää ihmeellistä. Kävin yhel ostaril toiveikkaana et pikinit, mut juu ei, tääl ei pikinimarkkinat kukoista. Muslimit ei pulikoi piksuissa, ja jos ny kerran vuotee tulee joku estoton länsmainen punkero käymää ni ei sitä varten paljo kannata uikkarivalikoimaa pitää tarjolla.

Lentokentän jälkeen olen nähny laskujeni mukaan ehketi NELIJÄ länsimaista ihmistä. Tääl ei turistit pahemmin hillu, tai jos hilluu, ni en tiiä mis mut ei ainakaa missää siäl mis miä oon hillunu. Ehketi tästä johtuen kerään aika paljon katseita ja kommentointia. Niin paljon, että rupes jo ahistamaan tuo kaduilla kulkeminen. Camipamihan ärsyynty mein Malesian reisulla ku miuta siel hiukan toljotettii (naisella ku on tatuointeja ni töllistelyntarve kohoaa huimiin korkeuksiin tääl päi mualimaa), mut emmiä sillo juurikaa ees huomannu et kukaa katto, saati jaksanu välittää. Mut tääl se tölläämiin on niin päällekäyvää et rupes kyrpimää oikee tosissaa. Nyt tiedän miltä mahtoi tuntua Kuusankosken ensimmäisestä neekeristä (sori) 1970-luvulla, kun liikenne melkeen pysähty ja lapset (mukaanlukien muaaa) käveli sillan kaiteita päin moisen ihmeen nähdessään.

Bussipysäkille menijöille on asetettu vähän haasteita

Mut miä en sentäs ihan niin eksoottiin oo, liikenne ei pysähy ku miä pojotan tiän poskes. Ja se on yks vittumaisin asia Makassarissa. Täällä voi toki kävellä mihin vaan, ja oon kävellyki, tonne ja tänne, mutta joka saatanan kerta kun pitää ylittää liikennöity katu, ni siin on kuviossa sellanen pien fiilis, että tähän saattaa miun taival katketa. Liikennevaloja jalankulkijoille ei ole. Suojateitä on, harvassa, eikä kukaan niiden kohalla ees hiljennä vauhtia. Ylikulkusiltoja on, ehkä kaks, tuol jossain. Paikalliset ei paljon kävele, eli niitäkään ei voi peesailla tässä tilanteessa. Oon menny katujen yli lähinnä niin, et ensin ootan puol tuntia toiveikkaana tien poskessa, sit toteen et ei, mitään rakoa autojen letkassa ei tuu. Sit koitan näyttää itsevarmalta ja tärkeeltä, ja lähen juoksemalla pujottelemaan ja toivon, et pääsen tois pua katuu hengissä. Extremelaji se on tääki!

PUNK AREA! PUNK NOT DEAD!

Ilta tänää meni siihen mallii, et pojat soitti jossai kohin moi, mikäs meininki, myä tullaa hakee siut nyt. Miä laitan sit vaa kättä lippaa ja pasteeraan pihal ja könyyn autoon ku se pihaan kurvaa. Käytii ens tua huitsinvitus bussiasemalla ostaas miulle aamuks kyyti pois täältä, ja sit istuttii tua jossai meren äärellä lipittääs vähä pintankia. Minuu rupes se kuskijätkä ärsyttää, ku jotenkii se otti vähä sellasii omistajan elkeitä. Paimens minuu koko ajan, et jopa ku menin vessaa ni hää saatto toiletin ovelle ja ootti ulkopuolel et toimitan asiani ja sit kavaljeeras takas pöytää. Miä en tiiä paikallisia tapoja, ehkä tuo kuuluu asiaan, mutta länsimaista reviiristään (ja tavarastaan) tarkkaa luuskaa alko pikkusen nyppimään. No, miä arvostin sinänsä kyllä, et ei tarvinu ku vinkasta ni tyyppi oli valmiina palvelemaan. Ku tahoin kotiin ja esitin et miä lähen tästä, otan pirssin, nou wöriis, istukaa tyä tääl ihan rauhassa, ni härregyyd mikä pöyristys sieltä huoku, et ei todellakaan, siut on haettu ja siut myös palautetaan. Tämä selvä. Kiitollisuuren osotukseks riitti onneks muutamat pintankit ja pien tippi pensoihin. Ei tarttenu kansallisaarretta livauttaa sentäs. Huh. Mut vähä kävi raskaaks sellain kyttäämiin ja paimentamiin. Täst napinasta huolimatta, ihanaa et oli noi pojat, koska tääl ois ollu viel vituttavampaa ilman heitä. Nyt oli helppoo ku pojat kuskas ja hoiti ja sääti. Sai hetken olla neitinä vaa.

