Moottoritiellä on puuma: Zen Vessalaisuus, Pirkko ja Evil Dead

Pirkko

Hello, world! Tiedon valtatie kurvaa jälleen hikisen nihkeen murjuni kautta! Mahtavaa olla taas kosketuksissa ulkomaailmaan, pysyä ajan hermolla niinku. Voi halutessaan lukee kaikkee tärkeetä, vaikkapa Jussi Parviaisen tai Johanna Tukiaisen plokeja. Voi lueskella sähköpostistaan kivoja mainoksia mitä sinne ropisee (muutahan sinne ei tuukkaan), vakoilla kaikkien satojen yyberläheisten feispuuk-kavereitten kuulumisia, tsekkailla Mordorin säätietoja ja hykerrellä niitten parissa tyytyväisenä, ja jos oikeen innostuu ni voi - jumaliste sentäs - kattoa vaikka pornoa. Siis Von hertzen Brotherseiden videoita ja kuvia. Mut moiset hupsutukset jätän ny toistaseks, ja keskityn plokieni päivittelyyn ja asioittein hoitamiseen ja matkasuunnitelmien täsmentelyyn. Kert kohta miä helvetti soikoon jätän hiekkakikkareen kuukaudeks ja lähen KAUPUNKEIHIN ILMASTOITUIHIN HOTELLEIHIN. Näin oon kysyjille viime aikoina vastannu ku oon kertonu et lähen helmikuuks muualle ja ne on sit kysyny et ai mihis oot menossa. Olen menossa ilmastointiin. Piste.

Mutta asiaan! Sitä onkii kuulkaa ihan helvetisti, tai asiaa ja asiaa... Noh, oli miten oli, miul on kirjotusripuli ku ei oo päässy pitkää aikaa kunnolla avautumaan. Ottakaa mukava asento ja klikatkaa siis johonki muualle, sillä tääl on luvassa vaan kilometrin verran silkkaa soopaa.

Rinjani näkyyv taas

Nonii, täst lähtee (varovasti, ujosti näin aluks mut ihan kohta tulee rajumpaa kamaa). Eli tääl on ollu uutispimennossa olemisesta huolimatta, tai ehkä just siks, mukavan lepposaa (sehän on toi tietämättömyys yks tie onneen). Senku on makoillu ja laiskotellu ja lukenu, lukenu ihan vitusti (kirjaplokissa tarkemmin et mitä)Sateet tuntuu nyt olevan vähenemään päin, monta päivää on jo ollu enimmäkseen pelkkää arskan porotusta ja sataa on tihuttanu ihan satunnaisesti vaan sillon tällön. On ollu jopa niin pilvetöntä että Rinjani, tuo tulivuorikomistus, on taas näkyny horisontis. Ai että.

Ja nyt sitä rajumpaa settiä! Kerkesin kuulkaas täs kaiken kiireisen riippumatossa tai rannalla löhöömisen lomassa taas pikkusen sairastaa! Tän viikon maanantai hävis ihan kokonaan kalenterista, ku tulin kipiäks heti aamusta. Ensin tuli väsymys, sitten alko suolentyhjentymisriitit, sitte nous järjetön kuume ja sitte lähtikii jo taju. Enpä muista onko miul koskaan ollu aikuisiällä ainakaa noin rajua kuumetta ku mitä ma-ti-välisenä yönä oli, sen mitä pysyin tajuissani ja kuumetta kerkesin mitata ni aamuyöhän saakka silkkaa noususuhdannetta ja lähellä 40 kävästiin. Paleli niin vitusti että makasin sellasen lakana-saronki-pyyhekasan alla sängyn pohjalla hourimassa ja voin kertoo että aika tsykedeeliset on meiningit ku pistetään nuppi sekasin tollasilla lämpötiloilla. Miun mielestä naapurimurjussa on esmes koko yön joku miäs kuorsannu, laulanu ja ähkiny, mutta ei siellä ketään asunu. Muistan myös hämärästi kehitelleeni, tai oikeestaan oivaltaneeni, sellasella "lamppu syttyy pää päälle"-tyylillä, jonkinlaisen maailman parhaan salakirjotus-kielen. En muista miten se meni ja toimi mutta se perustu jotenkin kellonaikoihin ja lukuun 666. Sain lisäks ihan loistavia kirja- ja elokuva-ideoita, en muista kaikkia mutta yks oli trooppiselle saarelle sijottuva maailmanloppu-kauhutarina joka alkaa sillai et ekaks yks kaukainen hiekkakikkare jossain trooppisella merellä muuttuu pimeeks, et mikään maaliman valonlähde ei siel valase. Siel ei pala tuli, ei toimi sähkövehkeet, ei tule koskaan aamu, mikään ei valaise yhtään, pimeyressä pitää ihmisen siel vaeltaman. Jatkoa en muista mutta eihän toi ny hyvää lupaa toi alkukaan, jäi tosin kauheesti vaivaamaan et MIKS ny tollee. Vittu pitääkö täs kirjottaa kirja et saa tarinalle selityksen? Luova olotila tuo hurja kuume!

