Ritvan persaus ja meren raivo

Morjestapillua sinne Mordoriin, ja miksei muuallekin. Hämmästykseksein oon huamannu bloggerin tilastoista että miun kissa- ja kakkavoittosia jännittäviä reportaaseja luetaan tiäs mistä päin maailmaa. Hirvittää taas välillä tämä lukijoiren määrä (ketä tyä ootte???) ja tulee kohtauksia et kelaan kuinka pitäs vissiin vähän ees miättiä mitä tänne nakuttaa, mutta emmiä jaksa. Tämmöstä tää miun lomailu on, mitä sitä sievistelemään. Kun tropiikkiin lähtee niin faktahan se on että välil on vatta kuralla ja sit ku on laiska ihmiin ni mitä sitä rupeis täs esittämään et olis äksönintäyteistä jännän exoottista elämää, jos kerta ei oo viikkoon liikkunu tästä kotihuudiloilta mihinkään ja on vaa maannu riippumatossa lukemassa kirjaa tai regeipaarissa juamassa kaljaa.  Että samalla meiningillä jatketaan, joskin ehkä helmikuussa miul on muutakii kerrottavaa ku mitä kissoille kuuluu. Ku helmikuussa matkustelen taas enkä jumita omalla hiekkakikkareella. Se tuleekii olemaa jännää. Pitkästä aikaa to the sivistys! Lentokoneita! Kaupunkeja! Autoja! Kauppoja! Nähtävyyksiä! Mekkalaa! Elämää! Huh huh. Veikkaan et tuon kaiken aisteja ylikuormittavan seikkailun jälkeen tirahtaa onnen ruskea kyynel housuun sit ku taas maaliskuussa palaan takas tänne rauhaisaan omaan murjuun.

Poika Nimeltä Ritva on palautettu baariin

Mutta asiaan. Poika Nimeltä Ritvan pallikriisi on helpottamaan päin. Haava on parantunu hianosti, persaus näyttää oikeen siivolta ja hianolta jo. Eli Ritva on palautettu takas rantabaarin iloseks rapntapummikissaks ja siäl hää kilvan temmeltää. Mutta olipahan raskaat pari vuorokautta ku Ritva oli miun kämppiksenä. Ekana yänä se riipi moskiittoverkon irti ja kiipeili kaappien päällä tiputellen kaikki tavarat, roikku verhoissa, kiipes seinääkin pitkin (bambuseinästä saa hyvän otteen ku on kunnon kynnet) ja huus kurkku suorana. Mutta osas käyä hiekkalaatikolla ilman mitään erikoiskoulutusta! Oikeen liikutuin et voi että siin on meillä viisas mirri. Toinen yö meni jo iisimmin, Ritva tyytyväisnä nukku kainalossa miltei koko yön, mutta vähä jos liikahin saati oikeen nousin vaikka vessaan ni alko välitön huuto ja äksöni. Ritvalla on ihan selkeesti sekä koliikki että ADHD, ainakin. Olin kahen yön jälkeen ihan  näännyksissä ja helpotuksen huokaus oliki huikee ku keskiviikkoaamuna otin murjusta aamiaiselle lähtiessä Ritvan mukaan ja vapautin hänet tuonne baariin. Ai että! Mutta eihä siinä menny ku muutama tunti ku Ritva tuolta töpöhäntäsä kans tärkeenä kipitti takas miun murjulle ja rupes raapimaan ovee et nonii, ois päivänokosten aika, tahon sänkyyn nukkumaan. En heltyny, vaan otin mirrin kainaloon ja kiikutin takas baariin. Viesti meni perille eikä Ritva oo sen jälkee tullu enää onneesa kokeileen. Siel se baarissa iloisna kirmailee Pirkon ja Ministigun kans, ruokaa kerjää menestyksekkäästi ja vetelee nokosensa makaamoissa, ihan niiku kunnon rantapummikissan kuuluuki.

Meri vaahtoaa ja räyhää

Se kissoista. Koitan ny väkisin vääntää muutaki asiaa. Sää! Sehän meit ikäihmisiä aina kiinnostaa, ku elämäs ei oikein muuta sisältöö oo. Ja täällähän tuo sää on vähän sellanen juttu, että sen mukaan eletään. Nyt onki taas luonto näyttäny voimansa, on puhaltanu hurjaa tuulta ja pistäny meijjän meren sellaseks et eristyksissä on taas oltu muutama päivä. MIKÄÄN veneei ole kulkenu saarelta mihinkään, ja jopa Lombokin ja Balin väliä kulkevat hitaat isot laivat on pysyny kiltisti satamassa. Avomerikohta Balin ja Lombokin välillä on ollu kuulemma niin hurjaa aallokkoa että sinne ei oo mikään vesivehje lähteny pelleilemään. Ja meri on raivonnu täällä hiekkakikkareen tuntumassaki sellasena, että normaalisti niin seesteisenä liplattava kotirantaki on muuttunu surffirannaksi. Aallot on välillä vellonu niin hurjina että vesi on noussu baariin saakka ja ihan sekopäiseltä hirvitykseltä näyttäny koko meri. Että ei oo sinänsä tullu minkäänlaista houkutusta lähteä vesille. Ikäväähän tää on ollu niille, joiden olis ollu pakko päästä takas Balille ku lähtee vaikka lento kotiin, mut toisaalta tämmöses tilantees se on ihan turha polkee jalkaa ja ärhennellä, ei se meri siitä mikskään muutu vaikka kuinka tuol puis nyrkkiä rannalla. Ja kaiketi tilanne on jo rauhottumaan päin, kert tänää on ny vihdoin ilmeisesti ainaki nuo paikallisveneet ruvenneet taas kulkemaan Lombokille, joten ihmiset pääsee edes sinne ja voivat sit Lombokilta jatkaa lentäen Balille tai muualle. 

Pikkiriikkisen itellä täs alkaa kuiteski hermostumista jo puskee takaraivoon. Ens viikon keskiviikkona pitäs liikahtaa tästä Balille, joten oon peukut perseessä et toi lätäkkö tos ny ottais pienen lepotauon tosta raivoomisesta ja antais ees muutaman päivän ajaks pikaveneille mahollisuuden kulettaa ihmisiä ees taas. Ja mielellää silviisii ettei kyyti oo alusta loppuun silkkaa kuolemanpelkoo, mielellään en ois mikkihiirenä merihädässä, ku kuitenki aika arka oon tota vettä kohtaan. Katotaa miten käy ja millä vempeleellä takasin Balille pääsen.

Ja... ööö... ei helvetti. Ei miul oo muuta raportoitavaa. Viel oon siis 5 yötä tääl hiekkakikkareella ja voin kertoa että en aio tehdä yhtään mitään erikoista tahi ihmeellistä. Laiskottelen vaan. Ja se jos mikä on ihanaa!

Pirkko antaa Ministigun hännälle kyytiä