lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tapaus Oscar

Kissaklinikan eka etappi täällä omalla kikkareella on rypistelty kasaan. Oli surua ja murhetta heti siinä jo ennen ku klinkka alko, koska Destroy jouduttiin lopettamaan viime sunnuntaina. Oli kyllä miulle ihan helvetin vaikia paikka mutta muuta ei ollu tehtävissä. Katse eteenpäin, elämä jatkuu.

Huushollissa on toki klinkan jäliltä kaks uutta mirriä, Nuudeli ja Pätkä. Miau vaan.


Nyt miul on vähän vapaapäiväilyä. tai vapaa ja vapaa, mutta kissakauppa on kiinni ja hoitelen muita hommia. Niistä lissee myöhemmin. Maanantaina ja tiistaina pusataan mirriklinikka Gili Airilla ja sitte on homma paketissa tältä erää.

Kissaklinikka tääl kotikikkareella meni hianosti. Reilut 80 kissaa kävi eläinlääkäreien pakeilla ja niistä 63 steriloitiin. Plus kaks jänestä ja kolme hevoista kävi morjestaas lääkäreitä. Hevoiset ei tullu klinikalle vaan lekurit kävi hoitamassa niitä toisaalla. Ja näien lisäks klinikalla kävi Oscar.

Oscar on apina. Ja ihan vauva vielä.

Oscarin tarinasta on useita versioita, mutta hänet lienee joku paukapää tuonu tänne Floresilta tuossa joskus viime vuoden loppupuolella, ja jättäny sitte saarelta poistuessaan sen tuonne yhteen pieneen majataloon. Majatalon omistaa yks kloppi, joka ei oo nyt täällä saarella vaan kotonansa Italiassa. Eli apina jäi hänelle, halusi tai ei. Majatalon paikallinen henkilökunta on apinaa nyt siä hoitanu, parhaansa mukaan kaiketi, mutta ei nyt tiätysti ihan apinaa suosivalla tavalla ehketi.

Apina EI ole lemmikki. Ne on hirviöitä, ne kuuluvat vapauteen, viidakkoon, muitten apinoitten seuraan. Niistä tulee hulluja jos ne on vankina eikä niillä ole apinakavereita.

Apinan pitäminen lemmikkinä on Indonesiassa tiettävästi täysin laillista.


Oscarista alko joku pari viikkoa sitte älämölö feispukissa. Miä näin sen jutun mutta ohitin nopeesti, ja kelasin että JOKU MUU taho hoitaa kyllä, miulla on tässä vähä muutaki puuhaa. Meininki Oscarin elämästä räjähti tossa alkuviikosta yhen videon myätä jonka joku oli feispukkiin postannu. Oscar oli kettinkin päässä yhessä pienessä majatalossa ja roikku siä petoniaidalla millo missäki solmussa, kiree naru vyötäröllä ja varsin ikävän näköstä meininkiä. Videon perään tuli äkkiä varmaan sata kommenttia ja siä oli suunnaton räyhääminen päällä. Kun miun nimikin siellä mainittiin mestana mihin apinan vois viiä, niin aloin hommaa seuraamaan. Siä oli kauheeta syyttelyä ja raivoomista et mikä vitun idiootti pitää apinaa lemmikkinä ja saatanaperkele ja "menen antamaan tolle majatalolle tripadvisoriin yhen tähen ja ikävän kommentin". Sehän se apinaa auttaa kyllä. Sitte siellä jo uhottiin että "huomenna" mennään ketinkileikkurien ja jonkun rambojoukon kanssa ja otetaan se apina sieltä pois. Miä tiedotin tyynesti että okei, KISSAklinikan eläinlääkärit on valmiina jos joku sen apinan meille tuo tsekattavaks.

Luonnollisestikaanhan mitään toimintaa ei näkyny, älämölö feispukissa vaan jatku. Niinkun joku sinne kommentoiki, ni on se ny helvetti että liki sata äkästä kommenttia ketjussa ja edelleen se apina killuu siellä kettinkin päässä, kukaan ei tee mitään.

Tää on just tätä. Maailma pelastuu kyllä jos klikkaan et like Greenpeacen sivulle, muutahan miun ei tarvitte tehä. Aina JOKU MUU hoitaa! Hengessä mukana hei, se riittää!


Kun ei näkyny äksöniä ni miulla alko vähän keittämään. Kyrpiinnyin oottamaan et saako JOKU MUU jotain aikaseks. Lähetin sitte kissaklinikan vapaaehtosporukan kattomaan Oscaria ja kehotin kohteliain sanankääntein ehottamaan että antasivat Oscarin meille et viiään se eläinlääkäreille tarkastettavaks. Että ehottomasti ei mitään kädenvääntöä aiheesta  eikä ehottomasti mitään väkisinpelastamista (koska apinan pitäminen on laillista eikä täällä asiat muutenkaan ikinä hoidu tappelemalla) mutta jos hyvässä hapessa homma hoituu ni jipijaijou. Se oli puali tuntia ja apina oli kissaklinikalla. Ei mitään draamaa eikä vaatinu mitään helvetin tappelua ja ketinkileikkuria, kaikki hyvässä yhteisymmärryksessä.


Oscar oli ihan kunnossa, hyvin syötetty. Koko kroppahan sillä oli ruhjeilla kun on killunu ketinkin päässä ja kiree muovinaru vyötäröllä mutta muuten ok. Vapaaehtoset kävi viel uuellee juttelemassa apinaa pitäneitten poikien kanssa, että oisko okei jos myä pijetään toi Oscar nyt toistaseks, että se on ruhjeilla ja kaikkee ni parempi että seurataan sen vointia, ja koitetaan saaha yhteys Oscarin omistajaan ja keskustella hänen kans Oscarin tulevaisuudesta. Pojat oli että okei, no problem.

Oscar on nyt Lutwalassa. Ei ole ketinkissä enää. Hänelle on siellä rakenteilla iso karsina missä saa mesota ja peuhata, siihen asti kunnes Oscar viiään (toivottavasti) Balille apinoien pelastuskeskukseen, missä sille on jo paikka varattu mutta mestassa on tilaa vasta tuossa kuukauden päästä ja siihe asti Oscarin tarttee olla täällä. Oscarin "omistajan" kanssa ei oo päästy puheyhteyteen, mutta on keskusteltu omistajan läheisten ystävien kanssa ja saatu sitä kautta viestiä että omistaja on tietonen mitä on tehty ja myöskin kannattaa Oscarin toimittamista johonki rehab-keskukseen, missä Oscar vois oppia apinan tavoille ja kenties joskus tulevaisuudessa pääsis vaikka takasin vapauteen.

Oscar on ihan mahoton. Kävin toissailtana Lutwalassa rantabaarissa eläinlääkäreien kans kaljalla ja Oscar ravas siel tuli perseen alla pitkin rantaa ja loikki puissa ja jahtas ohi meneviä pyöräilijöitä ja hevoskärryjä ja hyökki kaikkien kimppuun. Puri miuta jalkaan (ei menny iho rikki eli nou hätä) ja oli muutenki täynnä sellasta hyperaktiivista energiaa. No kai ny, jos on vimoset 9-10 kuukautta ollu metrin pitusessa ketinkissä kiinni ni vapauren hurma on räjäyttäny sulakkeet ihan totaalisesti.