Mutta aika puhistava kokemushan tuo kaikkinensa taas oli, voinki ehkä ruveta suunnitelemaan jotain Zen Vessalaisuuden uskonlahkoa. Ripulilla mielenrauhaan! Kuumeella yhteys universumiin! Toki toivon että nyt ku elimistö tuli taas oikeen kunnolla tyhjennettyä niin ei tartte vähään aikaan taas potea mitään. Ja ihan mukavaa vaihteluahan toi vattapöpö taas oli, pikkusen oli jo ruvennu tympäseen se jatkuva lomaummetus, alko jo ollakii vähä sellain kiree ja pinkee olo ku mitää toimintaa ei oikee saanu aikaseks. Kyllä tuli toimintaa sitte, nimittäin. Ja arvostin myös että oli vaan sellanen noin 24 tunnin hässäkkä, eikä sisältäny kivuliaita kramppeja. Tiistaina olin jo ihan okei, varsinki ku Kuuma&Komee keitteli heti aamulla taas kupillisen sitä hirviän makusta puunlehtiteeä et saatais akka tolpilleen, ja kumma kyllä, tuntuhan se taas tepsivän. Regeipojatkii kävi huolestuneena tiedustelemas vointia ja kehottamas ottamaan ny iisisti ja tuntu taas et vittu ku yhelle sanoo et oli aika raju kipeys ni puoli saarta tietää et no nysse akka on taas pipi oijoijoi.

Ukkospilvi valuu kohti

Alkaaks vähä ahistaa nää piänet ympyrät jo, saattaa siel joku vahingonilosena jo mietiskellä. Sitä oon miätiskelly iteki ja vastaus siihen on et tavallaan joo ja tavallaan ei. Miä saan sen oman epäsosiaalisen rauhani täällä jos haluan, se ei vaadi ku tiukkaa oman murjun riippumaton pohjalle majottumista, tai jos haluu sellasta semi-omaa-rauhaa, mis ollaa yksin mutta ihmisten parissa, ni voi istuu vaik kattomassa regeipändiä mut pitää nenän vaa kirjassa ja höyryy sellasta älä-häiritte-vibaa ni saa olla ihan rauhassa. Mut jos vähäkää ympärillee vilkuilee ni äkkiähä siin on joku regeipoika istumas ja jotaa horisemas. Naurattaa ku muut noist pojist aina senku vaa tulee ja istuu siihe, kysymättä mitää, eikä ne välttämättä ees puhu mitää, kuhan tulevat siihen seuran vuoks olemaa (arvostan muuten ihan vitusti sitä et vallan moni indonesialainen osaa sen mikä meil mordorilaisil on ihan geeneissä jo, eli sen et voi olla myös puhumatta jos ei oo mitää asiaa). Ihku laulajapoika sen sijaan kysyy aina ja joka kerta luvan et saako hää istuu tähän ja sit miä sanon aina et ya, PLEASE ja sit sitä aina vähän naurattaa. Kamoon, kuka KOSKAAN IKINÄ MISSÄÄN vois tuommoselle sanoo et ei vittu, mee pois, et istu siihen, oot liian siävä. Huh huh. Oon silti eniveis päässy miun keski-ikäsen epätoivosen muumion ihastuksesta jo tyystin yli, en enää meinaa tipahtaa makaamosta joka kerta ku hää kävelee ohi, mutta tykkään kyllä yhä nättiä nuarta miästä kattella. Ja niitähän täällä riittää.

Silmänruaka, paras ruaka. Se pysyy sisällä, eikä se lihota.

