Juhannusterve!

Ekaks mä oon et hyvää juhannusta, oi Mordorin kansa, elkää hukkuko ja huolehtikaa sepaluksistanne. Sit mä oon et sori kun on plokin päivitys vähän jääny muun äksönin jalkoihin. Vapaa-aika on ollu kortilla ja ämmästä on viäty mehut aika täysin.

Sanotaako vaikka sillä lailla että kyllä, ikä painaa. Se on tullu viime päivinä huomattua. Nääs kun sain eläinklinikalla ähräämiset päätökseen ni lähin heti samoin tein täysillä sukellushommiin. Ois pitäny pitää ehkä joku lepopäivän tapanen mutta ku en malttanu ja kaipuu veen alle oli raju. Ja ku pitäis se dive master of the universe änd puppets joskus vissiin saaha valmiiks. Voin kertoa teille, vetreät nuoret lukijani, että se on välillä vallan raskasta puuhaa tuo sukellushomma, semminkin kun on jo tämmönen parasta ennen päiväyksensä aikaa sitte ohittanu rapistunu läski nahjus. Siihen sukelluspuljulla olleeseen jatkuvaan voimankoetukseen ku tuossa pari päivää sitte yhisti jonkinmoiset pee-äm-ässät ni olin sellasessa mielentilassa että meinas ensin pimentyä vintti ihan täysin ja sitte meinas tulla itku. Mutta tyydyin vaan räyhäämään ja kiukuttelemaan Kakkosen Koralpiitsin pojille, hyvä ku en kuonoon tirvassu yhtä jos toistaki, mieli kyllä teki. Pojat hiippailiki miun läheisyydessä aika varpasillaan sen jälkeen jokusen tovin. Rohkein tuli varovasti kysymään et mikä siul oikee on. No oli univelka ja näin yät läpeensä kauheita painajaisia millo mistäki (paras oli kun muovipussissa oleva ihmispää jahtas miuta... heräsin omaan huutooni) ja oli sellanen yleinen fyysinen finaali ja kaikenlaist stressiä ja hermostumista kehissä, ni tua pääkoppa meni vähän solmuun.

Nyt oon jo rauhottunu. Vähäsen. Yhä oon kiree ja stresseissä, tulevaisuus huolestuttaa ja hermostuttaa ja välillä itkettääki (fakta: en halua että tämä elämä loppuu), mutta koitan nyt keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sukeltamiseen. Ehkä sitte muu elämä siitä jotenki soljuu johonki suuntaan ihan ittestään. Tai sitte ei. Odotan ihmettä.

Mutta aatelkaa: männä viikolla tuli vuosi siitä, ku ekaa kertaa oikeesti kunnolla sukelsin. Juhlallinen fiilis. Kyllä muistan sen säpinän mitä sisuksissa sillo vello, pelotti niin perkeleesti. Jos ois sillo joku sanonu et vuoden päästä oot kurssit käyny rescue diver ja siul on reilut 160 sukellusta lokikirjoissa ja into piukassa pusaat dive master -meininkiä Lutwala Divessa, ni hulluna ja harhasena oisin pitäny. Kyllä se niin jännältä sillo tuntu koko touhu, et lähinnä katse oli sen ekan sukelluksen jälkee siinä, et no jos ny tuon open water -perus-basic-kurssin kokeilis ni eiköhä se riitä.

Miä oon niin kiitollinen Lutwalan porukoille, et puhuvat miut sillo ympäri kokeilemaan, ja oon ihan liikuttunees tilas ylipäätään siitä toiminnasta siellä. Siel on uskottu meizipunkeroon sillonki ku en itte oo omannu piiruakaan itseluottamusta (mikä on miun luonteenpiirre vähän kaikessa, et emmiä mitää ja nuo muut vaan osaa ja miä vaan paska oon, läski ja rumaki viälä... mistä tääki vittu kumpuaa? Jäljet johtaa Kouvostoliittoon, se on varma) ja miuta on kannustettu ja kehuttu ja miusta on oltu ylpeitä ja myäs kerrottu et sellasta mieltä ollaan. Tuommosesta tulee aika liikuttunu ja myhäilevä olo.

