Kinabalun vuorenjärkäle ja killumista puitten latvoissa ja... (otsikonkeksimisplokki)

Mount Kinabalu

Myä ollaa nyt suoritettu kauheesti kaikkee. Siis muutakii ku ostareilla hengailua ja sushibaareissa syämäpuikkojen heiluttelua tahi baarikuppilassa kaljapullojen kilistelyä. On oltu nyt elämysmatkailijoita, saatana, on käyty aa: ryhmämatkaretkellä vuoristossa ja pee: on käyty ihan omin nokkinee saarella ottamassa punaa nahkoihin. Kerron teille näistä yyber-PÄRÄYTTÄVISTÄ (grrrrh) kreisielämyksistä nyt hiukan. Ottakee pipoista kii, lets gou!

Ryhmämätkaretki vuoristoon oli koko päivän (noin11 tuntia) retki Mount Kinabalu Parkkiin sekä Poring Hot Springseille. Suurin osa ajasta kuitenkin istuttiin autossa matkalla johonkin, sekä syystä jos toisestakin ooteltiin retkiseurueeseen kuulunutta 5 hengen hongkongilaisturistin lössiä. Nää seikat aiheutti hienoista hermon kiristymistä ajoittain, mutta onneks retkipäivä parani loppuakohden ja oli hintansa väärti.


Ekana ajeltii pari tuntia Mount Kinabalu Parkkiin. Matkalla oli puolen tunnin tauko jossain mis oli vitusti turistikrääsää myyviä puoteja, mutta myös perkeleen hieno paikka räpsiä kuvia hianosta Kinabalu-vuoresta. Se oli varsin hyvä että siinä pysähyttiin, kert hetki ennen stoppia yks hongkongilaisten seurueesta jo vääns oksennusta muovipussiin. Kattokaas ku kippuraiset vuoristotiet ni paha olo tuli. Miten ei voinu huutaa sielt et auto seis, lentää laatta? Juu ei, siinä mein eessä olevalla penkillä akka yrjös koristen muovipussiin. Jumalauta.



Oota siin, myä tullaa Vähixen kaa kiipeemään siut viel!
Kinabalun vuorenkikkare on piirun yli 4 kilsaa korkee komistus, kertakaikkisen mykistävä ilmestys. Sinne tehää kiipeilyretkiäkii, pari päivää ja yhen yön kestäviä settejä joista kaiketi selviää ihan tämmönen kiipeilykokematon pullukkakii, joka ei oo kiipeilly ku tikapuita aikasemmin. Mutta myä Vähiksen kaa ei nyt sellaseen lähetty, vaan tyydyttiin ihasteleen vuorta alapuolelta. Lyätiin kyllä kättä päälle että 2014 myä kiivetään toi vuori. On siis reilusti aikaa asennoitua olemaan oman elämänsä veikkagustafsson vai mitä niitä nyt on. Aiomme yhistää kiipeemiseen mm. korkeanpaikan leirin ennen kapuumista sekä varsinkin runsaasti doupingin nauttimista sisältävän matalan tason megaleirin kun vuori on vallotettu. Ja koska asia on nyt tänne vannoen ja vakuuttaen ja seitinohkasesti leuhkien kirjattu, ei voia perääntyä. Elämässä kattokaas pitää olla tavotteita, ja ku tässä ny sukellellaan syvyyksiin jo ihan niiku like there's no tomorrow ni seuraava etappihan on luonnollisestikin tavotella korkeuksiin.

Mutta se retki on vasta tulevaisuudessa, eilinen meil jatku sillai et sit mentii sinne varsinaiseen Kinabalu Parkkiin tekeen pieni viidakko-"trekki". Se meille sit ikäänku selvittikii millasella porukalla ollaan matkassa ja mikä on homman nimi. "Trekki" oli todella raju, siistiä polkua pitkin joku ehkä sata metriä mentii ja pysähdyksiä oli jokaisen saatanan saniaisen ja sammaleen ja puukalikan kohalla et täs on nyt tämmönen ja tos on tommonen. Ja honkkarilaiset valokuvas kaiken. Alettiin olee vähä kärsimättömiä, et ku meil oli käsitys että mennää mettään rämpimään ja sit tulee hiki. Meit palels tolla osuudella.