Rämpytysilta

Rämpytys-Edi

Sade, tai joku, hajotti tuos yks ilta regeipändin soittokamat silviisii etteivät pojat voinu oikeeta keikkaa soitella. Ei haitannu, ei ollenkaa, oli vallan mahtava meininki ku katolliseen makaamoon sitte vaa kasaannuttii ja pojat rämpytti kaikenlaisii soittovehkeit mitkä ei sähköö tarvinu ja jollottivat siin sit kurkut suorana. Miä olin pistäny viimiset turkinpippurit votkuliks ja tissuteltiin ne, pojil oli tietty riisiviiniä ja bintangia sai baarista, ja oli niin helvetin hyvä ja lepposa meininki. Ja pojat on niin mukavia ja kivoja et voi että. Täti vois vähän lipasta, mut onneks täti tajuaa että jotkut asiat ei vaan tuu koskaan tapahtumaan. Täti osaa luovuttaa ja täti hyväksyy et elämän ehtoopuoli, se on jyrkkää laskusuhdannetta se, kaikilla elämän osa-alueilla. Elämä, ei se enää iloksi muutu.

Mikä ihmeen soitin toi on?

Rämpytyssöpöys

Nimittäin, tajusin myös, miä ku olen mikä olen, että just nyt on menossa miun elämäni paras aika. Tän reissun jälkeen, kun tää joskus vääjäämättä pankkitilien tyhjenemisen myätä loppuu, ni miun elämäs ei oo enää mitään odotettavaa. Oikeesti. Mitä vitun helvettiä sitte kun (jos?) palaan joskus Mordoriin ni mitä sitte? MITÄ VITTUA SITTE? Hankin jonku murjun, palaan töihi, ravaan baareis olemas säälittävä keski-ikänen senioripissis, ja sitä rataa, ihan niiku ennenki, paitsi et sit TIEDÄN ja ymmärrän että parhaat ajat on ihan oikeesti jo takana. Okei, siel on Suitsu ja Humppa, ja siel on pari ihmistä joita oon kaivannu, mutta jumalauta se arki ja se... se... ei helvetti. Tätä jos rupee täs oikee kunnolla vatvomaan ni tulee mieleen et sit ku on se viiminen euro tuhlattu ni vois vaan snorklata horisonttiin kohti auringonlaskua ja se ois sit niiku siinä. En enää ollenkaa ihmettele niit mummeleita jotka jo 30 vuotta ennen kuolemaansa alkaa puhumaat et voi että ku pääsis jo pois. Se on se iän tuoma oivallus ja se tieto siitä et mitään parempaa ei ole todellakaan enää tulossa, pelkkää alamäkee vaan.

(välihuomautus: kirjottelen tätä murjuni terassilla ja ohi lampsi juuri ihan muina lizardeina sellanen noin metrin pitunen joku vitun tyrannosaurus rex... Helou vaan. Jumalauta.)

Mutta eih, en ajattele mitään Mordoriin paluuseen liittyvää vielä piiiiitkään aikaan. Eijeijei. Pitäkää Mordorinne ja kuvionne, miä piän hikisen kosteen elämäni täällä hiekkakikkareella. Vielä kymmenisen päivää, sitte miä lähen sinne ilmastointeihin! Ai että! Ensteks pari sopeutumisyötä Balilla Sanurilla, totuttelen siellä autoihin ja liikenteeseen (ja ILMASTOINTIIN). Ku on tässä koht 2 ja pual kuukautta väistelly vaan heppoja ja fillareita ja kanoja kaduilla liikkuessaan ni voi nimittäin olla melkonen aistien ylikuormitus kehissä ku pamahtaa takas moottoriajoneuvolliseen maailmaan. Huh huh.

Pirkko tuli kylään

No eihän teitä vittujakaan miun ripulit ja suunnitelmat kiinnosta, kaikkia kiinostaa että mitäs Pirkolle kuuluu. Pirkolle kuuluu loistavaa. Tuossa se nukkuu miun terassin nurkassa, on epeli ruvennu aina sillon tällön kovasti notkumaan tääl miun bungalowilla, mutta enimmäkseen onneks pysyy ihan tuol rantabaarissa vaan. Leikkauksesta on toipunu ihan täysin ja haava on parantunu jo ihan kunnolla. Hirvee biats Pirkosta on kyl tullu. Antakees ku kerron.

