Moottoritiellä on puuma: Hassuja taloja! Pääkalloja! Kaikkee jännää!

Torajalla on hassut talot

Huhhutihuijakkaa. Se on kuulkaa meikäpunkerolla pitkästä aikaa taas sellanen olo että Dorothy on lähteny Kansasista. Fiilis on niiku ois ulkomailla. Mikä on ihan mukava fiilis, sellastahan se pitäs olla kun ulkomailla matkustelee. Sijainti on siis Rantepao-niminen kylä, Tana Toraja -nimisellä vuoristoisella alueella. Täällä on vähän erilaista, ja erikoista.

Tässä linjuriautossa istuin 11 ja pual tuntia

Bussikyyti Makassarista tänne Rantepaoon kesti rapsakat 11 ja puali tuntia. Perseessä ei tuon jurnutuksen jälkeen ollu enää pelkästään lautumia, siellä oli nyt myös ihan selkee kuolio. Tokkopa ahteri tuosta enää tokeneekaan, saakeli soikoon. Ja ihan turhaan olin etukäteen vähä jännäkaakka pöxyssä, tästä kyydistä ku ei voi puhuu ees samana päivänä ku vaikkapa bussikyydeistä Jaavalla. Bussi oli kert hurjan mukava, penkit pehmoset, ilmastointi pelas ja hintaa oli vaivaset 100 000 rupiaa. Pissi- ja evästaukoja oli riittävän usein, eikä kyydissä ollu muutenkaa mitään napistavaa. Miä kuuntelin musiikkia ja ajattelin asioita ja elämää ja kaikenlaisii erikoisii jutskii mitä miul täs nyt on mieles vellomas, tuijottelin ikkunan takana vilisevää upeeta Sulawesia ja sen vaihtuvia maisemia.

Sulawesi on tän bussikyydityksen perusteella jo aivan HUIKEA, vaikken oo nähny vielä ku murto-osan tästä kreisistä saarenjärkäleestä! Sympaattisia pieniä kyliä, upeita merenrantoja, henkee salpaava vuoristo. Voin ehottomasti kehottaa kaikkia tuota väliä bussilla meneviä ottamaan ton päiväbussin (saatavilla on siis myös yöbusseja), koska maisemat on kertakaikkisen huikeet, varsinki sitte ku lähetään kapuumaan vuoristoon. Vuoristo on miulle aina jotenki mykistävä ilmestys, se ku saa ihmisen taas kerran muistamaan sen kuinka piäni sitä oikeesti onkaan, ja kuinka suuri, huikee ja mahtava on maailma. Vuoristossahan miä taas sitte vähän herkistyin ja olin ihan tippa silmäs et vittu miten mahtavaa että oon just nyt tässä ja saan kattoa tämmösiä maisemia, et oonpa ihan huikeen onnellinen. (Jep, entinen sisältä kuollut tuonelan tienviitta on nyt toisenlainen aivan, sillä on - jumalauta - tunteita ja se vaan herkistyy jatkuvalla syötöllä ja on ihan mahoton itkupilli ja tunteisiinsapakahtuja... mitä vittua täällä tapahtuu? Pelottaa.)

Majapaikan portilla on tuo tommonen

Rantepaoon bussi kurvas illalla joskus siinä kasin maissa. Oli pimiää ja miul ei mitään helvetin käsitystä et mis miä oon ja miten tästä eteenpäin. Tripadvisoria olin onneks pläräilly ja sieltä yhen majapaikan nimen muistiin kirjannu, joten koska olin ihan vitun väsyny ja nälissäni ja sekasin henkisesti muutenki, ni otin samantien mopotaksin alle ja kyydin Hotel Pisoniin. Kelasin et oli millanen paskaläävä tahansa ja makso mitä makso ni saa luvan kelvata, et nyt vaa joku mesta perseen alle, ruokaa napaan ja sit suihkun kautta vetämään zetaa. Mutta oijoi, Hotel Pison rulaa ookoo suorastaan big time! Valtavan kokonen puhas huone, lämmin suihku, terassi/parveke misä istuskella, ja hintaa naurettavat noin 10 egee yö. Arvostan niin että sattuu! Tässä olen enkä liiku, nyt ainakaan muutamaan päivään. Sulawesi kun on suuri ja mahtava, välimatkat on pitkiä, ja seuraavaan kohteeseenkin (en tosin tiiä viel ihan varmasti et mihi meen next) on taas joku vähintään 10 tunnin bussimatka, ni miulla ei oo suurta hinkua täs hirveel kiireel jatkaa matkaa yhtään mihinkään.

Torajalla myös koirat on hiukan erikoisia

Koska oli pimiä ku saavuin, ei ollu mitään käsitystä esim. maisemista. Aamulla vasta näin millasta on ympärillä, ja hienoa on, vuoria pojottaa joka suunnassa. Heräsin ihan vitun aikasin, samaan tahtiin aurinkon kanssa. Koska lähistöllä asuu joku miljoona kukkoa. Aamun ensmäinen vieno aavistuskin nousevasta auringosta lietsoo noi vitun mölyyvät sulkakasat sellaseen konserttiin, et järki lähtee. Ja kun kukot herää, niin siinä palaa päreet myös kaikilta kulmakunnan koirilta, ja ne alkaa haukkumalla ilmeisesti räyhäämään et vittu turvat kiinni siellä. Täällä on siis ihan vitusti koiria, kaikenlaisia. Kissoja en oo niin paljon nähny, mutta koiria on. Onneks suurin osa ihan hyväkuntosen olosia.

Vuoristossa ku ollaa, ni ilmasto on haastava. Aamulla olin ihan pörrö huurussa, ku jotain "vain" 16 lämpöastetta, ja olin ihan et kipikipi villahousun ostoon, eihän tääl muuten voi olla. Mutta ku siinä tunti pari meni ni lämpötila kohos reiluun 30 asteesee, hiki virtas, lämpöhalvaus lähellä. En siis shopauta mitn raappahousuja, luimisten aamut ja illat sit vaa lämpösis olosuhteis, enkä kärvistele tuol pakkases.

Rantepaon ympärikävely tarkottaa muutakii ku keskustan liikenneympyrässä kävelyä

Tänää oon suorittanu Rantepaon ympärikävelyn. Kuten ehkä ootte huomannu, ni miä oon kova ottamaan paikkoja haltuun nimenomaan kävelemällä. Se on miusta kivaa. Kävellen voi rauhassa töllistellä meininkejä ja räpsiskellä kuvia ihan karmilana (miun yks rakas ystävä on sukunimeltään Karmila ja kova räpsimään kuvia, terveisiä vaan!). Ja kun lähtee tallustelemaan seikkailumielellä ja poukkaa vaa kaikenlaisille pienille sivukujille ni saattaa päätyä jänniin paikkoihin. Niin kävi tänään. Tuol jossain pusikoissa ja nyppylöitten rinteillä seikkailin paikalliskylissä. Komiaa on, huikeita maisemia ja jänniä juttuja ja erikoisia tönöjä ja eläimiä ja ihmisiä ja...ja... elämää.

Ja kuolemaa. Jonninmoinen kylddyyrishokin tapainen iski, ja seikkailunhalun rajat tuli vastaan kun paikalliseen hautajaisseremoniaan pyytämättä törmäsin. Torajan hautajaisseremoniat on ehkä yks isoin nähtävyys täällä, ja olin niistä jo lukenu ja tiesin et mitä niis tapahtuu. Lyhyesti ja mutkat suoristettuna: torajalla hautaaminen on iso juttu. Se vaatii helvetisti rahaa ja sehän saattaa vaatia oman aikansa, et suku on keränny tarpeeks jotta voiaan kunnon kemut järjestää. Sillä välin ku rahaa säästetään, raato pietään kotosalla parhaassa huoneessa, ja vieraittenkii täytyy käyä siel vainajan kans istumassa kahveella ja kertomassa sille kuulumisia kyliltä. Tää vaihe saattaa siis kestää muutamia vuosia. Ku sitte vihdoin on varaa ne varsinaiset kuoppajaiset pitää, ni ne on isot bileet ja niissä uhrataan eläimiä (puhveleita ja possoja), ja sitä useempia elukoita mitä tärkeemmän tyypin kemuja juhlitaan. Uhrailujen jälkeen vainaja viiään vuorenrinteeseen koloon. Lukekaa jostaa tiedon valtatien tarjoomasta artikkelista tarkemmin (eli KVG), jos kiinnostaapi.