Mahoton ja vikkelä otus on tuo Oscar.




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Mela, mirriklinikka, ihmiset

Maalimantuska on taas aika kovasti läsnä. Fiilikset ei muutenkaan oo kauheen katossa. Johtuu enimmäkseen Destroysta. Hän on yhä hengissä, tuossa muutaman päivän näytti jo kondis kohentuvan, oli toivonkipinää ilmassa. Mutta tänää on nyt taas vähän huonompi päivä. Ei oikeen jaksa liikkua enää, eikä suostu syömään itte. Miä syätän, sitte menee ees jotain kitusiin. Ei hyvältä näytä. Näyttää hautajaisilta.


Samalla kun on jatkuva hermoominen Destroysta, tässä pitää äheltää maanantaina alkavaa kissaklinikkaa kasaan. Tsiljoona asiaa hoiettavana ja hirvee stressi. Tuleeks vapaaehtosia jeesimään ja meneeks kaikki hyvin ja mitä hä. Julisteita pitää mennä laittamaan rantaraitin varteen ja siivota kaupasta klinikka ja yhtä sun toista puuhaa on ihan tarpeeks.

Et jos ei pariin viikkoon tää ploki suolla uutta paskaa ni tsori, miulla on vähä muuta tekemistä tässä.

Mela on ottassa myös ihmisten kanssa. Kaikenlaisia idioottimaisia emaileja tulee. Miä en tajua. Jos miä vaikka lähen lomalle Timpuktuun ni emmiä ny ekana etti jotain eläinsuojelujärjestöä sieltä ja laita niille postia et hei miten sinne pääsee ja voisiks buukata meille jonku liki ilmasen majotuksen, kato ku myäkii tykätää eläimistä. Kyllä miä jotenki saattaisin kelata, että semmosilla projekteilla on jotain parempaaki tekemistä ku juosta kylää ympäri ettimässä majotusta kenelle tahansa tuntemattomalle hyypiölle.

Ja koitan taas mettästää meiän kissakoreja. Niitä on lainailtu ahkerasti mutta palautus vähän ontuu. Nyt miä teen silläviisii, että lasken korit ennenku klinikka alkaa, ja jos ähellyksen lopuks hukassa on yhtään, ni lainailu loppuu nimittäin siihen. Vuokrauspalvelulla jatketaan sitte. Että jos tarvit koria, ni se maksaa 100 000 rupiaa.

Mikä ihmisiä vaivaa? Se, että ne on ihmisiä, luulen.

Miuta nimittäin hiukkasen vitutti tuossa kun viimeks Lombokilla kävin ja mälläsin melkeen miljoonaan kissakoreihin, että niitä nyt sitte taas ois ja saahaan kissaklinikkaa vejettyä ilman että pitää äkäsiä katteja kainalossa kantaa. Okei, miltsi ei oo iso raha ja sillä sain 12 koria, mutta tää miun kissaprojekti ei ny varsinaisesti rahassa kylve ni vituttaa ostella uusia koreja meiän vähillä rahoilla ihan vaan siks että ihmiset ei viitti palauttaa mitä lainaavat. Rahalla ois parempaakin käyttöä, lääkkeitä vois ostella ja sillai.

Muutoin on kaikki ihan okei. Ramadan alkaa huomenna. Mordorissa vissiin juhannus? Ramadan kestää noin kuukauden ja loppuu heinäkuun puolvälissä Idul Fitri -karkeloihin ja sitte on taas pizniz äs juusual.

Miä itte otan piänen vapaan kuhan on kissaklinikka hoiettu. Pyhkäsen vissiin Palille, viisumihommaa ja sellasta nupin latausta. Tarpeeseen tulee.


"Vittu, ihmiset!"




lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pinna kireenä ja murheen murtamana


Destroy sairastaa
Destroy on kipeenä. Ounastelen hautajaisia lähiaikoina. Niin pahasti että eilen illalla kaivoin jo montun valmiiks, koska olin varma että ennen aamua Destroy lähtee vihreemmille niityille. Mutta hän on iso poika, vahva, eikä halua luovuttaa. Kyllä on lääkitys menossa ja kaikki tehään mitä voiaan, mutta siltä vähän näyttää että saattohoitohommat taitaa tässä olla menossa.

Vitsit on vähissä ja hermo kireenä. Miä olen niiiin väsyny tähän meininkiin, että koko ajan senku saattohoitelee mirriä hautaan like there's no tomorrow. Mutta kerkeshän tässä oleen pieni tovi ilman pahempia katastrofeja. Ja pitää ajatella, että parhaani yritän ja ainakin hetken miun jokainen mirri on saanu elää helppoa elämää, tykättynä ja huolehdittuna ja palleroiteltuna lellikkinä.

Olin kätilönä kun Destroy synty reilut pari vuotta sitte ja taidan olla paikalla myös kun lähtö tulee.

Elättelen kuitenki vielä pientä toivonkipinää, että mirri toipuu. Destroy on iso ja vahva kollinrotjake, eikä mikään heiveröinen pentu enää. Hän hiukkasen syö, tepastelee ja on tolkuissaan, reagoi asioihin. Mutta hengittää vaikeesti ja näkee, että on hyvin epämukava olo. Ei siedä syliin ottamista, haluaa vaan nyhjätä, olla siinä lähellä mutta omissa oloissaan. Mietin ryysäämistä Balille lääkäriin, mutta tajuan ettei Destroy kestäis matkustamista sinne, sillä on niin paha olla. Lääkäreitä Balilla on konsultoitu ja heiän neuvojen varassa mennään. Vahva veikkaus on että Destroylla on FIP-virus. Se on kiva virus se, tappaa 100% varmuudella. Eli jos on lähtölaskenta menossa, niin emmiä rupia Destroyta rääkkäämään kauheella kyydillä Balille. Hänen on parempi olla loppuun saakka kotona, ilman mitään ylimäärästä stressiä ja miulla on täällä jo kaikki maholliset lääkkeet ja härpäkkeet mitä hänen olon helpottamiseen tarvitaan. Myös eutanasiaromppeet, jos hänen kunto romahtaa niin pahaks että sellasta tarvitaan.

Huoh.Pikkusen jonkinlaista ihmettä vois nyt joku miun Palatsin suuntaan lähettää, kiitos.

Tämmösen paskan keskellä toleranssi paskanpuhumista, tyhjiä lupauksia ja tyhmiä kysymyksiä kohtaan on aika vitun vähissä.

