Siivouspäivä

Ihmisen jäljet

Huokaus.

Hiekkakikkaretta pari kuukautta pöllyttäneet tuulet on tyyntyny. Niien, ja meiän ihmisten, jäljiltä mein kaatopaikka on jakanu muovipaskan ilosanomaa pitkin mantuja. Mein kaatopaikka tosin vyöryy yli ihan ilman tuuliakin, että niiku... huh huh.

Kaatopaikkaa suurin osa turismeista ei koskaan näje, se on tua keskellä saarta. Mutta hyvä ois kyllä käyä vilkasemassa itte kunkin.

Meil oli tänää siivoustalkoot tuos iltapäivällä. Kerättiin kaatopaikan ympäristöstä tuulten levittämää muovisontaa muutama tunti ottat hiessä.

Siinä kun paskassa kahlas hyvän tovin ja keräs muutaman säkillisen muovia ja muuta ryähnää huudiloilta ni... emmiä tiiä. Vittu, sanattomaks vetää.

Mietippä siekii, sie just, sie siinä, toisenkii kerran ennenku vastaanotat muovipussia ku käyt shopauttamassa.

Myö ei olla ansaittu tätä planeettaa.

Kattokaa kuvia. Hiljaseks vetää.

Positiivista on että talkooporukkaa oli ihan perkeleesti mestoilla ja paskaa kerättiin säkkikaupalla. Sontaa oli noukkimassa niin meitä tänne asettuneita länsimaisia hymistelijöitä kuin aivan paikallisväestöäkin. Se oli hianoa.

Toivo! Häntä ei ole täysin menetty viälä!

Ruokatrendien aallonharjalla ät Palatsini keittiö

Ei täällä aivan pihalla kaikesta olla! Seuraan kuumimpia trendejä ja tiedän mistä puhutaan. Ja mitä syyään. Tai ainaki mista on puhuttu ja mitä on syäty oiva tovi sitten.

Tykkään avokadosta ja pastasta ja juustosta, ja pongasin kyllä heti avokadopastan reseptin ku siitä ruvettiin joka tuutissa vaahtoomaan. Aijjjettttä, tuommosta pesuvadillinen, kiitos, ni pysyis kurvit kuosissa.

Eihä täältä mitn vitun pecorinojuustoa mistn saa, ja vaik sais ni miulla sellaseen oo varaa. Mutta ku yks päivä sain ruokamarkkinoilta meheviä avokadoja ni aattelin et nyt jos koskaan!

Simppeli homma ku unohtaa kaikki turhat kotkotukset. Keitin nuudelia ja sitte mehustelin pari limee ja pilppusin vähä valkosipulia ja chiliä ja yhen tomaatin ja yhen avokaadon ja mäiskin sualaa sekaan ja sotkotin kaikki keskenää ja ihan törkeen hyvää siitä tuli. Maiskis!

Tarvikkeeni ovat nämä plus nuudel änd sualaa sualaa enemmän sualaa

Avokaadonuudelikatastrofi. Hyvää on!

Toinen mordorilainen ruoka-asia on myäskin vallannu Palatsini keittiön (ja kissojenki ruoakupin ja maistui myös Vähikselle kun hän kävi kylässä) jo ajat sitte, mutta vasta nyt hokasin miksi maistuu paikalliskaupasta ostettu kaurapuuro niin tuttavalliselle ja hyvälle. No pärkkeles, puurohiutaleethan onki vallan mordorilainen tuate! Jumaliste! Vaikka puuropaketin nimi on "Havermut" ja tuateprändi näpäkästi "Oat&Oat" ni nämähän on helvetti soikoon ihan jotain perus-Nalle-Myllyn-Paras-mitänäitänyton-puurohiutaleita.

Kyl se jotenki mieltä, lautasta ja vattaa lämmittää syyä aitoo ja oikeeta puuroa, kaukaa Mordorista tänne saapunutta.

Peruskaurapuuro, Produk Finlandia

Neljän viljan puuromäiskeet, Product of Finland

Arkiset asiat

Tykkään indonesialaisesta istuskelukulttuurista. Tykkään että asiat aina hoituu. Tykkään kun asiat tulee luokse.

Mutta välillä meinaa räjähtää pää. Yksinkertaset asiat on tehty vaikeiks. Yks sanoo yhtä, toinen toista, ja asia lopulta hoituu kolmannella tavalla.

Vanha vesilasku ajalta jollon en itte viä ees asunu täs talos.

Operaatio Vesilaskun Maksu oli miulla ohjelmassa tuossa viime kuun puolvälissä. Kyse on siis puhtaasta hyvästä hianosta vedestä, jolla voi laittaa ruokaa ja jollasta lorottaa suihkusta ja noin. Se vesi siis maksaa. Paskavesi, jota punpataa jostai maapallon ytimen viämäreistä, se on ilmasta ja sillä kastelen puutarhan ja lutraan muuten.

Vesilasku tulee maksaa joka kuun viiestoista päivä tai tulee sakkoa. Normaalisti veslaitoksen setä käy lukemassa mittarilukeman kuun vaihteessa ja tulee sitte kuun puolvälin tienoilla laskun kanssa käymään ja sille lyän rahat kouraan ja asia selvä. Tämä on kätevää, mutta edellyttää sellasta yleistä laskunmaksuvalmiutta, eli kotona olemista ja mahollisen koputtelun hokaamista portin takaa.

Viime kuun puol välissä olin heikosti kotosalla päivisin, ni kelasin että käyn maksamassa laskun vesilaitoksen konttorilla ku se viiestoista päivä hönki niskaan. Vesilaitoksen konttorin löytäminen oli operaation eka osa. Ihan tuos lähellä on vesilaitos, mutta siellä sanottiin ettei tänne mitää maksella, pitää mennä sinne toimistolle joka on tuol kylillä.