Kati

Täällä on Kakkosen Koralpiitsillä toki iso lauma kissoja, mistä lie tänne kulkeutuneet, mutta omistajilla on kaks ihan oikeesti omaa kissaa: Sosis ja Kati (tai Cathy se varmaan kirjotetaa mutta miä sanon Kati vaan) vanhoja isoja leikattuja lotkoja. Kati on vähän sellanen erikoinen tapaus. Silmät on vähä kierot ja ihan töpö häntä ja en tiiä mikä sen lantiossa on vialla mutta kävelee silläviisiin oudosti persettään lieruttaen, vähä niiku venäläiset naiset jotka näyttää käyneen jossain lutka-akatemiassa opettelemassa ihan uuen muka-erotiikkaa-tihkuvan persekeskeisen kävelytyylin (toi akatemia on ilmeisesti sama mesta missä opetetaan pitämään liian pieniä vaatteita, oli vartalo millanen tahansa), eikä jotenki tunnu siltä että Katilla olis ihan kaikki whiskasit samassa ruokakupissa. Ihana kissa silti, joka on nyt vihdoin ruvennu jotenki tykkäämään miusta, ku oon ahkerasti rapsuttanu ja paijannu aina ohi mennessäni. Nyt Kati jo useesti hakeutuu ihan oma-alotteisesti sinne mis miä makailen. Aivan mahtavan sympaattinen tapaus. Ja sitte on Sosis. Sosis (= makkara suameks, käänt.huom.) on leuhka, kärttynen, itsevarma ja kuvittelee omistavansa nää huudilot. Ei arvosta ollenkaan silitystä ja paijausta, antaa herkästi kynnestä tai puree, mutta pyrkii kyllä aina jaolle ruoka-antimista, ja yleensä niin että ensin Sosikselle kaikki ja sit muut saa jos jotain jää. Tämä tilannehan on nyt hieman keikahtamassa tyystin toiseen suuntaan. Armas mirrimme Pirkko ei nimittäin todellakaan anna minkään roikkuvattasen leson vanhan makkaran hyppiä silmilleen, eikä varsinkaan jos on ruuasta kysymys. Kyllä se niin on että Pirkko syö ensin, ja muut sitten jos jotain murusia joskus jäljelle jää. Ja nähtiinpä tuossa yks ilta sellanenkin ihme että jostain puskasta tuli ensin hirveetä juoksua Sosis, ja Pirkko ihan kyrpä ottassa perässä, oli selkeesti päreet palanu jostain aivan täysin. Pirkko jahtas Sosiksen puuhun ja lähti sitte niskojaan nakellen siitä jatkamaan puuhiaan, vähä sillai et vittu siitäs sait, pysy sinä munapää siel puussa, täällä määrään nyt MINÄ. Sosis jäi sinne puuhun nolona ihmettelemään ja yritti hetken siel esittää et siis ei mitään hätää, oli vaan kiire puuhun, siks juoksin niin vauhilla tänne. Henkilökunta katto tilannetta monttu auki ja anto Pirkolle sen jälkeen aploodit.

Ja Pirkosta tykätään täällä kovasti, sen on miulle useempiki tässä käyny sanomassa. Luottavaisin mielin lähen siis helmikuuks ILMASTOINTIIN, kyllä Pirkko täällä pärjää.

Pirkko testas riippumaton

Ministigu voi myös hyvin mutta Poika Nimeltä Ritvasta on nyt hieman huolta. Kauhukseni huomasin toissailtana että sen pallihaavahan on jumalauta umpilevällään, sieltä tursuaa jotain lihaisaa pihalle, vuotaa veristä visvaa ja kertakaikkiaan näyttää kauhialta. En tajua, se oli jo niin parantunu, mutta liäkö sitte jotkuu tikit siitä mirri itte riuhtonu irti ja samal repiny sen haavan levällee vai mitä helvetin saatanaa on tapahtunu. Ritva sinänsä käyttäytyy niiku ei mitään, ei vaikuta kipeeltä eikä tuskaselta, syö ja juo ja kakkaa ja nukkuu ihan normisti. Miä oon nyt sit viestitelly epätoivosena Eläintohtori Geden kanssa ja vinkunu häntä käymään ja lupasi tulla mutta en tiiä et millo. Ohjeisti että pitää koittaa putsailla sitä haavaa nyt, ja oonkii puhtaalla vedellä yrittäny ja desinfiointiaineel kans ja Ritvahan saa niistä hirveen slaagin ku saletisti kirvelee ihan vitusti. Oon ihan hermorauniona ja toivon että se lääkäri tulee tänne ihan niiku än-yy-tee-NYT ja korjaa Ritvan värkin. Et sais sit senkii suhteen lähtee helmikuuks rauhassa sinne ILMASTOINTIIN, eikä tarvi hermoilla et Ritvan jalkoväli mätänee. Peukut pystyyn siäl et tästä pallikriisistä selvitään!

