perjantai 7. kesäkuuta 2013

Indonesialainen istuskelukulttuuri



Jännä miten jopa entistäki rentoutuneempi olo on tullu, kun oon ruvennu elämään täällä nyt vähän toisenlaista elämää. Sellasta jonkinlaista arkea, mihin sisältyy velvollisuuksia ja tekemistä. Tähän saakkahan meininki on ollu lähinnä aamulla rantamakaamoon raahautumista ja siinä lötköttelyä kirjan kanssa. Iltapäivästä suihku ja ehkä nokoset, viieltä kissoille ruuan keittäminen ja kas, sehän onki jo Happy Hour eli Bintang Time. Kaljaa, pimenevä ilta, sitte vähä regeitä. Nukkumaan. Huomenna sama uusiks.

Aikahan ei pitkäks käyny, miä olen sisimmältäni laiska ja mukavuurenhalunen, ei kiinnosta rehkiä väkipakolla tai siks et joku velvote tai paine siihen ajaa. Siinä lienee syy siihen, et oon vetelä enkä mikään jäntevä ja kiintee tiukka kinkku. Ei oo noi urheiluhommatkaan paljo vieny mukanaan, aina muutama kuukaus max hirveetä riuhtomista  ja sit sohvan vetovoima on voittanu hyvät aikeet ja käsi käy juustonaxupusilla enempi ku Esportin ovenkahvassa.

Niin kauan ku miulla on lukemista, ni voin olla tekemättä oikeestaan mitään järkevää.

Nyt ku oon sekä perheellinen (kissanpennut) että ihan omasta halustani sukellusorjana, ni meininki on asettunu sellaseen tyystin toisenlaiseen muottiin. Aikanen aamuherätys, sellanen oikeen kellonsoitolla varmistettuna, ei lomaan kuulu, mutta täällä se 6:30 tapahtuva Obla-Dii-Obla-Daan (=herätysäänenäin min luurissa) iloinen luritus ei saa paiskaamaan puhelinta seinään. Ulkona on tuohon aikaan valosaa, aurinko on justiisa noussu, linnut huutaa ja kissanpennut roikkuu verhoissa. Kissojen hiekkalootien siivous, vesikuppeihin raikkaat veet, paijausta, äitikissa pihalle, Mini-Sosikselle aamulääke (hän voi jo hyvin, mutta lääkekuuri jatkuu) ja aamunakit ja häätö pihalle. Kissalaumalle aamupala keittiön nurkalle, miulle munakokkel, kahvi ja mehu. Fillari alle ja sukelluspuljulle noin kasiks. Kotio viieks, kissoille ruuan keittäminen (kalaa ja riisiä), suihku, ehkä piipahus paarissa ja bintang, tai sitte suorilta jo pötkölleen. Huomenna sama uusiks. Jonain päivinä, jossain välissä, vähän siivoan ja vaihan ehkä lakanat (olen hiano asukas tässä ku poikien ei tarvitte enää ees siivota miun mörskää).



Elämä on sellasta lepposaa ja kivaa. Jos jostain stressaantuu ni vaikka siitä et voi vide, viimestää ylihuomenna pitää polkasta kylille ostamaan lisää kissanruokaa tai tarttee käyä pankkiautomaatilla. Kyseiseen toimitukseenhan menee ehkä jopa miltei puali tuntia, jos oikeen hidastelee, mut pitäähän sitä pari päivää miettiä ja siitä vähän stressata. Miusta on hyvän elämän merkki, että tuon isompia stressin aiheita ei löyä keksimälläkään.

Jännää, että vaikka toi sukelteluorjan homma on aika fyysistä raatamista, ni ei se miuta väsytä. Tai oon kyllä ihan tuusan nuuskana ku kotio pääsen päivän ähräämisen jälkeen, mut  se on sellasta toisenlaista väsymystä, ku mitä on Mordorissa kokenu vaikka hirveitten duunijaksojen jälkeen. Tää väsymys on sellasta terveempää, siihen ei liity toivetta eikä ees tarvetta nukkua viikkoa, tai jos viikon nukkuminen ei oo mahollista, ni halua ampua itteensä. Johtuu ehkä siitä, et on enempiki ruumiillisesti poikki ku et pää ois ylikuormitettu. Seuraavaa päivää oottaa innolla jo nukkumaan mennessä et oispa jo aamu ja pääsis takas kantelemaan tankkeja ja kasaamaan sukelluskamoja ja sit sukeltelemaan.

