sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Maaliman södeimmät supersöpöläiskolmoset



Oon takas Hiekkakikkareella! Jihuu! Mutta tärkeimmät uutiset ensin, eli kissanpentujen kuulumiset!

Surullinen uutinen heti aluks, ni saahaan murheet alta pois: musta pentu oli kuollut eilen. Aamulla oli ollu ihan tomerana, mutta kun Leanne oli seuraavan kerran muutaman tunnin päästä tullu kattomaan, ni hengetönnä oli musta vauva. Liekö äiti istunu päälle vai mikä oli pienen vieny Vihreemmille Niityille. Oyet oli sen sitten haudannut puun alle tuonne baarin taakse. Murheellista! Musta vauva oli lisäks terhakka ja isokokonen, ja aattelin että tuo ainakin pärjää. Mutta noin pienillä vauvoilla se on pienestä kiinni, kaikki, henkikultakin.


Hän katsoo maailmaa aivan uusin silmin!
Kolme vauvaa jäljellä, ja maaliman södeimmät supersöpöläiskolmoset ne ovatkin! Suotakoon heille terveyttä ja hengissäpysymistä, kiitos. Yks on jo räppässy öögat ammolleen, ja pällistelee maaliman  menoa ihmeissään. Jännä, että se on vieläpä se pienin koko joukosta, viimisenä syntyny rääpäle. Hän tuntuu olevan muutenki touhukkain, kävelee jo (melkein) neljällä jalalla, kun kaks muuta viel ihan sokkona ja avuttomina ryömiskelee.

Kävin kissaperheelle tänää viidakkokaupasta ostamassa ison muovisen pyykkikorin uueks kodiks, se vanha pahviloota oli jo ns. tuhannen pillun päreinä ja paskanen ja haiseva läävä. Singaporesta ostin sellasia kertakäyttö-paperi-muovi-alustoja, vähä niiku kroonikkovaippa-tyyppistä settiä, joita yhestä japsikrääsää myyvästä kaupasta löyty miltei ilmatteeks. Balilta ostin halpoja pieniä pyyheriepuja. On huushollilla nyt puitteet kunnossa, kun on iso uus kori ja puhtaat aluset.

Mutta pitemmittä horinoitta. Kattokee kuvia! Varokaa ettei lähe henki ku ovat niin söpöi!



Me ollaa nyt tasan 8 päivää vanhoja!






3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ällöstys! Ihan kamalia. En ainakaan haluis itelle. Nou vei! Tai ehkä voisin ottaa Till-Nikin. Ainakin. Ehkä muutkin. Vähäks ajaks. Ainakin. No fuck, pistä lootaan ja laita tulemaan! Vili oottaa.

Zepa kirjoitti...

No ei, kukas noita nyt haluis :-D

Kaikkea hyvää heille ja äippäkissalle, nopsaa kehitystä ja terveenäpysymistä toivotan suuresti.

Anonyymi kirjoitti...

IIIIIK <3 <3 <3