Miten ei jengi tajua esim. sellasta asiaa, että kissakauppa on auki sillon kun se on auki, eikä se ole mikään helvetin 24/7-päivystystyylillä toimiva putiikki et soitto vaan ja luuska kiitää paikalle palvelemaan? Joku helvetin tollo eilen illalla laitto viestii et hei, mul on kissanpentu ja tarvisin sille ruokaa ja kaikkee sälää et voisiks tulla avaa kaupan NYT ku oon täällä kaupalla ja se onki kiinni et oo äm gee. HÄSTÄK HAISTAVITTU oli niiku eka reaktio. Vastasin, et katoppa jos meet kaupalle sillon kun se on AUKI ni saattaa toi shoppailu onnistua vähän paremmin. Et kokeilehan sellasta lähestymistapaa vaikka huomenna.

Ei oo tyyppiä näkyny tänää ja kauppa menee kii tuossa pualen tunnin päästä.

Eikä tää oo ainoo kerta ku näin  tapahtuu. Että hei joo miä tiiän et siulla on sunnuntaisin vapaapäivä mut ku miä tarvisin sitä ja tätä ni voisitko. EN VITTU VOI. Jos et ite pääse sillo ku puoti on ovi levällään ni miks miun pitäs tässä säntäillä. Saatana.

Joo, olen kreisi kätleidi mutta miulla on muutakin elämää enkä miä enää hyppää jos kuka vaan taulapää pyytää. Perkele.





maanantai 8. kesäkuuta 2015

Iidn

Anteeks et mainostan mutta ohan tämä Eden, missä Taalasmaalailen sillon tällön ja ens vuonna enempi, ni aika helvetin siävä mesta.

Omistaja Suzannella on silmää yksityiskohille ja enerkiaa toteuttaa kaikkia piäniä härpäkkeitä, jotka luavat tunnelmaa.

Oih voittaapa plötössä ja saaha oma tommonen biäni majatalo. Paitsi et oisin paska Majatalon Madame, kun ei sitä jatkuvalla syätöllä jaksais lirkutella kaiken maaliman asiakkaille. Mutta ois se silti aika kivaa. Voisin asiakkaille pitää aina eka sellaset pääsykokeet, ja sitte päättää et saako tulla vai ei. Jos on ihan dorka ni ei sijaa miun majatalossa, sori. Pisneksen kannalta vois olla vähän haastavaa kyllä tuommonen tyyli. Mut jos ei ois rahasta kii, ni sit. Päden Bungalowit - Vain hyville tyypeille. Ja komeille. Mestassa on mörkö omistaja, mutta muuten jees. Viis tähteä tunnelmasta ja sata kissaa. Tervetuloa!

Saaha sitä haaveilla. Ja pitääkin. Jos ei oo haaveita, ni ihminen laiskistuu, ja masentuu. Et kaikki on täs, mitn tarvitte enää, ei muuta ku krematorioon.

PS. Jos joku on tänne tulossa lomaileen ja haluaa majotuksen rauhaisilta huudiloilta, ni Eden o hyvä. Miun kautta voipi varata.

















perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hästäkjoulou

Ja ku nyt alotin kitinän ni pakko jatkaa viä hiukan.

Ootteko jo siä kaukana Mordoris huamannu, et nuariso puhuu hästäkiä? Saatana. Muutaman kerran oon kuullu ku joku on heittäny puhutun lauseen loppuun jonkun nasevan "hashtag bullshit" -huipennuksen. Jumalauta.

Kyllä on maailmassa tärkiämpiäki asioita, tiätysti, mutta antakaa ny vanhan huonostinukkuneen napista. Se on meiän ikäihmisten tehtävä, tuo kaikenlaisten uusien kotkotusten paheksuminen.

Miä en yleensä jaksa kiälipoliisiperseilyä. Hämmentävän monet kyllä jaksaa ja tuohtuneena postaa feispukkiin et kattokaa nyt ku Hesarissa oli kirjotusvirhe tai huanoa kiältä, nyt saatana, päivä piloilla ja ranteet auki, eihän tätä kestä mitenkään, journalismin tila ja ketä siellä Iltaläpyskässä on töissä kun tollasta pääsee läpi mussunmussun.

Mutta tää vitun hästäkihomma. Miä en kestä! Että käytiin joo eilen siä syämässä ja oli sika hyvät mässyt ja hästäg dilisös.

Miähän en oo viäkää toipunu ku joskus männä vuasina jossain helvetin pissisdiskossa (miksi olin siellä? Miksi? Eiku hetkinen, oli jotkut musa-alan ilmasen viinan pileet, ja ilmanen viinahan on kenen tahansa itsiään kunnioittavan mordorilaisen siipeilijän suosikkijuoma. Siksi.) osuin nuarien narutoppipimujen kanssa vessaan yhtä aikaa ja ne siinä lisäs paklinkia kuonoihinsa ja puhuvat internettilyhenteillä. LOL vaan sinnekin, oli se niin IhQ.

Kyllä jos lyhenteillä puhuu niin sallituja on vain klassiset EVVK ja WTF.

.
Kiitos. Ei muuta. #MOLO

Maalimantuska



Joskus tulee hetkiä, päiviä, viikkoja, kun tuntuu että maalimantuska nujertaa täysin. Sellanen toivottomuus. Että miten voi asiat olla näin päin helvettiä, ja valtaosa porukasta ei välitä vittujakaan muusta ku siitä että kuhan MIÄ saan kaiken mitä haluan, muista viis. Hoitakoot JOKU MUU ja jälkipolvet kaiken paskan mitä heille hoiettavaks jätetään.

Minä en tajua miten kukaan nykypäivänä kehtaa, ja pystyy, olla välittämättä asioista. Yleisestä maailman tilasta ja sillai. Kun ei meil oo ku tää yks planeetta ni kandeeko kusta omiin muroihinsa tällä tavalla? Välinpitämättömyys, se on se joka meiät lopettaa. Ja se ollaan kyllä ansaittu, kun tätä menoa kattoo. Hävettää olla ihmiin, aika usein.

Vituttaa myös, että monella on sellanen näennäinen ylevyys että kyllä välitän, mutta käytännön toimet lässähtää jonkun nettiadressin allekirjottamiseen ja FB-liketykseen. Sitte eiku ravinteliin ja tilaamaan jotain haineväkeittoa ja sen jälkeen kotio makaamaan pandantaljalle ja napostelemaan siperian tiikereiden kiveksistä tehtyjä raksuja.

Vituttaa myöskin, että niin monella on helvetisti ideoita ja hyviäki sellasia, mutta toteutus ontuu, kun ei itte jaksa/ehi/viitti sen enempää ku toitottaa niitä hyvä ideoita eteenpäin. Miunki kandeis kuulemma siirtää kissakauppa kadunvarteen, tai ainaki hajottaa kaupan etuseinä ja laittaa siihe iso kunnon näyteikkuna, miun kantsis hoitaa sellasta ja tollasta sälää myyntiin ja teettää kaken maaliman kissakuvilla varustettuja perseensuristimia ja hilavitkuttimia ja rakentaa tommosta laveria tohon ja kyllä ny kahvitarjoilu pitäs kissakaupalla olla vähintäänki ja muutaman miseliinin baari ja mainosbanneri tien poikki ja torvisoittokunta siihen vetämään Mustan Kissan tangoa ja kauppa auki 24/7 ja rahankeräysbokseja joka vitun putiikkiin jokaiseen maanosaan täältä Timpuktuun ja hyväntekeväisyyskonserttia vois olla ainaki joka toinen ilta ja sitte ku on klinikat ni kaikki kissat saarilla pitäs rokottaa tietysti ja mitähän vielä.