Kun puuttuu kaikki sellaset auton kaivamiset kinoksesta ja aamuruuhkassa matelu ja tuhat lukematonta duunisähköpostia ja palavereissa juoksemiset ja yleinen paperinpyöritys ja puoleen yöhön saakka päivystäminen ja ruokakaupassa käyminen ja pyykin peseminen ja toi-ja-toi telkkariohjelma on pakko kattoa ja sen-ja-sen pändin keikka nähä ja oispa jo perjantai että voi vetää pään täyteen ja nollata tän paskaviikon... en kaipaa noista asioista yhtäkään. En tiiä osaisko nyt tän lorvimisen jälkeen suhtautua tuollaseen mordorilaiseen työssäkävijän arkeen ja elämään rennommin ja jotenki terveemmin. Kyllä se kaukaselta tuntuu.

Voihan se olla, et nyt nuokin kaikki asiat osais ottaa vähän vähemmällä kireydellä eikä polttais päreitään sillä siunaamaan sekunnilla kun joku törppö Länsiväylällä vähän kiilaa. On se mahollista. Mutta enemmänki miusta tuntuu et jos ja kun tuohon elämään joudun palaamaan, en yksinkertasesti kestä tahi osaa. Miulle on kehittyny aika vahva sellanen välinpitämättömyys tiettyjä juttuja kohtaan, ku on huomannu että kaikki jutut ei vaan merkitse loppujen lopuks hevonvittua. On jotenki vitun vaikia suhtautua vakavasti asioihin, jotka ennen ehkä vei yöunet ja sai seinät kaatumaan päälle. IT-alan projektipäällikön hommissa ei välttämäti oo hyvä, jos suhtautuu kaikkeen, esmes ja erityisesti asiakkaan kriiseihin, sillai et hei, mitä välii, noin niiku universumin mittakaavassa, zeniläistä mielenrauhaa vaan, ommmmmm, töissähän tässä vaan ollaan, ei missään henkiinjäämistaistelussa hei. (Terveisiä vaan tyäkavereille sekä miun asiakkaille ja yhteistyötyypeille! Tuskin maltatte oottaa että tuun takasin! Rojektit tulee olee tosi rentoja... jos miuta enää puikkoihin päästetään! Pingotus kiälletty! Asiat toimii sit ku ne toimii! Älkää ressatko! Levätään tässä välillä vähän ja mietitään sitte! Peace and love! Good vibrations! Keep on smiling and shining!)


Aina on aikaa istuskella
Pidän indonesialaisesta istuskelukulttuurista. Se on sitä, et kaikilla näyttää aina olevan aikaa istuskella. Tienposkessa tai kaupan rappusella tai mihin ny perseelleen voi hetkeks käyä. Kyllä sen lattian voi lakasta tuossa myöhemminki. Tärkeempää on hetki istuskella, jutustella, poltella tupakki, moikkailla ohikulkijoille, kysellä mihin ne on menossa ja sillai. Ei oo sellasta meininkiä, et hei, miul ois vähä asiaa, katottaisko kalentereista aika et koska kerettäis pualisen tuntia nähä vaikka kahvilla ni avaudutaan.