Toimistoon oli viitotus tien poskessa, nuoli osotti että tuohon suuntaan. Sinne siis, mutta ei missään ollu minkäänmoista plakaattia että täson BALin eli vesilaitokset ohvise. Lähistön kaupasta kysyin ja ne osotti sellasta taloa siin huudilolla et tuo se on, vaikkei missään luekaan et se on vesilaitos. Sinne kolkuttamaan oven taakse, mut ei mitn elämää. Oo koo. Tuun myähemmin.

Menin myöhemmin, pariinki otteeseen, mutta konttori oli aina kiinni. Lopulta sain puhelinnumeron ja soitin sinne. Ei tiätenkä vastaa. Muutaman tunnin päästä kyseisestä numerosta tuli textari joka sanoi "Yes?". Oo koo. Vastasin, jotta vesilaskuni haluisin maksaa, mutta millo tyä ootte auki ku ette oo ikinä ku paikalla käyn. "Office hours" oli vastaus. Mitkähän vitut ne sellaset on ku siä on ovet lukossa aamuin, iltapäivisin ja illoin? Selvitin asiaa, ja vastattiin, että laita textari ku tuut ni asia hoituu. Laitoin textarin, et tulisin nyt maksamaan, ku olin siihe suuntaa menossa ja vastattiin että asia selvä. Ja kas, konttori olikin auki, kuin ihme konsanaan.  Oli asianmukaset tiedot mukana ja selvitin, että maksaisin viime kuun vesilaskun, terima kasih. Konttorin täti selittää jotain mitä en tajunnu, koska osaan indonesiaks vaan tärkeet asiat eli lähinnä ruoka- ja juomasanaston. Kielimuuri oli taivaaseen saakka. Täti soittaa johonki ja lyö miulle puhelimen käteen. Siellä joku äijä selvittää, että nii kato ei se nyt se laskun maksu onnistu mutta hän tulee huomenna iltapäivällä käymään ni maksan sitte hänelle suoraan. Hiukan otin kierroksia et mitä vittua ku just viestiteltii et tuun maksaa laskun ja sanottii et tervetuloo ja mitä vittua. Soutaminen, huopaaminen, "juu maksa sinne toimistolle vaan" ja sitte "eli siis huomenna tulen käymään ja maksat sitte". Siitä tullu hevonvittua siitäkään keskustelusta, vaikka enklantia puhuttiin.

Luovutin.

Veslaitoksen setä tuli seuraavana päivänä käymään ja maksoin laskun sitte hänelle. Lasku oli noin 80 000 rupiaa eli muutaman euron.

Mitä tästä opin? Ei tässä hengenhätää, koskaan, missään. Kyllä ne tulee rahat keräämään, sitte ku ehtivät ja miut kotoa tavottavat. Jatkossa en edes yritä maksaa laskua ennenku joku tulee räpylä ojossa sellasta miulle esittämään.

Elämää reunalla! Indonesia! Gotta love it!

Kaksi vuotta, eikä suotta

Siitä on tänään päivälleen tismalleen kaksi vuotta kun Mordorista läksin. Se on toisaalta helvetin pitkä aika. Mutta toisaalta kaks vuotta on menny sairaan nopiasti. Tavallaan tuntuu niiku just vasta oisin lähteny, tavallaan tuntuu, että siitä on ikuisuus kun oon viimeks Helsinkin katuja tallonu.

Sillon kaks vuotta sitte ku helvetin aikasin aamulla pahrustin Asshole selässä kalliossa kohti bussipysäkkiä, lentokenttäbussia vartomaan, ni en ois voinu kuvitellakaan että kahen vuoden päästä tänä samana päivänä, marraskuun eka, oon yhä kaukanapoissa. Että oon edelleen Hiekkakikkareella, asun täällä omassa huushollissa, oon töissä (tuurauspäivä ät Pantai Karang tänään). Ja että miulla ei oo tulevasta hajuakaan, ei paluupäivämäärää horisontissa.

Ois ollu kyllä hyvä, jos oisin sillon jo tienny että tässä käy näin. Oisin voinu elää hiukan toisin ja oisin voinu pedata asioita jo aiemmassa vaiheessa sille mallille, että tänne jämähän. Mutta turha märehtiä semmosia. Miä uskon semmoseen, että ihminen tekee elämän isoja päätöksiä justiisa sillon kun on niihin valmis, eikä hetkeekään aikasemmin. Miä en ollu valmis ees reissuun lähdöstä päättämään, ennenku loppukeväällä 2011. Miä en ollu valmis lähtöön, ennenkun sillon marraskuun eka 2011. Miä en kyenny päättämään tälle tielle jäämisestä ennenku viime heinäkuussa. Siks on turha jossitella ja miettiä, mitä kaikkea ois tehny toisin jos ja jos ja jos. Ei elämässä muutoinkaan voi painaa kelausnappulaa taaksepäin ja tehä asioita uusiks. Jälkiviisaus on vitsaus, jolle ei piä antaa valtaa. Kaikella on tarkotus ja muita latteuksia.

Asiat meni näin, täällä ollaan, oon onnelliin ja tyytyväin elämääni tässä ja nyt. Se on tärkeintä, se on parhainta.

Puoli vuotta sitte mie kirjottelin fiiliksiä, niiku oon puolivuosittain tavannu tehä. Puoli vuotta sitte tunnelmat oli vähän ristiriitaset. Sillon elin vielä siinä luulossa, että loppu lähenee, paluu Mordoriin siinti siä horisontissa, oli valtavia ahistuspuuskia ja välillä toivoton olo. Elämästä piti nauttia hiukan hampaat irvessä, kun meininki oli se, että viimisiä kuukausia onnellisena elellään, kohta pitää palata tuottavaksi jäseneksi länsimaiseen yhteiskuntaan. Hankkia kotiin kattiloita ja ruveta käymään oikeissa töissä. Semmonen synkkä alavire oli kaikessa mukana.

Kyllä miulle jo sillon oli aivan selkeenä mielessä se, että miä haluan elämän tänne. En vaan sillon vielä uskonu että se järjestyis ilman pakollista visiittiä Mordoriin. Mietin sillon, että paluu on pakko, on mentävä töihin, säästettävä rahaa, järjestettävä asiat uutta lähtöä varten, jääminen tälle tielle - semminkin kun rahat loppuu - on sula mahottomuus.

Useiden unettomien öitten jälkeen miä heinäkuun alussa sitte sain kakastua ittestäni ulos, että vittu miä mihinkään täältä lähe. Siinä kohin kaikki oli auki. Ei ollu omaa huushollia eikä tietookaan mistä elantoa alkais riipimään. Mutta uskoin vaan sokeena siihen, että jos näin on tarkotettu, ni asioilla on kyllä tapana järjestyä. Ja jos asiat ei järjesty, ni tiiänpä sitte senkin, ei tarvitte jossitella jälkeenpäin et mitenköhän ois käyny jos ja jos.

Miä ihmettelen yhä, että uskalsin tehä tämmösen ratkasun. Oon aina ollu niin kontrollifriikki ja natsi, sellain jolla on aina joku viisivuotissuunnitelma ja rahaa pankkitilillä ja järki päässä ja joka tuhahtelee kaikenmaaliman hipeille jotka ei käy töissä ja maksa veroja ja elä niiku KUNNON IHMISEN kuuluu elää. Että miten kuitenki rohkenin jäähä täysin tyhjän päälle jonneki helvetin kaukaselle saarenkäkkänälle persaukisena patsastelemaan et trallallaa, en tiiä mistää mitää mutta so what!

Se vaati sen reilut puoltoista vuotta etäisyyttä ja irtautumista, lorvailua, makoilua ja huolettoma elelyä, että olin valmis tämmöseen. Se puoltoista vuotta ennen päätöstä jäämisestä opetti paljon. Se opetti, että vähällä pärjää ja eikä elämässä oikeesti oo järin paljon välttämättömiä, tärkeitä asioita, joita ilman ei vois olla. Opin, etten tarvi kauheesti vaatteita ja roinaa. Opin, ettei maailma lakkaa pyörimästä vaikken oo mukana kaikissa kuumimmissa kemuissa. Opin, etten lakkaa olemasta vaikken oo jokaisella Von Hertzen Brothersin tai Mokoman tai Kotiteollisuuden keikalla ördäämässä. Opin, että Von Hertzen Brother, Mokoma ja Kotiteollisuus, nekii pärjää ilman miuta (vaikka heil on varmaan ollu vaikiaa). Opin luopumaan ja luovuttamaan, niin asioista ku ihmisistäki. Elämä jatkuu, siellä sekä täällä, ilman miuta tahi miun kanssa.

Kun nuo asiat oli ottanu jakeluun, ni tänne jäämisessä ei ollu enää juurikaan mitään henkistä vaikeutta. Ei tullu oloa, että luopuis jostain jos jää. Oli enemmän olo, että luovun kaikesta jos jätän elämän täällä kesken ja palaan siihen mistä pois läksin. Eikä tuo jäämispäätös oikeestaan mitään rohkeutta vaatinu. Miuta pelotti se Mordoriin paluu niin perkeleesti, että tämä jääminen on ollu ehkä enempi semmonen nynnyilyratkasu. Paluu Mordoriin ja oikeaan todelliseen arkeen, se jos joku olis ollu rohkia teko.

Nyt miulla on täällä elämä, eikä mikään loputon loma enää. On kivaa ja tykkään tästä miun laiffista täällä. Välillä on olo, että pitää ittiänsä oikeen nipistää, että onko tää tottakaan, että saan olla täällä ja elää tälviisii. Kun tää tuntuu niin epätodelliselta, sellaselta mistä vaan katellisena lukee lehistä, että joku onnenpossu on tämmösen ratkasun tehny, mokomakin saatanan vastuitaan pakoileva hippi. Että nyt se olenki miä, jolle tämon ihan todellisuutta ja josta jotkut on jopa lehestä lukenu. Ei meinaa aina todeks uskoo.

Jossain kohin mietin, että mistäs sitä ihminen nyt sitte haaveilis kun jo elää unelmaansa. Miä kerron sen teille nyt. Miä haaveilen Helsingistä.

Haaveilen viikon parin visiitistä Hesaan. Et näkis millasta siel on nyt, et sais kuulostella miltä miusta siellä tuntuis. Et tapais ja näkis kavereita, varsinkin heitä joita en oo kahteen vuoteen nähny, ne saatanan munapäät jotka ei saa hinattua perseitään tänne Hiekkakikkareelle. Et pääsis kattomaan livepändejä, jotka ei soita regeitä eikä varsinkaan coverina Lemon Treetä.  Et sais juua jääkylmää karpalolonkeroa jäillä ja limeviipaleella. Sais syyä purkkikaupalla raejuustoa ja rouskutella sata palaa hapankorppuja. Näkis komeita mordorilaisia miähiä, herraisä, kalsonkit ois varmaan kroonisesti ihan solmussa.

Semmosesta haaveilen. Helsingistä.

Että piti tämäkin päivä nährä!