Ja tokihan miun kissaprojektilla pitäs olla joku helvetin Playboy Mansionin tyyppinen viien tähen kissapalatsi, mistä kissaturistit sais vuokrata bungaloweja ja missä vois pullukoita kissoja sitte rapsutella samalla ku eteerisenä toisella käellä siemailee cosmopolitania siin uima-altaan reunalla makoillessaan. Joku jo ihan oikiasti laitto pokkana meiliä miun kissaosotteeseen joku aika sitte että "onks teillä huonetta vapaana ens viikolla kolmeks yöks, meit ois kaks henkee tulossa teiän kissahotelliin". Meinasin vastata et on toki majotusta tarjolla, pääsette meiän kissasairaalaan häkkiin, on muuten all inclusive, whiskasit sisältyy hintaan. Vain 500 egee yä.

Miäpä tässä monistan itteni, sekä varsinki kissaprojektin rahakirstun sisällön, ja laitan kartanon alulle ja tilaan kaks miljoona Alepan kuvalla varustettua kalsaria ja alan jakaa flaiereita kissoille että osaavat tulla käymään rokotuksissa.

Pahoitteluni tästä kitinästä. On vaan tänää sellanen maalimantuskapäivä ja riittämätön olo ja katos, stressinpoikasta pynkää housuun. Ommmmmmmmm zeniläistä mielenrauhaa koneeseen ja itteni muistutus siitä, että enempää en voi ku mihin pystyn.

Oon nukkunu helvetin huanosti jostain syystä ja heräsin jo viieltä moskeijan huutoon. Siällä ämyreitä viritellään jo kuumeisesti, Ramadan alkaa kohta ja sitte ei muuta ku et jos sul lysti on niin kädet yhteen lyä, koska Ramadan kestää kuukauden ja ensimmäinen huuto moskeijasta tulee jo kello kolome aamuyällä. No se on toki ihan hyvä aika nousta ylös, mikäs siinä, aamukaffet tulille ja sitte oottelemaan aurinkon nousua.

Väsymys ei oo koskaa ollu miulle mielialaa kohottava olotila. Mutta arvatkaa mikä mielialaa kohottais? Jos Mikko Von Hertzen tulis hieromaan genitaalejaan miun naamaan! Näin tuossa yks yä sellasta unta, että menin määkimään maalimantuskaani terapeutin tykö, ja kappas, Von Hertseenin Mikkohan se siällä kallonkutistajan virkaa toimitti. Hän hoiti miun apeeta fiilistä ekana halaamalla ja sitte hieromalla kepeksiään miun lärviin ja tiedotti että "tämä kohottaa mielialaa". Huom, tämä ei ollut eroottinen uni, toiminta oli täysin ammattimaista alakulon hoitoa. Ja kyllä muuten askel keveni ja mieliala koheni!

Terveisiä vaan Von Hertzenin veljeksille et jos noi musahommat joskus alkaa tympäseen ni ei muuta ku Veljexet Von Hertzenien Halaus- ja Genitaaliterapiaklinikka pydeen. Menestys on taattu, luulen.


PS. Elämä on silti hianoo, vaikka joskus, joinain aamuina, nouseeki neitsytvuoteelta ns. perse edellä.


Alepa

torstai 4. kesäkuuta 2015

Toukokuun kolumnit

Kääk. Taas unohin et kolumnejakin on julkastu. Kaikkee ei voi muistaa, semminkin kun kirjotin ja lähetin etiäpäi nuo jo ajat sitte ja tässä on ollu kaikenlaista muutaki tekemistä ku kytätä kolumnejain.

Klikakkaa ja lukekaa jos ette viä oo hokannu:
Gilisaarten tiukat mutta suhteelliset säännöt
Pihistelemällä kohti unelmaa

Ja nää on valitettavasti miun viimiset tällä erää. Kuuen kolumnin diili oli täten tässä. Kivaa oli kirjotella, toivottavasti myäs lueskella, vaikka aika tuttua asiaahan kaikki miun plokin kahelle lukijalle ainaki oli.

Jos joku taho tartteis jatkossa piäniä juttuja elämästä exoottisella saarella ni ottakee yhteyttä. Mainittakoon, että osaan siis kirjottaa myäs ihan suameks jos tarvitaan. Et ei pelkkää pissakakka-kymin vääntöö hei!

Mut ei miul nyt muuta. Taalasmaana täs just puuhastelen, aurinko paistaa, pähkäilen mistä helvetistä riipasen vakuutuksen joka ei vippaa miuta vararikkoon, juan kahvia ja tuhertelen kaikenlaisia juttuja. Ja oottelen et ois jo ilta ja uus jakso Master Chef Australiasta törähtää eetteriin.

Näin säkenöivää on meininki! Molo!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ihan ku ennen muinoin



Myä elämän ehtoopualella olevat ikäihmisethän aina paheksutaan uusia kotkotuksia ja haikaillaan vanhojen hyvien aikojen perään. Tai pitäis haikailla. Miä koitan tosin olla märehtimättä menneitä, koska asiat ei siitä mikskään muutu vaikka kuinka nillittää et kyllä sillo 70-luvulla oli kaikki niin ihanaa. Paskat oli, ihan perseestä kaikki oli sillonki. Kuin myös myähäisemmillä vuosikymmenillä. Ajan tuhlausta on taakse kattelu ja haikailu.

Totta helvetissä sitä joskus kuitenkin miettii, että ois pitäny sillon sitä ja tätä. Ois pitäny olla viksumpi, tehä asioita toisin ja varsinkin olla tekemättä aika paljon juttuja joista ei mitään hyvää oo seurannu. Mutta kaikella on joku tarkotus, ja jossei mitään kummosempaa, ni ainaki se, että kaikki eletty, koettu ja mokattu on tehny miusta tämän ihmisen joka olen nyt. Olkoonkin että tää ihmiin on yhä vaikee tuonelan tienviitta, enimmäkseen, mutta sellanen miä olen.

Eilen kuitenki haikailtiin Hiekkakikkareen vanhoja hyviä aikoja. Niitä muutaman vuoden takasia kun ei ollu jotain fänsipänsi-luksusteluresorttia joka nurkalla, ei wifiä vinkumassa jokaisen risun alla, eikä rantaraitti tiukassa jotain persereiänvalkasuja tarjoovia kylpylöitä. Ei selfiekepukat tanassa hilluvia turisteja tukkimassa kulkuväyliä. Kun oli vaan ranta ja joku baari ja piänet rastajätkät puun alla rämpyttämässä, varpaat hiekassa ja kaikilla hyvä meininki.

