sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

KÄÄK!-juoru

Saaret on sekasin! The Hoff oli täällä just pari päivää, tällä miun Hiekkakikkareella. KÄÄÄÄK! Itse en Ritari-Ässää pongannu mutta kaikki siitä vaahtos.

 Ja kattokaa mitä nyt saatii uutisvirrasta lukea:


Aiemmin uutinen kerto että Hässelhöffin kuppila tulis nimenomaan tänne Trawanganille, mutta nyt siä lukee et Gili Meno. Saapi nähä. On tää jännää, olla niiku keskellä sykkivää hollywood-glamuuria!

Tätäköhän nyt sitte on luvassa:


Tämä uutinen kallistaa miun lantinheiton, nopat ja höpsismin kyllä ny vahvasti tänne jäämisen puolelle! Oha se selvä!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Elonmerkki, tässä ja nyt!


Täällä ollaan! Tämä on lyhyt ja ytimeikäs elonmerkkityyppinen pikatiedotus. Tai niin lyhyt ja ytimeikäs kuin osaan.

Kattokaas ku en oo kerenny kirjottelemaan teille, oi kaikki kaksi lukijaani, koska helvettilääne kun on olevinaan kiire! Vaikkei oikeesti oo, kiirehän on sellain negatiiviin länsimainen turhantärkee hömpötys, näin ajattelen ylevänä nyt kun oon yli puoltoista vuotta valaistunu ja eläny kalenteritonta ihanaa laiskaa elämää. Elämäni on leppoistettua. Huomaatteko, olen ajan hermolla, osaan mordorilaisia uudissanoja.

Miulla on sellanen hyvänlainen kiirus, kun on kauhiasti tekemistä koko ajan. Ja kivaa tekemistä, sukellushommia siis lähinnä. Tähän hiekkakikkarelaiseen leppoisaan "kiireeseen" sisältyy tietysti aikaa istuskeluun, sehän on selvä, ni ei tästä stressiä tahi burnouttia pääse kehittymään. Stressi kyllä on, mutta se johtuu muista asioista. Niistä lisää lähiaikoina, ehkä, jahka turvaudun höpsismiin ja saan jotain päätöksiä aikaseks.

Miulla on ollu divemasterismi-hommat ny vähän tauolla tän viikkoa, kun on ährätty Reef Check Eco Diver -kurssia. Se normaalisti kestää kolome päivää, mutta myä on siihen tuherrettu jo viis päivää ja vasta huomenna saahaan hommat pakettiin. Kurssiporukalla on ollu flunssia ja korvatulehuksia ja kurssinvetäjällä on muutaki duunia ku opettaa meille levien ja korallien syvimpiä olemuksia. Tästä ihan helvetin mielenkiintosesta (oikeesti!) kurssista kerron teille lisää jahka se on valmis, jahka olen sertifioitu reef tsekkaaja. Hello boys, jos teil on riiffejä ni miä voin hei tsekkaa!

Merellisten siäniotusten ja katkarapujen ja simpukoitten pänttäämisen lomassa oon sentäs saanu vihdoin räpiköityä miun 400 metrin uimakokeen. Onneton suoritushan se oli. Voisin selitellä et oli vähä virtausta ja sit aallokko heitteli, ku meressä nääs uitiin, mutta kylä se fakta on että en osaa uia. Piste. Ähräsin yli 15 minuuttia ja meinasin gualla ja polskutin oikeesti varmaan lähemmäs kilomeetrin ku vetelin reipasta siksakkia koko paskan, mutta ei sen niin väliä, tärkeintä oli maaliin pääsy. Koe kun kattottiin onnistuneesti suoritetuks kuhan ei heittäny pyyhettä kehään vaan polskutti loppuun saakka. Ja suamalainenhan ei kesken jätä, havuja perkele, loppuun saakka saatana, vaikka henki menis, jos on kerran alotettu. Huippupisteitähän tuosta onnettomasta esityksestä ei ropissu, ygösen sain ja se oli odotettu tulos, kun täs koettelemukses ei valitettavasti säälipisteitä ollu jaossa. Nollaa parempi tulos kuiteski, muulla mitään väliä ookkaan!

Mitäs muuta? Ei kai kummempaa, ku en oo muuta tehny ku ähränny reef check -kurssia. Ette tiiäkään mikä luonnonlahjakkuus kuulkaa oon siinä hommassa! Ja kurssi on siis oikeesti ihan vitun mielenkiintonen, en siis viljele tässä nyt enkä myöhemminkään sarkasmia ku keuhkoon jostain levistä ja nilviäisistä et vau.

Kissanpoikaset eli Seek and Destroy voi hyvin ja ovat reippaita. Eläinlääkäriä en oo yhäkään saanu mestoille, mutta äitikissan vattahaava voi kans hyvin ja on enää pieni kolo. Koko muukin rantapummikissalauma on kondixes.

Elämä on kivaa ja ihanaa ja ai lav sukeltelu. Mitä enemmän opin, sitä enemmän laving.

Palaan pitemmillä jaarituksilla lähipäivinä. Nyt kaljalle viuh!Ja jyti-jyti möyryää ukkosenjumala tua ulkona. Ai kauhee! Kuinka tästä selvitään? ÄÄÄÄÄK! (Lukasin tuossa männäpänä mordorilaisia lehtiä netistä... mitä vittua siellä tapahtuu? Kesä ja ukkoset, wtf, millon niistä on tullu tollasia henkeä uhkaavia katastrofeja et mediat villinä  vaahtoo ja viranomaset latoo varotuksia ja kauheeta paniikinlietsontaa ja sit porukka ihan kiimassa vahtaa jotain vitun ukkostutkaa et äääääk se tulee kohti? NYT ME KUOLLAAN KAIKKI! Muutenki tuntuu entistä enemmän et siä on hirvee pelonlietsontameininki joka asian suhteen. Whotsgoingooooon?????)

Rantapummikissajengi (Mini-Sosis, Däni, niien äitee jolla ei oo nimee, ja sit viä Harri Kirvesniämi)
Luantokuva

Sama otus uuemman kerran ja vähän skarpimpana




lauantai 22. kesäkuuta 2013

Auuuuuuu, superkuu ja järisevä maa

Supamuun ät Hiekkakikkare


Auuuuuuuuuu, taivaalla roikkuu superkuuuuuu! Auuuuuuuuuu! 