Tämmösessä toimistossa kun saapi olla töissä ni aivan jees

Gordonille tofua

Komiat pilvet

Uuuuuuh, kapitalismi jyrää nyt miun plokissa. Kaveri on vaahonnu tommosesta TradeDoubler-hommasta, misä voi anoa joihinki ns. kumppanuusohjelmiin joienkii yritysten kanssa ja sit laittaa niien mainokset omalle sivulle ja sit jos joku niitä klikkaa ja ostaa (OSTAKAA! Ihan vitusti!) vaikka lennon ni kaching-kaching miulle pätkähtää provikkaa. Pientä semmosta, mutta joka lati tulee tarpeeseen. Kokeilen tätä nyt, niin täällä ku miun kirjaplokissaki, persaukisen on pakko, ja pahoitteluni jos ärsyttää. Ja mainoksethan näkyy vaan jos ei oo toi ädplokki käytössä.

Jatkuvaa räpellystä tämä elannon riipiminen, mutta kyllä se tästä. Perjantaina oon taas koko päivän naapurin majatalossa töissä, ja justiisa sain kissarojektin palkan, ja kohta tulee taas kaveri Palatsini vierastiluksille majailemaan. Sieltä täältä, pieninä palasina, tuo elanto kertyy. Jei!

Muutoin elämä Hiekkakikkareella on normaaleissa uomissaan. Paitsi et nyt ku miun patoutuneet tsekzuaaliset höyryt miun alitajunnassa käy kuumana Gordon Ramsayhin, halusin tai en, ni innostuin eilen oikeen asioimaan ostoslistan kans ruokamarkkinoilla. Hankin kaikki tarpeet niin Tofu Curryyn kuin Tempe Manikseenki. Tofu Curryn kokkasin eilen, ja vaikkei siitä saaren parasta currya tullukaan, ni aivan hyvää kuitenkin. Hiukan liioittelin chilin kanssa, eli se oli lusikallinen currya ja sen jälkeen tovi liäkkien nieleskelyä. Mutta kyllä maistu. Huomenna testaan Tempe Maniksen pykertämisen. Master Chef of Hiekkakikkare, tervetuloa kylään Gordon! Otetaan housut pois ja syyään hyvin! Kiitos.

Aivan kelpo curry! Aivan itze tein!

Humppa ja Suitsu on saanu uuen kotin! Eivät oo muutanu vielä mutta heistä tulee mäntyharjulaisia mirrejä, pääsevät kaverin äiteen ruokapatojen ääreen yhä syvemmälle Mordorin maaseudulle. Tuhannet kiitokset kaikille asiaa hoitaneille, hätähuutoa jakaneille ja yhteyksiä ottaneille. Miun puuhastelut kissojen parissa voi nyt täällä jatkua kepeemmin mielin, ku Mordorin karvamöykkyjen asiat taas järjestyy.

Ja puuhastelua kissojen kans onki. Kauhiaa sähköpostitrafiikkia ja semmosta. Mutta oon saanu asioita aikaseks, mm. vapaaehtoseläinlääkäreitä tulemaan jo meijjän ens kuun klinikalle ja siitä oon kovin iloin. Saahaan enempi aikaseks ku on usiampi lääkäri. Se on hiano juttu.

Eilen kävin pitkästä aikaa kaljalla. Ei bintsuhammasta kolottanu lainkaan useaan päivään sen jälkee ku Vähis läks, ku tulin sen kans aika paljon törpöteltyä. Mutta eilen tuli sellain fiilis et vittu, bintang time, pitkästä aikaa! Menin aivan muina naisina, ilman taka-ajatuksia, sukelluspuljun kautta, et jos sais vaikka komeaa herraseuraa. Sellasta sainki, mutten hollantilaista. Se oli sit siin, saatana, pitkööt tunkkinsa!

Käktyksiä

Matkalla rastajätkien risubaariin

Lombokin orpokoti

Se miun pieni supersöpö kissanpoikanen kuoli toissa yönä. Miun kämmenellä viimeisen vaisun vinkauksen päästi, viimeisen henkäyksen vaikeasti haukkoi, sydän anto periks ja vihreet niityt kutsui. Hautasin hänet pimeässä talon taakse, oli sähköt poikki ja pimeys oli musta ja paksu. Tähet loimotti, kun pienen hautaan laskin ja sinne peittelin. En pysty siitä tämän enempää kirjottamaan, pillitän jo noien rivien kirjottamisen jälkeen, oon niin murheen murtama yhä. Tämmöseen ei totu koskaan.

Saattohoitoyön jälkeen ei ollu fiilikset kovin järeesti plussalla ku eilen aamulla piti lähtiä Lombokille asioita hoitamaan. Mutta sinne vaan. Mentiin kaverin kans ihan julkisella hitaalla puuveneellä, kun ei ollu hengenhätä ja meriki on nyt vihdoin lopettanu sekoilun ja on tyynehkö. Ni uskals lähtee noilla täyteen ahdetuilla puupaateilla vesille. Bangsalin kauheessa satamassa oli kaverin luottokuski autolla vastassa ja sitte ajeltiin Monkey Road -reittiä Mataramiin.

Kävin ihan ekana Imigrasissa hoitamssa viisumiasioita. Miun luottolakitoimiston setä oli siel vastassa, hoiti kaikki asiat, ja miun piti sitte vaan käyä konttoripimujen luona valokuvassa, antamassa sormejälet ja nimikirjotus. Asia selviö, 30 vrk viisumijatko passiin pläts. Jätin passin lakimiestoimiston setälle ja maksoin jo seuraavanki viisumijatkon, ni ei tarvitte sen kanssa sinkoilla sen kummemmin, lakimiessetä hoitaa kaiken. Asiat siltä osin siis joulukuun lopulle saakka hoidossa. Jeah.