Koska pitkästä aikaa oli sellanen bile. Pojat soitteli puun alla, hiekalla, rannalla, porukkaa istu nurtsilla, sateenkaari loimotti taustalla ja myöhemmin taustalakanana komian kuutamon nousu. Juhlan aihe oli tosin vähän synkeä, muistokonsertti menehtyneelle ystävälle (ei miun, mutta noien kaikkien muitten). Fiilis oli kuitenki hyvä, vaikka välillä lähetettiinki moikkulia tuonpuoleiseen.

Sellasta rentoa regeimeininkiä, tiättekste. Varpaat hiekassa ja lupsakka meininki.

Mutta kehitys kehittyy ja mikään ei ennallaan pysy, hyvässä eikä pahassa. Se on maailman meno.

Miun henkilökohtasessa Hiekkakikkare-elämässä on esmes sellasta hyvyyttä että Australian Master Chef season 7 alko maanantaina. JIHUUUUU! Kissakaupalla menee ihan okeisti, melkeen joka päivä saan jotain myytyä. Kissat voi hyvästi. Viikon Taalasmaapesti alko taas tänää. Ja - mikä parasta - olen vihdoin säätämässä työ- ja oleskelulupahommia kuntoon. Siinä on hirviä paperisota ja ährääminen ja maksaa IHAN VITUSTI ja koko prosessi kestää muutaman kuukauden ennenku on lätkä passissa. Makso mitä makso, se hinta on kuitenki kohtuullinen jos miettii vähentyvän stressin ja lisääntyvän mielenrauhan määrää.

Elämä o hianoo!



Festarimeininki. "Isn't it just like Woodstock back in the 60s????" kysy yks miun kaveri. Totesin, et ehkei nyt ihan kuitenkaan.

Sateenkaari. Huomatkaa kuvan keskellä pojottava hattupäinen selfiekeppimies. Seurasin sen meininkiä koko illan. Sillä suris videokuvaus tuntikausia ja kamera koko ajan suunnattu häneen itteensä. Kysymys kuuluu: kuka helvetti haluaa kattoa jonku seittemän tunnin videon missä tyyppi sienipäissään (ehkä) jammailee rannalla ja vääntelee naamalleen ilmettä jonka tarkotus on kertoa että "vittu kun on hyvä meno". Tsiisös. Eikö ihmiset osaa enää hetkeekään nauttia pelkästä olemisesta? Pitääkö joka vitun sekunti ikuistaa? Kuvitteleeko jengi että KETÄÄN kiinnostaa siun elämä niin paljon että jaksaa tuommosta paskaa kattoa? Jos et oo David Beckham, ni anna olla, kokeile ihan elää vaan. Perkele.




keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Parit suhteet partnerin kans

Kyllä paras partneri ihmiselle on kissa. Esimerkiks tommonen niiku Beatles.


Koska miulla ei ole omaa parisuhretta niin mietin tietysti hirveesti muitten suhteita aina välillä. Ja niitä kun vierestä seuraa, ja samalla vahtaa joka ilta telkkarista mahtavia dokkareita nimeltään Lethal Marriage, Cold Feet ja Killer Kids, ni ei voi ku todeta että on se luajan lykky että oon tunnevammanen sitoutumiskammonen sisältä kuollu nirso perheetön suhteeton lapseton jääpuikko.

Yks ystävätär riutuu exänsä perään ja ohan se ikävää seurata vierestä ku toinen on ihan paskana ja onneton ja surkeena. Toivon että ne viä saa asiansa kuosiin ja tilanne palaa tolalle jossa sen ehkä kuuluukin olla. Toisella tyypillä taas on parisuhre, josta kaikki ulkopuoliset näkee, ettei tuosta tuu hevonvittua, mutta miäs ei vaan löyä pallejaan vaan menee vaikka solmuun että hysteerinen vaikee akkansa ois ees johonki, ees joskus, tyytyväinen. Harmillista sekin, semminkin kun miäs on ihan vitun hyvä tyyppi ja menee ihan hukkaan tuommosessa spektaakkelissa. Näin totee täysin puoleettomalla silmällä asiaa sivusta seuraava Nimim. "Käyn heti sepalukseen kiinni jos se kasvattaa kepexet ja ne eroaa -69". Kyseisellä nimimerkillä ei ole minkäänlaisia taka-ajatuksia tässä asiassa, ei sitten hiukkaakaan!

Ihmiset ja niien väliset suhteet... voi hyvä luaja.

Yks asia joka ajaa miut hulluuren partaalle on ihmisten äärimmäisen sukupuolineutraali tyyli esitellä puoliskonsa. En tiiä onko tää homma jo rantautunu Mordoriin mutta täällä kun enklantia väännetään niin poikkeuksetta käytetään sanaa "partner". Tapaat jonkun pariskunnan baarissa ja esittelyt menee "moi miä oon se-ja-se, ja täs on miun PARTNERI toi-ja-toi". Tai joku selittää et "miä ja miun PARTNERI sitä-ja-tätä siellä-ja-täällä".

Miä välittömästi mietin tilanteesta että ahaa, tuo on siis ns. gei, tai sitte noi on jonkinlainen duunipari tai bisnespartneri eikä sen enempää

Miks helvetissä ei voi sanoa että moi, täs on miun poikaystävä/miäs/tyttöystävä/akka/vaimo whatever? Tai että käytiin  min vaimon kanssa just syämässä tai juamassa tai panemassa tai paskalla. Mut ei ku miä ja miun PARTNERI, täh?


Ja pahoitteluni, en ole menny takasin Tinderiin. Miä en kestä sitä setien tulvaa jota se paska miulle suoltaa. Pukkais metsuriseksuaaleja ni avot mutta ei ku pelkkiä golfia pelaavia vanhoja kääkkiä.

Kysyntä ja tarjonta ja niiden kohtaaminen... siinä ois hiukan Aamorilla tsempattavaa.


maanantai 25. toukokuuta 2015

Kakkukahvin paikka

Elämää Hiekkakikkareella
Onneksi olkoon, tämä ploki on justiisa täyttäny nelijä vuotta. NELJÄ!

Ihan ekan postauksen naputtelin 23.5.2011, kun olin justiisa äheltäny päätöksen että nyt jumalauta riittää tää kärvistely ja ruikutus, miä otan elämästäni hatkat. Niin, saakeli!

Päätös oli tehty, muttei ollu viä ees lentolippua ostettuna. Sen ostin sitte noin viikko myöhemmin, menolipun Hong Kongiin.

Neljän vuaden aikana tääl plokis on käyty noin 400 000 kertaa. On seurattu miun lähtövalmisteluja, ensimmäisen puolentoista vuoden huoletonta lomailua, tuskailua Mordoriin paluun kanssa, helpotusta kun päätin et vitut miä Mordoriin takasin lähe. On vahdattu kissaprojektin syntyä ja nousua, sekä eletty mukana kissakohtaloissa. On kauhisteltu miussa möyrineitä ihonalasia matoja ja tsempattu uimataidottoman vesipelkosen nyhverön tietä sukeltajaks. Ja varmasti on välillä pitkästytty kualiaaks kun lässytän vaan kissoista tai kaljanjuonnista, eikä oo ollu mitään miälenkiintosta meneillään, ei rasvasia seksihurjasteluja, laskuvarjohyppelyjä tahi jatkuvaa karnevaalihumua. Se on kun keski-ikänen läski elää ni siinä ei järin paljon ilotulitusraketit lojahtele. Semmosta se elämä on.