Kuuntelen tässä samalla  Anssi Kelan uutta levyä. Koska Anssi on hyvä ja se levy on hyvä, ja siäl on SUPERKUU -nimiin piisi. Siinä piisissä on mainio teksti, naurattaa aina kun tulee kohta et "sil on lärvi luolanaisen ja puheääni Reinikaisen".

Superkuu mollottaa juuri nyt, parast aikaa, tääl Hiekkakikkareen yllä. Kirkas on juu. Ei siinä mitään. Mutta sinänsä superkuu on nyt kyl vähän pettymys. Odotin että se nousee meiän tulivuoren takaa tulipunasena jättiläismegapallona joskus pimeellä, mutta ihan normitäyskärikuun olosena se tupsahti taivaalle jo ennenku aurinko kerkes lasettaa Balin taakse. Ei se oo yhtään normaalia isompi, mutta ihan komia täysikuu kuiteski.

Jotkut sanoo että superkuu aiheuttaa kaikenlaista hässäkkää. Ainakin vuorovedet on vähän näyttävämmät, se on jo nähty. Aamulla helvetin korkialla loiskutti meri, ja iltapäivällä sai saatana kompuroia kuivana töröttävien korallien seassa kilomeetrejä, ainaski ja vähintäänki, että pääs sukellusveneelle. Normimeininki täällä aina täyskuun aikaan, mutta tänää ehkä viä normaaliaki enempi tuo meri vaihteli sijaintiaan. Ja aijjettä se on aina ihanaa ku selässä on sadan kilon sukelluskamat ja jos viä aallokkoa siinä läimii päin tukevaa olemusta ni siin saa kiäl keskellä suuta kinttua asetella ettei kopsaha otta eellä sinne korallikkoon. Myäs sit sukelluksella virtaukset meressä oli sellasta kyytiä et siinä sai piellä piposta kiinni ja ei tiänny mihi suuntaan tää nyt meinaa viiä ku ens mentii tonne ja sit läjähti ku pesismailalla päin pläsiä et tähän suuntaan ei pääsyä enää. Melko erikoinen meininki oli.

Jotkut sanoo, ja toiset tyrmää, että superkuu aiheuttaa maanjäristyksiä. Itse, näin tämän päivän kokemuksella, kannatan ensimmäisiä sanojia. Antakees ku kerron.

Kello oli siinä jotain ennen kahta vissiin, tapoin aikaa ja viilentelin kuumaa päivää lillumalla Lutwalan uima-altaassa. Päivän oppilas jätti tulemati, joten oli vaan sellasta yleistä lorvailua ennen iltapäivä-puali-kolomen hauskanpitosukellusta. Siinä ihan muina punkeroina nojailin uima-altaan reunaan ja tuijottelin rannalle. Sitte ensin kuulu kummallista jyrisevää murisevaa ääntä ja sitte alko tanner tömisemään ja huudilot heilumaan. Lutwalan uima-allas on osittain heiän megahuvilan alla (ja on siks saaren viilein coolein allas, kun siihen ei auriko paista ku yhteen nurkkaan, tästä ruikutetaan aina kun siä altaassa joku 2 tuntia temppuja tehään, tuleepi vilu, nääs) ja sellanen kolossaalinen rakennus kun alko yläpuolella rytisemään ni.... emmiä tiiä. Se oli sellanen tilanne, että kesti tovin ennenku meni jakeluun. Ensimmäinen hölmö ajatus oli et ai, metrotyömaalla räjäytellään, kunnes hokasin et vittu ja jumalauta tässä paljo metroja vissiin oo rakenteilla ihan lähistöllä. Tein sellasen sarjakuvamaisen sinkoomisen uima-altaasta, eli noin 3 metrin pystysuora loikka altaasta ja sen jälkeen maantiekiitäjä-tyyppinen säntäys rannalle.

Sen kummepaa ei täällä tapahtunu, huudilot rytis, tavaroita kaatuili ja ihmiset säikähti. Miulla oli kotona räpsähtäny ikkunoita auki ja tavaroita kaatunu, ei sen enempää, ja nuoki hommelit on voinu olla yhtä hyvin Seek and Destroyn tekosia ku järisevän maan aiheuttamia. Tiettävästi Lombokilla on jonkin verran ollu hävityksen kauhistusta, hajonneita taloja ja semmosta. Järistys tapahtu siis tässä ihan Lombokilla ja vahvuueltaan oli 5,2 magnitudia, eli ei mitenkään vaikuttavissa lukemissa, mutta kun sen keskus oli suunnilleen suoraan perseen alla ni kyllä tuntu! 

Maanjäristys oli ja meni hetkessä, mutta miulla on viäläki niskavillat vähän stondiksissa. Käet täris varmaan puali tuntia ja yhä on muutenki sellanen säpsähteleväinen feelis, tiättekste.

Tsunamia, tai ees tsunamivarotusta, tästä ei aiheutunu, kiitos pliis. Oli silti vähän jännää lähtee pualisen tuntia jytinän jälkeen sukeltamaan. Sukelluksen jälkeen pintaan tullessa olo oli helpottunu ku näki et Hiekkakikkare on yhä tuossa missä se oli mereen mennessä ja näyttäs et rakennuksetki on pystyssä.

Oon ennenki kokenu maanjäristyksiä, mutta ne on aina ollu pieniä ja sieviä, sellasta kevyttä vibraattoria vaan. Tää sen sijaan lojautti miltei lusikallisen pikinipöksyyn, kyllä se sen verran höykytti. Sellanen ihmisen pienuus ja luonnon suuruus tuli siinä vallan niiku avokämmenellä päin pläsiä, tai päin persettä. Viesti meni perille, kyllä. Oi äitimaa, piis änd lööv, okei?

Auuuuu, taivaalla roikkuu superkuuuuuuuu! Ja bärsseen alla on Ring of Fire. Sen muistaa taas hetkisen, tuon tämän päivän höykytyksen jälkeen.

Tämän enempiä miä en ny näitä hommia vouhota, vaikka olihan tää kyl toudellakin ihan selkee eloonjäämistaistelu, josta vois viksumpi punkero kirjottaa jonku elämäntaito-oppaan, ku vältsystihän tämmösestä läheltäpiti-kokemuksesta pitää seurata valtava valaistuminen ja oivaltamisen aivomyrsky. Ja jos oisin julkkis ni oisin jo lööppilehissä isolla fontilla että SELVISI HENGISSÄ tai et VÄLTTI KUOLEMAN ja kolmen aukeman kuvareportaasi Seiskassa heti juhannuksen jälkeen, ja siin jutussa sit tuijottelen rajusti photoshopattu naama peruslukemilla horisonttiin, ja koitan siin jotain kiitollisuutta säteillä ja jutussa sitte kerron kuinka nyt osaan arvostaa elämää aivan uuella tavalla.

Miulla on aamulla, ylläri, sukellushommia, et nyt riittää tilitys, niin valaistunu kuin oonkin. Sänky kutsuu, minä kuuntelen. Olkoon yäni järistyksetön, kiitos.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusterve!



Ekaks mä oon et hyvää juhannusta, oi Mordorin kansa, elkää hukkuko ja huolehtikaa sepaluksistanne. Sit mä oon et sori kun on plokin päivitys vähän jääny muun äksönin jalkoihin. Vapaa-aika on ollu kortilla ja ämmästä on viäty mehut aika täysin.

Sanotaako vaikka sillä lailla että kyllä, ikä painaa. Se on tullu viime päivinä huomattua. Nääs kun sain eläinklinikalla ähräämiset päätökseen ni lähin heti samoin tein täysillä sukellushommiin. Ois pitäny pitää ehkä joku lepopäivän tapanen mutta ku en malttanu ja kaipuu veen alle oli raju. Ja ku pitäis se dive master of the universe änd puppets joskus vissiin saaha valmiiks. Voin kertoa teille, vetreät nuoret lukijani, että se on välillä vallan raskasta puuhaa tuo sukellushomma, semminkin kun on jo tämmönen parasta ennen päiväyksensä aikaa sitte ohittanu rapistunu läski nahjus. Siihen sukelluspuljulla olleeseen jatkuvaan voimankoetukseen ku tuossa pari päivää sitte yhisti jonkinmoiset pee-äm-ässät ni olin sellasessa mielentilassa että meinas ensin pimentyä vintti ihan täysin ja sitte meinas tulla itku. Mutta tyydyin vaan räyhäämään ja kiukuttelemaan Kakkosen Koralpiitsin pojille, hyvä ku en kuonoon tirvassu yhtä jos toistaki, mieli kyllä teki. Pojat hiippailiki miun läheisyydessä aika varpasillaan sen jälkeen jokusen tovin. Rohkein tuli varovasti kysymään et mikä siul oikee on. No oli univelka ja näin yät läpeensä kauheita painajaisia millo mistäki (paras oli kun muovipussissa oleva ihmispää jahtas miuta... heräsin omaan huutooni) ja oli sellanen yleinen fyysinen finaali ja kaikenlaist stressiä ja hermostumista kehissä, ni tua pääkoppa meni vähän solmuun.

Nyt oon jo rauhottunu. Vähäsen. Yhä oon kiree ja stresseissä, tulevaisuus huolestuttaa ja hermostuttaa ja välillä itkettääki (fakta: en halua että tämä elämä loppuu), mutta koitan nyt keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sukeltamiseen. Ehkä sitte muu elämä siitä jotenki soljuu johonki suuntaan ihan ittestään. Tai sitte ei. Odotan ihmettä.

Mutta aatelkaa: männä viikolla tuli vuosi siitä, ku ekaa kertaa oikeesti kunnolla sukelsin. Juhlallinen fiilis. Kyllä muistan sen säpinän mitä sisuksissa sillo vello, pelotti niin perkeleesti. Jos ois sillo joku sanonu et vuoden päästä oot kurssit käyny rescue diver ja siul on reilut 160 sukellusta lokikirjoissa ja into piukassa pusaat dive master -meininkiä Lutwala Divessa, ni hulluna ja harhasena oisin pitäny. Kyllä se niin jännältä sillo tuntu koko touhu, et lähinnä katse oli sen ekan sukelluksen jälkee siinä, et no jos ny tuon open water -perus-basic-kurssin kokeilis ni eiköhä se riitä.

Miä oon niin kiitollinen Lutwalan porukoille, et puhuvat miut sillo ympäri kokeilemaan, ja oon ihan liikuttunees tilas ylipäätään siitä toiminnasta siellä. Siel on uskottu meizipunkeroon sillonki ku en itte oo omannu piiruakaan itseluottamusta (mikä on miun luonteenpiirre vähän kaikessa, et emmiä mitää ja nuo muut vaan osaa ja miä vaan paska oon, läski ja rumaki viälä... mistä tääki vittu kumpuaa? Jäljet johtaa Kouvostoliittoon, se on varma) ja miuta on kannustettu ja kehuttu ja miusta on oltu ylpeitä ja myäs kerrottu et sellasta mieltä ollaan. Tuommosesta tulee aika liikuttunu ja myhäilevä olo.

Mitä tästä opimme? Elä koskaan sano ei koskaan, sitä ei ikinä tiiä mitä elämä eteen heittää. Tosin joskus kyllä voi sanoa ei koskaan ja aiheesta, mutta jynöy, noin niiku periaatteessa ei pitäs tyrmätä asioita et emmiä emmiä, ainakaa jossei oo kokeillu koskaa. Tämä ei tarkota et menisin ikinä esmes benjihyppään, koska miuta ei vittujakaan kiinnosta tulla kuminauha jalassa jostain tötteröstä alas, ku on jumalauta hissit ja rappusetki keksitty. Mutta jos joku asia on silviisii et ois kiva mut emmiä saata, ni kannattais hyvinki saattaa! Sitä ei tiiä millanen höyrähys tapahtuu. Niiku nyt miulle tän sukeltelun kans.

Oon iloin, et nimenomaan Lutwalassa miun dive masteria ährään. Hyö opettaa paljon enempi ku mitä koulutuksen spekseissä vaaditaan. Ollaan Samin kanssa istuttu teorialuennoilla pänttäämässä asioita, jotka pitää osata oikeestaa vasta sit jos eli kun tästä edetään varsinaiseen sukellusopettaja-koulutukseen. Kyllä, miä ajattelen sitä opettajahommaa jo ihan sellasena mahollisena. Hurjaa!

Mistä tuliki miäleen, et oon järkytykseksein huomannu, että ei, en vihaakaan puuhastelua ns. alottelijasukeltelijoitten kans. Oon ollu messisä ku on ihan ummikoita opetettu ja miusta se on ollu tosi kivaa. Oon myäs jo vetäny muutamia sukelluksia (toki on oikee ope messissä aina), ja vaikka ne on varsin stressaavia tilanteita, ja uuenlaisia, ni passaa miulle hyvin. Miähän aina tykkään mennä eellä ni oon elementissäin ku saan olla ns. matkanjohtaja. Miuta ens stressas perkeleesti et ehä miä vittu tiiä yhtää mihin pitää mennä (pari sukelluspaikkaa tääl on sellasia et miulla ei oo niistä mitään käsitystä vaikka oon niissä sukeltanu helvetisti kummassaki, se on yks pään pyäräytys ja olen eksyksissä) mutta opet sano et ei se haittaa, senku vahit vaan et pysyt oikeis syvyyksis ja polskuttelen menemää, ne siun asiakkaat tietää vielä vähemmän et mihi pitäis mennä. Ni se vähän vapautti fiilistä ku hokasin et tosiaan, ei täs tarvitte mitään tiettyä reittiä mennä ja noudattaa, nyt ei olla Lontoossa ettimässä Marquee-klupia, ni ei oo niin tarkkaa kartanlukua tää homma. Senkus räpylöi ja kattelee mitä vastaan tulee, aina on näkemistä ja elämää ku merenpohjissa liikuskellaan.

Tos yks päivä vetelin sukellusta just tuommoses paikas mist miul ei ollu mitää käsitystä, mut hianosti se meni ja komiat ol maisemat ja kaikee hianoo nähtii. Sitte tuli merikäärme. Ihan vitun iso merikäärme. Se ui ens siitä ohitte ja oltii kaikki et vautsivau ku siistiä, wuppiduu ja tuuletuksia ja sillai. Sitte se kärmes käänty ja rupes tulee vauhilla kohti. Siinä sitte hiukan otettii etäisyyttä et no oho, aika jännää, heh heh ja lisää tuuletuksia. Mutta kärmes perkele ei periks antanu, vaan rupes jahtaamaan. Seuras totaalinen kaaos.Yks sukeltaja liimaantu miun selkänahkaan kiinni ja ponkas siitä liki pintaan ku kärmes tuli yhä vaan perässä. Miä olin aivan totaalisessa hepulikohtauksessa. Opettaja ja toinen sukeltaja pysy jotenkuten kuosissa. Mein piti sitte lopettaa sukellus siihen ku siinä tuli sellanen yleinen hätäännys ja yks sukeltaja oli jo miltei pinnassa. Ja miäki tuon jonku 3 minuutin kärmes-insidentin aikana ryystelin tankista ilmat niin pihalle et se siitä. Olipas jännää.

Tarvin selkeesti hiukan opastusta siihen, mitä vittua tehä tilanteessa jossa joku merenelävä tulee päälle ja vaikkei kunnolla tuliskaan mutta sen verran kuiteski että säikäyttää ja saa aikaan tollasen kaoottisen sekoilumayhemin.

Nolotti, että menin itteki ihan paniikkiin. Mutta se ei oo kiva fiilis ku sellanen merihirviökärmes tulee päin. Vaikkei se ees ollu se tappava merikärmes mikä näillä vesillä tulee useesti vastaan, vaan joku oletettavasti harmiton kastemato, joskin kookas sellainen, ni emmiä silti tykkää et semmoset alkaa pyrkiä lähituntumaan.

Tänää olin sikahauskalla sukelluksella. Aiemmin oon kertonu jo hiukan eräästä intialaisesta rinsessasta joka myöskin dive masteria suorittaa, ja pääsin yhen open mukaan vähä roolileikkimään sukellukselle, jota intialainen rinsessa veti. Meininki oli se, että tää oli miun ja open elämän toinen sukellus, ei siis tiietä eikä tajuta mistään mitään eikä varsinkaan osata oikeestaan yhtään mitään ja ollaa sellasia sukellusoppilaista suoraan painajaisista. Esitettiin siis ihan totaalisia sukellustumpeloita jotka koheltaa, ja dive master oppilaan pitää sitte selvityä tuommosesta painajaissukelluksesta mielellään tappamatta ketään. Törkeen lystikästä! Mutta kysykää miulta uuelleen sitte ku tulee miun vuoro vetää tuommonen sukellus, missä tyypit ei osaa laittaa ees maskia naamaan oikeinpäin ja touhottaa omiaan ja sinkoilee ties minne ja painelee liian syvälle. Ei varmaan oltu viittä minuuttia siä sekoiltu ku intialais rinsessa jo yritti keskeyttää sukelluksen, ku myä tolvanat ei vaan asetuttu ruotuun vaan ährättiin ihan mitä vittua miäleen jualahti. Päin persettähän se homma häneltä aika rankasti meni, mutta toisaalta ei tehty mitään mitä en ois jollain sukelluksella jonkun nähny tekevän. Sen verran tykkäsin moisesta hauskanpidosta et heti ilmottaudun into piukassa assariks ens viikolla olevalle rescue diver -kurssille. Ehottomasti tahon mukaan stressisukellukselle missä saa sekoilla niin paljo ku sielu sietää!

Paitsi et ens viikolla ti-ke-to oon reef check eco diver -kurssilla. Kolomen päivän spektaakkeli koralliriutoista, tai jotain. En oo ihan varma että mitä, mutta ku kysyttii jotta kiinostaako ni kyllä kiinnostaa ja kuulema syytä onkin. Asia selvä, kättä lippaan ja etupulpettiin!


Shaaaaaaark Night!
Eli elämä on nyt lähinnä sukeltamista. Kerkesin kyllä eilisen märehtiä krapulassa, kun keskiviikkona oli Lutwalssa SHARK NIGHT mikä käsitti hai-aiheisia luentoja ja sit samalla vietettii rantabaarin avajaiset. Vejettiin sitte jokunen bintsu, snapsu ja drinksu. Pakkohan se oli käyttää tilaisuus hyväks, tiiä millo seuraavan kerran malttaa vapapäivää piellä.

Eli sukellushommat etenee änd ai lav it. Oon hyvä sukeltaa ja oon aika haka teorioissa varsinki jos pitää tehä lookisia tai matemaattisia tehtäviä. Oon hyvä järjestelmällisyydessä noin niiku käytännöllisissä jutuissa ja oon sopivasti natsi, eli herkästi pistän merkille jos jollain asiat ei ole niinku niien kuuluu olla. Mutta oon totaalisen onneton köpö sukellustaidoissa, eli kaikenmaaliman helvetin temppujen kans, mitä sukelluskursseillä pitää tehä. Ja miun pitäs nyt oppia tekemään ne kaikki ns. opettajatasosesti ja hitaasti ja sillai viitomakielillä selostettuna, vähä samaan tyyliin ku lentokoneis on se turvallisuuspantomiimi aina ennen ilmaan nousua. Ai vittu että vihaan. Ja on vaikiaa, emmiä oo niin kotonain veen alla vieläkään, et joku maskin poisto naamasta ois ihan piis of keik enkä miä vittu pysty piättään hengitystä niin kauan et ehtisin hukkumatta stepata jonku karkuteillä-olevan-rekulaattorin-metsästys-oopperan hidastettuna, niiku se kuuluis tehä. Ei tuu mitää, pikakelaukseen menee viimiset muuvsit. Tänääkii aamupäivä näitä helvetin temppuja treenattiin taas uima-altaas ja ryystin saletisti vähintään ämpärillisen vettä kitusiini siin samalla. Perkele.


Ai joko riittäis sukellusjutut? Jo. Sori.


Seek and Destroy
Kissanpennut! He ovat saaneet nimet. He ovat Seek and Destroy. Seek on tyttö ja hän on se pesueen viimeisenä syntyny pienin rääpäle, jolla on kuitenkin rohkein ja reippain luonne. Hän avas ekana silmät ja hän ekana mkiipes pyykkikorista pois ja ekana meni äitin ruokakupille ja ekana muutenki kaikessa. Velipoika Destroy, tomera on hänkin, tulee kyllä aina perässä, mutta vasta kun Seek on käyny ens asian tsekkaamassa. He ulkoilevat jo reippaasti, ihan itte painelevat terassila alas lähipusikoihin.

Nyt on hiukkasen huoli äitikissasta. Hän on perkele repiny vattahaavansa (sterilointihaava siis) auki. Mollottaa ammollaan ja näyttää pahalta, joskaan ei (vielä) mitenkään tulehtuneelta eikä onneks mätivältä. Betadinella putsataan, laastari ei pysy, tarttis tikkejä. Mutta Lombokin eläinlääkäri on Jakartassa ja tulee takas vasta joskus ens viikolla. Lombokilla on huhun mukaan toinenki eläinlääkäri, miun pitäs vaan saaha selville että kuka ja missä ja mitä hä.

Ai lav kissat, mutta kun on jatkuva huoli ja aina jotain pientä, välillä vähän liikaa. Oon niin pölvästi kiintyjä noien karvakasojen kans, et miä otan tavattoman rankasti kaikki jutut. Ois kiva jos ois joku joka jakais vähän tätä hommaa, sellasta et miä kannan täst kahvast ni kanna siä siit viäreisest. Siksikin, täksikin ois niin ihanaa löytää talo, muuttaa sinne hyvin tyyppien ja kissojen kans, ni ois siinä joku sellanen kuvio sitte, et joku muuki heille vaikka iltasin ruokaa kuppiin laittais. Tekis myöskin miulle sitte huomattavasti helpommaks täältä (hetkeksi?) lähtemisen (ARGH!) ku tietäsin et kissojen perään kattotaan ja heistä huolta pietään. Toki tässä Kakkosella kissat saa kyllä ruokaa ja raikasta vettä juomavatiin vaikken ois asiaa vahtaamassa, mutta ei heitä kiinnosta sen  kummemmin jos tuos ny joku tukehtuu räkään ja tarttis lääkettä.

Mainitsin lähtemisen, ja heti putos tunnelmat pakkaselle ja rupes itkettämään.

Menen tupakalle kasaamaan itteni. Joo, poltan taas, ihan hulluna, mutta lopetan heti ku tulee sellanen hetki et ei toi mieliala sinkoile. Sellasta hetkee ei ehkä lähitulevaisuuessa oo näköpiiris, koska ei tässä ainakaan hermo löysty mitä enempi aika kuluu. Koska tiiätte kyllä mikä mörkö miun tulevaisuutta varjostaa.

Hyviä juhannustaikoja sinne niämiin ja notkelmiin. Tätäkään juhlapyhää ei ole ikävä. Jännä homma. Miusta on ihanaa tämmönen elämä et jollain vapuilla ja jouluilla ja ees viikonpäivillä ei oo mitään helvetin väliä. Et ei tarvi elää niin et 5 päivää ootetaan viikonloppua tai 11 kuukautta varrotaan kesälomaa, et sillo sit ehtii olla ja elää sillee niiku huvittaa. On aika mahtavaa kun kaikki päivät on semmosia et herääminen aamulla ei vituta. Tämmöstä elämän kuuluu olla. Eikö nii?

Kissanpentukuvia viä lopuks.



Rauhallinen hetki. Seek nukkuu.

Seek

Destroy tuhoaa miun saronkia

Seek pusikossa

SEEK AND DESTROY!

Seek lähtee maailmalle, siellä on jännää, siellä oottaa seikkailut

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hepot ja katit

Hevoiskuiskuttaja Al kuiskuttaa Veli Hummalle että kohta viilataan hampaita, no worries

Eläinklinikat on jotakuinki tältä erää ohi. Hevoisia ehkä vielä tuolla yhelle tallilla hoitavat tän iltapäivän mittaan, mutta noin periaatteessa hommat on ns. paketissa. Kissoja steriloitiin ehketi vajaa 50, jotakuinki puolet vähemmän ku vuos sitte. Hevosia hoidettiin en-tiä-kuinka monta, mutta reilut 150 uutta kenkää on koneille asennettu.

Uusia kokemuksia tää tän kertanen klinikkarupeama ainaki tarjos. Olen vähintäänkin melkein pätevä kissojen hoitaja ja eläinlääkärin apulainen nyt, kun on käestä pitäen opetettu antamaan erilaisia piikityksiä ja leikkaamaan pala korvasta sen merkiks että tämä kissa on steriloitu. Kylä vanhaki kääkkä viä uutta oppii, jos häntä tarpeeks aihe kiinnostaa. 