Sitte käytii vetämässä kreisi ostosrundi. Miulla on ollu tarkotuksenaki tupata jonku tutun messiin Lombokille joku kerta, ku en tiiä sieltä läheskään kaikki THE paikkoja mistä mitäki kannattaa hommata. Nyt tiedän. On markettia jos jonkinmoista ja käytiin vaikka missä. Ja Mataramin liepeille on avattu aivan uus valtava HyperMart, semmonen paikallinen Prisma, joka oli ihan mahtava! Puhas ja kiiltävä ja hiano ja siel oli KAIKKEE.

Ostin. Kaikkee. Paljon. Rahaa shopinkeihin mälläsin hurjat noin sata euroa ja sain sillä seuraavaa: kaks 7 kilon säkkiä kissannappuloita, 10 pussia ja 5 tölkkiä märkäruokaa, nivaska kaulapantoja, uus lukko miun talon porttiin, 2 keittiöveittee, tölkinavajaa (hallelujaa, sellasta Vähiksen kanssa etittiin koko saari läpi mut ei löytyny täkäläisistä kaupoista), iso muoviboksi roinan säilömiseen,  valikoima erilaisia ihania kahveja, karkkia, maustesekotuspussukoita, majoneesia, juustoa, puurohiutaleita, keksejä, pastaruokapussukoita kaks (luksusteluherkuttelua hiukan), kokojyväleipää (hallelujaa!), hyönteismyrkkyjä (joka lajia: hyttyskiakuroita, töpselimyrkytinlitkupulloja, suihkutettavaa kaiken tappajaa, iholle laitettavaa hytysvoidetta ja -suihketta), tukanhoitoaineita, saippuaa, tiskiainetta, lääkkeitä, käsidesiä, vessapaperia, nenäliinoja, tupakkia ja eikä tässä vielä kaikki, en muista ees aivan kaikkea mitä hankin.

Asiat on Lombokilla roimasti halvempia ku tääl Hiekkakikkareella, joten siällä käydessä kannattaa ostaa varastoon kaikkee tollasta jokapäivästä kulutustavaraa. Oon ku mikäki hamsteri ku on vaatekaapin perukoilla pahvilaatikollinen täydennysvarastoja. Mutta eipä tarvitte nyt hetkeen ostaa oikeen muuta ku tupakkia, kaljaa ja tuoretavaraa. Avot.

Ostostelun jälkee lähettii käymään orpokodissa. Kaverilla on siellä semmonen sponsorilapsi, piäni kiarosilmänen poika, jota kaveri sponsoroi joka kuukaus pienellä summalla. Ni häntä lähettiin tervehtimään. Olin aika jännäkakkatunnelmissa, kun en mitenkään oo lapsiystävällinen ja oli ennakkofiilikset et se on sellain kauhee keskitysleiri ja likaset tahmeet riiviöt tunkee iholle ja sit pitää vaan hymyillä ja olla niiku tää ois jotenkii upee elämys. Mut ei ollu yhtää semmonen.

Paikka on semmonen ku Peduli Anak, sen takana on kaiketi hollantilainen säätiö. Isot hianot tilukset, 74 kouluikästä lasta, mukava henkilökunta, on futiskenttä ja pien uima-allaskii. Lapset oli puhtaita, ilosia, hymyileviä ja hyvin käyttäytyviä. Yks rohkein raggari vaan tuli hipaseen, ku miul on noit tatuointeja ni niitä pennut tuijotti silmät pyäriänä. Yks pien poika sit sormel miun tatuointia tökkäs ja kauhee hihitys sen jälkee.

Kaverin kummilaps on sellain poika, "he's a special child", niiku Esther siitä totes. Special monessaki mielessä, luulen, mutta varsin liikuttava tapaus, semmonen vähän reppana ja arka. Oli aluks valtavan epävarma ja peloissaan ku tultii, hänellä kesti hetken ennenku ymmärs kuka Esther oikein on. Kun meni perille nji tarras Estherin käteen eikä päästäny siitä irti ennenku myö lähettiin pois. Hiljasella kainolla äänellä varovasti jutteli.

Estherin kummipoika oli aluks ihan säikkynä et mitä oikee tapahtuu

Jotta kokemus orpokotivisiitistä ei ollu mitenkää hirviä, oon iloin että kävin ja että kuulin vähän tuommosestakin elämästä. Lapset on vissiin suurin osa löytyny jostain kadulta, syystä tai toisesta sinne joutuneita. Ohan heiän elämä nyt piirun verran helpompaa kun heil on turvallinen paikka asua, saavat ruokaa ja saavat käyä koulua.

Vaikken ihmisistä niin välitäkään ni jos joku muu välittää, ja haluaa vaikka sponsoroia jonkun tuon orpokodin ihmistaimen koulutusta tai yleistä ylläpitoa ni Peduli Anakin webbisivuilta löytyy lisää infoa ja siel on mm. kuvia sponsoria vailla olevista lapsista ja sellasta. Voin suositella, kert oikiasti tuo oli kiva paikka.

Tää pieni poika sai miulta heti pisteet, se kun helli kissanpentua

Käytiin sit orpokodin tiluksilla kävelyllä Estherin ja sen kummipojan ja henkilökuntatätin kans

Talouspoliittinen katsaus

Palataan aiheeseen raha. Miähä oon tiedotellu suunnilleen joka kuukaus että paljoko oon tässä kuussa törsänny. Mut muistaakseni ny en oo sanonu juur mitää usiaan kuukauteen, vaikka piäneen vihkoseeni ahkerasti kirjaan ylös kui pal rahaa menee, ja nyt myös et kui pal sitä tulee. En silti ehkä jatkossakaan enää jaksa budjetointejani höyrytä joka kuukaus.

Kuiteski, nyt lienee aika sellasen yleisen tilannekatsauksen. Oon ollu matkoilla miltei tismalleen kaks vuotta, herraisä (kaksivuotistunnelmia tulee sit vuosipäivän tienoilla). Paljonks on mänt koko tän parivuotisen porsastelun aikana? Ja miten tästä eteenpäin?