Ploki on tässä nelijän vuoden aikana poikinu paljon kaikenlaista oheistoimintaa. On tullu lehtijuttuja miun trooppisesta laiffista ja kirjadiili (kirjalle joka ei vissiin koskaan valmistu, koska siihen ei yksinkertasesti ole aikaa) ja kolumnistipestiä ja mitähän vielä. Parasta on kuiteski ollu ihmiset, joita oon plokin ansiosta tavannu. Moni tänne lomailemaan tullu mordorilainen on ottanu plokin takia yhteyttä ja sitte on tavattu ja tutustuttu. Nyt mordorilaiset tuppaa kissakaupalle morjestamaan ja kantavat hapankorppuja ja mordorilaisia lehtiä ja votkaa. Joistain plokin kautta tutuks tulleista tyypeistä on tullu ihan ystäviä. Se on hianoa se.


Tattis kaikille kahdelle lukijalle, pysykää messissä jatkossakin. Teen parhaani, ettei tää ihan puuduttavaks jaaritteluks näivety.

Pitäsköhän mennä takasin Tinderiin, ni sais jotain äksöniä mistä juoruilla? Hmmmmm...



keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uus mirrisivusto

Vanhan kissaplokin nysvääminen on loppu ny! Syystä että mirriprojektille on pykätty uuet nettisivut. Nyt on virallinen olo koska catsofgili.com on olemassa! Kissaplokkaus jatkuu sielläkin, suora linkki plokiin tässä.

Sivusto on viä varsin pahasti vaiheessa joiltain osin, mutta tässä - niiku monessa muussakin asiassa - ongelma on se, että miä oon vaan yks ihmiin enkä ehi kaikkee heti tässä nyt just salamana vaikka kuinka haluisin. Et sisällönsuoltamisosasto on tässä ollu vähä kivexenä kenkässä ku ei saa totettua tekstejä tarpeeks vauhilla kaikkiin kohtiin.

Nettisivun teknisen puolen ja yleisen nysväämisen kans miuta onneks on auttanu yks Aron, joka on mahtava tyyppi ja tykkää kissoista ja tietää näistä tämmösistä hyväntekeväisyysprojekteista vaikka mitä. Hän tekee ihan duunikseen tämmösiä juttuja, mutta miuta on auttanu tyystin korvauksetta, ihan vaan siks että kokee tän miun kissaprojektin tärkeeks ja sellaseks jota on syytä potkia vähän paremmin kartalle. Aron on myäs kissaprojektin uuen ja yhtenäisen yleisilmeen takana, eli et mein väri on toi oranssi ja sillai niiku brändätään hommaa et kaikki heti hokaa et ai toi on toi juttu. On pitäny miulle hirviää paasausta asiasta ja motkottaa ku käy kylässä et MIKSEI OLE TUOKIN KYLTTI ORANSSI MITÄ. Anteeks.

Slowly, slowly, niiku täällä asiat yleensäki hoituu.



Muutoin kaikki ogeido, paitsi et min vuorokaudessa ei oo ku se 24 tuntia vaikka kuinka koitan laittaa tontuille telepaattista viestiä et lisäkkää muutama tunti.

Palatsilla alko remppa eilen ja siä on hirviä kaaos. Positiivista on se, että se ihan oikeesti alko eilen. Nekatiivista se, et vaikka sanoin sata kertaa joka jätkälle että ette mene sisätiloihin tänään sotkemaan ku en oo viä kaikkee pakannu ja asun viä yhen yän siällä ni eikö saatana ku menin iltapäivällä kotio ni siä oli jo vieraskammari räjäytetty atomeiks ja kaikki hirveen laastipölyn peitossa. Tuuppasin ukot ulos ja sanoin et huomenna jatkatte, nyt pihahommiin niiku olis jo.

Rexonan kanssa muutettii tänää aamulla Edeniin pariks yäks. Ihan luksusta!

Siistii on kans se, että toissapäivänä rupesin ettii eläinlääkärei ens marraskuun isoon kissaklinikkaan ja on jo kolme lekuria ja yks hoitsu Mordorista ottanu yhteyttä et myä haluttais tulla. Mahtavaa.

Ja ihanaa on seki, että joku on vihdoin alottanu Lombokilla rojektin Lombokin koirien auttamiseks. Arvostan ja kannustan niin kovasti! Ja heti tuli syyllinen olo ku kattoin niien nettisivuja ja ne on niin valmiin oloset. Et miks en oo saanu mein kissasivuja yhtä hyvää kuosiin. Perkele.

Slowly, slowly. No worries. Smiling and shining, brother!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Rexona ja remontti

Rexona
Ja kun lauantaina postasin ja elvistelin että ei ole toiplasmirriä tai pieniä kissanpoikasia himassa, eli avoimet ovet, ni mites kävi? Pääsin kissakaupalta kotio ni keittiössä istu määkimässä nuori kissaneiti. Hänellä oli panta kaulassa, ja oli sullonu toisen etukoipensa pannasta läpi. Ja ilmeisesti panta olu kuristuneena kaulassa ja kainalossa jo pitemmän aikaa, sillä remmi oli pureutunu syvälle kissan kainaloon. Hirviä avohaava, joka oli vähän märkivä ja vuoti verta kun otin pannan pois. Eihä siinä muuta ku kissa sisätiloihin, haavan puhistelu, antibioottikuurin alotus, hyvää ruokaa tarjolle, hiekkalaatikko kylppäriin ja sitte eiku sänkyyn pötkölleen, potilas kainaloon ja Animal Planet.

Oon internetissä huuellu josko joku tuon kissan tuntis, koska oli pantaki kaulassa ja hän on erittäin ystävällinen, mutta ei o kukaan reagoinu. On jotenki tutina, että joku on sen tarkotuksella miun pihaan tuupannu. Koska tunnen kyllä kaikki kotihuudiloitteni kissat, kun ne kaikki käy miun keittiössä syämässä ja tää mirri on aivan uus tuttavuus.

Haava paranee nyt pikkuhiljaa, mirri on ihana ja kehräilevä, ei sano mitää kun puhistetaan kainaloa, ottaa lääkkeet kiltisti ja muutenki on kerrassaan hurmaava.

Jääkööt miun kissaks sitte. Nimi on Rexona.