Seuraavaks suuntima oli lounastauolle, mut enne sitä pysähyttii johonkii mis myytii jotaa vitun panaaneja ja kaalinpäitä. Häh? Honjkkarilaisethan toki siinä halusivat ostoksia tehä, joka vei oman  aikansa. Ne osti mm. riisiä. Riisiä? Mitä vittua? Meil rupes tosissaan pinnat kiristymään. Kello ku tais olla jo tulossa yks, ja myä oltii varttia-vaille kasista istuttu lähinnä autossa, mitä nyt oli ollu se yks kusi+valokuvaustauko ja sit se onneton hiipiminen mettässä kattomassa sammalia.

Maisemat oli kuiteskii koko ajan niin komiat et hoettii vaa siä takarivin penkeil et kyllä juu on ollu tän kaiken arvosta ku niin komiat on näkymät.


Luajan lykky että meininki parani huomattavasti ku päästii lounaan jälkee Poring Hot Springsseille. Hot Springsit sinänsä oli enempi Boring Hot Springs, mutta niien kuumavetisten poteroien takana oli pähee keski-maan olonen viidakko, mihi on pykerretty sellaset canopy walkit, elikäs puitten latvojen tasalla menevät vaijerien varassa killuvat siltahässäkät. Sinne päästäkseen piti ens kuiteskii jolkottaa viidakossa ylämäkeen reipas matka, ja myä otettii alkuusa taktiikka et nyt saatana riisiä shoppaavaat honkkarilaiset saavat laittaa töppöstä toisen eteen. Eli myä pikkusen Vähiksen kanssa karattiin ryhmästä. Mein opas, nuor pien poika, hätäänty tietysti ihan helvetisti ku akat karkas heti alusta ja hää juoks meiän perässä ihan pää hiessä. Aina välil sit pysähyttii levähdyspaikalle oottamaa et hitaat honkkarilaiset saa meijät kiinni, mut ei tod annettu heille lepäämisaikaa, vaan myä pyhkästii samoin tein seuraavalle etapille. Johan saatana rupes heiltä hymy hyytymään.


Tommoset on canopy walkit

Mutta sitte mentii canopy walkeille! Ihan mahtavaa! Siä meni viis vai kuus sellasta siltahässäkkää joitten välissä oli aina sellanen laituri josaa puun latvassa. Korkeimmissa kohissa killuttiin vissii jossai 40-50 metrissä (sademettien puut on korkeita ku stadionin tornit, jynöy). Maisemat oli huikeet, mutta välillä pelotti sen verran ettei siin pal kuikuiltu näkymiä vaan tuijotettiin tiukasti seuraavaa etappia. Vaikkei korkeen paikan kammoo ookkaa, ni pikkusen siis puntit tutis, tunnustettakoon se tässä näin julkisesti.

Canopy walkkien jälkee myä pyyhällettii viä käymää läheisel pienel vesiputouksel, honkkarilaiset sen aikaa oottelivat jossaa ja keräilivät ittiänsä. Vesiputous oli söpö ja piän, ei mitenkää erikoinen, mutta reitti sinne oli niin hianoo satumetsää et ei ois varmaa silmää lotkautettu jos ois paukannu eteen joku hobitti ihan puskista siin kesken tarpomisen.


Yks jo mätääntyny rafflesia ja toinen joka kukki kuin viimistä päivää
Tän jälkee lähtii ajelee takas Kota Kinabaluun, mutta matkalla pysähyttii viä kattomaan rafflesia-kukkasta, ku sellanen siin sattu just olee kukinnolla. Rafflesia on sellain harvinainen kukka, se kukkii vaa muutaman päivän ja sit mätänee niille sijoilleen. Mahtia oli se nyt nähä, ku oon mones paikas nähny erityisii rafflesia-retkiä, enkä oo raaskinu/jaksanu sellasille mennä. Ni nyt se sit tuli ikäänku ylimääräsenä yllätysnumerona eteen. Oli hiano, ja iso.

Semmonen retkihomma. Noi seuramatkat on aina vähä raskaita, koska niis on muita ihmisiä ja ku ite oon "vähä" sellain et muitten odottelu käy ihan vitusti hermoon ni siin alkaa pikkusen toi tunnelma kiristymään ku koko ajan saa jossain hermostuneena stepata paikallaan ku JOKU MUU hidastelee jossaa.

Jos miul ois retkimatkatoimisto ni siel ois meno sellasta natsimatkailua et siin ei nokka kauaa tuhisis minkää ihmeen äärellä. Eikä hidastelijoita, eikä varsinkaan myöhästelijöitä, ooteltais, vittu, missään. Jos kerrotaan et siut haetaan hotellista klo 8, ja tuut siihe ala-aulaan minuutin yli kasi, ni voi voi, kato ku natsimatkojen tila-auto meni jo. Tai jos jäät räpsiin tuhatta kuvaa jostaa muurahaisesta ni sinne jäät sit viidakkoon yksinäs, hei vaan, koita löytää itekses kotiin.

Joo. No, retki oli kuiteskii kaiken vaivan ja hidastelijoitten sietämisen arvonen, kert maisemat oli komiat ja se puitten latvoissa tepastelu canopy walkkeja pitkin oli ihan huikeen mahtavaa. Ja nähtii rafflesia. Avot, kyllä kelpas.


Pulau Sapi
Tänää myä lähettii sit ihan omin nokkinee vähä saarihommiin. Oli fiilis et nyt on päästävä pois kaupungista ja johkii saarelle makaamaan, joten aamusella paineltiin laiturille, valkattiin saari nimeltä Sapi (vähä niiku Säpi mut ei) ja sit ei ku vene alle ja sinne. Kiva saari, perkeleesti porukkaa, mut ei häirinny. Siinä retkotettii koko päivä, meres pulikoitiin, vähä snorklailtiin ja sillai. Mukava, lepposa, rento päivä.

Huomenna myä kuikuillaa aamulla viä sunnuntai-markkinoita vähäsen ja sit siirrytään kolmeks yöks luksustelemaan uima-altaalliseen resorttiin tonne jonnekkii. Keskiviikkona tullaa takas tänne cityyn, kert torstaina aamulla aikasin meil on siirtymishommat eessä. Vähis lentää Hong Kongiin ja miä lähen nylkyttää bussilla Sempornaan.


Elämä lyhyt, vuoristo pitkä
Lopuks ihan toisenlaista asiaa viel: miun eilinen aamu alko pysäyttävällä suru-uutisella. Miun yks kaveri on kuollu Thaimaassa moottoripyöräonnettomuudessa. Oli tarkotus että tuossa vuodenvaihteen jälkeen rehvataan Gilillä, ku hänen reissu ne huudilot saavuttaa, ku hän oli myöskin pitemmälle reissulle muutama kuukais sitte hilpassu. Ei nähä nyt sitte.

Tätäki kautta toivotan viel Juhiksen läheisille voimia. Mein yhteiset kaverit: ootte kaikki mielessä, koittakaa jaksaa. Sen enempää en osaa tämmöseen tilanteeseen sanoa.

Tuommonen uutinen heti aamusta pisti päivään melkosta alavirettä, asia oli koko ajan siellä mielen perukoilla. Pisti kyllä miettimään, taas kerran, elämää ja sen lyhyyttä. Ja ku tuon uutisen yhisti mykistäviin maisemiin, vuoristoon ja sellasiin, ni se ihmisen pienuus ja särkyvyys jotenkii hakkas tajuntaan oikee tosissaan. Kyllä tuli mietittyä päivän mittaan sitä, miten yllättäen se viiminen pihaus saattaa itte kultakin lojahtaa. Se ois hyvä pitää mielessä. Aikaa on rajallisesti, täs ei oo aikaa arpomiseen! On kiire ELÄÄ!

Että näin. On ihanaa olla elossa ja elää tätä miun elämää just niiku tällee ku se tässä nyt on. Oon kiitollinen, että miun kosmisessa pierunhenkäyksessä on viä pikkusen pihinää.

 Nyt miä lähen syämää ja juomaa, moi!


Borneo on vihree
Canopy Walk
Piän söpis vesputous
Pulau Sapi
Sapilla oli noit monitor lizardei ja joku urpo ruokki niitä
Aurinko laskee Kota Kinabalussa
Loppukevennys, osa 1: Suck&Blow-shotteja
Loppukevennys, osa 2: jännittävä soitin on tämä. Tämmösellä nuoret poijaat pöräyttelee jotta saisivat oman poikaystän. Jahas.

Kommentit

Tsekkaa myös nämä

Tulivuoriuutiset

Työlupasirkus vm. 2017

Hullujen kylä

Sunnuntaikävely

Järjestysnatsi