Mitä tästä opimme? Elä koskaan sano ei koskaan, sitä ei ikinä tiiä mitä elämä eteen heittää. Tosin joskus kyllä voi sanoa ei koskaan ja aiheesta, mutta jynöy, noin niiku periaatteessa ei pitäs tyrmätä asioita et emmiä emmiä, ainakaa jossei oo kokeillu koskaa. Tämä ei tarkota et menisin ikinä esmes benjihyppään, koska miuta ei vittujakaan kiinnosta tulla kuminauha jalassa jostain tötteröstä alas, ku on jumalauta hissit ja rappusetki keksitty. Mutta jos joku asia on silviisii et ois kiva mut emmiä saata, ni kannattais hyvinki saattaa! Sitä ei tiiä millanen höyrähys tapahtuu. Niiku nyt miulle tän sukeltelun kans.

Oon iloin, et nimenomaan Lutwalassa miun dive masteria ährään. Hyö opettaa paljon enempi ku mitä koulutuksen spekseissä vaaditaan. Ollaan Samin kanssa istuttu teorialuennoilla pänttäämässä asioita, jotka pitää osata oikeestaa vasta sit jos eli kun tästä edetään varsinaiseen sukellusopettaja-koulutukseen. Kyllä, miä ajattelen sitä opettajahommaa jo ihan sellasena mahollisena. Hurjaa!

Mistä tuliki miäleen, et oon järkytykseksein huomannu, että ei, en vihaakaan puuhastelua ns. alottelijasukeltelijoitten kans. Oon ollu messisä ku on ihan ummikoita opetettu ja miusta se on ollu tosi kivaa. Oon myäs jo vetäny muutamia sukelluksia (toki on oikee ope messissä aina), ja vaikka ne on varsin stressaavia tilanteita, ja uuenlaisia, ni passaa miulle hyvin. Miähän aina tykkään mennä eellä ni oon elementissäin ku saan olla ns. matkanjohtaja. Miuta ens stressas perkeleesti et ehä miä vittu tiiä yhtää mihin pitää mennä (pari sukelluspaikkaa tääl on sellasia et miulla ei oo niistä mitään käsitystä vaikka oon niissä sukeltanu helvetisti kummassaki, se on yks pään pyäräytys ja olen eksyksissä) mutta opet sano et ei se haittaa, senku vahit vaan et pysyt oikeis syvyyksis ja polskuttelen menemää, ne siun asiakkaat tietää vielä vähemmän et mihi pitäis mennä. Ni se vähän vapautti fiilistä ku hokasin et tosiaan, ei täs tarvitte mitään tiettyä reittiä mennä ja noudattaa, nyt ei olla Lontoossa ettimässä Marquee-klupia, ni ei oo niin tarkkaa kartanlukua tää homma. Senkus räpylöi ja kattelee mitä vastaan tulee, aina on näkemistä ja elämää ku merenpohjissa liikuskellaan.

Tos yks päivä vetelin sukellusta just tuommoses paikas mist miul ei ollu mitää käsitystä, mut hianosti se meni ja komiat ol maisemat ja kaikee hianoo nähtii. Sitte tuli merikäärme. Ihan vitun iso merikäärme. Se ui ens siitä ohitte ja oltii kaikki et vautsivau ku siistiä, wuppiduu ja tuuletuksia ja sillai. Sitte se kärmes käänty ja rupes tulee vauhilla kohti. Siinä sitte hiukan otettii etäisyyttä et no oho, aika jännää, heh heh ja lisää tuuletuksia. Mutta kärmes perkele ei periks antanu, vaan rupes jahtaamaan. Seuras totaalinen kaaos.Yks sukeltaja liimaantu miun selkänahkaan kiinni ja ponkas siitä liki pintaan ku kärmes tuli yhä vaan perässä. Miä olin aivan totaalisessa hepulikohtauksessa. Opettaja ja toinen sukeltaja pysy jotenkuten kuosissa. Mein piti sitte lopettaa sukellus siihen ku siinä tuli sellanen yleinen hätäännys ja yks sukeltaja oli jo miltei pinnassa. Ja miäki tuon jonku 3 minuutin kärmes-insidentin aikana ryystelin tankista ilmat niin pihalle et se siitä. Olipas jännää.

Tarvin selkeesti hiukan opastusta siihen, mitä vittua tehä tilanteessa jossa joku merenelävä tulee päälle ja vaikkei kunnolla tuliskaan mutta sen verran kuiteski että säikäyttää ja saa aikaan tollasen kaoottisen sekoilumayhemin.