Huomenna miulla alkaa taas pieni Taalasmaakeikka, mikä on jees koska lompakko on aika heikolla tolalla lomaporsastelun jäljiltä. Ja koska Taalasmaalailen Edenissä, ja siä on hiano talo tyhjänä, ni samaan syssyyn hoietaan poies miun oman Palatsin remontti, koska miulla on paikka johon painua evakkoon. Palatsini omistaja Erik on pyrkiny remppaa tekemään jo pitkään, mutta miä en oo suostunu ku on ollu kissapotilaita talo tiukassa ja muuta kaikkee. Mutta nyt hoietaan tua pois, ennenku talo romahtaa kokonaan. Laastit putoo seiniltä, ovet ei mee kunnolla kii, lavuaarien putket vuotaa, takapihan vesipunppu ei toimi, aidat pihan ympärillä on ihan palasina, katollisen makaamon katto on paskana kun naapurin kanat kiipee sinne ja kuopsuttaa villisti ja muuta kaikkee pientä laittoo on ihan vitusti. Vaatekaapit on niin homeessa että ne lähtee nuotioon ja tilalle tulee bambuhyllyköt, jotka ehkä vähän paremmin kestää seuraavaa sadekautta.

Jätkät alottaa rempan huomenna talon ulkopuolisista asioista ja keskiviikkona miä ja Rexona lähtää Edeniin asumaan yäks tai pariks. Käyn tietty muutaman kerran päivässä omalla Palatsilla kattomassa et hommat etenee ja varsinki ruokkimassa kissat ja toivottavasti viikonlopuks pääsen takas uusittuun, korjattuun Palatsiin.

Muutoin on täys tohina päällä. Tuleepi muutama eläinlääkäri kesäkuussa ja järkkään pienimuotosen pikkuklinikan, ihan muutama päivä vaan. Iso-iso klinikka on sitte Marraskuussa ja sitäki pitää alkaa täs jo säätämään, eläinlääkäreitä ettimään ja semmosta. Et ei tässä kauhiasti pääse laakereillaan röhnöttämään eikä sitä aikaa esmes sukelteluun oo ainakaan ennen ens viikkoa. Piruviä.

Saarella on perkeleesti porukkaa ja ytimessä hirviä hulina, kadut täynnä selfiekepittäjiä tukkimassa tietä. Mutta kun painuu tuonne miun kotihuudiloille ni rauhaisaa on, ei siä ketään hillu. Se on hyvä.

Hiekkakikkareella kaikki hyvin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Paluu Hiekkakikkareelle. Oma koti paras koti!



Oon takas kotona Hiekkakikkareella. Ollu jo muutaman päivän. Jihuu! Liki kaikki kissat on tallella, muutama vielä pongaamatta, mutta ne on semmosia jotka käy vaan sillon tällön syämässä eikä hengaa koko ajan Palatsini keittiössä.

Kissat on ihan liekeissä kun nyt on ekaa kertaa kuukausiin tilanne ettei miulla oo huushollissa sisällä pieniä pentuja tai mitään potilaita, eli ovet on auki ku oon kotoon ja kissalaumalla vapaus loikoilla sänkyssä ja sinkoilla ympyrää sisällä. Ottavat siitä kaiken irti. Kun tuun iltapäivällä kissakaupalta kotio ja aukasen min neitsytkammion oven ni välitön sujahtelu alkaa saman tiän ja peti on heti piukassa katteja.

Koti ilman kissoja on vain asunto, näinhän se menee.

Nyt ku kävin Malesiassa lepäämässä ja olemassa epäsosiaalinen mörkö, ni tein siinä samalla itelleni vähän sääntöjä, ettei tommonen burnautti pääse uuelleen tulemaan.

Miähän rakastan sääntöjä ja rutiineja. Ärsyynnyn valtavasti jos sovituista asioista poiketaan tai oletetaan että olen joku saatanan ex tempore persoona tai kuvitellaan et miä pasteeraan jossain ja ootan että puhelin soi ja olen hetimiten valmis mihin tahansa. Sellanen elämä sopi kyllä sillon kun oli vaan lomalla, mutta kun nyt on asioita joita pitää saaha aikaseks, ni ei passaa enää sinkoilla.

Sääntö numero 1: OPETTELE SANOMAAN EI! Ei kukaan muukaan taivu aina ja koko ajan kaikkeen. Miun ei tarvi kaikkeen aina olla et joojoo, varsinkaan asioihin jotka aa: joku muu voi tehä, pee: ei sinänsä kuulu miulle ja see: jotka ei edesauta millään tavalla miun omaa henkilökohtasta toimeentuloa tahi kissaprojektin toimintaa.

Sääntö numero 2: ÄLÄ REAGOI TYHMIIN KYSYMYKSIIN. Jos ei ihminen osaa guuglata tai ei vaan tajua kattoa että kyllä on kissakaupan aukioloajat netissä ni anna olla. Jos joku on niin ääliö että laittaa miulle emailia (kissapostiosotteeseen) ja tiedustelee onko meidän HOTELLISSA tilaa ens viikolla kolmelle hengelle (jep, tämmönen email tuli pari viikkoa sitte), ni älä vastaa mitään. Jos on noin tyhmä, ettei mistään huomaa et ai katos toi on eläinsuojeluprojekti eikä majatalo ni anna olla, älä tuhlaa aikaan tommoseen.

Sääntö numero 3: JÄTÄ - tai pikemminkin OTA - AIKAA KIVOIHIN ASIOIHIN. Millonkohan esmes olen viimeks kerenny sukeltamaan? En edes muista. On koko ajan jotain muuta meneillään ja niin kiire, mukamas. Miun on varattava aikaa henkilökohtasesta lukujärjestyksestä asioille joita haluan tehä ja joista tykkään. Eli sukeltamaan on mentävä, kissat ja kissaprojekti pärjäs vaikka olin reilut kaks viikkoa Malesiassa ni kyllä ne pärjää jos oon tunnin veden alla.

Yllä olevat asiat on opettelun alla tällä hetkellä. Näien lisäks jatkan yhä pienimuotosta uutispimentoa ja faseboikottia. Hoian kissarojektin FB-sivua ja postaan omaan rohviiliin jonku elonmerkin sillon tällön, ettei äitee ala huolestumaan, mutta muuten en notku vahtaamassa mitä kaverit touhuaa tai kui sekasin Johanna Tukiainen tänä yänä hilluu. Maaliman tapahtumat tsekkaan muutaman kerran viikossa. Ei miun tarvi olla kartalla sen tiuhemmin. Tieto lisää tuskaa, tiedottomuus tekee oikiasti välillä tosi hyvää. Sähköpostita ja semmosia henkilökohtasia yhteydenottoja katton sentäs ainaki kerran päivässä. Koen että jos jollain on tärkiää asiaa ni se tajuu laittaa henk.koht. viestiä eikä jotain julkista kommenttia johonki kissanpersekuvaan minkä saatan sillon tällön johonki postata.


Näien lisäks Angry Birds on poistettu puhelimesta. Niin, sääntö numero 4: ÄLÄ TUHLAA AIKAAS IDIOOTTIMAISUUKSIIN. Tahi idiootteihin. Idiooteista kerron joskus lisää, kohtasin sellasen Balin varikkostopilla viimeks.

Tähän tiiserimäiseen vihjaukseen lienee hyvä lopettaa. Palaan sitte ku kaiken kivan puuhastelun keskeltä kerkiän!

Eiku viä sääntö numero 5: ÄLÄ STRESSAA. Miä en voi tehä enempää ku mitä voin tehä. Toki on fakta että kun  puuhaa tämmöstä eläinsuojeluhommaa  missä on sialu ja syrän täysillä mukana ni koko ajan on riittämätön olo. Mutta miun pitää takoa kallooni että vaikka aika raju oonki ni en miäkään jatkuvalla syätöllä ihmeisiin pysty.

Joo, nyt heippa. Alan laittaaa kissakauppaa kiinni, sitte lähen heittää yhen rokotuskeikan (ja on muuten viiminen kerta kun suostun tähän, omistajat saavat luvan roudata kissat kaupalle rokotettavaks, miä en vittu tän jälkee enää kotikäyntejä tee ainakaan yksittäisten kissojen rokottamiseks) ja sitte meen kotio mirrien kans lölliin.

Ei tee ees mieli kaljaa. Jännä.




lauantai 9. toukokuuta 2015

Kärmeksen munat

Pasar Seni -metroasema, min hotlan vieressä


Loma lähenee loppuaan. Viimein ilta Kualassa, huomenna lennän Balille. Jee!

Oon Kualassa vaan kävelly ympäriinsä, laahustellu tual millo missäki ihan turistina. Sattuu kaikkialle, varsinki ku eilen kävin hiihtelemässä kaupunkin viidakon halki. Bukit Nanas, eli ns. city forest, keskuspuisto, sellanen kukkulainen sademetsäntynkä. Siellä polvet hyytelönä canopy walkeja puitten latvojen tasalla hiiviskelin ja pahrustin ylämäkee ja rappusia ees taas. Ihan kiva oli. Lopulta päädyin hiestä likomärkänä KL Towerin, paikallisen Näsinneulan, juurelle.

Toi pusaa munaa ittestään ulos


Olin niin aikasin liikenteessä, et ei ollu ihmisii mestoilla juur ollenkaa. Mietin et meenksmiä ylös kattoo maisemii, vai enksmiämee, mut päätin et emmiämee. Oon käyny joskus ja ku tällä reissulla kävin jo Petronaxen tötterön katolla ni se saa riittää. Miut kuiteski siitä nykästiin tornin juurella olevaan piäneen eläintarhaan, KL Tower MiniZoo nimeltänsä. En ois varsinaisesti halunnu mennä, mutta antovat roiman alennuksen lipusta, kertovat ettei siä oo ainootakaan muuta ihmistä juur nyt ja et siällä on erikoisspektaakkeli meneillään ku heiän kuusmetrinen pythonkärmesneiti pynkää parhaillaan munia ittestään pihalle. Ja sanovat et siä pääsee rapsuttamaan jäneksiä. Olihan se mentävä sitte.



Ei ollu kauheen paha minizuu, mutta vähäsen ahisti pienissä altaissa olevat isot kilpikonnat ja semmoset. Pyyttoni siä sykki munia sisuksistaan, semmosia ryppysiä nahkasen näkösiä isoja munia se vääns. Munat kuulema tulee pehmosina pihalle ja sitte kovettuvat. Tommonen kuusmetrinen kärmesneiti tekee kuulemma ehketi kuutisenkymmentä munaa.

Mitähän helvettiä ne meinaavat tehä kuuellakymmenellä pyyttonvauvalla???

Parasta oli touhukkaat mangustit sekä jänesten kanssa asuvat vauhikkaat marsut.


MARSU!


Loma on ollu hyvä, ja tarpeeseen tuli. On ollu aikaa miettiä asioita, ja on ollu aikaa - ja mahollisuus - olla miettimättä yhtään mitää, jos ei oo jaksanu. En oo juurikaan puhunu kenenkään kanssa noin kymmeneen päivään. Pakolliset asiointihommat on toki hoidettu, eli ruokaa ja kaljaa ja semmoset kuviot, muuten oon ollu mykkä, jäykkä, epäsosiaalinen paska. Chinatownin Reggaebaarissa oon toki joka päivä käyny syämäsä ja juamasa muutaman huurteisen, mutta siäki oon ollu tarkkana että pysyy muurit ympärillä ja ihmiset omilla reviireillään. Kirja aina mukana ja nenä siinä, se toimii useimmiten. Vähä oon salakuunnellu, ku on sattunu mordorilaisia naapuripöytiin, mutten oo sanonu mitää, ollu hiljaa vaan ja pelänny et perkele jos nuo hokaa et miäkii oon Mordorista ni joutuu saletisti juttelemaan ja kertakaikkiaan en nyt jaksa lässyttää mitään paskaa tuntemattomien ihmisten kanssa.

Huomenna matkustuspäivä täältä Kualasta Palille Hanurin Saattohoitolaan. Maanantaina koitan kyetä varovasti hoitamaan asioita, jotka on ollu kaks viikkoa hoitamatta. Sähköpostei ja semmosia. Pehmiällä laskulla, hiukkasen kerrallaan. Otan tuntumaa kotiinpaluuseen viivähtämällä muutaman päivän Balilla. Keskiviikkona sit kotio Hiekkakikkareelle. Oma Palatsi! Min kissat!

Ja lähetän näin lopuks täältä kepeät mullat miun Mummille, joka haudataan tänään. On ollu mielessä koko päivän, tai oikeestaan monta päivää. Mummi posotti elämää liki 101 vuotta (ois täyttäny ihan kohta satayks). Melkonen taival, etten sanois. Kiitokset Mummille kaikesta ja terveisiä sinne Vihreemmille Niityille!


Hotellissa on kaikki kielletty. Kannatan kyllä ainaki tota durian-kieltoa.

Myännän, että nyt alkaa jo olla vähän överit tätä paskaa. Myäskään ei tarvihe hetkeen ees ajatella Subwayn pötkylöitä tai minkään kuppilan pizzoja. Länsimainen roskapaskaruoka wuppiduu, jopa joustovyötäröiset munahousut puristaa ja maha on kivikova pallo. Jos vielä joskus saan paskannettua niin tulee varmaan vähintään seittemän kilon timantti, sen verran tanakasti on nimittäin kiskassu ryppynarun solmuun tämmönen kahen viikon paskaruokavalio. Tämä näin julkisesti koko maailmalle kerrottakoon. Kotiin viuh, paluu arkeen ja nuudelia kitusiin, eiköhän se siitä.

Maisema min ikkunasta

Minkäs teet. Kun kreisi kätleidi lähtee lomalle ni kissojahan se mene pongailemaan


Aamukävelyllä, osa 666

Näsinneula

Hikinen viidakko, vitusti rappusia ja ötököitä! Sinne välittömästi!

Tutisevat riippusillat, aina jees

Näsinneula


Jesh! 














Toi tönö tos vasemmal on Geo Hotel mis miä asustelin nyt täl stopil



Tsekkaa myös nämä