Klinikkahommelit ongoing

10 päivää kissaklinikkaa takana, viälä kuus päivää eessä.

Oisko ollu kaks vai jopa kolme päivää etten oo itkeny kertaakaan päivän aikana. On ollu vähä rankkaa, kaikin tavoin. Pitkiä päiviä, aikasia aamuherätyksiä, kissanpentuja, kirppuja, matoja, ihania kissoja, kipeitä kissoja, kuolevia kissoja, oksennusta, kusta ja paskaa, kaatosadetta, säätämistä, siipirikko lintu, kuoleva vuohivauva, vittumaisia ihmisiä, mukavia ihmisiä, hysteerisiä ihmisiä, ihania ihmisiä.

Opettavainen kokemus kyllä tää tämänkertanen rupeema. Voin kertoa että seuraava klinikka tuleepi olemaan huomattavasti natsitetumpi, oltiin miten syvällä indoneessialaisessa istuskelukulttuurissa hyvänsä. Tyhjentävä tunteenpurkaus tuleepi tänne luettavaks kuhan klinikka on saatettu loppuun, jälet siivottu, romut varastoitu ja sillai. Ja kuhan oon ehtiny klinikan jälkee myäs hiukan lepäämään, itkemään ja juomaan kaljaa. Ei vältsysti em. järjestyksessä.

Muutamia kuvia alla ja päivittäin päivityvässä feispukin kuva-alpumissa onpi lisää, klikkaa tästä ni sujahat sinne.

Min Zorron paha puhennu mätä silmämuna poistettii ihan ekana. Zorro oli klinikan eka potilas.

Ja Silvennoisen Heikiltäki vietii kepexet

Tämmösen madon kiskoin yhen kissapennun perseestä

On vähä satanu. Piti harjottaa vähä fäshöndisainia ja paskarrella veen kestävä univormu ni kelpas sitte juosta leikkaushuaneen ja odotustilan ja heräämön ja vessan ja kaupan ja kuppilan väliä.

Häntä ei hukuteta, hän saa siinä justiisa kirppukylvyn