Kaksi vuotta, 24 kuukautta. Rahaa on menny noin 46 000 euroa. Se on IHAN VITUSTI. Mutta se on myös sen verran kuin etukäteen arvelinkin, noin niiku kuukausittaisen kulutuksen osalta eli vajaat pari tonnia kuussa. Miulla on ollu kuukausia kun on menny vaan tonni, mutta on ollu myös kuukausia et on menny yli kolme tonnia.  Sukelteluihin on menny rahaa ihan helvetisti, en oo pitäny kirjaa, mutta summa ei ole pieni. Tuhansia, tuhansia euroja.


Miulla oli lähtiessä rahaa tilillä joku noin 15 tonnia, loput on tullu tipoittain tässä reissun aikana (tarkottaa lähinnä et maksuun män miun ennen reissua tekemäni överitunnit, kaikki maholliset vuosilomat, lomarahat ja semmoset). On tullu myös hiukan veronpalautuksia ja sellasia muita pieniä summia jostain aina välillä myös.

Sitähän en lähtiessä tienny, että reissu täl viisii venähtää, saati että tässä käy näin että jään tälle tiälleni. Jos oisin tienny, rahankäyttö olis ollu tyystin toisenlaista. Monia asioita olisin tehny täysin toisin tavoin. Olisin aiemmin hoitanu oman huushollin ja ettiny duuneja ja kattonu ylipäätään tarkemmin mihin rahaa heittelen. Mutta sitä on turha täs vaiheessa märehtiä, asiat meni näin, kaikella on joku tarkotus ja sitä rataa.

Nyt kun vois ikäänku sanoa että reissaaminen on ohi, ja on alkanu oikea elämä ja arki, ni rahaa kuluu tietysti toisenlaiseen tahtiin. Asuminen on halvempaa omassa huushollissa ku majatalossa, nuudeli on halpaa ja omassa keittiössä voi kokata. Kaljalla ei tuu käytyä ihan niin paljo ku sillo ku asu regeibaarissa. Syyskuun kirjanpito näyttää, että meni noin tonni, lokakuussa jopa alle sen (en oo viä tarkasti laskenu).

Tuloja on tullu satunnaisista duuneista ja Palatsini vierastilusten vuokraamisesta ja sielt sun täält, kaikenlaisista säädöksistä, hitusen. Kuitenki sen verran, että jo lokakuun vuokran sain maksettua näillä paikallisilla tuloilla, ja myös marraskuun vuokrarahat on jo kasassa. Nyt myös miun Jätkäsaaren asunto siä Helsinkissä on vuokrattu, eli siitä saan pikkiriikkisen lisärauhaa lompakolle, ei paljon, mutta pääasia ettei siitä virhehankinnasta enää oo miulle pelkästään kuluja.

Persaukinen olen, eikä varmuutta tulevasta, mutta ehkä tää tästä.

Silti, oi jos joku höveli taho hokais sponsoroia tätä plokia, ja maksais miulle tän paskan kirjottamisesta! Miljunäärit ottakaa yhteyttä! Koska miä tykkään tän plokin naputtamisesta ja käytän tähän aika paljo aikaa (vaikkei sitä vältsyy tekstin tasosta huomaakaan) ni oisha se mahtavaa jos tästä sais jotai piäntä tulontyyppistä.

Mutta sponsoriskene ei taia Mordorissa kauheesti viä jyllätä ja jos jyllää ni kai ne on niitä et ruaka- ja muatiplokit jeejee ja ne saa sit ilmasta roinaa kuhan sitte leuhottavat plokeissaan että nyt on kyllä niin rapea tämä uusi leivinpaperi tai että kyllä on ihanat sukkahousut ja laittaa 15 kuvaa misä ne pyllistelee mainossukkahousujen kanssa. Ei miulla taia olla mitään sellasta tässä tarjottavana että toisin millekään taholle mitään mainosarvoa. Ja oisko se ny millekään taholle positiivinen asia että tulis tiettäväks tämmösen sonnan avustaminen ? Että jos joku Kouvostoliiton Pakoputki Oy rupeis sponsoroimaan ni mitä miä voisin niille tarjota? Muuta ku paskoja pakoputki-vitsejä.

Ja mainostajia vois kalastella, on moni ehottanu ja ollu ihan että no kyllä saletisti joku mainostais ja adsense ja mitäkaikkee. Mutta ku miä oon tosi paska myymään itteeni, enkä toisaalta oikeen ite tykkää sellasesta et ploki on täys jotain silikooni-implanttimainoksia ja häirittee siin sit miun nyt jo viittä lukijaa ku ne parhaasa mukaan koittaa tätä paskaa tavata. Mutta kai sellasen mainoshomman vois toteuttaa siististiki ilman et se pilaa kaiken tai et koko ajan ponkasee joku ikkuna ja alkaa meteli. Että tekis vaan tiettäväks että kuulkaapa tyypit, Perähikiän Piimä Oy sekä Naantalin Nahka Ab on niin kivoja että miuta sponssaa et jos kellää on piimän tahi nahan tarve ni ostakaa noilta ku ne on niin mukavia, antakee hyvän kiertää silläviisiin.


Vai pitäskö sitä laittaa PayPal-donate-nappula tänneki? Bintsua ja nuudelia Pädelle -rahasto! Ei, miuta ahistaa ikäänku ittelleni kerjääminen. Kissoille kerjään hyvinki, mutta kyllä miun moraali sanoo että ilmasta rahaa ei ihminen ansaitte.

No mutta miun rahahualet on miun onkelma ja asioilla on tapana järjestyä, saatana, ja töitä miun pitää vaan tekemäni ja touhottaa ja riipiä nuudelirahaa millon mistäkii.

