 |
| Ihmisen jäljet |
Huokaus.
Hiekkakikkaretta pari kuukautta pöllyttäneet tuulet on tyyntyny. Niien, ja meiän ihmisten, jäljiltä mein kaatopaikka on jakanu muovipaskan ilosanomaa pitkin mantuja. Mein kaatopaikka tosin vyöryy yli ihan ilman tuuliakin, että niiku... huh huh.
Kaatopaikkaa suurin osa turismeista ei koskaan näje, se on tua keskellä saarta. Mutta hyvä ois kyllä käyä vilkasemassa itte kunkin.
Meil oli tänää siivoustalkoot tuos iltapäivällä. Kerättiin kaatopaikan ympäristöstä tuulten levittämää muovisontaa muutama tunti ottat hiessä.
Siinä kun paskassa kahlas hyvän tovin ja keräs muutaman säkillisen muovia ja muuta ryähnää huudiloilta ni... emmiä tiiä. Vittu, sanattomaks vetää.
Mietippä siekii, sie just, sie siinä, toisenkii kerran ennenku vastaanotat muovipussia ku käyt shopauttamassa.
Myö ei olla ansaittu tätä planeettaa.
Kattokaa kuvia. Hiljaseks vetää.
Positiivista on että talkooporukkaa oli ihan perkeleesti mestoilla ja paskaa kerättiin säkkikaupalla. Sontaa oli noukkimassa niin meitä tänne asettuneita länsimaisia hymistelijöitä kuin aivan paikallisväestöäkin. Se oli hianoa.
Toivo! Häntä ei ole täysin menetty viälä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti