Merkkipäivä-tilityksen aika. Puolen vuoden tunnelmia on täällä ja vuosipäiväfiilikset täällä. Nyt on seuraavan etapin vuoro. MIKS AIKA MENEE NÄIN LUJAA? AARRRGGGHHH!
Toukokuun eka päivä tuli puoltoista vuotta siitä kun Mordorista läksin. Rahaa on menny jotakuinki 36 000 euroa, eli keskimäärin pari tonnia kuussa. Summa tuntuu hurjalta - ajatelkaapa sitä markkoina (kuten myä vanhat ihmiset tavataan tehä) - mutta voiko onnelle laittaa hintalappua? Elämäni onnellisimmat 18 kuukautta ovat nämä kuluneet kuukaudet olleet. Senhän työ kaikki jo tiiätte.
Yhäkään ei oo tullu minkäänlaista ikävää Mordoriin. Siitä voinee jotain johtopäätöksiä vedellä.
Tunnelmat on välillä ollu vähän ristiriitaset. On tullu syviä, rajuja toivottomuuden puuskia. Syystä että tämä lysti joskus loppuu.
On välillä ollu sellanenki olo, et mitä miä tässä oikeen pelleilen? Iteeni kusetan vaan. Vaikka tässä on vielä useita kuukausia onnea jälellä, ni kuitenki tää on vaan tämmönen välivaihe. Käyn maistamassa vähän hyvää elämää, millaseen miulla ei ole loppuiäks mahollisuutta, koska eiköhän miun oman äheltämisen paukut oo tän reissun aikan käytetty eikä onnenpotkut miun persettä pahemmin tuuppaile. Ja sitte ku lähen takasin Mordoriin ja palaan siihen elämään mistä läksin ni voi saatana. Tuli sellanen turhautunu olo, että pitikö lähteä, nyt on sitte taattu niin järkyttävä vitutus loppuelämäks, että ei voi muuta toivoa ku että se loppuelämä on lyhyt.
Tieto lisää tuskaa. Ja miulla on nyt tieto siitä, että elämä voi olla ihan toisenlaistakin. Tieto siitä, että monella elämä ihan toisenlaista onki. Sitä sitte mietin siellä ku painelen sysipimeessä räntäsateessa töihin ja sitä mietin sitte ku tulen sysipimeellä räntäsateella sieltä töistä kotiin ku oon istunu 8-10 tuntia toimistolla enkä oo käyny ulkona koko päivänä enkä oo nähny päivänvaloa kuukausiin muuta ku toimiston ikkunasta.
Senkö voimalla sitte pitäis jaksaa hautaan saakka että no oli miulla elämässäni vajaat 2 onnellista vuotta? Juu nii, pitää olla siitäkin vähästä kiitollinen, siellä jo napistaan, ku kaikilla ei oo asiat näinkään hianosti, ei kaikkin tuol viisii vaan lähe tropiikkiin lorvailemaan, nii, mieti sitä. Ei vitutusta, murhetta tahi masennusta, jota ei joku taho aina pahentais lisäämällä siihen reippaasti syyllisyyttä. Ajatelkaa afrikan nälkäsiä lapsia!
Oon oppinu, että onni ei tule materiasta eikä bileistä. Onni tulee siitä, kun saa elää just niinku itte haluaa. Onni tulee auringosta ja merestä, aikatauluttomuudesta ja kiireettömyydestä. Onni tulee rennosta ilmapiiristä ja siitä, ettei koko ajan joku höngi niskaan ja oo vaatimassa jotain. Myös tietynlainen virikkeettömyys tuo miulle sielunrauhaa ja rentoutta, kun ei oo koko ajan olo että pitäis olla jotain touhottamassa.
Oon yllätykseksein löytäny ittestäni myös tunteita, ja varsinkin sellasia jotka tulee väkisin eikä niille voi mitään. Se on perseestä, koska elämä on helpompaa kun ei kauheesti tunteile, ja ei haittais yhtään jos yhäkin oisin sisältä pelkkää kuollutta pimeyttä. Mutta ei, aurinkoko pään on pehmentäny vai mikä, mutta nyt miusta on tullu herkkä itkupilli. Miuta koskettaa vähän vitun monet asiat niin kovasti, että kyynel tirahtaa. Viime viikolla oon itkeny mm. hyvää kirjaa lukiessa ja uutta Anssi Kelan levyä kuunnellessa.