Kissoilla sen sijaan on varoja hyvästi ja paljon sponsoreita ja kummeja ja ystäviä! Kiitän jälleen syvästi kaikkia kekkä on Hiekkakikkareen mirrejä muistanu piänellä avustuksella. Pallirahastossa on miljuunia! Olen näillä pallisponsorirahoilla viimisen 2-3 kuukauen aikana hankkinu kissanruakaa, kaulapantoja, vitamiineja, lääkkeitä ym tarvikkeita sekä maksanu eläinlääkärille sterilointeja ja näihi on menny noin 230 euroa. Jälellä on noin 350 euroa ja ne riittää vielä pitkään. Whiskasia, maitoa, riisiä, kalaa ja munaa piisaa aamuin illoin ja se on tärkiämpää ku miun nuudelit! Kissojen ruokintaanhan miulla oikiasti meneeki enemmän rahaa ku omiin pöperöihin, semminkin kun kyse ei oo vaan siitä että miun keittiön kissakuppilassa kävis vaan omat kissat. Ehei, lähitienoon kaikki mirrit - ja heitä on paljon - piipahtaa sillon tällön kupposella hakemassa särvintä. Saavat käyä, jotta tottuvat miuhun. Eivät poloiset tajua, että kosketusetäisyyden salliminen tarkottaa lähtölaskennan alkua heiän lisääntymisvärkeilleen!

Näin täällä. Varoissani en ole, huoleton en ole, tulevaisuus on epävarma, mutta kyllä tästä jotenki aina kuukaus kerrallaan selvitään. On pakko.

Jaahas. Se on nuudelinkokkausaika! Maiskis!

Indonesian kolikkorahat on vitzi. Näien lisäks on olemassa myös 1000 rupian kolikko, jossa sentään on jotain järkeä. Sen arvo kun on sentäs liki 7 senttiä. Jos ostoksista saa vaihtorahan kolikoina, ne tulee aina anteekspyynnön kera.

Naisen unelmat ja munahommelit

Helvetti. Olen tällä viikolla kahtena yönä nähny kuumia unia Gordon Ramsaysta. Eka kerta meni vielä huumorin piikkiin mutta viime yönä tuo  mielestäni erittäin epäeroottinen töksähtelevästi artikuloiva raivooja oli pitämässä taas Hell's Bedroomia miun unissa. Mitä helvettiä? Olen äimänä.

Pitää vähentää kokkausohjelmien tölläämistä telkkarista. Mikä siinäki on että niitä jaksaa tuijottaa, vaikkei itte ikiin kokkaa muuta ku munaa ja nuudelia?

Munasta tulikin mieleen, kävin äsken naapurin risukaupassa munaostoksilla. Munia menee ihan vitusti, koska kissat tykkää kokkelista, enkä miä ittekään munaan sylkäse. Risukaupassa oli paikalla noin kolmesataavuotias mummeli, joka sai paniikkikohtauksen kun tulin paikalle. Juoksi takaovesta ulos hakemaan apua. Ei ois tarvinu, selviän munabisneksistä ihan sujuvasti indonesiaks. Ada telur? sanon ens eli tiedustelen onko munaa tarjolla. Jos on, niin kerron että dua belas telur, elikäs kakstoista elikäs tiu munia. Kun munat on pakattu, osaan kysyä hinnan eli berapa ja ymmärrän kun vastaavat dua puluh elikäs 20 000 rupiaa. Asia selvä. Mummeli kuiteski peljästyi ulkomaalasta ja haki sellasen 10-vuotiaan tytön miuta palvelemaan. Hänen kanssa asiat hoitui edellä kuvatulla kommunikaatiolla. Kun tytteli ojens munaspussukan miulle niin se siinä lipes ja putos ja lopputulema oli pussillinen hajonneita munia. Tyttöraukka peljästyi niin että rupes alahuuli väpättämään ja siinä oli sitte miun onneton kielitaito koetuksella että sain kerrottua hälle et no worries, täti ostaa toiset 12 munaa ja maksaa nuo hajonneetkin, ei haittaa, kokkaan mäsät miun kissoille. KISSOILLE???? tyttö hämmästyi.

Miun munakokkaukset kissoille on tunnettu asia. Toisessakin kaupassa aina kun ostan munia niin siä hekotellaan suureen ääneen ja kerrotaan muilleki kaupassa kävijöille että tuo hullu ostaa munia kissoille! KISSOILLE!

Destroyn kepexet lähtee

Munasta tulikin mieleen, osa 2, kävi eläinlääkäri perjantaina. Destroyn pallit läks nips naps. Destroylla on ollu jo sen verran kollimaisia elkeitä että aika oli käsillä nyt. Pallitonna, olo keveänä, hän tuossa miun jaloissa nyt pötköttää. Samalla Pantai Karangin äitikissa Pantai steriloitiin. Hänel on 3 pentua siä Pantai Karangissa ja enempää ei tarvitte, ni hänen munasarjat otettiin poies.