Miä muutenkii huomaan ittestäni, et nyt ku oon liki viikon ollu kaupungeissa, ja isoissa sellasissa, ni miul alkaa pinna kiristymää ja rupeen hermostumaa pienistäkii asioista. Kaupungeissa on liikaa kaikkee, liikaa hulinaa ja mekkalaa ja ärsykkeitä ja kaikkee, miä en jaksa enää vittu yhtää. Miul on ote kirvonnu miun zeniläisestä mielenrauhasta, tuol se menee, mut en saa kiinni. Ootan et pääsen vähä rauhallisemmille huudiloille ni josko sais sitte taas napattua mielenrauhaa hännästä kii.

Joten huomenna lähen aamusta bussilla yläville maille, pois ison kaupungin hässäköistä. Suuntana on Rantepao, Tana Torajassa, ja se on noin 8-10 tunnin bussimatkan päässä. Miä toivon et siel on lepposaa ja viihtysää, kohtuuhintanen mutta mukava majotus ja muutenkii meininki semmoin, et voisin olla siel ihan rauhassa useemman päivän. Miuta alkaa vituttamaan tää jatkuva siirtyily ja se, et koko ajan pitää olla ettimässä majotusta ja sit purkamas kamoja ja sit taas pakkaamas ja äääh. Haluun nyt johonkii olemaa ihan rauhas hetkeks. Toivon et Toraja ois sellain mesta.

Ni et  Makassar, olet hieman hermostuttava! Olet mölyisä, ruuhkainen, likainen, ankea, kuuma ja varsin haasteellinen kaikin muinkin tavoin. Miä en hirveen hyvin siussa viihy, mut tulipahan käytyä. Ei oo kiire takas ja kun on elokuun lopulla lento täältä takas Kuala Lumpuriin ni onneks se on iltalento ja koitan säätää saapumiset silläviisii ettei tartte täällä ollenkaa yöpyy eikä muutenkaa lorvailla. Moi vaan!

Ja nyt miä painun takas kämpille (wifi ei toimi huanees, vaan ainoostaan hotlan ulkopuolella pienessä pihakuppilassa, misä juurikin nyt istun lipittämässä kaljaa) ja pakkaan Assholen ja sit käyn koisimaa. Huomenna on eesä helvetin pitkä päivä, mutta vaihtuupa maisema oletettavasti tyystin toisenlaiseks. Ja se jos mikä on aina jännää ja kivaa.

Tää pariskunta meni eilen naimisiin ja mainostivat sitä tua kadun varressa futiskentän kokosella mainoksella. No mikä ettei.

Losarin rantsu

Yks kaupungin noin tsiljoonasta moskeijasta

Paikallinen razastajapazas

Näsinneula. Vai onks toi Sauronin silmä?

 

Klikatkaas kuvaa isommaks ja kattokaa mikä paita tolla patulla on kekä on fillarikyydin kuski. Musta paita, valkoset sortsit. Eka oikein vastannu voittaa ehkä savusuolatun kaivonremmin.

Ilta pimenee satamassa

Otimma pari pintankia

Hulinaa

Tääl on helvetisti kissoja. Koiria oon nähny yhen (loput on kai syöty). Tää kissanpentu oli niin pelokas, ja asu sisarustesa ja äiteen kans katukiveyksen halkeamassa lasinsirujen seassa. Miun syrän hajos kappaleiks. Kattokaa tuota katsetta. Nyyh.