Kupillinen palleja
Tänää olin ihan vaan silmät lautasena, peurana ajovaloissa, kattomassa ku hevosia steriloidaan ja muutenki hoidetaan. Se vasta on hurjaa puuhaa. Ison hevoisen kepexet on nyrkin kokoset ja muutenki tuommosen useita satoja kiloja painavan elukan käsittely... huh huh. Villimpienki sähinäkissojen käpistely on aika pientä siihen verrattuna ku iso orhi ei suostu yhteistyöhön ja alkaa vähä kapinoimaan. Hurja meininki, jännää seurattavaa näin hevoisummikolle, joka lähinnä pelkää koneja. No mut ku ne on niin isoja ja en heiän kans oo koskaan ollu tekemisissä enkä tiiä niien ajatuksenjuoxusta yhtään mitään. Ni aika varuillani siinä kyllä olin, liikkeet oli sukkelat jos heppaa rupes liian lähelle tuppaamaan. Tiäs vaikka purasisisisisvat tai kaviosta antasivat jos ei satu punkeron olemus miellyttämään.

Mutta olihan se aika vaikuttavaa katteltavaa kun oli australialainen hevoislääkäri Al paikalla ja tiesi tasan mitä tekee ja ymmärtää Veli Humman meiningit. Oikeen sellanen hevoiskuiskaaja oli hän ja siinä samalla koulutti myös paikallisia hevosasioissa. Al ja rouvansa Shelley ovat muutenki ihan mahtava pariskunta, veivät miut eilen pizzalle ja kaljalle, ja ovat kertakaikkiaan eläinystäviä ja haluavat auttaa. Oon heiän kanssa paljon puhunu varsinki kissatilanteesta ja hyö olivat jo antamassa rahaa että laita ny jotain toimintaa alulle ja myö lähetetään siulle tarvikkeita ausseista ja muuta. Kieltäydyin rahalahjotuksesta viä täs vaihees, kun ei miulla oo mitään muuta ku toiveita, haaveita ja ideoita, mutta yhtä kaikki, hyö ovat loistava kontakti eläinasioissa, jos sitte joskus kun ja jos ja ihme ja lotto ja sillai. Myäs oli hyvä tavata Jakarta Animal Aidin ihmisiä ja yks kloppi heist on järjestön perustajia ja hänen kans paljo haastelin et mitä hyö oikeen tekee ja noin.


Miun äitikissa valmiina operoitavaks
Tän kertasesta klinikasta miulle jäi hyviä kokemuksia ja oppia ja oli hianoa olla taas tässä mukana. Mutta jäi myäs juttuja hampaankoloon ja oon ajoittain ollu aika helvetin ärsyyntyny siihen, miten hommat oli organisoitu, tai pikemminki jätetty organisoimatta (olen IT-alan projektipäällikkö, haluan että asiat tehään järjestelmällisesti ja hyvin, se on luissa ja ytimissä sellanen et pitää JÄRJESTÄÄ). Että vähän sellanen fiilis et vittu kun tämmöstä järkätään, ni eikö voi tehä kunnolla. Miusta ei tiedotettu tarpeeks (ja seki mitä tiedotettiin ni sitä tuost vaan muutettiin, kissaklinikan sijainti vaihtu päivää ilmotettua aiemmin ja koko kissaklinikka lopettiin jo eilen vaik piti olla viä tänää) ja oli vähän pulaa perustarvikkeista niiku vaik kanakoreista joissa kissat oottaa vuoroaan lääkärin pakeille ja sellasta pientä mutta tärkiää. Et ku ei se ny hirveesti ylimäärästä ähräämistä ois vaatinu et ois vähä jotenki ollu hommat paremmin ojennuksessa. Oisivat vaikka käyttäny miun aikaa, mielellään oisin säätäny asioita ja jeesiny järjestelyissä, ja miä oon kyllä varsin monta kertaa muistuttanu et hei, jos tarttee jotain jeesiä näis asiois ni tääl oon, mutta ku ei ni ei. Ja kreisinä kätleidinä toki vitutti että ylipäätään kissat oli vähän niiku sellanen sivujuoni koko hommassa. Ei tokikaan lääkäreille, hyö painoivat pitkää päivää ja ovat aidosti eläimistä pitäviä, mutta sillai muuten tuntu et hevoset hevoset. Hevoset on tärkeitä kans ja niien meiningissä täällä on todellakin helvetisti parannettavaa, mutta kyllä tää järjetön kissapopulaation määrä täällä on kans aika helvetin tärkee asia, jonka takia kissojen sterilointa pitää tehä ja paljon. Ja useammin.


No, ehkä en vaan tiiä mistään mitään ja oon vaan hysteerinen idiootti kissojeni kans, mut...vitutti välillä aika rajusti.


Mutta toki tässä klinikan aikana oon tavannu paljon täällä asuvia ihmisiä, jotka pitää huolta kissoistaan ja suhtautuu niihin (liki) yhtä suurella syrämmellä ku miä. Siitä tulee aina hyvä mieli ku näkee kissoja joilla on koti, missä niistä pietään huolta ja niistä välitetään.

Että näin täl kertaa. Hienoa mahtavaa että klinikka oli, ilman muuta ja ehottomasti. Mutta pitäis olla useammin, se on selvää.

Seuraavat hommelit miulla on palata merenpohjaan, eli sukeltelujuttuja alan ähräämään huamenna. Kauhee, tuntuu jotenki kiireiseltä ku ohjelmaa ollu niin kovasti. Mutta kivaa ohjelmaa. Oi jos voisin tienata elantoni hoitamalla elukoita ja sukeltelemalla. Sitte oisin maailman onnellisin possu.