Mukavat pojat rannalla

Mordorilaiset poistu kaikki, mutta sunnuntaina tulee yks tuttu ja sitte pari tutuntuttua. Ja jo eilen tuli yks uus pariskunta tuoho miltei naapuriin, kuulin ku Pirkkoa siin ihastelivat selkeellä suamella ni piti heti ohjeistaa että sen mirrin nimi on sitte Pirkko. Mukavia tyyppejä ovat ja eihä siinä kauaa menny ku löyty yhteisiä tuttujakii. Maailma on niiiiiin piäni et välil oikee huimaa. Mut niihä sitä sanotaa et jokainen ihminen on vaa.... ööö.... jonkuu... en muista... päässä jokaisesta muusta. Olikse et joku neljä ihmistä väliin ni löytyy koneksöni vaik ämerikän presidenttiin. Itteeni kiinnostais enemmän koneksönit (ja ihan sellaset välittömät koneksönit varsinkii) ihan muihin tyyppeihin kyl mut jyy ket thö pikstö. Joo... hmmm.... Mistäs olinkaa höpisemässä? Ajatukset rupes harhailemaan ihan. BRUCE WILLIS, tule ja ota! Bruce on jostain syystä tänää miun (piakkoin jo räjähdysalttiiks patoutuneen) eroottisen latauksen ja höyryyvien fantasioitteni kohde, huomenna se on varmaan taas ihan joku muu.

Ja lopuks viel: LÄKEROLIN KAKTUS-PASTILLIT! Niitä on yhtäkkiä tullu ihan raivoisa ikävä, oon nähny niistä untaki jo ainaki kolmena yänä. Yks niist unist oli ihan hulvaton, ja kerrottakoon se tähän loppukevennykseks, kert - kumma kyllä - tää ei sisällä erotiikkaa. Tää oli kauhuelokuvauni: oltii jollain ihmeen porukalla jossain syrjäsellä mökillä. Mökki oli ihan sellanen rehti kunnon murju kaukana kaikesta, keskellä ei mitään. En muista ketä kaikkia siäl oli, perkeleesti porukkaa oli kyllä, mutta ainaski Mokoma-yhtyeen Kuisma Aalto oli paikalla. Enkä muista mitä tapahtu mutta Läkeröölin kaktus-nameja siinä syötiin kaikes rauhas, kaikil hyvä feelis, kaikki okei jynöy, kunnes yhtäkkiä... kaikki ketkä on nähny mainion leppoisan Evil Dead -elokuvan muistaa varmaan sen kohan mis pahuuden voimat alkaa kunnolla jyllätä, eli se kohta ku se yks kattoo ikkunasta ulos ja alkaa luetella pelikortteja mitä toinen siäl kauempana pöyän ääressä pakasta vetelee, ja sit lopulta se ikkunatyyppi kääntyyy sinne tupaan päin ja se on muuttunu ihan riivatuks ja seuraa kirkumista ja palottelua ja kauheutta ja hurjuutta. Eniveis, Kuisma, tuo pitkä ja komea ja sexykäs kitarasankari, rupes yhtäkkiä mättämään naamaansa niitä MIUN kaktus-läkeröölejä just sillai samalla tavalla riivatusti ku siinä Evil Deadissa se yks luetteli niit pelikortteja. Silmät sillee muljahdellen pääs ja tukka takus ja lärvikii jonkinlaisen halkeilevan hirviökuonan peitossa.

Siihen miä heräsin, taisin vähä siin kiljahtaa tai ainakii hiukan peloissani vinkasta. Hetki meni ennenku varmistuin siitä ettei riivattu Kuisma ole halkeilevan naamansa kans misään miun murjun nurkassa popsimassa namejaan.

Aamulla nauratti kovasti.

Loppu. Vihdoinkin. Kiitos ja anteeks ja liuta taiteellisia luontokuvia perään.