Nolotti, että menin itteki ihan paniikkiin. Mutta se ei oo kiva fiilis ku sellanen merihirviökärmes tulee päin. Vaikkei se ees ollu se tappava merikärmes mikä näillä vesillä tulee useesti vastaan, vaan joku oletettavasti harmiton kastemato, joskin kookas sellainen, ni emmiä silti tykkää et semmoset alkaa pyrkiä lähituntumaan.

Tänää olin sikahauskalla sukelluksella. Aiemmin oon kertonu jo hiukan eräästä intialaisesta rinsessasta joka myöskin dive masteria suorittaa, ja pääsin yhen open mukaan vähä roolileikkimään sukellukselle, jota intialainen rinsessa veti. Meininki oli se, että tää oli miun ja open elämän toinen sukellus, ei siis tiietä eikä tajuta mistään mitään eikä varsinkaan osata oikeestaan yhtään mitään ja ollaa sellasia sukellusoppilaista suoraan painajaisista. Esitettiin siis ihan totaalisia sukellustumpeloita jotka koheltaa, ja dive master oppilaan pitää sitte selvityä tuommosesta painajaissukelluksesta mielellään tappamatta ketään. Törkeen lystikästä! Mutta kysykää miulta uuelleen sitte ku tulee miun vuoro vetää tuommonen sukellus, missä tyypit ei osaa laittaa ees maskia naamaan oikeinpäin ja touhottaa omiaan ja sinkoilee ties minne ja painelee liian syvälle. Ei varmaan oltu viittä minuuttia siä sekoiltu ku intialais rinsessa jo yritti keskeyttää sukelluksen, ku myä tolvanat ei vaan asetuttu ruotuun vaan ährättiin ihan mitä vittua miäleen jualahti. Päin persettähän se homma häneltä aika rankasti meni, mutta toisaalta ei tehty mitään mitä en ois jollain sukelluksella jonkun nähny tekevän. Sen verran tykkäsin moisesta hauskanpidosta et heti ilmottaudun into piukassa assariks ens viikolla olevalle rescue diver -kurssille. Ehottomasti tahon mukaan stressisukellukselle missä saa sekoilla niin paljo ku sielu sietää!

Paitsi et ens viikolla ti-ke-to oon reef check eco diver -kurssilla. Kolomen päivän spektaakkeli koralliriutoista, tai jotain. En oo ihan varma että mitä, mutta ku kysyttii jotta kiinostaako ni kyllä kiinnostaa ja kuulema syytä onkin. Asia selvä, kättä lippaan ja etupulpettiin!

Shaaaaaaark Night!

Eli elämä on nyt lähinnä sukeltamista. Kerkesin kyllä eilisen märehtiä krapulassa, kun keskiviikkona oli Lutwalssa SHARK NIGHT mikä käsitti hai-aiheisia luentoja ja sit samalla vietettii rantabaarin avajaiset. Vejettiin sitte jokunen bintsu, snapsu ja drinksu. Pakkohan se oli käyttää tilaisuus hyväks, tiiä millo seuraavan kerran malttaa vapapäivää piellä.

Eli sukellushommat etenee änd ai lav it. Oon hyvä sukeltaa ja oon aika haka teorioissa varsinki jos pitää tehä lookisia tai matemaattisia tehtäviä. Oon hyvä järjestelmällisyydessä noin niiku käytännöllisissä jutuissa ja oon sopivasti natsi, eli herkästi pistän merkille jos jollain asiat ei ole niinku niien kuuluu olla. Mutta oon totaalisen onneton köpö sukellustaidoissa, eli kaikenmaaliman helvetin temppujen kans, mitä sukelluskursseillä pitää tehä. Ja miun pitäs nyt oppia tekemään ne kaikki ns. opettajatasosesti ja hitaasti ja sillai viitomakielillä selostettuna, vähä samaan tyyliin ku lentokoneis on se turvallisuuspantomiimi aina ennen ilmaan nousua. Ai vittu että vihaan. Ja on vaikiaa, emmiä oo niin kotonain veen alla vieläkään, et joku maskin poisto naamasta ois ihan piis of keik enkä miä vittu pysty piättään hengitystä niin kauan et ehtisin hukkumatta stepata jonku karkuteillä-olevan-rekulaattorin-metsästys-oopperan hidastettuna, niiku se kuuluis tehä. Ei tuu mitää, pikakelaukseen menee viimiset muuvsit. Tänääkii aamupäivä näitä helvetin temppuja treenattiin taas uima-altaas ja ryystin saletisti vähintään ämpärillisen vettä kitusiini siin samalla. Perkele.