Pidän myäs siitä, et asiat hoituu, vaikkei aina niinku on luvattu mutta hoituu kuitenki. Miulla hajos fillari tuos yks päivä ja olin sitä lähössä viemään korjaamolle, ku en löytäny miun vakkari-Mäggaiveria joka sitä aina on fiksaillu. Kerkesin taluttaa konkelia tuoho naapurin popkornipaarille saakka eli jokusen kymmenen metriä ehkä, ku sieltä jotkut klopit heti kysymään että mitäs nyt on käyny ja voi kamala ja ai korjaamolle viet, sinnehän on kauhia matka (ehkä 10-15 minuuttia pyörää talutellen, tuonne moskeijan taakse), myä korjataa se huomenna. Asia selvä. Huomenna menin illalla hakemaan pyärää ja siellähän se nojas edelleen paskana samassa paikassa johon sen edellispänä olin jättäny. Korjauksen luvanneita jätkiä näkyny missään. Mutta ei se oo täällä niin nuukaa, siinä heti 2-3 muuta jannua asiaa pähkimässä ja et NO WORRIES, myäpä katotaan tuota asiaa. Kerkesin takas kotio ja just tulin suihkusta ku ovea jo koputeltii et noniin, tässä ois korjattu menopeli. Asiat hoituu, vaikkei justiisa niin ku on luvattu.

Pidän myäs, osa 3, siitä että asiat tulee miun luokse. Tuosta menee ohi millon jätkiskauppiasta, millon riepukauppiasta, kalamuija tulee joka aamu, mitä vaan saapi hankittua ihan vaan notkumalla tuos mestoilla ni kaupat tulee tykö, jos asioita tarvittee.  Ei oo joka asian takia pakko raahauta johonki keskitettyyn ostosmestaan.

Elämä on yksinkertasta. Se voi näyttää tehottomalta, kun  yhtä pientä asiaa säätää kolme ihmistä, mutta mitä väliä? Siinä on kolmella ihmisellä työpaikka ja vaikka asiat voi vähän kestää ku on semmoista niiku viestikapulan siirtoa pienestäki jutusta, mut näin ku hommat tehää, ni kellään ei oo kiire eikä tuu stressi ku ei tarvi pää kolmantena jalkana höyrytä. Jää aikaa vaikka istuskeluun. Länsmaisessa kulttuurissahan mennää justiisa päin vastoin, et yks ihminen tekee kolmen ihmisen duunit, ja sit se on ihan tiltissä ja hajoo ja tulee burn-out ja elämä on yhtä helvetin raatamista eikä oo aikaa sen vertaa, että kerkeis ymmärtää mitkä asiat omassa elämässä oikeesti jotain merkitsee. Ei oo aikaa istuskella ja "think about nothing", niiku täällä pojat tapaa sanoa.

Tämmösiä ajatuksia tänää, ku on perjantai, eikä oo tarvetta vetää päätä täyteen nollatakseen kulunutta viikkoa ku ei täs ny oo mitään nollattavaa (pankkiautomaatilla ja kissaruokakaupassaki oon jo käyny). Istun tässä miun terasilla, kissanpennut kirmailee tuos ja järsii miun varpaita. Hiki virtaa. Illalla ehkä muutama bintsu miun yhen sukellusopen kans ja vähä regeitä. Vasemman korvan tulehus on parantunu, mutta viime yönä alko oikean korvan oireilu. Sukellushommissa oon sukeltanu, suorittanu teoria-osuuksia, sutinu loppukokeen ekan osan jo alta pois (3 väärin, 60 kysymystä, räyh) ja nyt piän reilun viikon breikin kaikesta sukeltelusta, koska on muuta tekemistä. Huomenna tulee Leanne, miun kaveri ausseista ja hänen kans varmaan aika paljon ihan vaan jauhetaan paskaa ja tissutellaan. Leanne tuo miulle myäs uuen kameran, jee!  Huomenna täällä on Triathlon-hyväntekeväisyysskabat (Project AWARE -hommia) ja iso bile, missä esiintyy mm. miun Unelmien Rastasulhanen. Maanantaina alkaa iso Jakarta Animal Aidin ja Gili Eco Trustin järkkäämä kissaklinikka, jossa oon vapaaehtosena koko viikon. Tiistaina on Kakkosen Koralpiitsin 5-vuotis-kemut ja se tulee olee iso ja kreisi bile, luulen.

Elämä o hianoo. Vielä toistaseks.





Ei kommentteja: