Kyläilyä Lombokilla

Mataramissa

Uu mama, poistuin eilen hiekkakakulta! Ihmeiden aika ja sillai, ja yks ainoita kertoja ku en oo veneen rannasta irtautuessa itkua tuhertanu. Tällä kertaa ku tiäs että takas tullaan jo iltapäivällä tai alkuillasta ni eroahistus ei päässy niin mojovaks et tämmöin sisältä kuollu tunnevammanen kylmä kalkkuna ois ollenkaa herkistyny ja ruvennu kyyneltä tiristään. Ehei!

Kiikkerän paikallisveneen kyydissä on tunnelmaa

Mentiin Edin kans aamulla kiikkeräl huojuval täyteen ahdetul paikallisveneellä tuost ylitte, hirviän merenkäynnin läpi, Lombokille, kauheaan Bangsalin venesatamaan. Se on hirvee paikka, jos sinne menee länsimaisella pullukkanaamalla yksinään. Tuhat ja yks säätäjää ja linssiinviilaajaa iskee heti kiinni ja koittaa nyhtää rahaa ihan mistä tahansa maan ja taivaan välillä. Mutta nyt ku olin tärkeenä ja leuhkana ja nokka pystys koska miul oli paikallinen MIÄSseuralainen ni sai olla ihan rauhassa. Veneen rantaan tullessa Edi varmuuen vuoks ohjeisti että et sitte ala kenenkää juttusille, hää hoitaa ja järjestää kaiken, miun tehtävä oli vaa kävellä peräs ja ojennella rahaa venelippusedälle ja moponvuokraaja-jolpille. Venekyyti: 10 000 rupiaa per nokka, ja mopon vuokraus koko päiväks 100 000 rupiaa.

Mopedi alle, miulle potta päähän ja sinne takariksalle kiljumaan ja sit mentii. Lombok on hiano ja vehree tulivuorinen ja viidakkoinen saari ja tiet siellä on silkkaa spagettia ja ylämäkee (what can I do?) ja alamäkee ja tiukkaa kurvia. Edi ajaa ku hullu ja miä pelkäsin ja jossaa vaihees tuli huomautusta kuskin paikalta et voisinko lopettaa ton tärisemisen ku vittumaista ajaa ku yks vapisee siäl. Parhaani yritin kyllä, mutta pelotti kuitenki, vaikka samaan aikaan olin vauhdin hurmasta ihan liäkeissä. Ja en väitä etteikö ois ollu mukavaa piiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa olla likistyneenä komeeta pitkätukkasta kollia vasten, tuli vähä niiku läheisyyttä kaupan päälle. Vaikka se oliki vaa Edi, jota kohtaan ei mitää hinkuja onneks ole. Mukavaa kuiteski. Kaahattii viidakkoreittiä Monkey Forestin läpi, apinoita tien posket täynnänsä, mut niit ei onneks tarvinu jäähä kattomaa, kaahattii ohi vaan. Ne on nimittäin varastelevia apinoita, satun nähkääs tiätämään, kert oon käyny siel tien poskes aikasemmin ja sillo oli aikeena siin hillitysti ja viileen kuulina tarjoilla apinoille phäkinöitä silleen phäkinä kerrallaan. Mut ehä miä ehtiny ku autosta ulos natsipussukkani kans ku joku helvetin pitkähäntänen paskiainen tuli ja vei kaiken. En tykkää apinoista. Siksipä täl kertaa kaasu pohjassa ohi ja kohti Mataramia ja Immigrasi-toimistoa, mihin piti päästä naukumaan viisumiin jatkoa, ettei vaa - helvetti sentään - tartte ens viikolle olevaa lentolippua käyttää ja pyrähtää Singaporeen.

Miälenosotus ät Mataram

Siel Imigrasissa homma meni tällee: jonneki luukulle 5000 rp rahaa ja vastineeks nippu lomakkeita. Sitte yläkertaan missä joku pullukka Edin tuttu vastassa, ja sit joku neuvotteluhomma siinä (en tajunnu sanaakaan) ja sen päätteeks annoin miun passin ja 800 000 rp rahaa sille pullukalle ja sutasin allekirjotuksen johonki paperiin ja sit komennus tulla parin tunnin päästä takasin. Tällä saisin kuukauden lisää viisumiaikaa, ja se 3 kk ois kans hoitunu mutta passi ois pitäny jättää sinne herra tiäs kuinka pitkäks aikaa ja jotenki en halua passiani mieluusti jättää mihinkään virastoihin ja ku Ediki sano että älä todellakaa jätä passias tänne muuta ku muutamiks tunneiks, ni siihen mentii sit. Lähettii sit kylille Edin kans (siitä lisää myähemmin) ja tultii takas sen parin tunnin päästä mutta saatii vaa käsky tulla takasin uuestaa parin tunnin pääst kert oli sähköt poikki tai jotaa eikä tietokoneet ollu toiminnassa. Kannatti silti käyä kert siin vieres oli meneillää miälenosotus ja kävin äkkiä räpsäsees kuvan, en uskaltanu jäähä toljottaa ku oli niin paljo poliisei ja ei oikee tiiä miten nää miälenosotukset täällä päin käsitellää. Eniveis, painuttii Edin kans takasin kylille siis, ja sit iltapäivällä uuemman kerran toiveikkaana Imigrasi-konttorille ja nyt suorilta miut vietii johonkii toimistotiloihin ja käskettii paheksuen laittaa jotaa päälle ku olin riettaana ihan vaa hihattomas topis, mokomaki länsimainen  tollo ja horo, mut onneks olin osannu varautuu ja oli pitkähihain paita mukaan. Sellain ylle ja sitte valokuvattaks, sormenjäljitettäväks ja kertaalleen viel nimmaria sutimaan ja sen jälkee se pullukka tuli ja löi passin kouraan ja siel oli ihana leima joka antaa luvan olla maassa tuonne helmikuun alkupäiviin saakka. Onnellisuus!

800 000 rupiaa on hurja summa, mutta toisaalta arvostin sitä, että asia hoitui ilman jonottelua luukuille, ilman odottelua ja ilman mitään lomakkeiden täyttelyä ja ilman mitään helvetillistä byrokraattista vaikeutta. Tost vaan viuh asiat hoitu, se tuppaa rahalla olemaan sellanen vaikutus täällä päin maailmaa. Ja vaikka tiesin et homma järjestyy kyllä, ni jotenki alitajusesti olin kuitenki vissii vähä stressannu ku sen jälkee ku oli se passi kourassa ja siinä se leima ni tuli jotenki ihan vitun vapautunu olo. Että nyt saa viitisen viikkoo olla täs tekemättä mitään, ilman huolen häivää, ja vasta sit joskus ihan tammikuun lopussa pitää käyä uuestaa heittämäs samanlainen keikka, jos aikoo tääl viel löhöillä (ja miksei aikois? Miks ihmeessä ei?)

Mataram Mall, ostoshelvetti

Se viisumihommista, sitte muuhun toimintaan. Mel kert oli aikaa tapettavana siin välis ku miun passia siel Imigrasissa hiplattii ni Edihän pyöritti miuta ympäri ämpäri Mataramia ja lähiseutuja. Käytii ensteks Mataram Mall-ostarilla, ku miä tarvittin uuet aurinkokakkulat ja kaikkii samppoita ja semmosia, ku ne on tääl Gilil ihan ryäväyshinnoissa ni hamsteroin niitä nyt sit isoja purnukoita. Ja Pirkolle on kirppusamppoo, se ei tiiä sitä viel, mutta kohta pyykätään mirri. Sapuskoitii siäl myäs (nasi gorengia, what else?) ja ostettii Edille tukkapampuloita.  Sitte mentii johonki paikkaan missä ne valmistaa palmuviinaa, sitä saatanan litkua, sitä joukkohaudalle haisevaa vaaleenpunasta kiljua, ku Edi halus ostaa sitä mukaan (halvempaa seki siäl ku tääl). Miä tarjosin, oli nimittäin niin kallista et ihan parin euron verran meni rupioita pariin isoon puteliin.

Vuohi

Mutta se oli muuten kiva paikka, siel oli paljo ankanpoikasia ja kananpoikasia ja yks äkäin kana joka meinas nokkasta minuu koipee, ja sit oli KOIRANPENTU! Tässä ku viikkotolkulla on vaa mirrejä rapsutellu ni ku toki heti olin sen koiranpennun äärellä rähmällää lässyttämäs ja paijaamas ni hetken olin sillee et hei mitä vittuu, tää on rikki, tää ei kehrää. Ku on niin tottunu siihe et ku jotaa pientä ja karvasta vähä rapsuttaa ni se sanoo et purrrrrrrrrr. Siel oli myös sellain pikkupoika ja Edi tulkkas ku se poika selvitti siitä koiranpennusta että tämä on hänen vuohensa. Kukaa ei oo viittiny kakaralle tarkentaa että itse asiassa tämähän ei ole vuohen poikanen vaan koira, mutta ei kai se niin tarkkaa ole. Ja sitte, voi pillu, siel oli kettinkin päässä apina. Vaikken tykkää apinoista ni en tykkää kyllä ollenkaa että apinaa pietää jossai pihan nurkassa lyhkäses kettinkis. Ja vaikkei se ei toisaalta ole miun paikka ollenkaa ruveta siin paikallisille sormi sojos olemaa et soo soo ni Edille kyllä rähjäsin pää savuten et vittu helvetti et en tykkää yhtää mutta Edi ei kattonu aiheelliseks tulkata miun räpättämist ollenkaa.

Tipusia

Kalmisto

Palmuviinat saatii ostettua ja sitte lähettii käymää Edin kotona. Siinä jossai Mataramin ihan kupees joku kylä ja sinne sit vaa sukkana sisään, oli sellasii kaposii kujii kaikenmaaliman hökkelien seas. Harvemmin siäl vissii länsmaista sammakon näköstä tatuoituu punkeroo naisihmist käy kyläilemäs ni olo oli vähä niiku julkkiksella ku ihmiset toljotti ja jotkuu halusivat kätellä ja koskee muutenkii (AAARGHHHHH!), ja ku Edi vei miut kattomaa hautausmaata (tietää että tykkään kovin hautausmaista), missä senki kaikki edesmennet perheenjäsenet ja sukulaiset makaa, ni tuntu et pualet lähitianoon ihmisistä tunki mukaan sinne hautojen sekaan tuijottaan et no nysse sammakko ottaa kuvia heijjän haudoista. Muuten hengattii Edin kotimurjulla, missä vissii sen sisko asuu nyt, miulle kannettii heti penkki siihe pihalle ja tuotii kahvia ja siskontyttö, sellain pien ihmiin, tuijotti miuta aivan monttu auki ja kylän vanhinkii tuli kättelemää, sellain hiano harmaapartanen kumara ukkeli, joka oli varmaan joku 150-vuotias.

Siskontyttö

Edi perkele sit hylkäs miut hetkeks sinne ku lähti käymää isänsä kans jossaa asioil ja huikkas vaa siskollee et toi puhuu vähä indonesiaa, jutelkaa jotaa. Joo, puhuu, mutta avainsana VÄHÄN. Ei siitä tullu hevonpersettä, ymmärsin pikkusen jotaa mutta suurin osa meni ihan yli hilseen ja lopulta siin sit penkillä istuttii tuppisuina, ku kunnon mordorilaiset konsanaan, ku ymmärrettii molemmat et keskustelusta ei nyt kyllä tule minkäänlainen bondaustilaisuus ku miä en tajua mitää. Onneks Edi tuli takas pelastamaan miut vaivaannuttavasta tilanteesta, kertoili perheensä asioita ja kaikkia juttuja ja sit jossai kohin huolestuneena et totes et toivottavasti miä en nyt ajattele hänest mitenkää huonosti, ku oon nähny mistä hää on kotosin ja jotain vastaavaa kummallista ja miä olin ihan et kamoooon, senkin pölvästi, että oon kyllä ihan ollu tilanteen tasalla ja tienny ettei hää oo mistään palatsista kotosin, ja miä otan tän homman muutenkii aika kunnioituksella et sain tavata Edin perhettä ja nähä sen kotikylän ja kaikki, et oon niiku tosi otettu et hää miut sinne vei.

Pojat

Kummallisii keskusteluja välil tääl saa kyl käyä. Kulttuurihommat ja muut on niin erilaisii. Mutta kaikki on aina vaa miälenkiintosta ja opettavaista.


Aikamme siäl Edin huudiloil notkuttii kunnes sit oli aika lähtee hakemaa miun passia Imigrasista, ja sen jälkee myä sitte vaa kaahattii saatanallista ravia takasin Bangsalin satamaan oottamaan kyyditystä takasin Gilille, eli kotiin. Tovi siin saatii vartoo ja istuttii jossai paikallises kioskis, Edi siemaili palmuviiniään ja miä toljotin monttu auki ku jotkuu ipanat siin vieres peuhas kuolleen kanan kans jossaa paskaliejuses likaojas. Kaikenlaista, en muuta sano. Onneks sit koht lähti vene takas omalle hiakkakikkareelle, ja sai jättää autoisen ja mopoisen ja apinaisen ja koiraisen ja paikoittain kaatopaikkamaisenkii Lombokin taakseen. Kiva oli käyä ja oli mahtavan hauska päivä, ja oli hianoo nähä kaikkii asioita ja noin, mutta kyl se niin on et home sweet home. Edi oli kauheen kiitteleväinen et kiitos kiitos siun ajasta ja kaikesta ja palmuviinistä ja mitähän viälä ja miä olin et mitä helvettiä siä siin kiittelet, et miä täs oon kiitollisna ku veit miut hoitamaa tän viisumiasian ja käytit koko päiväs tähän reissuun ja kaikkee.

Kotoisa hiekkakikkare siintää siel taivaanrannas

Kotona suoraan suihkuun ja kerkesin just vetää kalsaria jalkaan ku tuli textaria Kakkosen baarista, et hei, happy hour alko just! Jack Sparrown huusholli is back, ja se suamalain hippipimatsu sieltä ihmetteli et kui en oo jo paikalla ku happy hour on ollu jo monta minuuttia. Sinne siis ja todellakin ansaittua bintangia ja kuulumisten vaihtoo ja salmiakkivotkulihan siinä tuhottiin sitte kans. Mukava päätös mukavalle päivälle.

Nyt jos lähtis vaikka ettimää sen kirppusen Pirkon ja pistäis mirrin suihkuun. JOOOO! Mitähä siitäkii tulee? Veikkaan et miun käy huanosti.

Hiano joenranta pilattu roskilla ät Lombok. DISLIKE!

Kuppila ät Bangsal