Tämmöseen isoon bileeseen tuol jossai pusikossa tänää tahtomattani törmäsin. Miä hetken mietin, että ku oon pystyny ihmeisiin täs ny niin kovasti (sukellus + röökin lopetus) ni josko miusta ois kattomaan tämmöstä todellisuutta kans. Ja ku paikallisetkii siin kutsuvasti viittilöivät että tervetuloa, sinne vaan rohkeasti, naama eellä, ni otin jo muutaman askeleen kohti bilepaikkaa. Mutta vittu saatana se hätääntyneiden uhrielukoiden huuto ja se, kun näin kuinka jaloista sidottua sätkivää ja paniikissa kirkuvaa possua autosta ulos nostettiin, ni miulla meni polvet veteläks ja tulihan siinä melkee vetelät housuunki, ja läksin vaa täristen juoksemaa pois (ja tietysti itketti taas, se ny on sanomattakii selvää). Miä haluan arvostaa traditioita ja semmosia ja olla kauheen avomielinen ja noin, ja miä tiiän että elämä ei oo Disney-elokuvaa, ja oon sitä mieltä että kert maailma on paha ja siellä tapahtuu asioita jotka ei oo kivoja, ni ois ihan hyvä kyetä kohtaamaan kaikenlaisia todellisuuksia. Mutta tähän mie en pystyny. Pumpulissa kasvaneen pullukan seikkailunhalun raja kulki siinä. Enkä miä oikeesti kykene tämmösiä perinteita ymmärtämään. Mitä helvettiä se ny auttaa mihinkään asiaan et lahdataan kauhee katras elukoita? Miä en tajua. Mutta miuta kiinnostas tietää, oisinko kyenny kattomaa jos siel ois uhrattu ihmisiä? Mahollisesti oisin, eikä ehkä ois tehny ees tiukkaa. Mikä on aika mielenkiintosta sinänsä.

Kalmisto vuoren seinällä. Niin hienoo!

Mutta jos en kyenny hautajaisseremoniaa kattomaan, ni olin ihan innoissani ku vahingossa löysin sellasen vuoren seinässä olevan hautauspaikan. Se oli tuol jossai ihan syrjässä ja siel ei ollu ketää muita ihmisii ni sain ihan rauhassa siel ihmetellä et jumatsuikkeli, siisteintä ikinä. Siel oli pääkalloja ja luita ja hapertuneita hautalaatikoita ja koloja vuoren seinässä mis makaa lisää raatoja ja se oli kertakaikkiaan valtavan hieno ja vaikuttava paikka. Miä aina tykkään hautuumailla käyä, miusta ne on kiinnostavia ja tunnelmaltaan jänniä. Oon sielultani gootti, nähkääs, ja gootit tykkää kaikesta kalmanhajusesta. Tuol ei sit muuten haissu, ei kalma eikä mikää muukaa, se mainittakoon.

Jesssss! Hienointa evah!

Hyvä ku noille oli laitettu toi juomamuki toho. Ei tuu tyypeillä jano kesken maatumisen.

Sit viel sananen ihmisistä. Torajan porukat on mukavanolosta sakkia. Kovia hymyilemään ja moikkailemaan. Lapset haluaa että niistä otetaa valokuvia. Nuoret mopopojat huutelee ai-lav-jyytä ja sehän se aina lämmittää vanhan kalkkunan syräntä ku nuoret poijaat rakastaa. Autot ja mopot tööttäilee. Mutta ei miuta ahista eikä rassaa, miä morjestelen ilosena takasin. Eilen illal tosin ku väsyneenä savuin ni vitutti ku kaikki vaa hymyili ku majapaikkaan saavuin, olin ihan ydinpommipilvi pään päällä ja fiiliksillä et vittuuko siinä virnuilet saatana, haluutsä turpaan vai. Mut tänää aamulla tunnelmat oli tyystin toiset ja ku sielt joku paikallispatu tois pua ravintelisalia huutelee leveen hymyn kera hyvä huomenia ni mikäs siinä ny ärsyttelis. Kumma juttu mitä kunnon unet tekee ihmisen mielialalle.

Ni että näin. Tutkimusmatkailun merkeissä on tänää tän Rantepaon ympärikävely suoritettu ja seuraava rasti onkii sit laajentaa vähä elinpiiriä. Huomiseks miä siis ostan varmaan jonkuu mopojätkän, joka saa viiä miuta kauempana oleviin paikkoihin pällistelemään. Noita hautapaikkoja täällä kai eniten käyään kattomassa, ja tiiän että koittavat miut viiä siihe seremoniaanki (hautajaisseremoniasesonki käy täällä kuumana täl hetkel, heinäkuu on hyvin suosittua aikaa pitää noita kemuja... voi possu- ja puhveliraukat), mutta miä tiedotan kyl heti et seremonioitten kohalla painetaan kaasua ihan vitusti, kiitos vaan.

Nymmää lähen ettii jotai särvintä ja sit en aio loppupäivänä tehä enää muuta ku olla ja möllöttää ja lukee kirjaa ja laiskotella. On ollu viimeaikoina liikaa siirtymisiä ja tekemistä, pitää ottaa rennosti kans. Ja sen hommanha miä jumaliste osaan!