Pallit

Biäni

Munista muihin asioihin, vaikka muna niin mielenkiintoinen kapistus onki. Miun vieläkin nimetön pieni kissanpoikanen on ollu muutaman päivän vähän heikos hapes. Ei oikee syäny, väkers kauhiaa ripulia, oksentiki. Nukku vaan eikä suostunu syömään. Vietettiin hänen kans eilinen päivä Lutwalassa, jossa otettiin apukeinoja Lutwalan äiteen Trishin taikalaatikosta (hän palas just Etelä-Afrikan reissulta ja on siel ollessaan haalinu kaiken mitä tarvii orpojen kissanpoikasten hoitamiseen, on käyny eläinlääkäreien koulutuksessa ihan eläintarhassaki, eli osaa nyt hoivata vaikka pientä tiikerinpentua.Sellasta oli päässy paapomaan eläintarhan orpokodissa! Herraisä!). Pieni sai ihon alle nesteytystä ja sai ripulilääkettä ja vitamiineja ja kaikkea mitä pieni nestehukkanen kissanpoikanen tarvittee. Eilisen illan biäni oli viel hyvin väsyny ja vetelä, mutta kun yöllä heräsin muutaman kerran tarkistamaan et elääkö se vielä, ni joka keta herätessä biäni oli ruokakupilla vetämässä tonnikalaa nii et napa naukuu. Pienen kiinteän kakan oli tehny kans. Toiveikas olo, ehkä hänet saan pitää ja isoks kasvattaa.

Dimmu ja Biäni

Äsken kävin kylillä asioilla ja takas tullessa biäni ja Dimmu makas samassa korissa ja biäni oli ihan litimärkä kun Dimmu oli hänet peseny ja vimmanen nuoleminen oli yhä menossa. Liikuttavaa, semminkin kun Dimmuhan on todellinen she-devil, ni kyllä hänellä kuitenki joku hellyysvaistokin jossain välillä sykähtää, ja hän ymmärtää että tuo on pieni ja heiveröinen, tarvii hellyyttä.

Lutwalassa oli muuten mukava hengata eilen siinä ku biäntä kissavauvaa Trishin kanssa hoiettiin koko päivä. Lutwalassa on käymässä semmonen julmetun komea hollantilaisäijä (pidän hollantilaisista, ne on heti mordorilaisten jälkeen miun toivelistan kakkosena), pitkä ja virtaviivanen, mies eikä poika enää, sil on kalju ja iso parta ja perkeleesti tatuointeja ja se on sukellusopettaja ja tykkää kissoista, kävi lässyttämässä miun biänelle potilaalle useempaan kertaan. Rakastuin hiukan välittömästi.TUOMMOSEN tarvitten, ja äkkiä! Adios Gordon Ramsay, saatana! Uskalsin komistuksen kanssa hiukan jutella mutta menihän se semmoseks sekoilevaks sönkötykseks. Komea on, voi herranpiaxut, mutta se siitä. Kun saari on täynnä ruotsalaisia plondeja ni mitään jakoa varhaiskeski-ikäsellä nahistuneella kääkällä. Mutta saahan sitä haaveilla.

Näin täällä. Huomenna miä lähen miun yhen kaverin kans käymään Lombokilla. Menen Imigrasiin valokuvattavaks ja sormenjäljitettäväks jotta saan jatkettua viisumia (ja btw, uusimmat tiedot kertoo että nyt taas turistiviisumia saa jatkettua jopa neljä kertaa, tämä tiedoks vaan kaikille tänne pidemmäks aikaa tuleville, eli jos tulee 2kk viisumilla, voi hakee siähen päälle 4 kertaa kuukauden jatkon eli olla 6 kk poistumatta maasta). Sitte käyään hoitmassa muita asioita kans, shoppailemassa ja - apua - visiitillä jossain ihmisten orpokodissa, missä miun kaverilla on kummilapsi. Oon aika tanakasti paskat sukkiksissa, koska lapset on tahmeita.

Siitä raportoin sitte jos hengissä selviän.

Biäni

Biäni kakkaa

Biäni ja Dimmu

Hietsu

Adam Lambert tervehtii fanejaan

Biänelle maistuu tonnikala. Tonnikala on syntiä, mutta pääasia että Biäni syä jotain

Dimmu on jo iso tyttö

Muurahaiset perkeleet tuhoaa miun puutarhan. Nää isot keltaset ei onneks pure, mutta ne tekee kasvien lehistä tommosen pesän ja koko rehu kualee. Piänet keltaset murkut on mulkuimpia, ne polttaa ihan pirusti jos iholle tulee käpötteleen.

Humppa ja Suitsu ettii uutta kotia

Miun Mordorin kissat Humppa ja Suitsu ettii uutta kotia. Ne on ollu ihanassa himassa miun kaverilla, mutta siel on puhennu paha allergia, tukehtumismeininki alkaa olla todellinen ja kissat pitäs sieltä saaha uuteen kotiin mahd.pian.

Mirrit on tyttöjä, leikattuja ja sisäkissoja, alle 10 vuotiaita molemmat. Humppa on sellain syntymähämmästyny ja rakastaa mikrossa kypsennettyä pakasteseitiä. Suitsu on pitkäkarvanen, kookas ja seitinohkasesti haastava luonne, hän luulee, että universumi pyörii hänen ympärillään. Hyö ehottomasti pysyvät yhessä eli heiät pitää saaha yhteiseen kotiin. Ovat nykysessä paikassa sulattaneet myös kolmannen kissan sekä lapsi-tyyppisen ihmisen.

Tarvittevat kissaystävällisen, ymmärtäväisen ja täyspäisen kodin. Sellasen josta miulle joskus kerrotaan mitä heille kuulluu ja laitetaan jopa kuva silloin, toinen tällöin.

Auttakee! Jos siä tai joku siun tuttu vois tarjota heille kelpokodin ni yhteyret miuun sähköpostilla patzymatka (ät) gmail piste com. Isot tattikset!

(Oon ihan paskana ja on huono-ihminen-olo ku täällä vaan porskutan tropiikissa ja Humppa ja Suitsu on kiipelissä siä Mordorissa. Toki kissat täällä tarvittee miuta varsin kipiästi ja teen hyvää parhaani mukaan, mutta omatunto soimaa. Helepottais jos Humpan ja Suitsun asiat sais nyt pikasesti järjestykseen. Ja että miulla on heitä hirviä ikävä. Nyyh, itk, snif. )