Ai joko riittäis sukellusjutut? Jo. Sori.

Seek and Destroy

Kissanpennut! He ovat saaneet nimet. He ovat Seek and Destroy. Seek on tyttö ja hän on se pesueen viimeisenä syntyny pienin rääpäle, jolla on kuitenkin rohkein ja reippain luonne. Hän avas ekana silmät ja hän ekana mkiipes pyykkikorista pois ja ekana meni äitin ruokakupille ja ekana muutenki kaikessa. Velipoika Destroy, tomera on hänkin, tulee kyllä aina perässä, mutta vasta kun Seek on käyny ens asian tsekkaamassa. He ulkoilevat jo reippaasti, ihan itte painelevat terassila alas lähipusikoihin.

Nyt on hiukkasen huoli äitikissasta. Hän on perkele repiny vattahaavansa (sterilointihaava siis) auki. Mollottaa ammollaan ja näyttää pahalta, joskaan ei (vielä) mitenkään tulehtuneelta eikä onneks mätivältä. Betadinella putsataan, laastari ei pysy, tarttis tikkejä. Mutta Lombokin eläinlääkäri on Jakartassa ja tulee takas vasta joskus ens viikolla. Lombokilla on huhun mukaan toinenki eläinlääkäri, miun pitäs vaan saaha selville että kuka ja missä ja mitä hä.

Ai lav kissat, mutta kun on jatkuva huoli ja aina jotain pientä, välillä vähän liikaa. Oon niin pölvästi kiintyjä noien karvakasojen kans, et miä otan tavattoman rankasti kaikki jutut. Ois kiva jos ois joku joka jakais vähän tätä hommaa, sellasta et miä kannan täst kahvast ni kanna siä siit viäreisest. Siksikin, täksikin ois niin ihanaa löytää talo, muuttaa sinne hyvin tyyppien ja kissojen kans, ni ois siinä joku sellanen kuvio sitte, et joku muuki heille vaikka iltasin ruokaa kuppiin laittais. Tekis myöskin miulle sitte huomattavasti helpommaks täältä (hetkeksi?) lähtemisen (ARGH!) ku tietäsin et kissojen perään kattotaan ja heistä huolta pietään. Toki tässä Kakkosella kissat saa kyllä ruokaa ja raikasta vettä juomavatiin vaikken ois asiaa vahtaamassa, mutta ei heitä kiinnosta sen  kummemmin jos tuos ny joku tukehtuu räkään ja tarttis lääkettä.

Mainitsin lähtemisen, ja heti putos tunnelmat pakkaselle ja rupes itkettämään.

Menen tupakalle kasaamaan itteni. Joo, poltan taas, ihan hulluna, mutta lopetan heti ku tulee sellanen hetki et ei toi mieliala sinkoile. Sellasta hetkee ei ehkä lähitulevaisuuessa oo näköpiiris, koska ei tässä ainakaan hermo löysty mitä enempi aika kuluu. Koska tiiätte kyllä mikä mörkö miun tulevaisuutta varjostaa.

Hyviä juhannustaikoja sinne niämiin ja notkelmiin. Tätäkään juhlapyhää ei ole ikävä. Jännä homma. Miusta on ihanaa tämmönen elämä et jollain vapuilla ja jouluilla ja ees viikonpäivillä ei oo mitään helvetin väliä. Et ei tarvi elää niin et 5 päivää ootetaan viikonloppua tai 11 kuukautta varrotaan kesälomaa, et sillo sit ehtii olla ja elää sillee niiku huvittaa. On aika mahtavaa kun kaikki päivät on semmosia et herääminen aamulla ei vituta. Tämmöstä elämän kuuluu olla. Eikö nii?

Kissanpentukuvia viä lopuks.

Rauhallinen hetki. Seek nukkuu.

Seek

Destroy tuhoaa miun saronkia

Seek pusikossa

SEEK AND DESTROY!

Seek lähtee maailmalle, siellä on jännää, siellä oottaa seikkailut