Nyt yritän nauttia jäljellä olevasta ajasta, yritän olla miettimättä väistämätöntä paluuta. Tulevien kuukausien ohjelmassa on kissanpentujen kasvatusta ja sukelluskursseja. Mitä sitä muuta elämässä tarvis ollakaan? Ei mitään. Tässä, täällä Hiekkakikkareella, on kaikki mitä tarvin ollaksein tyytyväinen elämään.
Von Hertzen Brothers sais kyllä tulla käymään, mutta kyllä tässä ilmankin pärjää.
Ja sitähän ei tiiä mitä elämässä vielä tapahtuu. Sen sijaan tiiän tishmalleen, varmuudella, mitä loppuelämältä haluan: elämän täällä, tropiikissa ja saarella. Enää täytyy vaan keksiä keinot tuon haaveen toteuttamiseen, sillä senkin oon oppinu, että kyllä mahottomiltakin tuntuvat haaveet on toteutettavissa. Asiathan on vaan järjestelykysymyksiä, jos riittävästi tahtoa ja päättäväisyyttä löytyy.
Haaveilkaa, ihmiset! Mutta tehkää niien haaveittenne eteen myäs hiukan hommia, ei mikään tuu ilmatteeks eikä taivaasta tipahtamalla. Asioita ei siulle tapahu jos siä vaan istut kulmakuppilassa kitaras kans ottatukka lonkerotuopissa oottamassa, että joku tulee sinne tarjoomaan siulle miljardien dollareitten levytyssopimusta. Kyllä se vaatii vähän toimeliaisuutta ja duunia, että elämästään saa hyvän, tai ees siedettävän.
4 kommenttia:
Ei tod. kandee pilata "vikoja" hyviä hetkiä tulevien murehtimesella. Mut näin se menee: Vikat päivät ennen kesälomaa ovat pirteämpiä kuin vikat päivät lomalla...
Jos tahtoo ajatella Afrikan lapsia, niin saa ajatella. Mut tiedätkin varmaan, ettei oo pakko jos ei taho :)
Vietä ihan huippua siellä meidän muidenkin puolesta. Minä jatkan miehen taivuttelua sukelluspummin uralle tropiikkiin. Ehkä vielä joskus se sanoo kyllä, ja sit varataan vaan liput ja ilmotetaan jollekin kiinteistömogulille että myy meitin torpan. Silleen se menee, näin oon päättänyt :)
Sulla kun tuo sukeltelu sujuu niin onhan aina mahis surauttaa Dive Masteriksi tai jopa Instructoriksi, hommata sukellusohjaajaduuni ja elää Aasian lämmössä niin kauan kun kroppa ja pää kestää. Voitollehan siitä hommasta ei jää mutta Aasiassa saa olla, ja varmaan sen verran tienaa että elämä siellä ei kuluta säästöjä. Että jos alkaa Mordori liikaa vituttaa paluun jälkeen niin aina on tsäänssi!
Juu, tässä on tarkotus sukelluskursseja lähikuukausina hiukan suoritella, dive masteriks saakka nyt ens alkuun, ehkä. Alotan rescue-kurssin heti kun paranen tästä helvetin sitkeestä flunssasta, toivottavast jo ens viikolla. Sitä ennen yritän tässä yskimisen lomassa opetella uimaan, se taito kun kummasti helpottaa sukellushommien jatkokussien suorittamista, otaxun....
Sitä en tiiä tulenko koskaan tekemään sukellushommia noin niiku duuniksein, mutta ainaki noilla kursseilla näkee onko miusta yhtään mihinkään vai ei. ja voihan sitä sillon tällön divemasterina käyä vähä "töissä"... saapahan sitte ainaki sukeltaa ilman että samalla tekee konkurssin.
Lähetä kommentti