Muita juttuja, tai fiiliksiä: miulla on vähän sellanen kiree ja hermostunu ja ahistunu olo. Johtuu ajan liian nopeasta kulumisesta ja siitä et koko ajan joku on tenttaamassa miun suunnitelmia. Ei ole mitään suunnitelmia nyt, oon niiku se joku sellanen strutsi vai mikä tipu se on joka tyäntää päänsä hiekkaan. Et haluan olla ajattelematta tulevaa, vaikka ymmärrän että kohta on pakko ja on vitusti asioita joita PITÄIS miettiä ja joille jotain tarttis tehä mut... ei pysty, kun kaikki vaan muistuttaa siitä et loppu on lähellä. Pieniä järjestelyjä koitan täällä päässä hoitaa, sen verran nyt kuiteski oon aktivoitunu. On käynnissä Vuokraa Talo -projekti. Kimppakämppähomma ois aikeena, myös aivan rahallisista syistä ja muutenki, plus sitte siellä kaverit huolehtis miun kissalaumasta sen jälkee ku koittaa Doom Day ja joudun.... eih, en ajattele sitä.

Siinä lähtee Veli Hummalta pallit
Hevoiskuiskuttaja Al hammaslääkäröi
Näin lähtee pieneltä ponilta taju, ja sen jälkeen siltä vietiin kepexet
Jakarta Animal Aidin eläinlääkäri Dani steriloi miun äitikissan
Ryhmäpotretti. Siin on Jakarta Animal Aidin tyyppejä ja hevoiskuiskuttaja Al ja yks Hiekkakikkareen hevospimu

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Eläinklinikkahommelit


Eilisen ensimmäinen kissapotilas valmiina operoitavaks

Tsori, liukuhihnameininki plokin kans ny. Miä en voi poistua murjulta, kun on yks kissa arestissa kylppärissä ja äitikissa + pennut makkarissa ja terassilla. Ja äitikissalla on tappomeininkifiilikset, pyrkii tuonne kylppäriin ja haluaa hippasen siellä olevaa mirriä höykyttää. Oon tässä ihan siis kotosalla rauhanturvaajan hommissa.

Eilen alko Gili Eco Trustin ja Jakarta Animal Aidin järkkäämät eläinklinikat. Aamusin on heppojen hoitoa tua ytimessä ja iltapäivät kissaklinikkaa Trawangan Divessa. Eilen kävin aamulla kattoos vähä hevosiaki, niille tehtii manikyyrejä siä eli kavioita viilailtiin ja kapsutettiin ja laitettiin uusia kenkiä. Matolääkettä ja vitamiinia konit sai myäs.

Matkalla heppaklinikalle jaoin helvetillisen pinon flaiereita kaikille ketkä hevosten kans vastaan tuli. Meinas räjähtää pää ku yks vitun ukko duunarihevosensa kans otti flaierin vastaan, luki sen (ne on indonesiaks et menee viästi jakeluun paikallistyypeille paremmin) ja rupes sitte et paljoko maksat että tuon tän hevosen sinne. Vittu miulla keitti. Hiukan saatto volyymi kohota ku selvitin hänelle että ymmärrä ny hyvä urpo et tämä on  ILMANEN KLINIKKA, normaalisti siun KUULUIS maksaa että siun hevosta hoidetaan. Vittu. Ihmiset, saatana.



Veli Humma manikyyrissa
Iltapäivällä sit alko kissahommelit. Miä olinkii täl kertaa ihan leikkaussalin pualella jeesimässä. Sheivasin mirrejä ja pesin ja putsasin leikkauskohat ja asettelin kissoja valmiiks operaatiota varten ja sitte ku oli tikit laitettu ja mirri valmis ni kiikutin heräämöön. Klinikal on  kaks eläinlääkäriä hommissa: tuttu naislääkäri viime vuodelta joka on Jakarta Animal Aidista, ja sitte australialainen vanhempi herra, ken on erikoistunu hevoisiin, mutta toki myäs pienemmät elukat on tuttuja. Australialaisen herran vaimo oli apuna myäs, hän kun on eläinten nurse, ni hommat on hallussa. Muut vapaaehtoset oli sit heräämön puolella vahtimassa kännisiä kissoja operaation jälkee. Jakarta Animal Aidista on myäs lauma poikia, jotka osaa kengittää heppoja ja/tai pyydystää kissoja, ja sitte on yks eläinlääkäriopiskelija.

3 tuntia vejettiin, miun laskujen mukaan 13 kissaa siinä steriloitiin. 7 tyttöä ja 6 poikaa. Että kiirettä piti. Enempiki oli mirrejä tulossa mutta piti jo käännyttää poies, et tulkaa huomenna uuelleen, tänää ei enempää ehitä. Harmillista. Miusta ois ollu hyvä et ois ollu yks porukka hevoshommissa ja toinen kissahommissa ni vois koko päivän asioita hoitaa, mutta ku vapaaehtoisvoimin tehää ni resurssit on rajalliset.


Jakarta Animal Aidin lääkäri lääkäröi
Miun kylppärissä parhaillaan oleva kissa on yks Kakkosen Koralpiitsillä hengaavia steriloimattomia pimuja. Häntä oon jo kahesti aiemmin koittanu saaha operoinnin alle, mutta menee aina jemmaan ku ois lääkäri ollu paikalla. Siks varten hänet nyt nappasin heti aamiaiskupposen ääreltä kainaloon ja laitoin arestiin, kert nyt helvetti soikoon, värkit veks ja loppuu se pentujen pykääminen. Toisen hetelmällisen pimukissan koitan pyydystää huomenna. Ni sais jotain tolkkua tähä miun huudilon kissanpentutilanteesee. Heitä on jo ihan tarpeeks ja lisää ei tarvittais kyllä yhtään. Mutta tuohon pari päivää sitte ilmesty yks ihan uus tuntematon roikkutissinen nälkänen äitikissa, sillä on pennut viä jossai jemmassa, mutta se on ny joka päivä tullu surkeesti maukuen kerjäämään ruokaa. Kohta se saletisti tuo vauvat messissä. Perkele sentäs.

Miun pikkupentusöpöläisriiviötyyppien äitee pääsee myäs operoitavaks, vien hänet sit klinikan vikana päivänä eli lauantaina. Pennut on sillo jo 7 viikkoa, ja lääkäri sano että hyvin voi sen äiteen jo laittaa steriiliks, vaikka vielä imettääki. Pennut kuiteski jo syä enimmäkseen muuta ku tissiä, ni nou problm.

Eläinklinikkahommat jatkuu koko loppuviikon, lauantaina viimiin päivä. Kerron sitte kui on mänt ja mitä kaikkee ku on hommat loppuun saatettu. Käyn hevosiaki tässä välillä kattomassa, mutta pääasiassa häärään tua kissojen kans. Tiätty.

Kuvia täsä, olkaa hyvä. Sit en enää tänää höyryy mitää, lähen iltapäiväks tuonne kissaklinikalle ja sitte onki bileen aika sen jälkee.

Uuet töppöset saa heppa kohta

Klinikalle tuotiin yks persialaiskissa, jonka ympärillä tuossa kuvassa kaikki häärää. Hän oli totaalinen saatana. Ei meinannu taju lähteä millään ja yritti tappaa kaikki ketkä tuli lähelle. Hän oli hiukan, sanoisinko, huomionhakuinen.

Pallit veks nips naps

Mirrit heräämön pahnoilla


Miulla on uusi kamera ja tämä on mainos ja täs on Trawangan Ladyboys

Anteeks, tämä on kaupallisen tuotteen yletöntä kehumista. Tää näin alkuun varotuksena.

Kun miun kaveri Leanne tulee tänne käymäsilleen, se on aina ku joulu. Leanne raahaa selkä vääränä tuliaisia pualelle saarelle ja lisäks tua toivottujakin juttuja jos niitä erikseen hokaa pyytää. Miä sain täl kertaa tiäs mitä sälää ja kissoille kaulapantoja.  Ja sitte tarvittin uuen kameran, koska edellinen hyvä ja kiva imas kitusiinsa kosteutta ja pimeni. Tiättävästi, vesitiiviin kameran kyseessäollessa, vika löytyy käyttäjästä, eli tais olla luukut huanosti sulki ku kameran kanssa hyppäsin mereen. Sit kävi noin et mykistys tuli ja se siitä vekottimesta.

Eli Leanne toi miulle tuliterän sikahianon uuen Olympuksen kameran (olen Olympus-beibe elikäs heiän kamerat on ainoat kamerat jos miulta kysytää ja jos joku Olympukselta lukee ni miulle saa lähettää ilmasia kameroita, kiitos vaan, otan vastaan, käytän, arvostan ja lupaan kehua!). On mahtava tämä uusi, vaikka onki miltei sama ku mikä miulta meni pimiäks, mut uuessa on piäniä kivoja uusia juttuja sek'ä pikkiriikkisiä parannuksia entiseen. Tää miun uus hiano on koordinaateiltaan Stylys Tough TG-630 ja hintaa tälle tuli noin pari sataa euroa. On 5 metriin vesitiivis (jos ääliö muistaa sulkia luukut kunnolla) ja sen voi paiskata vaikka seinään eikä oo milläskää. Parasta täs kameras on kuiteski aa: helppokäyttösyys elikäs miunki kaltanen idiootti osaa ja pee: käyttökelposet valmisasetukset (esmes pimeessä kuvaamiseen on nyt laitettu joku viritys joka ei vaadi kameran tyystin paikallaan olemista) ja - miun suasikki - see: päheet, mahtavat ja välillä hupsut erikoistehosteet. Erityisesti arvostan uusia ns. Beaty-asetuksen muokkaustoimintoja, millä otetaan ihmiskasvokuvia ja sitte voiaa vähä poskia kohottaa ja naamaa kaventaa ja säkenöintiä lisätä ja pistää meikit ja tekoripset ja huulipunat ja mitä viälä. Myä on ulvottu naurusta tuon tsydeemin kanssa ny jo monta päivää, ku on laitettu rastapojat poseeraan tuon virityksen alle. Välillä noi jutut ei ihan osu kohilleen, millo vetää silmät spuukisti killillee ja huulipunat ihan väärään kohtaan mutta kyl on vitzikäs meininki, varsinki jos vetää kaikki maholliset jutut mitä tuolla voi tehä ni aivan täysille.

Hiekkakikkareen Rastapojat esittää: Trawangan Ladyboys! Olkaat hyvät!











Lapsista nää tsydeemit tekee kyllä ainoastaan pelottavia. Tosin lapset on pelottavia noin lähtökohtasestikin.

Hiekkakikkareen meripäivät


Lauantaina oli World Ocean Day tai jotain. Sen kunniaks Hiekkakikkareellaki oli erikoistoimintaa, varsinaiset meripäivät ja karnevaalit. Päivällä urheilulliset kisas Finathonissa, elikäs jonkinmoisessa triathlon-skabassa ja illalla bailattiin muuten vaan. Rahaa kerättiin Gili Eco Trustille ja Project AWARElle.

Itsehän keskityin enemmänkin tuohon illan viihdeosuuteen. Sanomattakin selvää, eikö?

Ens oli kemu Trawangan Divessa, misä tosin sade pisti illan paletin aika sekasin. Pändit soitteli taivasalla ja siin ei pal sähkösin soittimin pimputella ku trooppinen kaatosade rojahtaa niskaan. Mutta aivan riittävästi tuli musiikkia kuiteski. Mein Kakkosen Kuppilan S2B soitteli ja sitte Ray D'Sky, jossa laulaa Unelmien Rastasulhanen, tätä nykyä tosin jo Unelmien Ex-sulhanen, mutta miä oon sukkela mielialan muutoksissain. Pändi on kyllä sikahyvä ja miäs komea, mutta ei se aina riitä.

Meil oli lystiä ja porukkaa oli paljo. Jatkettiin iltaa viälä SamaSama-baariin, missä oli riehakas meno ja perkeleesti porukkaa. Joku Tsiisöksen näkönen parrakas karju pyrki vähän hipelöimään mutta ehä miä taas tajunnu tilanteen tarjoamia mahollisuuksia. Kun on kaljaa ja kavereita ni siinä kerkiä muita juttuja miettimään. Ja Ray D'Sky könys SamaSamassaki lavalle jotta sekin siinä viälä suuntas miälenkiinnon ihan muualle ku näsäviisaisiin jeesuksiin.

Kolmen aikaan yällä istuttiin rannalla SamaSaman eessä, meininki oli jo vahvasti mongert-mongert ja örvel-örvelt. Siitä miä älysin lähteä kotio. Tulin kotiin helikopterilla.

Hilpeä ilta ja seuraavanma päivänä oli kauhea olo. Mutta hauskaa oli. Mitä siittä enempiä vaahtoomaan, kattokee kuvia.

Seuraava kemujen yä onki täällä jo tänää. Kakkosen Koralpiitsin viisvuatisbailut. Party On!












Tulin kemujen yästä kotiin helikopterilla